Salossa, Kuusjoella, Raatalan kylässä on
Kosken tien varrella muistomerkki Kaupin linna. Olimme eräänä päivänä siihen
tutustumassa kävelylenkillämme. Historia kertoo, että paikalla on aikoinaan
asunut Kauppi niminen pohatta. Hänen suurta asumustaan, joka oli rakennettu
suurista hirsistä, nimitettiin linnaksi. Vielä tiedettiin, että Kaupin linnan
uunit olivat valkeat kuin sokeri. Lusikat olivat hopeasta ja veitset kullasta.
Kauppi kammoi ihmisiä, ja oli honkapuista laitattanut korkean aidan linnansa
ympärille. Aidan yli näkyi vain kuparikatto ja saksankuusten latvoja. Aidassa
oli honkapuinen portti, joka oli varustettu kiemuraisin raudoin. Portilla
seisoi yötä päivää ankara vartija, joka ei päästänyt ketään puutarhaan eikä
linnanpihaan.
Kerran Kauppi lähti linnastaan pienen
poikansa kanssa kirkkoon. Jossain vaiheessa he huomasivat erään talon olevan
tulessa, se oli paikallisen sepän mökki. He näkivät sepän vaimonsa ja poikansa
kanssa seisovan paljain jaloin valkoisessa lumessa. Kaupin poika nauroi. Sillä
Kaupin pojasta, joka istui lämpimissä karhuntaljoissa, näytti paljasjalkainen
poika hyvin hullunkuriselta valkoisella hangella. Hän kysyi: - Isä, miksi he
ovat paljain jaloin? - Heiltä on palanut kaikki, eikä heillä ole enää mitään,
vastasi Kauppi. - Ei kenkiäkään, kysyi poika? - Ei, vastasi Kauppi. Ja hevoset
juoksivat edelleen. - Isä, emmehän me koskaan tule niin köyhiksi, ettei meillä
ole kenkiä? kysyi poika peloissaan. - Emme, vastasi Kauppi. - Emmekä koskaan
seiso paljain jaloin hangessa, uteli poika. - Kyllä sitä ennen saa taivas verta
hikoilla, kerskasi Kauppi. Kaupin poika käänsi päätä ja katsoi jälkeen.
Yötaivas punersi etäällä tulipalon loimusta. - Katso, isä, taivas on verinen!
huudahti hän. - Olkoon, vastasi Kauppi. Mutta me emme tule köyhiksi, ennen kuin
tämä sormus palaa kosken kuohuista takaisin. He ajoivat juuri kosken sillalle,
ja koski kohisi heidän allansa. Kauppi sieppasi sormestaan kultasormuksen,
jossa välkkyi kallis timantti. Hän heitti sormuksen kosken kuohuihin.
Myöhemmin linnassa oli äveriäs
jouluateria pöydässä. Ulkomaisten herkkujen ohella oli myös suuri hauki, jonka
linnan kalastaja oli saanut kosken alta. Kalaa tarjotessaan kertoi linnan kokki
herralleen merkillisen uutisen. Haukea peratessaan oli hän tuntenut jotakin
kovaa sen suolissa. Hän oli tutkinut lähemmin ja löytänyt hauen vatsasta
timanttisormuksen. Kaupin käskystä nouti hän sen heti nähtäväksi. Ja katso, se
oli sama sormus, jonka Kauppi oli ylpeästi heittänyt koskeen! - Isän sormus!
huudahti poika. Ja Kauppi itsekin istui niin ihmeissään, ettei muistanut käydä
käsiksi ruokiin. - Isä, tulemmeko me nyt niin köyhiksi, ettei meillä ole
kenkiä? kysyi Kaupin pieni poika peloissaan. - Älä hulluttele! ärähti Kauppi.
Mutta timanttisormus, jonka hän pani takaisin sormeensa, poltti häntä kuin
tuli.
Koko joulupäivän hän käveli kuin
tulisilla hiilillä linnansa kahdessakymmenessä huoneessa. Seuraavana yönä ei
hän voinut nukkua, vaan heittelehti levotonna vuoteellaan. Vihdoin hän nousi ja
otti kaiken kullan kaapistaan. Hän keräsi kaikki kalleutensa suureen
kuparikattilaan ja heitti siihen timanttisormuksen sormestaan. Hän sytytti
soihdun, lähti hartiavoimin kantamaan kultakattilaansa ja hiipi kuin varas
puutarhansa etäisimpään nurkkaan. Hän lapioi lumen pois, survoi rautakangella
rikki routaisen maan ja kaivoi kuopan. Siihen kätki hän aarteensa ja peitti
kuopan mullalla ja lumella. Nyt vasta hän oli levollinen. Hän palasi hiljaa
huoneeseensa, lukitsi ovensa ja nukkui sikeästi. Mutta soihdun oli hän
unhottanut palamaan linnan eteiseen. Aamuyöstä heräsivät linnan kymmenet
palvelijat suureen hätään ja hälinään. Koko linna oli tulessa, ja hädin tuskin
ehti väki pelastua ikkunoista paljailla paitasillaan. Linnan herra heräsi
kovaan kolkutukseen ja näki tulipalon loimun. Silloin hän sai halvauksen, eikä
päässyt vuoteestaan, vaan paloi linnaansa. Tarina kertoo, että mainitun sepän
perhe otti lumihangessa paljain jaloin tarponeen Kauppi-vainaan pojan huomaansa
ja auttoi tämän elämässä eteenpäin.
Nykyään voi olla, ettei monikaan ihminen
pääse koskaan elämässään käymään linnassa, puhumattakaan että asuisi
sellaisessa koko elämänsä. Muutamilla on linna kotina lähes koko ikänsä ja
muutamat eivät tiedä mitään sellaisesta vankila-elämästä? Vanhojen tönöjen
tilalle on kaikkialla rakennettu laatikkotaloja, joissa tönöt ovat klimpissä,
niitä sanotaan yksiöiksi. Turussa on aurajoen rannalla Rettigin palatsi, joka
on paraatipaikalla muurien ympäröimä linna. Se oli alun perin tehty rikkaan
perheen asunnoksi, joka oli eristetty köyhällistöstä, mutta nykyään sen omistaa
kulttuurisäätiö ja se pitää siellä taidetilaisuuksia kaupunkilaisille.
Kaikki kodit ovat vain väliaikaisia,
olivatpa miten hienoja ja suuria tahansa. Kuitenkin meidän aikamme kuluu
yleensä sellaisen etsimisen, hankkimiseen, korjaamiseen, laajentamiseen ja
kalustamiseen. Siihen kuluvat sitten myöskin säästöt, lainarahat ja perinnöt
sujuvasti. Kun sitten on saatu aikaan hieno koti, johon perhe on tyytyväinen,
niin ei kulu kuin tovi, niin perheriidat hajottavat heidät tahoilleen ja alkaa
uuden kodin etsintä ja rakentaminen. Toiset joutuvat muuttamaan työn perässä
jatkuvasti uuteen kotiin ja siitä tulee juureton olo, ei ole oikein missään
kotonaan, vaikka onkin kotona? Kotien vertailussa pyritään yleensä parempaan ja
hienompaan, isompaan ja edullisempaan. On ihmisiä, jotka eivät ole missään
tyytyväisiä, vaikka käytössä on luksuskoti, jonka voi ilmoittaa mukaan vaikka
kisaan.
Uskova on toisenlainen kodinkin suhteen,
hän on kiitollinen Herralle tämän valitsemasta paikasta ja asunnosta. Siellä
hän syö, nukkuu ja virvoittuu. Ps.4:9. ”Rauhassa minä käyn levolle ja nukun,
sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.” Hän kiittää Jeesusta
ruoasta, vaatteista, riittävästä terveydestä, ystävistä ja niistä
asuinneliöistä, jotka on saanut käyttöönsä. Hän katselee asioita Jumalan sanan
valossa ja ymmärtää kaiken tulleen Jumalan lahjana hänelle. Hän on myös
onnellinen, koska voi aina anoa apua asioihinsa Herralta. Hänen suuri
etuoikeutensa on luvalla heittää kaikki murheensa aina Kristukselle tämän
kannettavaksi ja ratkaistavaksi. Uskovan tähtäyspiste on tuolla taivaan
asunnoissa, kodissa, josta ei kukaan tule koskaan ajamaan pois, josta ei
tarvitse muuttaa, jossa ovia ei tarvitse lukita, jossa on aina kesä ja
paratiisin olot, jossa Vapahtaja itse on kaiken keskus ja aurinkoa kirkkaampi
valo. Siksi on sellaisiakin uskovia, jotka asuvat tämän lyhyen elämänsä
pelkästään teltassa. Hebr.11:9-10. "Uskon kautta hän eli muukalaisena
lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin
kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä
kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala."
Muistan kuinka olimme ystäväni kanssa
aikoinaan työmatkalla itä-Suomessa ja pidimme raamattupäiviä monta päivää
samassa seurakunnassa. Eräänä iltana pyysi eräs kuulija esirukousta
seurakuntatalossa. Rukoilin hänen henkilökohtaisten asioidensa puolesta ja hän
itki valtoimenaan. En ole koskaan nähnyt keneltäkään tulleen kerralla niin
paljon kyyneleitä. Lattialla oli hänen kohdallaan lammikko noustessamme.
Myöhemmin tämä eräs hieman omituisen oloinen henkilö pyysi meitä työtoverini
kanssa kylään kotiinsa iltatilaisuuden jälkeen. Ajelimme sitten usean kilometrin
keskustasta korpitietä hänen talolleen. Paikka oli varsinainen murju ja
astuimme sisään tuli selväksi, ettei talossa ollut lainkaan sähköä. Kyseinen
ihminen asui siellä yksin erakkona. Job 11:17-19. "Elämäsi selkenee
kirkkaammaksi keskipäivää, pimeänkin aika on niinkuin aamunkoitto. Silloin olet
turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet - käyt turvallisesti levolle,
asetut makaamaan, kenenkään peljättämättä, ja monet etsivät sinun
suosiotasi." Vietimme kuitenkin ihan siunatun iltamyöhän siellä kodissa
ja rukoilimme asukkaan puolesta ennen lähtöämme. Myöhemmin mietin, etten ole
nähnyt tuommoista kotia, kuin joskus Venäjän matkoillani. Siellä taas ei
kannattanut yllättyä mistään, eikä miettiä paikallista asuinkulttuuria kovin
syvällisellä filosofialla.
Koti on koti laadusta riippumatta ja sen
hyvyyden arvioiminen riippuu ihmisen sisäisestä innoituksesta ja
Jumala-suhteesta. Onnellisuus on suuri salaisuus, joka ei avaudu joillekin
koskaan, koska he ovat parantumattomia materialisteja, joiden sielu on koukussa
tavaraan ja sen tuomaan tyydytykseen. Koti on kuitenkin ihmisten paikka ja
heidän suhteestaan riippuu sen onnellisuus. Turvamme on Herrassa, hän on meidän
turvapaikkamme. Hän kätkee meidät majaansa ja pitää viholliset loitolla. Hänen
uskollisuutensa on kestävä ja hän lupaa sanassaan sitä omilleen aina ja joka
päivä. Ps.61:4-5. "Sillä sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni
vihollista vastaan. Suo minun asua sinun majassasi iankaikkisesti, turvautua
sinun siipiesi suojaan. Sela." Jumalan enkelit suojelevat hänen
lapsiaan ja uskova tarttuu siihen tietoisuuteen elämässään. Onnellinen on
ihminen kodissaan Jeesuksen kanssa.
Kristitty katselee Jumalaa ja hänen
asettamaansa järjestystä uskon silmin suurella luottamuksella. Hänellä on
kuningas, jonka valta on ikuinen, joka on uhrillaan ja verellään lunastanut
hänet maailmasta, synnistä ja perkeleen otteesta valtakuntaansa, tahtonsa
tielle, ristillä merkitylle reitille, valon lapseksi, taivaallisen viisauden
vastaanottajaksi. Siksi kristitty kiittää Herraa, ylistää Jeesusta, Mestariaan,
hallitsijaansa, johdattajaansa, puolustajaansa, varjelijaansa, ystäväänsä,
Jumalan Karitsaa, neuvonantajaansa. Ps.48:24. "Suuri on Herra ja
korkeasti ylistettävä meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa.
Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona, pohjan puolella Siionin vuori, suuren
kuninkaan kaupunki. Jumala on sen linnoissa turvaksi tunnettu."
Tule, Herra Jeesus, ja asu kodissamme,
hallitse meitä ja johda elämäämme sinun viitoittamaasi tietä elämään ja valoon.
Anna kotiimme pelastuksen riemu ja armosi tunnettavuus kun luemme Raamattua
oppiaksemme tuntemaan tahtosi, rukoilemme anoen erilaisten päivittäisten
asioiden puolesta ja veisaamme sinulle kiitosta suurista lahjoistasi. Anna
meille rauhasi ja siunauksesi kotimme elämään ja arkeen. Anna meille kokonaan
uskova sydän ja aina kuuliainen mieli ääntäsi kohtaan. Suo jokaisen, joka
kotiimme tulee, vakuuttua siitä että sinä olet Herramme täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti