Neuvostoliiton valtakaudella kävin lähetysmatkalla
Latviassa, veimme sinne Raamattuja ja muuta kristillistä materiaalia, kävimme
seurakunnissa, julkisissa ja maanalaisessa, tapasimme monia uskovia ja
ihmettelimme maailman menoa. Muistan, kuinka kyselin eräältä paikalliselta
oppaaltamme, miksi kirkkojen ristit oli silloin korvattu kukoilla? Hän vastasi,
että kukkokin mainitaan Raamatussa Pietarin kieltämisen yhteydessä. Sukkelaa?
Mieleeni jäi myös matkaoppaamme Pietarista, joka oli vannoutunut ateisti ja koko
ajan varjostamassa ja arvostelemassa meitä ja kristillisyyttämme. Annoimme
hänelle eräänä iltana Raamatun ja seuraavana aamuna hän kertoi lukeneensa sitä
koko yön, mutta olevansa edelleen täysin eri mieltä? Viimeisenä aamuna hän
hyökkäsi taas keskustelussamme aamiaispöydässä kristillisyyttä vastaan. Tuli
siinä puhetta hänen sairaasta tyttärestään ja sanoin niin painokkaasti kuin
osasin, että Jumala rakastaa häntä ja tytärtä. Opas murtui täysin ja rupesi
itkemään, Jumalan rakkaus riisui hänet aseista. Rukoilin, että Herra pelastaisi
hänet.
Latvia oli naapureidensa Viron ja Liettuan tavoin pienenä
valtiona vuoroin Venäjän, Puolan, Ruotsin ja Tanskan miehittämä. Nykyinen
Latvian tasavalta alkoi 1918. Mutta maailmansodassa se joutui Neuvostoliiton
valtapiiriin, välillä siellä hallitsivat saksalaiset ja sitten taas sodan
loputtua Neuvostoliitto. Vuonna 1990 Latvia taas itsenäistyi.
 |
| madame von Krüdener |
Riigassa syntyi Barbara Juliane von Krüdener (1764-1824),
joka oli myöhemmin merkittävä uskova nainen koko Euroopan historiassa ja
Jumalan valtakunnassa Kristuksen todistajana. Hän meni naimisiin
Bourkhardt-Alexis-Constantine Krüdenerin kanssa, tämä oli kuusitoista vuotta
häntä vanhempi leskimies. Barbara oli luonteeltaan kevytmielinen, huvielämää
rakastava, ja hänellä oli kyltymätön jano saada huomiota ja olla imarreltu;
nämä piirteet vaivasivat häntä koko hänen elämänsä ajan myöskin uskoontulonsa
jälkeen.
Monen Euroopassa eletyn vuoden jälkeen Barbara palasi
Riigaan, jossa tapahtui hänen hengellinen herätyksensä. Se alkoi siitä, kun
eräs hänen herrasmies tuttavistaan tuli tervehtimään häntä ja kuoli äkisti
hänen jalkojensa juuressa 1804, aivohalvaus heidän silmiensä tappoi miehen.
Tämä järkytti häntä suuresti; hän alkoi hakea lohdutusta, ja löysi sen
suutarilta, joka johdatteli levottoman asiakkaansa Jumalan valtakuntaan.
Suutari oli taustaltaan Kristuksen kiihkeä opetuslapsi ja kuului Moravian
veljien joukkoon (olivat ns. veljesseurakuntia ja herrnhutilaisia, joita
pidetään evankelisen uskon edustajina. Nykyäänkin Suomessa on vielä päivän
tunnussanan niminen vuosikirjanen heidän perintönään).
- Hän on onnellinen, onnellisin kaikista ihmistä ja minä
kaikkein onnettomin olento, Barbara toisti. Suutari julisti ristiinnaulittua ja
ylösnoussutta Kristusta, jota hän rakasti. Tämä oli uutta ja tuli koston
Jumalan tilalle, jonka edessä he vapisivat. Mutta nyt hänen eteensä tuotiin
Jumala, joka on kuolemassa rakkaudesta syntisiä kohtaan. Niin armahdettu
syntinen rakastaa häntä, joka on ensin rakastanut häntä. Barbara löysi
Jeesuksessa uuden elämän ja alkoi välittömästi saarnata tätä Jumalan armoa,
joka ilmestyi hänen Pojassaan. Vaikka Barbara oli löytänyt rauhan, kuitenkin
lääkäri määräsi hänen hermojaan hoidettavaksi lämpimillä kylvyillä.
Hän kirjoittaa: - Herra näytti minulle äärettömän armonsa.
Autuus on aina kasvavaa, ja olen aina enemmän suuntautunut hänen puhtaaseen
rakkauteensa ja itseni kieltämiseen - uskoni hänen on lähitulevaisuudessa yhä
vahvistunut ja olen päässyt hänen rakkautensa syvyyksiin, josta voimme aina
saada voimaa, vaikka näemme sen heikoin silmin täällä maan päällä, mutta
sydämeni osoittaa kuinka se säteilee, joten haluan kiittää siitä äänekkäästi ja
kehottaa kaikkia palvomaan Herraa. Se oli minulle eräänä päivänä sanoma
Herralta, lähetetty ylhäältä, mihin minua on vedetty: Mene aidan vierille ja
kutsu heidät: Oi, että voisin palvella Häntä, suorita palvotulle Herralle
kaikki, kaikki ja ylistää hänen nimeänsä ja palaa rakkaudessa; Riigassa syntyy
pieniä apostoleja, joista saadaan isoja kiviä Herran temppeliin, sillä nämä lapset
tulevat saarnaamaan evankeliumia.
- Myös tässä talossa antaa minulle Herra paljon armoa ja
siunausta, koska pyysin häntä. En halua elää missään, jos ei hänen suuri pyhä
rakkautensa syntisiä kohtaan tietäisi, että me nyt laulamme illalla virsiä
sydämen voimalla. Kaukana olevatkin kuulevat mitä se on, että tunnustamme
Herran voimaa ja elämme Hänen armostaan ja Hänen siunauksestaan.
- Heidelbergissä koin jotakin hyvin koskettavaa. Kievari,
jossa olimme majoittuneena, verrattiin torniin, jossa vangit istuivat, siellä
jengit värväsivät uusia rosvoja ja niitä useita oli luultavasti tulossa tielle,
joka johti kuolemaan. Nämä ihmiset olivat verkossa, jonka saatoin nähdä heidän
edessään tiukkana, jossa oli yksinäinen ritiläikkuna, he lauloivat lauluja,
jossa epätoivon sävyt sekoittivat mielen. Sydämeni oli valitettavan syvästi
liikuttunut ja pyysin Kristuksen myötätuntoa heille, sitten tuli
helluntaipäivän kaunis näky sieluni minun eteen, suuri pyhä, kaunein juhla,
jossa herrain Herra niin armollisesti opettaa Pyhän Henkensä varhaisille
kristityille. Kun minä niin selvästi koin onneni, ajattelin ja pyysin Herraa
tekemään tänä päivänä heille tuon ilon, hyviä uutisia, ja pyysin häntä
ohjaamaan minun vaiheitani. Menin ulos ja seisoin suljetun tornin oven edessä,
jota en voinut saada auki ja ihmispelko valtasi minut, koska näin kaduilla
ihmisiä, ja pelkäsin heidän mielipiteitänsä. Mutta Luojan kiitos, ajattelin,
että hän, joka jätti taivaan kunnian ja tuli muuttuneena alhaiseksi ja
väärinymmärretyksi, niin varmasti kurjat syntiset eivät tuo meille mitään
nöyryytystä. Luojan kiitos, tunsin jopa varkaita ja murhaajia ja huonompiakin
kuin niitä. Olinko koskaan tarpeeksi ymmärtänyt hänen rakastaneen meidän
syntistä nuorisoamme? Pyysin voimaa ja siunausta näille köyhille ihmisille. Ja
näin, että Jumalan Poika tuli ja teki ulkopuolelta oven, näin Herran linjan ja
he seurasivat vanginvartijaa ja hänen vaimoansa (Apt.16), ja kas kummaa, heidän
sydämensä oli valmis. Kerroin heille olevani outo nainen, joka olin saapunut
Jumalan lähettämänä, että olin nähnyt heidän olevan vankeja ja tämä oli syvä
tunne ja haluaisin tehdä heissä ilon, joten pyysin kokkia tekemään heille hyvän
aterian ja kerroin heille tämän. Onnellisuus on sitä, että täytyisi tietää
Herran Kristuksen ja että hän rakasti kaikkia tyytymättömiä, ja että he voivat
päästä tuntemaan hänen armonsa, hän antaa heidän heittää kaikki itsensä hänen
jalkojensa juureen, ja rukoilla hänen suurta ja armollista rakkauttaan, Häntä
itseään ja pyytää armoa. Hän antaisi heille verensä ja kuolemansa, jos annatte
hänelle koko sydämenne ja vilpittömästi kääntyisitte todellisessa parannuksessa
puoleensa. Hän kantoi meidän rangaistuksemme. Sanoma vanginvartijasta kosketti,
koska se kertoi Jumalan armosta ja lupasi kaiken. Eräs nainen sanoi itkien
olevansa huono ja tahtovansa parannukseen synneistään. Hän kertoi kuulleensa
ihania lauluja Jeesuksen rakkaudesta syntisiä kohtaan. Iltapäivällä annoin
pienen kirjan naiselle ja jälkeenpäin hän sanoi minulle iloitsevansa siitä
suuresti.
 |
| paroonitar von Krüdener |
Barbara oli kristillisessä työssään saanut kohdata perheitä,
köyhiä, sairaita, lapsia, vanhuksia, vankeja ja vapaita. Barbaran toiminnalla
oli suuri merkitys uskonnollisen elämän herättämiseksi useammilla seuduilla
Saksassa ja Sveitsissä. Palavassa rakkaudessaan Ristiinnaulittuun hän matkusti
läpi suuren osan Eurooppaa, saarnasi parannusta, julisti sekä vapahdusta että
kirousta, vei pahantekijöille vankiloihin evankeliumin lohdutusta, puhui tämän
maailman viisaille ristin hulluutta, kuninkaille ja ruhtinaille Kristuksen
ylevyyttä, hänen, joka on kuningasten kuningas, herrain Herra. Hän koki
voimakkaita kokemuksia karismaattisuudesta aikansa mystikkojen seuroissa ja ne
ohjasivat paljon hänen maailmankatsomustaan ja uskoaan. Lopunajan ennusteet
vaikuttivat häneen syvästi. Missä hän vain liikkui, siellä hän järisytti
vanhoja suruttomia, pehmitti kivisiä sydämiä katumuksen kyyneleihin, veti
puoleensa joukoittain hengellisesti kurjia, kaiken laatuisia ja säätyisiä.
Toiset kunnioittivat häntä Herran valituksi, pyhäksi profeetaksi ja ihmeitten
tekijäksi; toiset pilkkasivat narriksi, vaaralliseksi intoilijaksi ja
petturiksi. Hän katsoi, että Napoleon oli Johanneksen ilmestyskirjan syvyyden
enkeli ja Antikristus.
 |
| Aleksanteri 1 |
Venäjällä vaikutti silloin keisari Aleksanteri 1. (valloitti
Suomen 1809, antoi meille myöskin autonomian, järjesti Porvoon valtiopäivät),
jolla oli suuri vaikutus Euroopan asioihin. Hänellä oli suuria vaikeuksia
itsensä kanssa, joka heijastui myös hänen johtajuuteensa. Hän oli juuri
hävinnyt sodan Napoleonia vastaan. Hän ei ollut saanut apua okkultisteilta,
vaikka oli sitä etsinyt ja halunnut. Aleksanterilla oli kaikissa
kunnianosoituksissa, jotka on tuotu hänelle, levoton omatunto: hän tunsi
ristiriita Jumalan rakkauden ja osakseen tuleen kunnian ja turhaan maailman elämän
välillä.
Keisarinna Elisabet oli tullut uskoon ja pietistiksi; hän ja
hänen uskovat hovineitonsa pyysivät Barbaraa apuun. Barbara matkusti Pietariin
ja sai puhua tsaarille kolmen tunnin ajan. Hän tunsi rukousvastauksena päästä
keisari luokse vierailulle. Hän repi pimeyden ja valheen verhon hallitsijan
sielulta. Hän sanoi: - olette Jumalan mies, teidän on lähestyttävä syntisenä
Herraa armon kysyen. Ette ole vielä saanut armoa, joka yksin voi antaa syntejä
anteeksi: olette vielä synneissänne, sillä ne eivät ole vielä nöyryyttäneet
teitä Jeesuksen eteen: Ette ole vielä kuin publikaani sydämen pohjilta
rukoilleet: Jumala ole minulle syntiselle armollinen! Ja siksi teillä ei ole
rauhaa. Kuunnelkaa siis nyt naisen ääntä, joka oli myös suuri syntinen, mutta
joka on löytänyt anteeksiannon Kristuksen jalkojen juuressa! Keisari vuodatti
kyyneleitä ja peitti kasvonsa käsissään. Hän sanoi: - jatkakaa, sanasi ovat
musiikkia sielulleni. Kun hän lopetti, nyyhkytti Euroopan voimakkain hallitsija
kuin lapsi kädet kasvoillaan. Hän oli lopultakin löytänyt rauhan sielulleen.
Keisari luovutti sydämensä Herralle. Pidettiin hengellisiä tilaisuuksia, mukana
oli naisprofeetta ja yksinkertainen talonpoika, myös monet muut osallistuivat
näihin kokouksiin. Luettiin Raamattua keskusteltiin, rukoiltiin polvillaan,
usein yli puolenyön.
Barbarasta tuli keisarin suosikki ja hän käytti
vaikutusvaltaa keisariin Pyhää Liittoa perustettaessa.
Hänen aloitteestaan keisari esitti ja sai aikaan "pyhän
liiton" (allianssi) Saksan ja Itävallan hallitsijain kanssa, johon
yhtyivät kaikki muut Euroopan ruhtinaat. Pyhän liiton tarkoituksena oli
kristillisen veljes-rakkauden aikaansaaminen kansain välille, joita olisi
pidettävä yhden perhekunnan jäseninä, ja ruhtinasten välille, jotka olisivat
kansain isinä, sekä kristillisyyden kohottaminen korkeimmaksi laiksi kansain
elämässä. Liitto oli lyhytaikainen.
Venäjällä oli tullut yliopistomaailmassa vallitsevaksi
perussuuntaukseksi lisääntynyt hengellinen pimeys, joka oli vallannut myös
teologisen tiedekunnan. Kun tsaari sen huomasi, koko teologisen tiedekunnan
henkilökunta pantiin vuonna 1823 muihin hommiin. Uudet viranhaltijat valittiin
pietistien keskuudesta. Tämä sai raivon aikaan vastustajissa, mm. Friedrich
Engels (oli sosialistinen filosofi ja toimi yhteistyössä Karl Marxin kanssa
modernin kommunistisen teorian luomisessa) kirjoitti teologituttavalleen
Friedrich Gräberille 12.06.1839 pitkän vuodatuksen, jossa hän sanoi näinkin:
"Minä taistelen pietismiä ja kirjaimellista uskoa vastaan niin kauan, kuin
vain voin".
 |
| Fjodor Kuzmin |
Aleksanteri I kuoli 47-vuotiaana vuonna 1825
etelävenäläisessä Taganrogin kaupungissa. Venäjällä jäi sitkeästi elämään
legenda jonka mukaan Aleksanteri I ei kuollutkaan tuolloin vaan vetäytyi
uskonnolliseen mietiskelyyn. Tomskissa vuonna 1864 kuollutta siperialaista
erakkoa Fjodor Kusmitšia väitettiin keisari Aleksanteriksi. Selvittämättä on
jäänyt myös Aleksanterin ruumiin kohtalo. Kun Neuvostoliiton viranomaiset yli
sata vuotta myöhemmin antoivat luvan Aleksanteri I:n haudan avaamiseen Pietari-Paavalin
linnoituksen kirkossa Pietarissa, hauta osoittautui tyhjäksi. (Siperiassa kuoli
1860-luvulla munkki Fjodor Kuzmin, jonka puheista ilmeni, että hän tunsi
läheisesti vuosisadan alkupuolen hallitsijoita ja valtiomiehiä ja jonka tavat
osoittivat hänen olleen peräisin korkeista piireistä. Munkki olisi ikänsä ja
näkönsä puolesta voinut olla Aleksanteri I.?)
Aleksanteri I:n mukaan on Suomessa nimitetty myös katuja
Helsingissä ja Porvoossa sekä kirkko Tampereella.
Vuonna 1821 Barbara karkotettiin Pietarista koska hän oli
visioinut keisarin uutena Kreikan valloittajana ja oli hakenut tukea
näkemykselleen Kreikan sodan itsenäisyyspäivästä? Barbara karkotettiin
Ukrainaan ja hän kuoli Krimin niemimaalla 1824, hän oli 60-vuotias.
Hän odotti kärsimättömästi myös jumalallista tuomioiden
täyttymistä, hän kuunteli jokaisen huhun maanjäristyksestä tai ukkosesta,
rakeista, tulipaloista, rutosta, joita hän piti tuomioiden ilmentyminä ajassa.
Kirjeessä pojalleen hän muutama viikko ennen kuolemaansa
kirjoittaa: - Mitä olen tehnyt hyvää, se pysyy, mitä pahaa olen tehnyt (koska
olen monta kertaa kuullut Jumalan äänen, ja se hedelmän mielestäni ylpeydessäni
karkottanut), hän, minun Jumalani, pyyhkii pois armossaan. Minulla on Jumala ja
Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa minut kaikesta synnistä.
Barbara asui perheineen Viitinan (sijaitsee etelä Virossa
Vorunmaalla) kartanossa ja kirjoitti useita kirjoja. Pietistien tapaan hän
koetti vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja antaa talonpoikien
lapsille koulutusta, sekä määräsi lauantaiksi puolipäiväisen
työajan työntekijöilleen. Nykyään rakennuksessa toimii Rõugen peruskoulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti