Yhtä vähän kuin voit estää aurinkoa nousemasta, voit estää Kristusta, vanhurskauden aurinkoa koittamasta, Mal.44:2. Älä käännä hetkeksikään pois katsettasi Kristuksesta. Älä katso syntiä, vaan katso ensin Kristusta. Ellet syntejäsi murehtiessasi näe Kristusta, lopeta murehtimisesi, Sak.12:10. Kaikissa arkisen elämän askareissa katso Kristukseen ennen työhön ryhtymistäsi katso Kristukseen saadaksesi anteeksiantamuksen, työtä tehdessäsi saadaksesi apua ja työn päätyttyä saadaksesi hänen hyväksymisensä. Ilman tätä kaikki työsi ovat lihallisia ja huolettomasti tehtyjä.
Älä tee evankeliumista lakia, siten että sinun olisi itse vielä tehtävä ja kärsittävä jokin osa siitä, ja Kristus olisi vain puolinainen välimies tai niin että sinun pitäisi kantaa osa synneistäsi ja toimittaa siitä sovitus. Anna synnin särkeä sydämesi, muttei toivoasi evankeliumiin.
Katsele enemmän vanhurskauttamista kuin pyhitystä. Älä korkeimmissakaan käskyissä ajattele Kristusta vaatijana, vaan maksajana, joka on ottanut tehtäväkseen velan maksamisen. Jos olet katsellut omia päätöksiäsi, ponnistuksiasi, tekojasi, velvollisuuksiasi ja mielenlaatuasi enemmän kuin Kristusta, se käy sinulle kovin kalliiksi. Onko ihme. että kuljet valitellen. Armolahjat olkoot todistuksia, mutta Kristuksen ansion on ilman niitä oltava toivosi perustuksena, jolle rakennat. Kristus yksin kirkkautemme toivo. Kol.1:27.
Tullessamme Jumalan luo emme saa tuoda mitään muuta kuin Kristuksen. Kaikki lisät ja kaikki aikaisemmat ansiomme myrkyttävät ja turmelevat uskon. Se joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksiensa, lahjojensa, uskoon tulemisessa tms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.
Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi ja niin vieraaksi luonnolliselle ihmiselle. Jos uskot, on sinun joka päivä tappiona ja roskana, Fil.3:7, 8, jätettävä syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi ja nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvanasi. Joka päivä on tekosi ja itsekeskeisyytesi hävitettävä. Kristus on Jumalan lahja, Joh.4:10 ja 3:16. Usko on Jumalan lahja, Ef.2:8. Anteeksiantamus on armolahja, Room.5:16. Voi, kuinka luontomme riehuu, kiivailee ja raivoaa sitä vastaan, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki omat teot ovat kelpaamattomia ja arvottomia taivaassa.
Jos ihmisen olisi pitänyt suunnitella pelastus, hän olisi mieluummin antanut sen pyhien ia enkelien kaupiteltavaksi kuin Kristukselle, joka antaa sen ilmaiseksi. Juuri siksi sielu sitä epäilee. Ihmisluonto tahtoo viitoittaa tien, jolla teot vanhurskauttavat, siksi se kauhistuu Kristuksen ansiota itselleen mitä tuhoisimpana. Luonnollinen ihminen haluaisi pelastukseen tehdä mitä tahansa mieluimmin kuin mennä Kristuksen luo, liittyä Kristukseen ja olla hänelle kaikesta velassa. Kristus ei vaadi mitään, mutta sielu tahtoisi tyrkyttää Kristukselle aina jotain omaansa. Tässä juuri on suuri ristiriita. Mieti, oletko vielä milloinkaan nähnyt, mitä Kristus on ansainnut. Oletko koskaan nähnyt, miten ääretön on hänen kuolemansa tuottama sovitus? Oletko nähnyt tätä, kun synnin kuorma ja Jumalan viha painaa raskaana omaatuntoasi? Kristuksen ansion suuruuden tuntee vain syvässä ahdistuksessa oleva köyhä sielu. Heikko synnintunto ylistää vain vaimeasti ja heikolla äänellä Kristuksen verta ja ansiota.
EPÄTOIVOINEN syntinen. Sinä katselet oikealle ja vasemmalle sanoen: "Missä minä näen sitä, mikä on hyvää?" Sinä kääntelet kaikkia hyviä tekojasi ja jumalisuuttasi saadaksesi aikaan vanhurskauden, jossa pelastuisit. Katso nyt vihdoinkin Kristukseen. Katsokaa häneen ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki. Jes.45:22. Hän on pelastaja, ja paitsi häntä ei ole ketään toista, jae 21. Mihin muuanne katsonetkin, olet sinä hukassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti