perjantai 1. marraskuuta 2019

Kadonneen aarteen etsijät


Kotimme lähellä Turussa suuren kallion alla kulki metsätie, jota käytimme lapsuudessa urheiluun juoksemalla ja hyppäämällä, pyöräilemällä ja palloilemalla siellä. Tien päätepisteessä oli kääntöpaikka ja suuri kuoppa, jonka historiaa en tiedä vieläkään. Ajan myötä tuohon kuoppaan alkoi ilmestyä kaikenlaista tarpeetonta roinaa ihmisten huusholleista. Sitä sanottiin sitten romppariksi, koska se oli täynnä romua. Siihen aikaan ei jätehuoltoa ollut olemassa kuin joissakin kaupungin keskustoissa ja yleensä kaikki säästettiin, eikä mitään heitetty pois. Talojen takapihoilla oli yleisesti komposteja maatumassa. Muovi teki vasta tulemistaan ja maitokin haettiin kaupasta alumiinikannulla samoin kerma. Pakkauskulttuuri ja itsepalvelumyymälät olivat vain kaukaisia haaveita maailmassa.
Niinpä me pojat kävimme aina joskus tarkistuskäynnillä rompparissa, koska sinne aika ajoin ilmestyi jostakin uusia pahvilaatikoita aarteineen. Löydöt olivat usein peräti vaatimattomia käyttöesineitä, jotka olivat tulleet tiensä päähän ja päätyneet tähän materialismin hautausmaahan. Vaikka asuimme kaupungin alueella, laitakaupungilla, en muista että koskaan olisi julkiselta taholta puututtu tähän romppariin mitenkään. Vuosia se kasvoi pikku hiljaa elintason kohoamisen olemassaolon merkiksi. Myöhemmin, kun paikalle ryhdyttiin rakentamaan uusia taloja maineikas romukuoppa hävitettiin.


Kerran löysin sieltä romujen joukosta kultaisen rannerenkaan. Se oli sangen iso ja sen sisälle oli kaiverrettu Tauno ja päivämäärä. Ilmeisesti joku Tauno oli antanut sen jollekin Tyynelle (naiselle) joskus lahjaksi? Oliko sitten tullut nainen katumapäälle ja heittänyt aarteen roskiin perheriidan seurauksena, vai oliko se vain vahingossa päätynyt roskien joukkoon? Minulla ei ollut käsitystä sen arvosta ja niin sitten säilytettyäni jonkin aikaa sitä, annoin sen eräälle tytölle, josta satuin silloin tykkäämään. Olimme molemmat noin kymmenvuotiaita ja tuskin tyttökään osasi arvostaa lahjaa juuri miksikään. Romanssi loppui pian ja olimme sitten vain kavereita ilman suurempia suunnitelmia yhteiselämästä. Se olikin sitten ainoa kultaesine pitkään aikaan, jonka omistin - vaikka vain vähän aikaa. Joskus rippikoulun jälkeen sain vanhemmiltani lahjaksi kultaisen ristin ja siihen kaulaketjun ja pidin sitä kuin aito kristitty kaikkialla, vaikka olisin ollut umpihumalassa. Se katosi muistaakseni jollakin Neuvostoliiton matkalla joidenkin vuosien kuluttua.


Suurin osa ihmisistä ei omista mainittavimpia aarteita koskaan elämänsä aikana, heidän talletuksensa eivät kaipaa kassakaappia, eikä kalliita vakuutuksia, vartiointia. Lapsuuteni kodin taideteokset olivat vanhojen kalentereiden sivuja, joilla tapetoitiin ulkohuoneen seinät, että siellä oli mukavampi istuskella kylmissään. "Sillä eivät aarteet säily iäti; ja pysyykö kruunukaan polvesta polveen?" Snl.27:24. Kuitenkin ihmiset kadehtivat rikkaita ja ajattelevat materiaalin tuovan onnen ja sisällön elämäänsä. Mutta olen joskus käynyt sielunhoitokäynneillä rikkaiden taloissa, joissa kalma haisee ja suru ja sairaus tulvahtivat vastaan. Ei siellä ole ollut mitään sellaista tavaraa, mihin olisi pitänyt kiintyä. "Kuulkaa nyt, te rikkaa: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä."Jaak.5:1-3.

Eräällä Venäjän matkalla keskustelin erään paikallisen miehen kanssa, joka kertoi siellä olleesta tulipalosta, joka ei vaatinut kuolonuhreja. Hän kertoi, kuinka talon asukas oli huomannut tulen päässeen irti ja sitten piti kiireesti painua pihalle. Asukas oli kaapannut television kainaloonsa ja paennut ulos talosta. Niin sitten kerrottiin, että miehen lisäksi televisio säästyi tulipalosta. Vehkalahdella asuessamme meidän naapurissamme kävi päinvastoin, televisio syttyi palamaan ja vanha pariskunta saatiin nippa nappa pelastettua savun keskeltä asunnostaan. Itse mietin, että mitä sitä ottaisin mukaani tuommoisessa tilanteessa ja päädyin Raamattuun. Mutta ei kai sitä kovin järkeviä suunnitelmia pysty siinä kauheuden keskellä miettimään, niin että voisihan se olla joku vanhat saappaat, takki ja pipo? Ehkä ihmisen luontainen hamstraamisen tarve purkautuisi siinä tilanteessa kerätä kaikenlainen turha tavara sylissään turvapaikkaan?


"Vanhurskaan huoneessa on suuret aarteet, mutta jumalattoman saalis on turmion oma."Snl.15:6. Uskovalla on rikkaus Kristuksessa ja hänen tuntemisessaan. Usein köyhien taloissa on ollut mukavampi vierailla kuin rikkaiden, näissä ihmiset ovat olleet vaatimattomampia ja tavallisia. Keskusteluissa köyhän uskovaisen luona on ollut Vapahtaja keskellämme, olemme saaneet osaksemme ansaitsematonta siunausta Herralta. Keskusteluissa, rukouksissa ja yhdessäolon kestäessä on voitu vahvistaa ja rohkaista toinen toisiaan yhteisessä uskossa Jumalan antamin lahjoin. Jeesus itse kehotti aikalaisiaan kiinnittämään mielensä taivaallisiin aarteisiin: "Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele. Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne."Luuk.12:33-34. Sydämen asenne on tässä oleellinen ja kuka siellä Herrana hallitsee. Ihmisen annettua Jeesukselle herruuden, hän luopuu itsemääräämisoikeudestaan. Samalla vastuu siirtyy myös johtajan käsiin, ja onkin hyvä olla Jumalan käsissä ja johdatuksessa.


Eräs uskova mies tuli kerran juttelemaan kanssani, kun olimme tavanneet joskus 25 vuotta aikaisemmin eri yhteyksissä. Melkein heti hän nosti esiin vanhan muiston, jossa kertoi jääneensä vaille matkakorvausta tilaisuudesta, jossa olimme olleet silloin puhumassa. Kyse oli mitättömän pienestä summasta ja mies oli ollut hyvässä virassa, jossa oli ollut korkea palkka ja monet edut. Ihmettelin, ettei hän ollut sitten tehnyt mitään asian korjaamiseksi, mutta en saanut selvää vastausta. Marinaa se oli kuitenkin aiheuttanut.
On vaarana, että astia tulee arvokkaammaksi kuin sen sisältö. Hengellisesti tämä tarkoittaa sitä, että ihminen asioinen ja odotuksineen menee Kristuksen ohi: "Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä."2.Kor.4:7. Olemme uskovinakin peräti inhimillisiä, täynnä kiusauksia ja syntitottumuksia, joiden kanssa joudumme kamppailemaan hautaan saakka. Yhdestä vaivasta kun pääsee, toinen putkahtaa esiin kuin myrkkysieni turpeesta, eikä ahneus jätä meitä koskaan rauhaan. Joskus uskovat ovat pikkusieluisia ja muistuttavat maailmanihmisiä käyttäytymisessään, ahneus rehottaa ja jokainen takertuu tavaraan kuin aarteeseen, vaikka se olisi vain pelkkää romua ja roskaa. Näitä me sitten esittelemme ihmisille suurina aarteina ja saavutuksina. Kai ihmiset toivovat saavansa ne mukaan hautaankin, mutta sukulaiset estävät?


Erään kirkkohistorian pohjanoteerauksen, Laodikean (kansan valta), seurakunnan rikkaus oli harhautunut väärään. Seurakunta kantoi Kristityn nimeä ja oli kutsuttu elämään Jumalan armon avulla täällä aikalaistensa keskellä Herraa kirkastaen, mutta synnin suosiminen, penseys ja hengellinen sokeus olivat vieneet siltä uskon edellytykset. Siksi Kristus halusi auttaa sitä takaisin oikeaan aarteeseen; niin hän sanoi: "Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit."Ilm.3:18. Jeesuksen kulta on todellinen aarre ja puhtausasteeltaan täydellistä, se on käynyt läpi tulen. Se on Herran rakkauden kultaa, pelastavan uskon kultaa, Kristuksen tulevaisuuden ja toivon kultaa, Jumalan viisauden kultaa, taivaallista aarretta. Se on myös perinnön saamista Uuden liiton perusteella, johon Jeesus on antanut takuumaksuksi henkilökohtaisen uhrinsa, ruumiinsa ja verensä, syntisen pelastamiseksi.

Jeesus Kristus on Jumalan salaisuus, jota kaikki ihmiset tarvitsevat, mutta ani harva tietää sen. Siksi seurakunta onkin se yhteisö, joka kantaa tätä suurta salaisuutta kehossaan maailman keskellä. Uskovat ovat ainoat näkevät tässä suhteessa ja kaikki muut ovat sokeita hortoilijoita, ilman valoa, viisautta, kuoleman alaisia ja tuhoon tuomittuja ilman evankeliumia.
Uskovien yhteys on myös salaisuus, jota kaikenlainen lihallisuus ja sielullisuus pyrkii jatkuvasti tuhoamaan. Tässä Vapahtaja on kehän keskellä, kaikkeuden hallitsija ja yhteyden edellytys, jonka tuntemisesta kristityt iloitsevat ja elävät. "että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä."Kol.2:2-3. Uskovan suhde Jeesukseen määrää hänen suhteensa toisiin uskoviin. Monet kristityt jäävät tai jättäytyvät kauas Jeesuksesta ja elävät siten vain ulkokehällistä uskovan varjoelämää. Samalla heidän uskovaisuutensa ei kestä inhimillistä erilaisuutta, ihmislasten kirjoa, Jumalan armovalintaa. He alkavat järjestäytyä omien mieltymyksiensä mukaan seurakunnaksi haalien mieleisiään tyyppejä ja samoin ajattelevia ryhmäkseen. Tällaisen valintajärjestelmän seurauksena Jeesus jää taka-alalle, eikä Jumalan rakkauden vaikutus pääse yhdistämään erilaisia ihmisiä toistensa kanssa. Tarvitsemme siis kehotusta, Jumalan sanan kehotusta, armolahjojen kautta tulevaa kehotusta, rohkaisevaa evankelista kehotusta, rohkeaa esirukouksen kehotusta, että voisimme omistaa Kristuksen, aarteena ja hänessä omistaa kaikki Jumalan rikkaudet elämäämme. Hän on luvannut vahvistaa kutsumuksemme, käydä edellämme, avata ovet, poistaa esteet ja kirkastaa itsensä. "Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala."Jes.45:2-3.

Hyvä Jumala varjele meitä kiintymästä tämän maailman romukasoihin, romppareihin ja kaikenlaiseen turhaan tavaraan. Anna, Jeesus, meille sanasi aarteet, anna niiden avautua pimeyden keskellä. Rohkaise ja vahvista meitä hengellisillä aarteilla, vaikka muuten olemmekin kovin köyhiä. Auta meitä uskossa tarttumaan sanasi lupauksiin, joita Raamattu on täynnä, että ne elättäisivät ja kantaisivat läpi myrskyävän meren, hurjien aaltojen ja kuoleman kuilujen perille luoksesi taivaaseen. Kiitos siitä olet antanut käytettäväksemme, siunaa se niissä vaiheissa, mitä olet määrännyt eteemme. Sinuun turvaamme, sinua rukoilemme, sinun edessäsi kumarrumme syvään kunnioitukseen Jumalan lahjoista kiitollisina. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti