....ei kukaan minun sielustani välitä....

Elämme tiedottamisen kulta-aikaa, sillä kaikki se, mitä voidaan tiedottaa, menestyy – aikansa, olipa se totta tai ei. Tavikset ja kansan syvät rivit jäävät unohduksiin, kun kuuluisuudet rynnistävät heidän ohitseen? Heistä tulee vain arvottomia äänestäjiä, katsomoa, kuluttajia – ja vihdoin unohdettuja, yksinäisiä, kuolemaa odottavia? Media satsaa menestyviin ja nätteihin, heidän mielipiteensä ovat kansan ruokaa, vaikka puhuisivat täyttä roskaa? Usein ihmisiä kiinnostaa, mitä missi syö aamiaiseksi, millaisella autolla poliitikko ajaa ja miksi ampumahiihtäjä ei taaskaan osunut tauluun? Avioerot, hakkaamiset ja raa'at murhat ovat aina huomioimisen arvossa. Lähes mielisairaat taiteilijasielut (piirtävät sairaita kuvia ja näyttelevät hullua) ovat aina otsikoissa, mutta kuka huomaa tavallisen ihmisen? Heistä todetaan vain, että niin ja niin monta sataa seisoi leipäjonossa tai eläkeläisiä on liikaa? Nimettömiä ovat myös maahanpyrkijät ja ne jotka yrittävät sen estää? Mutta kummatkin huomataan ryhmässä.

Oman työurani aikana tuli kerran vastaan kuolemantapaus, jossa vanhuksella ei ollut läheisiä sukulaisia ja hän oli testamentannut omaisuutensa edustamalleni järjestölle. Palvelutalon henkilökunta kertoi, ettei ko. vanhuksen luona ollut käynyt ketään viimeiseen kymmeneen vuoteen? Järkyttävää, ajattelin ja kävimme neuvotteluja, miten tällaiset ihmissuhteet voitaisiin korjata?

Joillakin ihmisillä on luontainen taipumus jäädä yksin, sivuun ja pois porukasta. Ennen vanhaan heistä tuli erakkoja ja luostarilaisia, nyt he kyyhöttävät vuokra-asunnossaan ainoana tosiystävänä telkkari ja älypuhelin, nettiyhteys ja näkymä ostoskeskukseen päin. Siellä itkee ihminen, kun kukaan ei huomaa häntä? "katso minun oikealle puolelleni ja näe: ei kukaan minua tunne. Ei ole minulla pakopaikkaa, ei kukaan minun sielustani välitä." Ps.142:5. Koko ikänsä ahertanut ja muille uhrautunut yksinäinen on elämänsä ehtoossa vain turha eläkeläinen, jolle ei ole mitään virkaa, jonka muutamat tahtoisivat liittää eutanasia-jonoon?

Aikoinaan, kun maassamme ei ollut vielä pakolaisia, eikä siirtolaisia, eikä evakkoja, uudisraivaajat siirtyivät rannikolta sisämaahan raivaten metsiä ja soita pelloiksi. Silloin ei voinut valittaa oloistaan yleisönosastossa, eikä saada avustusta kelasta, ei kukaan puolustanut köyhää, eikä tarjonnut rahakasta työtä rakennuksilla, sijoitustoiminnassa tai palveluammatissa. Kerrotaan, että eräs uudisraivaaja oli etsinyt uutta asuinaluetta järvisuomesta, niin tapahtui, että jokivirrassa näkyi uivan kirveenlastu ja niin raivaaja säikähti - täällä onkin jo joku toinen? Oli etsittävä uusi paikka - riittävän etäällä ihmisistä?

Saarijärven mahlun kylässä olen joskus käynyt puhumassa rukoushuoneella ja tiedustellut, mistä moinen nimi paikalle? Ja kertoivat, että siellä oli myös asunut joku itsetietoinen uudisasukas, joka oli ilmoittanut uusille tulijoille kylmästi: - ei tänne mahlu! No, silloin ei ainakaan voi enää sanoa, ettei kukaan minua huomaa - päinvastoin uusi oli uhka? "ja minä ylistin vainajia, jotka ovat jo kuolleet, onnellisemmiksi kuin eläviä, jotka vielä ovat elossa, ja onnellisemmaksi kuin nämä kumpikaan sitä, joka ei vielä ole olemassa eikä ole nähnyt sitä pahaa, mikä tapahtuu auringon alla." Sarn.3:2-3.

Sain joululahjaksi david wilkersonin elämäkerran, hänen poikansa näkökulmasta. Lapsuus kulki tiukan helluntaikulttuurin parissa. Isovanhemmat olivat evankelistoja ja hänen isänsä oli pastori. Oppikorostuksen tähden hänen suurin lapsuudenpelkonsa oli, että hän myöhästyy uskovien tempauksesta? Uskovaisuus oli hänelle lainomaista velvollisuuksien suorittamista ja pyhityskäyttäytymistä elämässä. Kiellettyjen asioiden lista oli pitkä: ei pelaamista, urheilukilpailuja, televisiota, sirkusta, teatteria, pesukonetta. Myös kaikenalainen tunteitten osoittaminen oli vierasta, läheisiä ei halattu, eikä rakkaudentunnustuksia viljelty. Dw:n sisarukset vastustivat vanhempien rajoituksia, luopuivat uskosta ja menivätkin maailmaan?

Nuorena saarnaajana hän käytti armolahjoja tuhlaillen ja ihmisiä virtasi bussikuormittain hänen kokouksiinsa. Kerran nuorelle avioparille tuli riita juuri ennen kokousta ja ilmeisesti dw toimi väärässä hengessä, koska jumala nuhteli häntä? Herra otti lahjansa pois, ihmiset eivät enää kuulleetkaan ennustuksia elämästään ja niin väki väheni, busseja ei enää tullut kirkkoon? Dw oli herkkä herran äänelle jumalan sanassa ja hän joutui usein yhteenottoihin ja arvosteluihin helluntailaisten keskuudessa. Hän sanoi: - uskovat etsivät helluntaita vain itseään varten. Voiko sellainen todellakin olla helluntai? Herra, jos tämä on helluntai, minä en halua sitä. Jos se tarkoittaa vain "siunaa minua"-kerhon pitämistä viikosta toiseen, en halua olla missään tekemisissä sellaisen kanssa.

Aikanaan herra johti hänet 50-luvun lopulla new yorkin huumejengien pariin aloittamaan aivan uuden työmuodon. Tämän työn kautta lukemattomat löysivät jeesuksen. Mutta monen vaivan, taistelun, yksinäisyyden ja rukouksen kautta hänen oli kuljettava jeesukseen luottaen. Monien kirjojensa ja saarnojensa kautta tuli tunnetuksi amerikassa ja totuudellisuutensa tähden myös muualla. 70-luvulla syntyi näky-kirja, joka oli varsin erikoinen verrattuna kaikkiin kaupallisiin tekeleihin. Ei ihme, että hänen oman seurakuntansa johtajat kielsivät kirjan julkaisemisen? Se kuitenkin levisi kaikkialle ja suomeenkin siitä on otettu monta painosta.

Lukemani dw elämäkertakirjan puhuttelevin lause oli: - isäni mietti koko elämänsä, rakastiko jumala häntä? Surullista, mutta joskus niin kovin siunaavaa? Yksin sitä ihminen tekee elämänsä suurimmat kysymykset, joihin vain herra voi antaa vastauksen. "sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne; sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä kristuksen jeesuksen on." Fil.2:20-21.

Rakkaudella on oma järjestyksensä: ensin on jumalan rakkaus, sitten itsensä rakastaminen ja kolmantena lähimmäisen rakastaminen. Kun ei ole jumalaa, ei ole rakkautta, ei edes itsensä rakastamista, vain pelkkää itsekkyyttä ja monenlaista vihaa. Jumalan rakkaus ei ole hyysäämistä vaan sielun pelastamista. Se ei ole myöskään meidän toiveidemme toteuttamista, vaan herran tahdon tapahtumista elämässämme. Jumalan rakkauden ymmärtää vasta, kun on havainnut olevansa itse köyhä, kurja, sokea ja alaston! Ja kurjuuden keskellä on sittenkin yksi, joka välittää, etsii, kutsuu, pelastaa, hoivaa, huolehtii ja kantaa - elävä jumala!

Kun uskova sairastuu, hän tuskailee kovin, että miksi näin hyvälle ihmiselle, joka vielä on aina tehnyt kaiken oikein ja tunnollisesti, tapahtuu näin kurja juttu? Ansioajatteluun kuuluu hyväksytyksi tuleminen oman yrityksen seurauksena ja rakkauden vähittäismaksukauppa? Huonoksi tuleminen on joskus pitkä matka ja syntisyys tuntuu aina kurjalta? Muutamat kiertävät sitten etsien ihmisistä auttajaa tilaansa, muutamat vetäytyvät luolaansa nuolemaan haavojaan. Siellä hän etsii itselleen puolusteluja. Kyllä hyvän uskovan kelpaa, mutta voi meitä huonoja? "silloin käräjöisi hänen kanssaan rehellinen mies, ja minä pelastuisin tuomaristani ainiaaksi. Katso, minä menen itään, mutta ei ole hän siellä; menen länteen, enkä häntä huomaa; jos hän pohjoisessa toimii, en häntä erota, jos hän kääntyy etelään, en häntä näe. Sillä hän tietää, kussa minä kuljen. Jos hän tutkisi minut, kullan kaltaisena minä selviäisin. Hänen askeleissaan on minun jalkani pysynyt, hänen tietänsä olen noudattanut siltä poikkeamatta. Hänen huultensa käskystä en ole luopunut, hänen suunsa sanat minä olen kätkenyt tarkemmin kuin omat päätökseni. Job 23:7-12.

Uskovan vaikea tie on itselleen kuolemisen harjoitus (jos sitä voi harjoitella?). Yleensä emme ole väärässä ja puolustaudumme heti, kun joudumme antamaan hiukankaan periksi omista suunnitelmistamme. Huomaamattomaksi jääminen on pieni kuolema, vähän kuin joutuisi pomon paikalta palvelijaksi? "jos minä ikinä valheessa vaelsin, jos jalkani kiiruhti petokseen, punnitkoon minut jumala oikealla vaa'alla, ja hän on huomaava minun nuhteettomuuteni. Job 31:5-6.

Harva ihminen on vanhetessaan kokonaan terve, aina sitä jotakin remppaa tulee, kun kuoret lahoavat ja sisin kuluu? Siihen sopii entisen somerolaisen valokuvaajan toteamus asiakkaastaan: - ei teistä saa ton parempia kuvia? Mutta kun joutuu totuuden puntariin, huomaa olevansa aina kevyttä kamaa.

Tule jeesuksen luo, sanoo evankelista, et selviä yksin! Avaa sydämesi herralle, kerro, mikä sieluasi painaa! Tule kuorminesi ja synteinesi kristuksen luokse! Et ole sattumalta jäänyt unohdettujen osastoon, jumala haluaa yhteyden sinuun! Taivaan herra tulee sydämeesi, kun pyydät häntä! Joskus on eduksi, ettei siinä välissä ja edessä ole ketään sähläämässä, niin voi jutella jeesukselle yksin. "sairas vastasi hänelle: "herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua." Jeesus sanoi hänelle: "nouse, ota vuoteesi ja käy." Joh.5:7-8. Sairas ja jeesus on hyvä yhdistelmä, jokaisen kuolemaa lähestyvän tulisi kääntyä vapahtajan puoleen, jokaisen kuolevan sukulaisen ja ystävän tulisi kantaa hänet rukouksin herran helmaan. Kun ei ole ketään, on jumala kuiskauksen päässä. Auttaja ojentaa käsiään syntisen puoleen: avaa sydämesi jumalan rakkaudelle, hän antaa uuden mielen ja sydämen.

1.Niin synkkä ei yö, ei murheenikaan, ett' Herra ei auttaa mua vois, 

Hän konsanaan kiellä ei rakkauttaan, jos miksi hän vaiheeni lois. 

Hän luonani on, vaikk' kaukana kulkevan näyttää.

2.On kanssani kuolon laaksossakin, Hän itse on elämän tie. 

Se kaitaista polkua hääsalihin mun tai-vahan riemuhun vie. 

Hän luonani on, vaikk' kaukana kulkevan näyttää.

3.On vaikea silloin uskominen, kun tuntehet pois otetaan, 

mut Herrani helteessä taistelujen käy voimani vahvistamaan. 

Hän luonani on, vaikk' kaukana kulkevan näyttää.

4.Pian kasvoja Herran katsella saan ja uutena virteni soi. 

Jää taakseni vaiva ja ahdistus maan, kun koittavi autuuden koi. 

Hän luonani on, ja silloin mun riemulla täyttää.

Lina Sandell-Berg (1832—1903)