Kun Eemeli sai Jumalan kutsun herätystyöhön Pohjanmaalle

 

Opisto-kauden ensimmäisenä kesänä Eemeli oli nuorisonohjaajaharjoittelijana Kauhavan seurakun­nassa, jossa oli vakituinen nuorisotyöntekijä. Eeme­lin linja oli nähtävästi niin erilainen ja entiseen toi­mintaan soveltumaton, että seurakunnassa "syntyi kapina". Hän oli aivan vähällä jäädä yksin ja ilman nuoria. Seurakunnan kappalainenkin, joka papis­ton puolesta oli vastuussa nuorisotyöstä, nousi hän­tä vastaan. Eemelin mielestä pääsyynä tilanteeseen oli varmaankin hänen oma taitamattomuutensa. Mielekästä nuorisotyötä oli Eemelin oman käsityk­sen mukaan vain sellainen, jossa päämäärätietoisesti pyrittiin johtamaan nuoret Jeesuksen omiksi. Hän ei voinut mitenkään hyväksyä näkemystä, että lap­sina kastetut olivat ilman muuta pelastettuja ja että heitä pitäisi nyt vain opettaa elämään kristityn elä­mää. Ehkäpä seuraavassa jutussa on jotakin siitä mitä nuorisotyössä voi koska tahansa tulla eteen: Nuori oli tullut uskoon ja todistanut siitä kotonaan. Suuttunut isä tuli kirkkoherranvirastoon ja haukkui siellä nuoria hulluuttavaa nuorisonohjaajaa. Siihen kirkkoherra sanoi rauhoittaen ja sovintoa rakenta­en: "Ainahan sitä työntekijälle virheitäkin sattuu."

Opistokauden päättymisen lähetessä oli jälleen edessä kysymys: Minne nyt? Vastaus tuli, kun Raamattuopistosta tiedusteltiin voisiko Eemeli Nyyssö­lä jäädä sen palvelukseen evankelioimistyöhön. Sii­tä alkoi hänen kiertämisensä Suomessa myöhäis­syksyllä vuonna 1959.

Raamattuopiston eli Evankelisluterilaisen Sisälähetyssäätiön palveluksessa Eemeli toimi monissa erilaisissa tehtävissä. Hänen vastuullaan oli ajoit­tain tietty alue eli piiri maastamme. Kun Suomen Raamattuopiston Pohjolan Ystävät -yhdistys hank­ki, tai sai lahjoituksena, Oulun lähistöltä Kellonkartanon ja toiminta siellä aloitettiin, siirtyi Eemeli perheensä kanssa Ouluun vastaamaan Kellonkartanon toimintakeskuksen työstä. Ajan kuluessa Ee­melin vanhan äidin edessä oli joko laitoshoito tai jonkun sisaruksista olisi pitänyt muuttaa Nyyssölään huolehtimaan äidistä. Kun muiden sisarusten kohdalla olosuhteet olivat sellaiset, ettei muutto Nyyssölään näyttänyt mahdolliselta, niin Eemeli anoi Sisälähetyssäätiöltä lupaa muuttaa Oulusta Lappajärvelle. Muutto toteutui.

- Raamattuopisto oli hyvä työnantaja. Työmahdol­lisuudet seurakuntien kanssa olivat vähintäänkin tyydyttävät. Raamattuopiston työntekijöinä ja herä­tyskristillisyyden edustajina emme olleet läheskään kaikissa seurakunnissa toivottuja, mutta olimme sentään siedettyjä. Olihan sekin jotain.

 Nuorisotyönkin saralla oli hyvät mahdollisuudet. Yhteyksiä solmittiin seurakuntien herätyslinjaisiin nuorisotyöntekijöihin ja nuorisotyöstä vastaaviin pappeihin. Pohjanmaalle kehittyivät mm. kahdet perinteisiksi muodostuneet päivät. Kauhavalla pi­dettiin seurakunnan Ojutjärven leirikeskuksessa kesäpäivät. Kauhavan seurakunnan kirkkoherrana oli tuolloin armoitettu, herätyslinjainen rovasti Ee­ro Vähäpassi, joka oli täydestä sydämestään muka­na. Seurakunnassa oli nuorisonohjaajana Eemelin opistotoveri, monitaitoinen Pertti Nousiainen. Hä­nen kanssaan ja hänen idearikkauttaan hyödyntäen tuli kehitetyksi monia toimintoja. Yksi niistä oli edellä mainitut kesäpäivät, joille kokoontui vuosit­tain kasvava nuorten joukko. Eemeli muistelee kii­tollisena, miten hienoa Pertin ja rovasti Vähäpassin kanssa oli toimia, kun näky ja päämäärä oli sama: nuoret Jeesukselle!

Yhteisen, nuorisotyössä käytettävän laulukirjan aikaansaaminen osoittautui aikaa myöten tarpeelli­seksi. Pertti Nousiainen ryhtyi tuumasta toimeen ja aloitti laulujen keruun, jonka pohjalta syntyi Sini­nen laulukirja. Ensimmäiset Siniset laulukirjat hän teki melko alkeellisella tavalla. Kehitys eteni kui­tenkin melko nopeasti ja laulukirja levisi ympäri Suomea ainakin herätyslinjaisen nuorisotyön käyt­töön. Eemeli kertoo käsityksenään olevan, että ny­kyisin Suolahdessa toimivan Pertti Nousiaisen kir-japainoidea on alkuisin juuri Sinisen laulukirjan toimittamisesta.

Myös Keski-Pohjanmaalla Alavieskan seurakun­nassa vuodenvaihteessa pidetyt päivät muodostui­vat perinteiseksi tapahtumaksi. Kirkkoherra Leevi Kinnunen oli hänkin täydestä sydämestään muka­na. Hän jopa innostui niin, että kutsui eräille päi­ville television mukaan. Siten Eemelistäkin tuli muiden mukana "TVstä tuttu". Joillekin päiville järjestäjät saivat mukaan myös Nurmijärven ikinuo­ren kirkkoherran, rovasti Kosti Kankaisen, joka oli Sisälähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja. Tus­kinpa kukaan päivillä mukana olleista koskaan unohtaa hetkiä, jolloin Kankainen istui flyygelin ääreen ja viritti kuultavaksi hienoja hengellisiä lau­luja. Unohtumattomia ovat myös hänen käyttämän­sä puheenvuorot. Täyteen ahtautuneessa suuressa salissa oli niin hiljaa kuuntelevaa nuorisoa, että neulan lattialle putoaminen olisi kuulunut. Kankai­nen oli esiintymisessäänkin tavallisuudesta poik­keava. Hän ei nimittäin puhuessaan pysynyt saar­natuolissa, vaan melkein hiipivin askelin lähti kul­jeskelemaan käytävillä ja penkkirivien väleissä. Hän saattoi kiinnittää yksityiseen kuuntelijaan sel­laisen katseensa, että siinä oli kestämistä, varsin­kin, jos katseen kohde oli tilaisuudessa uskosta osattomana ja kukaties huonolla omallatunnolla.