perjantai 18. lokakuuta 2013

Kyynelin kylvävät - riemuiten leikkaavat

Elämään kuuluvat kyyneleet, monenlaiset murheenaiheet ja epäkiitolliset asiat, joiden keskellä yritämme puikkelehtia kuin pienen optimistijollan kuljettajat ohi karikoiden kohti turvaa, rantaa, satamaa, kestävää ja pysyvää. Kyyneltie on kuitenkin myös siunauksen tie, jolla Herra kuljettaa omiaan maailmassa. Emme ole siitä kovin innostuneita, mutta taivumme siihen pikku hiljaa Jumala-suhteestamme riippuen. Psalmissa 126 matkalaulussa on iloinen ote alussa ja siinä vuodatetaan sydämen pohjasta kaunista muistoa menestyksen päivistä: ”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä; silloin sanottiin pakanain keskuudessa: "Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan." Niin, Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan; siitä me iloitsemme. Herra, käännä meidän kohtalomme, niinkuin sadepurot Etelämaassa.” Eivät he itse aikaansaaneet menestystä, vaan se oli Herran ihmeellistä lahjaa, joka purkautui uskovien kiitollisuutena Jumalalleen. Mutta ei kulu kuin hetki, niin sävellaji vaihtuu molliin ja elämän vaikeudet tulevat runsaina näkyviin. Joskus aivan ylivoimaiset esteet ja vastukset ovat vyörymässä heidän päälleen kuin tsunami valtameren rantaan. Silloin on itkun aika, mutta on hyvä itkeä Vapahtajan edessä ja lähellä. ”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.” 5-6. Jumalan sanan kylvö on sanomattoman vaikeaa ja teemme siinä jatkuvasti virheitä, mutta etsien, kolkuttaen ja anoen ratkaisut löytyvät. Joskus koittaa ilon päivä, sillä kylväjä saa iloita. On taivaallisen leikkuun aika ja joku tulee uskoon.

Eräs mies kertoi omaa elämäntarinaansa, joten mielenkiinnolla kuuntelin. Hän oli vanha mies ja siihen aikaan oli ollut tapana, että isä lukee kodissa Raamattua ja hengellisiä kirjoja perheelle, niin heillekin kotona. Mies kertoi olleensa ammatiltaan sikafarmari, ja käsittääkseni se oli sujunut ongelmitta. Mutta aikanaan Jumalan sana ajoi hänet erittäin ahtaalle, hän kävi kirkossa, rukoili, etsi ja sai tukea vaimoltaan tässä kaikessa, mutta etsintä ei tuottanut tulosta, vaan kuorma vain kasvoi. Iso mies kertoi itkeneensä paljon ja kokeneen valtavaa ahdistusta ja oli ajautua hulluuden rajalle asti, ja miehen parta kasvoi, silmät punoittivat ja mieli oli maassa. Hän pelkäsi mennä puhumaan hädästään papille, koska näytti niin murheelliselta. Silloin hän luki vanhaa Martti Lutherin kirjoittamaa kirjaa, jossa sanottiin: "Polvistu tai seiso kädet ristissä ja silmät kohti taivasta ja sano tai ajattele niin lyhyesti kuin taidat: 'Oi taivaallinen Isä, rakas Jumala, minä olen arvoton, kurja syntinen enkä ole kelvollinen kohottamaan silmiäni ja käsiäni sinua kohti ja rukoilemaan. Mutta koska sinä olet käskenyt meitä kaikkia rukoilemaan ja olet opettanut meille oikeat sanat ja tavat rakkaan Poikasi, Herramme Jeesuksen Kristuksen välityksellä, tottelen käskyäsi ja rukoilen: 'Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme' ja sanon: Ah, rakas Herra Jumala ja Isä, anna siunauksesi myös tähän ruumiilliseen ja jokapäiväiseen elämään. Edelleen kirjassa kehotettiin tekemään ristinmerkki rintaansa ja käydä nukkumaan ja ihmeellistä, niin mies nukkui rauhassa. Tuli suvantovaihe, joka oli vain ohimenevää. Kuitenkin eräänä pyhänä, kun mies tuli kirkosta kotiin, hän jäi autoon istumaan ja sammutti moottorin. Istuessaan siellä vaimo näki miehensä ahdistuksen ja sanoi varsin viisaasti: - Kyllä jokin toinen tie täytyy olla, kun omat sovitukset!? Mies oli itsekin kokenut, että kun hän oli saanut yhden synnin sovitettua, nousi sen tilalle kohta 10 uutta syntiä. Ja niin mies kertoi löytäneen toisen tien, Jeesus Kristus tien. Tämän hän sanoi hyvin painokkaasti. Mitä kaikkea tuohon ihmeeseen sisältyi, oli hänen ja Jumalan välinen salaisuus. Mies kertoi olleensa nyt Jumalan armosta uskossa jo pitkään…. ja hän viittasi Hebr.13:14 jossa sanotaan, ettei meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan etsimme tulevaa, joka on Jumalan kaupunki taivaassa.

Jokaisen ihmisen suurin ongelma on synti. Se aiheuttaa elämän kurjuuden, sillä ilman synnin sovitusta ihminen on levoton, onneton ja pelastumaton. Jos ei olisi syntiä, ei olisi kuolemaa, ei tuomiota, eikä helvettiä. Joka siis pääsee sinuiksi syntinsä kanssa tarvitsee ehdottomasti Jeesusta, joka on ainoa ratkaisu syntiongelmaan.

Selma Hongell kirjoitti aikoinaan erinomaisen laulun, jossa hän rukoilee: Kanssain ole Jeesus, päivä tämäkin, auta askeleissas', että kulkisin. Päivä kuluessaan monet puuhat tuo, rinnallani seiso, apuasi suo! Yksinkertaista uskovaisuutta, yksinkertaisia rukouksia, yksinkertaisia ihmisiä. Yhdessä Vapahtajan kanssa on rohkaisevaa kulkea ja kohdata päivän tapahtumat ja ihmiset. Mutta hän sanoo vielä enemmän: tulevaisuuden askelmerkit ovat Jeesuksen asettamat, tie on Jumalan, suunta on taivas ja Herran vaikutus on läsnä uskovan matkassa. ”Minä tutkin teitäni, ja käännän askeleeni sinun todistustesi puoleen.” Ps.119:59. Hän ei kulje itsevarmasti taitoihinsa ja älyynsä, tunteisiinsa ja tahdon ratkaisuihin luottaen, vaan on riippuvainen Kristuksen persoonasta. Hänen mielensä on sidottu tuohon ihmeelliseen Jumalan Karitsaan, joka on maailmalle kummajainen, mutta joka tekee uskovan onnelliseksi ja kiitolliseksi, tyytyväiseksi ja halulliseksi kaikkeen Herran tahtoon. ”Herralta tulevat miehen askeleet; mitäpä ymmärtäisi tiestänsä ihminen itse?” Snl.20:24. Lähellä oleva Kristus on uskovan turva, neuvonantaja, johdattaja ja suojelija. Emme tarvitse pyhiä esineitä, pyhimyksiä tai mitään näkyviä välikappaleita, vain Jumalan sanaa, jonka Pyhä Henki elähdyttää uskoksi.
Ja kuitenkin elämme näkyvässä maailmassa, ihmisten kanssa ja keskellä tuntumassa maailmaan ja kuolemaan. Mutta tämän teemme uskossa ja rakkaudessa, Jumalan voimassa.

Edelleen Hongell kirjoittaa: Pyhitä, oi Jeesus, luonne, mieleni, halujani hoida, hoida kieleni. Sydän jos saa haavan, jälleen paranna. Estä, etten muita täällä haavoita. Niin, miten tärkeää olisikaan aina, että orastava usko pääsisi kasvamaan ja ihminen vakiintuisi Jumalan sanan tuntemisessa. Hänen suuri kilvoituksensa on kulkea aina puhtaalla sydämellä Herran kasvojen edessä, eikä piileksiä pimeyden kätköissä, kurjuuden kuopassa tai riettauden lätäköissä. Hän on ymmärtänyt vihollisen metkut, joilla se yrittää vietellä uskovan syntiin, tekemällä synnin ensin niin mitättömän pieneksi ja vaarattomaksi. Mutta lankeemuksen jälkeen sillä onkin toinen viesti, joka on vuoren korkuinen pimeys ja epätoivo siitä, ettei muka Jumalakaan enää voi sietää tuommoista uskovaa. Myös kieli on tässä rukouksessa huomioitu, sillä puheemme on usein hallitsematonta höpötystä, turhia sanoja, joutavia juttuja, alhaisia vitsejä ja panettelua, jotka eivät tuo muuta kuin harmia elämään ja alentaa Jumalan kunniaa. Olemme ihmisinä niin kovin erilaisia, että sanojen kanssa pitäisi olla aina varovainen. Raamattu ohjaa kyllä uskollisesti pyhän tahtoon ja pyhitykseen, kuka jaksaa ja tahtoo kuunnella taivaallista ääntä. ”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.” 1.Tess.5:23 ”Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, kun hän sanoo: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä"; ja taas: "Minä panen uskallukseni häneen"; ja taas: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!" Hebr.2:11-13

Kolmannessa säkeistössä Selma kirjoittaa: Anna edes hiukan sua mun heijastaa, että silmilläsi katson maailmaa. Mieli nöyrä, hellä luo sä minuhun. Suo mun jokaisessa nähdä kuva sun. Hän on kokenut suuren vastuun olla Herran todistajana aikalaistensa keskellä, mutta samalla sen vaikeuden arkielämässä. Siksi hän ei kurkota kovin korkealle ja ajattele olevansa jokin merkittävä maailman parantaja, vaan rukoilee edes pientä heijastusta Kristuksesta tähän kuoleman varjon ympäristöön, jossa jatkuvasti kuljemme. ”Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?” 1.Joh.5:5. On myöskin ihana ajatus nähdä uskonsilmin asiat ja ihmiset, sillä se on vahva motivaation antaja uskovalle. Monet tavalliset rivikristityt ovat toteuttaneet taivasten valtakuntaa jokapäiväisessä elämässä katselemalla ympäristöään uskonsilmin. Nöyryyttä ei myöskään kenelläkään ole liikaa, siksi on paikallaan rukoilla itsehillintää ja pitkämielisyyttä, jotka ovat Kristuksen ominaisuuksia. Jumalan seurakunnan ase kaikkina aikoina on ollut Vapahtajan nöyryys suhtautua Jumalan tahdon tapahtumiseen tyynesti ja  vastaanottavasti. Se, että voimme nähdä Jumalan kuvan jokaisessa ihmisessä, on ihmeellinen näky pelastuksen laajuudesta, joka tavoittaa koko maailmaa ja jokaista ihmistä. Kristus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta sovittaen meidät Isän kanssa, tie taivaaseen on avattu Golgatalla. Mutta suurin osa kansasta kulkee Herralle vihamielisenä ja vieraana, unohtaen, mikä on Jumalan aikomus heidän suhteensa. He eivät lue Raamattua, eivät kuuntele herran sanaa. Siksi Jumala herättää itselleen palvelijoita, jotka vievät hyvän sanoman syntisille, kutsuvat ikuiseen elämään kadonneita sieluja. Tätä kurjaa maailmaa ei voi kohdat mielekkäästi muuta kuin Jumalasta käsin. Kaikki näyttää täällä suurelta hulluinhuoneelta, kapakalta, synnytyslaitokselta ja teurastamolta, rosvojoukolta ja pirun porukalta. ”Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.” 1.Joh.4:13-14.

Viimeisessä säkeistössä Selma runoilee: Työt ja ilot, huolet kädestäs’ jos saan, tyynnä tietäin kuljen, sinuun katson vaan. Illan tullen riennän helmaas' Herrani. Olet maailmassa syvin riemuni. Jumalan käsi on ojennettu luoksemme täynnä kaikkea hyvyyttänsä, laupeutta ja armoa. Mutta tyhmyydessään ihmiset eivät tahdo ottaa vastaan taivaan lahjoja, vaan kulkevat mieluummin omia teitään ja rakentavat hiekkakakkujaan omassa santakasassaan, omalla hiekkalaatikollaan. Jumalan suunnitelmassa ovat eväät jokaiselle päivälle jo valmiina. ”Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.” Juuda 2. Uskova on työssä ja saa iloa tehdä sitä, koska hän tekee sen kuin Herralle, vaikka se olisi tavallista arkityötä. Siksi siihen sisältyy huolia ja murheita, ahdistusta ja kärsimystä, monenlaiset ennalta-arvaamattomat asiat tulevat eteemme. Jeesuksen uskollisuus on rauhan tae ja voima vaelluksellamme. Muu kaikki on muuttuvaa ja häilyvää. Paikalleen pysähtynyt uskova on hengellinen fossiili, joka haisee kuolemalle, toimii lihallisesti ja on vaiva ympäristölleen. Häntä arvostavat ehkä kääntymättömät ihmiset ja maailma kruunaa häntä kunnialla täällä ajassa, mutta hänen tilansa on hengellisesti surkea. Siksi uskovan onkin riiputtava Kristuksessa ja Jumalan sanan lupauksissa, sillä monet viholliset ympäröivät häntä syöstäkseen eroon Vapahtajasta.
Vanha, kuolemaan valmistautuva Paavali käytti aikansa viisaasti johdattaen ihmiset sisälle Jumalan sanan rikkauksiin. Sitä hän teki aamusta iltaan. Olisi ollut mukava olla siellä nauhurin kanssa mukana. ”Ja he määräsivät hänelle päivän, ja silloin tuli heitä vielä useampia hänen luoksensa majapaikkaan. Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta.” Apt.28:23. Ilta on aamun allekirjoitus, illalla on tilinteon aika ja katsoa mitä jäi käteen päivästä. Uskovan päivä on hänen elämänsä, jokainen hetki Herran kanssa on arvotavaraa. Kristus on alkumme ja loppumme. Siksi uskova rientää Jeesuksen turviin, sillä Kristuksen armo on turvapaikka ja hänen haavoissaan on aina puhdistus matkan likaisuudesta.
Selman loppuhuokaisu on kuin suuri rukous: Olet maailmassa syvin riemuni! Voiko kukaan mennä tästä ohi, voiko kukaan löytää mitään tämän vertaista tai suurempaa? Voiko kukaan omistaa mitään tämän enempää, rikkaampaa ja suurempaa? Ei, sillä Jeesuksessa on koko Isän suunnitelma tullut syntisten ulottuville ja vastaanotettavaksi. Uskossa omistamme kasteen siunauksen henkilökohtaisesti, uskossa syömme hänen ruumiinsa ja juomme hänen verensä. Uskossa suljemme silmämme ja heräämme hänen ikuisessa ihanassa valtakunnassaan.

Herra, sinä annat kyyneleet ja itkun ajat, mutta myös lohdutuksen ja siunauksen. Sinun lähellä on hyvä olla syntisenä, kelvottomuuden ja heikkouden tunnossa. Sinun nimessäsi käymme kylvämään sanaasi ihmissydämiin kuin viljan siementä keväiseen peltoon. Monesti teemme sen avuttomana ja arkaillen, ilman suosiota ja kättentaputuksia. Mutta luotamme sinuun, Jeesus, sinuun me katsomme, sinulta odotamme taivaallista sadetta, armosi auringonpaistetta, ja Pyhän Hengen tervehdyttävää tuulta. Anna meille kärsivällinen mieli odottaessamme kasvua, hedelmää ja uuden elämän merkkejä kylvöömme. Kiitos jokaisesta pelastuneesta, anna anteeksi, että kuljemme niin monta kertaa ihmisten ohi. Mutta se on helpompaa ja meille niin ominaista. Näethän, että motiivimme ovat usein väärät ja itsekkäät; mietimme vain itseämme ja omaa hyötyämme. Raadollisina palvelemme sinua, emme täydellisinä. Muista meitä, muista minua, Herra, aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti