keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Kun kuollut herää puhumaan

 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/omaiset-saivat-elamansa-yllatyksen-ecuadorissa-kuolleeksi-jo-julistettu-nainen-koputti-oman-arkkunsa-kantta/8720044#gs.0ks5ox

Tallensin aikoinaan ystäväni Pekka Paukkalan, Ecuadorin lähetystyöntekijän kertoman tapauksen kymmenen vuotta sitten Kritus-kalliolla kirjaani 19.3. päivälle ja se oli tällainen:

 19.3. Sain viestin Etelä-Amerikasta ystävältäni Pekalta, joka on siellä viidakossa lähetystyössä intiaanien parissa: - Täällä sattui aika erikoinen juttu. Ensi viikolla haluan mennä Domingon kanssa paikan päälle kuulemaan silminnäkijöitten kommentit. Näin meille juttu kerrottiin. Tapahtumapaikka Los Rios, noin tunnin ajo veneellä ala-virtaan. Oli erään uskossa olleen naisen hautajaiset. Kesken  ruumiinvalvojaisten alkoi kuulua koputusta. Ensin ei sitä paikallistettu, sitten joku huomasi että arkun kanteen koputetaan. Kansi avattiin ja vainaja nousi istumaan. Väri muuttui elävän ihmisen väriksi ja sitten nainen alkoi puhua. Sanoi, että hänet lähetettiin vain antamaan viesti. Puhui siitä, kuinka uskovien tulisi rakastaa toisiaan ja tehdä työtä yhdessä ja evankelioida rohkeasti. Pahanpuhumista pitää välttää ja kaikkia ihmisiä rakastaa. Jumala antaa voiman kaikkeen. Jeesuksen tulo on todella lähellä, hän on jo valmistautumassa. On todella vähän aikaa tehdä työtä, olkaa lujat ja rohkeat.  Sitten nainen sanoi, että nyt hän palaa takaisin Isän tykö. Paneutui pitkälleen ja muuttui taas kalpeaksi.  

 

Intiaaninaisen kokemus on ihmeellinen viesti kuolemattomuuden maasta Jumalalta. Siinä ei ole mitään uutta Raamatun sanaan nähden, mutta tilanne on erikoinen ja poikkeava. Sanoman sisältö oli selvä: 1.Rakasta toisia uskovia 2.Yhteys Herran työssä 3.Rohkea evankeliumin julistus 4.Parannus pahoista puheista 5. Kaikkien ihmisten katseleminen Jumalan rakkauden silmin 6.Jumala antaa voiman tarpeiden mukaan 7.Jeesus tulee pian.

     Jeesus on ostanut itselleen seurakunnan, uskovat, pelastettujen joukon, josta valmistetaan Karitsan morsianta. Tämä salattu yhteys voi toimia ja rakentua vain  Kristuksen rakkauden kautta. Uskovien yhteys on lopunai­koina kovalla koetuksella, jota kaikenlainen lahkolaisuus ja eriseuraisuus, erilaiset tyylit ja suuntaukset pyrkivät murtamaan. Uskovan on tietoisesti valittava Herran halvat matkamiehet ystävikseen tai sitten kuljettava fiksujen suruttomien kanssa kadotukseen. Jokaisen on tehtävä selvä itselleen, että haluaako taivaaseen Jumalan ehdoilla, haluaako sitoutua siihen, mitä Vapahtaja sanoo. 

 

Rohkea evankeliumin julistus on katoamassa ja tilalle tullut kaikenlainen hömppäkristillisyys, jossa ihmisiä nukutetaan harhaan. Kaita tie vaihtuu laveaksi tieksi, Jumala muuttuu kaikki suvaitsevaksi apumieheksi, jota ihmiset voivat komennella mielin määrin. Tuomion pelko häviää ja taivaasta tulee automaatio, johon jokainen siirretään kuoltuaan. Parannus on tarpeellinen uskovalle joka päivä, mutta penseälle parannus on vastenmielinen kokoelma käskyjä. Pahoista puheista tekee parannusta vain Pyhän Hengen herkistämä ihminen. Hän rukoilee auttajaansa tässä kaikkein yksinkertaisimmassa ja vaikeimmassa alueessa.

 

   Jumalan voima ilmenee heikkoudessamme, juuri siinä, mikä on meidän avuttominta aluettamme. Herra antaa mielellään armonsa matkallemme, toisten ihmisten johdattamiseksi Kristuksen luokse. Maailmaa on kat­sottava Golgatalta käsin. Maailmankaikkeuden tärkein henkilö on Vapah­tajamme Jeesus ja hänen vaikutuksessaan on huonoinkin ihminen löytävä avun. 

 

Jeesus tulee, hän tulee pian. Kohta pasuuna soi ja uskovat kutsutaan kotiin. Kristus tulee tempaamaan omansa pois maailman palon eteisestä. Tuhoon tuomittu maapallo vavahtelee, järisee, heiluu ja kouristelee. Se kulkee kuin kaatumatautinen, jolla on vähän elinpäiviä. Sen kuolinhetki lähenee. ”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” Ilm.22:12-13. Mutta uskoville koittaa ilo taivaassa Jeesuksen luona, pelastettujen joukossa. Alkaa ikuinen elämä Jumalan paratiisissa häntä palvellen, kunnioittaen ja kiittäen. Kaikki pelastetut laulavat Mooseksen ja Karitsan virttä. Kaikki kotiin päässeet ylistävät tapettua Karitsaa ja kiittävät voitostaan Karitsan veren voimaa. 

 

   Elämme erikoista aikaa, jossa suuri luopumus nakertaa kristikuntaa ja vanhat, perinteiset käsitykset romutetaan raa’asti. Mutta samalla kuulem­me uusia, ihmeellisiä viestejä kehitysmaista, jossa evankeliumi saavuttaa jatkuvasti ihmissydämiä. Pelastuksen saaneitten luku kertautuu ennennä­kemättömällä nopeudella ja monet tulevat Jumalan valtakuntaan säh­köisten viestimien kautta. Kaiken keskellä Jumala herättää pimeässä viidakossa intiaaninaisen pitämään ehkä vain yhden merkittävän todistuksen koko elämänsä aikana? Ja sen seurauksena Jumala puhuu meille – kuulemmeko hänen äänensä?

 

 Jeesus, sinä ilmestyt niin yllättäen ja kuitenkin sinun sanasi on kertonut meille jo kaiken tämän ennen syntymäämme. Auta meitä kuulemaan ääntäsi, seuraamaan sinua ja luottamaan sinuun kaikessa. Kiitos heistä, jotka puhuvat sinusta, todistavat sinusta, jotka laulavat sinusta, jotka odottavat sinua. Kätke meidät kaikki, tämä joukko, pyhiin haavoihisi ja vie meidät luoksesi kirkkauden kotiin. Aamen.

2.Jeesus ompi ylkä rakas,

niin ei muut voi rakastaa.

Hän on aina meitä läsnä,

pahuudesta pelastaa.

 

3.Yljän sydän, yljän halu

Jeesuksella meihin on,

köyhää morsiantaan kohtaan

sulous niin verraton,

 

4.Morsian on huono, nurja,

syntinen ja saastainen,

ilkeä, alaston ja kurja,

häpeän, pilkan alainen.

 

5.Ylkä vanhurskaudellaan

morsiamen kaunistaa,

Hän, jok' alastonna kärsi,

alastoman vaatettaa.

 

8.Varjele mua, rakkahani,

kunnes häihin kutsutaan,

jossa palvelijanasi rintaas’

pääni painaa saan!

Vsv 55

 

Raamatunlukua:   VT Jes.61. UT Ilm.21.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti