Lehtijutussa eräs sairaanhoitaja, joka
oli työskennellyt saattohoidossa olleiden potilaiden kanssa listasi muistiin
asioita otsikolla: Näitä kuolevat katuvat eniten
1.Olisinpa elänyt kuten itse halusin,
enkä niin kuin muut odottivat
2.Olisinpa tehnyt vähemmän töitä
3.Olisinpa uskaltanut ilmaista tunteitani
4.Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviin
5.Olisinpa antanut itseni olla
onnellisempi
Aika tyhjänpäiväisiä mielipiteitä, joissa
heijastuu ajallinen menestys ja nautinto, itsekkyys ja turhanpäiväisyys.
Ihmisten pinnallinen elämän sisältö kuplii tunteita. Luulisi nyt
kuolemansairaita kiinnostavan Jumala, kuoleman jälkeinen tulevaisuus ja
Raamattu? Tuo em. on kuin ilmapallo, joka helposti puhkeaa yhdestä
neulanpistosta ja jäljelle ei jää kuin riekaleita ja kourallinen tuhkaa maahan
laitettavaksi. Sitä he kutsuvat elämäksi? Mutta elämä ilman Kristusta, elämän
lähdettä, on turha elämä, tuhoon tuomittu elämä, pimeyden valtakunta. Ja hetken
kuluttua saattohoito on ohi, voidaan ryhtyä tekemään uusia tilastoja ja
tutkimuksia?
Samaisessa lehdessä oli haastateltu
muutamaa kuolemansairasta, jotka pääsivät elämänsä ensimmäistä kertaa lehteen.
Ensimmäinen kertoi: - kun olen kuollut ruumiini ripotellaan tuhkana
Kalevankankaan muistolehtoon, mutta sieluni - kai se jonnekin menee. Meneekö se
sitten taivaaseen vai helvettiin, en tiedä, mutta yleensähän sanotaan, että
sielu menee taivaaseen. Tapaan sitten tuttuja ylhäällä. Niin minä uskoisin.
Tosin, en minä vielä ole päättänyt kuolla. Voinhan minä vielä parantuakin. Jos
paranisin ja minulla olisi paljon varoja, tekisin maailmalla pienen lenkin ja
ottaisin kolme poikaani mukaan.
Rukoilla sopii, että hän pelastuisi,
sillä kalkkiviivojen häämöttäessä elämän juoksuradalla noin suuri pimeys on
vakavampi ongelma kuin itse sairaus. Erikoista on sekin, että nämä tyypit laskevat
vakavasta asiasta leikkiä, vaikka toinen jalka on jo melkein haudassa?
Toinen henkilö samaisessa haastattelussa
ollut sanoi: - Minne minä kuollessani menen? Heittelenkö koksia vai
soittelenko harppua? Uskon, että jotain on, mutta en ole koskaan ajatellut sitä
sen enempää. Kun minun aikani päättyy, en minä sitä itse tiedä tai jos rajan
takana onkin jotain, sitten minulla alkaa uusi seikkailu.
Eipä ole kovin syvälliset käsitykset
tällä ihmisellä tuonpuoleisesta? Voi, voi, kun on pimeää tuo juttu. Ei voi kun
sanoa entisen rovastin tavoin: - Veli tulee vielä yllättymään.
Yhä yleistyvä polttohautaus on
trendikästä ja siihen liittyy sitten toivomus oman tuhkan levityksestä milloin
mihinkin seutuun? Sen takana on ajatus siitä, että noin kaikki unohdetaan,
jätetään taakse ja sielu pääsee kuin koira veräjästä vastuustaan ja
tuomiostaan. Ajatellaan, että ei semmoista voi ottaa enää luokalleen, joka
kokonaan hävinnyt ja sekoitettu muiden tuhkakasojen joukkoon? Tämä on yhtä
tyhmää kuin marsiin suunniteltu avaruuslento. Jos ihminen voisi noin vain paeta
Jumalaa ja siirtyä ei kenenkään maalle turvaan, niin sehän olisi silloin hänen
omissa käsissään? Mutta Raamattu sanoo selvästi: "Sentähden onkin
Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä
korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä
niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja
niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän
Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." Fil.2:9-11. Äänestysten
aika on silloin ohi ja kansanvalta loppu. Jumala yksin hallitsee, ja määrää
asiat ja pistää ihmiset jonoon. Hän kerää myös kaikki tomunsa kedolle
sirotuttaneet, mereen hukkuneet ja metsiin kadonneet eteensä. Siellä tavataan
kerran kaikki - pois ei voi jäädä, eikä kannata enää yrittää keksiä tekosyitä? ”Ja
samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta
senjälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois
monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille,
jotka häntä odottavat.” Hebr.9:27-28.
Joku tuntematon suuruus kirjoitti 1600
luvulla virren, joka otettiin 1701 virsikirjaamme. Se on sittemmin kulkeutunut
nykyvirsikirjaankin, mutta reilusti lyhennettynä? Se on sijoitettu 599
numerolla virren 600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan kylkeen. Ja tämä
viimeksi mainittu on saanut kansan suosion, eikä ihme, sillä se on kovin
pehmoinen vaahtokarkki edelliseen verrattuna. Alkuperäinen on vielä siitäkin
terävämpi ja kantaa ottava herätyslaulu, jonka soisi kuuluvan keskuudessamme?
Voikin kysyä, että mikä sai herrat sahaamaan yli puolet pois sanomasta, miksi
pilattiin ilmoitus, joka oli ehkä monetkin aikanaan herättänyt valvomaan ja etsimään
elämäntietä ja Jeesusta?
Alkuun virren tekijä tuo kiitoksen
Jumalalle siitä, että on uskossa. Hän rukoilee Kristukselta viisautta ja
voimaa, että voisi tätä oikein julkituoda:
1.Maailman menon turhuudesta. Ja häijyin
tapain pahuudesta veisata aikoo kieleni: Herra, opettaja oikea, Ja taidon lähde
makia! Viisaudella täytä mieleni, Että oikeaa aitaisin Käydä, suloisen
veisaisin Kiitosvirren sinulle aina, Siihen minulle voimaa lainaa.
Toinen säkeistö ampuu sitten jo keskelle
taulua kertomalla maailman synkän tulevaisuuden ilman Kristusta, ilman
totuutta, sekä sen seuraukset:
2.Maailma synnissä iloitsee Ja hekumassa
leikitsee, Vaikka siinä viimein nääntyy, ympäri juoksee, Totuutta ei kukaan
tottele. Valheeksi jo totuus vääntyy. Murha, verenvuodatus, Viha, vainoja
sadatus. Maalla että merellä pauhaa, Ei löydä hän rauhaa.
Hallitsijoiden arvo on tässä kuvattu
yksinvaltaiseksi, joka ilmeisesti on aina ollut johtajien helmasynti? Toinen
jatkuva synti on rikkauden kasaaminen kansan kustannuksella johtajille. Myös
vihan ja sodan lietsominen omista turvallisista linnoistaan on aina ollut
johtajien synti:
3.Tyrannit tylyt aterian Kansastansa
köyhästä kauhean Korpeilla ja pedoilla julmilla, Sodan aina rakentavat, Ja
surkiasta monta saattavat Maakuntaa peräti kylmilleen. Lesket täällä surussa
huutavat, Orvoin kyynelet vuotavat, Yöt, päivät kuuluu kauvas, Vankein huokaus
vaivassa.
Sitten käydään osoittamaan perussyntiä,
joka on aina tuhonnut kulttuurit, haureutta, sen kaikissa ilmenemismuodoissaan,
joista meidän aikamme on vielä jalostunut huonoon suuntaan.
4.Huoruus maan kulmat täyttänyt,
Hulluutensa häijyn näyttänyt On nuorilla sekä vanhoilla, Jotka haureutta
himoovat, Ja saastaisuuteen samoovat, Pettäin monta makioilla sanoilla; josta
saatana saa sitten iloita, Ja joukkonsa kanssa riemuita, Että synti saa niin
vallan, Vakuuden maahan tallaa.
Koreus on nykykielellä muotitietoisuus,
ja toisaalta se on kulutusyhteiskunta, joka yrittää pitää ympäristöään pystyssä
talouskasvun toivossa? Mutta senkin kirjoittaja näki vaarallisena syntinä,
jossa juuret olivat syvällä ylpeydessä.
5.Kukoistaa maassa koreus, Peräti
puoletoin prameus Miehissä ja vaimon puolissa. Jos Aadam, Eeva nousisi, He
lapsiansa ei tuntisi; Päässä, käsissä, rinnoissa, vyötäröllä, Koristukset
koreat kohuvat, Tyhmyydessä takaa ajavat Mailla vierailla uutta tapaa, Josta
harva on silleen vapaa.
Tekijä kuvaa ihmisten asennetta
kaksinaiseksi, toisaalta se näyttää komealta, mutta on sisältä mätä. Näkyvän
elämän varaan rakennettu elämä ei kestä kerran ikuisuuden portilla.
6.Kalliissa puvussa vääntelee mies halpa
itseänsä kääntelee. Ja ylpeästi elää sangen, Eikä ajattele hukkuvansa, Äkkiä
täältä nukkuvansa, Kuitenkin kuin ruoho lankee. Kuhunka jää sinulta koreus,
Maailman häijy haureus, Koska mato silmääsi kaivaa Ja perkele sieluasi vaivaa.
Toinen ihmiskunnan perussynti on jatkuva
humaltuminen, huumeet ja luvattomat lääkkeet, joilla sielut yrittävät poista
tyhjää mieltä ja pahaoloaan. Sen seurauksina oli silloin ja nytkin jatkuvat
pahanteot, väkivalta ja turvattomuus.
7.Juopumus pidoissa pidetään Ilolla, ja
sitä kiitetään; Teiden ja katuin haaroissa Räyhätään ja myös pauhataan,
Taitamattomasti tapellaan Ehkä ollaan suurissa vaaroissa. Ah, viina viisaan
villitsee, Eikä juomareita hillitse, Vaan syöksee viimein ansaan. Helvetin
alhon ansaan.
Tekijä palaa Raamattuun ja sen
parantavaan sanaan. Ilmeisesti kirkko on ollut silloin vielä iskussa, koska
hänen asenteensa oli noin myönteinen? Siihen aikaan saarnat kestivät hyvin tunnin
ja enemmänkin, nykyään paimenen sana voi hyytyä jo muutaman minuutin alun
jälkeen ilman mitään sanomaa tai ruokaa seurakunnalle?
8.Näiden siis tähden nuhtelee,
Profeettain kautta juttelee Rangaistusta Luoja suurta, Ja antaa pappein
saarnata, Pahuudesta kansaa varoittaa, Vihaamaan synnin juurta. Tähdet ja
merkit taivahassa Neuvovat meitä hartaasti Hylkäämään menoa pahaa, Eikä
ahnehtimaan rahaa.
Tekijä poimii yhteiskunnan turmioon
vaikuttavia ilmiöitä kuin kunnallispoliitikko, mutta hän ei yritä muuttaa
asioita puolueellisesti, vaan kertoo sujuvasti kaiken ongelman ydin olevan
uskon puutteessa.
9.Vilja maasta, merestä vähenee, Sodat,
taudit meitä lähenee, Loppuun jo kaikki kääntyy; Synti ihmisissä hallitsee, Ja
pahat tavat vallitsee, Loppuun jo kaikki kääntyy. Rakkaus maassa lakastuu, Moni
synnistä riemastuu, Uskosta pois vääntyy; Loppuun jo kaikki kääntyy.
Viimeiset säkeistöt nostavat ääntä Herran
tulemuksesta ja taivaan riemusta uskoville. Kahtiajako tulee näkyvästi voimaan
Kristuksen tullessa. On tulossa tuomion aika ja armahdetut menevät Jeesuksen
luo, loput helvettiin
10.Kohta Herran torvi helisee, Vuorten
perustus värisee, Tuomari on oven edessä. Maan piiri tulella poltetaan, Kaikki
tyhjäksi jälleen saatetaan, Kuin on kuivalle vedestä; Kuolleet kaikki ylös
nostetaan, Työn jälkeen pahoille kostetaan, Joillekin piina suuri Annetaan
palkaksi juuri.
Yksi säkeistö on omistettu puusta
pudonneille, armon hylänneille, luopioille ja saatananpalvojille. Valomerkki
tulee vääjäämättömästi ja lasku kiikutetaan jokaiseen pöytään. Jos ei ole
puolustajaa ja maksajaa, niin huonosti ovat asiat silloin.
11.Tulta, sauvuu he lainoovat, Draakit,
kärmeet heitä vainoovat, Voi itkun ijäistä piinaa! Helvetin susi raatelee
Ruumista, jossa madot matelee, Voi itkun ijäistä piinaa! Meri pohjatöin
palaapi, Tulikivestä hohtaapi Julmuuden vihan viinaa! Voi itkun ijäistä piinaa!
Sanoma pysyy upeasti koossa koko laulun
ajan, eikä tekijä syyllisty lainomaiseen lihaa jalostavaan pyhitykseen.
Parhaatkin tyypit ovat kerran Herran luona silkasta armosta ilman omaa ansiota.
12.Vanhurskaat iloon kannetaan, Kuin
armost' heille annetaan, Ei suinkaan ansion tähden, Kussa veisaavat iloisesti
Kiittävät Jeesusta suloisesti, Kolminaisuuden nähden; Aurinko kuun kanssa
lakkaapi Valistamasta, itse jakaapi Paisteen pyhillensä Luoja: Heitä turvaa
sekä suojaa.
Jeesuksen suuruus ja keskeisyys on
viimeisessä säkeistössä kirkas kuin taivaan valkeus. Häneltä tekijä pyytää
loppumatkaansa apua ja varjelusta. Hän tahtoo olla Vapahtajan oma elossa ja
kuolossa.
13.Oi Jeesus, lainaa viisautta, Että
välttää pirun kavaluutta Täällä murheen laaksossa voisin; Ja tuloos aina
muistaisin, Synnistä itseni suistaisin, Kaikille hyvää soisin. Koska kuolema
rintaani kolkuttaa. Sydäntäni taudilla poukuttaa, O Jeesus, ota huomaasi
Ruumiini ja sieluni suojaasi Amen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti