Nuorena evankelistana 70-luvulla, kun olin ollut työssä vasta kaksi viikkoa, kun sain komennuksen Poriin, koska eräs toinen työntekijämme oli katkaissut jalkansa tapaturmassa ja estynyt lähtemään. Minulle annettiin tehtäväksi toimia siellä evankelioimassa paikallista työväkeä ja järjestellä tulevia suurjuhlia. Sain kaksi nimeä, joihin piti olla yhteydessä, Torsti Lettoranta ja Matti Vuolanne, molemmat seurakunnan työntekijöitä.
Niin sitten mentiin ja lujaa monta päivää paikasta toiseen ja tilaisuudesta toiseen, laulettiin ja julistettiin Jeesuksesta. Samalla reissulla tein vielä lehtihaastattelut kuvineen juhlia ajatellen. Välillä olin väsynyt ja ajattelin, etten varmaan elä tällä tiellä tätä vauhtia kovin vanhaksi? Mutta kokemani oli hyvin antoisaa ja rakentavaa vanhojen konkarien seurassa.
Neljänkymmenen vuoden aikana olin Matin kanssa yhteisissä tilaisuuksissa säännöllisesti ja hän oli aina yhtä innostava, rohkea ja uskonhenkinen. Opin häneltä muutamia tärkeitä asioita, joita sitten sovelsin omaan työhöni. Ensimmäinen asia oli se, että evankeliumi on aina sopiva julistettavaksi missä tahansa, milloin tahansa ja kenelle tahansa. Ja niin tapahtui lukemattomia kertoja näillä Porin reissuilla. Toinen asia, jonka omin Matilta oli puheiden muistiinpanot. Hänellä oli taskussa yleensä mukanaan pieni kirkontaskukalenteri, johon oli kirjoittanut pientä tekstiä aivan täyteen. Yleensä hän kurkkasi sinne ja pisti sen sitten taskuunsa, sekä alkoi julistaa. Ja se oli hyvin antoisaa ja siunaavaa kuunnella. Kalenterissa olivat kaikki hänen esirukouskohteensa mielivaltaisessa järjestyksessä. Kerran hän sanoi minulle, että olin heti Neuvostoliiton presidentin jälkeen siinä jonossa? Harvemmin olen päässyt huipulle, paitsi aakkosjärjestyksessä? Että silleen.
Matti ja Mari tulivat kuuden lapsensa kanssa monille juhlille perheenä. Lapset lauloivat ja soittivat ja Matti julisti. Matin julistus oli aina hyvin rohkaisevaa ja uskoa vahvistavaa. Hänellä oli suuri Vapahtaja, Jeesus kaiken keskus, josta hän aina puhui, jota hän aina rukoili, jonka tykö hän aina ohjasi ihmisiä. Matti yritti aikoinaan vähän aikaa olla kirkkoherran virassa, mutta se ei ollut hänen lajinsa. Hän ei ollut virkamies, tai toimistovirkailija, pyrokraatti, talousmies. Hän oli kansanmies, pappi keskellä elämää. Hän omistautui evankeliumin asialle aina kokosydämisesti. Kerran Linja-auto lähti Porista Helsinkiin juhliin. Mukana oli bussi täynnä innokkaita ylistyskuorolaisia ja Matti piti alkurukousta sillä innolla ja niin pitkään, että eräs työtoverini, Tapio, jonka piti nousta bussiin Ulvilasta, jäi huomaamatta. Bussin ohitettua hänet, hän kiirehti kotiinsa ja kävi hakemassa oman autonsa ja ajoi heidän perässään Helsinkiin juhliin, jossa moka selvisi.
Tapasin monia henkilöitä Porissa, jotka kertoivat tulleensa uskoon Matin kautta. Kerran meidän jollekin julistuskeikalle tuli mukaan eräs Ahti niminen mies, joka kertoi minulle tarinansa. Hän oli liftannut Harjavallasta Poriin eräässä vaikeassa vaiheessaan. Hänen kurja elämänsä tuntui kovin turhalta ja syyllisyys painoi matalaksi. Hänellä oli etsikonaika ja hän puheli siinä Jumalalle: ”Lähetä nyt joku uskovainen tähän, jos olet olemassa ja auta minua!” Ja ihmeellistä, pastori Matti Vuolanne tuli juuri sillä hetkellä sitä tietä autollaan ja otti liftarin kyytiin. Iloisena evankelistana hän kävi heti asiaan ja ennen kuin mies jäi pois autosta Porissa, hän oli tunnustanut Jeesuksen Herrakseen ja pelastajakseen. Toinen tapaus oli eräs toinen Matti, joka kertoi, että hän oli päättänyt tappaa itsensä Porissa ja siihen tilanteeseen oli tullut kadulla kulman takaa Matti pappi ja pian oli keskustelu käynnissä, evankeliumi löysi paikkansa toisen Matin sydämessä, hän tuli uskoon. Silloin kun tapasin hänet, hän lauloi ja todisti Porissa juuri perustetussa ylistyskuorossa, jota johti Tiina Passilahti.
Kerran olimme päivän kiertäneet tehtaissa puhumassa ja laulamassa Jeesuksesta. Illalla sitten pidimme tilaisuutta Keski-Porin kirkossa. Olimme jonkun aikaa laulaneet ja puhuneet, kun Matti ilmestyi kirkon keskikäytävää pitkin luoksemme ja keskeytti tilaisuuden. Takapenkillä oli istunut yksinäinen mies pylvään takana ja Matti toi hänet sinne kirkon etuosaan ja keskeytti tilaisuuden kertomalla, että mies haluaa tulla uskoon ja pelastua, rukoilkaa hänen puolestaan. Matti lähti johonkin toiseen kokoukseen ja jätti kaverin meidän hoteisiimme. Olimme päivällä käyneet laulamassa hänen työpaikallaan ja kutsuneet kaikkia kirkkoiltaan – yksi siis tuli. Joskus myöhemmin, kun tulin samaan kirkkoon, tämä mies oli siellä suntiona – ihmeellistä!
Matti Vuolanne lähetti minulle matkoiltaan postia, kerran tuli postikortti Venäjältä. Se oli päivätty 18.7. Siperian taivaalla lentokoneessa. Kortti oli hänen tapaansa kirjoitettu aivan täyteen, koko pinta-ala oli tekstin peitossa. Olin saanut useita tuollaisia vuodatuksia häneltä. Henkilökohtaisten uutisten lisäksi siinä oli seuraava runo, jonka hän oli kirjoittanut:
Vauhdikas on elämä tällä haavaa,
kun ei taivaan Isällä ole mitään kaava;
poistaa kaiken pelon häivän
siunatessaan joka päivän.
Valoon taikka yöhön mustaan
lahjoittaa hän siunaustaan.
Tänne armon sanaa tuoden,
siten rohkeutta luoden.
Ihmislasten sydämiin,
juuri kaikkein pienimpiin
toimemme näin keskittyvät
suoden kasvun aiheet hyvät.
Siksi koko idän kansa
kiittää rakkaudestansa.
Kortin alareunaan oli vielä kirjoitettu: "Kaikki hyvin" ja allekirjoitus.
Jeesukseen luottava uskova voi katsoa tällä tavoin maailmaa ja sen kurjuutta, suuria haasteita ja vaikeuksien vuoria, köyhyyttä, työttömyyttä, puutetta ja vaivaa, syntiä ja sairautta. Ne kaikki hän luovuttaa Jumalan käsiin, hänen turvansa on Herran kaikkiriittävä armo. Tiedän, etteivät asiat mene ongelmattomasti Suomessa eikä Siperiassa. Tiellä on kiviä ja kantoja, vastuksia ja huonoa säätä. Mutta Herra kulkee kanssamme, hänen enkelinsä suojelevat meitä. Pimeys on se ympäristö, johon Jumalan valo loistaa. Synti on se tuhovoima, johon armoa tarvitaan. Jeesusta katselemalla uskova voi sanoa: "Kaikki hyvin" ja voisi vielä lisätä "Kiitos Herralle".
Lähetystyö Siperian ihmisten hyväksi on Jumalan rakkauden kädenojennus. Ihmiset ovat tärkeitä, ihmisistä Jumala on kiinnostunut, heidän pelastumisestaan. Evankeliumi voittaa sielut taivaan valtakunnalle. Tässä työssä Herra kuljettaa palvelijoitaan maan ääriin saakka. Yksi eläkepappi on tähän työhön mahdollisimman sopiva. Hän on Jeesuksen valtuuttama suurlähettiläs, joka saa kutsua ihmisiä Vapahtajan luokse. Jumalan aikataulussa on nyt sen pellon elonkorjuun aika – taivaallinen elokuu.
Matin asenteessa on nuoremmilla paljon hyvää opittavaksi. Hänen uskonhenkinen näkynsä on vahvasti motivoiva ja lähetystyöhön innostava. Siinä Jeesus istuu hänen kanssaan lentokoneessa antaen kaiken tukensa palvelijalleen. Mutta hän on mukana täyteen ahdetuissa linja-autoissa, jokilaivalla matkalla yläjuoksulle, kylmissä öissä, hyttysten vaivatessa, huonoissa olosuhteissa, kehnoissa sängyissä, vaatimattomissa aterioissa, viranomaisten kohtaamisissa, vankiloiden ankeudessa, koti-ikävässä, väsymyksessä, iloissa, itkuissa, kääntymyksissä, rukouksissa, Raamatun sanassa, pyhien yhteydessä ja kirkossa.
Karkun opistolla järjestetyissä sielunhoitopäivillä Matti oli mukana alusta alkaen yhdentoista vuoden ajan. Kaikki puheet äänitettiin ja niitä levisi sitten osallistujien mukana runsaasti ympäri valtakuntaa. Matilla oli myös profeetallista sanaa, jota hän jakoi puheidensa ja rukoustensa ohessa. Kerran olivat alkamassa kirkonmenot ja Matti oli tapansa mukaan vähän myöhässä aikataulusta ja minäkin järjestäjänä olin jo hieman huolissani. Sitten hän ilmestyi sakastista seurakunnan eteen ja piti johdanto puheen ennen alkamista. Siinä hän sanoi iloitsevansa, että on adventti ja voi kiittää Herraa hänen hyvyydestään ja vastaanottaa ehtoollisessa yhteyttä Herraan ja parantumista Jeesuksessa. Niin sitten kävi, että eräs pitkään sairastanut rouva parani ehtoollispöydässä neurologisesta sairaudesta, joka oli kestänyt viisitoista vuotta. Rouva meni sitten kotiin palattuaan lääkärintarkastukseen ja tutkimuksessa hänet todettiin terveeksi. Lääkäri sanoi: ettei ennen koskaan ollut kukaan parantunut tästä sairaudesta.
Matti luki Raamattua ja siteerasi sitä, se oli hänelle Jumalan sanaa, ehdotonta, tinkimätöntä ja totta kaikkineen. Sana eli hänelle, sana kantoi häntä, sana motivoi ja rohkaisi, vahvisti uskoa ja innosti tekemään Jumalan valtakunnan työtä. Siitä hän sai ainutlaatuisen työnäyn, jossa suurena kutsumuksenaan oli entisen Neuvostoliiton kansat ja ihmiset. Usein hän puhui siitä aikana, jolloin ei ollut millaistakaan toivoa nähdä ovien aukeavan itärajan tuolle puolelle. Siellä hän kuitenkin kävi ja sai ainakin kerran porttikiellonkin kielletyn kirjallisuuden kuljettamisesta.
Viimeinen kuva Matista on mielessäni vanhainkodissa, jossa kävimme häntä katsomassa. Sielläkin hän oli edelleen virtaa täynnä ja vei meitä ruokasaliin esitelläkseen ihmisille vieraansa. Hoitohenkilökunta rupesi sitten toppuuttelemaan rovastin intoa ilmoittamalla meille, että olisi ruoka-aika ja siihen pitäisi nyt keskittyä. Tulimme sitten tarjoilun jälkeen Matin huoneeseen ja kohtasimme käytävällä naisen, joka istui siinä rollaattoriin nojaten. Matti tokaisi hänelle: - usko sinäkin Jeesukseen. Tähän nainen vastasi kuuluvasti: - en ole saanut yhteyttä! Vain Jumala tietää, miten monet ovat kerran kirkkaudessa Matin julistustyön kautta?
Herra, kiitos Matista ja hänen kauttaan vaikuttamastasi Pyhän Hengen työstä. Kiitos niistä hetkistä, jolloin olit keskellämme, kuulimme sinun äänesi ja iloitsimme yhteisestä uskosta, yhteisestä Jumalasta, Vapahtajasta, Jumalan rakkaudesta, taivas toivosta. Kiitos, että kuulit monet rukoukset, jotka vieläkin vetoavat edessäsi ihmissielujen pelastusta, suomalaisten ja venäläisten kääntymistä puoleesi. Tee viljelty maa eläväksi ja anna jo kylvetyn Jumalan sanan siemenen orastaa, kun on sen aika. Tuo virrat erämaahan ja anna armon aurinkosi paistaa, että kylväjä ja leikkaaja pääsisivät iloitsemaan johdatuksestasi. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti