torstai 21. huhtikuuta 2022

Kun suomalaiset marssivat Ukrainaan

 Maailma joutui kärsimään 1700-luvulla kahdesta suuruudenhullusta hallitsijasta, jotka tapattivat kansalaisiaan järjettömien tavoitteittensa vuoksi. He olivat Venäjän tsaari Pietari Suuri ja Ruotsin nuori kuningas Kaarle kahdestoista.

Suuren sotaretken taustalla oli mm. se, että tsaari oli perustanut Pietarin kaupungin entiselle Ruotsin alueelle, mihin kuului mm. Inkerinmaa. Mutta Kaarle oli 1700 voittanut Venäjän Narvassa ja siitä innostuneena ryhtynyt valloittamaan Puolaa, johon meni 8 vuotta. Siiten hän päätti joukkoineen suunnata Moskovaan. Tämä järjetön matka tehtiin jalan ja sen saivat mukana olleet suomalaiset ( joita oli arviolta 2/5 sotilaista) tuntea nahoissaan, sillä kuninkaan sana oli laki. Armeija oli kuitenkin heikentynyt monen vuoden sotareissulla huonon huoltotilanteen, kapinoinnin, sairauksien, ja juopottelun tähden.

Ukrainassa sijaitsee edelleen Pultavan kylä Harkovan ja Kiovan puolivälissä.  Siellä Ruotsin suurvaltapyrkimys mureni lopullisesti ja pysyvästi. 18.6. 1709. Venäläisiä oli taistelussa 45000 ja Kaarlen joukkoja 20000 miestä. Sota oli pien ohi ja Kaarlen joukoista yli 9 300 kuoli ja lähes 2 900 vangittiin.

Venäläiset valtasivat Inkerin Pultavan taistelun jälkeen vuonna 1710, Viipurin ja Käkisalmen sekä Helsingin, Porvoon ja Turun vuonna 1713. Koko Etelä-Suomi oli miehitetty, kun Carl Gustaf Armfelt oli kärsinyt tappion Pälkäneellä Kostianvirran taistelussa 1713 ja Isossakyrössä Napuen taistelussa vuonna 1714. Siitä alkoi isonvihan aika, jolloin suomalaisia tapettiin urakalla ja monta tuhatta vietiin vankeina Siperiaan.

Tämä murheellinen historian jakso on jäänyt taakse, mutta nykypäivän uutiset kertovat taas ajasta, jolloin kärsimys vaivaa kansoja.ja suuret joukot kulkevat päämäärättömästi pakoon sotien tieltä. Ihmiset rukoilevat Herraa ja etsivät Jumalaa, odottavat helpotusta elämäänsä. Perheet hajoavat, kodit hajoavat, kaikki vuosien vaiva ja työ murenee hetkessä raunioiksi. Kaikkialla on itkua, toivottomuutta, riisumista ja tappiota. Vihollisen henkivallat riepottavat ihmissieluja sotimaan keskenään, pimeys peittää kansat, viha ahdistaa mielet.

Turvamme ei ole Ruotsissa, eikä sitä kieltä puhuvissa, ei myöskään Venäjässä eikä sitä kieltä puhuvissa, ei ole Euroopan valtioliitossa, eikä sen alueen sotilasliitossa, ei ole euroissa eikä dollareissa, ei terveydenhuollossa eikä rokotuksissa. Elämme pahan vallassa olevassa maailmassa, jossa valhe ja vääryys rehottavat, jossa viha ja väkivalta asuvat, jossa enemmistön mielipide ratkaisee ja ohjaa päätöksiä. On vain ajan kysymys, milloin antikristus astuu ohjaksiin alistamalla kaikki päätöksiensä alle.

Uskovina turvamme on ikiaikojen Jumalassa ja hänen pysyvässä sanassaan. 

"Sillä tämä on Jumala, meidän Jumalamme, aina ja iankaikkisesti; hän johdattaa meitä kuolemaan asti." Ps.48:15. 

”....hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle....” Ef.1:20-22 

"…niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä…." 2.tess.2:8. 

"…ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä…." 2.Tess.1:7.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti