torstai 1. toukokuuta 2014

Naakkoja ja naisia


Olimme viettämässä paria vapaapäivää mökillä vaimoni kanssa, kun eteen ilmeni ikävä vaiva: savu ei mennyt piipusta pihalle. Oli pakko lopettaa lämmittäminen ja roudata puut pihalle, muuten olisi tullut savumyrkytys. Availimme ikkunat ja keväinen tuuli raikasti sisäilman. Seuraavan päivänä kävin tutkimassa piippua, mutta en keksinyt mitään syytä ongelmaan. Iltapäivällä asia selvisi, kun kuulin naakan ”laulua" ilmassa. Ne kurjat kulkijat olivat tulleet tännekin korpeen kaupungin hälinästä sotkemaan rauhallista elämäämme – tai ehkä ne olivat kuulleet, että kyseinen alue oli juuri hiljattain liitetty Salon kaupunkiin ja siten tullut kaupunkilaislintujen etupiiriin kuuluvaksi?
Sitten alkoikin varsinainen työ, kun selvisi, mikä oli syynä savuun. Kiipesin monta kertaa piipulle ja pudotin sisään rautakuulaa, vesijohtoputkea ja vasaraa. Laitoin samalla varmuuden vuoksi verkon piipun päähän, etteivät uudet ystävämme kanna lisää roskaa tiilien sisään. Monen yrityksen ja uurastuksen jälkeen sain multa-risu-kakun liikkumaan ja vaimoni veti sen ulos uunin tuhkaluukusta. Siinä oli paksuja keppejä, pieniä risuja, sammalta, multaa ja nokea ämpärillinen. Munia tai poikasia ei näkynyt, enkä aio tehdä ilmoitusta luonnonsuojeluliikkeelle tapauksesta. Kaiken törkyn mukana tuli aamulla piippuun pudottamani rautakuulakin näkyviin. Sanoinkin vaimolleni, että tämä on mukava uusi peli ikääntyville ihmisille, että mies käy pudottamassa rautapallon savupiippuun ja monen tunnin kuluttua vaimo pongaa sen alakerrassa uunin tuhkaluukun kautta. Mutta jääköön nyt tähän yhteen kertaan?
Seuraavan aamuna naakkapariskunta ilmestyi uuden kotinsa raunioille ja huomasivat tien suljetuksi. Siitä ne sitten liitelivät pellolle tekemään uusia suunnitelmia valloituksia varten. Niitä oli kolme, joten ilmeisesti suosivat moniavioisuutta? Meidät varmaan merkattiin mustallelistalle kehnoina vuokranantajana? Toivottavasti tieto leviää niiden porukoissa? Tunsin iloa katsellessani lintuja sadan metrin päästä, tällainen etäisyys on eduksi meille molemmille – ei tule vihapuheita puolin tai toisin?
 
Porilainen Hanna-Maria Vahala oli laulamassa kirkkoillassa, kun seikkailimme niillä kulmilla hiljattain. Saimme häneltä uuden kirjan, johon hän oli koonnut tapauksia naisystäviensä elämänkokemuksista vuosien ajalta. He kaikki olivat paikallisen naistenkahvilan piirissä kokoontuneita uskonsisaria. Kirjan nimi "Naisen vuodenajat" oli kuvaava ja kattava, johon sitten piirtyvät elämänkokemukset, joista suurin osa oli tapahtunut Porin kaupungissa ja lähiympäristössä. Lukiessani huomasin olevani aika kaukana näistä tunnelmista, ja miesmäinen käytännön ajattelutapani pysähtyi kirjan sivuilla monta kertaa. Siinä oli paljon tunnetta, herkkyyttä, särkymistä, rakkautta, ja sen kaipausta, hylkäämistä, eroja, elämän syntymistä ja kuolemaa. Miten rikas ja monivivahteinen, -värinen onkaan Herran valtakunta, josta nämä naiset kertoivat. Monenlaisissa kärsimyksissä ja koettelemuksissa keitetyt tytöt kertoivat elämän kohokohdistaan ja syöksykierteistään, pelastumisistaan ja Jumalasta. Huomasin miettiväni monta kertaa mm. naisen kaipauksesta miehensä luo, synnytystä, äidin tunteita, hänen tunnettaan synnyttämäänsä lastaan kohtaan, itsemurhaa, lapsen hautaamista, yksinjäämistä, sielun kantokykyä ja kaiken kattavaa Jumalan rakkautta. Monen jutun jälkeen oli vain todettava: Huh huh, taitaa olla helpompi olla mies kuin nainen?
Nämä pienet miniatyyrit olivat kertomuksia suuresta Jumalasta, joka johtaa ja hallitsee kaiken, rakastaa luomiaan ihmisiä ja tulee tuntuvasti heidän elämäänsä. Pelastus tuli inhimillisen kärsimyksen kehyksissä heille, Kristus kirkastui elämän puristuksessa. Moni putosi polvilleen, kun omat voimat olivat poissa, tyhjyyden ja kuilun partaalla. Moni löysi Vapahtajan, kun synti oli tullut suureksi ja pimeyden voimat repivät sielua kohti ikuista tuhoa. Kirjassa oli tekijän kuvitusta, maalauksia ja runoja. Eräs teksti kuului:

Ystävyys
On ystäviä, joiden kanssa hymyilin ja nauroin.
On heitä, joiden kanssa aukesi maailma välillemme sadoin sanoin.
On heitä, joilta sain ja joille annoin,
heitä, joiden kanssa käsi kädessä kuljimme avojaloin.

Rakkaus.
On joitakin läheisiä, joille uskallan olla minä.
On joitakin, joiden kanssa kohtaamme ihmisinä.
Ja ne, joiden kanssa voi olla paljaina Jumalan katseen alla
— tiedäthän — heitä ei ole monta.
Usein rinnallakulkijat katoavat, kun suru seuraa onnetonta.
Ja kun se, että olen paha, kantaa täytyy vielä...
Enää on jäljellä vain Jeesus — puolestani ristin tiellä.

Tunteiden hallinta on vaikea laji, jossa on vain vähän mestari-luokkaa, epäonnistujia sitä vastoin istuu seurakunnassa pitkä rivi aina pää painuksissa. Rohkeat tietysti leuhkivat saavutuksillaan, vaikka töpeksivätkin. Mutta Pyhä Henki voi ohjata uskovaa hänen tunteittensa hallinnassa, sillä Herran ominaisuuksiin kuuluvat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Näissä olemme saamapuolella ja vastaanottajia, vanha luontomme ei jalostu, eikä muutu miksikään, kehno mikä kehno. Mutta ristiinnaulittuna tuo kurja asuinkumppanimme saadaan hiljaiseksi ja tahdottomaksi, tunteettomaksi, että Kristus voisi elää meissä. Tämän oivaltaminen auttaa uskovaa monesta turhasta juoksusta ja hosumisesta. Jos taas tämä totuus ei mene perille, on edessä pitkä ja uuvuttava lihan pyhityksen tie, josta seuraa farisealainen omavanhurskaus. Tätä harrastusta riittää myös Suomen Siionissa pilvin pimein, sillä olemme pelaajia, purnaajia, yrittäjäkansaa, korvenraivaajia ja huutosakkia. 

Tunteitten kanssa joutuu joskus aivan umpikujaan ja ulospääsyä ei näy? ”Sinne hän jätti palvelijansa, mutta meni itse erämaahan päivänmatkan päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: - Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi.” 1.Kun.19:4. Moni on elämänsä kinsteripensaan juurella itkun ja murheen kera täysin pimeyden saartamana. Oma ajatus on, että nyt on tullut tarpeeksi kokemuksia tällä saralla, saisi jo loppua? Ja, eikö siellä taivaassa tajuta, miten minä kärsin ja minua syyttä kyykytetään. Mutta siellä syntyy avunhuuto, joka kuuluu taivaaseen. Kun kaikki ovet ovat sulkeutuneet ympäriltä, avautuu taivaan ovi. Silloin Jumala tulee siihen ja sanoo: ”….Paha on sinun vammasi, kipeä on saamasi isku. Ei kukaan aja sinun asiaasi; sinun haavaasi ei paranneta, se ei kasva umpeen…. Sillä minä kasvatan umpeen sinun haavasi ja parannan sinut saamistasi iskuista, sanoo Herra, sinut, Siion, jolla on nimenä 'hyljätty', 'se, josta ei kukaan välitä.'” Jer.30:12,17.  Jumalan parantamistyö on varmaa ja toimivaa.  Hän antaa kestävän lupauksen. Kurja kuulee yllätyksekseen hautajaispuheen sijasta innoituksen tarttua elämään: "Nouse ja syö." Kun uskova syö Jumalan ruokaa, Elämän leipää, pyhää sanaa, hän virkistyy, elpyy, uudistuu. Hän unohtaa tunteensa ja lopettaa marinansa, sillä Herra synnyttää uskoa, joka laittaa ihmisen liikkeelle oikeaan suuntaan, oikeaa tietä, Jumalan aikataulussa, Jumalan ihmisten kanssa, Kristusta rakastaen.

Sielun patoutumat tulevat pursuten esiin himoina, intohimoina ja itsekkyytenä asenteella "minä ensin", "minä taas", "minä vielä" "minulle lisää", ja "minä yksin". Sielu turmeltui syntiinlankeemuksessa ja siitä tuli siten viallinen, joka kiusaa ihmistä koko hänen elämänsä ajan. Tasapainotettu sielu on Kristuksen korjaama rauhan maja, jota on helpompi ohjata ja käyttää. Tällaisessa sielussa asuu Vapahtaja ja siitä tulle sydämen asia. Sen kirkastuminen vain vie aikansa ja moni hukkaa sen väärillä valinnoilla löytämättä Vapahtajaa. Siksi, armo onkin niin kallista, koska se on niin harvinaista, sillä vain syntiset ja sairaat janoavat saada sen omakseen. Moni torjuu uskovan ja samalla Kristuksen.
”Silloin vaimo sanoi Elialle: - Mitä minulla on tekemistä sinun kanssasi, Jumalan mies? Sinä olet tullut minun luokseni saattamaan minun pahat tekoni muistoon ja tuottamaan kuoleman minun pojalleni.” 1.Kun.17:18.  Sielun vaikeimpia tuntemuksia ja käsiteltäviä on synti kaikessa muodossa. Ihminen ei ole luonnostaan valmis syylliseksi, eikä tuomittavaksi, eikä siis myöskään armahdettavaksi. Siksi sielu syyttää muita omista virheistään, miettii helpompia reittejä selvitäkseen isosta pyykistä ja pysyäkseen riittävän kaukana elävästä Jumalasta. Herra joutuu ravistelemaan sielun hereille ja se on kurja kokemus, jossa tunteet vellovat rajusti. Äiti kokee lapsensa sairauden ja menetyksen musertavana. Hän ei löydä sopivia sanoja huutaakseen tuskaansa. Kuitenkin hänen parhain auttajansa on lähellä ja tulee toisen uskovan ihmisen kautta siihen näyttämään taivastietä. Vapahtajan sylissä hänen tuskansa tyyntyy ja poika annetaan Jumalan vahvoihin ikuisiin käsiin.

Sinä, Herra olet luonut ihmiset ja osaat jokaista auttaa. Puhut aikamme ihmisille, joiden piiput ovat täynnä naakanpesiä ja muuta moskaa, jotka tykkäävät pimeydestä ja kurassa kieriskelystä. Tarvitsemme sinua, Jeesus, sinä parhain auttaja ja suuri Paimenemme. Kun näytät syyllisyytemme, auta meitä armoon, kun valosi tuntuu paljastavan kaiken, puhdista meidät. kun sallit meidän uupua ja olemme voimattomia, nosta ja kanna raihnaista olemustamme, kun tunteemme vellovat levottomina kuin meri, anna meille ikuinen rauhasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti