lävistetyt kädet ulottuivat rakkautta täynnä

Venäjänreissulla oli eräänä päivänä tarkoitus mennä ostamaan tuliaisia marketista, mutta selkäni oli sen verran kipeä, että päätin vetäytyä kahville paikalliseen puotiin. Mutta siellä ei ollut myynnissä kahvia - ei kahvia, käsittämätöntä. Suomessa ei varmaan ole yhtään kuppilaa, jossa ei saisi kahvia? Mutta teetä oli jos jonkin sorttista ja niin sitten päätin ottaa semmoista. Se oli tällä kertaa vihreää ja posliinikannussa ja haudutettuna tosi hyvää. Sitä sitten lipittelin odotellessani, että retkikunnan "tytöt" saivat tyydytettyä ostotarpeensa.

Issias on vaivannut kesän aikana ja olo on ollut sen mukainen. Pahimmillaan on pitänyt etsiä aina uutta asentoa jalkoihin sekä seisoessa, kävellessä että maatessa. Lisäksi on tietysti yritettävä koko ajan uskotella lähimmäisilleen, että vika ei ole ylivoimainen ja että kyllä tämä tästä selkenee. Muutaman kerran ystävien kanssa kävellessä olen sitten kuullut ystävällisen huomautuksen: - että kyllä sä kävelet vaikeasti! Niinpä niin, oi ihminen, kun yritän koko ajan vähentää selkäkipua kävelytyylillä? Lukiessani psalmistan sanoja, tunnen suurta sympatiaa hänen ongelmiinsa, ehkä itselläni ei ole kuitenkaan läheskään hänen veroisiaan vaivoja, mutta ainakin haju semmoisesta?

"Minä käyn kumarassa, aivan kyyryssä, kuljen murheellisena kaiken päivää. Sillä minun lanteeni ovat polttoa täynnä, eikä ole lihassani tervettä paikkaa. Minä olen voimaton ja peräti runneltu, minä parun sydämeni tuskassa." Ps.38:7-9. Vaivojansa ei voi valita, hieman voi tietysti oloonsa vaikuttaa syömällä terveellisesti, liikkumalla ja nukkumalla säännöllisesti tarpeeksi. Raamatun sana on kuitenkin ehdottomasti paras sielunhoitaja, ja se heijastuu kyllä koko ruumiin olemukseen. Jos vielä voi pyytää esirukousta ja saada sitä, on ihminen varsin hoidettu ja onnellinen.

Olemme saaneet aikaan korjauksia kodissamme ja sen myötä on pitänyt tehdä inventaariota tavaroista ja osa on arkistoitu, osa poistettu tarpeettomana ja osa laitettu helposti tavoitettavien joukkoon. Kirjavarastoni kävin läpi suurpiirteisesti, kun kirjahylly piti siirtää toiselle seinälle. Vanhojen kirjojen merkitys on ollut elämässäni sangen merkittävä ja niiden sanoma on ollut elämässäni suuri rikkaus. Erään vanhan kirjan välissä oli postikortti, joka oli päivätty jouluna -69. Siinä oli henkilötietoja saajasta ja antajasta. Sitten siihen oli kirjoitettu runo:

Me ojensimme syylliset kädet

kuin puut maasta tavoittamisen tuskaa täynnä;

liian kaukana taivas on maasta,

liian syvällä juuret.

Mutta eräät lävistetyt kädet ulottuivat

rakkautta täynnä mahdottomuuden läpi ylhäältä alas asti;

tarjosivat sovitusta ja rauhaa,

voimaa ja toivoa toivottomuuden maassa.

Ja niin lähelle tuli taivas maata,

niin lähelle Kristus.

Niin, syyllinen ojentaa kätensä Herran puoleen, ei kukaan muu. Kun ymmärtää olevansa rikollinen Jumalan edessä ja kehno kristitty, tulee entisestä näyttävästä päiväperhosta taas mato. Synnintunto on Jumalan työtä, joka tuo totuuden sydämen juuriin asti. Tietoisuus siitä, ettei minussa ole mitään hyvää, järkyttää. On varsinainen valaistumisen hetki, kun näkee olevansa kokonaan turmeltunut, täynnä syntiä, joka vain etsii purkautumistietä lihan kautta jatkuvasti. Tai että havaitsee, aina vain ajattelevansa itseään, omaa asemaansa, etujansa, mahdollisuuksiaan, hyötyään ja suosiotaan, ettei kerta kaikkiaan rakasta ketään muuta kuin itseään, ja sietää samoinajattelevia, jos heistä saa katetta elämälleen?

"Sillä sinun nuolesi ovat uponneet minuun, sinun kätesi painaa minua. Ei ole lihassani tervettä paikkaa sinun vihastuksesi tähden eikä luissani rauhaa minun syntieni tähden. Sillä minun pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niinkuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat." Ps.38:3-5. Tässä Jumalan koulussa kirkastuu syntisten Vapahtaja, Kristus, joka on ottanut minun suuret syntini, väärät valintani ja koko roskan elämäni hoteisiinsa. Hän kärsii puolestani, että minä löytäisin rauhan hänen haavoissaan Golgatalla, että minä saisin syntini anteeksi, että näkisin toivottomuuden yössä Herrani. Hän ottaa minun liian raskaat taakkani kantaakseen, hän ostaa minut omakseen ilman takuutodistusta. Hän tekee syntisestä suurimman tarjouksen, ja voittaa kuolemalla kuolemanvallat.

"Minun sydämeni värisee, minun voimani on minusta luopunut, minun silmieni valo - sekin on minulta mennyt. Minun ystäväni ja läheiseni pysyvät syrjässä minun vitsauksestani, ja minun omaiseni seisovat kaukana." Ps.38:11-12

Istuimme vaimoni kanssa eräänä aurinkoisena aamuna kesämökillä kahvilla. Samassa huomasin tiellä ongelmia, rekka-auto oli kaatunut ojaan. Sanoin ääneen, että tuon ei pitäisi olla tuolla? Lähdin katsomaan, mitä siellä oli tapahtunut. Se oli virolaisessa rekisterissä kilpien mukaan. Mies kulki edes takaisin hermostuneesti tielle jääneen vetoauton vieressä. Jututin miestä ja huomasin, että hän ei osaa hyvin suomenkieltä, niinpä puhuin hänelle huonoa eestiä. Kysyin, oliko hän soittanut hätäkeskukseen - ei ollut. Soitin siis hätäkeskukseen. Pian poliisit tulivat paikalle ja jatkoivat kyselyä kuljettajalta. Ohjailin samalla liikennettä onnettomuuspaikan ohi, sillä tiellä oli soraa, muovipalasia ja metalliromua.

Perävaunu oli irronnut miehen mukaan kiinnityksestään? Ihmettelin, että miten hän oli päässyt tänne asti, jos se oli ollut auki koko ajan - mystistä? Koko kuorma oli mennyt tosi pehmeästi ojaan, sillä siinä ei ollut puita eikä kiviä. Lastikin painoi 22 tonnia - puuliimapalkkeja Loimaalle. Sitten tuli palokunta paikalle ja kävi suihkuttamassa vettä tielle.

Sanoin kuskille, että oli onni, ettei kukaan tullut vastaan, silloin olisi ihmisiä kuollut? Mies sanoi, että olisi ollutkin parempi, jos hän olisi kuollut. Mutta kiistin asian, kertomalla, että sitten alkaa ikuisuus. Hän ei halunnut jatkaa keskustelua.

Kysyin kuskilta oliko hänellä nälkä - ei ollut. Sanoin meneväni takaisin mökille. Parin tunnin päästä hän tuli ja pyysi kahvia - keitin semmoiset. Joimme viron pojan kanssa kahvit tuvassa ja hän pesi kätensä. Hänellä oli vähän pallo hukassa, ja kun kyselin, mitä nyt, hän ei oikein tiennyt mitä piti tehdä? Niin me sitten juttelimme viroksi sen, mitä minun taidoillani voi. Kävimme läpi maiden historiaa, kirkollista elämää, kummankin seurakuntayhteydet, autokulttuuria, neuvostoliiton aikaa, perheitämme, asuinpaikkojamme, marjanpoimintaa, jne. Hän esitteli minulle valokuvia kännykästään, kodistaan, perheestään, vaimostaan., tyttäristään. Kertoi kuuluvansa venäjän-kirkkoon, muttei olevansa ortodoksi - tämä oli minulle ihan uusi tieto?

Sanoin hänellä olleen varjeluksen, ettei kuollut ja ettei kukaan tullut autolla vastaan, kun perä irtosi. Mies myönsi Jumalan siunauksen olleen kanssaan. Hän kysyi, mitä kirkkoa edustan ja niin keskustelu jatkui. Hän oli siellä iltaan asti ja sitten tulivat nosturiautot ja toinen rekka, johon kuorma siirrettiin. Tie oli poikki monta tuntia. Puolenyön aikaan tyhjä perävaunu oli taas tiellä ja aamulla kaikki oli taas kuten ennen - paitsi, että tiessä oli rumat arvet.

Myöhemmin ajattelin tapausta ja sitä, että auto tipahti juuri meidän ojaan - se oli varmasti Jumalan johdatus. Rukoilimme vielä miehen ja hänen perheensä puolesta, että hän kohtaisi elävän Kristuksen ja pelastuisi

"Älä hylkää minua, Herra: minun Jumalani, älä ole kaukana minusta! Riennä minua auttamaan, Herra, minun autuuteni!" 38:22-23.

Olen tässä kesän kuluessa tavannut uusia tuttavuuksia ja vanhoja ystäviä Suomessa ja ulkomailla. On ollut upporikkaita, rutiköyhiä, ja siltä väliltä. On ollut sellaisia, jotka rakastavat Jeesusta ja sitten semmoisia, jotka eivät rakasta. On ollut sellaisia, jotka rukoilevat ihmissielujen pelastusta ja sitten semmoisia, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi asiaan. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat hyvin sairaita, lähellä kuolemaa ja sellaisia, jotka ovat saaneet varoituksen lähestyvästä lähdöstä. Olen tavannut itsevarmoja ja uskoon nähden välinpitämättömiä ihmisiä, hengellisiin tilaisuuksiin kyllästyneitä ja sitten niitä kaipaavia ja odottavia, elämän janoisia ja semmoisia, joilta elämän ilo on kadonnut. Olen tavannut rakastuneita, jotka kaipaavat läheisyyttä ja ystävää ja niitä, jotka ovat pettyneenä luopuneet ihmissuhteista lähes kokonaan. Olen nähnyt lasten innokasta leikkiä ja kooheltamista ja apaattisia vanhuksia, jotka katsovat kylmän puhuvasti taivaanrantaan. Olen kohdannut itsevarmoja, ylpeitä, omanarvontuntoisia ihmisiä, jotka ovat voineet halveksia lähimmäisiään ja arvostaa heidät mitättömiksi. Olen tavannut nöyriä, omien rajallisuuksiensa kanssa painivia, heikkouskoisia, joiden elämänhalu ja voima ollut siinä sun kiikulla koko ajan. Kaikkien näiden puolesta rukoilen tänään, että he pelastuisivat ja saisivat olla Kristuksen uskossa ja turvissa, että hyvä Jumala avaisi heille uskonsilmät näkemään armollisen Vapahtajan. Rukoilen, että he olisivat kaikki kerran pelastettuina taivaassa heikkouksistaan huolimatta - tai juuri niiden tähden.

Jeesus, sinä suuri ylipaimenemme ota kaikki vaivatut sielut syliisi, hoida meitä tavallasi ja tahdollasi, sanallasi ja hengelläsi. Omat arviomme eivät riitä totuuteen, siksi anon kaikille sinun totuutesi avautumista. Anna meidän nähdä kurjuutemme syvä olemus, mutta älä hylkää meitä sen tähden, ettemme ole mitään. Emme pysty ohjaamaan toinen toisiamme ihmisinä, emme edes tiedä, mikä on meille itse kullekin parasta. Mutta auta sinä meitä, auta jokaista - semmoisiakin, jotka ajattelevat, etteivät mitään apua tarvitse tänään. Muista eestinpoikaa ja hänen perhettään, kaikkia tyhjäntoimittajia, sairaita, kuolevia – koko maailmaa.