Tulevia tilaisuuksia

Sinun sanasi tulivat, ja minä söin ne, ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo; sillä minä olen otettu sinun nimiisi, Herra, Jumala Sebaot. Jer.15:16.

Evankeliumia tiedotusvälineissä

Tässä yksi linkki viime pyhän kirkonmenoihin, jossa oltiin mukana. https://www.facebook.com/martinseurakunta/videos/3078228028958726

ja toinen, joka tuli TV7 kautta ja löytyy sieltä arkistosta.

https://www.tv7.fi/vod/player/68377/

Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki."

Oli kaunis aurinkoinen kesäpäivä ja istuin kylässä erään ystäväni luona hänen talonsa puutarhassa. Mies oli ateisti ja pääluottamusmies omalla työpaikallaan. Mutta nyt oli loma-aika ja saattoi olla huilissa ilman työpaineita. Kerroin hänelle uskoon tulostani ja siitä, miten Jumala oli puhunut minulle kuultavalla tavalla ihmisäänellä ja saanut keskustella hänen kanssaan. Todistin siis Herrasta ja uudesta elämästäni hänen yhteydessään. Kerroin rauhasta ja ilosta, mitä olin saanut osakseni sisimpääni. Keskustelumme kulki rauhalliseen sävyyn, eikä ateisti uskoinen ystäväni ollut mitenkään hyökkäävä. Siinä kului muutama kuppi kahvia, kuului hieman ampiaisten pörinää ja linnun laulua. Aurinko ehti siirtyä hieman eteenpäin taivaalla ja varjot sen mukaan. Aikanaan hän kuitenkin totesi minulle lakoonisesti: - Kyllä tiede vielä pystyy selittämään kaiken!

Näitä tiede-uskovaisia riittää maailma pulollaan, siihen he panevat toivonsa ja tulevaisuutensa. Mutta ei se mitään auta, eikä tuo sielunrauhaa. Ei siis ihme,että Jumala nöyryyttää älykkäitä marssittamalla heidän eteensä todistajinaan, avuttomat, köyhät, yksinkertaiset, tavalliset, sairaat, heikot, häilyvät, alaspainetut, konkurssikypsät, pimeästä tulleet, huumausaineista vapautuneet, linnankundit, lukutaidottomat, väärän väriset, väärän kieliset, huipulta pudonneet, syvyyden sankarit, työhön uupuneet – ja minutkin. Kun maailma odottaa Jumalaa ylhäältä, hän tuleekin alhaalta. Kun ihmiset luulevat Jumalan tarvitsevan todistajikseen älykkäät, hän valitseekin niiden tilalle todistajikseen nöyrät, mitättömät, tyhjennetyt - minutkin.

Raamattu on tieteen kannalta täynnä kummallisuuksia, joissa luonnonlait, totutut käsitykset, aikataulut ja luulot heittävät volttia. Kun ihmiset yrittivät järjestellä maailman asioita oman mielensä mukaan porukassa, Jumala sekoitti ihmisten puhekielen tuhansiin osiin. Tämä tapahtui hetkessä, mutta tiede sanoo, että yhden uuden kielen opiskeluun menee vuosia ja toisilla koko ikä, eikä sittenkään osaa? "Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan." 1.Moos.11:9. Tässä on myös toinenkin mysteeri, eli miten tuo maan asuttaminen sitten tapahtui, miten kauan siihen meni aikaa?

Profeetta Elian taivaaseen lähtö on kuin tieteiselokuvasta, eikä semmoista ole myöhemmin tapahtunut. Kuuraketin keksijät ja muut avaruusmiehet voivat vain hämmästellä Jumalan suunnitelmaa, kun tämä sama Elia sitten ilmestyy tuhat vuotta myöhemmin kirkastusvuorella juttelemaan Jeesukselle. Mukana on myöskin kuollut ja Jumalan hautaama Mooses. Että on siinä tieteellä selittämistä. "Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen." 2.Kun.2:11. Samainen tapaus osoittaa, että tulevaisuuden profetia seurakunnan ylöstempauksesta on suurin piirtein samanlainen, tosin ilman vaunuja ja hevosia. Mutta kyllä Herralla riittäisi niitäkin kaikille. Tiede voisi korkeintaan askarrella vaunujen rakenteen ja hevosten rodun keksimisessä, ja miten korkealle olisi mahdollista nousta ilman atomienergiaa?

Toinen yliluonnollinen siirtymä on kerrottu alkuseurakunnan menestyksen päivinä. Siinä diakoni Filippus saa Jumalan voimasta siirtyä enkelikyydillä uusiin tehtäviin. Matka näiden kahden mainitun paikan välillä on n. 50 km. "Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten. Mutta Filippus tavattiin Asdodissa; ja hän vaelsi ympäri ja julisti evankeliumia kaikissa kaupungeissa, kunnes tuli Kesareaan." Apt.8:39. Siinä on tieteelle miettimistä, kun Raamattu ei kerro yksityiskohtaisesti, miten tuo kaikki kävi. Tiedehän olisi kiinnostunut vain tekniikasta ja asioiden suoritus edellytyksistä, Jumala taas kertoo meille hänen nimensä, tahtonsa ja valtakuntansa kannalta asioiden tärkeyden.

Luominen on Luojan majesteettinen näytös, Raamatun alkulehtien suurenmoinen sanavalinta ja tiivistys, jossa tiede jo joutuu pidättämään henkeään. Tässä kyydissä tiede putoaa armotta kyydistä ja etsii omien laskentamenetelmiensä mukaiset vastaukset nojautumalla omaan ymmärrykseensä - ja se ei ole paljon. Sitten Raamattu pudottelee lukijalleen ihmeen toisensa perään: tuhannen vuosien ihmisiät muutetaan sataan vuoteen, Nooan arkki + syntisen maailman hukkuminen, Mooseksen elämä, Israelin vapautuminen Egyptin orjuudesta, Erämaan 40-vuotisjakso + manna + vesi kalliosta, Jordanin ylitys tulva-aikaan, profeetat ja heidän kutsumuksensa, Israelin asema Herran omaisuuskansana, Jeesus maailman vapahtaja.

Keskelle sujuvasti etenevää historiaa on sitten asetettu varsinainen tiedotuksen pommi, joka horjuttaa tiedettä suunnattomasti. Herra pysäyttää maailmankaikkeuden pyörimisen hetkeksi yhden ihmisen takia osoittaakseen hänelle armonsa suuruutensa ja kaikkivaltiutensa. Eikä vain se, vaan hän pistää ajan kulkemaan takaisinpäin. Siinä on tiedemiehelle miettimistä yhden elämän ajaksi. Vaikka en ihmettelisi, vaikka nämä tulisivat siihen tulokseen, että kirjuri on tehnyt desimaalivirheen, kello on ollut ilmeisesti epäkunnossa, tai uutinen on varmaan pelkkä taru, liioittelua ja nuotiotarinoita. "Ja tämä on oleva sinulle merkkinä Herralta siitä, että Herra tekee, mitä on sanonut: katso, minä annan aurinkokellon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on auringon mukana laskeutunut Aahaan aurinkokellossa.'" Ja aurinko siirtyi aurinkokellossa takaisin kymmenen astetta, jotka se jo oli laskeutunut." Jes.38:7.

Jeesuksen ristinkuolema kelpaa vielä tieteelle, kun siitä on olemassa niin paljon historiallista dokumenttia. Mutta sitten etsijöiden jalanjäljet hyytyvätkin viimeistään Jeesuksen lukitun haudan suulle ja tiede palaa mietintöjensä pariin ja opinahjojen ovet käyvät lähes yhtä tiuhaan kuin tilipäivänä paikallisen pubin. Kuitenkin Jumalan ilmoitus kertoi etukäteen pitkin Vanhaa Testamenttia ylösnousemuksen ihmeestä, jonka Herra sitten toteutti herättämällä Poikansa kuolleista. Hauta oli tyhjä, suuri kivi oli poissa ovelt, käärinliinat paikallaan, enkelit vahvistivat tapahtuneen. "Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?" Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." Luuk.24:25. Tämän tekstin voisi hyvin lanseerata kaikkiin yliopistoihin, joissa tiedettä pyritään edistämään, eikä olisi pahitteeksi pappiskoulun luentosalissakaan. Se olisi suureksi avuksi ymmärtämään, että jokainen joka vaihtaa Raamatun ilmoituksen pelkkään tieteeseen, tekee kardinaalimunauksen ja lähtee luopiotielle. Mutta tätä sarjaa riittää.

Vapahtaja ilmestyi opetuslapsille monta kertaa ylösnousemuksensa jälkeen ja puhui heille, antoi tehtäviä ja vahvisti uskoa. Tästä kaikesta Raamattu kertoo heidän saaneen nähdä hänen ristinhaavansa ja koskea niihin. Tiede on jo tässä ihan pihalla, mutta sitten tulee varsinainen pommi, joka toistuu; Jeesus pyytää syödäkseen ruokaa ja he antavat hänelle paistettua kalaa. Tiedemiehet tietysti miettisivät, että minkähän merkkistä kala oli ja miten se oli valmistettu. Mutta tilanteen jälkeen Jeesus poistuu salaperäisesti seinänä läpi samoin kuin oli ilmestynytkin. Tiede kysyykin, että miten ja ruokakala saattoi kulkea samaa reittiä? "Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?" Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä." Luuk.24:40.

Skotlannissa eräässä kylässä asui paikallinen idiootti, nimeltään Jamie. Uusi rovasti tuli kylään, ja hän kiersi puhumassa ihmisille. Kun hän tuli Jamien luo, hän ajatteli, että hänen olisi sanottava jotain hyvin yksinkertaista, joten hän sanoi:

- Jamie, poikani, kai tiedät, että olet saanut sielun? Ja Jamie katsoi ylös heilauttaen ja sanoi:

- Ei, Jamiellä ei ole sielua. Rovastin mielestä tämä oli erittäin kova ja vaikea tapaus. Hän sanoi sitten hänelle:

- Jamie, sinä tiedät, että sinulla on sielu, kehosi ei ole pelkkä osa sinua. Siellä on jotain sisällä, joka on sielusi. Olet saanut sielun. Nyt muistutan, sinua, Jamie? Ja Jamie vastasi:

- Ei, Jamie ole saanut sielua. Kaikkeen rovasti sanomisiin sai hän saman vastauksen jatkaessaan keskustelua pojan kanssa. Kun hän yritti tehdä vaikutuksen hänelle, tämä sanoi:

- Ei, Jamie ole saanut sielua, Jamie antoi sielunsa Herran Jeesukselle. Ehkä kylän idiootti tiesi sittenkin asiasta enemmän kuin viisain mies kylässä? Hän oli antanut sielunsa Herralle Jeesukselle. Ja kun ihmisellä on kehon tai mielen surua, ei pitäisi yrittää täyttää sitä henkisellä tai fyysisellä tasolla, mutta sitouttaa sielu Herraan Jeesukseen.

Raamatun lopussa tiede kyykytetään vielä raskaasti ja yleinen tietämys osoitetaan peräti köykäiseksi, eikä sillä ole mitään sanottavaa silloin kun Jumala puhuu. Sen on vaiettava. Herra ilmoittaa kaiken muuttuvan, näkyvä katoaa ja alkaa uuden luominen Jumalan sanan ja aikataulun mukaan. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet." Ilm.21:5. Kun Herra sanoo kaikki, se on sitä, ollaan sitten tiedepiireissä mitä mieltä tahansa. Näkyvän ja näkymättömän rajalla voi sitten mitata uskoaan, kun näkyvästä ei jää jäljelle mitään ja Herra tarjoaa pelastusta Jeesuksessa ainoana mahdollisuutena uuteen huomiseen. Silloin hän poistaa tämän maailmankaikkeuden ja luo uudet taivaat ja uuden maan lupauksensa mukaan. Tieteellä ei ole siinä mitään roolia, eikä siltä kysytä mielipiteitä. Onkin siis mahdollista kansanomaisesti sanoa kuin konduktööri Pieksämäen asemaalla: pakollinen junanvaihto Tampereelle meneville. Tampere vaihtuu tässä taivaaseen.

On ihanaa, Jeesus, että saamme lukea Jumalan sanasta kaikesta, minkä olet tullut lahjoittamaan meille ajassa ja yliluonnollisesti. Sinulla ei ole rajoja, siksi käännymme jatkuvasti puoleesi anomuksin ja kiitoksin, yksin ja seurakuntana. Olemme kuin unta näkeväiset kulkiessamme läpi kurjan maailman, mutta täysin vakuuttuneita siitä, että sinä voit kaiken ja että tulet tekemään uudeksi kaiken, niin Isäsi on sanonut. Auta, Herra tieteeseen jumittuneet yhteyteesi, pelasta järkeisuskoiset ja kaikki, jotka joutuvat selittelemään sinun tekojasi ja sanojasi vääristäen totuuden. Ihanaa, että rakastat tiedemaailmaan eksyneitä, ihmisviisaita yhtä paljon kuin suurissa synneissä elämänsä sotkeneita. Odotamme sitä, kun teet uudeksi kaikki. Aamen.

Juhannuksen tilaisuuksia

Toisen käden kristillisyydestä ensi käden kristillisyyteen

Evankelistan vuosieni aikana kävin puhumassa monenlaisissa tapahtumissa ja paikoissa pääasiassa tuntemattomille ihmisille Jeesuksesta. Kerran olimme eräällä paikkakunnalla pitämässä usean päivän kokoussarjaa; kuljimme seurakunnan papin kanssa tehdasvierailuilla evankelioimassa ja aivan viimeisenä päivänä oli viimeinen tilaisuus kynttilätehtaassa. Meidät otettiin vastaan kuin arvokkaat vieraat. Tehtaan johtaja oli varautunut hienoon tarjoiluun, oli kakut ja kahvit, kynttilät paloivat. Hän oli ilmoittanut työntekijöille, että työt lopetetaan meidän tulomme yhteydessä siltä päivältä ja kaikki halukkaat osallistuvat tilaisuuteen. Väkeä oli paikalla ehkä parikymmentä ihmistä? Mieleeni jäi johtajan innokas asenne ja ääneen lausuttu toteamus: - olen odottanut tätä päivää ja kuulemme mielellämme, mitä teillä on kerrottavaa. Niin me sitten kerroimme evankeliumin ja minä tunsin, että Kristus oli siellä läsnä. Ef.2:12-13. "että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä."

Monen suomalaisen kristillisyys on sellaista perustietoa tai tietämättömyyttä, jossa Jumalalla ei ole juurikaan merkitystä, paitsi tietysti hätätilanteessa. Suuret koettelemukset ja kaikenlainen murhe vaikuttavat Jumala-etsintään, mutta voi siitä luiskahtaa katkeruuteenkin ja tulla kieltäjäksi. Voisi puhua toisen käden kristillisyydestä ja ensi käden kristillisyydestä, sekä siitä miten edellisestä voi tulla jälkimmäinen. Sillä toisarvoisesta uskosta ei elä kauan, se joko alkaa juurtua syvemmälle ja kasvaa suuremmaksi tai sitten se kuivuu kokonaan pois. Pelkkä ulkoinen kristillisyys jättää sydämen kylmäksi ja tilalle pitäisi löytyä Kristuksen sisäinen tunteminen, joka on uuden elämän voima ja Jumalan valtakunnan ovi. On hyvä, jos herää kysymyksiä, etsintää ja omatunto alkaa kolkuttaa, sillä silloin ainoa parantava lääke on Kristuksen evankeliumi syntien anteeksiantamus.

Eräs ystäväni oli suntiona Keski-Suomessa pienessä maalaisseurakunnassa. Mies eli normaalia maallista elämää kirkollisen elämän ohessa ilman suurempia tunteita. Hän teki suntion töitten ohessa maanviljelijän töitä. Sitten tapahtui ihmeellistä ja hän sai uudistua aikoinaan kadottamansa lapsenuskossaan, Jeesus tuli hänen Herrakseen ja Vapahtajakseen. Myös vaimo tuli uskoon. Koko kodin ilmapiiri muuttui. Toisen käden kristillisyydestä tuli ensi käden kristillisyyttä. Tämä vaikutti sen, että ennen niin ystävällinen kirkkoherra alkoi arvostella häntä ja varmaan oli myöskin päinvastoin. Jossain vaiheessa suntion mitta tuli täyteen ja hän kivahti esimiehelleen: - on se sitten merkillistä, että silloin kun olin täällä työssä ilman uskoa, ilman Jeesusta ja ryypiskelin jatkuvasti, niin sinulla ei ollut mitään hätää minusta; mutta nyt kun olen tullut uskoon, sinulla on jatkuvasti arvostelemista? Suntio vaihtoi pian toiseen seurakuntaan töihin, tuli toinen kaveri tilalle ja niin tulehdus parani paikkakunnalla.

Sykarin kaivolla käydyn keskustelun jälkeen synnissä eläneestä naisesta tuli Jeesuksen todistaja, uskonnollisesta ihmisestä uskova, toisen käden jumalisesta elävä kristitty. Herätyksen kokenut nainen lähti kertomaan ihmisille Jeesuksesta ja alkoi laaja hengellinen herätys. Joh.4:42. "ja he sanoivat naiselle: - Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja." Kuinka ihana ajatus, että kaikki kristityt palvelisivat aina Jeesusta. Mutta käytännössä nämä ensi käden kristityt ovat sellaisia ja siirtymä on tapahtunut joillakin äkkiä, joillakin hitaasti. Muutos on kuitenkin selvästi havaittavissa, silloin Kristus tulee takarivistä näkyviin ykköspaikalle. Jumalan sanan kylvetty siemen alkaa orastaa, näkyä ympäristössään. Hänestä tulee jokapäiväinen elämänleipä, elämänvesi, valaistu tie, ehdoton totuus, tulevaisuuden näky, Herra ja Vapahtaja.

Muodollinen kristillisyys on kylmää ja kovaa, surutonta ja särkymätöntä, siinä on ohut tieto ja pitkä perinne samassa paketissa. Se kuolee aina tapahtumaköyhyyteen, hiljaisuuteen, heikkouteen, vaatimattomuuteen, sillä se ei voi käsittää Jumalan rakkautta, eikä alatien Kristusta, joka suostuu ihmisten pahuuden ja mielivallan rusikoitavaksi. Se pursuaa lihan voimaa ja sielun paatosta, se hamuaa ympärilleen meteliä ja menoa, mutta kavahtaa itselleen kuolemista ja ristin kantamista, oman elämänsä kadottamista. Sen tunnuslauseeksi sopii hyvin vanhan iskelmän sanat: "itse matkani laskun mä maksan". Epäuskon saatua nujerrettua uskovan mielen hänestä tulee "jo riittää-kristitty". Silloin ensi käden kristillisyys muuttuu takaisin toisen käden kriitillisyydeksi, vaikka takana olisi pitkä upea menestyksen, saavutusten ja suoristusten kirjo. 1.Kun.19:4. "Sinne hän jätti palvelijansa, mutta meni itse erämaahan päivänmatkan päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: - Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi." Jo riittää, on kuin musta makuuhuoneen rullaverho, joka pimentää kaiken. Siinä ihminen on kääntänyt selkänsä Jumalalle ja ajautunut umpikujaan omien ratkaisujensa kanssa. Se on kuin syvä masennus, jossa ei ole voimia nousta, jossa ei ole halua puhua, eikä laulaa, ei ole kiinnostunut kenestäkään, eikä odota mitään – paitsi kuolemaa.

Omassa elämässäni toisen käden kristillisyyttä ovat olleet lapsena opitut virret ja hengelliset laulut, koulun uskontotunnit, hartaudet ja Raamattu-aiheiset elokuvat, naapurissa asuneet laestadiolaiset, pakolliset kirkossa käynnit, rippikoulu, joidenkin tuntemieni vanhojen ihmisten uskonnollisuus. Niillä on ollut varmasti oma merkityksensä ja aikansa. Niiden tilanteiden sanoma ja tapahtumat ovat vasta myöhemmin auenneet. Toisen käden kristillisyyteen kuuluivat moraali ja Jumalan kunnioittaminen, rehellisyys ja pyrkimys hyvään, usein myös hyvät teot ja ansioajattelu. Siksi ihminen ollessaan tällaisessa tilassa puhuu välillä mitä sattuu ja käyttäytyy vaihtelevasti. Job 42:3-6 "minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää. Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa." Kriisit syventävät ymmärrystä itsestä ja Jumalasta. Kun saa hieman taivaan valoa, armon vilauksen, pyytää sitä lisää. Kun herää kysymyksiä ja pyyntöjä Jumalalle, voi odottaa myös vastauksia, ilosanomaa. Silti on vielä pitkä matka Jumalan näkemiseen ja siksi pitää tyytyä siihen, mitä on kirjoitettu Raamatussa ja toisten todistukseen. Toisen käden kristillisyys on rauhatonta asioiden ja ihmisten tarkkailua, jossa näkymätön Jumalan maailma ei ole vielä avautunut.

Mutta ei pidä halveksia toisen käden kristillisyyttä, vaan rukoilla sen ilmenemisen puolesta, että se syventyisi todelliseksi ja eläväksi Kristus-suhteeksi. Moraali on hyödyllistä elämässä, muttei pelasta ketään. Se on vain ilmapiiri, kylvömaa, elämäntapa, ystäväpiiri, perinne ja odotus. Toisen käden kristillisyyteen kuuluvat kaikenlaiset kokemukset ja tuntemukset, aistielämä ja sielun liikutukset, joiden tulisi olla seurausta Jumalan kohtaamisesta. Siksi usein em. kantavat jonkin aikaa elämän myrskyissä, mutta eivät kestä koettelemuksissa; silloin kuin ihminen joutuu luopumaan tavoitteistaan, ihmisistä, tavarasta, omasta tahdosta.

Lapsen usko on usein toisen käden uskoa, joka haihtuu nuoruuden kiusauksiin ja aikuistumisen myötä avautuviin maailman tarjouksiin. Kristillinen opetus ja seurakuntayhteys vahvistavat uskoa ja vievät sitä ensi käden kristillisyyteen. Toisen käden kristillisyys kompastuu helposti ihmisiin ja heidän käyttäytymisiinsä, suuriin pettymyksiin tällä alueella, loukkaantumisiin. Silloin on hengellinen ja sielullinen, laki ja evankeliumi ovat menneet sekaisin. Siksi Jeesus sanookin: "ilman minua te ette voi mitään tehdä" Joh.15:5. Ensi käden kristillisyyden alku on aina Jeesus.

Toisen käden kristillisyys muuttuu ensi käden kristillisyydeksi kun ihminen tulee parannukseen ja Jumalan luo, Jeesus alkaa elää ihmisen sydämessä henkilökohtaisesti. Jeesuksen risti tulee tärkeäksi ja sieltä avautuu taivaan tien ovi. Samoin ihminen ottaa vapaaehtoisesti oman ristinsä kuolettaakseen vanhan ihmisensä, haudatakseen omat suunnitelmansa ja pyyteensä Jumalan pyhyyden, tahdon ja valtakunnan tähden. Raamattu avautuu uudella tavalla ja Jumalan rakkaus kirkastuu ihmiselle. Sisimpään tulee uusi mieli, joka tahtoo seurata Jeesusta. Kielenkäyttö uusiutuu ja puheet muuttuvat uudestisyntymisen myötä, laulut vaihtuvat uuden elämän sanomaan, lauluja Jeesuksesta. Talous ja sen hoitaminen saa uuden katseen ja suunnitelman, kun ihminen huomaa kaiken omistamansa olevan lainaa ja lahjaa Jumalalta. Kuollut usko muuttuu eläväksi, puiston penkillä istujasta tulee Jumalan sanan kylväjä, turhuuden markkinoiden kauppiaasta tulee taivaallisen elonkorjuun leikkaaja. Tyhjäntoimittajasta tulee Jumalan huoneenhaltija. Vapahtajasta tulee kuvan sijasta hänelle hyvä Paimen, joka on aina omansa seurana. Ennen vain omaa pihaansa haravoinut ja portaitaan lakaissut lähteekin lähetystyöhön kauas tuntemattomien ihmisten luo.

Kirjahyllyssäni on ainakin pari sataa elämänkertaa, jotka kertovat ihmisistä, joiden elämään Vapahtaja tuli erään kerran ja suruttomista ihmisistä tuli uskovaisia. Monissa kertomuksissa se on kulkenut toisen käden kristillisyydestä ensi käden kristillisyyteen, järki uskosta sydämen uskoon, hengellisestä tiedosta elämään, näkyvistä välikappaleista näkymättömään Jumalaan, kirjaimesta Henkeen, teoriasta käytäntöön, pyhästä arkeen, kirkosta kotiin. Silti ne kaikki ovat erilaisia, jokainen tarina on yksilöllinen. Ne eivät ole kaavamaisia, vaan Herra puhuu jokaiselle henkilökohtaisesti, kutsuu nimeltä ja siunaa erikseen ja yhdessä. Monet tapaukset näistä osoittavat, että Jeesus kutsuu tavallisia ihmisiä, heikkoja, tahdottomia, avuttomia, epäonnistuneita, hylättyjä, alaspainettuja, kaikkensa menettäneitä, syntisiä ja sairaita. Heille tapahtuu ihme ja toisen käden kristillisyydestä tulee ensi käden kristillisyyttä, kun luusereiden kuoro laulaa kunniaa Herralle.

Iloitsemme, Herra, kaikesta antamastasi ilmoituksesta, joka valaisee meille sinua. Kiitos kaikista aiemmin tapahtuneista asioista, jotka ovat julistaneet sinun elävän ja olevan olemassa. Kiitos pienten alkujen päivistä, siunatuista hetkistä ja ihmisistä, joiden kautta olet hyvyyttäsi jakanut meille pitkin matkaa. Kiitos toisen käden kristillisyyden päivistä, jotka ovat johtaneet osaltaan sinun luoksesi Jumalan yhteyteen. Auta tänään etsivät ja rukoilevat, kaipaavat ja odottavat sielut ensi käden kristillisyyteen, uuteen elämään. Ojenna Jeesus kätesi luoksemme, että näemme kuin Tuomas naulan arvet, jotka ovat pelastumisemme hintana taivaallisen Isän edessä. Aamen

Kotini on linnani?

Salossa, Kuusjoella, Raatalan kylässä on Kosken tien varrella muistomerkki Kaupin linna. Olimme eräänä päivänä siihen tutustumassa kävelylenkillämme. Historia kertoo, että paikalla on aikoinaan asunut Kauppi niminen pohatta. Hänen suurta asumustaan, joka oli rakennettu suurista hirsistä, nimitettiin linnaksi. Vielä tiedettiin, että Kaupin linnan uunit olivat valkeat kuin sokeri. Lusikat olivat hopeasta ja veitset kullasta. Kauppi kammoi ihmisiä, ja oli honkapuista laitattanut korkean aidan linnansa ympärille. Aidan yli näkyi vain kuparikatto ja saksankuusten latvoja. Aidassa oli honkapuinen portti, joka oli varustettu kiemuraisin raudoin. Portilla seisoi yötä päivää ankara vartija, joka ei päästänyt ketään puutarhaan eikä linnanpihaan. 

Kerran Kauppi lähti linnastaan pienen poikansa kanssa kirkkoon. Jossain vaiheessa he huomasivat erään talon olevan tulessa, se oli paikallisen sepän mökki. He näkivät sepän vaimonsa ja poikansa kanssa seisovan paljain jaloin valkoisessa lumessa. Kaupin poika nauroi. Sillä Kaupin pojasta, joka istui lämpimissä karhuntaljoissa, näytti paljasjalkainen poika hyvin hullunkuriselta valkoisella hangella. Hän kysyi: - Isä, miksi he ovat paljain jaloin? - Heiltä on palanut kaikki, eikä heillä ole enää mitään, vastasi Kauppi. - Ei kenkiäkään, kysyi poika? - Ei, vastasi Kauppi. Ja hevoset juoksivat edelleen. - Isä, emmehän me koskaan tule niin köyhiksi, ettei meillä ole kenkiä? kysyi poika peloissaan. - Emme, vastasi Kauppi. - Emmekä koskaan seiso paljain jaloin hangessa, uteli poika. - Kyllä sitä ennen saa taivas verta hikoilla, kerskasi Kauppi. Kaupin poika käänsi päätä ja katsoi jälkeen. Yötaivas punersi etäällä tulipalon loimusta. - Katso, isä, taivas on verinen! huudahti hän. - Olkoon, vastasi Kauppi. Mutta me emme tule köyhiksi, ennen kuin tämä sormus palaa kosken kuohuista takaisin. He ajoivat juuri kosken sillalle, ja koski kohisi heidän allansa. Kauppi sieppasi sormestaan kultasormuksen, jossa välkkyi kallis timantti. Hän heitti sormuksen kosken kuohuihin.

Myöhemmin linnassa oli äveriäs jouluateria pöydässä. Ulkomaisten herkkujen ohella oli myös suuri hauki, jonka linnan kalastaja oli saanut kosken alta. Kalaa tarjotessaan kertoi linnan kokki herralleen merkillisen uutisen. Haukea peratessaan oli hän tuntenut jotakin kovaa sen suolissa. Hän oli tutkinut lähemmin ja löytänyt hauen vatsasta timanttisormuksen. Kaupin käskystä nouti hän sen heti nähtäväksi. Ja katso, se oli sama sormus, jonka Kauppi oli ylpeästi heittänyt koskeen! - Isän sormus! huudahti poika. Ja Kauppi itsekin istui niin ihmeissään, ettei muistanut käydä käsiksi ruokiin. - Isä, tulemmeko me nyt niin köyhiksi, ettei meillä ole kenkiä? kysyi Kaupin pieni poika peloissaan. - Älä hulluttele! ärähti Kauppi. Mutta timanttisormus, jonka hän pani takaisin sormeensa, poltti häntä kuin tuli. 

Koko joulupäivän hän käveli kuin tulisilla hiilillä linnansa kahdessakymmenessä huoneessa. Seuraavana yönä ei hän voinut nukkua, vaan heittelehti levotonna vuoteellaan. Vihdoin hän nousi ja otti kaiken kullan kaapistaan. Hän keräsi kaikki kalleutensa suureen kuparikattilaan ja heitti siihen timanttisormuksen sormestaan. Hän sytytti soihdun, lähti hartiavoimin kantamaan kultakattilaansa ja hiipi kuin varas puutarhansa etäisimpään nurkkaan. Hän lapioi lumen pois, survoi rautakangella rikki routaisen maan ja kaivoi kuopan. Siihen kätki hän aarteensa ja peitti kuopan mullalla ja lumella. Nyt vasta hän oli levollinen. Hän palasi hiljaa huoneeseensa, lukitsi ovensa ja nukkui sikeästi. Mutta soihdun oli hän unhottanut palamaan linnan eteiseen. Aamuyöstä heräsivät linnan kymmenet palvelijat suureen hätään ja hälinään. Koko linna oli tulessa, ja hädin tuskin ehti väki pelastua ikkunoista paljailla paitasillaan. Linnan herra heräsi kovaan kolkutukseen ja näki tulipalon loimun. Silloin hän sai halvauksen, eikä päässyt vuoteestaan, vaan paloi linnaansa. Tarina kertoo, että mainitun sepän perhe otti lumihangessa paljain jaloin tarponeen Kauppi-vainaan pojan huomaansa ja auttoi tämän elämässä eteenpäin.

Nykyään voi olla, ettei monikaan ihminen pääse koskaan elämässään käymään linnassa, puhumattakaan että asuisi sellaisessa koko elämänsä. Muutamilla on linna kotina lähes koko ikänsä ja muutamat eivät tiedä mitään sellaisesta vankila-elämästä? Vanhojen tönöjen tilalle on kaikkialla rakennettu laatikkotaloja, joissa tönöt ovat klimpissä, niitä sanotaan yksiöiksi. Turussa on aurajoen rannalla Rettigin palatsi, joka on paraatipaikalla muurien ympäröimä linna. Se oli alun perin tehty rikkaan perheen asunnoksi, joka oli eristetty köyhällistöstä, mutta nykyään sen omistaa kulttuurisäätiö ja se pitää siellä taidetilaisuuksia kaupunkilaisille. 

Kaikki kodit ovat vain väliaikaisia, olivatpa miten hienoja ja suuria tahansa. Kuitenkin meidän aikamme kuluu yleensä sellaisen etsimisen, hankkimiseen, korjaamiseen, laajentamiseen ja kalustamiseen. Siihen kuluvat sitten myöskin säästöt, lainarahat ja perinnöt sujuvasti. Kun sitten on saatu aikaan hieno koti, johon perhe on tyytyväinen, niin ei kulu kuin tovi, niin perheriidat hajottavat heidät tahoilleen ja alkaa uuden kodin etsintä ja rakentaminen. Toiset joutuvat muuttamaan työn perässä jatkuvasti uuteen kotiin ja siitä tulee juureton olo, ei ole oikein missään kotonaan, vaikka onkin kotona? Kotien vertailussa pyritään yleensä parempaan ja hienompaan, isompaan ja edullisempaan. On ihmisiä, jotka eivät ole missään tyytyväisiä, vaikka käytössä on luksuskoti, jonka voi ilmoittaa mukaan vaikka kisaan. 

Uskova on toisenlainen kodinkin suhteen, hän on kiitollinen Herralle tämän valitsemasta paikasta ja asunnosta. Siellä hän syö, nukkuu ja virvoittuu. Ps.4:9. ”Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.” Hän kiittää Jeesusta ruoasta, vaatteista, riittävästä terveydestä, ystävistä ja niistä asuinneliöistä, jotka on saanut käyttöönsä. Hän katselee asioita Jumalan sanan valossa ja ymmärtää kaiken tulleen Jumalan lahjana hänelle. Hän on myös onnellinen, koska voi aina anoa apua asioihinsa Herralta. Hänen suuri etuoikeutensa on luvalla heittää kaikki murheensa aina Kristukselle tämän kannettavaksi ja ratkaistavaksi. Uskovan tähtäyspiste on tuolla taivaan asunnoissa, kodissa, josta ei kukaan tule koskaan ajamaan pois, josta ei tarvitse muuttaa, jossa ovia ei tarvitse lukita, jossa on aina kesä ja paratiisin olot, jossa Vapahtaja itse on kaiken keskus ja aurinkoa kirkkaampi valo. Siksi on sellaisiakin uskovia, jotka asuvat tämän lyhyen elämänsä pelkästään teltassa. Hebr.11:9-10. "Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala."

Muistan kuinka olimme ystäväni kanssa aikoinaan työmatkalla itä-Suomessa ja pidimme raamattupäiviä monta päivää samassa seurakunnassa. Eräänä iltana pyysi eräs kuulija esirukousta seurakuntatalossa. Rukoilin hänen henkilökohtaisten asioidensa puolesta ja hän itki valtoimenaan. En ole koskaan nähnyt keneltäkään tulleen kerralla niin paljon kyyneleitä. Lattialla oli hänen kohdallaan lammikko noustessamme. Myöhemmin tämä eräs hieman omituisen oloinen henkilö pyysi meitä työtoverini kanssa kylään kotiinsa iltatilaisuuden jälkeen. Ajelimme sitten usean kilometrin keskustasta korpitietä hänen talolleen. Paikka oli varsinainen murju ja astuimme sisään tuli selväksi, ettei talossa ollut lainkaan sähköä. Kyseinen ihminen asui siellä yksin erakkona. Job 11:17-19. "Elämäsi selkenee kirkkaammaksi keskipäivää, pimeänkin aika on niinkuin aamunkoitto. Silloin olet turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet - käyt turvallisesti levolle, asetut makaamaan, kenenkään peljättämättä, ja monet etsivät sinun suosiotasi." Vietimme kuitenkin ihan siunatun iltamyöhän siellä kodissa ja rukoilimme asukkaan puolesta ennen lähtöämme. Myöhemmin mietin, etten ole nähnyt tuommoista kotia, kuin joskus Venäjän matkoillani. Siellä taas ei kannattanut yllättyä mistään, eikä miettiä paikallista asuinkulttuuria kovin syvällisellä filosofialla.

Koti on koti laadusta riippumatta ja sen hyvyyden arvioiminen riippuu ihmisen sisäisestä innoituksesta ja Jumala-suhteesta. Onnellisuus on suuri salaisuus, joka ei avaudu joillekin koskaan, koska he ovat parantumattomia materialisteja, joiden sielu on koukussa tavaraan ja sen tuomaan tyydytykseen. Koti on kuitenkin ihmisten paikka ja heidän suhteestaan riippuu sen onnellisuus. Turvamme on Herrassa, hän on meidän turvapaikkamme. Hän kätkee meidät majaansa ja pitää viholliset loitolla. Hänen uskollisuutensa on kestävä ja hän lupaa sanassaan sitä omilleen aina ja joka päivä. Ps.61:4-5. "Sillä sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan. Suo minun asua sinun majassasi iankaikkisesti, turvautua sinun siipiesi suojaan. Sela." Jumalan enkelit suojelevat hänen lapsiaan ja uskova tarttuu siihen tietoisuuteen elämässään. Onnellinen on ihminen kodissaan Jeesuksen kanssa.

Kristitty katselee Jumalaa ja hänen asettamaansa järjestystä uskon silmin suurella luottamuksella. Hänellä on kuningas, jonka valta on ikuinen, joka on uhrillaan ja verellään lunastanut hänet maailmasta, synnistä ja perkeleen otteesta valtakuntaansa, tahtonsa tielle, ristillä merkitylle reitille, valon lapseksi, taivaallisen viisauden vastaanottajaksi. Siksi kristitty kiittää Herraa, ylistää Jeesusta, Mestariaan, hallitsijaansa, johdattajaansa, puolustajaansa, varjelijaansa, ystäväänsä, Jumalan Karitsaa, neuvonantajaansa. Ps.48:24. "Suuri on Herra ja korkeasti ylistettävä meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa. Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona, pohjan puolella Siionin vuori, suuren kuninkaan kaupunki. Jumala on sen linnoissa turvaksi tunnettu."

Tule, Herra Jeesus, ja asu kodissamme, hallitse meitä ja johda elämäämme sinun viitoittamaasi tietä elämään ja valoon. Anna kotiimme pelastuksen riemu ja armosi tunnettavuus kun luemme Raamattua oppiaksemme tuntemaan tahtosi, rukoilemme anoen erilaisten päivittäisten asioiden puolesta ja veisaamme sinulle kiitosta suurista lahjoistasi. Anna meille rauhasi ja siunauksesi kotimme elämään ja arkeen. Anna meille kokonaan uskova sydän ja aina kuuliainen mieli ääntäsi kohtaan. Suo jokaisen, joka kotiimme tulee, vakuuttua siitä että sinä olet Herramme täällä.

Valomerkki

Kun olin aikoinaan töissä ravintoloissa monta vuotta, tuli tutuksi maailman pimeä puoli. Olin toimessa muutamassa yöravintolassa ja yleensä menin töihin ilta seitsemäksi ja pääsin yöllä kolmelta kotiin. Sitten tulin kotiin neljän maissa ja nukuin puoliin päiviin. Ei tullut tavattua juurikaan ihmisiä työn ulkopuolella. Yöllä ravintolassa oli tarjoilun päättymiseksi annettava aina valomerkki, jonka suoritti vuorossa ollut hovimestari. Silloin pimeä juhlasali valaistiin kirkkaaksi kuin päivä ja kaikki hämärävalaistus häipyi ties minne. Uneliaat hämyveikot ja kuutamokirsit heräsivät juhlien loppumiseen. Tämän jälkeen ei pöytiin enää tarjoiltu, myyty ruokaa eikä viinaa. Oli laskun aika ja hienoissa tanssiravintoloissa tehtiin siihen aikaan viralliset paragonit vielä joskus käsin. Oli siis pöytäkuntia, joihin tuotiin mittava koko illan kasvanut lasku, joka piti maksaa käteisellä.

Tämä maailma odottaa, että ongelmat poistuvat ja entinen meno jatkuu samanlaisena. Sairaat odottavat parantumista, työttömät työtä, rakkaudettomat rakkautta, rauhattomat rauhaa, kodittomat kotia, pakolaiset uutta kotimaata. Rikkaat haluavat pitää rikkautensa ja lisätä sitä, köyhät kolkuttelevat rikkaiden ovilla turhaan. Mutta pimeydessä kulkevat tykkäävät pimeydestä ja odottavat pimeyden vain jatkuvan, ettei heitä näkyisi, etteivät heidän tekonsa tulisi koskaan julkisuuteen. Valo tietäisi heille lasku maksun aikaa?

Jumalan seurakunta toteuttaa Herran käskyä ja julistaa evankeliumia kaikkialla, kunnes taivaallinen valomerkki kertoo Herran päivän lähestymisestä ja työn päättymisestä. Synnin tuomio kohtaa maata kaikenlaisin kauhein rangaistuksin, jotka tulevat vyörymään yksi toisensa jälkeen täällä. Silloin tulevat Jumalan vihan maljat yli ihmiskunnan, tuhon aallot murskaavat kaikki hyvien päivien odotukset ihmismielistä. Aamos 5:16-21. "Sillä näin sanoo Herra, Jumala Sebaot, Herra: Kaikilla toreilla on valitus, kaikilla kaduilla sanotaan: "Voi! Voi!" Peltomiehiä kutsutaan surun viettoon ja itkuvirren taitajia valittajaisiin. Ja kaikissa viinitarhoissa on valitus, sillä minä käyn sinun keskitsesi, sanoo Herra. Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus - ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme. Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole? Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne.

Iso mies seisoi linja-autopysäkillä ja näki minun kulkevan pihallamme. Hän huusi, että olenko menossa keskustaan? En vastannut mitään hyppäsin vain autooni ja karautin pysäkille miehen eteen ja näytin käsimerkillä, että hyppää kyytiin. Vaivoin iso mies mahtui ovesta sisään ja rojahti tuoliin. Hän kertoi, mihin oli menossa ja huonoista kokemuksistaan kauppiaan kanssa. Mies haisi vanhalle viinalle ja oli ilmeisesti alan miehiä? Olimme kulkeneet kilometrin, kun hän kuvaili suurta ongelmaansa ja totesi olevansa vähällä kuolla, lähellä vaihtaa hiippakuntaa - niin hän sanoi! Silloin keskeytin hänet ja kysyin: - olisitko ollut valmis lähtöön, olivatko sun asiat Jumalan kanssa kunnossa? Mies meni aivan hiljaiseksi ja kääntyi katsomaan minua. Sitten hän kysyi, olinko uskossa? Vastasin myöntävästi. Seuraavaksi hän kysyi, olinko helluntailainen? Vastasin kuuluvani kirkkoon. Loppumatka sujui leppoisasti jutellen, hän kertoi aika paljon elämästään, työstään, avioliitostaan ja ihmissuhteistaan. Pian jätin hänet kaupan kohdalle pysäkille. Toivotin hänelle Jumalan siunausta, johon hän vastasi: - samoin! Myöhemmin rukoilin, että Jeesus valaisisi häntä.

Valomerkki on tulossa, iso lasku odottaa ihmistä, mutta hän vain miettii, miten voisi saada lisää ajallista tyydytystä lihalleen, miten kokea enemmän, tuntea suloisemmin, nauttia elämästä joka solullaan. Mutta hän ei halua ajatella, että lasku tulee enemmin tai myöhemmin, kaikki täytyy maksaa? Jumala vaatii ihmisen tilille, omatunto herää, synti nousee syytöksinä mieleen, virheet kasaantuvat kuormaksi, lasku on ylivoimaisen suuri, koko elämän ajan synnit - teot, sanat, laiminlyönnit, ajatukset - vaativat hyvityksen, sovituksen, vapautusmaksun, rangaistus on tulossa, miten voidaan selvitä, miten ihminen voi pelastua? Voiko ihminen muuta, kuin avuttomuudessaan huutaa Herraa avuksi, armahdusta, ettei joutuisi helvettiin? Apt.2:19-21."Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

Kerran näin Raisiossa ilmielävän perkeleen, se tuli keskustelemaan kanssani seurakuntatalon pihalla ja oli pukeutunut papin vaatteisiin. Se haastoi taisteluun ja yritti ottaa minulta pois uskon Jeesukseen. Se sanoi: - Älä vaan luule, että Jumalan valo asuu sinussa! Se varmaan ajatteli, että kauhistun ja pelästyn sen uhkaavaa asennetta. Mutta sanoin sille kuuluvasti päin näköä: - Juuri niin minä luulen ja olen siitä täysin varma. Varoitin häntä, sillä hän oli matkalla helvettiin. Kävimme sitten vielä jonkin aikaa keskustelua, kunnes erkanimme tahoillemme kokemusta rikkaampana. Tällaista vastaavaa touhuilua oli ollut jo usein aiemminkin ja ihmettelinkin, että mistä ne löysivätkin jatkuvasti tällaisia tyyppejä seurakuntaan. Yksi kaheli kun lähti, niin toinen vastaava tai vielä pahempi oli tulossa tilalle. Odotimme paimenia, mutta saimme susia. Odotimme elämän leivällä ruokkivia uskovia, mutta meille tarjottiin vain kääntymättömiä petoja, jotka raatelivat sujuvasti Herran laumaa. Kirkkoherrankin suurin murhe oli se, ettei koko Raisiota yritetä käännyttää - niin hän sanoi minulle. 2.Kor.11:14-15."Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."

Valo, joka näistä ihmisistä lähtee, on mustaa valoa, eikä se vie itse Valkeuden, Kristuksen luokse. Ja näitä piissaa, sylttytehdas tuottaa tätä lajia solkenaan. Niillä on nätti naama, trimmattu vartalo, värjätty tukka, haisevat hyvälle ja aina hymy huulessa. Niiden jutut ovat ihmisten juttuja ja niillä on taito kiertää porukat pikkusormensa ympärille. Ne puhuvat rakkaudesta, mutta eivät mene koskaan itse Golgatalle. Ne puhuvat rauhasta, mutta eivät tarvitse sen syntymiseksi Vapahtajaa. Ne puhuvat Jumalasta, mutta eivät todista Jeesuksen muuttavasta voimasta. Ne puhuvat toivosta, mutta tarkoittavat sillä vain ajallista hyvinvointia. Ne puhuvat seurakunnasta, mutta pitävät sellaisena kaikenlaisten kääntymättömien yhteenliittymää. Ne puhuvat ihmisten huomioimisesta ja auttamisesta, mutta varomat visusti kertomasta heille, että jokaisen ihmisen kaikkialla on tehtävä parannus. Ne puhuvat mielellään uskonnosta ja sen tapaisista vuoropuheluista, mutta eivät halua kuullakaan, että ihminen voi pelastua vain Jeesuksen veriuhrin kautta. Ne puhuvat onnellisesta huomisesta, jonka kertovat olevan jokaisen osa, mutta eivät kerro, että vain vähän on niitä, jotka pääsevät taivaaseen ja suuret joukot hukkuvat. Ne eivät puhu synnistä, koska eivät ajattele sellaista olevankaan olemassa, mutta tulevat kerran kuulemaan viimeisellä tuomiolla totuuden itsestään ja eksyttämistään sieluista. Valomerkki on tulossa.

Jumalan kansa, Jeesuksen omat, ovat erilaisia kuin muut ihmiset. Heidän osansa ja onnensa on taivaallinen valo mielen pimeyteen, syntikurjuuteen; kaikkeen ihmisen pahuuteen loistanut Kristus-valo. Se on muuttanut heidät susista lampaiksi, vihan astioista laupeuden astioiksi. Herra on valaissut heidän elämänsä sanansa kautta, Pyhä Henki on tullut heidän sisimpänsä ohjaajaksi. Tavallisista syntisistä Jeesus on tehnyt itselleen valitut, pyhittänyt papeiksi, uudestisynnyttänyt Jumalan sukulaisiksi, Herran kansaksi, pelastavan evankeliumin todistajiksi. 1.Piet.2:9. "Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;" Jumalan ihmeellinen valo on tullut kuin ravintolan öinen valomerkki, herättäen synnin unesta, maailman turhasta menosta, ihmisviisaudesta, oman tahdon tieltä, tyhjästä elämästä, pettymyksen puutarhasta, valheen hengestä, tulevaisuuden pelosta, nautintojen orjuudesta, pirun kahleista. On tullut aika astua ulos pimeydestä, tunnustaa syntinsä ja ottaa Vapahtaja vastaan sydämeensä ja johtajakseen; kertoa suuresta löydöstään muillekin, rukoilla heidän puolestaan ja seurata Jeesusta.

Ernst Werner Pakkala kertoo muistelmissaan: - Ollessani nuorena pappina Porvoossa minulle järjestyi virka tuomiokapitulissa. Kyselin Herralta, mitä on tehtävä. Oliko papin virka jätettävä ja ruvettava virkamieheksi? Seuraavana keskiviikkona, kun pyhänä saarnasin Porvoon tuomiokirkossa, oli asia ratkaistava. Kun sanoin aamenen saarnastuolissa, niin eräs nainen tuli käytävällä itkien: - Minä hukun. Hyvä pastori, selittäkää minulle!  Minä en enää muista, mitä minä sanoin, mutta sen muistan, että koko kirkkokansa itki.

Mutta minulle tuli Herran sana: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan." Sillä kertaa minä jaksoin ottaa sen sanan uskossa vastaan ja totella enkä tehnyt laskelmia tämän maailman viisauden mukaan.

Pakkala sai Jumalan valon ohjaamaan elämäänsä, ja kysellessään tietä, ovea, valintaa tulevaisuuden ratkaisussa. Vastaus tuli odottamattomalta taholta, vieraan ihmisen hädän muodossa. Kuinka tärkeää onkaan kuunnella, mitä Herra Jeesus puhuu meille; sillä hänen valossaan vaeltaminen tuo mukanaan uskovien yhteyden ja ristin veren puhdistavan voiman. Näitä valon pilkahduksia uskova tarvitsee odottaessaan sitä suurta Herran päivää, jolloin kaikki on lopullisesti täydellistä valoa.

1.Herra, Jeesus, sua aina, aina vain sua rakastan.

Syntisen mä sydämeni sulle, Herra, avaan.

2.Kaikin hetkin kurja sydän syytää pelkkää syntiä.

Sittenkin vain hiukan tunnen turmeluksen syvyyttä.

3.Toinenkaan ei tuota tunne, ymmärrä ei yksikään.

Siksi aina auttajatta yksin maailmaan jään.

4.Vain sä yksin, Herra Jeesus, tunnet tuskan ahdingon;

vaikka tiedät työni kaikki. Sä et ole armoton.

5.Syntitaakan siirsit multa ristinpuussa riippuissasi.

Kieli kirposi kiittämään taivaallista armoasi.

6.Kiitos sulle, Herra Jeesus, kun sun veresi puhdistaa.

Siksi syntinenkin aina omanasi olla saa.

sanat Jooseppi Mustakallio 1892

(voidaan laulaa "Tule kanssani Herra Jeesus" sävelellä,

säkeistön viimeiset sanat kerraten)

Se painaa kuin synti

 

Asuimme Kymenlaaksossa, kun kerran eräs koulusiivooja soitti meille ja kertoi tytöstä, joka istui koulun päätyttyä siellä käytävällä ja itki. Hän oli mennyt jututtamaan työn lomassa tyttöä ja oli selvinnyt, että tämä oli kovassa syyllisyyden otteessa. Nyt siivooja soitti ja kysyi, että voisiko tyttö tulla meille juttelemaan ja auttaisin häntä? Totta kai se sopi ja niin samana iltana tyttö tuli meille isänsä ja äitinsä kanssa. Vaimoni tarjoili kahvit vieraille ja minä juttelin tytön kanssa. Hänellä oli kova synnintunto ja se oli tullut hänen luettuaan uutta raamatunkäännöstä, jonka oli saanut lahjaksi hiljattain. Rukoilin tytön puolesta, että Herra auttaisi hänet mielenrauhaan ja julistin synnit anteeksi. Sitten he lähtivät perheenä kotiinsa, enkä enää koskaan nähnyt heitä. Tuskin muistan edes heidän ulkomuotoaan enää? Siivoojakaan ei enää soittanut. Synnintunto on se vaihe, jossa Jumala ilmaisee ihmiselle hänen todellisen ja suurimman vaivansa. "Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule." Jes.59:1-2.

Sarjakuvat, vitsit ja televisio pursuavat syntiä ja jumalanpilkkaa, joissa vakavia uskovia halveksitaan. Synti on kevyt asia niin kauan, kun se alkaa painaa omatuntoa Jumalan Pyhän sanan ja Hengen herättämän. Nykyään ei synnistä puhuta kuin kevyesti huumorilla ja se johtuu varmaan siitä, että käsitys Jumalasta on myös ohentunut. Tilalle on tullut kaikkivoiva ihmisyys, joka kykenee tahdollaan ja älyllään ratkaisemaan ongelmat ja rakentamaan hyvinvointia joka lähtöön. Tämäkin on hyvin valikoivaa some-uskoa, jossa tärkeää ovat Saimaan norpan lisääntyminen, meriveden puhtaus, euromaiden velkajärjestelyt ja hävittäjäkaluston uusiminen. Asiantuntijoilta kysytään ties mitä jonnin joutavaa ja maailmamme muistuttaa nykytaiteen näyttelyä, jossa on mahdollista oksentaa kankaalle ja sitten pinkottaa se seinälle kaikkien ihailtavaksi? Ei ihme, että Laestadius sanoi aikoinaan maailmaa suureksi hullujenhuoneeksi? Raamattu sano: "Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.... Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää." Hes.18:30,32. Kun kristillinen seurakunta kadottaa julistuksestaan synnin, se on kuoleman tiellä. Sillä eihän armolla ole mitään tilausta, kun ihmiset pärjäävät muutenkin? Samalla tällä tiellä ajaudutaan siihen, että Jumalasta tulee hyvinvointimme takuumies, jota me ohjailemme, vaikka pitäisi olla aivan päinvastoin, ihmisten tulee kääntyä Herran puoleen ja kysyä, mitä hän tahtoo meistä.

Jokaisen ihmisen suurin ongelma kuolemaan saakka on synti, oma synti ja sen seuraukset. Synnin kanssa eletään, synnin kanssa nukutaan ja synnin kanssa tehdään työtä ja eletään ihmisten kanssa, synnin kanssa kuollaan. Synti tuo mukanaan syyllisyyden, joka roikottaa sielua odottamaan viimeistä iskua. Tämän tietoisuuden ymmärtäminen on viisautta ja siihen Herra lähettää palvelijansa julistamaan evankeliumia, etteivät ihmiset hukkuisi synteinensä ikuisesti. "Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan." Snl.24:11-12. Suruton ihminen, hengellisesti sokea ihminen, Jumalalle kuollut ihminen touhuaa kaikenlaista ymmärtämättä itsekään miksi? Hän kulkee kohti tuhoa ilman uskoa ja siksi Jumala lähettää hänelle kutsun kääntyä.

Lapsena kuulin äitini sanovan joskus: - Se painaa kun synti. Silloin kyse oli jostakin suuresta esineestä, joka piti kantaa paikasta toiseen. Mutta en ymmärtänyt, miten paljon synti voi painaa. En edes ymmärtänyt synti-sanan merkitystä. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin Pyhä Henki selvitti minulle synnin omakohtaisesti, perusteellisesti ja hengellisesti. Olin siis kuin kuka tahansa keskiverto syntinen siihen päivään saakka, kunnes Jumala tuli elämääni. Käsitykseni Jumalasta oli ollut etäinen, merkityksetön ja lattea. Hänellä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta elämääni tai yleensä mihinkään asiaan. Taivas vaikutti kovin sulkeutuneelta? Olin puhunut joskus Jumalalle, mutten tiennyt että ylhäällä kuunnellaan mitenkään asioitamme. Yhtäkkiä Jumala alkoi puhua minulle, herättävästi, vakavasti, jumalallisesti. Se oli yllätys. Hermostuin ja jouduin huomaamaan kuinka avuton olinkaan näissä asioissa. Ystäväni olivat kaikki samanlaisia, eikä heistä ollut neuvojiksi. Kuulin monta kertaa Herran kutsuvan itseäni, miesääni puhui minulle lempeästi mutta vakavasti. Mutta torjuin kutsun, pakenin häntä. Yritin puhua ihmisille, mutta huomasin, että minut vain luokiteltiin tärähtäneeksi. En saanut apua mistään.

Mutta vaikein oli vielä edessä. Herätykseni synninunesta oli jatkunut jo jonkin aikaa. Olin uupunut, levoton ja yksin. Tuntui kuin taivas olisi ampunut kaikki ammuksensa juuri minuun, vain minuun. Ympärilläni olevien elämä taas vaikutti kovin seesteiseltä ja helpolta. Miksi siis juuri minä, joka en ollut uskonnollinen, en osallistunut seurakunnan tilaisuuksiin, en etsinyt Jumalaa, en kaivannut häntä, en palvellut häntä, en odottanut häntä? Miksi minä, joka en halunnut muutosta elämääni? En tiennyt paljonkaan uskonasioista ja käsitys synnistä oli täysin hämärä. Vasta myöhemmin luin Raamatusta Jeesuksen sanan: "Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." Joh.8:24. Olin siis kuoleman tiellä, vaaravyöhykkeessä ilman Vapahtajaa, ilman pelastusta, ilman Jumalan armoa.

Herätykseni huippuhetki koitti eräänä aurinkoisena pyhäaamuna. Silloin tuli tuomion aika. Jumala vieritti nähtäväkseni kaikki syntini. Jostakin salatuista kätköistä Jumala etsi silmieni eteen koko menneen elämäni ja se oli kauhufilmi, pelkkää negatiivia, mustaa saastaa. Se oli järkyttävä kokemus, tunsin kuolevani siihen paikkaan. Olin aivan lyöty. Herra näytti koko kurjan elämäni taivaallisessa valossa ja se tapahtui yhdessä hetkessä. Synnin paino oli valtava, murruin sen alla. En voinut edes puolustautua, sillä kaikki se oli totta. Mustat aallot vyöryivät ylitseni, olin kuin hukkuva ihminen. Herran käsi lepäsi raskaana ylläni. Tuomion myrsky oli kuitenkin Jumalan viisas suunnitelma kohdallani. Herra laittoi kirkkaan valon suoraan minuun, vain minuun. Herra näytti, mikä on ihminen ilman Kristusta, mikä on ihmisen loppu syntien tiellä, perkeleen palveluksessa, maailmaa rakastavana. Myöhemmin kuvittelin, miltä se tuntuisi, jos se olisi elämän viimeinen hetki ennen ikuisuutta? Hirveä kuolema, hirveät synnit, hirveä polte, hirveä syyllisyys, hirveä tuomio, hirveä ikuisuus, hirveää ilman Jumalaa ikuisesti tuomittuna ja loppumaton helvetin tuli. "Ja Kain sanoi Herralle: "Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin." 1.Moos.4:13.

Siihen tuomion hetkeen tuli Jumalan käsi, Vapahtajan lävistetty käsi, uuden elämän virta – taivas aukeni. Herra astui alas ja tuli luokseni. Hän otti pois syntini valtavan kuorman. Hän otti syntieni rangaistuksen päällensä. Hän maksoi minut vapaaksi. Hän osti minut omakseen. Hän lunasti minut. Hän pelasti minut. Hän antoi minulle voiman tulla Jumalan lapseksi. Hän tuli asumaan syntiseen sydämeeni, jonka oli juuri puhdistanut pyhällä verellään. Hän toi elämääni valon. Hän toi kuolleeseen elämääni ikuisen elämän. Hän toi valheelliseen maailmaani totuuden. Hän toi itsekkääseen olemukseeni rakkauden. Hän toi elämääni ristin elämäntien merkiksi ja oman lihan kuolettamiseksi. Hän eheytti persoonallisuuteni. Hän antoi uudet ystävät, uskovat veljet ja sisaret, hänen oman joukkonsa. Hän antoi minulle sanoman ja tehtävän, evankeliumin, sanoman vietäväksi ihmisille.

Oikeastaan syvimmältään on olemassa vain yksi synti, epäusko, sillä kaikki työt, puheet, laiminlyönnit, asenteet johtuvat siitä ja se taas johtuu siitä, ettei ole Jumalaa. Jo tämän tajuaminen omassa sisimmässään on järkytys, joka horjuttaa vahvankin ihmisen. Joskus synti painaa sinutkin maahan saakka. Se on Jumalan tahto ja suunnitelma. Ilman sitä et tarvitsisi koskaan Kristusta. Synnin karmea voima litistää allensa suurenkin ihmisen, kun Pyhä Henki oikein synnin paisuttaa. Synti on armoton syyllisyyden mittari, joka näyttää jatkuvasti kantajansa ylipainoa. Syyllisyys uuvuttaa ja sekoittaa mielen. Oletko jo päässyt synnistä voitolle? Oletko kuullut evankeliumin? Tiedätkö kuka auttaa sinua? Näetkö hänen ristinkuolemassaan sinun syntisi? Tiedätkö, että hänen haavojensa kautta sinäkin paranet ja pelastut? Jeesus Kristus Jumalan Poika on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Hän elää tänään ja on lähettänyt evankeliuminsa sinua varten. Anna syntisi ja itsesi hänelle, niin löydät armon avuksi oikeaan aikaan.

1800-luvulla Lars Stenbäck kirjoitti runon, jossa tilitti jumalasuhdettaan, synnin ja armon jännitettä. Se on rukous, joka on edelleen ajankohtainen kenelle tahansa:

Avaa, avaa!

Olenko jäänyt hylätyksi täydestä ehtoollispöydästä?

Isä säälivä, etkö enää ole minun Jumalani?

Etkö kuule minua, kun huokailen ja rukoilen.

Niin, olen tehnyt syntiä, olen rikkonut paljon;

olen luopunut sinun pyhästä armostasi.

Pimeä ja synkkä syvyys on sydämessäni

ja ainoastaan synti ja epäusko vallitsevat siellä.

Ah, Jumala, mitä on kaikki elämä maan päällä?

Minusta on tullut kuoleman ja tuomion ihminen;

minulla ei ole mitään toivoa kuoleman hetkellä,

minulla ei ole mitään toivoa koko maan piirissä.

Olen masentunut ja kyyneleeni vuotavat,

mutta en voi löytää ketään lohduttajaa täällä.

Oi, suljetko sinäkin minulta sylisi?

Niin, niin olen ylenkatsonut sinua?

Siellä sinä istut ja kirjoitat kirjaasi,

Vanhurskas, mitä teen sinua vastaan, kunnes mitta täyttyy,

kunnes sysäät pois rikkojan kasvojesi edestä aikanaan.

Minne pakenen? En voi odottaa Herraa,

en voi kestää hänen pyhää vihaansa. Minne pakenen?

Oi, täytyykö minun siis kuolla synteihini ja saada tuomio?

Kaikki entiset iloni jättävät minut;

mikä minulle oli voitto, muuttuu tomuksi.

Paljastettuna pahantekijänä seison Herran edessä

ja kuulen tuomioni hänen pyhän lakinsa mukaan.

Oi Jumala,olihan ensimmäisinä elinpäivinäni

minun kanssani Jumalan rauha, joka karkottaa kaikki pilvet.

Silloin oli sinun lempeä enkelisi alati lähelläni

ja Herra Jeesus minulle tuttu ja rakas.

Oi Jeesus lapsuudenystäväni,

armahda minua kadotettua ja kurjaa!

Voitko vielä vihollisesi lunastaa

ja antaa menetetyn armosi jälleen?

Oi sinä, joka tulit pois ottamaan synnin syyn!

Sinä, joka olet niin väkevä heikoissa,

johdata minut helvetin ja kuoleman kautta,

mutta johdata minut ainoastaan sinun tykösi synnistä ja ahdistuksesta!

Kaiken pahuuteni pauloissa tahdon haluta sinun ristiäsi;

Sinä et tahdo, sinä et voi hylätä minua.

Tahdon itkeä täällä katumuksen kyyneleitä,

etten itkisi siellä ikuisesti.

Vähällä tai paljolla

Lapsena isoäitini asui Turussa pahamaineisessa Raunistulan kaupunginosassa, se oli mäkistä seutua mutkaisine teineen keskikaupungin ulkopuolella Helsingin junaradan tuolla puolella, täynnä työläisten mökkejä, jotka oli kaikki rakennettu eri kaavalla. Mummu asui hellahuoneen asunnossa, jossa ei ollut mukavuuksia ja kävi silloin töissä kaupungin puolella Verkatehtaassa ja sinne käveltiin junaradan poikki. Talossa oli lukuisia perheitä ja monta ovea, siellä tuli lapsena paljon oltua. Raunistulaa kutsuttiin lapsuudessani Ruukkujen tasankoksi, koska siellä oli niin paljon

viinatrokareita, romaneja, rahanväärentäjiä, käsityöläisiä. Siellä oli myös kuuluisia ilotaloja nimeltään: Honolulu ja Nousevan auringon talo. Kaiken asutuksen keskelle uskovat olivat rakentaneet myös rukoushuoneen, se valmistui 1908 ja oli tulosta alueella vaikuttaneesta Frans Hannulan herätyksestä. Raunistula ei kuulunut edes Turun poliisialueeseen, vaan Maarian alueeseen, sinne oli määrätty oma virkavalta pitämään järjestystä. Kerrotaan, että kun uusi Raunistulan poliisi tuli Pohjolan sillan yli tutustumaan tulevaan reviiriinsä, hän sattumalta alkoi kysellä juuri Tuomen Erkiltä, joka oli eräs paikallinen bohemi taiteilija, ja josta tuli myös yksi Suomen ensimmäisistä rahanväärentäjistä: - että mistäs täältä saa viinaa ostaa? Erkki esitteli hänelle auliisti Raunistulan talot ja ovet ja vei lopulta poliisin rukoushuoneen ovelle sanoen: - Herra konstaapeli, kaikista näistä muista taloista voitte mennä kysymään, mutta tästä älkää menkö. Lapsena ei minua viety rukoushuoneelle vaan työväentalolle iltamiin. Vain uskovat kävivät rukoushuoneella, sillä sitä pidettiin porvarien paikkana. Vanha rukoushuone hävitettiin muiden vanhojen rakennusten tavoin sota-ajan jälkeen ja kirkon toimesta tilalle rakennettiin moderni kivilinna. Nykyään Raunistula on eliittialuetta, jossa asuvat rikkaat ja boheemit, eivätkä he ole kiinnostuneet uskosta.

Uskovaisuus jakaa aina ihmisiä, on Jeesuksen todistajia ja vastustajia, herätettyjä ja paatuneita. Ei köyhällistö ole etunenässä parannusta tekemässä, eivätkä silmäätekevät ole sen parempia. Ihmiset keksivät tuhat syytä siirtää kääntymystään tuonnemmaksi vedoten hyvyyteensä, kiireisiinsä, kirkon virheisiin ja tieteen saavutuksiin. Paavali oli aikoinaan vangittuna pitämässä puolustuspuhetta kuningas Agripan edessä. Rohkeasti hän kertoi uskoontulonsa pääpiirteet ja mitä Jeesus hänelle oli sanonut. Hän kertoi juutalaisuudestaan ja osakseen tulleesta vainosta. Silloin maaherra Festus keskeytti Paavalin huutaen: "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut." Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja. Kuningas kyllä nämä tietää, jonka tähden minä puhunkin hänelle rohkeasti. Sillä minä en usko minkään näistä asioista olevan häneltä salassa; eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa tapahtuneet. "Uskotko, kuningas Agrippa, profeettoja? Minä tiedän, että uskot." Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi." Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuunottamatta." Apt.26:27-29. Kuninkaan olisi pitänyt ottaa uskossa Kristus vastaan, mutta hän pelkäsi asemansa ja vieraiden vuoksi mainettaan. Hän jäi osattomaksi armosta ja tuo ainutkertainen evankelioimistilaisuus jäi vain historian lehdelle. Voi, miten murheellista, kun on vain vähän pelastuneita.

Yleensä ihmiset ajattelevat hoitavansa suhteensa Jumalaan omin voimin, edellytyksin, rukouksin, uhrauksin ja palveluin. Mieli on kohdallaan ja juttu tuntuu helpolta kuin heinänteko, jossa voi vielä vihellellen pitää toista kättä taskussa toisen työskennellessä. Mutta varsinainen taipuminen on vielä kaukana tulevaisuudessa, sillä pitää tapahtua monta kompastumista ja kaatumista ennen kuin sielu kallistuu Herran eteen syntisenä. Joten, kuninkaan usko profeettoihin ei vielä tuonut pelastusta, korkeintaan hän olisi voinut sanoa lukeneensa hieman Raamattua. Ihmispelko oli myös silmiinpistävää ja turhamaisuus ja kunnian tarve jäykistivät juhlallisen seurueen kivettyneiksi uskon vastustajiksi. Uskovaisen kutsuminen oli sen ajan sirkushuvia, jossa areenalle kutsuttiin mielenkiintoinen henkilö, josta oli ollut etukäteen juttua vähän joka piirissä.

Muistan omankin uskoontuloni alkuajoilta monta hilpeää keskusteluhetkeä, kun juovuksissa olleet ystävät ja kylänmiehet tulivat haastattelemaan vastakääntynyttä hymyssä suin. Naurua ja pilaa piisasi ja minut arvioitiin tärähtäneeksi nuorukaiseksi, joka pilaa elämänsä moisella hullutuksella. Olen sitten vuosikymmenet odottanut näiden sankareiden esiin marssia piiloistaan, mutta turhaan. Toivoa sopii ja rukoilla, että tulisivat mielenmuutokseen ennen kuolemaansa - vaikka minä en siitä mitään tietäisikään.

Ryhmä "vähällä uskoon" on suosittu harrastus meidänkin yhteiskunnassamme ja sisältää paljon uskonnollista mielipidettä, kirkollista harrastusta, pyhäkoulua, pinnallisesti tutkittua hengellistä materiaalia ja jokunen uskovainen tuttava. Siinä ovat kuitenkin jo taivaan tien edellytykset olemassa ja se olisi varmasti kaikkein helpoin tie Jeesuksen yhteyteen. Onnellista on syntyä uskovaan sukuun ja tasapainoiseen perheeseen, päästä pienestä pitäen kuulemaan Jumalan sanaa ja oppia rukoilemaan ja käymään kirkossa, olla kiitollinen kerran saadusta kasteen lahjasta ja ehtoollisen uudistavasta osuudesta Kristukseen, kristillisestä opetuksesta, jotka ovat kertoneet Jeesuksesta, hengellisistä isistä ja äideistä, jotka ovat tukeneet ja auttaneet pitkin matkaa. Täällä ovat tavalliset ihmiset, tasamaan hiihtäjät, kaikin tavoin köyhät ihmiset, herkän omatunnon kulkijat, muiden mitätöimät, syntymästään kiltit ihmiset, lapsenuskoiset ja herkkäsielut, jotka uskovat heti ensimmäisellä kehotuksella asiat. Tästä ryhmästä on kuitenkin luopumisprosentti valitettavan suuri ja se johtunee siitä, että helpolla saatu on helpolla luovutettu pois.

Juudan kuningas Jooram (nimi tarkoittaa "Herra on korotettu") on varsinainen surullisen hahmon ritari, jossa henkilöityy hengellinen luuseri. Hän ei elänyt nimensä mukaisesti, ei siis ihme, ettei kukaan kaivannut häntä kuollessaan. "Hän oli kolmenkymmenen kahden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kahdeksan vuotta. Ja hän meni pois kenenkään kaipaamatta, ja hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin, mutta ei kuningasten hautoihin." 2.Aik.21:20.12. Tämä esikoispoika oli saanut suuren rikkauden isältään ja perinyt kuninkuuden, sekä kaiken hyvän, mutta vaelsi silti kelvottomasti, hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä. Hän vietteli kansan epäjumalanpalvelukseen. Hän tappoi kuusi veljeänsä ja oli naimisissa pahamaineisen kuningas Ahabin tyttären kanssa. Ja niin Jumala puuttui tilanteeseen: "Mutta profeetta Elialta tuli hänelle tällainen kirjoitus: "Näin sanoo Herra, sinun isäsi Daavidin Jumala: Koska et ole vaeltanut isäsi Joosafatin teitä etkä Aasan, Juudan kuninkaan, teitä, vaan olet vaeltanut Israelin kuningasten tietä ja saattanut Juudan ja Jerusalemin asukkaat haureuteen, niinkuin Ahabin suku saattoi heidät haureuteen; ja koska myös olet tappanut veljesi, jotka olivat sinun isäsi perhekuntaa ja paremmat kuin sinä, katso, sentähden Herra rankaisee sinun kansaasi, poikiasi, vaimojasi ja kaikkea, mitä sinulla on, kovalla vitsauksella; ja sinä itse olet sairastava vaikeata tautia, sisusvaivaa, kunnes vuoden, parin kuluttua sisuksesi taudin voimasta tunkeutuvat ulos." 21:12-15.

Ryhmä "paljolla uskoon" sisältää kaikki koettelemukset, kurjuudet, hylkäämiset, konkurssit, sairaudet, pimeyden kätköt ja perkeleen petokset. Tämän ryhmän muodostavat sellaiset ihmiset, joiden puolesta on rukoiltu vuosia, jopa vuosikymmeniä. Täällä ilmenee aikanaan kova synnintunto, kun omatunto on herkistynyt äärimmilleen ja kuolema kolkuttaa takaovella sielua. Täällä on onnettomia, onnettomuuden vaurioittamia, puusta pudonneita tyyppejä pilvin pimein. Täällä on helvetin pelko joskus kuoriin tuntuvana, yöuni on kadonnut, yksinäisyyden tunnit jäytävät mieltä ja mietintä siitä, miten olisi pitänyt tehdä, tai miten ei missään tapauksessa olisi pitänyt tehdä aikanaan. Täällä on paljon niitä, joilla on ollut korkea asema, monien ihmisten kunnioitus, rahallinen ja sielullinen suosio, joiden taitoa ja ulkonäköä on ihailtu ja kiitelty ylisanoin maireasti. Täällä ovat ne, joiden olisi pitänyt tulla vähällä uskoon ja jotka ovat semmoisia olleetkin ennen kuin maailman rakkaus on kietonut heidät kuristusotteeseensa. Täällä olevat ovat olleet vuosikausia hengellisesti kuolleita uskonnollisia fossiileja, jotka heikkoina hetkinä ovat vedonneet perinteeseen ja hyviin tuttavuuksiinsa, oman seuran jäsenyyteen ja klubijäsenkorttiinsa. Täällä ovat elämässään sikailleet 2.Piet.2:22, koiran tavoin oksennuksellaan herkutellet 2.Piet.2:22 ja semmoiset, jotka ovat hirnuneet hevosten tavoin lähimmäisensä puolisoa Jer.5:8. Täällä ovat hengellisesti Jumalalle sokeat, kuurot ja mykät ihmiset Jes.42:19. He eivät tiedä, mihin ovat menossa, eivät halua kuulla Jumalan puhuvan heille, eivätkä itse sano Herralle mitään, eivät laula virsiä, eivätkä rukoile valoa sisimpäänsä. Täällä ovat ne joiden maallinen vakuutustodistus on aikaa päiviä mennyt vanhaksi, eikä sillä ole mitään katetta. Täällä ovat ne, jotka ovat huumatut erilaisilla nukutusaineilla narkoosiin ja siksi he kulkevat päämäärättömästi hortoillen tarkoitusta ja suuntaa vailla himojensa orjina. Täällä ovat ne, jotka yleinen mielipide on sokaissut kannattajikseen mitä hulluimpiin päätöksiin ja suunnitelmiin, jotka ovat kaikki vain vahingoksi ihmissielulle.

Syntikurjuudesta pelastunut ymmärtää surkeutensa ja suruttomuutensa, kuoleman askeleensa ja pimeyden sidonnaisuutensa, täydellisen kykenemättömyytensä auttaa itse itseään pelastuksessa. Siksi semmoisen todistus nousee aina syvyydestä ja sen keskuksena on Jeesus, Raamatun Jeesus, Jumalan Poika, valtakunnan Herra, hänen pyhä yli kaikkien nimien korotettu nimensä Apt.4:12, hänen olemuksensa olla lihaksi tullut Jumalan sana, ikuinen totuus, ainoa taivaan ovi, ainoa elämän tie. Jeesus tarttuu etsivän, kolkuttavan ja anovan elämään ja pelastaa hänen sielunsa, jopa kuoleman kalkkiviivoilta, jyrkänteen reunalta. Hän muuttaa sydämen uudeksi, synnyttää Jumalan lapseksi, vapauttaa menneisyyden taakoista, antaa ihmisen sisimpään Pyhän Henkensä. Hän tekee sen vähällä tai paljolla, lyhyen tai pitemmän kaavan mukaan, äkkiä tai ajan kuluessa, kirkossa tai kirkon takana. Ps.116 on otsikoitu pelastetun kiitosuhri, siitä jakeet 1-4. kertovat erään ”paljolla uskoon” kääntyneen todistuksen: "Minä rakastan Herraa, sillä hän kuulee minun ääneni ja rukoukseni; sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani. Kuoleman paulat piirittivät minut, tuonelan ahdistukset kohtasivat minua; minä jouduin hätään ja murheeseen. Mutta minä huusin avukseni Herran nimeä: "Oi Herra, pelasta minun sieluni!"

Rukouksena edelleen psalmi 116. jakeet 8-13 ja 16-19. Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun silmäni kyynelistä, jalkani kompastumasta. Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä elävien maassa. Minä uskon, sentähden minä puhun, minä, joka olin kovin vaivattu. Minä sanoin hädässäni: "Kaikki ihmiset ovat valhettelijoita." Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan? Minä kohotan pelastuksen maljan ja huudan avukseni Herran nimeä……Oi Herra, minä olen sinun palvelijasi, sinun palvelijasi minä olen, sinun palvelijattaresi poika! Sinä päästit minun siteeni. Sinulle minä uhraan kiitosuhrin ja huudan avukseni Herran nimeä. Minä täytän lupaukseni Herralle kaiken hänen kansansa edessä Herran huoneen esikartanoissa, sinun keskelläsi, Jerusalem. Halleluja! Aamen.