Istuin rappusilla lämpimänä kesäpäivänä
ja vedin vähän henkeä töitteni lomassa. Valkoisia pilviä lipui horisontissa
sinistä taivasta vasten. Hiljainen tuulenvire heilutti hiushaiveniani. Olin
ostanut muurahaismyrkkyä rajoittaakseni näiden populaatiota leviämästä
rakennukseen. Niitä hiippaili siinä silmieni alla jokunen silläkin kertaa.
Tiputin purkista muutaman kerran valkoisia murusia muurahaisten kulkureitille.
Pian tuli yksi terhakka yksilö ja huomasi tarjolla olevat murut, se kiersi
muutaman kierroksen siinä paikalla ja otti sitten yhden tällaisen mukaansa ja
lähti kuljettamaan sitä ties minne? Luin purkin päältä ohjeen, jossa sanottiin,
että nämä muruset tappavat populaation tehokkaasti, kun ne joutuvat pesään. Ei
kun vaan odottamaan myrkyn vaikutusta. Mietin sitten tämän onnettoman kaverin
mainetta, kun porukalle valkenee jossain vaiheessa, että yksi kurja
osoittaessaan olevansa vahva onkin roudannut pesään kuolettavaa myrkkyä koko
porukan pään menoksi.
Millaista heikkoutta sitä on opeteltava
kestämään ja ymmärtämään pitkän elämän aikana, ja kun siitä ei tiedä nuorena
juuri mitään? Nuori terve ihminen katsoo ohikulkevaa kumaraista, ontuvaa
vanhusta säälien. Hän ajattelee, että tuommoiseksi hän ei tule koskaan, siitä
hän pitää huolen elämän hallinnalla, terveellisten elämäntapojen avulla,
ulkoilemalla, syömällä terveellisesti ja kohtuu kaikessa asenteella? Mutta
eräänä päivänä hänkin huomaa olevansa vanha ja raihnas, kroppa riutuu ja sieltä
sun täältä kolottaa, pistää ja jomottaa. Hänellä on jatkuva tarve päästä
istumaan, kun jalat eivät enää jaksa kantaa nuoruuden innolla. On päästävä
istumaan penkille, autoon, bussiin, junaan, puistoon, lehterille, kaupan
ostoksien välissä, kirkossa, odotushuoneessa. Istuessa olo helpottuu ja mieli
lepää. Siinä voi sitten istuessaan arvioida ohikulkijoiden kuntoa?
"Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit
ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia
ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta."Matt.9:35. Siinä on sana malakia - se merkitsee
ruumiin heikkoutta ja raihnaisuutta. Tällaisia ihmisiä Jeesus kohtasi ja
auttoi. Kaikki kurjat kokivat olevansa silloin lähellä Herraa, he tunsivat
hänen kosketuksensa, kun hän rakastavasti paransi heitä. Siihen joukkoon on
nykyisin minunkin helppo samaistua, raihnaisten reservijoukkoon, ruutiukkoihin
ja eilispäivän sankareihin, joilla riittää muistoja ja kertomuksia, muttei
juurikaan kantokykyä.
Herran luo voi tulla missä kunnossa
tahansa, eikä tarvitse esittää mitään. Jumala tietää ja näkee kaiken, ei häntä
voi pettää. Silloin oli eturivi kirkossa näitä ehtoopuolen sankareita ja
hämärän veikkoja, vaivojensa vankeja ja sairauksiensa uuvuttamia ihmisiä. Pitää
myös muistaa, ettei siihen aikaan ollut apteekkia eikä terveyskeskuksia (kauhea
sana muuten, kun ei kukaan terveenä mene vastaanotolle?!) Ei ollut buranaa,
eikä diapamia, ei pensiliiniä eikä kortisonia, ei sytostaatteja, eikä nitroja.
Jos näitä ei olisi tänään käytössä, paljon kansaa kuolisi kohta samalla
istumalla. Ennen vanhaan eläkeikä laskettiin vanhenevien ihmisten
kuolemisprosentin mukaan siten, että puolet kansasta ei elänyt niin kauan kuin
eläkkeelle pääsy edellytti ja pitemmän iän saavuttivat ani harvat, jotka
pystyttiin kyllä rahoittamaan eläkejärjestelmällä. Nyt on tilanne toinen ja
elinikä on kasvanut, hoidot parantuneet ja nyt vanhaa väkeä on vaivaksi asti
kaikkialla. Työssä käyvien pitäisi maksaa tämän porukan elatus siirretyllä
eläkkeellä.
Kun kuuntelemme toisten ihmisten
kertomuksia heidän elämästään tuntuu luonnolliselta verrata itseään samaan
tilanteeseen. Vertaaminen on kuitenkin arveluttavaa, koska olemme kovin
erilaisia voimavaroiltamme ja ymmärrykseltämme. Heikolla uskolla on vaikea
kohdata mitä tahansa uhkaa, vaaraa ja ongelmaa, mutta heikko ihminen pärjää vahvalla
uskolla, sillä hänellä on suuri Jumala.
"Emme tahdo, veljet, jättää teitä
tietämättömiksi siitä ahdingosta, missä olimme Aasiassa. Vaikeutemme olivat
niin suuria, ylivoimaisia, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä."
2.Kor.1:8. Olisi mukava
ajatella, että uskovaisuus olisi hyvien kokemusten keräämistä ja ihmeestä
toiseen liihottamista, mutta arki on yleensä karua erämaata, ja vaivalloista
puurtamista sangen tavallisissa asioissa. Mistä siis tulee ylivoimaisuus
ongelma-asioihin, milloin koemme ne yli voimien käyväksi? Eikö tuo kaikki ole
meidän sielumme kokemus, kun siihen vielä yhdistyvät ruumiilliset kivut.
Vaikeudet nakertavat koko ajan uskoa, ja ihminen huokailee kärsimyksissään
ihmetellen, ettei Jumala tunnu tekevän mitään helpottaakseen rakkaan lapsensa
oloa? Niinpä siinä sitten haetaan apuun ystävät ja kylänmiehet, esirukoilijat
ja sananpalvelijat, että tulisi muutos vaivoihin. Eikä siitä ole pitkä matka
kääntyä etsimään apua myöskin vääristä lähteistä, inhimillisen viisauden
kaivoilta, kaikenlaisilta puoskareilta ja kallonkutistajilta. Sitten saattaa
ryysätä siihen joku vaivojen ammattiauttaja, joka sanoo, että suurin menetys
ihmiselle on menettää itse itsensä. Voi pyhä yksinkertaisuus, sehän juuri onkin
suurin focus kristillisyydessä, että pitäisi kuolla, että voisi elää. Mutta kun
ei halua kuolla itselleen ja menettää kaikkea Kristuksen tähden, ei saavuta
mitään.
Elämän vaikeudet tulisi voida kohdata
kristittyinä pukeutuneena Kristukseen kuten Raamattu kehottaa. ”Sillä kaikki
te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne
pukeneet." Gal.3:27. ”vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä
niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät."Room.13:14.
Uskovan pitäisi olla varautunut ja varustautunut siihen, että kulman takana
kohtaavat uudet haasteet ja vihollinen tekee kaikkensa pudottaakseen uskovan
kanveesiin. Siksi sana ohjaa meitä pukeutumaan Jumalan sota-asuun. "Pukekaa
yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat
juonet." Ef.6:11. Tarvitsemme suojaksemme Jumalan ominaisuuksia,
lahjoja ja edellytyksiä kulkiessamme läpi tämän vaivojen maan. Eikä vain
suojavarustuksiin turvautuen, vaan myös hyökkäämällä Jumalan sanan ja rukouksen
asein vihollisen linnakkeita ja sidonnaisuuksia vastaan.
Ystäväni, Pentti oli rautakaupan myyjä
Kangasniemellä. Näin hänet lähes aina ollessani siellä julistusmatkoillani,
joskus vierailin hänen kodissaan. Hän oli valoisa uudestisyntynyt uskonveli,
joka pärjäsi hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Hän oli saanut sydämelleen
miestenpiirin vetämisen seurakunnassa ja oli siinä vuosikaudet uskollisesti.
Hän kertoi, että kerran kauppaan tuli hätääntynyt mies, joka halusi tulla
uskoon. Pentti oli uuden haasteen edessä seisoessaan tiskin takana kuunnellen
miestä. Hän ehdotti sitten, että mies tulisi illalla miesten raamattupiiriin.
Mutta se ei sopinut miehelle, vaan hän halusi asiat kuntoon Jumalan kanssa
välittömästi. Niinpä Pentti piti pienen raamattutunnin siinä tiskin ääressä
miehelle siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys ja mikä on Jumalan tahto ja
lupaus. Kerrottuaan Jeesuksesta ja tämän Golgatalla tapahtuneesta
sovitustyöstä, joka koskee koko ihmiskuntaa, Pentti laski kätensä miehen olalle
ja julisti hänen syntinsä anteeksi annetuiksi. Mies alkoi kyynelehtiä ja tuli hiljainen
hetki. Sitten Pentti kysyi myyjän tavoin, että mitä muuta saisi olla. Myöhemmin
hän muisteli tapausta sanoen, että ensin hän antoi ilmaiseksi nimittäin armoa
ja sitten vasta myi nimittäin talon tavaraa.
Raihnas ei ole näyttelykelpoinen, ei itsekään
ole halukas esittelemään itseään. Päinvastoin, hän viihtyy mieluummin
taustalla, piilossa, poissa näkyvistä. Hänen vaivansa, kolotuksensa, kipunsa ja
näkyvät rajoitteensa tuovat häpeän tunteen: Tuskin pystyn seisomaan suorassa
ihmisten edessä, tai, miten voisin olla niin, ettei minun vajavuuteni,
raihnaisuuteni tulisi näkyviin?
Roomassa istui vankilassa yksinäinen
uskova, vanha mies, joka kirjoitti Raamattua. Hänen elämänsä oli jo
loppusuoralla ja hän tiedosti sen. Muutamia uskollisia uskonystäviä lukuun
ottamatta häntä eivät suuret kansanjoukot kaivanneet, se tulisi tapahtumaan
vasta hänen kuolemansa jälkeen kaksituhatta vuotta myöhemmin, kun hänen
muistonsa oli museoitu. Hän kirjoitti: "Tuo minulle päällysviitta,
minkä jätin Trooaaseen Karpuksen luo, ja kirjat, ennen kaikkea
pergamentit." 2.Tim.4:13. Kaksi tärkeää asiaa, toinen ruumista
koskeva, toinen sielua koskeva. Kylmässä vankilassa lisä peite oli tarpeen ja
hengellisen elämän ylläpitämiseksi hän kaipasi Jumalan sanaa. Varsin tärkeä
huomio ja asioiden tärkeysjärjestys. Tuo "ennen kaikkea" (kreik.
malista – eniten, varsinkin) ilmaisee sen, kuinka suuri Jumala hänellä oli,
kuinka rikas uskon elämä hänellä oli Jeesuksessa, kuinka hoitavaa Herran Hengen
vaikutus oli elämässä kurjuuden keskellä. Raihnaisuuden keskellä voi olla rikas
ja onnellinen, kun saa olla Herran oma. Siinä Jumalan sylissä on ikuisen
rakkauden keinussa ja aika pysähtyy.
Kiitos Herramme, että välität meistä, kun
muut eivät välitä ja jaksat olla kanssamme ja kuunnella meitä silloin, kun
meillä ole ketään muuta, jolle voisimme puhua. Kiitos, että tulet luoksemme,
kun olemme raihnaisia. rikkinäisiä, puutteellisia ja avuttomia. Jeesus, tule
meidän kaupunkiimme ja paranna sairaat ja raihnaiset ihmiset. Julista meidänkin
kaupungissamme evankeliumia ja opeta meitä sanasi kuuliaisuuteen ja käytäntöön.
Auta uskovia kieltämään itsensä, jättämään omat tarpeensa haltuusi,
turvautumaan kaikessa sinuun, pukeutumaan sinuun ja Jumalan sota-asuun,
valmista kansasi taisteluihin ja erämaavaelluksen karuuteen ja kuivuuteen. Avaa
meidän uskonsilmämme näkemään, miten raihnaisia olemme itsessämme,
olemuksessamme, mutta millaiset näyt meillä on sinussa, millaisen tulevaisuuden
ja toivon olet testamentannut meille ristinkuolemasi ja ylösnousemuksesi kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti