- Virteni on vanha ja aina uusi: ihmissydämen ikuista tunnetta. Minä tulkitsen Jumalan puhetta hiljaisissa soinnuissa. Iäinen lähteeni on iäinen Sana. Minussa kuvastuu taivaan viha ja auringon valkea hymy: Jumalan tuomiolle vaativa vihastus ja armoa tarjoava ikuinen anteeksianto. Minä olen vain pieni kuvastin, mutta taivaalle piirtyvä risti heijastuu minusta. Olen ihmishengen häikäisevästä maailmasta esiinpurkautuva häipyvä ääni, joka en ammenna voimia itsestäni vaan Hänestä, jonka heikko kaiku soisin olevani….. Itken synnin myrskyssä ajelehtivien sielujen kohtaloa ja riemuitsen, kun ne muuttolintuparven tavoin onnellisena asettuvat lepäämään Kristuksen ristille.
Näin kirjoitti aikoinaan virsirunoilija Paul Gerhardt omasta kutsumuksestaan. Hän eli luterilaisena katolisuudesta etääntyneessä uudessa kirkossa ja otti kantaa myöskin suhteessa uudestikastajiin. Hänen runonsa syntyivät kärsimysten keskellä, oli sotia, tulipaloja, nälkää, ruttoa, ja hänen vaimonsa Anna kuoli nuorena ja kolme lastaan kuolivat puolivuotiaina Maria, Anna ja Kristian ja Andreas syntyessään. Vain Paul Fredrik varttuu aikuiseksi. Runoissa oli vahva raamatullinen ote ja niissä löytyi mystiikkaa ja pietismiä. Suomalaisessa virsikirjassa niitä on parikymmentä ja ne ovat hyvin henkilökohtaisia toteamuksissaan. Gerhardt oli hyvin kantaaottava hengellisissä asioissa ja siksi hän joutui myös luopumaan seurakunnan virasta siirtymään toiseen, muuttamaan paikkakuntaa. Mutta Jeesuksesta hän ei halunnut luopua.
Gerhardt oli pappina Mittenwaldessa, josta todettiin, että hänen sinne tultuaan huomasi kirkon olevan rapistunut, samoin pappilan, seurakunnassa käyminen oli kansan keskuudessa heikkoa ja palkka aivan olematon. Siellä hän meni naimisiin 48 vuotiaana 32 vuotiaan Annan kanssa
Virressä hän kirjoitti Luukkaan 15. luvun kuuluisan vertauksen mukaan: "Pois, sydämeni, sellaiset ajatukset, että sinut olisi hylätty!" Suomalaisessa käännöksessä se menee näin:
1.Älä sure, sielu parka, niin kuin Herra hylkäisi.
Turvaa sanaan, sydän arka, pois jo laske kuormasi.
Vaikka olet syntinen, Jumala on armoinen.
Itse hankit kadotuksen, Herra tuotti pelastuksen.
4.Lammastaan ei paimen parhain etsi sillä huolella,
jolla Herra myöhään, varhain hoivaa ihmislapsia.
Ilon itkuun heltyisit, jos sen oikein tuntisit,
kuinka Herra kärsii meitä synnin teille eksyneitä.
9.Armon oven, Jumalani, anna olla avoinna,
että aina tuskassani sinut saisin tuntea.
Levätä suo sinussa, työsi täytä minussa.
Pyhän Hengen anna hoitaa, ettei synnin valta voita.
- Sydämestäni on tullut harppuni, jonka kieliksi virittyvät omat tunteeni. Minä nappailen kieliä ja annan sydämeni laulaa. Virsissäni ei ole yhden yhtäkään, joka ei olisi omaa itseäni. Minä itse olen katumuksen hädässä valittava kerjäläinen. Minä olen elämän lumotussa linnassa uinaileva uneksija, jonka Kristuksen veri herättää uuteen eloon. Minä painiskelen satapäisen kiusaajan kanssa ja kätken kyyneleiset kasvoni Jumalan helmaan kärsimyksen polkiessa lukemattomat kerrat sydämelleni. Olen kokenut kaiken ja päässyt varmuuteen kaikesta: ihmisen avuttomuudesta, synnistä, Jeesuksen rististä, Jumalan anteeksiannosta, kuolemasta, tuomiosta ja ikuisesta elämästä….. En halua mitään muuta kuin saada laulaa Hänen ylistystään, jonka lempeät kasvot olen nähnyt ja jonka sylissä lepään onnellisena. Seisahdun hänen valtaistuimensa eteen vaatimattoman huomaamattomana. Otan käteeni sydämeni, tuon helisevän harpun, ja hyräilen virsiäni.
Gerdhardin suosio kasvoi seurakuntalaisten silmissä ja he tulivat korjaamaan oma-aloitteisesti hänen rappeutunutta kotiaan, pappilaa. Usko ja elämä löysivät hänessä tasapainon, se mitä sanotaan tuli ilmi jokapäiväisessä elämässä. Rouva Berthold, Gerdhardin taloudenhoitaja kertoo hänestä:
- Hän tekee kaikkensa, jotta jokainen tuntisi kirkon omakseen. Saarnassaan hän ruoskii, kehoittaa katumukseen, johtaa Kristuksen luokse ja opettaa uutta elämää. Ihmiset sanovat toisilleen päätään pudistaen: Aina hän saarnaa Kristuksesta, ja kuitenkin näen lopulta oman itseni hänen puheissaan. Kärsimyksestäkin puhuu hän niin ihanasti, että viimein itsekin pidämme sitä siunauksena. Ja tyytyväisyydestä kertoo hän niin paljon kaunista, että kuiva perunapäivällisemme tuntuu maukkaalta ilman rasvaakin.
Hän käy vuoroin kaikkien seurakuntalaistensa luona, koputtaa joka ovelle, pistäytyy viheliäisimpäänkin hökkeliin. Kyselee ihmisiltä heidän kohtalojaan ja vaikeuksiaan, lausuu mielipiteensä heidän asioistaan ja neuvoo heitä. Erikoisesti hän huolehtii sairaista, lukee heille Raamattua ja rukoilee, tavallisesti niinkuin toistenkin on tapana, mutta väliin myöskin ihanin runosäkein.
Hän on lujakätinen. Kaikkien on suhtauduttava vakavasti Jumalan käskyihin. Uskonnossa ja siveydessä ei ole mitään tinkimisen varaa. Jumalaa voi palvella vain kokonaisella sydämellä, kokonaisella sielulla ja elämällä.
Gerdhard kirjoitti Kristuksen kärsimyksen salatusta viisaudesta suurenmoisen virren, jonka alkuperäisessä versiossa oli 10 säkeistöä:
- Voi pää, täynnä verta ja haavoja, täynnä kipua ja pilkkaa, pää, pilkattu piikkikruunalla, olet tärkein, kauniisti koristettu korkeimmalla kunnialla, mutta nyt sinä huusit: Terveisiä minulle!
- Nyt mitä sinä, Herra, kärsit, kaikki se on minun taakkani; Olin vastuussa siitä itse, mitä käytit.
Katso, tässä olen köyhä vihan alla. Anna minulle säälisi, armon näky.
Suomalainen versio on supistettu kuuteen säkeistöön ja menee näin:
1. Oi rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen,
jo särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen.
Sua taivaan kunnialla ylhäällä palveltiin,
nyt orjantappuralla pää pyhä kruunattiin.
2.Ah kuinka, Herra taivaan, säikähtyy sieluni,
kun kärsimääsi vaivaan on syynä syntini.
Kuoleman, synnin orja vain vihan ansaitsin.
Ristisi tähden kurja sain armon kuitenkin.
3.Vie minut, Paimen hyvä, taas omaan laumaasi.
Suo, armolähde syvä, kuin ennen lahjasi.
Suloista taivaan mannaa soi Henkes sanastas.
Vieläkin voimaa anna, oi Herra laupias.
70-vuotiaana Gerdhardt tuli tiensä päähän ja taivaan rajalla hän kirjoitti testamentiksi pojalleen:
- Ole todellinen luterilainen jumaluusoppinut! Pysy uskollisena Lutherin teologisille totuuksille äläkä sekoita niitä muitten kirkkokuntien oppeihin! Opiskele pyhää teologiaa puhdasoppisessa koulussa ja väärentämättömässä yliopistossa. Varo kirkon oppien sekoittajia, sillä sellaiset etsivät vain hetkellistä kadottaen uskollisuutensa sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan.
- Älä jokapäiväisessä elämässäsi välitä huonojen ihmisten seurasta, vaan noudata Jumalan tahtoa ja hänen käskyjään.
- Älä tee pahaa toivoen, että se jää ilmi tulematta, sillä niin salaista asiaa ei ole, ettei se joutuisi päivänvaloon.
- Virantoimituksesi ja kutsumuksesi ulkopuolella älä leimahda vihaan! Jos kiivastus kuohuttaa vertasi, mykisty kokonaan äläkä sano sanaakaan ennenkuin olet vakavalla sydämellä rukoillut 10 käskyä ja apostolisen uskontunnustuksen.
- Häpeä syntisiä ruumiin himoja. Ja jos kypsyneessä iässä perustat perheen, tee se Jumalan nimessä hurskasten, uskollisten ja ymmärtäväisten ihmisten neuvon mukaisesti.
- Tee silloinkin hyvää ihmisille, vaikka he eivät siitä osaisi kiittääkään. Siitä olemme jo kauan sitten saaneet palkkion taivaan ja maan Herralta, joka on sinut luonut, antanut pyhän Poikansa uhriksi edestäsi, tehnyt sinut pyhässä kasteessa lapsekseen ja tunnustanut perillisekseen.
- Karta saituutta kuin helvettiä. Tyydy siihen vähään, minkä kykenet kunniallisesti ja hyvällä omallatunnolla hankkimaan. Ja jos Jumala lahjoittaisi sinulle enemmän, niin pyydä häntä varjelemaan sinua väärinkäyttämästä syntisellä tavalla häviävää omaisuutta.
- Kaiken kaikkiaan: rukoile ahkerasti, opiskele uutterasti ja hyvää, elä sävyisästi, palvele uskollisesti, pysy uskossasi ja uskontunnustuksessasi, niin kerran kuolemasi hetkellä tyynenä ja onnellisena voit heittää hyvästit tälle katoavaisuuden maailmalle. Amen.
Eräässä virressä Gerhard kiittää ja ylistää Jumalaa, kaiken hyvän antajaa ja taivaallista huolenpitäjäänsä. Sen pohjana on ihana Vanhan Testamentin psalmi 103, jossa on kehotus sielulle, ettei se unohtaisi Jumalan hyviä tekoja häntä kohtaan. Se on kaunis rukous, joka etsii Herran kasvoja ja pyhää olemusta armon tuntemisesta käsin. Näin se 12-säkeistöinen runo kulkee:
- Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi! Enkö suurta auttajaani ylistäisi hartaasti! Pohjatonta laupeutta lapsilleen hän osoittaa, Isän sydän armahtaa täynnä pelkkää rakkautta. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.
- Sinulla on Isän sydän, niin myös Isän rakkaus. Herra, lapsenasi pyydän: Kuule uskon rukous. Auta, että armostasi täällä aina päivin, öin, ajatuksin, puhein, töin etsin, Herra, kasvojasi. Ja kun loppuu aikani, ylistää saan iäti.
Herra, monet asiat eivät muutu paremmiksi meidän elinaikanamme ja näköpiirissämme on usein synkkiä pilviä, joskus peräti pimeää, pelko pyrkii valtaamaan ajatuksemme ja uskomme horjuu. Valaise mielemme, että olisimme aina kiinnittyneet sinuun ja saisimme halun seurata sinua jokaisella askeleella joka päivä. Kiitos uskollisuudestasi ja armostasi, kiitos suuresta säälistäsi, jolla hoidat meitä pitkin matkaa. Kiitos, että kuulet rukoukset, kiitos näistä virsistä, jotka vahvistavat uskoamme sinuun. Anna laulumieli, kiitollisuus ja tyytyväisyys uskoville, että näkisimme sinut aina muuttumattomana ikuisena Jumalanamme ja voisimme sydämestämme laulaa Gerhardin tavoin: Vie minut, Paimen hyvä, taas omaan laumaasi. Suo, armolähde syvä, kuin ennen lahjasi. Suloista taivaan mannaa soi Henkes sanastas. Vieläkin voimaa anna, oi Herra laupias. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti