Eräänä päivänä Herran Kristuksen kanssa

Eräs kristitty rukoili johdatusta elämäänsä, hän halusi varmistua Jumalan tahdosta valinnoissaan. Hän kertoi kokeneensa pelastumisen riemua:

- Raamattu sanoo: "Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!" Fil. 4:4. Iloitsen ja riemuitsen siitä, että taivaallinen Isäni on pelastanut minut pimeyden vallasta ja siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan. Jeesuksen Kristuksen veri on puhdistanut omantuntoni kuolleista teoista palvelemaan elävää ja todellista Jumalaa

Heti uskoon tultuani sain kokea Jumalan ihmeellistä johdatusta. Ensin minut johdatettiin nuorten rukousryhmään, johon kokoonnuimme pari kertaa viikossa kantamaan toistemme kuormia. Siellä aloin määrätietoisesti rukoilla, että Jumala kirkastaisi minulle paikan, missä saisin palvella häntä. En tahtonut liittyä mihinkään kristilliseen toimintaan, ennen kuin olin saanut varmuuden ylhäältä.

Oli jälleen keskiviikko ja rukoushetki tyttöjen kanssa. Olimme kaikki polvillamme Herran edessä, kun yhtäkkiä näin silmieni edessä kuvan surkeasta alkoholistista. Samalla sain varmuuden siitä, että juuri näiden ihmisten parissa Jumala tahtoo minun toimivan. Nousin heti ylös ja sanoin tovereilleni:

- Nyt tiedän, että Jumala tahtoo minun toimivan alkoholistien parissa.

Toverini alkoivat heti esittää vastalauseita.

- Tuo ei voi olla totta. Sellaiseen ympäristöön sinä, nuori tyttö, et sovi ollenkaan. Nuorten parissa sinun pitää toimia. Siellä tarvitaan työntekijöitä. Mutta minä olin varma siitä, että Jumala ei ollut erehtynyt.

Silloin mieleeni tuli ajatus, jonka esitin tytöille.

- Ensi lauantai-iltana kuudelta menen Vanhankirkon puistoon. Istun siellä penkille ja pyydän teitä rukoilemaan, että Jumala lähettää viereeni nuoren, jolloin tiedän, että työkenttäni on nuorten parissa, tai alkoholistin merkiksi siitä, että minun paikkani on heidän keskuudessaan.

Me rukoilimme koko sydämestämme Jeesuksen suojelusta tuolle penkille, ettei siihen tulisi istumaan ketään muita.

Tuli lauantai, kolea ja sateinen päivä. Sovittuna aikana menin Vanhankirkon puistoon ja istuuduin penkille. Huokasin Jumalan puoleen:

- Isä, lähetä pian tänne se ihminen. Ei tässä kauan tarkene istua, kun on niin märkää ja kylmää.

Kun nostin pääni rukouksesta, näin alkoholistimiehen seisovan edessäni. Kohteliaasti hän kysyi, saisiko istua viereeni. Sanoin hänelle:

- Olkaa hyvä.

Vaikka Jumala näin konkreettisesti vastasi rukoukseeni, epäusko valtasi sydämeni. En puhunut miehelle mitään, vaan rukoilin:

- Isä, anna hänen alkaa vielä keskustelu sinusta. Silloin tiedän varmasti, että tahdot minun toimivan heidän parissaan.

Mies katkaisi hiljaisuuden.

- Uskotteko Jumalaan? hän kysyi.

Nyt en enää voinut istua hiljaa, vaan hypähdin ylös ja aloin todistaa miehelle Jeesuksesta. Sydämeni iloitsi ja riemuitsi. Jumala oli kutsunut minut näiden ihmisten pariin, sanokoot muut mitä tahansa. Tähän tehtävään pyhitän elämäni. Jumalan sormi oli sen selvästi osoittanut.

Juuri silloin vanhahko naishenkilö pysähtyi eteemme kädessään nippu keltaisia kutsulappuja.

- Täällä taidetaankin jo olla kutsumassa, hän sanoi minulle. Katsoin häntä ihmeissäni ja kysyin:

- Mihin kutsumassa?

Hän kertoi juuri pidettävästä katulähetysillasta siinä lähellä. Nousimme ja lähdimme sinne…..

Moni haluaisi tietää jotain tulevaisuudestaan, muttei uskalla kysyä sitä Jumalalta? Ääneen rukoileminen toisten kuullen on joillekin ujoille hyvin vaikeaa ja siitä saattaa tulla suorastaan kynnys uskonelämässä. Myös toisille todistaminen Jeesuksesta on joskus äärimmäisen vaikeaa ja Raamatun sanan edessä sitä tuntee itsensä tosi pieneksi ja köykäiseksi: "Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." Matt.10:32-34. Kun siis kristitty tarttuu tuohon miekkaan, joka on Jumalan sana, hän voi varautua kaikenlaiseen vastustukseen ja arvosteluun. Tämä tuntuu sitten kodissa, työssä ja pitkin matkaa koettelevasti. Kieltäjällä on ulkoisesti helpompi tie, mutta hän menettää pelastuksen.

Olin juuri hiljattain tullut uskoon ja tämä totuus oli minulle selvinnyt. Niin sitten päätimme kerran lähteä noin vain todistamaan erään lauantain nuortenillan jälkeen Raision seurakuntatalolta eräälle nuorisomajalle. Meitä oli pieni ryhmä poikia matkassa. Paikalla oli tunnelma korkealla, viinahuurua, musiikkia, humalaisia, tupakansavua ja kaikenlaista örinää. Siinä sitten virittelimme muutaman hengellisen laulun Jeesuksesta ja taivaasta, joka laulun jälkeen joku meistä sanoi jotain todistukseksi. Se taisi olla minun ensimmäinen julkinen todistukseni kääntymättömien ihmisten edessä. Tunsin heikkoutta ja suurta iloa yhtä aikaa. Minua ei häirinnyt kovinkaan paljon se, että kuulijat naureskelivat meille ja juopuneet kommentoivat typeryyksiään aina välillä. Kotiin tultuani ajattelin, että minäkin olin ollut siellä, minäkin olin saanut suuni auki, minäkin olin laulanut, seissyt julkisesti uskovana - Jeesukseen uskovana.

Meillä on luontainen taipumus siirtää häpeä pois itsestämme kieltämällä Vapahtaja, Kristuksen apu, ainutlaatuinen pelastus, ristinsanoma, julkinen uskovaisuus. Häpeämme julkisesti Jeesusta ja soperramme mieluummin yksinäisyydessä jotain Jumalalle, kuin esillä ollen. Esiintyminen pelottaa. Mutta kieltäjän tie on luopumuksen tie, jossa usko kuivuu ja kuolee. Todistaminen sitä vastoin lisää voimaa ja rohkeutta. "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään." Room.10:9-11. On myös tavallista, että kristitty kehittää ns. ohittamiskaistan Jumala-kysymyksille ja todistuksille. Silloin hän kiertää Jeesus-nimen lausumisen ja mainitsee vaikka "yläkerran", "tuonpuoleisia", "selittämättömiä", "vakavia", asioita miettivänsä. Tällä hän pyrkii välttämään liian uskovaisen maineen. Samalla hän kadottaa tuntuman Jumalaan ja Kristuksen yhteyden, vähitellen hänestä tulee samanlainen, kuin hän oli ennen Vapahtajan kohtaamista - hienostunut pakana tai järkeisuskova. Syy ei kuitenkaan ole vastustajassa tai epäedullisessa tilanteessa, vaan ainoastaan uskovassa - hän on kadottanut Kristuksen. Sen seurauksena hän kertookin olevansa itse selvinnyt asioistaan, itse kyennyt auttamaan itseään ja itse ratkaisemaan ongelmansa, itse maksanut ja rahoittanut kaiken? Kristus saa väistyä ja odottaa vuoroaan, hauta on jälleen suljettava ja Jeesuksen palattava ristille, opetuslasten mentävä pelokkaina lukittujen ovien taakse, Kaiffas, Pilatus ja Herodes, ristiinnaulitsemista vaativa kansa ja pilkkaajat on päästettävä jälleen hallitsemaan. Ja kaikki lähtee siitä, että pimeys on ottanut hallinnan uskovan sydämessä. Joskus Herran tie käy uskovalle tosi kapeaksi, kaita tie on nimensä veroinen. Silloin ovat vitsit vähissä vaikka katsoisi mihin suuntaan tahansa. Luulen, että se on kuitenkin ainoa mahdollisuus, että Kristus saa kokonaan meidät omikseen. Sillä onhan tunnettua, että monet uskovat elävät vain toisella jalalla Jumalassa ja toinen jalka tallustelee sujuvasti maailmassa.

- et voi ottaa sitä mukaasi....

Eräs ihminen kysyi minulta viikolla puhelimessa syytä siihen, kun hänen elämässään on niin paljon ollut vaikeuksia. Vastasin, että nähdäkseni Jumala haluaa vahvistaa niiden kautta uskoa? Hän nieli asian sillä kertaa, ehkä maistelee sitä yksin myöhemmin? " Ja Daavid joutui suureen hätään, sillä kansa aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko kansa, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden. Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa." 1.Sam.30:6. Omat virheet vievät elämän pieleen, joskus toiset ihmiset hyökkäilevät mielensä kiivaudessa uskovan päälle. Se on totinen paikka. Daavidin asenne on esimerkillisen hyvä, hän rohkaisi mielensä Herrassa. Hän siis asennoitui tilanteeseen niin, että Kristus selviää tästä varmasti, eikä elävä usko voi kuolla, kun se on Jumalan synnyttämä. Hän olisi voinut yhtä hyvin luopua uskosta, ja niin turvautua inhimillisiin voimiinsa, sotilaisiinsa, juonitteluun, valheisiin, pakenemiseen, vetäytymiseen Jumalan asettamalta paikalta? Hänestä olisi voinut tulla vain mielenosoittaja! Historia olisi kirjoitettu toisin?

Niin, ihmiset ovat uteliaita ja uskovinakin haluaisimme tietää jotakin tulevaisuudestamme etukäteen ja se kiehtoo mieltä. Mutta Herra ei useinkaan näytä meille tulevaisuutta kovin pitkälle, sillä moni varmaan kääntyisi heti pois tietäessään, miten vaikeaa on tulossa? Ihmismieli on aika rajallinen kapistus, joka ei kestä kovin suuria heilahduksia, muuten alkaa "isopyörä" vippaamaan. On tunnettua, että ihmisen jouduttua hieman erilaiseen tilanteeseen, ympäristöön, vieraisiin tiloihin ja tuntemattomien ihmisten seuraan, menevät hermot kireälle, tulee valvottua, ruokahaluttomuus vaivaa tai vatsa ei toimi normaalisti, erilaiset pelot hiertävät mieltä, on vaikea keskittyä, valvottaa yöllä.

Vanha virsi on aina ajankohtainen: "Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan." Lukemattomat ihmiset ovat tätä laulaessaan vahvistuneet uskossa Jeesukseen. Lina Sandell viittasi laulua kirjoittaessaan Raamatun sanaan: "Niin kuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin" 5.Moos.33:25. Teksti kuuluu:

 Blott en dag, ett ögonblick i sänder

– vilken tröst, vad än som kommer på!

Allt ju vilar i min faders händer:

skulle jag som barn väl ängslas då?

Han som bär för mig en faders hjärta

giver ju åt varje nyfödd dag

dess beskärda del av fröjd och smärta,

möda, vila och behag.

 eli vapaasti suomennettuna:

Vain eräs päivä, yksi silmänkatse kerrallaan

- mikä mukavuus, mitä on meneillään!

Leväten isäni käsissä:

Haluan kuin lapsi luottaa huolenpitoon silloin?

Hän joka kantoi minua isän sydämellä

antaen joka päivä

oman osansa kipua ja mielihyvää,

puurtamista, lepoa ja miellyttävyyttä.

Tässä on oppimista koko elämän ajaksi. Meille riittää tämä päivä, sen ilot ja murheet. Tärkeää on tänään olla uskossa ja Kristuksessa. Uskova tarvitsee rohkaisua elää Kristuksessa, mutta se ei ole helppoa. Se tietää kovaa sisäistä taistelua, jatkuvaa Raamatun lukemista, rukousta, seurakuntayhteyttä, lihansa ristiinnaulitsemista ehtoollista, ripittäytymistä, hankaliin asioihin tarttumista, nöyrtymistä. Jos uusi Kristus-luomus elää meissä, on vanhan ihmisen meissä peräti kuoltava. Nämä ovat vaihtoehtoja, jotka aina sulkevat pois toinen toisensa.

Jeesus, Vapahtajamme, anna meidän tänään nähdä sinut Raamatun valossa, että juurtuisimme sinuun pyhien kirjoitusten kautta, emmekä olisi luulemisten, tunteittemme ja ihmismielipiteitten heiteltävänä. Anna anteeksi, että kielsimme sinut ja arkana ajattelimme vain omaa kunniamme hyläten sinut ja todistuksen sinusta. Sillä tosiaan iloitsemme sinusta Jeesus, iloitsemme suuresta huolenpidostasi, vaivannäöstäsi, kaikkitietävyydestäsi ja kaikkiriittävyydestäsi. Tahdomme kulkea kanssasi viitoittamallasi tiellä, kulkea avaamistasi ovista, suostua niihin ihmisiin, jotka ohjaat tiellemme. Rukoilemme: pidä meitä kädestä kiinni ja taluta taivaaseen.