maanantai 25. joulukuuta 2023

Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat! Joh.20:29

 

Olin menossa hengelliseen tilaisuuteen puhumaan, ja tapasin siellä ihmisiä, jotka olivat minulle entuudestaan tuttuja. Mutta paikalla oli myös monta minulle uutta tuttavuutta. Eräs vanha mies pysähtyi kohdalleni ja muistin hänen kasvonsa vuosien takaa. Aloimme jutella ja muistella menneitä. Ehdimme nostaa pöydälle monta yhteistä tuttua muistoa. Hän puhui paljon ja pitkään, ja ajattelin, että hän voisi jo mennä istumaan paikalleen? Mutta sitkeästi mies jatkoi seurustelua. Jossain vaiheessa hän kertoi jääneensä hiljattain leskeksi ja olevansa kovin yksinäinen, naapurit olivat kuolleet, eikä ollut juttuseuraa. Niin, kirkko oli oikea paikka tavata ystäviä, uskonystäviä ja sitä varten me olemme täällä, että voisimme kuunnella ja tukea toinen toistamme. Kun elämä kääntyy ehtooseen näyttää siltä, kuin valo himmenisi koko ajan kohti kaamosta. Lähimmäiset säälittelevät vanhenevaa, ohikulkijat vähättelevät häntä, mutta Jumala on antanut suuret ja kalliit lupauksensa vahvistamaan kulkijan uskoa. Siksi Jumalan omalla on valaistu tie valmistettuna kuljettavaksi ja sen päässä on ikuinen kirkkaus. Surullista ja kuitenkin niin toivorikasta, ajattelin. Sitten mies meni paikalleen istumaan ja tilaisuus alkoi.

 



Tilaisuuden jälkeen paikallinen pastori tuli vaimonsa kanssa juttelemaan. Mekin muistelimme menneitä ja kävimme läpi nykypäivän tapauksia. Oli mukava jutella samoin ajattelevien kanssa. Olimme uskossa. Jossain vaiheessa olimme eroamassa ja rouva pyysi esirukousta. Tilanne tuli yllättäen ja en osannut kuvitella, että heidänlaisensa vastuunkantajat olisivat minun palveluksieni tarpeessa. Nousin seisomaan ja laskin käteni kummankin puolison harteille ja aloin vuodattaa sydäntäni Herran eteen heidän hyväkseen. Oli kovin rohkaisevaa olla muistamassa kahden veteraanin elämää Kristuksen kasvojen valoa rukoillen ja elämästä kiittäen pienen hetken verran. Mitä tuon rukouspyynnön taakse kätkeytyikään, ei ollut minun tiedossani. Tunsin vain pinnallisesti heidän menneisyyttään. Mutta tiesin, että Herra Jeesus haluaa rohkaista jokaista häneen uskovaa jatkamaan matkaansa iloiten ja heittäen kaikki murheensa Vapahtajan kannettavaksi - päivittäin.

 

Istuimme vielä hetken kahvikupin ääressä erään vanhan miehen kanssa. Kuuntelin häntä ja kommentoin jotakin keskusteluissamme. Sitten hän sanoi olevansa menossa hautausmaalle ja kysyi voisinko tulla hänen mukaansa auttamaan kulkemisessa. Myönnyin. Lähdimme ajamaan kirkolle ja pian olimme perillä. Hämärä oli jo laskeutunut kylään. Mies ponnisteli ulos autosta keppiinsä nojaten lumisessa maisemassa. Tartuin hänen kainaloonsa kuin ravintolan portsari ja niin lähdimme etsimään tuttua hautapaikkaa. Laskeuduimme alas mäenrinnettä ja huomasin, ettei miehen tasapainokyky ollut enää kovin kaksinen. Mutta yhdessä laahustimme eteenpäin. Vihdoin hauta löytyi. Siinä lukivat kultakirjaimin sukulaisten nimet. Sitten mies pudotti kepin kädestään ja polvistui lumeen. Hän lakaisi käsineellään näkyviin vielä parin hiljattain kuolleen sukulaisen nimilaatan. Nekin olivat kultakirjaimin siinä näkyvissä. Kaivoin kassistamme esiin kynttilän ja sytytin sen ojentaen miehelle. Hän laski kynttilän vainajien leposijalle ja sitten hän alkoi ääneen rukoilla. Hän rukoili hiljaa, tuskin kuultavasti ja ylisti Jumalaa, kiitti rakkaistaan, jotka Jeesus oli hänelle antanut ja joiden kanssa hän oli saanut vuosikymmenet elää. He nyt olivat Herran luona

taivaassa ja heidän kylmenneet ruumiinsa odottivat maan alla ylösnousemuksen ihanaa aamua. Se oli hyvin liikuttava hetki, autoin miehen ylös lumesta ja takaisin autoon. Kotimatkalla kävin vielä läpi ihmeellistä iltaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti