Pidin vuosien ajan raamattuopetusta Jämsän seurakunnassa. Väkeä istui kuuntelemassa usein runsaasti. Eräs mies jäi mieleen, kun oli sukulaisistaan minulle tuttu. Hänen nimensä oli Reino ja suku oli Virtanen.
Reino oli ollut palleatyräleikkauksessa ja kokenut lääkärin huolimattomuuden tähden ikävän takaiskun. Hän menetti terveytensä vatsaonteloon unohtuneiden saksien, pihtien ja niistä liuenneen raskasmetallin vuoksi lopullisesti. Vuosien ajan hän oli leikkauksen jälkeen valittanut huonovointisuuttaan, jota vähäteltiin, kunnes röntgenkuvissa havaittiin mahaan jääneet sakset, jotka olivat supistuneet vatsahappojen vuoksi puoleen alkuperäisestä.
Reino Virtasen tapauksesta kirjoitettiin yli 20 vuoden aikana kymmeniä lehtijuttuja. Hän sai lisänimensä, kun hänen vatsaonteloonsa jäivät suonipihdit palleatyräleikkauksen yhteydessä vuonna 1979. Syöpyneet pihdit poistettiin vatsasta vasta seitsemän kuukauden kuluttua leikkauksesta. Asiaa käsiteltiin noin kolmenkymmenen vuoden ajan eri oikeusasteissa, korkeinta oikeutta myöten. Virtasen mukaan oikeustaistelu päättyi tappioon siinä mielessä, että hän sai korvauksia vain noin 5 000 euroa.
Rahaa kului moniin oikeudenkäynteihin ja vaivan aiheuttamiin kuluihin paljon. Eräässä vaiheessa Reino ei suostunut maksamaan hänelle langetettua päiväsakkoa vaan valitsi vankilan. Ei hän siellä kuitenkaan kauan ollut, sillä ystävät suorittivat hänen sakkomaksunsa ja hän oli taas vapaa mies. Myöhemmin hän kävi polttamassa mm. presidentti Ahtisaaren kirjeen eduskuntatalon edessä protestiksi välinpitämättömyydestä.
Reino kirjoitti:
Poliittiset päättäjät eivät välitä kansalaisistaan - paitsi turisteina kuolleista ja heidän oikeuksistaan.
Yhä muistutan, että Isä johdattaa minua tässä törkeässä väärennös-ja virka-rikosjutussa. Jokainen syyllinen joutuu tässä jutussa tuomiolle. Toiset tässä elämässä ja toiset viimeisellä tuomiolla viimeistään. Viimeisellä tuomiolla ei suurella rahalla tee mitään.
Olen lukemattomat kerrat kääntynyt eri ministereitten puoleen rikosjutussa. Samoin presidenttienkin, mutta apua ei ole kuulunut. Joten maassamme rehottaa eri viranomaisten keskuudessa rikollisuuden suojeleminen. Halonen osaa puuttua vieraitten valtioitten sisäisiin asioihin, mutta täällä omassa pesässä olisi paljonkin tehtävää, että kautta maan me rikosten uhrit joskus saisimme oikeuden ja lisäksi korvauksetkin. Yhden kirjeen kirjoitin Ahtisaarellekin ja häneltä tuli vastaus, ettei voi olla avuksi. Olisi mielenkiintoista saada tietää se, kuka tai ketkä ovat ne virkamiehet, jotka suojelevat rikosjuttuja, joita ei saa tutkia puolueettomasti? Joukolla olisimme kantamassa virkapaikoilta pois kyseiset kelvottomat virkamiehet, koska puolueista ei löydy rohkeutta.
Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen vastasi minulle kirjeellänsä 23.11.2004. Mm. toteaa: "Jokaisen on hoidettava oma tonttinsa". En tiedä mitä tällä todella tarkoittaa, mutta teot heiltä ainakin puuttuvat. Yksikään ministeri tai ylempi virkamies ei ole tullut minulta kysymään, miten voit ja miten voitaisiin auttaa? Nyt kun Jumala muistutti koko maailmaa, niin ollaan niin auttavaisia olevinaan, joten kaikki haiskahtaa vain teeskentelyltä.
Huomautan korvauksista, että olen saanut yhteensä vajaa 30.000 mk ensimmäiseltä vuodelta ja tästäkin perivät veroa yli 2000 mk, siis kyse vuodesta 1979.
Raha on se mikä kelpaa yhtä lailla poliiseille kuin eri uskontojärjestöillekin. Rahalla on taivaallinen voima, jolla voimme tehdä hyvää ja pahaa. Tässä mukamas oikeusvaltiossa menee kaikki hyvin. Se ei pidä paikkaansa. Herrat sen kuin rosvoavat ja kansaa painavat yhä syvempään ahdinkoon ja toivottomuuteen. Emme saa alistua herrojen mielivallan alaisiksi missään nimessä, ei saa olla sellaista tilannetta, että meidän pitäisi alistua mielivallan teoillekaan. El, ei koskaan. Kansalaisten pitää tämä pistää muistiinsa, että me kaikki olemme loppujen lopuksi saman lain alaisia Jumalan edessä. Viimeisellä tuomiolla herrojen raha ei enää heitä auta, tämä on totuus heidänkin kohdallaan. Alastomina tänne synnyimme, yhtä tyhjinä täältä lähdemme.
Puhuvat lähimmäisen auttamisesta, mutta missä se näkyy? Yksikään kristittyihin lukeutuva ei ole tullut kysymään minulta, että miten voisin auttaa? Jumalan siunausta toivottaville lähimmäisilleni voin sanoa vain yhden sanan: pysykää totuudessa. Älkää näytelkö tekopyhää.
Virtasen kirja päättyy virren 509 sanomaan:
1.Herra, elämääni valvo, etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten.
2.Herra, auta aina, etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee.
3.Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa, etten väisty, milloin kutsut auttamaan.
Sydäntäni ohjaa, anna minun, Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen.
Gustav Lohmann
Vääryyttä kärsivä kristitty joutuu käymään kovat sisäiset taistelut itsensä kanssa. Omatunto on lahjomaton Jumalan sanan tulkki, ihmiset lisäävät taakkaa joko asettumalla puolelle tai vastaan. Tähän tapaukseen liittyi vielä selvästi rikollista menettelyä, joka haluttiin salata syyllisyyden pelossa.
Katkeruus on kristityn suuri vihollinen, joka tappaa elävän uskon helposti. Sen ongelma on näkymä, joka kohdistuu ihmisiin, toisiin ihmisiin, lähimmäisiin, rikollisiin, kyykyttäjiin, varkaisiin, pahuuteen, ilkeyteen ja olosuhteisiin. Siinä Jumala häviää silmistä ja vika löytyy helposti ihmisistä, jotka ovat vääryyttä tehneet. Kanttori Aasaf vainaa kirjoitti aikoinaan suuren viisauden, kertoessaan, kuinka katkeruus teki hänestä järjettömän. Kun sydämeni katkeroitui ja sisimpääni pisti, minä olin järjetön enkä mitään älynnyt, olin edessäsi kuin nauta. Ps.73:21-22.
Uskovan kova koulu tulee eteen silloin, kun hänen on käsiteltävä itseensä kohdistuvaa loukkausta, vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, vainoa, syrjimistä, vähättelyä, hylkäämistä. Muutamat uskovat eivät pääse näistä vaiheista koskaan onnellisesti läpi voittajina. Pahimmillaan he ruikuttavat koko ikänsä näistä kärsimistään vääryyksistä.
Olin aikoinaan juuri töihin valittu evankelista, kun eräs minun edeltäjäni tuli ja kaatoi hänen kärsimänsä vääryyden päälleni. Oli kuulemma väärin, että minut valittiin virkaan, johon hän oli vuosia aikaisemmin pyytänyt tulevansa valituksi. En tuntenut tapausta, mutta voin kuvitella, että hallinto ei ollut arvostanut hänen osaamistaan riittävästi tai sitten oli tullut sanotuksi jotakin pahasti jollekin isokenkäiselle? Olimme kuitenkin tämän jälkeen hyviä ystäviä kaverin kanssa parikymmentä vuotta.
Jumala opastaa omiaan kulkemaan rauhassa ihmissuhteissa, muuten tulee vaikeuksia. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi. Hebr.12:14-15. Olisi opeteltava ottamaan koettelemukset Jumalan kädestä, se helpottaisi niihin suhtautumista. Niinpä ei tulisi taisteltua ihmisiä vastaan, sillä kaikki me olemme vajavaisia, puutteellisia, erehtyviä ja syntisiä – uskovaisetkin.
Eräs kristillisen järjestön toiminnanjohtaja sai aikoinaan potkut käyttäytymisensä tähden. Hänen oli äärettömän vaikea hyväksyä sitä. Juttelimme hänen kanssaan tuloksetta monta kertaa. Jossain vaiheessa sanoin hänelle, että hän voisi mennä johonkin vaatimattomampaan hommaan, esimerkiksi talonmieheksi, tilanteen huomioiden. Hän hermostui ja sanoi, ettei ota muuta työtä kuin sen, mistä oli joutunut lähtemään. Lopetin neuvomisen. Myöhemmin seurasin etäältä vuosien ajan hänen ja perheensä elämää. Seurasi kaikenalaisia vaikeuksia, eivätkä hänen lähellään eläneet ihmiset kestäneet häntä. Kuulin, että hän kuoli yksinäisyydessä. Surullista. Yksi suuri elämän vaikeus aiheutti koko uskovaisuuden luhistumisen.
Voi kuinka moni kristitty on joutunut uskossaan konkurssiin. Usko on sammunut näkyviin tapahtumiin. Asiat ovat olleet ihan tavallisia jokapäiväisiä tapahtumia, arkisia toimia ja tavallisia ihmisiä. Ihmissuhteet ovat olleet törmäyskurssilla, synti on kukkinut kaikissa väreissään. Mutta joku siellä on mennyt solmuun, jostakin on tullut este ja murhe, joka on käynyt ylivoimaiseksi. Seurauksena on ollut haaksirikko, laiva uponnut ja matkustajat hukkuneet, niin kuin aiemminkin oli käynyt. ”Säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.” 1.Tim.1:19
Kirjassaan Reino kertoo hyvin niukasti uskonasioista, sillä pääasia on kokoajan ”pihdeissä”.
Hän mainitsee alussa, että hänen isänsä oli aina valmis kertomaan lähimmäisilleen rakkaasta Jeesuksesta Kristuksesta pelastajastaan. Hän myös totesi uskovansa, että meidän aikamme täällä on ennalta määrätty ja ettei ole olemassa hyvää ja huonoa onnea ja mitä meille sallitaan, on loppujen lopuksi kääntyvä meidän parhaaksemme joko tässä ajassa tai viimeistään tuonpuoleisessa.
Kirjan nimi oli ”Isän puumerkki” ja se kertoo kirjoittajansa uskosta Jumalaan. Se on todistus siitä, että Isä taivaassa on kaiken takana, vaikkei sitä voi järjellä ymmärtää. Puumerkki pantiin, lyötiin, raaputettiin omistajan toimesta talolle kuuluviin puihin keskiajalla. Sen tarkoitus oli varjella metsäomaisuutta vierailta. Se oli myös kirjoitustaidottomien allekirjoitus. Reino halusi näin ilmaista, että on sitoutunut Herran ja Vapahtajaan, vaikka tuntuukin kurjalta. Jumala oli saanut otteen hänestä, eikä hän halunnut luopua siitä. Reino kuoli 17.11. 2017, kolmenkymmenen vuoden raskas erämaataival oli tullut päätökseen.
Herra auta kaikkia katkeria kristittyjä löytämään armo avukseen oikeaan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti