Marraskuussa kirjoitti toimittaja Tuomas
Enbuske IS-kolumnin, jossa ruoti kirkkoa: Kirkko! Lopeta tuo nolo mielistelyjä
uhkaile meitä taas helvetin lieskoilla! Sunnuntaina on seurakuntavaalit....
Kirkko kysyy minulta, minkälainen minun kirkkoni on? Kirkko ei anna vastauksia
isoihin kysymyksiin, vaan siitä on tullut kuin mielialalääkkeitä liikaa
vetänyt sosiaalidemokraattinen puolue. Kirkon pitäisi saarnata taivaasta ja
helvetistä. Ja siitä, että Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden....
Vai turhaanko niitä syntejä on tässä tullut tehtyä? Kirkko edustaa maan päällä
Jumalaa, joten mistä helvetistä tavallinen tapakristitty voisi tietää
kaikkivaltiasta paremmin, mihin suuntaan kirkkoa pitää kehittää....
Seurakuntien tämän vuoden vaalikoneessa kysytään muun muassa, onko kristinusko
minun mielestäni ainoa tie Jumalan luo. Mistä minä sen tiedän? Kertokaa te.
Saako sen siis itse päättää?.... Kirkosta on tullut Facebook, jonka algoritmit
räätälöivät sisällön juuri meille mieluisaksi. Kirkkoa myydään kuin
ikääntymistä estävää ylihintaista kasvorasvapurnukkaa seksikkäälle
kohderyhmälle. Kirkko kertoo ihan virallisesti nettisivuillaan, että
seurakuntavaalien kohderyhmänä ovat 30-55-vuotiaat. Siis nuo vielä
kuolemattomuusharhassa elävät, jotka eivät tajua joutuvansa joku päivä
helvettiin. Nykyään kaikki tv-ja radio-ohjelmat ja tubetukset suunnataan juuri
tuolle
kysyisi meidän mielipidettä siitä,
minkälainen sen pitäisi olla.... Tarvitsemme kirkon, joka lopettaa tuon
anteeksipyytelevän matelunsa. Tarvitsemme Johannes Kastajaa, emme
sängynkastelijaa…..
Tämä toimittaja on tunnustautunut
ateistiksi julkisesti, mutta esittää silti varsin terävää ja varteen otettavaa
kritiikkiä hengellisen elämän alueelta. Sen tarkoitus on ilmeisesti herätellä
meitä kirkossa toimivia samaamme vastuuseen? Jumala on käyttänyt kautta
historian mitä erikoisempia tyyppejä tähän tarkoitukseen. Esimerkkeinä
Raamatusta mainittakoon vaikka aasit, paarmat, sammakot, kalat, sokeat,
pitaaliset, raajarikot, kalastajat, fariseukset, tullimiehet ja katunaiset.
Lisäksi Jumala on herätellyt ihmisiä synninunesta luonnonilmiöiden kautta,
sairauksien kautta, köyhyyden kautta, elämän tyhjyyden kautta, yksinäisyyden
kautta. Mutta yhteinen nimittäjä on aina ollut: kuuntele, Jumala puhuu sinulle
ja ojentaudu sen mukaan - tee parannus, käänny heti!
Monet ystävämme ovat jättäneet kirkon sen
ongelmien ja latteuden vuoksi, sillä Jumalan sanalla on enää kovin vähän
arvovaltaa ja merkitystä sen ratkaisuissa ja ohjelmassa. Osa kuuluu varmuuden
vuoksi helluntaiseurakuntaan kirkon lisäksi, osa on mennyt vapaisiin suuntiin,
osa ei kuulu mihinkään seurakuntaan ja osa mennyt takaisin maailmaan.
Eräällä matkalla minulla oli mahdollisuus
keskustella oman seurakuntamme päättäjien kanssa ja kysyinkin sopivassa
tilaisuudessa, miten he vaikuttavat hengelliseen toimintaamme kirkossa? Vastaus
oli yksiselitteinen: ei mitenkään, he päättävät vain taloudellisista ja
hallinnollisista asioista. Hengelliset asiat jäävät jokaisen työntekijän omaan
harkintaan. Seurakunnat ovat täynnä työntekijöitä, jotka eivät itsekään ole
sisällä uskossa ja jonkinlaisen teologisen koulutuksen saaneina he tulevat
asiantuntijoina johtamaan yhteisöä, joka kantaa Kristuksen nimeä? Ei ihme, jos
hengellisen elämän korvaavatkin pian kaikki muu, oheismateriaali, syöminen,
mietiskely, ohjelma, leikit ja touhut. Missä on evankeliumi, pelastava sanoma
ilosta, missä näkyy taivaan valo, missä kuuluu Jumalan viisaus, missä tavataan elävä
uskontodistus Jeesuksesta?
Olen tuntenut elämäni aikana monta
seurakunnan ahertajaa, työntekijää ja rivijäsentä, jotka ovat noin päällisin
puolin näyttäneen selvinneen melko hyvin urakastaan? Tietysti paljon on jäänyt
sanomattakin vaivoista ja vastuksista, kun ei ole kasvatettu valittamaan -
päinvastoin, oikea vastaus on ollut: hyvin tässä on kaikki koko ajan!
Seurakunnan sielukkaat, huomiohiiret, ongelmalapset, moniongelmaiset, ja
murheenkryynit ovat usein selvinneet kohtalaisen hyvin, koska ovat saaneet
runsaasti huomiota, auttamista ja esirukousta osakseen. Mutta joskus tulee itse
kunkin mitta täyteen, eikä omin voimin enää jaksa; silloin tarvitaan
evankeliumi, Jumalan rakkauden lahja, vanhurskaus.
Efeson seurakunnan palvelijalle Herra
lähetti sanoman (Ilm.2.), jossa hän kehuu tämän ahkeruutta, vaivannäköä ja
kärsivällisyyttä. Hän oli myöskin kunnostautunut pitämään hengellistä ryhtiä
arvostelemalla terveellisesti seurakuntaa rappeuttavia ilmiöitä: Valheellisia
työntekijöitä, lihallisuuden pahoja ilmiöitä, kääntymättömien soraääniä ja
eriarvoisuutta, pappiskeskeisyyttä. Mutta Jeesus puuttuu oleellisimpaan sanoen:
"Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen
rakkautesi." Ilm.2:4. Herra puhuu tässä suurimmasta rakkauden lajista,
jumalallisesta rakkaudesta, omasta rakkaudestaan, evankeliumista, joka oli
kadonnut toiminnan ja touhuilun jalkoihin. Se on asia, jossa Jumala puhuu
syvimmästä olemuksestaan, jolla hän lähestyy ihmistä, hänen luonteenpiirteensä.
Rakkaus on evankeliumin ydin, pelastuksen perustus, uskon edellytys. Herra
jatkaa: "Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä
ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun
lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta." 2:5. Ei siis vain
toteamus ja sillä hyvä, vaan seurakunta, joka kadottaa Kristuksen on tullut
hyödyttömäksi. Lampunjalka on kuva temppelin valaistuksesta ja nykyajassa se
merkitsee paikkaa, jossa Jeesuksen pitäisi näkyä ja kuulua tässä maailmassa.
Jospa Jumalan rakkautta etsitään liian
korkealta, tai sitten ei etsitä ollenkaan? Uskovaisen on käynyt kuin monen
avioliiton, suhde on väljähtynyt, väsähtänyt, kyllästyttää, vikojen ilmeneminen
on sammuttanut ensirakkauden ja on alettu vilkuilla naapurin puolisoa sillä silmällä?
Kuvitelkaamme uskova, joka on aikoinaan
hurskaasti herännyt ja lähtenyt Jeesuksen seuraajaksi. Aikansa palveltuaan,
todistettuaan ja laulettuaan on vanha ihminen saanut hänessä entisen
valta-aseman, maailman rakkaus on ottanut aikataulun säätäjän paikan, raha on
ruvennut ratkaisemaan ja ilo Herrassa on hukkunut lumihankeen, Raamattu on
muuttunut historian kirjaksi ja rukous on hiipunut pelkäksi muodollisuudeksi.
Sitten tulee yllätys, joku ehdottaa / kehottaa mukaan johonkin hengelliseen
juttuun ja samassa uskova keksii tuhat tekosyytä, jolla voi laistaa moisen pois
elämästään ja ajatuksistaan. Hän sanoo itselleen olevansa valistuneempi kuin
ennen, vapaampi kuin ennen, viisaampi kuin ennen. Hänen piponsa on nyt muutamaa
numero suurempi, eikä siis kiristä. Parannus olisi paikallaan, olisi ihana
löytää uusi tuore yhteys Jeesukseen ja kylpeä Jumalan rakkaudessa? Olisi suuri
hetki löytää uudelleen se taivaallinen kosketus, joka toi kerran Jumalan rauhan
tuntuvasti sydämeen. Silloin olivat pyhiä hetket, jolloin sai olla Herran
edessä rukouksessa, kiitollisena ja tyytyväisenä oloonsa ja eloonsa, tarpeet
tyydytettyinä ja mistään murehtimatta.
Temppelissä oli seitsenhaarainen kullasta
tehty öljylamppu valaisemassa ja sen paikka oli määrätty sisälle pyhimpään esiripun
eteen. Sen piti siis ohjata palvelijoita ja tietä kaikkeinpyhimpään, jossa oli
liiton arkki ja jonne vietiin sovintoveri. Temppeli oli Kristuksen vertauskuva.
Lamppu oli Jumalan sanan vertauskuva. Kulta oli uskon vertauskuva. Öljy oli
Pyhän Hengen vertauskuva. Tuli oli Jumalan elämän vertauskuva. Valo oli
Kristuksen vaikutuksen vertauskuva. Esirippu oli Kristuksen lihan vertauskuva.
"…niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän
tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa
ovat ne seitsemän seurakuntaa." Ilm.1:20. Jumalan suunnitelmassa on siis
eri paikkakunnilla valaista maailmaa omiensa kautta. Voi siis sitä kaupunkia,
jossa ei ole uskovia. Voi myös sitä kaupunkia, jonka lampunjalka on työnnetty
pois paikaltaan, joka ei ole enää Kristusta nostanut näkyville syntisten
Vapahtajana. "Ei kukaan, joka sytyttää lampun, pane sitä kätköön eikä
vakan alle, vaan panee sen lampunjalkaan, että sisälletulijat näkisivät
valon." Luuk.11:33. Eikö siis meidän ajassamme ole enää sisälletulijoita?
Herra, sinä olet tullut valoksi maailmaan
seimen lapsena, juutalaisena puuseppänä, rakkauden lahjoittajana, viisauden
opettajana, sairauksien parantajana, sielun pelastajana, heikkojen kantajana,
lasten siunaajana, perheiden yhdistäjänä, Isän voideltuna messiaana,
virheettömänä uhrikaritsana, täydellisenä ylipappina, kuoleman voittajana,
ylösnousseena Herrana. Sinä kuljet edelleen Hengessä seurakuntasi kultaisten
lampunjalkojen keskellä eri paikkakunnilla keskellä tutkien ja siunaten. Anna
öljyä ja tulesi lamppuun. Osoita, että olemme vain lampunjalan asemassa, emme
muuta, ettemme pyrkisi viemään sinun kunniaasi ja näkyvyyttäsi. Ja kuinka
alhaalla loistaakaan sinun armon valosi tänään syntisten pelastumiseksi pimeyden
rotankoloistaan ja kurjuuden kaivoistaan. Ja kuinka alhaalla sinun lävistetty
kätesi etsiikään ahtaalla olevien avuttomien toivottomien apua hapuilevia käsiä
tarttuakseen niihin. Tule, Jeesus, auta meitä, tuo rakkautesi ihmisten
ulottuville.
1.Suurimmatkin synnit Jeesus anteeks
antaa,
puhdistuksen niistä suo.
Siksi syntisen ei niitä tarvis kantaa,
jos hän kääntyy Herran luo.
kerto: Verellänsä Jeesus meidät osti
kärsimyksen puulla Golgatan.
Syntiemme yöstä meidät nosti
lapseks taivaan Kuninkaan.
2.Tappioiden tiellä tunto syyttää,
soimaa,
syömmen rauha kaikkoaa.
Mutta ristin luona sille suodaan voimaa,
joka Herraa odottaa.
3.Voimalliseen pelastukseen meitä vielä
Jeesuksessa kutsutaan.
Armoansa suurta siksi ällös kiellä,
jota sulle tarjotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti