Elettiin 70-lukua. Syvässä koetuksen
hetkessä - tai oikeammin pitkässä kuukausia kestäneessä aikajaksossa - menin
erään iäkkään pariskunnan luo kylään Raumalla. Laiva, jossa olin silloin töissä
rantautui lyhyeksi ajaksi kaupungin satamaan ja ilta oli vapaa. Olimme
viettäneet muutaman päivän etsien joitakin merkkipoijuja ulkomerellä kovassa
aallokossa löytämättä niitä. Tuntui siltä, että oli tehty turhaa työtä ja
kulutettu aikaa ja rahaa turhaan.
Olin silloin nuori ja vasta vähän aikaa
ollut uskossa. Kaipasin toisia uskovia, elävää seurakuntaa, jossa julistetaan
Kristusta. Ilman suurempia odotuksia ajattelin, että uskovien yhteys parantaisi
sen hetkistä tilaani ja niin tosiaan kävi. Juttelimme, rukoilimme ja sain hyvin
rohkaisevia profeetallisia sanoja Jumalan sydämeltä evääksi. Vaikka en enää
tarkkaan muista niitä, se kokemus siunasi minua pitkään. Sain profeetallisen
sanan, jonka kautta ymmärsin Jumalan tienneen tilanteeni ja odotukseni,
tarpeeni. "Moni sanoo: "Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä
on?" Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus." PS.4:7.
Uskovien yhteys on tärkeä Uuden
Testamentin viisaus, joka on aivan käskynomaisesti annettu kristityille. Ja
olemme täysin riippuvaisia Herrastamme, sillä perisynninturmelus on syvällä
olemuksessamme. Pyhyys meissä on helposti katoavaa ja epäusko nujertaa
vahvankin uskovan kovin helposti. Yksinäisyys on sen liittolainen ja sairaus
viihtyy myös sen seurassa. Siksi tarvitsemme uskovien yhteyttä, kanssakäymistä,
ehtoollista, keskustelua ja rukousta jatkuvasti. Se on elinehto. Minun on
vaikea ymmärtää uskovia, joille toisten uskovien kohtaaminen ja kanssaeläminen
on vastenmielistä, jotka yrittävät työkseen rikkoa uskovien välejä mitä
erilaisimmin tekosyin. Olemmehan tietysti erilaisia ja jokaisella on omat
vikansa, heikkoutensa ja rasitteensa, joiden kanssa pitää tulla myös toimeen?
Jumala on myös kutsunut kaikenlaiset ihmiset omikseen, eikä meillä ole siihen
sanomista, hän ei kysy meidän mielipidettämme valintojensa johdosta. Mutta jos
kaipaa Vapahtajaa, kaipaa myös toisia uskovia, se on selvää. Tässä suuri
taivaan valo selvittää asian ja johtaa hyväksymään Jumalan tahdon. Lienee myös
niin, että valon määrän lisääntyessä yhteyskin lujittuu ja sen arvo nousee? "Autuas
se kansa, joka tuntee juhlariemun, ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi
valkeudessa, Herra!" Ps.89:16.
Uskovien suuri etuoikeus on elämän valo,
Kristus-valo, jonka saamme Raamatun sanasta ja Pyhä Henki kirkastaa sen
olemuksessamme. Tästä on olemassa ihana lupaus: 1.Joh.1:7. Mutta jos me
valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys
keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät
kaikesta synnistä." Tuo ihana Jumalan valo loistaa Jeesuksen
persoonasta ja synnyttää yhteyden Jumalaan ja häneen uskovien välille. Jos taas
käännämme lauseen toisin päin ja mietimme, miksi meillä ei ole yhteyttä
uskovien välillä, niin vastaus on se, että uskovat eivät vaella Jumalan
valossa. He ottavat eri vapauksia, syyllistyvät syntien suosimiseen, ihmisten
suosimiseen Jumalan ja hänen sanansa kustannuksella, rikkovat pyhän liiton, ja
ihmisten väliset liitot. Moni aloittaa Hengessä ja lopettaa lihassa.
Uskoon tultuani luulin, että kaikki
kristityt ovat yhtä Herrassa, että kaikki uskovat vetävät yhtä köyttä ja
pyrkivät epäitsekkäästi samaan päämäärään. Mutta vähitellen tämä käsitys
mureni, kun jouduin katselemaan seurakuntaelämää sisältäpäin. Ehkä kaikkein
suurin yllätys oli palkattujen työntekijöiden kiihkomielinen hyökkäily uskovia
vastaan. Muistan, kuinka Raisiossa asuessamme kirkkoherra sanoi minulle: - ette
kai te yritä koko Raisiota käännyttää? Vastasin siihen: - kyllä, mikäli se
meistä riippuu! Keskustelu loppui siihen sillä kertaa, mutta minut
velvoitettiin jatkuvasti raportoimaan seurakuntanuorten tekemisistä hänelle,
sillä olin valittu nuorten synodin puheenjohtajaksi.
Herätyskristillisyys oli halveksittu ja
jatkuvan arvostelun kohteena, se edusti pientä vähemmistöä ja sen suosijat
olivat aina huonossa huudossa. Muotojumalisuus eli suurta renessanssia ja se
saarnasi kaikin käytettävissä olevin keinoin, ettei ihmisen tarvitse tehdä
parannusta eikä muuttua, vaan kaikki kelpaavat sellaisenaan Jumalalle ilman
Jeesusta. Uudestisyntyminenkin sijoitettiin kasteeseen ja niin kaikista tehtiin
helposti taivaskelpoisia ilman parannusta ja sydämen muutosta. Työntekijät
seurakunnassa olivat lähes kaikki tämän linjan puolestapuhujia, ani harva
uskalsi olla Raamatun sanan mukaan äänessä, Herran todistaja ja julkinen
esirukoilija. Kirkkomusiikki keskittyi vain taiteeseen, eikä se kutsunut ketään
Vapahtajan luokse. Enkä ole koskaan kuullut kenenkään pelastuneen urkujen
soittoa kuuntelemalla?
Kovin monenlaisin motiivein ihmiset
tulevat mukaan kristillisiin rientoihin ja nykyinen maailmanhengellä
kuorrutettu kirkollisuus keksii vaikka mitä ihmisvetoisen kristillisyyden
korottamiseksi. Jumalan sana on unohdettu, sen yli kävellään jatkuvasti
virallisesti ja halveksivasti. Elämme suuren luopumuksen aikaa, joka on
ennustettu Raamatussa lopunajan merkkinä. Mutta tämä kestää vain lyhyen ajan ja
hukkuu omaan mahdottomuuteensa. Syvimmiltään jokaisen ihmisen suurin tarve on
löytää Kristus ja hänen valonsa, uskonsa, verensä ja Henkensä elämäänsä.
Samalla kun suuri enemmistö luopuu, pieni vähemmistö sitä lujemmin kiinnittyy
Jeesukseen. ”Niin Jeesus sanoi heille: "Vielä vähän aikaa valkeus on
teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei
pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän
menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden
lapsiksi tulisitte." Joh.12:35-36.
Joskus aina näkee vieläkin
raamattutunneilla ihmisiä, jotka tekevät muistiinpanoja ja jotka kuljettavat
mukanaan omaa Raamattua. Ulkomailla tämä on paljon yleisempää kuin Suomessa.
Sanaa viljellään hartaasti erilaisissa evankelikaalisissa kirkoissa, joissa
Jumalan sanaa arvostetaan, eikä perinteillä ja mielipiteillä ole tappavan
suurta asemaa. Tämän seurauksena myöskin Sanasta keskustellaan yleisesti.
Muistan kuinka vanhat papat kertoivat ennen aikaan seurojen päätteeksi
pidetyistä jälkikokouksista, joissa setvittiin kuultua ja miten se sopi
Raamatun ilmoitukseen. Siinä sattoi heikompikin antaa todistuksensa yhteisestä
uskostaan.
Raamatun sana valkeus, valo, fos,
merkitsee myös tulta, itse asiassa Jumalan olemusta kaikenlaisen pimeyden
vastakohtaa. Sana kuvaa hyvyyttä, pyhyyttä, puhtautta. Jeesus on maailman valo,
vain hän, kaikki muu on pimeyttä. "Niin Jeesus taas puhui heille
sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä
vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus." Joh.8:12. Tämä ei
kuitenkaan sovi kaikille ja vastustajia riittää. Siinä voi myös esittää
askarruttavia ja vaikeita kysymyksiä kokeneemmille kristityille. Näissä tilanteissa
on usein aikaa rukoukselle tarvitsevien puolesta.
"Ennen te olitte pimeys, mutta nyt
te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen
hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä" Ef.5:8-9.
Hän näyttää ihmiselle tämän elämän olevan
peräti tyhjää ja tarkoituksetonta voidakseen lahjoittaa tälle tulevaisuuden ja
toivon. Hän pysäyttää ihmisen menossaan, että saisi alkaa johdattaa tätä
uudessa elämässä taivaan tietä. Hän vie pimeyteen valaistakseen ihmisen mielen.
Hän sairastuttaa voidakseen parantaa ihmisen sisäisesti uskovaksi. Hän
hiljentää saadakseen äänensä kuulumaan voidakseen puhua sielulle hiljaa. Hän
antaa ihmisen upota syvälle pelastaakseen hukkuvan kalliolle turvaan. Hän
sallii eksymisen ja harhautumisen omassa ihmisen viisaudessa voidakseen
osoittaa Jumalan tien kohti taivasta. Hän sulkee ovia avatakseen syntisen eteen
pelastuksen oven. Hän antaa pettyä ihmisiin ja inhimillisiin tekoihin
voidakseen osoittaa kuinka luotettava ja uskollinen Jumala on.
Jumalan valossa vaeltavan on tutkittava
itseään ja kysyttävä:
1.Olenko uskossa Jeesukseen Kristukseen,
elänkö hänessä joka päivä ristiäni kantaen itseni kieltäen?
2.Ovatko ihmissuhteeni Jumalan valon
kestäviä ja jos siellä on ristiriitoja, niin pyrinkö rauhaa kaikkien kanssa?
3.Kuljenko rukoillen Jumalan
johdatuksessa hyväksyen hänen valintansa ja tahtonsa elämässäni?
4.Olenko valmis todistamaan Jeesuksesta,
kun Herra niin ohjaa ja käytänkö hänen antamiaan armolahjoja uskossa ja
seurakunnassa?
5.Miten taloudenhoidossani, omaisuuteni
käytössä ja rahan kulutuksessa näkyy Jumalan valtakunta ja Raamatun ohjaus?
6.Onko Jeesus Herra kodissani ja onko
kotini Herran palvelemisen paikka?
7.Onko ajankäyttöni viisasta,
tasapainoista, rakentavaa ja Jumalan rauhan täyttämää?
Tämän Jeesuksen yhteyden seurauksena on
siis uskovien yhteys ja edelleen taivaan lahjana Herran veren pesevä vaikutus
kaikesta synnistä. Tämä kokonaisuus on valtava asia, joka luetaan uskovien
hyväksi jo täällä ajassa ja arkisessa elämässä. Kysymys onkin siihen
suostumisesta, mielen ja ajattelun asenteesta, taipumisesta Jumalan sanan
osoittamalle tielle. On mieltä ylentävää nähdä kuinka Herra kokoaa uskovia
yhteen nimensä alle, seuraan, rukoukseen, lahjojen jakamiseen ja rakentumaan
yhteisestä uskosta. "Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni
antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte, se on, että me
yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun."
Room.1:11-12. Vanhastaan puhuttiin halullisista sieluista, kun tämän sortin
ihmiset olivat kokoontuneet yhteen. Herra sen uskovaisen halun herättää, hän
kokoaa kansan yhteen ja siunaa tulemalla heidän keskelleen.
Suuri olet Herramme, suuret ovat
ajatuksesi ja tiesi, suuri on ihmisrakkautesi luomiasi kohtaan. Täällä
turmeluksen maailmassa tarvitsemme ja kaipaamme yhteyteesi, johdatukseesi,
varjelukseesi ja siunaukseesi. Auta meitä, armahda meitä. Korjaa vianalaiset
ihmissuhteet seurakunnassa, että uskovat olisivat yhtä, yksimieliset,
halullisia rakentamaan tahtosi mukaista pyhien yhteyttä. Anna meille uskon
silmät nähdäksemme niin kuin sinä tahdot ja niin myös vaeltaaksemme ja
tehdäksemme valintoja. Rohkaise meitä heikkouden hetkinä uskonystävien kautta.
Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti