Olin kuulemassa, kun Kosken kanttori,
Hannu Ilola, ystäväni kertoi jossain tilaisuudessa julkisesti
seurakunnalle kuinka hän oli tullut uskoon. Se oli rehellinen
vuodatus ja pysäyttävä tieto, joka pani miettimään kristillisen
seurakunnan työntekijöiden uskovaisuutta. Oli harvinaista, että
virassa oleva kanttori kertoo avoimesti omista epäuskonvuosistaan ja
kuinka hän oli vuosikausia ollut vain kirkkomuusikko vailla
hengenelämää ja Jeesuksen tuntemista – nuotteja oli tullut
plarattua ja soittoa oli silti riittänyt. Näitä tapauksia, joissa
seurakunnan virassa oleva henkilö todistaa uskoon tulostaan, on
todella vähän. Siksi nämä rohkeat Kristuksen sotilaat tarvitsevat
esirukoustamme, etteivät pelkäisi ihmisiä, yleistä mielipidettä
ja varmasti tulevaa arvostelua, jota kääntymättömät ja
muotojumaliset sylkevät päälle. Sillä hengellinen herätys joutuu
aina arvosteltavaksi.
Kirkon tutkimuskeskus oli tehnyt
yllättävän havainnon tutkiessaan kirkkomusiikin ammattilaisten
työhön sopeutumista ja innostusta: Vanhemman polven kanttorit ovat
selvästi nuoremman polven kanttoreita edellä kutsumuksellisuudessa
ja kertovat työn kokemisen elämäntehtäväksi. Sen sijaan nuoria
kanttoreita luonnehtii halu toteuttaa itseään työssä. Vastaava
ilmiö näkyy myös pappien keskuudessa, muttei yhtä vahvana. Eli
tämä suunta on nyt menossa ja pohjaa ei ole vielä näkyvissä. Kun
ei ole uskoa, tai se on hyvin ohkaista, eikä mitenkään
henkilökohtaista, ei tunneta Vapahtajaa, ei uskota Raamatun sanaan,
eikä siis tiedetä kuinka päästään taivaaseen, sekoillaan vain
yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja muissa heille kuulumattomissa
asioissa. Surullinen lopputulos oli luettavissa kirkon
tiedotuskeskuksen tutkimusraportissa. Jeesus sanoikin, että kun
Ihmisen Poika saapuu, löytäneekö tältä uskoa? Onhan
käsittämätöntä, että meillä löytyy seurakunnan työntekijöitä,
jotka pyrkivät kansanedustajiksi ohjaamaan Suomen asioita, vaikka
omakin elämä on ihan sekaisin?
Lukkari (alk. ruotsin klockare, joka
merkitsee kellottajaa, kellojen soittajaa) oli keskiajalla oli pitää
huolta kirkosta, sen esineistöstä ja hoitaa huolehtia
kirkonkellojen soitosta… myöhemmin se merkitsi kirkonvartija,
kirkonpalvelija ja lasten opettaja, joka toimi ns. papin apulaisena….
Lukkari-sanan merkitys kuitenkin muuttui vähitellen, ja sitä
käytettiin pitkään merkityksellä kanttori (canto - laulaa). Se
oli ajatus siitä, että kaveri on seurakunnan laulunjohtaja. Nykyään
kanttorit ovat arvonsa tuntevia, pitkälle kouluttautuneita
kirkkomuusiikkoja, jotka viihtyvät enemmän urkujen parissa kuin
seurakunnan ihmisten seurassa. He eivät myöskään tule
vapaaehtoisesti mihinkään hengelliseen tilaisuuteen, eivät istu
omalla ajallaan sanan kuulossa, rukoustilaisuudessa tai
kansanmusiikin edistämisessä uskovien keskuudessa. Heistä on hyvin
vähän hyötyä Jumalan valtakunnalle tällaisessa formussa. Asian
parantamiseksi seurakuntien pitäisi saada käyttökanttoreita, jotka
ovat uskoon tulleita ja motivoituneet Jeesuksen seuraajiksi, jotka
laulavat sydämestään Jeesus-lauluja tavallisten ihmisten kanssa.
Kanttorien nykytilasta saatiin
hiljattain palautetta, kun luimme uutisista: - Kanttori Pekka Leskelä
pitkästyi työhönsä: "Pelkästään harrastekuoroja ja
hautajaisia"….Syyksi irtisanoutumiselleen Leskelä sanoo
kyllästymisen. – Työ ei tuonut niin paljon positiivisia asioita
tai muutoksia…. Pelkäsin pitkästymistä. Ja niin kävi.
Lienee niin, että kaveri oli
hakeutunut alalle, joka ei ollut hänelle sopiva? Mutta oliko syy
yksin hänessä itsessään, eikö seurakunnan olisi ollut
tarpeellista kertoa etukäteen, mitä häneltä odotetaan ja
millainen on oltava hengellisen musiikkityöntekijän asema ja
kutsumus. Olisikohan vanhasta Lukkari virkanimikkeestä ollut apua,
jos kaverille olisikin laitettu palvelijan puku päälle ja siihen
sisällytettävää Raamatun opetustehtävää?
Asuessamme Naantalissa aikoinaan oli
seurakunnan virassa innostava kanttori, Toivo Lankinen, joka halusi
aina todistaa Herrasta. Hän oli ihanasti pelastunut ja kohdannut
elävän Jeesuksen. Tämä oli muuttanut hänen elämänsä suunnan
ja tarkoituksen. Hän veti puhallinyhtyettä, johti kuoroja ja
osallistui kaikkeen seurakunnan toimintaan esimerkillisesti. Kerran
olimme sitten erään ystävän hautajaisissa siellä asuessamme ja
jossain vaiheessa kuulutettiin puheiden välissä virsi, kanttori
astui pianon ääreen ja siihen nojaten hän lyhyesti kertoi
pelastuneensa. Huomasin, että tämä yllättävä kanttorin puhe
hermostutti joitakin itse mielestään fiksuja vieraita. Sillä
heidän mielestään kuoleman kokouksessa olisi oltava kuoleman
hiljaa ja puhua korkeintaan vainajasta hyvää?
Eräässä Karjalaisessa kodissa,
Jaakkiman pitäjässä, oli tapana pitää kodissa iltahartautta
perheen keskuudessa yhdessä ennen nukkumaanmenoa. Isä kertoi, että
kolme ja puolivuotias Kaarlo pyysi eräänä iltana hänen
mielilauluaan yhteislauluksi: - Lauletaan se laulu, minkä isä
opetti: Nouse sika ylös!' Ja vaikka mitä koetettiin, ei mikään
ehdotetuista lauluista kelvannut hänelle. Kaarlo vain itkien pyysi
sitä laulua, jossa on sanottu: nouse sika ylös. Äiti sanoi
lopulta, että lauletaan: 'Levolle lasken, Luojani'. Silloin Kaarlo
sanoi: - Se justii, se justii!' Ja siinähän eräässä paikassa
olivatkin sanat: "Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota
tykösi'!"
Vanhan Testamentin Jumalanpalvelus oli
suurimuotoinen tapaus, jossa oli runsaasti osallistujia ja jokainen
tiesi paikkansa tarkkaan. Daavidin aikana Herraa kunnioitettiin ja
rakastettiin veisaamalla ja soittamalla paljon. Tähän tehtävään
Daavid asetti Aasaf (= kokooja) nimisen miehen. Aasaf johti kuoroa,
soitti useita instrumentteja ja lauloi hurmoksessa (profeetallisessa
hengessä). "Silloin, sinä päivänä, ensi kerran Daavid
asetti Aasafin ja hänen veljensä kiittämään Herraa näin: -
Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen
suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa. Laulakaa hänelle,
veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä. Hänen
pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne; iloitkoon niiden sydän,
jotka etsivät Herraa. Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää
alati hänen kasvojansa. Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka hän
on tehnyt, hänen ihmeitänsä ja hänen suunsa tuomioita, te
Israelin, hänen palvelijansa, siemen, Jaakobin lapset, te hänen
valittunsa. 1.Aik.16:7-13.
Oli varmasti innostavaa olla Aasfin
johtamissa tilaisuuksissa rakentumassa yhteisestä uskosta Herraan.
Hän oli myös saanut profeetallisessa hengessä useita virsiä,
jotka kirjattiin muistiin psalmien kirjaan. Niissä Kristus puhuu
edelleenkin kansalleen, uskoville. Nämä syvälliset laulut
merkittiin usein mietevirsiksi, jotka siten puhuivat niiden
syvällisestä merkityksestä ja avartavasta vaikutuksesta
kuulijoilleen.
Perhe, opettaminen, hengellinen
kotielämä ja arjessa ilmenevä Jumalan kunnioittaminen, rukous ja
kuuliaisuus tulevat esille Aasafin psalmeissa. Niissä korotetaan
Herran nimeä, persoonaa, hänen ihmetöitään ja tunnustekojaan.
Niissä Jumalan voima koetaan inhimillisen heikkouden alaisissa
ihmisissä. "Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää
ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän
lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran
ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka
hän on tehnyt." Ps.78:3-4.
Psalmissa 73 on Aasaf käynyt todella
syvällä miettiessään ihmiselämää, jumalattomuuden voittokulkua
ajassa, vääryyden menestystä, uskovien kärsimyksiä ja kuritusta.
Hän on lähellä kompastua tällaisiin havaintoihin, joissa
näkeminen meinasi syrjäyttää uskon. Luulen, että edelleen hänen
kokemuksensa ovat hyvin todellisia eri aikoina, sillä ihmiset ovat
kovin samanlaisia käyttäytymisineen ja puheineen. Synti ja siitä
seuraava turmelus eivät ole katoamassa, vaan rehottavat voikukkien
tavoin kevätmerkkeinä kaikkialla ilman erillistä istuttamista.
Psalmin loppujakeet ovat varsinainen
joutsenlaulu, jossa valtava kiitollisuus Jumalaa kohtaan. Siinä
Aasaf kuittaa kaikenlaisen ulkoisen ja sisäisen kärsimyksen,
koettelemukset ja vaivat yhtenä suurena painolastina, joka kuitenkin
on mitättömän kevyt Herran tuntemisen rinnalla. Hän piirtää
laulajien silmien eteen kaksi tietä valittaviksi: elämän tie ja
Jumalan tahdon seuraaminen ja vaihtoehtona synnin ja luopumuksen tie
kadotukseen. "Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat
minut viimein kunniaan. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun
sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli.
Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun
sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti. Sillä katso, jotka
sinusta eriävät, ne hukkuvat, sinä tuhoat kaikki, jotka
haureudessa sinusta luopuvat. Mutta minun onneni on olla Jumalaa
lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia
sinun tekojasi." Ps.73:24-28.
Aasaf oli se evankelista, joka
kirjoitti nuo ihanat sanat, jotka ovat tuoneet pelastuksen ja toivon
miljoonille etsiville, kaipaaville ja murretuille sieluille: "Uhraa
Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi
huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja
sinun pitää kunnioittaman minua. Joka kiitosta uhraa, se
kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan
nähdä Jumalan autuuden." Ps.50:14-15,23.
Jumalan sana oli keskeinen Aasafin
elämässä, julistuksessa ja kirjoituksissa. Todellinen elämän
uskallus, rohkeus kulkea Jumalan johdattama tie ja tarttua hänen
tarjoamiinsa haasteisiin korostuvat näissä kirjoituksissa. Onhan
niin yleistä, että uskovat unohtavat Jumalansa, kun elämässä on
myötämäkeä ja helpot päivät kuluvat kalenterissa. Herra joutuu
vitriiniin ja ihmiset ajattelevat tarttuvansa häneen vain
äärimmäisessä hädässään ja kuoleman kolkutellessa. Aasaf oli
itse herännyt ja muitakin kohtaan hyvin herättävä kanttori, jonka
saama sanottava elää edelleen.
"Hän asetti todistuksen
Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme
julistaa ne lapsillensa, että jälkipolvi saisi ne tietää,
saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja
kertoisivat niistä lapsillensa. Niin nämä panisivat uskalluksensa
Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen
käskyistänsä vaarin." Ps.78:7-8.
Aasafin mietevirsi Psalmi 74 on
rukousta, joka sopii edelleen Jumalan seurakuntaan:
1. Miksi sinä, Jumala, hylkäsit
meidät ainiaaksi,
miksi suitsuaa sinun vihasi laitumesi lampaita
vastaan?
2. Muista seurakuntaasi, jonka muinoin
omaksesi otit,
jonka lunastit perintösuvuksesi. Muista Siionin
vuorta, jolla sinä asut.
3. Ohjaa askeleesi ikuisille
raunioille.
Vihollinen on raiskannut kaiken pyhäkössä.
10.Kuinka kauan, Jumala, vihollinen saa
herjata,
vihamies pilkata sinun nimeäsi lakkaamatta?
16. Sinun on päivä, sinun on yö,
sinä valmistit valon ja auringon.
17. Sinä määräsit kaikki maan
rajat, sinä asetit kesän ja talven.
20. Katso liittoasi. Sillä maan
pimennot ovat väkivallan pesiä täynnä.
21. Älä salli sorretun kääntyä
häväistynä takaisin.
Kurja ja köyhä saakoot ylistää sinun
nimeäsi.
22. Nouse, Jumala, aja asiasi.
Muista,
miten houkat herjaavat sinua kaiken aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti