Olimme Venäjällä matkalla, meidät
oli kutsuttu juutalaisten Hanukka-juhlaan. Se on vuosittainen pikkujuhla, jonka
viettämisajankohta liikkuu muutaman kuukauden sinne tänne. Hanukka ei kuulu
Israelin suuriin juhliin, jotka on kaikki määrätty Jumalan laissa Mooseksen
kirjoissa. Hanukka on temppelin uudelleen vihkimisen muistopäivä. Israel sai
valloitettua viholliselta Jerusalemin temppeleineen takaisin ennen Jeesuksen
syntymää. Silloin he löysivät hieman pyhitettyä öljyä temppelistä ja alkoivat
käyttää sitä kirkonmenoissaan. Öljy riitti ihmeen kautta kahdeksan päivää ja
niin alettiin puhua öljyn ihmeestä. Tästä johtuen juutalaiset polttavat Hanukan
aikana kynttilöitä kahdeksan päivää yhdeksänhaaraisen kynttelikön muodossa.
Alkaen yhdestä ja lisäten joka päivä yhden kynttilän. Lisäksi juhlaan kuuluu
ilo ja makeat leivonnaiset, joita meillekin syötettiin runsaasti.
Tällä kertaa Hanukka oli heti
joulun jälkeen meidän kalenterimme mukaan. Paikalla oli satakunta ihmistä, ja
meitä suomalaisiakin oli kohtuullinen määrä. Puheet tulkattiin ja niin pysyimme
koko ajan kartalla. Bändi soitti hengellisiä lauluja ja kuoro lauloi. Oli
onnitteluja ja seurustelua. Paikallisella juutalaisyhteisöllä ei ole omia
kokoustiloja näin suureen juhlaan ja siksi olimme vuokratiloissa. Miehille
annettiin kipa-lakit päähän ja ne sai sitten pitää muistona tilaisuudesta.
Juontaja kertoi paikallisen
juutalaisyhteisön historiaa: väki oli supistunut kymmenesosaan 25 vuoden
aikana, osa oli kuollut, osa muuttanut Israeliin. Yleensä yhteisön
juutalaisuuden tietoisuus on ollut varsin heikkoa, tavat ovat unohtuneet, jos
eivät ole kaikki koskaan edes omaksuneetkaan? Myös Raamatun lukeminen ja
tuntemus on onnettoman huonoa. Esimerkkinä juontaja kertoi, kuinka he aikoinaan
olivat aloittaneet järjestää sapattiateriaa ja eräs paikallinen oli varannut
pöytään myöskin venäläiseen tapaan porsasta?! Myöhemmin on sitten opeteltu
näitä kulttuuriin liittyviä tapoja ja siirrytty hurskaampiin raaka-aineisiin.
Tilaisuuden hengellinen anti oli varsin ohkainen, mutta muutama vierailijoiden
puheenvuoro paikkasi hyvin puutetta. Sillä muuten olisi mennyt koko kisa
pelkäksi kulttuuriksi.
Juutalaisuus etsii juuriaan ja
samalla Raamatun profetiat täyttyvät. Mutta vielä ei ole kansallisen heräämisen
aika syvimmässä mielessä. Suurin osa juutalaisista ovat kovin maallisia ja
uskolle kielteisiä. Kun siihen vielä lisätään oikeaoppiset juutalaiset, on
vaikea ajatella tapahtuvan mitään suuria muutoksia nopeasti - paitsi Jumalan
vaikutuksesta? Ps.115:2-3. Miksi
pakanat saisivat sanoa: "Missä on heidän Jumalansa?" Meidän Jumalamme
on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee." Jumalan
suvereenisuus on tiedossa, mutta se ei näy, eikä kuulu heidän keskuudessaan. On
tarvetta herätykselle. Jeesus tuli meille juutalaisista ja on nyt kääntynyt
meidän pakanoiden puoleen vähäksi aikaa, kunnes taas kääntyy juutalaisten
puoleen. Odotamme Messiaan aikaa.
Voimattomuus ja avuttomuus on
taattu tavaramerkki ihmisessä, joka rukoilee Herraa avukseen. Heikkous,
suojattomuus, neuvottomuus ja monenlainen kipu ovat kuin tilausta Messiaan
tulolle. Oikea jumalanpalvelus ja oikea uhri, oikea käyttäytyminen ja vaellus
löytyvät vain Jeesuksen kautta. Siihen ei riitä kivistä rakennettu temppeli tai
papinpukuiset miehet, eivät pyhät esineet, temppelivuori tai edes Jerusalem.
Tarvitaan Kristus, Isän lähettämä, voitelema, Herran Hengen pyhittämä ja
synnyttämä Vapahtaja.
Ps.115:9-11. "Israel,
turvaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä. Te, Aaronin suku, turvatkaa
Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä. Te, Herraa pelkääväiset, turvatkaa
Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä." Mutta ei se ole sen
helpompi tämä avuntarpeen tunnustaminen täällä Suomenniemelläkään, emme ole
kovin esimerkillisiä. Etsimme apua rahasta, vallasta, ihmisistä, mutta yleensä
kaikkein viimeksi Jumalalta. Kuitenkin aina voi tehdä parannusta ja kääntyä
Herran puoleen.
Jumala katsoo taivaasta kansansa
puoleen, kuuntelee huokauksia ja rukouksia, ojentaa kätensä ja auttaa. Hän
muistaa ihmisiä kuin aikoinaan ristinryöväriä, joka naulojen raastaessa kitui
Mestarin vierellä Golgatalla ristiinnaulittuna. Kyllähän moni vetoaa ryövärin
armoon, mutta ei ole kiinnostunut niistä vaivoista, jotka tätä veljeä rusensivat
mieltä myöten. Jumalan huolenpidossa kaikki saavat mahdollisuuden kuulla
evankeliumin ja jokaiselle tarjotaan pelastusta. Ei se haittaa, jos on syntynyt
huonoon sukuun ja koko porukka on kelvottomia tyyppejä. Hän voi pyhittää
mahdottoman ja uskoon täysin sopimattoman tyypin. Ps.115:12-13. "Herra
muistaa meitä ja siunaa, hän siunaa Israelin sukua, hän siunaa Aaronin sukua,
hän siunaa niitä, jotka Herraa pelkäävät, niin pieniä kuin suuriakin."
Jostain hän herättää ihmisissä Herran pelon ja kunnioituksen, etsivät mielen ja
pelastuksen kaipuun? Yllättävästi Jumalan työ ilmenee usein jossain
hämärätyypeissä, elintason takamailla ja peräkamarien hiljaisissa hetkissä.
Latvasta lahot, kiskoilta pudonneet, heikkohermoiset ja surkimukset ovat
Jeesuksen ykkösketjua. He eivät häpeä häntä. Ei siis ihme, että Kristus pitää
mielellään tätä porukkaa kuin kukkaa kämmenellään. Siinä moni itse mielestään
fiksu jää nuolemaan näppejään ja odottelemaan keräilyerien alkua? Se on suuri
ihme, Jumalan ihme, taivaallinen pyhällä öljyllä voitelu. Siinä Herran Henki
puhaltaa kuolleisiin luihin ja ne alkavat elää, ei vain kahdeksan ihmeen päivää
vaan ikuisesti.
Maassa, maan päällä, ihmiset
asuvat, elävät ja toimivat. Maa on meille annettu Jumalan lahja, jota tulisi
hoitaa kiitollisin mielin. Luoja on sen arvoinen. Maasta olemme tulleet maaksi
jälleen tulemme ja suurimman osan ihmisistä elämän tehtävä tuntuukin olevan
vain maallisten asioiden hoitaminen - sääli? Mutta muutamat pääsevät Jumalan
tuntemiseen, Herran tuntemiseen, pyhään kaupunkiin, Jumalan seurakuntaan. He
löytävät Kristuksen oikean temppelin ja oikean uhrin. He saavat Herran
tuntemisessa Pyhän Hengen öljyn osakseen ja parannuksen mielenmuutokseksi ja
niin alkaa ilojuhla, uskovan Hanukka. Se on kristityn elämänaika, jossa kaikki
kunnia ja kiitos osoitetaan Herralle - hän on sen arvoinen nyt ja aina. Ps.115:16-18.
"Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille.
Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. Mutta me, me
kiitämme Herraa, nyt ja iankaikkisesti. Halleluja!"
Kaarlo Aukusti Terhi (Hammar)
(1872—1921) oli raittiusmies, kuoronjohtaja, laulunopettaja, toimittaja ja
kirjailija. Hän syntyi Salossa ja kuoli Helsingissä. Hän kirjoitti mm.
Uusmaalaistenlaulun sanat, jotka Sibelius sävelsi. Hän kirjoitti myös lukuisia
runoja ja Turun-murteella juttuja kirjaksi. Vanhassa Hengelliset laulut ja
virret kokoelmassa oli muutamia hänen laulujaan. Tässä eräs itsetutkistelu,
joka sopii vaikka rukoukseksi meille ja juutalaisille tänään:
1.Sun tarhassas, oi Herra, on
niin paljon, paljon puita. Mä yksin lienen toivoton ja kuihtuneempi muita. Ja
usein oon mä kysellyt mua miksi näin oot kärsinyt?
2.Mä kauhistun, kun muistan
vaan, ah, kuinka monta vuotta oot tullut taintas katsomaan, ja hedelmää etsit
suotta. Pois käännyit mielin raskahin, ja itkevän sun huomasin.
3.Ja minä kuitenkin, jos ken
oon rakkauttas saanut, soit huoltas mulle tuhlaten, et auttamasta laannut. Miks
olen tällainen mä vain, niin kuiva, kehno laadultain?
4.Niin kaatunut mä olisin pois
hakattuna varmaan. Vaan armon sain mä kuitenkin sun äänes tähden armaan: Tää
vuosi vielä sille suo, se hedelmän kai vihdoin tuo.
5.Niin, vuosi vielä, Herrani!
Mä tunnen mieles laadun: Sä katkaista et tahtoisi, sä suret, jos mä kaadun. Oi,
vielä auta armostas mua vihannoimaan tarhassasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti