Jos ois kaikki mun, vaan puuttuis Jeesus…..

Kävelin tässä eräänä päivänä vilkasliikenteisen tienristeyksen suojatietä pitkin. Yritin olla oikaisematta poikki tien toiselle puolelle ojan ja nurmen yli, että olisin malliesimerkki liikennekuuliaisesta kansalaisesta. Siihen ilmestyi viereeni (hän oli ollut jo edelläni) vanha nainen, joka köpötteli "ykkösvaihteella" hitaasti eteenpäin. Pian hän pälyili epäluuloisesti ympärilleen, kun autoja tuli ja meni koko ajan sinne tänne. Menin siihen hänen viereensä ja sanoin, että mennään tässä porukassa yli, kyllä ne meille tietä antaa. Ja hän vain valitteli olevansa hidas. Vastasin, ettei se haittaa, on meillä aikaa - ja kyllä ne vartoaa. Hän hymyili ja köpötteli yli tien. Sitten emme enää nähneet toisiamme.

Aikamme me ystävät taaperramme täällä, aluksi paikallamme, vähitellen kierien, sitten kontaten, sitten kävellen, sitten kipittäen, sitten juosten, sitten kiiruhtaen, sitten taas hiljentäen, sitten kävellen, sitten köpötellen, sitten kovin hitaasti laahustaen, sitten toisten kyydissä ja viimein pysähtyen.

Missä vaiheessa sinun elämäsi on tänään, millainen vauhti, kiire? Onhan sinulle pääteasema selvänä, ja asiat Jumalan kanssa kunnossa?

 

Vanhassa laulussa sanottiin:

1. Jos ois kaikki mun, vaan puuttuis Jeesus, oisko silloin elon arvoa, tyydyttää oi voisko katoovaiset kaihon syvyydessä sydämen.

2 Jos ois kaikki mun, vaan puuttuis Jeesus, ansaitsisko voitto taistella? Onko mainen ilo mainittava Jeesukseni rauhan rinnalla.

 

Kotimme viereen ilmestyi eräänä päivänä kaivinkone, joka möyri rajanaapurimme ja meidän välistä uuden sähkökaapelin. Siivosin viikon verran poikien jättämiä jälkiä ja katkaisemia oksia. Istutin muutaman puuntaimen tyhjiin kohtiin. Kului kuukauden verran ja taas tulivat möyrijät, tällä kertaa asialla olivat puhelinmiehet ja uusi nopea valokuitukaapeliläheiseen vanhainkotiin (Ilmeisesti ei kuitenkaan vanhusten iloksi?) Pian homma oli hoidettu ja jäljet peitetty, uusi asfaltti peitti jäljet.

Taas kului kuukausi ja nyt tuli uusi porukkatöihin upottamaan uutta sähkökaapelia suuresta

kelasta Pikonlinnan sairaala-alueen uusille asiakkaille….

Sitten koko tonttimme kadunpuoleinen osa suljettiin kaikesta liikenteestä ja meille jätettiin vain pieni kulkureitti kotiimme. Mietin, milloin joku ilmestyy taas kaivinkoneen kanssa lähistölle? Monen päivän työt kotimme ympäristössä ovat pian peitetyt ja kukaan ei tiedä, mitä siellä on tehty, ellei joku heitä valista tästä.

 

Kuitenkin nämä toimet ovat ilmeisen välttämättömät tulevaisuutta silmällä pitäen. Jumalan valtakunnan tärkein työ ihmissielujen pelastumiseksi tapahtuu näkymättömissä, pinnan alla. Sydänten tuntija vaikuttaa pyhän sanansa ja esirukousten kautta murtavaa kyntötyötä, että evankeliumin hyvä siemen voitaisiin eräänä päivänä tiputtaa pehmeään sydänmaahan. Vain pieni osa pelastustyöstä on näkyvää toimintaa. ”Meidän tähtemmehän on kirjoitettu, että kyntäjän tulee kyntää toivossa ja puivan puida osansa saamisentoivossa.” 1.Kor.9:10. Kun Jumalan kaivinkoneet jyystävät maata, siinä on meteliä ja pölyä ilmassa. Kuoleman, saatanan ja synnin vangitsemat sielut ovat helteessä, eivätkä ne päivät tunnut mukavilta. Valvottaa, hiki nousee pintaan ja pikkupirut istuvat olkapäillä. Tuonela ei irrota helposti otettaan saalistaan. ”Niin kuin maa kynnetään ja kuokitaan, niin ovat meidän luumme hajotetut tuonelan kuilun suulle.”Ps.141:7.

 

Edelleen vanhassa laulussa sanotaan:

3. Jos ois mulla rikkaudet ja rakkaus, kunnia ja maine ihmisten, mutta toivoa ei ikuisuuden, satamaa ei elon purrellen.

4.Jos ois kaikki mun, vaan puuttuis Jeesus, rakkautensa kuoloon kestänyt, minne kääntyis maassa avarassa sydän heikko, tuskiin nääntynyt.

5.Ilman Jeesusta jos elää voisin, miten olis kuolla Hänettä! Ilman Häntä laakson syvyydessä, ilman Häntä ijäisyydessä!

 

On turha ajatella, että ihmiset pelastuisivat karkkia imeskellen auringon paisteessa ja menisivät leikiten taivaaseen. Turha ajatella, että syntiä ei olisi tai sen voima olisi vähäinen, tai että siitä pääsee irti päättämällä hylätä se. Sielun pelastukseen tarvitaan Totuuden sana ja Kristuksen veri, näillä avaimilla aukenevat taivaan ovet. Tällainen toiminta synnyttää aina pahennusta maailmassa ja siksi uskovat yrittävät naamioida tekemisensä hyväksi ja ystävälliseksi. Esiinnymme näennäisen vaarattomina ja lempeinä hymyillen, mutta meillä on aina taka-ajatus – haluamme ryöstää sielut vihollisilta Kristukselle.

 

Jeesus meni tuonelaan ja nousi taivaaseen, hän vain voi pelastaa ihmisen. Älä siis ystäväni pelästy, kun Herra laittaa kaivinkoneensa möyrimään sinun ja rakkaittesi sydämen maata. Hänellä on hyvä tarkoitus, perusparannus on välttämätön. Kiusallinen syväkaivuu on kuin hammaslääkärin juurihoito, jossa mätäpesäkettä sorkitaan ja puhdistetaan. On turha laittaa paikkaa päälle, jos alla muhii vielä miljoona myrkynkylväjää. Vanha kaupanmainos sopii hyvin tähän ja adventin aikaan: Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä. Elämme toivossa, sillä meidän Herramme on taitava, hän onnistuu aina. On vain suostuttava hänen toimenpiteittensä alle.

 

Vielä vanhassa laulussa sanottiin:

6.Mut nyt kaikki mun on Jeesuksessa, lääke sydänhaavaan, kärsivän, syntiä ei, jot' ei anteeks antais, tuskaa ei, jot' ymmärtäis ei Hän.

7.Jos on mulla Jeesus, yksin Jeesus, eikä mitään muuta, sieluni omistaa saa Hänessä oi kaikki, Hän suo elon yltäkyllälti.

 

Kun Jeesus puuttuu, ihmiset keskittyvät politiikkaan, urheiluun, tieteeseen, taiteeseen, hyvinvointiin ja luonnonsuojeluun. Mutta epäonnistuvat näissä kaikissa vallitsevan perisynnin tähden.

Kun Jeesus puuttuu, perheet hajoavat ja ihmiset hylkäävät toisensa.

Kun Jeesus puuttuu, lapset voivat pahoin ja tekevät pahaa,

Kun Jeesus puuttuu, vankilat paisuvat ylisuuriksi asiakkaistaan.

Kun Jeesus puuttuu, valhe ja epäjumalanpalvelus valtaavat alaa.

Kun Jeesus puuttuu, kristillisyys kuolee ja raamattuvastaisuus rehottaa.

Kun Jeesus puuttuu, penseys viihdyttää uskonnollisia mieliä.

Kun Jeesus puuttuu, joutuvat ihmiset kantamaan omat kuormansa, vihansa, katkeruutensa, pettymyksensä, ahdistuksensa, sairautensa itse, yksin.

Kun Jeesus puuttuu, ei ole syntisellä puolustajaa, vapahtajaa, pelastajaa.

Kun Jeesus puuttuu, jää vain vallitseva kansanvalta heliseväksi henrnepurkiksi maailman ongelmiin.

Kun Jeesus puuttuu, sota riehuu, viha valtaa alaa ja sielut pelkäävät.

Kun Jeesus puuttuu, rikkaat sortavat köyhiä ja köyhät kiukuttelevat.

Kun Jeesus puuttuu, synti täyttää ihmissydämet ja sielut kulkevat kohti ikuista kadotusta.

Kun Jeesus puuttuu, ei ole rakkautta, uskoa, eikä toivoa.

Kun Jeesus puuttuu, pimeys hallitsee, paha pitää valtaa, kuolema kolkuttaa ja epätoivo uuvuttaa.

 

Rukous:

Auta meitä, Jeesus elämäntiellä, lähimmäisten kanssa, ohi muurien ja esteiden, arkipäivien tarpeiden ja kun opetat meille uusia asioita, tai vietä katsomaan syvälle. Anna meille, Jeesus, aina avoin sydän sinulle, niin että se olisi kokonaan uskovainen. Suo meille rauha ja ilo sellaisina päivinä, kun sinun murtava ja uudistava työsi kohtaa meitä ja rakkaitamme. Auta meitä kadottamaan lihallisuutemme ja viritä meissä Hengen elämä tahtomallasi tavalla, ajalla ja paikassa. Iloiten odotamme sinua, Kristus, sinä suuri ja ikuinen, jolle Isä on antanut kaiken vallan. Tule rakkaittemme elämään ja pelasta heidät. Murra vihollisen voima ja kahleet, että vastasyntyneet taas todistaisivat sinusta, laulaisivat sinulle. Siunaa ihmisiä tässä ajassa niin, ettei kenenkään tarvitse sanoa, että Jeesus puuttuu!

 

Tapio Nousiainen 1981: Mitä Jumalan kärsimyskoulu saa aikaan?

 

Jumalan kärsimyskoululla on tietty päämäärä.

Jälleen alleviivaan: Jumala ei ole julma sadisti, vaan hellä ja huolellinen kasvattaja ja rakastava Isä. Me emme tahdo sitä millään käsittää, kun joudumme Jumalan myrskyyn.

Tekijä on oivaltanut ainakin seitsemän Jumalan päämäärää. Ehkä sinä olet havainnut lisääkin tässä koulussa. Salli minun kuitenkin jakaa kokemani.

Nöyryys

 

Ensimmäinen ja silmiinpistävä tulos on nöyryys. Uskonelämämme alussa ja nuoruudeninnossamme monet meistä ovat oikein maankaatoja. Mutta kun Jumala panee meidät ahjoonsa, jossa me kippuroimme kuumuudessa ja jossa me alamme nähdä itsemme, me alamme nöyrtyä. Raamattu ei turhaan sano (1.Piet.5:6): "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi."

Ylpeys ja kunnianhimo istuvat ihmisessä tiukasti kiinni. Se johtuu vanhasta ihmisestämme, jota saamme kantaa kuolemaamme saakka, niin kuin resuista ja likaista takkia. Minäelämän korskeus, ylpeys, kunnianhimo ja kateus ovat jokaiselle kristitylle ominaisia, kenelle enemmän, kenelle vähemmän. Erikoisesti ylpeys on ominaisuus, jota Jumala vihaa. Se häiritsee Jumalan suunnitelmia, saa aikaan sekasortoa Jumalan sotajoukoissa ja korottaa ihmisen Jumalan rinnalle. Aina, kun näkee hengellisesti ylpeän kristityn, valtaa pelko sydämen ja ajattelee: "Mitenkähän tuonkin poloisen jatkossa käy?"

Tekijäkin jahtasi suorituksia, titteleitä ja ihmiskiitosta kunnianhimossaan, kunnes Jumala näytti, että ne ovat roskaa. Jumalan koulussa meidän täytyy nöyryydessä Paavalin tavoin huudahtaa (Fil.3:18): "Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen."

Suomennos käyttää hienotunteisesti sanaa "roska." Paavali käyttää voimakkaampaa sanaa "lanta", ehkä vieläkin voimakkaampaa alkukielessä.

Nuoruudeninnossamme kuvittelemme olevamme jotakin aivan erinomaista. Herrakin on aivan erikoisesti meidät pelastanut ja taivaantiellä ihmiset näyttävät lakoavan edestämme kuin heinä niittomiehen edessä. Varsinkin, kun on kysymys menevästä miehestä. Raamattu varoittaa meitä (Snl.16:5): "Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus: totisesti, ei sellainen jää rankaisematta."

Mutta nöyryys on kristityn valtavin varustus taivastiellä. Itse Jeesus antoi siitä esimerkin. Hänellä kyllä olisi Jumalan Poikana todella ollut, millä kerskata. Silti hän sanoi itsestään (Matt. 11:29): "Minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä."

Siinä on meillekin oppimista.

Sen vuoksi Jumala koulussaan opettaa meille todellista, sydämen nöyryyttä, joka kasvaa vastoinkäymisten ja kärsimysten keskellä.

 

Kuuliaisuus

 

Jumalan koulussa opimme kuuliaisuutta.

Kurin tarkoituksena armeijassa on luoda sotilaisiin kuuliaisuutta. Kun tulee tositaistelu, jossa kranaatit räiskyvät, luotisuihkut piiskaavat juoksuhautoja ja kuullaan kuolevien tuskanhuutoja, vasta siellä sotilaskuri kantaa hedelmää. Kun tuli-iskujen keskellä kuuluu huuto "Eteenpäin", vain kuuliainen sotilasyksikkö käy hyökkäykseen. Vihollinen avaa tulen. Luotisuihku räsähtää ilkeästi korvissa niin kuin äkäinen paarma ja miehiä kaatuu viereltä. Mutta kurinalainen sotilas ryntää vihollista kohti. Hän kuulee korvissaan sanan "eteenpäin" ja hän tottelee kuuliaisesti.

Tämä pitää paikkansa vielä suuremmassa määrin Jumalan ja saatanan välisessä sodassa. Kärsimyskoulussa parkittu Jumalan soturi on kuuliainen Mestarinsa äänelle.

Mutta itsekäs ja tottelematon kristitty ajelee oman tahdon tietä. Hän sanoo "En tahdo" ja luisuu sallimuksen tielle, missä sallimuksen sauva lyö kipeästi.

Vain kärsimyskoulussa opimme läksyn, että kuuliaisuus on parempi kuin uhri. Jumalalle ei merkitse yhtään mitään, onko sinulla suuret luonnonlahjat, valtavat puhujanlahjat, Jussi Björlingin ääni tai erinomaiset opettajanlahjat. Hänelle ei merkitse mitään, uhraatko sinä paljon Jumalalle, osaatko ulkoa Raamattusi ja onko sinulla ihmisiin tehoava ulkomuoto. Hän voi helposti korvata sinut toisella. Mutta yksikin kristitty, joka vastaa myöntävästi hänen kysymykseensä "Teetkö minun tahtoni", on hänelle kullanarvoinen.

Jeesuksen elämä ja kärsimykset olivat tästä puhuva esimerkki. Kun Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että hänellä oli syötävänään ruokaa, jota he eivät tienneet ja kun nuo pölvästit ihmettelivät, kuka oli tuonut hänelle ruokaa, Jeesus sanoi (Joh. 4:34): "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa."

Jeesus oppi kuuliaisuuden kärsimyskoulussa. Raamattu sanoo hänestä (Hebr.5:8): "Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden."

Jumala haluaa koulussaan opettaa meille, että kaikkein tärkeintä on Jumalan tahto. Villiä rekivetohevosta pitää kouluttaa kovasti pakkokuolaimilla ja kovalla ohjastuksella. Vikuri koulutettava potkii yli aisojensa ja vetää kärryt vasten seinää, kunnes talttuu. Mutta koulittu hevonen vetää säyseästi kuormaansa ja tottelee isäntänsä pienintäkin ohjausta.

Samoin Jumalakin kouluttaa äykkäpäisiä lapsiaan kärsimysten koulussa, että he olisivat kuuliaisia.

Joku voi kysyä: "Miksi nyt tarvitaan niin suurta kuuliaisuutta ja alinomaista Jumalan tahdon kyselemistä? Eikö Jumala ole antanut meille tervettä järkeä, jolla toimia?"

Voi järjetöntä kysymystä. Jos suurella rakennustyömaalla joku rakennusmies alkaa toimia oman päänsä mukaan, välittämättä rakennuspiirustuksista ja tottelematta johtavan mestarin määräyksiä, ollaan pian sekasorron keskellä. Samaten Jumalalla on suuri talous. Hän toimii neljän miljardin ihmisen keskellä, hänellä on aina tuhat rautaa tulessa herätysten eteenpäin viemisessä ja uskovien kasvattamisessa. Jokainen itsekäs ja omatahtoinen kristitty on kuin särkynyt tai akseliltaan suistunut ratas tässä valtavassa ja monimutkaisessa koneistossa. Se jarruttaa ja karnuttaa, uhaten pysäyttää koneiston. Tarvitaan paljon vaivaa, ennen kuin tuollainen häiriöntekijä saadaan aisoihin. Mutta kuuliainen kristitty on kuin hyvin voideltu ratas, joka äänettömästi ja kuuliaisesti pyörii muun koneiston mukana.

Herkeä kyselemästä "Miksi?", vaan kysy "Miten?"

Miten Jumala teen sinun tahtosi?

Jeesus sanoo kuuliaisista tosiseuraajistaan (Joh.12:26): "Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä."

Tätä Jumala haluaa opettaa meille koulussaan.

 

Synnistä lakkaaminen

 

Kirjoittaja on tehnyt erään positiivisen havainnon. Kun Jumala on oikein käristänyt kärsimyskoulussaan, varsinkin sairauksien kautta, himolla ei ole ollut sellaista valtaa kuin hyvinä päivinä. Etsimättä tulee, monen voimansatunnossa olevan kristityn kohdalla mieleen Raamatun sana (Jer.5:8): "He ovat hyvinruokittuja, äleitä oriita, he hirnuvat kukin lähimmäisensä vaimoa."

Älkäämme käsittäkö väärin. Tekijä ei suinkaan tarkoita, että me tulemme Jumalan kärsimyskoulussa synnittömiksi. Raamattuhan sanoo (1 Piet. 4:1): "Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä."

On eri asia olla synnitön ja lakata synnistä. Meillä on ja pysyy synnin ruumis kuolemaamme saakka. Mutta kun Jumalan kärsimyskoulu painaa meitä alas tomuun, liha ja saatana eivät saa ylenpalttista valtaa. Keskiajan asketismilla lienee ollut tämä oivallus mielessään. Niin Isäkin vie himokkaita ja voimansa tunnossa olevia lapsiaan kärsimyskouluun. Sieltä he ehkä palaavat kumaraisina ja nääntyneinä. Mutta paljon kuonaa on ahjossa poltettu, niin kuin Raamattu sanoo (Snl.25:4): "Kun hopeasta puistetaan kuona, kuontuu kultasepältä astia."

 

Kärsivällisyys

 

Kärsimyskoulu kasvattaa meissä kärsivällisyyttä. Sen maallinen vastike lienee sitkeys ja sisu. Room. 5:3 sanoo, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä. Jaakob toteaa, että uskon kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä.

Kärsivällisyys on sitä, ettemme rupea hoppuilemaan ja hätäilemään kärsimystulessa. Maallinen koulu kestää, lukioasteen mukaan lukien, 13 vuotta. Akateeminen koulutus kestää keskimäärin 4-5 vuotta. Me voimme siis suoriutua maallisesta koulutuksesta alle 20 vuodessa.

Mutta Jumalan koulu voi kestää 30, jopa 50 vuotta ja tuskin olemme päässeet keskiasteelle. Monet kristityt saavat ehtoja, monet jäävät luokalleen ja monet keskeyttävät koulunsa kärsivällisyyden puuttuessa. Varsinkin menevän miehen on vaikeaa olla kärsivällinen. Jesaja sanoo heistä osuvasti (Jes.30:15—17): '"Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet, vaan sanoitte: 'Ei! Hevosilla me tahdomme kiitää'- niinpä saattaa kiitää pakoon. "Nopean selässä me tahdomme ratsastaa" - niinpä ovat vainoojamme nopeat. Tuhat pakenee yhden uhkaa; viiden uhkaa te pakenette, kunnes se, mikä teistä jää, on kuin merkkipuu vuoren huipulla, kuin lipputanko kukkulalla."

Viittaan vain siihen, mitä edellä on puhuttu odottamisesta. Tekijän eräänä valuvikana on kärsimätön ja hoppuisa luonne vielä kristittynäkin. Se on saanut aikaan monia turhia askeleita ja monia jäniksenpolkuja ristin tiellä. Jumalan on kovasti pitänyt kouluttaa miestä tässäkin suhteessa. Kuinka vaikeata on istua ahjossa ja odottaa, vain odottaa kärsivällisesti. Se ei ole ollut helppoa tekijälle. Ei saata olla sinullekaan. Mutta Jumalan koulu kasvattaa meihin kärsivällisyyttä.

Kärsivällisyys on tärkeätä sen vuoksi, että Jumalalla on eri aikataulu kuin meillä lyhytjännitteisillä ihmisillä. Hänen edessään tuhat vuotta on niin kuin yksi päivä ja yksi päivä kuin tuhannen vuotta (2 Piet. 3:8). Kuinka siis tietäisimme Jumalan aikataulun kohdallamme? Tarvitaan kärsivällisyyttä.

 

Uusi ymmärrys

 

Kun olemme olleet aikamme Jumalan tulissa, meissä alkaa kasvaa uusi ymmärrys. Oikein häpeämme entistä likinäköisyyttämme.

Me saamme uuden ymmärryksen Jumalaan nähden. Näemme hänet rakastavana Isänä, joka näkee paljon huolta ja vaivaa tähtemme. Emme näe häntä enää tutkintotuomarina, niin kuin

kärsimyskoulun alkuaikoina. Mitä Isän sydän karsikaan ristillä kun ainokainen Poika meni kuolemaan? Jotakin samantapaista on meidänkin kasvatuksessamme. Se antaa meille uuden ymmärryksen Jumalaan ja hänen kuritukseensa nähden. Meidän napinamme ja katkeruutemme lakkaavat.

Me saamme myös uuden ymmärryksen toisiin ihmisiin nähden. Alamme käsittää, että myös he uskovaisina ovat samojen puutteiden ja kiusojen alaisia kuin me itsekin olemme.

Tuntuu kuitenkin siltä, että me vaadimme toisilta uskovaisilta sataprosenttia täydellisyyttä ja pyhittymistä. Mutta millä oikeudella? Millä oikeudella me vaadimme, että toiset kristityt eivät saa kadehtia, tuomita, juoruta, olla lahkohenkisiä, olla vallanhimoisia, olla katkeria ja juonitella, kun olemme itse juuri samanlaisia?

Niin meihin alkaa tulla uutta ymmärrystä ja jumalallista laupeutta. Laupeus on samalla aaltopituudella lempeyden, rauhan ja rakkauden kanssa. Me alamme katsoa toisia Kristuksen silmin ja ymmärtää Kristuksen tavoin heidän heikkouksiaan. Ymmärtää heikkouksia eli valantavikoja, ei ymmärtää syntiä.

Lopuksi meillä tulee uusi ymmärrys itseämme kohtaan. Me alamme nähdä itseämme Jumalan silmin ja painamme päämme alas. Menevä mieskin näkee, että kaikki on ollut armoa. Monta kertaa tekijä on oikein häveten ihmetellyt, että Kristus on pelastanut tällaisen syntisäkin. Ja ihme on, että Isä on uhrannut niin paljon kallisarvoista aikaansa kouluttaakseen miestä. Kun saamme uuden ymmärryksen, meiltä vaikenevat kerskaus ja oman yrittämisen mahtailevat rintaäänet.

 

Uskon lujittuminen

 

Kun tekijä tuli uskoon, hänen uskonelämänsä oli hyvin tunnepitoista. Tämä lienee johtunut herkästä runoilijan sielunelämästä. Niinpä mies jahtasi palavia ja tunnepitoisia puheita, tunnepitoisia lauluja, tunnepitoisia rukouskokouksia ja voimakasta armolahjojen toimintaa. Tekijä oli siis taipuvainen sielullisuuteen, jopa ylihengellisyyteen. Kynä ja paperi kourassa mies usein kuunteli Hengen sanomia, pani niitä paperille ja ohjasi elämäänsä niiden mukaan. Joskus sanomat toteutuivat, joskus ei ja pettymys oli silloin suuri. "Voi, jospa aina saisi elää näkyjen ja ilmestysten maailmassa," huokaili nuori uskovainen.

Mutta kun Jumala vei kärsimyskouluunsa, sielullisuus ja ylihengellisyys kuihtuivat kuivassa ja kuumassa hengellisessä erämaassa. Jumala nosti miehen pois lasin alta kasvihuoneesta ja asetti seisomaan paljaan taivaan alle paahtavaan helteeseen. Hän sanoi: "Opettele nyt seisomaan omilla jaloillasi, uskon jaloilla, eikä toisten kristittyjen puujaloilla. Pyri elämään yksin uskosta."

Koulu oli kova.

Niin kuin kävelemään opetteleva lapsi mies vaappui ja horjahteli. Mutta ei auttanut. Miltään suunnalta ei tullut apua ja niin piti ryhtyä seisomaan omilla jaloillaan.

Tekijä ei suinkaan halua väheksyä armolahjoja, profetoimista ja ilmestyksiä. Pois se minusta. Armolahjat ovat arvokas anti Jumalan seurakunnalle, itse asiassa seurakunnan aistit ja tuntosarvet. Eikä tekijä väheksy uskovaisen tunne-elämääkään. Jumalahan on luonut hengen, sielun ja ruumiin, ei saatana. Tunne-elämä rikastuttaa persoonallisuuttamme. Mutta on kokonaan toinen asia, että Jumala pyrkii kärsimyskoulussaan antamaan meille koetuksen kestävän uskon.

Niinpä Isä vie meidät Midianin erämaahan, niin kuin Mooseksen, ja parkitsee uskomme tietyssä tarkoituksessa. Jumala haluaa uskomme Kristukseen olevan riippumaton kaikista tunnetekijöistä ja inhimillisistä vaikutteista. Sillä mitäpä hyötyä olisi uskosta, joka saatanan ensimmäisestä hyökkäyksestä masentuu ja sammuu pois? Jumala haluaa istuttaa meihin uskon, joka masennuksen, ahdistusten, sairauden, kiusausten ja pelon pilvienkin peittäessä taivasta katsoo vakaasti uskon alkajaan ja täyttäjään Kristukseen. Raamattu sanookin osuvasti (1 Piet. 1:7): "...että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä."

Tällaiselle koetuksenkestävälle uskolle sielunvihollinen ei voi mitään, vaan hänen täytyy vetäytyä syrjään häpeissään ja voitettuna.

Tekijä on Israelissa Välimeren rannalla nähnyt puurivistöjä, jotka tuulen voimasta ovat taipuneet kallelleen sisämaahan päin. Kallellaan, mutta silti sitkeästi pystyssä. Tai oletko katsonut mäntyjä meren rannalla Suomenlahden kallioilla? Ehkä olet ihmetellyt, miten ne voivat pysyä pystyssä myrskytuulen puhaltaessa? Siten, että niiden juuret tunkeutuvat syvälle kallion rakosiin.

Älä masennu kärsimyskoulussasi. Sillä juuri nyt Jumala haluaa tehdä uskostasi koetuksen kestävän. Työnnä vain uskon juuresi syvälle Kristukseen. Juuri siinä kiusojesi keskellä, tautivuoteellasi muista Raamatun sanat (Jaak. 1:12): "Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat."

Ylistetty olkoon koetuksenkestävä usko.

 

Oikea painopiste

 

Tulemme seitsemänteen ja viimeiseen asiaan.

Kärsimyskoulussaan Jumala tahtoo antaa meille oikean painopisteen.

Uskonelämänsä alkuvuosina tekijä näki uskonelämän painopisteen olevan täällä ajallisissa. Oli seurakuntaelämää, suurjuhlia, suurpuhujia, ulkomaisia yhteyksiä, yhtä humakkaa. Ihmisten ystävyys oli kalliimpaa kuin Jeesuksen ystävyys. Tietenkin Jeesusta käytettiin. Mutta käytettiin niin kuin liikekilpenä, niin kuin toiminimenä.

Älä käsitä kirjoittajaa väärin. Tekijä ei millään muotoa halveksi seurakuntaelämää, suurjuhlia, vierailevia puhujia ja ulkomaisia yhteyksiä. Ovathan ne aivan välttämättömiä sielujen pelastukseksi ja herätysten aikaansaamiseksi. Ja missäpä vastakääntyneitä kasvatettaisiin tehokkaasti ellei seurakuntayhteydessä?

Mutta kärsimyskoulussaan Jumala tahtoo asettaa yksityisen uskovaisen painopisteen oikealle paikalleen. Hän asettaa sen Kristukseen ja iankaikkisiin. Hän antaa uskomme sillalle pitkän jännevälin. Paavalin painopiste oli asettunut oikealle paikalle, kun hän sanoi (2 Kor. 4:16—18): "Sen tähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia."

Paavalilla oli oikea painopiste. Vaikka tämän ajallisuuden läpi pitäisi ryömiä verillä polvin, niin mitä sillä on väliä. Nämä ahdistukset kestävät viisikymmentä, korkeintaan kahdeksankymmentä vuotta ja sitten alkaa iankaikkinen ja määrätön kirkkaus. Sen vuoksi ahdistus on kevyttä ja hetkisen kestävää.

Tekijää on erikoisesti puhutellut seuraava Raamatun sana (Koi. 3:2-3): "Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on. älköönkä siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa.'"

Tämä teksti liittyy tositapaukseen. Useita vuosia sitten eräs saarnaajaveli luki tämän tekstin saarnansa aluksi. Juuri, kun hän pääsi tekstinsä loppuun, hän vaipui kuolleena maahan. Hän oli ennalta asettanut painopisteensä oikein ja pääsi kaipaamaansa

lepoon. Mikä ihana loppu?

Toinen tositapaus, joka sattui pari vuotta sitten Huittisissa. Oli hengellinen tilaisuus, jossa tekijäkin oli puhujana. Kirjoittajan puheen jälkeen astui todistajanpaikalle eräs veli Rosnell. Hän todisti aivan erikoisen voimakkaasti Jeesuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Päästyään puheensa jälkeen paikalleen tekijän viereen, kuului hänen istuuduttuaan pari korahdusta. Kun tekijä ja muut katsoivat hämmästyneenä, veli oli jo siirtynyt iankaikkisuuteen. Hän oli asettanut painopisteensä oikein ja päässyt kaipaamansa Jeesuksen luo.

Jumalan ahjossa vasta pääsemme näkemään, kuinka paljon tollottamista on hengellisessä elämässämme. Joku onkin sanonut, että jos Jeesus tulisi kirkkoihimme ja rukoushuoneisiimme, hän saisi kurkistella ovensuussa, kun menevät sananjulistajat pauhaavat saarnastuolissa.

Kärsivä lukijani, Jumala tahtoo asettaa myös sinun painopisteesi kohdalleen. Kestä vähän, kohta ollaan kotona. Raamattu sanoo (1 Piet. 1:9): "Sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen."

....ja lapset, jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna Daavidin pojalle", Matt.21:15

 

Kun Kempeleen Kirin miehet voittivat ottelunsa viime sunnuntaina, he kajauttivat ringissä ”Kiitos Jeesus, kiitos!”. Sanat ikuistuivat pikavauhtia teepaitoihin.

Ylen uutisen mukaan pesäpallopeliä oli seuraamassa Kempeleen seurakunnan viestintäpäällikkö Tuukka Myllymäki, joka pian voittohuudon jälkeen sai ajatuksen seurakunnan rahoittamasta kannatuspaidasta.

Sille tuli nopeasti hyväksyntä sekä seurakunnasta että Kempeleen Kiristä.

Kun 80 paidan erää kuluvalla viikolla markkinoitiin mm. sosiaalisessa mediassa, se myytiin loppuun neljässä tunnissa.

Ylen uutisessa Kempeleen Kirin superpesisjoukkueen manageri Sami Saloranta paljastaa, ettei osannut odottaa paidalle noin suurta menestystä:

”Lähihistoriassa ei ole ollut yhtään fanituotetta, joka olisi mennyt netin kautta noin nopealla tahdilla ja tuolla volyymilla.”

Siitäkin huolimatta Saloranta uumoilee Ylelle tempauksen jäävän kertaluonteiseksi.

Ensimmäisen kerran Kiitos Jeesus, kiitos! -kannatuspaitoja nähdään mitä todennäköisimmin Kempeleen Kirin kotipelissä Manse PP:tä vastaan huomenna perjantaina 30. elokuuta, jolloin paidat luovutetaan tilaajilleen.

Lähde: Ylen uutinen 28.8.2024

 

Apt.19:17-18 Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.

 

2.Aik.6:10. Ja Herra on täyttänyt sanansa, minkä hän puhui:

 

Jumalan hoidossa Sanan Lähteellä

• kiitetään ja ylistetään Jumalaa ja ollaan ihmisiä ihmisille
• saadaan kokea kohtaamisen iloa yhdessä toisten kanssa
• ollaan Raamatun sanan ja opetuksen äärellä
• kuullaan kertomuksia eletystä elämästä
• voidaan löytää usko Jeesukseen
• rukoillaan yhdessä yhteisten asioiden, sairaiden ja apua tarvitsevien lähimmäisten puolesta
• tarvitseville tarjolla esirukousta

Sanan Lähteellä virkistyy!

Jer.31:14. Ja minä virvoitan pappien sielut lihavuuden ääressä, ja minun kansani ravitaan minun hyvyydelläni, sanoo Herra.

 

Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.

Saaren orpokotijuhlat ratsastivat tänä vuonna mainoksella, että maallikot ovat pääpuhujina heidän vuosijuhlassaan. Harvinaista, liekö ollut pula puhujista, tai papeilla kesälomat samaan aikaan? No, onhan mukana muutama kirkkoherra ja kunnanjohtaja, jotka voivat sitten pitää edustavuutta näkyvissä? Liikehän on kantanut synnystään alkaen tämän sarjan muotoa, sillä Helena Konttinen oli aikoinaan maatalon emäntä. Hän oli myös profeetta ja horrossaarnaaja, jonka kautta moni tuli uskoon ja löysi yhteyden Jumalaan. Eräs meidän ajan profeetta kirja on siunannut lukemattomia ihmisiä sadan vuoden ajan. Sen kuvailema toiminta oli täysin ennalta arvaamatonta, Jumalan johdattamaa, kuin oltaisiin hiihdetty umpihankeen ilman valmiita latuja. Ihmisviisaus pyrkisi jatkuvasti nostamaan inhimillistä tasoa ylemmäs ja parempiin piireihin, mutta Jumala näyttää pitäneen edelleen tiukasti kiinni sanastaan, jossa hän kertoo kutsuvansa vain syntisiä ja sairaita pelastukseen ja seuraajikseen.

 

Maallikko on halveksuva sana ihmisestä ja tarkoittaa ihmistä, joka ei ole asiantuntija. Asiantuntija taas on koulunkäynyt ja saanut omaksua itseään viisaampien opettajien kirjoja ja mielipiteitä, sekä kourallisen sivistyssanoja, joilla voi erottua tavallisten ihmisten puhekielestä, murteista ja keskustelukulttuurin matalasta tasosta. Uskovista puhujista on käytetty sanontaa maallikkosaarnaaja. Titteliä on sittemmin pehmennetty muodolla matkasaarnaaja, matkasihteeri, piirisihteeri, kenttäsihteeri, aluevastaava tai evankelista. Joskus on keskusteltu myös maallikkojen kouluttamisesta, evankelistakoulusta, muttei semmoista ole varsinaisesti koskaan syntynyt ja luulen, etteivät uskovat julistajat olisi kovin kiinnostuneetkaan? Onhan papinkoulukin monelle vain tapa saada arvonantoa, pysyvä virka, toimeentulo, palkkaus. Papit erottautuvat mielellään maallikoista pukeutumisessa niin kuin armeijassa on tapana esitellä arvomerkkinsä alaisilleen. Maallikon ainoa kruunu on Kristuksen antama ja sekin on näkymätön.

 

Orpokotijuhlien otsikko kertoo paljon kristillisyyden nykymenosta. Kun on herätyksiä ja ihmisiä tulee uskoon, niin evankeliumia vievät eteenpäin kaikenlaiset tasamaan hiihtäjät ja nimettömät syntiset, jotka Jeesus on armahtanut. Mutta kun kello käy ja vettä virtaa joessa runsaasti, niin tapahtuu hitaasti muutos. Tavallisten uskovien paikalle nousevat virkamiehet ja -naiset, joilla on yliopistokoulutus ja sen mukaiset tittelit. Yleinen mielipide hurraa ja nostaa päätään, kun saatu vihdoinkin vähän ryhtiä toiminimen taakse, etteivät kaikenlaiset metsurit, rasvarit, sikafarmarit, kauppiaat ja hämärätyypit ole äänessä. Laestadiolaiset taitavat olla olla Suomen Siionissa ainoa tavallisia uskovia suosiva ryhmä ja tietysti hekin valkkaavat puhujansa, että oikea linja säilyy?

 

Kristus tuli tavallisen ihmisen muotoon taivaasta, hän oli puuseppä, muurari, kirvesmies ammateissa ennen kolmen vuoden julkista kutsumusaikaansa. Oma perhekin suhtautui häneen kriittisesti, kun ilmaisi taivaallisen kutsumuksensa. Jeesus oli maallikko yleisen mielipiteen mukaan, mutta Isä taivaassa ilmoitti kuulijoille, että hän on sitoutunut Vapahtajaan ja antanut hänelle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. Jeesus valitsi sitten lähimmät palvelijansa erikoisen johdatuksen kautta ja sekaan mahtui kirjava porukka monen mielestä sangen kyseenalaisia tyyppejä. Mutta Jumalan rakkaus lepäsi heidän olemuksessaan ja Pyhän Hengen vaikutus oli elävä todistus näiden poloisten kutsumuksesta. Luulen, etteivät alkuajan apostolit pääsisi nykykirkkoihin edes saarnaamaan, siksi vaatimattomia heidän henkilönsä ja historiansa olivat. Mutta kutsumuksessaan he olivat Jeesuksen ykkösketju maailmanvalloituksen alkumetreillä ja edelleen uskovat lukevat rohkaisukseen heidän kirjoittamiaan tekstejä Raamatusta Jumalan sanana.

 

Omasta kutsumuksestani muistan juuri tämän suuren kysymyksen: Miten minä ja miksi minä ja missä minä ja milloin minä? On aika vaikea selittää ympäröivälle maailmalle olevansa Jumalan kutsuma ja valitsema, pelastama ja armahtama, kun ei ole siitä mitään virrallista paperia, vain vapautettu mieli, Hengen sinetti sydämessä ja iloinen usko Jeesukseen. On vaikeaa kertoa olevansa jotakin, mitä muut pitävät hulluutena. On vaikea kertoa sokeille, että minä muuten näen nyt. On vaikea ryhtyä puhujaksi pelkästään Jumalan valtuuttamana ilman minkäänlaista tukijoukkoa. Varsinkin kirkon piirissä seurakuntaan tulo oli minulle varsinainen uusi kokemus ja kyllä siinä tunteet liikkuivat moneen suuntaan kuin Helsingin pörssikurssien käyrä. Luulen, että moni uskova joutuu näissä kriiseissä miettimään omaa paikkaansa ja valitsee mieluummin jonkun helpomman tien, kun taistella hengessä ja elämässä kaikkea muotojumalisuutta, nimikristillisyyttä, raamattuvastaisuutta, farisealaisuutta, herrakulttuuria, hyvä-veli-järjestelmää ja elitismiä vastaan Jeesuksen nimessä? Mutta kun Jumala on kaiken takana, hän avaa ovet ja näyttää kuljettavan tien, on kanssani, johdattaa, siunaa ja varjelee koko ajan. Toki tähän kaikkeen sisältyy paljon maallikkoon kohdistuvaa arvostelua, vainoa ja hylkäämistä, ylikävelyä ja vähättelyä, kyykyttämistä ja sensuuria. Mutta se kuuluu asiaan. Elämä uskossa on sellaista Jeesuksen kanssa tässä maailmassa.

 

Olen pannut merkille, että Jumalan valtakunta koostuu pääasiassa tavallisista ihmisistä, uskovista. He ovat tulleet uskoon ja löytäneet Jeesuksen Vapahtajakseen ja tunnustaneet hänet Herrakseen. Näistä piireistä löytyy monta lahjakasta ja Jumalan armoittamaa ihmistä, jotka eivät tee itsestään numeroa tai leuhki. Heitä ei yleensä mainita nimeltä, vaan luvulta. He edustavat suurta pelastettujen joukkoa, joista kukaan ei näytä olevan päätä pitempi toista. Heitä Jeesus lähettää julistamaan, todistamaan, rukoilemaan, hoitamaan sieluja ja edistämään Jumalan valtakuntaa täällä. Virallinen organisaatio tykkää yleensä huonoa liian innokkaista maallikoista ja kokee kaiken uskonnollisen rauhan häiriintyvän näiden veijareiden ilmestyessä mukaan toimintaan. Siksi on tapana syrjiä tätä joukkoa tapaan: Kirkkopuistossa ulkoilmatilaisuus, puhuu kirkkoherra, sateen sattuessa joku maallikko.

 

Ps.100:

1. Kiitosuhri-virsi. Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa.

2. Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.

3. Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.

4. Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten. Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.

5. Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

- Minä näin Herran. Jos sinä, veljeni, saisit nähdä hänet, et jaksaisi päivääkään elää maailmassa, niin ihmeellinen hän on.

Näkyjä kuolinvuoteilta - Lahja Cantell - Jumalan johdatusta elämän arjessa

 

Harlun kunnan Myllysopella oli Matti Hiltusen talo. Helteisenä heinäkuun päivänä poikkesin taloon saadakseni juotavaa. Talossa ei ollut ketään kotona, joten aloin etsiä kaivoa. Talo oli korkealla mäellä, siksi arvelin kaivon olevan mäen alla joen lähellä. Kun en kaivoa sieltä löytänyt, nousin takaisin pihaan. Etsin ja vihdoin huomasin korkeimmalta paikalta matalan laatikon, jonka lähemmin sitä tarkasteltuani totesin kaivonkanneksi. Kannen alla oli varrellinen kippa, sillä nostin vettä, joka oli ensiluokkaista juomavettä, kirkasta, hajutonta ja mautonta. Kaivo sai minut uteliaaksi ja niinpä päätin vielä illalla pistäytyä talossa. Isäntä pyysi jäämään yöksi ja valmistutti illallisen, jonka jälkeen seurustelimme. Otin puheeksi kaivon ja kysyin todella uteliaana, kenen kumman päähän on pälkähtänyt ruveta kaivamaan kaivoa pihan korkeimmalle paikalle.

- Kyllä siinä päässä on tarvinnut olla tavallista enemmän tietoa, arvelin.

- Ei siinä tietoa tarvittu, kaivon paikan osoitti pajunvirpi kädessäni, naurahti isäntä.

 

Illalla talon tytär otti esille virsikirjat ja niin vietimme iltaa veisaten ja Herrastamme puhellen. Tytön kaunis ääni ja hengen palavuus jäi minua puhuttelemaan. Kauan aikaa soi korvissani hänen veisaamanaan:

- Oi Jeesus, Kristus, Herramme, Jumalan Poika turvamme.

Seuraavana kesänä jouduin taas saman Hiltusen talon vieraaksi. Kaikki oli kuten ennenkin, mutta tytärtä en nähnyt. Kysäisin:

- Missä se veisaaja-tytär on?

- Ei häntä ole, hän kuoli keväällä, minulle vastattiin.

- Varmaan hän kuoli onnellisena, sanoin.

- Kyllä, isäntä vastasi ja alkoi kertoa: - Jo talvella hän sairastui keuhkotautiin eikä parantunut, vaikka kaikki tehtiin mitä lääkäri määräsi. Eräänä päivänä hän kutsui minut luokseen ja pyysi, että menisin noutamaan kirkkoherran antamaan hänelle ehtoollisen. Minä menin, mutta kirkkoherra ei tullut mukaani, sillä tyttöä ei vielä oltu konfirmoitu. Kirkkoherra kirjoitti tytölle kirjeen ja lähetti kirjasen luettavaksi. Toin ne hänelle. Tyttäreni luki ne ja sai virvoitusta, mutta herahti itkemään kun ei saanut ehtoollista. Itkuunsa hän nukahti. Herättyään hän kutsui minut taas luokseen ja silmät säteillen kertoi:

- Minä näin Herran Jeesuksen. Hän sanoi minulle:

- Älä itke, huomenna kello kaksi (neljätoista) sinä saat olla minun kanssani suurella ehtoollisella!

- Me äidin kanssa ymmärsimme, että hän kuolee huomenna kello kaksi. Kun tuo aika tuli, menimme hänen huoneeseensa. Hän oli tajuissaan ja kysyi:

- Näettekö te tätä kirkkautta? Emmehän me nähneet muuta, kuin että hänen silmänsä loistivat. Sitten hän kysyi:

- Kuuletteko? Nyt kuuluu niin kaunista soittoa, etten ikinä ole sellaista kuullut. Ja hetken kuluttua:

- Nyt kuuluu ihanaa laulua ja huone tulee täyteen pikku enkeleitä, joiden joukossa on naapurin tyttökin. Tämän jälkeen hänen silmänsä sammuivat. Me sanoimme toisillemme:

- Hän pääsi suurelle ehtoolliselle.

 

Näky ei ollut harhakuva, sen todistaa toteen käynyt Herran sana:

Huomenna kello kaksi sinä saat olla kanssani Suurella Ehtoollisella ja se, että kuoleva näki enkelien joukossa naapurin tytön, joka oli kuollut tuntia aikaisemmin. Sitä ei silloin Hiltusessa tiedetty.

Isä tuli herätykseen ja elävään uskoon, mutta ei äiti, vaikka hänkin näki ja kuuli kaiken. On merkille pantavaa, että toinen ihminen ilmeisen Jumalan teon edessä saa uskon, herää ja uudistuu, mutta toinen paatuu. Niin oli jo Vanhan liiton aikoina, niin oli Herran lihan päivinä, ja niin tulee olemaan. Sillä se, joka ei ole totuudelle kuuliainen, annetaan lopulta paatumuksen valtaan, niin että vaikka hänellä on silmät, hän ei näe, ja korvat, hän ei kuule, mitä Pyhä Henki tekee ja puhuu.

 

Harlun seurakunnan kanttoriurkurin Eino Pesosen autuaallinen kuolema on ollut voimallinen saarna minulle sen tähden, että olimme läheiset ystävät ja että kävin hänen luonaan päivää ennen hänen siirtymistään rajan yli.

Tiesin Einon sairastavan ja usein tein lähtöä hänen luokseen — tai niin kuin Raamattu sanoo "sairasta oppimaan". Eräänä päivänä tunsin, että minun on heti lähdettävä. Hiihdin viiden kilometrin taipaleen perille. En unohda hänen katsettaan hänen tervehtiessään minua.

- Minä näin Herran. Jos sinä, veljeni, saisit nähdä hänet, et jaksaisi päivääkään elää maailmassa, niin ihmeellinen hän on. Hän nousi kyynärpäänsä varaan ja jatkoi:

- Herra sanoi minulle päivän, jolloin hän tulee minut noutamaan. Se päivä on huomenna.

Katselin hänen säteileviä silmiään. Ajattelin auttaa häntä, ettei hän huolehtisi vekselistään, jossa olin takaajana, siksi sanoin:

- Minä hoidan sen vekselin älä vain sitä sure. Hän tuli murheelliseksi ja nuhdelIen minua sanoi:

- Kun Herra on sieluni pelastanut ja hoitanut iankaikkisuusasiani, niin kyllä hän hoitaa nämä ajallisetkin, ei nyt puhuta niistä.

 

Sinä hetkenä minulle kirkastui, miten suuri asia on sielun pelastuminen, miten todellinen Herra Jeesus Kristus.

Einon kuoleman jälkeen puhuttelin sairaanhoitaja Aada Karhusta, joka häntä hoiti. Hän kertoi:

- Kun kello tuli kaksi, lähetti Eino minut noutamaan vaimonsa luokseen. Hänen saavuttuaan vuoteen luokse Eino teki kädellään torjuvan liikkeen ja sanoi:

- Väisty, Hilma, Jeesus tulee. Me näimme hänen kasvojensa kirkkauden ja hänen käsiensä ojentuvan niin kuin syliin pyrkivällä lapsella. Samassa silmät sammuivat, kädet putosivat alas. Eino oli siirtynyt Herran noutamana taivaan kotiin.

Kävi niin kuin Eino sanoi: Jumala piti huolen lesken ja lasten toimeentulosta. Leski hoiti vekselin, järjesti asiat ja muutti Helsinkiin, jossa sai vankeinhoito virastossa paikan. Tapasin hänet jonkin vuoden kuluttua. Hän ylisti Jumalaa ja sanoi:

- Olemme nyt tulleet toimeen jopa paremmin kuin Einon eläessä.

Niin on Jumala leskien turva ja orpojen isä niille, jotka häneen turvaavat.

 

Vaimoni oli johtajattarena Kesälahden kunnalliskodissa. Sieltä hän kertoi seuraavan tapauksen:

Itse Herra Jeesus näyttäytyi eräälle sairaalle naiselle, joka lepäsi kuolinvuoteellaan. Kun nainen tunsi loppunsa lähenevän, hän kutsui minut luokseen ja pyysi, että kutsuisin rovastin antamaan hänelle ehtoollisen. Rovasti kieltäytyi tulemasta, koska nainen oli heikkomielinen eikä häntä oltu konfirmoitu. Kun ilmoitin tämän sairaalle, hän rupesi haikeasti itkemään. On lohdullista, että Herra ei jättänyt lohduttamatta vajavaista matkamiestä. Jeesus itse näyttäytyi hänelle ja sanoi:

- Älä itke, huomenna, kun aurinko paistaa näin viistoon huoneeseesi, minä tulen sinua hakemaan ja sinä saat olla minun kanssani suurella ehtoollisella.

Sitten hän kutsui minut luokseen ja iloisena kertoi Herran ilmestyksestä ja näytti tarkkaan kädellään kuinka silloin aurinko paistaa tähän huoneeseen. Tapahtui juuri niin kuin hän oli sanonut. Seuraavana päivänä, kun aurinko paistoi viistoon ikkunasta, henki erkani sairaasta ja hän pääsi täydellisten joukkoon suurelle ehtoolliselle.

Snl.16:15. Kuninkaan kasvojen valo on elämäksi, ja hänen suosionsa on kuin keväinen sadepilvi.

 

APt.1:13. Ja kun he olivat tulleet kaupunkiin, menivät he siihen yläsaliin, jossa he tavallisesti oleskelivat.....

 

on vain yksi lauma ja yksi Paimen

 

Kun olin pikkupoika ja Suomea rakennettiin sodan jälkeen uuteen uskoon, niin sain kuulla aina joskus politiikkaa. Isoäitini puhui lahtareista, mutta en ymmärtänyt mitä sellaiset ovat. Paljon myöhemmin tiesin, että se oli pilkkanimitys oikeistolaisista, jotka olivat tappaneet, lahtanneet, vasemmistolaisia, köyhiä, työläisiä. Mummun mielestä työväestö oli ollut oikeassa ja heidän pyrkimyksensä parempaan yhteiskuntaan hyväksyttyjä, sillä köyhän ja heikomman asiaa piti kannattaa ja tukea kaikin tavoin. Myöhemmin muutimme asuinalueelle, jossa köyhällistö ja rikkaat olivat sekaisin asumassa. Kavereita siis tuli itselleni runsaasti kummaltakin laidalta, mutta hyvin pärjättiin, enkä muista että politiikka olisi tärvellyt välejämme.

 

Myöhemmin olin uskoon tultuani työväen järjestön palveluksessa julistustyöntekijänä yli yksitoista vuotta ja siellä oli korkea vakaumus lähes kaikilla, että vain vasemmistolainen politiikka edustaa yhteiskunnallista vanhurskautta. Siinä ajattelussa oikeisto oli hyväksikäyttäjä, sortaja, alistaja ja verenimijä porukkaa. Mutta kun poliittiset kysymykset sivuutettiin, niin niiden takaa löytyi monta Jumalaa kaipaavaa ihmistä, moni etsi Herraa ja pelastui. Paljon oli myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät olleet tulleet käsittämään sielun pelastuksen tärkeyttä ja Jeesus oli heille lähinnä esikuva hyvästä ihmisestä. Sen seurauksena he keskittyivät ajamaan poliittisia tavoitteitaan kristillisyyden kustannuksella. Kun siitä joskus huomautin, sain takaisin happamia arvosteluja.

 

Kristillinen kenttä julistaa usein enemmän politiikkaa kuin Kristusta. Usein kristillisväritteiset ohjelmat ovat vain poliittista moraalia vailla pelastussanomaa. Silloin ajatellaan, että oikein tekeminen pyhittää asiat ja armoa annetaan vain ansioituneille? Kaikki uutiset ovat nykyään täynnä politiikkaa ja se jakaa kansan mieliä puolesta ja vastaan. Osa kansasta on jatkuvasti kohotetussa valmiudessa hyökätä toisinajattelijoita vastaan. Osa taas siirtyy seuraavalle kanavalle, jos tarjolla on poliittinen katsaus. Kuka siis hyötyy kaikesta tästä? Ilmeisesti yhteiskunnallisesti aktiivit, kantaaottavat, tiedotusvälineet ja suunsoittajat, viihde? Politiikan tarkoitus on saada ihmisen oma mieli ja tahto julki päätöksenteossa. Siinä ryhmän etu on kovaa valuttaa tai sen eteen monet ovat valmiit uhraamaan rahaa, vaikutusvaltaa ja aikaansa. Toki taustalla on myöskin hyödyn tavoittelu, joka seuraa siitä, että mieleistään politiikkaa saadaan toteutumaan yhteiskunnassa. Politiikalla on kuitenkin vain välinearvo, olipa se minkä väristä tahansa. Se on vain ajallisten kysymysten ajamista enemmistön mielipiteellä läpi.

 

Jeesuksen opetuslapsiin liittyi useita kansallisuusaatteen miehiä ja heillä oli ajatuksena vahva juutalaisvaltio, josta roomalaiset miehittäjät heitetään pihalle. Mutta Jeesus ei missään vaiheessa antanut tällaiseen ajatteluun tukea. Päinvastoin, hän velvoitti antamaan anteeksi väärintekijöille ja rakastamaan vihollista. Jeesus puhui ystävällisesti miehittäjien kanssa ja siunasi heitä ja rukoili heidän puolestaan. Jeesus ruokki erimaalaisia ja kertoi ilosanomaa muualta tulleille. Hän ei yrittänyt korjata yhteiskuntaa tai lisätä hyvinvointia, poistaa eriarvoisuutta tai köyhyyttä. Hänen lähtökohtansa oli koko ajan Isän tahto, pelastaa ihmiset synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Kuoltuaan ja ylös noustuaan hän lähetti seuraajansa kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumia. Jeesus osoitti sanomallaan, että hän ei ole tullut kansallisuusaatteen pönkittäjäksi vaan pelastamaan kaikkia Jumalan luomia ihmissieluja eri kansoista, kielistä ja maista. Hän opetti uskovia astumaan ihmisten tekemien rajojen yli Jumalan sanaa seuraten.

 

Ulkomailla politiikka on joskus sotaisaa ja väkivaltaista taustavaikuttajien etupiiriä, jossa päämäärään pyritään vaikka tappamalla tai sulkemalla toisin puhujat vankilaan. Suomalaisessa politiikassa kielenkäyttö on joskus tosi kovaa ja julmaa, säälimättömästi ihmiset pilkkaavat ja nimittelevät toinen toisiaan. Samalla puolueet kehuvat saavutuksiaan ja mollaavat muiden vastaavia rakennelmia. Politiikan edustajat vastaavat yleensä kysymyksiin asian vierestä, eli he eivät sano juuri mitään tai sitten pyörittelevät sanat niin, ettei päällimmäiseksi jää kuin kyseisen puolueen hienot toteutumattomat tavoitteet. Tämä henki tarttuu kovin helposti myös uskoviin ja silloin pyritään vain lihallisesti taistelemaan hyvien asioiden puolesta ilman Pyhää Henkeä. Onko siis hyvä ollaanko pienen ihmisen asialla tai suuren rahan pyörittäjiä, jos ei ole Jumalaa johtamassa? Onko se hyvä asia, että hyvinvointi asetetaan korkeimmaksi tavoitteeksi, vaikka ihmiset ovat samalla marssimassa synteineen helvettiin?

 

Jeesus toi Jumalan valtakunnan keskellemme ilman politiikkaa, hän astui totuttujen rajojen yli ja kelpuutti kaikenlaiset ihmiset yhteyteensä. Hän pelasti afrikkalaisen, samarialaisen, roomalaisen siinä kun juutalaisen. Hän antoi fariseukselle synnit anteeksi ja otti lapset siunaukseensa. Jeesuksen isänmaalisuus ei pysynyt juudeassa, vaan hän lähetti palvelijansa kertomaan ilosanomaa koko asutun maailman alueelle. Jeesus ei tehnyt edes kirkkopolitiikkaa, hän ei neuvonut hylkäämään, vaan vaikuttamaan osallistumalla ja rukoilemalla. Eikö hän tiennyt, kuinka mätä juutalainen uskonto silloin oli? Kyllä tiesi. Siksi hän nostikin Jumalan sanan julistamisen ja kunnioittamisen suureen arvoonsa. Hän korvasi kaiken politiikan asettumalla itse keskushenkilöksi ja uhriksi. Kaikki politiikka katosi Gappatalla, Getsemanessa ja Golgatalla opetuslasten mielistä. Silloin heitä riisuttiin lihallisen mielen liikutuksista katsomaan Jumalan suunnitelmaan ja pettymys oli ensin sanoin kuvaamattoman suuri. Tuntui kuin kaikki olisi mennyt pieleen, mutta myöhemmin kirjoitukset alkoivat avautua heille ja siitä he puhuivat muillekin. Aikanaan evankeliumi tuli Suomeenkin, kun katolliset munkit uhrasivat elämänsä lähetystyölle.

 

Kristittyjen kesken politiikka ajaa lahkoutumiseen, jossa oikeassa olevat ohjaavat ja hallitsevat asioita. Jumalakin halutaan takuumieheksi omille ja ryhmän pyrkimyksille ja sen seurauksena ajatellaan, että kun jonkun asian takana on paljon väkeä huutamassa, niin se on hyvä? Raamattu opettaa taivaallista politiikkaa Fil.3:20-21. ”Mutta meillä on yhdyskuntamme (politeuma = kansalaisuus, yhteiskunta, kansalaisoikeus) taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi."

Usko on politiikan vastakohta, sillä usko on näkymätön ja laadultaan taivaallista ja jumalallista. Usko armahtaa vihollista ja siunaa vastustajaa. 1.Kor.2:13. Usko on elävä Jumalan voima, elävä Jumalan tunteminen, varma luottamus Jumalan armoon Kristuksessa. Heikkokin usko riippuu kiinni Kristuksessa, Vapahtajan ansiossa, haavoissa, kuolemassa, ylösnousemuksessa. Usko on osallisuutta Isän armahtavaan sääliin, rakkauteen ja osaan. Usko huokailee Pyhässä Hengessä Jeesuksen seuraan ja kulkemaan hänen seuraajanaan perille asti taivaan kotiin. Jumala sytyttää uskon särjetyssä sydämessä voimallaan ja vaikutuksellaan. Usko tuo uskovalle monet taistelut, kilvoitukset, kysymykset ja rukoukset. Tässä kaikessa uskova oppii luottamaan Jeesukseen ja tuntemaan häntä Herranaan, hän on päässyt Jumalan valtakuntaan, jossa on taivaallinen järjestys, tahto ja tavoitteet. Silloin selviää, että loppujen lopuksi on vain yksi lauma ja yksi Paimen. Kiitos Herralle!