Mitä te teette heidän sielujensa hyväksi?

 

K A Wrede

Arkkitehti K A Wrede syntyi Anjalassa ja solmi avioliiton 1888 turkulaisen tupakkatehtailijan, kauppaneuvos Fredric von Rettigin tyttären, Gertrudin kanssa. Karl August piirsi monta hienoa rakennusta Suomessa: Lähetysseuran rukoushuoneen ja toimitalo Helsingin Tähtitorninkadulla, Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneen Helsingissä, Helsingin diakonissalaitoksen kirkon, sisarkodin ja talousrakennuksen, Turun kaupunginkirjaston, Näsilinnan Tampereella ja paljon muuta. Mutta Jumala oli ajatellut hänestä julistajan palvelukseensa. Tultuaan hengelliseen herätykseen hän osallistui tilaisuuksiin kuulijana. Mutta vähitellen hänelle alkoi selvitä Jumalan suunnitelma, joka ei ollut lainkaan helppo niellä. Hänen piti nöyrtyä arvostetusta virkamiehestä tavallisten ihmisten maailmaan. Hän joutui kysymään Paavalin tavoin: Mitä minun on tehtävä? Apt.22:10. 

- Olin viime vuosien koettelemuksien masentama. Olin luullut olevani uskovainen, mutta ymmärsin nyt, että olin pettänyt itseäni, että olin kunnianhimoinen ja ylpeä. Minun ei ollut vaikeata omaksua Jumalan armoa. Hurskaan lapsuudenkotini perintönä ymmärsin ja uskoin, että Kristus on sovittanut maailman synnin ja että jokainen häneen uskova saattoi vas­taanottaa syntiensä anteeksiantamuksen. Mutta vasta nyt ym­märsin jotain sen lisäksi. Sen, joka uskoo Kristukseen, on elettävä Kristukselle. Tässä oli minun suuri vaikeuteni. Tahdoin­ko jättää synnin, muuttaa seurustelu- ja elämäntapani ja tun­nustaa Kristusta maailman edessä ja aktiivisesti osallistua toimintaan toisten sielujen pelastamiseksi? Toisin sanoen: Olinko halukas tulemaan todelliseksi kristityksi? 

Jumala johdatti hänet Viipuriin töihin, mutta samalla hän tutustui moniin eläviin uskoviin. Raamattua lukemalla, etsimällä ja rukoilemalla hän löysi yhteyden Jumalaan. Ensin hän opetteli pitämään lapsille pyhäkoulua, jakamaan traktaatteja, lehtiä ja käymään köyhissä työläisperheissä avustuskäynneillä ja pitämään esirukouksia. Hänen alkuajan askeleistaan on kuvaus Viipurissa vietetystä työajasta:

 

Luther-kirkko

- Kevättalven (1895) aikana kävi luonani muuan uskovainen mies, jota silloin en vielä lähemmin tuntenut. Uskonnollisia asioita koskettelevan keskustelumme kuluessa hän lausui osapuilleen näin: "Te olette arkkitehti, te olette työnantajana valtion puolesta ja teidän johdossanne on paljon työläisiä, jotka saavat avullanne ruumiillisen elatuksensa. Mutta mitä te teette heidän sielujensa hyväksi?" Tulin kovin noloksi enkä tiennyt mitä vastaisin, sillä enhän oikeastaan tehnyt yhtään mitään asian hyväksi. Vastasin, että tahdoin kyllä tehdä kaiken voitavani Herralleni ja sen tähden suunnittelin kyllä tarvittaessa ilmaiseksi kristillisiin tarkoituksiin rakennuspiirustuksia. Kunkin tuli auttaa kykynsä mukaan. Mutta en ymmärtänyt, mitä olisin voinut tehdä työläisteni hyväksi. Vieraani sanoi, että minun tuli tunnustaa heille uskoni ja puhua pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Vastasin, ettei minusta ollut puhujaksi. Enhän ollut koskaan esiintynyt puhujana, muutamia epäonnistuneita hääpuheita lukuun ottamatta. Keskusteluamme jatkui, ja hän poistui.

Diakonissalaitos

Mutta tuon miehen sanat eivät jättäneet minua rauhaan. Enhän todellakaan huolehtinut millään tavoin työläisteni sieluista, ja olihan Jumala kuitenkin tavallaan uskonut heidät huostaani. Mutta kuinka osaisin puhua ja mitä sanoisin? Olisi välttämätöntä puhua suomeksi, jota kaikki työläiseni käyttivät, enkä tuntenut osaavani sitä tarpeeksi hyvin, olihan ruotsi äidinkieleni. Voisihan myös sattua ikäviä välikohtauksia, voisin saada osakseni vastustusta ja pilkkaa, sillä otaksuttavasti monet työläisistäni olivat kristinuskoa vihaavia sosialisteja.

 

- Tahdoin totella Jumalaa ehdoitta ja päätin sen vuoksi puhua työläisilleni tuosta ainoasta tarpeellisesta kävi miten kävi. Aloin valmistautua: ostin suomenkielisen Uuden testamentin ja rupesin innolla sitä lukemaan sekä opettelin ulkoa tärkeimmät raamatunpaikat. Tämä opiskelu jatkuikin sitten joka päivä vuosikausia. Samalla aloin ottaa tunteja suomen kielessä, jotta oppisin puhumaan kieliopillisesti oikein. Ja sitten kirjoitin pienen puheen, jonka aioin työläisilleni lukea ääneen, sillä en uskaltanut puhua heille vapaasti. — Pelätty päivä valkeni, — olin pyytänyt työläiset, rakennusmestarin ja työnjohtajan sunnuntaiksi kotiini puolen päivän jälkeen kahville. Epäonnistumista ajatellessani tulin suorastaan sairaaksi ja ajattelin, että elämäni tulisi olemaan täynnä kärsimystä, jos minun olisi pakko usein puhua.

Lähetyskirkko

Kun he olivat tulleet ja tervehdittyämme asettuneet istumaan, niin pyysin saada esittää heille, mitä mielessäni liikkui. Todistin lyhyesti: rauhaa ja onnea olin kauan etsinyt maailmasta ja sen tarjoamista iloista, mutta tuloksetta. Sitten olin kääntynyt Jumalan tykö ja löytänyt hänen sanansa johdolla tien Jeesuksen Kristuksen, maailman Vapahtajan ja minun Vapahtajani luo. Ja nyt olin iloinen ja onnellinen omistaessani uskon häneen ja saatuani varmuuden siitä, että anteeksiantamuksen kaikista synneistäni oli tuottanut hänen uhrikuolemansa minun edestäni, ja nyt aioin palvella häntä kaikessa. Sen tähden kehottaisin vakavasti näitä veljiäni, joiden tahtoisin osallistuvan parhaimmasta mitä omistin, uskostani, etsimään samaa Vapahtajaa ja saamaan onnen hänen yhteydessään.

 

Näsinlinna

- Olin pelännyt, mihin tämä tunnustus mahtaisi johtaa, mutta mitään välikohtausta ei syntynyt. Kaikki istuivat hiljaa, ja monen silmässä näin kyyneleen välkkeen. Yhden ja toisen ahavoituneet kasvot ilmaisivat syvää liikutusta. Sitten rakennusmestari nousi, tuli luokseni ja kiitti, puristi kättäni ja sanoi olevansa iloinen saadessaan palvella samaa Herraa, sillä hänkin oli uskovainen, laestadiolainen. Hänen jälkeensä tuli työnjohtaja tunnustaen osapuilleen samaa ja sen jälkeen muutamia työläisiä, toiset enemmän toiset vähemmän uskonnollisia. Kyynelten virratessa muuan nuori, kookas mies kertoi olevansa tuhlaajapoika, mutta sanoi tahtovansa palata jälleen isän kotiin ja pyysi minun apuani, mitä mielelläni lupasin. Sen jälkeen joimme kahvia ja puhuimme vakavista asioista, ja sitten he poistuivat. Täydestä sydämestäni kiitin Jumalaa, että hän oli auttanut minua tunnustaessani uskoni ja että minua oli ymmärretty. Siitä hetkestä lähtien tunsin työläiseni läheisiksi ja rakkaiksi. Koetin auttaa heitä ruumiin ja sielun puolesta, ja mitä parhain suhde vallitsi koko ajan heidän ja minun välilläni.

 

kirjasto Turussa

- Vähän aikaa jälkeenpäin tapasin erään Pietarissa oleskelevan englantilaisen papin, Suomi-ystävän, joka suuresti harrasti samaa asiaa. Hän pyysi minua seuraansa, antoi monta hyvää neuvoa ja opetusta ja kehotti minua edelleen puhumaan työläisille. Mutta tämä piti tapahtua vapaasti turvautumatta konseptiin. Ja minun oli huolellisesti valmistauduttava ja ajateltava, mitä sanottavaa Jumala minulle antaisi sekä puhuttava jonkun raamatuntekstin johdolla. Jälleen otin nämä neuvot Jumalan kädestä ja seurasin niitä, ja puhuin sen jälkeen työläisille suunnilleen kerran kuukaudessa vapaasti. Vaikealta tuntui, mutta sujuihan se, joskin joka kerta tunsin suurta pelonalaisuutta.

 

pankin talo Helsingissä

- Kun Viipurista lähdön aika läheni, tunsin eron työläisistäni tulevan erikoisen vaikeaksi. Pidin heille jäähyväisjuhlan kauniissa puutarhassa, joka kuului samaan taloon, missä asuin. Läsnä oli monia, joiden elämään olin saanut vaikuttaa Jumalan heikkona aseena ja eron hetkellä tunsimme syvää liikutusta. Vahvat miehet itkivät kuin lapset. Kaikki pelko, jota olin tuntenut asian tähden, ei näyttänyt miltään sen ilon rinnalla, jota nyt tunsin nähdessäni, että Herra oli siunannut ylen heikkoa työtäni.

 

Myöhemmin Wrede oli kysytty puhuja erilaisissa kokoussarjoissa eri puolilla Suomea. Järjestäjinä olivat NMKY, NNKY, Evankeliumiyhdistys, Kaupunkilähetys, Lähetysseura ja paikalliset seurakunnat. Tuhannet ihmiset kävivät häntä kuulemassa ja lukemattomat ihmiset vapautuivat syntitaakoistaan ja tulivat uskoon. Turussa 1906 Tuomiokirkkoon ahtautui 4000 ihmistä sanan kuuloon, kun paikallinen akatemiansali oli käynyt pieneksi. Sielunhoitoa harjoitettiin tuntikausia kaipaavien kanssa kokousten jälkeen ja taivaan enkelit saivat iloita lukuisista sieluista, jotka tekivät parannuksen.