Poistui keskuudestamme

Näin yleensä kerrotaan, kun joku on kuollut. Tosin, siitä saa sellaisen vaikutelman, kuin hän olisi itse päättänyt lähtönsä ajankohdan suuren taiteilijan tavoin? Usein näihin kertomuksiin liittyy myös kuvauksia mainitun henkilön saavutuksista, hyvyydestä, kiltteydestä ja erinomaisuudesta, vaikka kaikki tuttavat tiesivät hänen olleen vaikea luonne, kelju tyyppi ja aina rähjäämässä? Lisäksi kertomuksissa mainitaan, että kaveri meni vielä parempaan (ei välttämättä taivaaseen), mutta enkelikuoroon, autuaammille metsästysmaille (jos hän oli metsästäjä), vaihtoehtoisesti piirtelee nyt pilven päällä (jos oli taidemaalari), soittelee yläkerrassa (jos oli muusikko). Mutta mitä hän lieneekään olla tekemässä sitten, jos hän oli täällä haudankaivaja, teurastaja, tarjoilija, makkarakauppias, rajavartija, sotilas, poliisi, poliitikko tai suntio? Ilmeisesti vain vanhuuseläkkeellä ilman virkavelvoitteita? No, taivaassa ei Ilmarista enää tarvita, siellä on kaikki toisin. Kerran eräs mies sanoi minulle, että joku kaveri potkaisi tyhjää ja tarkoitti ilmeisesti, että tyyppi ei pysynyt pystyssä? Hän oli todellisuudessa kuollut ja haudassa. Mutta jumalattoman tie päätyy aina vaivaan: ”Tahdotko seurata iänikuista polkua, jota pahantekijät vaelsivat, ne, jotka kukistettiin ennen aikojaan ja joiden perustuksen virta huuhtoi pois, jotka sanoivat Jumalalle: 'Poistu meistä. Mitä voisi Kaikkivaltias meille tehdä?' Job 22:15-17

Koulupoikana olin muiden mukana aina ulkoilemassa ja urheilemassa. Eräs vuotuinen harrastus olivat syysjäät, joiden kestoa testasimme kohtalokkain seurauksin. Putosin monta kertaa kylmään veteen. Jään vahvuus riippui pakkasista ja veden virtauksista. Heikoilla jäillä piti edetä varovasti ja tunnustellen, mutta monesti hermot eivät kestäneet moista hiiviskelyä ja niin piti parantaa askellusta – ja hups, siellä oltiin taas. Sitten piti mennä lujaa kotiin, sillä märät vaatteet painoivat ja kylmä alkoi kangistaa nopeasti. Kokemusta rikkaampana taas lähdimme seuraavana päivänä kokeilemaan uutta jäätä kuivin vaattein…..

Uskovalla on sama vietti, joka vaivaa häntä läpi elämänsä suhteessa syntiin. Pitää koettaa, miten pitkälle voi mennä, missä ovat synnin rajat, mitä uskaltaa tehdä ilman, että siitä tulee seuraamuksia. Koettelemme Jumalan hermoja ja kärsivällisyyttä. Uhkarohkeus, yltiöpäisyys ja itsekkyys ohjaavat käyttäytymistämme hillittömyyteen, asioihin, jotka eivät kuulu meille, ihmisiin, jotka eivät liity meidän elämäämme. Jumala luo sopivat reitit ja kulkutien, että voimme selvitä uskossa. Mutta se on aina kaita tie, sitä ei kannata keinotekoisesti leventää ja muuttaa. Se ei kulje heikoille jäille, ettei kukaan poistu keskuudestamme.

Voisimme siis sanoa joistakin entisistä ystävistämme, että he ovat poistuneet keskuudestamme ja ottaneet vapauden luopua uskosta. ”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.” 1.Joh.2:19. He eivät kulje enää uskovien kanssa, eivät välitä seurakuntayhteydestä, Jumalan sanasta ja tahdosta, eivät kuuntele varoituksia tai kehotuksia, he hylkäävät hengelliset auktoriteetit ja vaihtavat ne uusiin harrastuksiin (peleihin), ihmisiin (kääntymättömiin), nautintoihin (himoihin), rahaan (sijoituksiin) ja tavaraan (omaisuuteen). Tähän heitä ajaa vanha liha, joka puseron alla pullottaa päivä päivältä pulskempana. Kokeilunhaluisina he löytävät aina jotain uutta ja haastavaa. Lasten tavoin he kyllästyvät pian samoihin leluihin ja hiekkalaatikkoleikkeihin ja tarvitsevat uudet maisemat ja uudet santakasat, hiekkalinnat, uimarannan, visiot ja äänet. Jos siihen joku vanha uskova tuo elämänviisautta kokemuksestaan, ei se tunnu missään, eikä vaikuta mitään. Meno jatkuu entisenlaisena.

Valhe on pirun ansoista kavalimpia, koska siihen se laittaa valkoisen kaavun päälle. Se kirkollistaa, hengellistää ja kuorruttaa kakkunsa kiinnostavaksi. Mutta se sisällyttää siihen annoksen myrkkyä, joka koituu valheen muodossa uskovan tuhoksi. Luopiotien valinnut ei huomaa höynäytystä ja maiskuttelee myrkkykakkua ja tarjoilee muillekin. Siksi kokonaisia seurakuntia menee harhaan ja eksyy Kristuksesta. Mutta syvimmältään ongelma on aina hengellinen, vaikka se saa maallisia muotoja; uskova joko seuraa Vapahtajaa tai sitten luopuu hänestä. ”Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Minkä teet, se tee pian."…. Niin hän, otettuaan sen palan, meni kohta ulos; ja oli yö.” Joh.13:27,30. Vaaravyöhykkeessä oleva on Juudas Iskariotin kaltainen, hän roikkuu Jeesuksen ja tämän omien piirissä, mutta mieli seikkailee jo muissa suunnitelmissa. Saarnat eivät kiinnosta, rukous tuntuu vastenmieliseltä ja taivaaseen on luvattoman pitkä matka? Sana sanoo: ”kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,…” Room.6:6-8. Vanha ihminen ei siis ole kuollut, se on hoippunut äkkiä alas omalta ristiltään ja treenannut itsensä taas tanssikuntoon? Uskova ei siis olekaan kuollut Kristuksen kanssa, vaan onkin tapahtunut lihan elpyminen ja vanhat jutut tulleet taas kuvaan mukaan. Hurskaasta sielusta on tullut taas synnin palvelija. Hän on kuin liikenneympyrässä aikansa kierrellyt joka lähtee takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin. Ehkä mielessä on ajatus: Mikähän minuun meni, kun rupesin sekoilemaan uskovien juttuihin? Vanhurskautumista ei tapahtunut, ja jos onkin tapahtunut aikanaan, niin hän on sen myöhemmin hylännyt. Yleensä lankeemukset tapahtuvat perinteisillä alueilla, kuten raha, puoliso tai alkoholi. Näistä on olemassa sitten lukuisia variaatioita.

Keskustellessani niiden ihmisten kanssa, joilla menee heikosti, mutta jotka tahtoisivat olla Jeesuksen omia, Jumalan lapsia ja matkalla taivaaseen, huomaan yhden yhteisen piirteen: He eivät juurikaan lue Raamattua, vielä vähemmän hengellisiä kirjoja, he eivät hoida uskonelämäänsä, eivät arvosta kristillistä kastettaan, eivät käy säännöllisesti ehtoollisella, eivät tarvitse uskovien yhteyttä, eivät rukoile kuin muodollisesti tai hädässä. Jossain vaiheessa heidän otteensa Vapahtajasta on irronnut, tai sitten se ei ole koskaan ollutkaan olemassa, kaikki onkin ollut vain luulouskoa, perinnettä ja mykkää kuolemaa. He eivät uskalla sanoa olevansa uskossa, eivät kykene todistamaan Jeesuksen ainutlaatuisesta asemasta, eivät iloita Herrassa, eivätkä johtaa ketään Herran tykö, sillä heidän epäuskonsa on hyydyttänyt heidät tavallisiksi maailmanihmisiksi. He ovat tyhjiä, tarkoituksettomasti vaeltavia sieluja, hengellisiä tuulihattuja sekatäytteellä, toinen makea, toinen suolainen. He muistuttavat nuorukaista, joka on saanut ensimmäisen auton ja jonka kaasujalka on äärettömän raskas ja katsomo kaipaa näyttöä kuinka lujaa sillä oikein pääsee. No, lehdestä voimme sitten lukea myöhemmin: Poistui keskuudestamme – liian nuorena.

”he turmelevat itsensä. Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä, rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.” Juuda 10-13. Tämä on erikoista sakkia, aikansa he sähläävät ja sotkevat asioita uskovien joukossa, sitten he perustavat uuden porukan ja alkavat tehdä omaa uskoaan vastaavaa toimintaa (sitä ainoaa oikeaa, joka ei kulje vanhojen mukaan). Heillä riittää energiaa ja monenlaista touhua, mutta heidän jälkensä ovat pelottavat, luopumusta, mielisairautta, kaikenlaisia lankeemuksia Raamatun sanasta.

Olen tavannut heitä, joille ei mikään totuuden sana ei näytä enää menevät perille, mutta itse he ajattelevat tekevänsä edelleen matkaa uskossa? He ovat poistuneet keskuudestamme ja se on murheellista. Elävä seurakunta, Kristuksen omat, koettelee kaiken hengellisyyden, siinä ei suunsoitto tai huuto auta, vain nöyrtyminen Herran edessä.

Aivan oman saarekkeensa muodostavat puhdasoppiset, jotka tekevät Uudesta Testamentista toisen lakikirjan ja ajattelevat kuuliaisuudellaan pystyvänsä seuraamaan Herraa. Tästä joukosta voidaan sanoa, että he eivät yritäkään viedä ihmisiä Kristuksen luo, vaan tyytyvät ainoastaan muodon täyttämiseen kuin fariseukset aikoinaan. He antavat pelastuksen vain niille, jotka tekevät oikein, jotka täyttävät mitan, ovat heille kuuliaisia. Mutta heidän joukossaan haisee vahvasti liha, ihmisviisaus ja samoin hengellinen kuolema. Siellä ei myöskään tule kukaan uskoon, sillä syntiset karttavat tätä porukkaa. Eikä siellä ole Kristusta, sillä se on sukua Laodikean-seurakunnalle.

Vaikka sanommekin, että kaveri poistui keskuudestamme, voi olla ettei hän ole enää pitkään aikaan ole ollut meidän kanssamme? Ihmisen sisäinen elämä sisältää kuoleman elementtejä runsaasti, eikä ulkoinen ilme, hymy, nauru tai heiluminen vielä todista muuta, kuin että ruoka kulkee, suoli toimii ja ollaan elävien kirjoissa. Kun ympäröivä ryhmä ei enää kiinnosta, eikä vastaa kaverin odotuksia, hän lähtee pois. Kun hänen tasonsa tuntuu olevan selvästikin paremman puutteessa, hän lähtee pois. kun hän kyllästyy puolisoonsa, alkaa katsoa uutta valloitusta kuin autoa tai hevosta, hän lähtee pois. Kun työ alkaa olla yksitoikkoista, huonosti palkattua, aliarvotettua, vaikeita työkavereita, hän lähtee pois. Kun seurakuntayhteys, johon Jumala on hänet johtanut tuntuu kuivalta ja vanhusvoittoiselta, hän lähtee pois. Kun kirkossa ei lauleta enää kuin virsiä, hän lähtee pois. Kun se alkuajan rakastumisen kohde, Jeesus, alkaa tuntua liian vaativalta, liian vähän siunaavalta, liian hengelliseltä, liikaa synnistä ja taivaasta puhuvalta, liian vähän varjelevalta, liikaa tahtoansa korostavalta, liian vähän rukouksiin vastaavalta, liian vähän omaisuutta antavalta, liian huonoihin uskoviin sitoutuneelta, liian vähän maailman asioihin puuttuvalta, liikaa suvaitsevalta joidenkin uskovien kohdalla, liian tiukalta minun suhteeni….. hän poistuu näyttämöltä kuin esitys olisi loppu. Hän poistui keskuudestamme ties mihin, ties miten pitkäksi ajaksi, ties kenen seuraan, ties miksi?

Karismaattisuus on saanut ajassamme vahvan aseman kristillisissä piireissä. Ainoastaan hyvin kirkolliset, vanhakantaiset ja tiukasti perinteessä pitäytyvät ovat kyenneet torjumaan karismaattisuuden luotaan. Jopa puhdasoppiset ovat tehneet myönnytyksiä sen suhteen. Omassa elämässäni karismaattisuus on aina ollut tavalla tai toisella mukana matkassa ja kokemukseni siitä ovat myönteisiä. Pidän sitä Jumalan tahtona, lahjana ja seurakunta virkistävänä asiana. Nykyaikana olen kuitenkin enemmässä määrin joutunut huomaamaan, että karismaattisuuden vanavedessä kulkee myös mieltä sekoittavaa ainesta, joka tulee eri nimisenä esiin kulman takaa. Varsinkin mielisairauteen taipuvaisilla herkillä sieluilla pitäisi olla jokin turvaverkosto, joka  suojelisi heitä. Jos uskova joutuu pöpilään hoitoon sen tähden, että on ollut uskovien kokoontumisissa mukana, ovat asiat pahasti sekaisin. Joko siellä on opetus pielessä, tai sitä ei ole ollenkaan, tai sitten mieltä kiihotetaan ja manipuloidaan virittymään kireäksi ja jännittyneeksi sielullisesti ilman Pyhää Sanaa ja  Henkeä. Jos kokoontumisen pääasia ovat ihmeet ja merkit, ollaan jo pielessä.

Kaiken hengellisen kokoontumisen pääasia on aina Kristus, hänen arvostuksensa, kiitoksensa, hänelle laulaminen, hänen tahtonsa kyseleminen, hänen suhtautumisensa syntisiin, hänen armollinen asenteensa, hänen totuuden sanansa, hänen rakkautensa toisiin uskoviin, hänen neuvonsa, varoituksensa, viisautensa, kehotuksensa, kuiskauksensa omilleen. "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä." Matt.17:5. Kun kuulemme Jeesusta, Jumala on siinä, siinä on elämä. Hänestä virtaa uusi elämä, hän luo uutta, ei ihmistekoista, vaan taivaallista ja kestävää. Ei ole syytä lähteä hänen luotaan pois, sillä hän pitää meistä huolta, eikä hän hylkää meitä huonoutemme tähden. Seurakunta, joka kadottaa Kristuksen, on kuollut. Siitä Herra voi syyllä sanoa: Poistui keskuudestamme.

Sinä Herra poistuit kerran keskuudestamme, koska Isä kutsui sinut takaisin kotiin, josta olit täällä väliaikaisesti meitä onnettomia pelastamassa. Mutta me tiedämme sinun elävän tänään ja sinä tulet lupauksesi mukaan takaisin, että mekin pääsemme sinun luoksesi taivaaseen. Mutta meidän murheenamme ovat tänään kanssakulkijat, jotka eivät ole jaksaneet sinua ja meitä, jotka ovat poistuneet keskuudestamme. Sinä tiedät miksi he ovat lähteneet ja mihin ovat menneet. Sinä voit tuoda heidät takaisin, sinä voit uudistaa heidän uskonsa ja valaista heidät taivaallisella valollasi pyhästä Sanasta. Sinä voit avata heidän korvansa kuulemaan, heidän sydämensä vastaanottamaan, korjata uskovien yhteyden. Vapauta, Jeesus, valheen vangit, himojensa orjat, uskonnolliset, epäilijät, seonneet, turhautuneet, sielulliset, puhdasoppiset, pettyneet, hylätyt, synnin orjat, luopiot.