keskiviikko 2. elokuuta 2023

Usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan

 






Muistan hyvin Jaakon vuosien takaa ja pidimme monia tilaisuuksia yhdessä. Joskus hän yöpyi meillä ja päinvastoin. Siksi olikin tosi järkyttävää lukea uutisia hänen kuolemastaan. Osa asioista jää varmaan tuntemattomiksi ja vain Jumala on rekistöröinyt kaiken kirjoihinsa.

Jaakko teki päihdeongelmaisten kanssa työtä monta vuotta ja hänellä oli perhe. Hän lauloi Konnakuorossa ja todisti Jeesuksesta. Tällainen juttu hänestä tehtiin syntymäpäivänään Jyväskylän Katulähetyksen lehteen.

50 vuotta takana

Jaakko Brilli ja elämänarvot

Lauantaina 12.5. Humalamäen luonnon äänien rinnalla kiiri voimakas moottoreiden ääni. Moottoripyöriä saapui koulun pihalle pitkin lauantai-iltaa. Vieraat tulivat juhlistamaan kristillisen

moottoripyöräkerhonsa Breacher MC:n jäsenen ja varapresidentin Jaakko Brillin vanhenemista.

Kun mies ikääntyy ja saavuttaa viidenkymmenen etapin, on enin kiukku elämästä jo tasaantunut, toteaa Jaakko.

- Nuoresta vihaisesta miehestä on tullut guppe-sarjalainen. Vanhalle motoristille se merkitsee käytännössä sitä, että kun moottoripyörässä on kaasunpalautusjousi niin se on guppesarjalaisella niin voimakas, että mutkaan ajettaessa kaasua tulee riittävästi löysättyä, naurahtaa Jaakko.

Moottoripyörä ja kristillinen moottoripyöräkerho Breacher MC ovat Jaakolle tärkeitä asioita. Koko perhe harrastaa pyöräilyä ja merkki on Harley Davidson. Kristilliseen moottoripyöräkerhoon kuuluminen ei aina ole ollut miehelle elämän arvo eikä kristillisyys ole matkannut mukana.

- Nuoruusvuosina meni todella lujaa ja elämä rikkoutui johtaen minut moniin ongelmiin ja vaikeuksiin, toteaa Jaakko.

Elämän vanhetessa ja samalla kypsyessä elämänkokemuksen myötä, oppii elämää ja monia asioita.

- Sitä voi vanhetessa olla vertaistukena nuoremmille ja miksei vanhemmillekin ihmisille. Elämänkokemus antaa siihen hyvät eväät.

Jaakko johtaa näin keskustelun nykyiseen työhönsä. Mies työskentelee Jyväskylän katulähetyksen puolimatkan kodissa. Katulähetys tekee arvokasta työtä syrjäytyneitten ja päihdeongelmaisten ihmisten auttamiseksi. Jaakko on kokenut työn omaksi jutukseen ja suorittaa parhaillaan päihdetyön ammattitutkintoa. Työ elämän varjopuolella elävien keskuudessa ei ole muotiasia.

-Näkisin työn Katulähetyksellä tavaksi elää. Se ei ole istumista toimistossa vaan rinnalla kulkemista ja työskentelyä asiakkaiden kanssa heidän arkensa keskellä. Kristillinen päihdetyö lähtee sydämestä, ei velvollisuudesta tai rahantarpeesta.

 

Elämän arvot

Elämä sisältää monia arvoja. Se, mitä arvostaa elämässä, johtaa käytännön tekoihin. Tarpeemme, halumme ja toiveemme liittyvät usein omaksumiimme arvoihin. Perhe, uskollisuus, rehellisyys, avoimuus, lähimmäisen kunnioittaminen eikä vähimpänä vaikuttaja myöskään usko Jumalaan. Listaa voisi jatkaa pitkäksikin luetteloksi, mutta elämän arvot ovat aina sen hetkiset kuin on elämäntilanteemme. Arvot muotoutuvat näin ollen usein iän myötä ja muuntuvat elämänkokemuksissa. Elämän arvojen varassa on pitkälti koko elämä. Jaakon elämän arvot ovat viimeisten vuosien saatossa muuttuneet rajusti. Iän ja elämänkokemuksen kautta on joutunut arvioimaan kaiken uudelleen.

- Tuntuu, että ne arvot, joita nyt kunnioittaa olivat ennen täysin ylösalaisin. Nyt ne ovat oikein päin ja osaa myös nauttia elämästä. Elämä itsessään on nyt enemmän kuin paraskaan huume. Se, mikä ennen ei pitänyt paikkaansa on nyt todellisuutta. Elämän traumaattiset kokemukset, murrosikä ja kaveripiirin harrastukset, syrjäytyminen työelämästä tai epäonnistuminen opiskelussa. Siinä joitakin asioita, jotka ovat johtaneet monen ihmisen erilaisten päihteiden synnyttämään riippuvuuteen. Samalla elämän arvot ovat romuttuneet eikä ihminen kykene niitä toteuttamaan. Jaakko näkee oman kokemuksen pohjalta arvojen löytymisen lääkkeeksi Raamatun evankeliumin.

- Kiteytän arvokysymyksen omalla kohdallani ystäväni Kari Kortelaisen laulun sanoihin “Usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan, se on enemmän kuin osaamme me kuvitellakaan, se on rakkaudella ojennettu käsi Jumalan, johon tarttumalla elää uskallan.” Siinä kokemisessa löytyvät myös kadotetut elämän arvot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti