"Koettakaa tulla toimeen niin vähällä kuin suinkin mahdollista...."

Elokuussa 1862 oli Suomen Lähetyssanomissa ilmoitus: "tulevalla Lokakuulla avataan täällä Helsingissä Lähetyskoulu, josta syystä niitä, joilla on halu ruveta lähetyssaarnaajiksi, kehoitetaan kirjallisesti Johtokunnalle anomuksensa ilmoittamaan. Kouluun otetaan vastaan sellaisia nuorukaisia, jotka ovat 15 ja 25 vuoden vaiheilla; ei siis 15 vuotta nuorempia eikä 25 vuotta vanhempia. Heiltä vaaditaan: herännyt omatunto, hyvä tieto kristinopin kappaleissa, hyvät luonnon lahjat ja hyvä terveys ."

Martti Rautasen kotitalo Tikanpesässä.

Tästä ilmoituksesta alkoi suomalaisen lähetystyön historia, jonka ensimmäisiä kohteita olivat Afrikan kansat. Inkerin maalla, Kattila-Soikkola-Novasolkan seurakunnassa, Tikanpesän kylässä kotitalossaan Martti Rautanen luki tuon ilmoituksen ja lähti äitinsä kanssa 17-vuotiaana Helsinkiin pyrkimään lähetyskouluun. Helsinki oli pieni kaupunki, jossa oli vain 30 000 ihmistä. Siellä meni sitten viisi vuotta, jonka jälkeen hänet lähetettiin matkaan. Matka kaikkineen vaiheineen ja pysähdyksineen kesti kaksi vuotta ennen kuin Rautanen pääsi Ambomaalle, Ondongaan, hän oli silloin 25 vuotias.

Lähetysseuran ohjesääntö uusille läheteille päättyi vetoomukseen: - Te tiedätte, että ne varat, joilla teidät lähetämme ja edespäin ylöspidämme pakanamailla, ovat vapaaehtoisia lahjoja, joissa on myös monta 'lesken ropoa'. Koettakaa sen tähden elättää itsenne maanviljelyksellä ja sen maan tuotteilla, johon tulette ja tyytykää jokapäiväseen leipäänne. Koettakaa myös muutoinkin tulla toimeen niin vähällä kuin suinkin mahdollista, niin meillä on se uskallus Herraan, ettei meiltä ole puuttuva varoja teidän elatukseksenne.

Paikanpäällä oli vastassa tukku ongelmia: Ihmiset puhuivat useita eri kieliä, alueita hallitsivat heimokuninkaat, ja taikausko, noituus ja henkienpalvonta oli yleistä. Rikkauden merkkinä pidettiin moniavioisuutta. Valkoihoisiin suhtauduttiin varauksellisesti. Englanti ja Saksa taistelivat siirtomaiden herruudesta. Kulkuyhteydet olivat alkeelliset, teitä ei ollut. Rautanenkin opetteli aluksi ratsastamaan härällä, joka oli halvempi kulkupeli kuin hevonen. Raamattua ei ollut sanaakaan käännetty paikallisille kielille. Lähetysseura maksoi läheteille pientä palkkaa, joka kattoi noin kolmasosan menoista. Siksi lähettien piti tehdä kauppaa ja pyrkiä omavaraistalouteen luonnontuotteilla.

Suuria ongelmia olivat myös sairaudet, joista malaria oli kaikista tappavin. Lähetysasemia ei ollut ja kaikki piti rakentaa alusta asti itse. Rakentamisiin piti saada lupa kuninkailta. Alkuasukkaat käyttivät paljon alkoholia, jota mm. saksalaiset kauppiaat myivät aseiden ohella. Lahjusten ottaminen oli myös yleistä ja vaikeutti asioiden järjestelyjä käytännössä. Nälkävuodet olivat varsin rasittavia kokemuksia kaikille maan asukkaille, samoin erilaiset sodat. Paikallinen tapa - tyttöjen siirtymäriitti - aiheutti paljon ongelmia.

Pitkin matkaa tuli myös ongelmia uusien lähettien kanssa, sillä muutamat eivät sopeutuneet lainkaan lähetystyöhön ja joidenkin luonne oli yhteistyökyvytön. Myös puhdasoppisuus oli välillä varsinainen vaiva, kun teoreettisesti varustautuneet henkilöt yrittivät sitä kautta tehdä kristinuskoa tunnetuksi Afrikassa.

Rautanen solmi avioliiton 27-vuotiaana saksalaisen lähetyslapsi Frieda Kleinschmidtin kanssa, vuosi Ambomaalle tulon jälkeen ja morsian oli silloin 18-vuotias. Avioliittoon antoi luvan Lähetysseuran johtokunta Suomesta? Kaikki lähetit lähetettiin aluksi kentälle vain naimattomina?

Pian maahan tulonsa jälkeen läheteille selvisi, että kuvitelma siitä, että pakanat odottivat halukkaasti evankeliumia, osoittautui vääräksi. Vastassa olivat kaikki perkeleen metkut, maailman henki ja syntien orjuuttamat ihmissielut mielipiteineen.

Ryöstely oli myös yleinen kansantapa ja kerran Rautanen joutui käsikähmään paikallisen nuoren miehen yrittäessä viedä hänen omaisuuttaan. Nuorukainen löi häntä kalikalla leukaan, niin että leukaluu murtui ja siitä tuli runsaasti verta. Rautanen sairasti useamman kerran malarian, jota paranteli kiniinilääkekasvin avulla. Oireina olivat päänsärky, voimattomuus, unettomuus ja hourailu. Joskus masennus valtasi hänet suuren työtaakan alla. Hän kärsi myös munuaistulehduksesta, ruoansulatusvaivoista, hengenahdistuksista ja reumatismista. 66-vuotiaana hänen hampaansa olivat niin huonossa kunnossa, että lääkäri repi ne kaikki pois ja teki tekohampaat.

1892 Frieda, Martti, Frieda Katharina, Anna, Reinhold ja Johanna Rautanen

Työ edistyi hitaasti ja paljon vaivaa kului ihmissuhteitten hoitamiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Tässä Rautanen oli tavattoman taitava ja kaikki osapuolet kunnioittivat myöhemmin hänen taitojansa sovittelijana. Ensimmäiset kristilliset kasteet Ondongassa suoritettiin 13 vuoden kuluttua lähettien tulosta alueelle. Kastekaavaan kuului aina sanoutuminen irti perkeleestä ja uskon tunnustaminen kolmiyhteiseen Jumalaan. Kastettaville pidettiin myös rippikoulu. Kastetut avioparit vihittiin kristilliseen avioliittoon. Kasteet yhdistivät kristityt tiiviisti yhdeksi kokonaisuudeksi ja niin alkoi Herran seurakunta kasvaa siellä.

Työn painopistettä yritettiin asetella monta vuosikymmentä, sillä näkemykset kotimaan johdon ja kentän välillä erosivat suuresti toisistaan. Varsinkin lähetysjohtajilla oli kovin vähän ymmärrystä Ambomaan oloista, tavoista ja tarpeista. Kouluja perustettiin ja niiden merkitys lukutaidon ja kasvatuksen suhteen oli merkittävä. Muutaman kerran esim. yritettiin perustaa lastenkotia paikallisille, mutta menestys oli huono ja ne piti lopettaa. Vanhana Rautanen oli monia uudistuksia vastaan, sillä hän pelkäsi että evankeliumi katoaa työn kärjestä ja sosiaalinen työ voittaa alan. Pelko oli aiheellinen, koska tämä onkin myöhemmin syönyt terän monelta suomalaiselta lähetyskentältä, eikä Jeesuksesta enää puhuta lainkaan, eikä ihmisiä johdeta parannukseen ja katumukseen synneistään.

Aluksi kentällä oli vain lähetyskoulun käyneitä lähettejä, mutta myöhemmin lähetettiin sinne myös pappeja. He osoittautuivat täysin sopimattomiksi lähetystyöhön ja heidät oli lähetettävä takaisin kotimaahan. Mutta Lähetysseuran johdossa oli järjestään pappeja, siksi he eivät ymmärtäneet tätä ongelmaa. Edelleen on sama vaikeus jatkunut, koska nykyäänkin kentille lähetetään teologeja, vaikka sinne pitäisi lähettää uskovia? Virkapappeus on edelleen kristikunnan suuri vaiva, joka on alkanut katolisesta kirkosta ja pesinyt sittemmin muihinkin kirkkoihin. Rautanen piti katolista lähetystyötä hyvin vaarallisena ja käytti siitä nimitystä "jesuiittavaara". Rautasella oli hyvä ihmistuntemus ja hän näki pian, oliko tulijasta lähetystyöntekijäksi, sillä valitettavan monta sopimatonta tuli Suomesta kokeilemaan onneaan? Rautanen kirjoitti: - Asia on niin, että nykyään halutaan sellaisia, joilla on jo koulusivistystä. Jos mahdollista ylioppilaita tai jopa nuoria pappeja. Miksi ei oteta lähetyskouluun maalaispoikia ja käsityöläisiä? Yksinkertaisesti siitä syystä, että he ovat liian tyhmiä. Ajat muuttuvat. Tavoitellaan korkeita ja Herran työ kärsii siitä….. Täälläkin jo sitä puhutaan, että lähetyssaarnaajain opillista kantaa on korotettava. Onhan täällä ollut akademisesti kasvatettuja, vaan mitä he ovat aikaan saaneet, eivät edes niinkään paljon kun

lähetyskoulussa kasvatetut….. On toinenkin, moderninen aate ja käytäntö, nimittäin se, että lähetyssaarnaajat pitää olla niin kutsuttuja teoloogeja. Tähänkin on lähetysaloilla lukemattomia esimerkkejä, etteivä teoloogit ole niinkään paljon aikaan saaneet kuin yksinkertaiset lähetyssaarnaajat….. olen ollut tilaisuudessa näkemään, miten pastorien sanankuulijat ovat ani harvat ja lähetyssaarnaajien kirkot täynnä sanankuulioita. Kun Kristus syrjäytetään saarnoista, niin se saarna ei vedä ihmisiä puoleen, vaan se vierauttaa ihmiset kirkosta.   

postimerkki, jossa on Martti Rautasen kuva

Rautanen keräsi kasveja ja lähetti niistä tietoja Helsingin yliopistoon. Hän hoiti myös paikallista postiasemaa. Hän kirjoitti monia virsiä, käänsi niitä eri kieliltä ondongaksi ja kokosi seurakunnan ensimmäisen virsikirjan. Hänen kielitaitonsa oli harvinaisen hyvä, hän puhui suomen ja venäjän lisäksi saksaa, hollantia, englantia ja heimokieliä. Hän teki myös paikallisen kielen sanakirjan, joka oli suureksi avuksi uusille läheteille, joita virtasi maahan kaiken aikaa. Tärkeitä olivat myös kirkkokäsikirjan ja monien hengellisten kirjojen kääntäminen heimokielille. Mutta kaikkein suurin työ hengellisesti oli Raamatun kääntäminen ondongan kielelle. Se oli hänen elämäntyönsä ja kirja painettiin kokonaisena vasta paljon hänen kuolemansa jälkeen. Kaiken työn suurta vaivaa voi ymmärtää myös siksi, että se oli tehtävä käsin kynällä ja juoksevalla musteella.

Tupakanpoltto ja -kasvatus ja -myynti oli yleistä myös lähetystyöntekijöiden keskuudessa. Rautanenkin poltti piippua lähes koko elämänsä. Aikanaan tämä synnytti suuren kriisin, kun Suomesta tuli raittiusaatteen miehiä kentälle ja muutamat sanoivat, etteivät tupakoivat ihmiset eivät pääse taivaaseen? Asian johdosta pidettiin monta yhteiskeskustelua. Lähetysseuran johtokunta antoi ohjeeksi, että tupakan käyttöä on vähennettävä niin paljon kuin paikalliset olosuhteet sallivat. Pitkän ajan kuluttua tupakan merkitys kauppavälineenä väheni ja tilalle tuli eurooppalainen raha.

Ensimmäinen työkausi venyi Rautaselta 23 vuodeksi, sitten hän tuli ensimmäiselle kotimaan lomalle. Silloin hän kävi kotonaan Inkerissä, puhui monissa lähetysjuhlissa mm. Tyrväällä, Orivedellä ja Ruovedellä, Mikkelissä, Porvoossa, Tampereella ja Helsingissä. Hänen maineensa oli olla "kapean evankeliumin" mies, joka piti Jumalan sanaa ainoana tarpeellisena ja uskoi sen tekevän kaiken. Hän pani alulle myös Ambomaalla erityiset kurssit evankelistoille. Hän sai runsaasti arvostelua osakseen ja varsinkin vanhana Herran palvelijana häntä nöyryytettiin nuorempien taholta monin arvosteluin. Mutta uskollisesti hän pysyi vartiopaikallaan ja työ eteni. Hänen 80-vuotispäivänään oli Ambomaalla kastettu 16 000 kristittyä.

Vanhana miehenä hän kirjoitti päiväkirjaansa katsellessaan Ambomaan öistä tähtitaivasta:

- Hän, taivaan ja maan Herra, jätti kirkkautensa ja meille tutkimattoman majesteettinsa taivaassa. Silloin ajattelin raskasta eroa rakkaista lapsistamme. Minun täytyi häveten sanoa: Herra, anna minulle ja meille anteeksi se synti, että me kuvittelemme tuovamme Sinun valtakuntasi asialle lähetystyössä sellaisia uhreja kuin ero lapsistamme, ja se, että me ylipäänsä kuvittelemme tekevämme jotakin erinomaista. Opeta, oi Herra, meitä pikemminkin tietämään ja ymmärtämään, että on Sinun erityistä suosion- ja armonosoitustasi, että olet ottanut meidät evankeliumisi sanansaattajiksi. Nämä ajatukset Herra itse herätti minussa, sen saatoin tuntea sisimmässäni. Oi, miten mieletöntä on yleensä puhua uhrista, jonka me toisimme Herralle? Mitä olemme me ja mitä olen minä, ja mitä meillä on, jota voisimme uhrata Herralle? Meillä on vain ja yksinomaan syntiä ja taas syntiä….. Oi, miten vaikeata onkaan käytännössä osoittaa, mitä Herra sanoo Matt 10:37: Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei ole minulle sovelias. Pitäisihän todella olla meille ilo kantaa jotakin raskastakin Herran asian tähden. Niin, se, mikä on raskasta, olisikin meille ilo Herran tähden. Ah, mitä surkeita kristittyjä me olemmekaan! Ja meidän sydämiimme tahtoo hiipiä sellainen ansioajatus ikään kuin olisi ihmettä, mitä me teemme Herran asian hyväksi, ja Herran täytyisi pitää sitä suurena ansiona ja uhrina, ja ihmisten edessä me tahdomme esiintyä marttyyreina, tai ainakin, että he meitä säälisivät ja kunnioittaisivat. Oi, miten ovela onkaan vanha käärme, saatana! Herra puhdista minut yhä enemmän kaikesta syntisestä kuonastani….. Emme saa unohtaa, että kristitytkin ovat vielä lapsen tasolla ja että heidän sydämissään on vielä paljon pakanuutta….. Herra on minua, vähäisintä meistä, jotka lähetettiin kesäkuun 24. päivänä 1868, ihmeellisesti johtanut ja siunannut runsaasti yli kaiken määrän. Hän on osoittanut paljon kärsivällisyyttä, laupeutta ja rakkautta….. On ihmettä minun silmissäni, että Herra on antanut minun nähdä ja kokea tämän. Herra on tehnyt suuria sinä aikana, jonka minä olen ollut maassa.