Herää itses’ tuntemaan, Herraa avuks’ huutamaan

Wilhelmi Malmivaara oli körttiläisyyden johtohahmoja 1900-luvun alussa, kun herännäisyys vielä herätteli syntisiä parannukseen. Malmivaara oli myös virsirunoilija. Lähes jokainen suomalainen on kuullut hänen kirjoittamansa virren joissakin hautajaisissa: "Oi Herra, jos mä matkamies maan". Laulu syntyi suuren murheen alla, kun hän menetti vaimonsa ja kaksi lastaan sairauden kautta. Hän uudisti heränneiden laulukirjan Siionin Virret. Myös Achreniuksen Hengelliset laulut on hänen kielellisesti korjaamansa. Hän perusti Hengellisen Kuukausilehden, joka ilmestyy edelleen. Malmivaara oli herätysmies, joka kantoi murhetta kääntymättömistä, pelastuksen ulkopuolella olevista sieluista. Myös luopiot ja muotojumaliset hän huomioi julistuksessaan ja kirjoituksissaan, jotka ovat edelleen sangen ajankohtaisia ja hengellisesti rakentavia. Eräs hänen herätyslauluistaan kuului tuohon uudistuskokoelmaan:

1. Seisahdu jo, syntisparka, tutkimaan sun tietäsi, 

kun on vielä vähän arka sinun omatuntosi! 

jos sen yhä paadutat, synnin uneen nukutat, 

varmaan hukut synneissäsi, koska loppuu elämäsi.

2. Luulet tietäs’ oikeaksi, vaan se tie on helvetin. 

Luulet Herraa laupiaaksi, vaikka suostut synteihin. 

Kristuksehen luotat vaan, vaikk'et aio ollenkaan 

kääntyäkään maailmasta, saatanata seuraamasta.

3. Mielesi on muuttumaton. Olet aivan tunnoton, 

Herran puoleen taipumaton. Sydämes’ kuin kivi on 

ja kun Herra kutsuupi, nuhteitansa tarjoopi, 

käyt kuin rosvo pakosalle kuolleen tietouskos’ alle.

4. Perkele on jumalasi, maailma on taivaasi. 

Niillä etsit autuuttasi, niihin palaa himosi. 

Silmäin pyyntö, koreus, lihan himo, haureus, 

riettaat puheet, ajatukset ovat sulle huvitukset.

5. Jos sä joskus kirkkoon tulet Herran sanan äärehen, 

sydämesi siltä suljet, vaivut usein unehen. 

Sielt' on kiire synteihin, turhiin ajanvietteihin, 

syömään, juomaan, tanssimahan, Jumalata piikkaamahan.

6. Herran kalkki huulillasi kerran vuodess' käydä saa. 

Silloinkin sä himoillasi palvelet vain saatanaa, 

jonka oma sydän on, Koska olet haluton synneistäsi 

luopumahan, ristin Herraa seuraamahan.

7. Pilkkanas’ on Herran sana, Armonhengen suuret työt. 

Pidät synnin rakkaampana, maailmalle Herran myöt. 

Herran kansaa halveksit, paljon sitä paheksit, 

kun se kääntyy maailmasta synnin tietä kulkemasta.

8. Armon vielä omistaisit, taivaaseenkin toivoisit, 

Kun vaan aina elää saisit niin kuin itse tahtoisit. 

Rakastaisit maailmaa sekä joskus Jumalaa, 

jos hän sua puolustaisi eikä rauhaas’ kukistaisi.

9. Mutta kukaan ei voi tulla syntinensä taivaaseen. 

Aivan turha toivo sulla ompi Herraan Jeesukseen. 

Alla Herran tuomion hukkuminen sinun on, 

jos vain et tee parannusta elämästäs’ totutusta.

10. Vielä kutsuu Herran sana, paljastaa sun syntejäs’. 

Pidä se jo rakkaampana kuin tuo syntielämäs’! 

Herää itses’ tuntemaan, Herraa avuks’ huutamaan, 

ettet paatuis’ mielehesi omaks’ kadotukseksesi!

Olin eräässä seurakunnassa vierailulla ja siteerasin tuota virttä puheeni yhteydessä. Tilaisuuden jälkeen luokseni tuli körttipappi, joka halusi tietää, mikä olikaan virsi, jonka sanomaa olin lainannut? Näytin sitten virren ja tekstin, sekä sen järjestysnumeron. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan tuota virttä - eipä tietenkään, nykykörttiläisyys oli "puhdistanut" Siionin virret kokoelman myöhemmän uudistuksen yhteydessä pois kaikki tämän sukuiset laulut. Ne eivät enää sopineet nykyaikaiseen ajatteluun ja tämän ajan maailman menoon? Vähän ajan kuluttua luin tuon samaisen körttipapin kuolinilmoituksen lehdestä ja ajattelin, tulikohan hän uskoon, vai kävikö niin kuin heidän omassa mielivirressään (on myös Malmivaaran käsialaa) veisataan: "On tekemättä vielä mun parannukseni ja aivan alussansa on kotimatkani. Maailma iloinensa minua viehättää, ja syrjään jatkuvasti iäinen autuus jää."

Niinpä niin, millä voi pelastua vedenpaisumuksesta, jos ei astu arkkiin? Miten voi pelastua, jos ei lukenut kuin teologiaa? Millä voi saada syntinsä anteeksi, jos ei löydä tietä Golgatalle Jeesuksen ristille ja tyhjälle haudalle? Millä voi pelastua, jos on vain oman ymmärryksensä ja kavereiden mielipiteitten varassa ilman Pyhää Henkeä? Miten voi löytää uuden elämän, jos ei pääse maistamaan Herran hyvyyttä ja Kristuksen veren voimaa?

Viimeinen säkeistö tuossa virressä on ratkaisevasti muutettu nykyiseen SV-kirjaan, sillä alkuperäisessä runossa rukoillaan Jeesusta elämään pelastajaksi ja rauhan tuojaksi: "Oi Herra, käänny tänne, Sinua hapuilen, Luo katsees sydämeeni. Sulata routa sen, Mua paina rintaas vasten, Niin että löydän sun Ja suuren armos kautta Ainaiseks' rauhoitun!"

Luin lehdestä pari haastattelua entisistä uskovista. Molemmat olivat olleet monta vuotta mukana seurakunnan toiminnassa ennen irtiottoaan. Petri niminen mies kertoi avoimesti asioista, mitkä hän oli kokenut vaikeiksi uskovien piirissä. Hän sanoi: - En ikinä saanut rauhaa, vaan minulla oli koko ajan epävarmuus omasta kelpoisuudesta. Ajoittain koin pelastusvarmuutta, mutta se jäi tunnetasolle, eikä mennyt syvemmälle…. Kriisin keskellä hän yritti kuunnella ylistysmusiikkia, että olisi päässyt vapaaksi sisäisestä ahdistuksesta. Mutta se ei onnistunut. Pari läheisten ystävien kuolemantapausta oli viimeinen pisara hänen uskovaisuudelleen. Hän ajatteli, ettei Jumala auttanut noita, miten hän auttaisi häntäkään?

Moni käy elämässään läpi samanlaisia tunnelmia, on suuria odotuksia ja merkittäviä lupauksia, innokasta rukousta ja sitten vastenmielinen lopputulos? Mietin, että puuttuiko lopullinen ratkaisu, vai oliko väärä odotus syynä pietiin? Tavoiteltiinko sittenkin jotain, mitä ei Jumala ollut tarkoittanutkaan? Vai oliko usko kadoksissa koko ajan, oliko kristillisyys vain ulkoista kirkonmenoa, kokouskulttuuria, ihmiskeskeistä näkyvien asioiden pyrkimystä? Miksi ihminen ei löydä Kristusta, miksi hän ei löydä rauhaa, miksi ahdistus vain kasvaa koko ajan? Mietin myös sitä, miksi vika näissä kertomuksissa lähes aina löytyy seurakunnasta tai uskovista? Miksei uskonsa menettänyt koe itseään ongelmaksi tai virheelliseksi? Vai onko niin, ettei pimeydessä kulkeva kestä syyllisyyttä, jonka joutuu yksin kantamaan ilman auttajaa? Miksi ihminen panee välit taivaaseen poikki kerralla ja pysyvästi? Miksi parannuksen tekeminen on niin vaikeaa?

Toinen tapaus samassa lehdessä oli Elina, joka alkoi etsiä apua. Itsekseen nuori tyttö luki hengellisiä kirjoja, hakeutui seurakunnan toimintaan ja tuli uskoon. Noin kymmenen vuoden päästä usko alkoi kuitenkin horjua. Elina uupui työtaakan alle vapaakirkollisessa seurakunnassaan. Pian hän kyseenalaisti sen, että Raamattu on kirjaimellisesti Jumalan sanaa. Uskosta luopuminen kokonaan tapahtui kuitenkin hitaasti. Elina päätti avata vielä Raamatun ja antaa Jumalalle mahdollisuuden. Lukiessaan hän kuitenkin tajusi, ettei Jeesus näyttäytynyt hänelle enää Jumalana, vaan inhimillisenä. Hän kertoi: - Kun olin todennut, että uskoni oli loppunut, helvetin pelko myös katosi. Jos ei usko helvettiin, ei silloin myöskään pelkää sitä. Itkin ja tein surutyötä siksi, että uskoni oli kuollut. 

Hänen elämässään Jeesus oli aikansa Jumala, ihmeellinen, vapauttaja ja sankari, mutta jostain kumman syystä Kristuksen karisma laski ihmisen silmissä ja vähän ajan kuluttua ei nainen häneen enää uskonutkaan? Jeesus muuttui erehtyväksi juutalaismieheksi, joka kuoli ristillä ja lopuksi ihmisen sydämessä ja mielikuvissa? Jumala jäi salaisuudeksi, etäiseksi, kun ihminen tarttui itse järjestelemään asioitaan? Paljon yritystä ja touhua sisältänyt uskonelämä olikin rakentunut vain toimintaan, ei Jumala-suhteeseen? Kun kavereita ei ole, tai ne vaihtuvat ateisteihin ja sen sellaisiin tyyppeihin, voidaan uskolle pitää hautajaiset suitsevan kynttilän valossa?

Jumala hoiti, huolehti, johti ja siunasi kansaansa, mutta väki käänsi hänelle selkänsä. Niin Herra luki aikoinaan lakia kansalleen, joka simppaili häntä vastaan: "Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat. Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte. Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on vailla vettä. Ja mahtaja tulee rohtimeksi ja hänen tekonsa kipinäksi, ja molemmat palavat yhdessä, eikä ole sammuttajaa." Jes.1:28-31.

Murheellinen viesti, joka on synkin värein maalattu. Mutta ajattelevatko ihmiset näin? Eivät ajattele. Vallalla meillä on ajatus kaiken kattavasta optimistista, jossa teki mitä tahansa, eli kuinka tahansa, kaikki päättyy hyvin kuin elokuvissa - aina onnellinen loppu.

Jeesus sanoi: "se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." Matt.7:14. Kreikan sana oligos merkitsee tässä harva, muutama, vähän. Näin ilmenee muutama tärkeä huomio, uskon saanut on todella suuren lahjan omistaja ja suurin osa ihmisistä on matkalla kadotukseen. Olisi syytä tarkkaan katsoa, missä joukossa marssii, kenen kanssa ja mitä lauluja laulaa. On jokaiselle aika, jolloin Jumala puhuu ja kutsuu, ei se aina ole, ei se aina tule.

Herra on ihmeellistä lukea historiaa, jossa sinun vaikutuksesi on edelleen havaittavissa ja joka on kuin silta meidän aikaamme sinun tuntemisessasi. Kiitos, että viitoitit heidän tien, annoit heille uudet ajatukset ja täyteyden. Kiitos Raamatun sanasta, jossa kuulemme äänesi ja löydämme tahtosi. Auta vastaanottamaan taivaasta tullut lahjasi, elämän sana ja sydämessä se säilyttämään kalliina aarteena, henkilökohtaisena Jumalan kutsuna.

Jeesus, sinussa on ihmisten eteen tullut taivaan ovi, tie ja tulevaisuus, sinussa voi kurjinkin löytää uuden elämän ja saa kiinnityksen iankaikkisuuteen. Herätä seurakuntasi. Tee meistä kaikista heränneitä ja johdata heränneet uskoon. Anna suuhun uusi virsi, iloinen todistus pelastuksen ihanuudesta ja Jumalan lapseudesta. Anna Pyhän Henkesi yhdistää pelastuneet keskinäisen rakkauden sitein toinen toisiinsa, että toteutuu Raamatun sana: on vain yksi lauma ja yksi paimen. Siihen johdata.