Ps.106:15. Ja hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410435&open-series=572&title=rokotus-ei-auta-rukous-kyllakin

Nikolaiittojen opetuksia ja elämää seurakunnassa

 

Oman hengellisen työurani aikana minulle laitettiin nimekkeeksi kenttäsihteeri, piirisihteeri, aluejohtaja, evankelista, joilla rajattiin suorittamaani kutsumusta Jumalan valtakunnassa. Oli ihmisiä, jotka ajattelivat, että minä olin jotenkin tavallisten uskovien yläpuolella. Mutta se ei ollut totta, ihmisillä vaan on taipumus etsiä jotakin kättä pitempää avuksi elämässään ja joskus se on toinen ihminen. Eri puolilla Suomea kuljeksittuani huomasin, että kaikkialla löytyi hyviä uskonystäviä, joiden kanssa oli helppo tulla toimeen ja jotka jakoivat mielellään uskon Vapahtajaan kanssani. Nykyaikaisesti puhuttaisiin verkostoitumisesta, mutta Raamattu sanoo sen olevan pyhien yhteyttä. Se on Jumalan aikaan saamaa elämää hänen valtakunnassaan.

Kristittyjen yhteys oli tärkeä opetus Jeesuksen mukaan ja sitä hän korosti jopa antamalla käskyn keskinäisestä rakkaudesta. Kukaan ei minulle siitä mitään puhunut erikseen, mutta uskoon tuloni jälkeen se oli päivän selvä juttu. Mutta pian jouduin opettelemaan kristikunnan jakaantumisen aakkosia ja sitä, miksi kaikki uskovat eivät olleet toinen toistensa kanssa tekemisissä. Huomasin, että oli lahkoja, eriseuroja, kuppikuntia ja eliittiryhmiä, joilla jokaisella oli omat korostuksensa. Korostukset ikään kuin korottivat heitä? Näillä ne myöskin sitten torjuivat kaikenlaisen kanssakäymisen toisinajattelevien kristittyjen kanssa. Kirkon piirissä kuitenkin oli sen verran leveät seinät, että monet pienet ryhmät kuitenkin mahtuivat sinne – tosin eri aikoina. Tittelin-kipeys on vakava puutostauti, jossa Kristus puuttuu ihmisen sydämestä ja hänen kuninkuutensa on ties missä.

Ilmestyskirjassa Jeesus mainitsee pari kertaa sen aikaisen eksytyksen: Ilm.2:6. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan. Nämä veijarit olivat luoneet vapaan kristillisyyden keskelle uuden opin, jossa papit olivat korkeampaa säätyä kuin tavalliset uskovat. Ilm.2:15. Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista. Alkuperäinen Jumalan suunnitelma yhdestä Paimenesta ja yhdestä laumasta oli mennyt rikki. Ei ihme, että Jeesus moitti sen suunnan edustajia. Nikolaiittain opissa joku paikallinen aaltonen otti Jeesuksen paikan ja vaati itselleen kunnioitusta asemansa tähden. Se oli ensimmäinen katolinen kirkko ja myöhemmin keksittiin sitten paavi-kultti kardinaaleineen. Tämäkin on menestyksen teologiaa. Ilmeisesti nämä nikolaiittain opin sisäistäneet ihmiset, ovat löytäneet vain opin, kirkon, ryhmän, johtajan ja ansaitun ihmisarvon, mutta ei Jeesusta? Luemmehan jatkuvasti uutisia uskosta luopuneista, jotka olivat kyllästyneet muodolliseen kristillisyyteen ja elämän rajoituksiin. Siellä ei koskaan mainita Jeesusta, mutta uskovien vikoja roppakaupalla!

Mutta oma aikamme on tässä suhteessa vienyt asiaa paljon pidemmälle. Näkyvä oli ottanut näkymättömän paikan, näkeminen oli syrjäyttänyt uskon. Pienessä mittakaavassa se ilmenee yksityisen uskovan elämässä, kun Jumalan sanasta luopuminen tapahtuu synnin suosimisella ja maailman rakkaudella. Olemme tyytyväisiä, kun kirkot ovat näyttelykunnossa, urut kiillotetut, hautausmaat siistit ja suntio kammannut hiuksensa. Järkyttyneinä seuraamme sota-alueilla kirkkojen tuhoamista, emmekä ajattele, että oma seurakuntamme on luopio-tilassa, kuolleen uskon kannattajia? Mietimme ihmisten kärsimystä, muttei pelastumista. Jeesukseen uskovaa ei voi tuhota, tappaa kylläkin.

Olemme tottuneet eriarvoisuuteen kristikunnassa, meille on selvää, että pappi on korkeammassa asemassa kuin maallikko. Siksi näitä termejä käytetään ahkerasti. Mutta olemme tottuneet myös termiin kirkkoherra, joka on surkea suomennos ruotsin sanasta kyrkoherde, joka tarkoittaa seurakunnan paimenta ja on hyvin kuvaava ilmaisu. Sitten on luotu lisäksi käsitteet kappalainen, rovasti, jne. jotka eivät tarkoita yhtään mitään. Tuomio sana täysin harhaan johtava, se on väännös latinan kielestä, domus, joka tarkoittaa kotia ja asuntoa. Tästä on kuitenkin otettu yleiseen käyttöön mm. sana tuomiokirkko. Se on aivan hirveä harhautus evankelisesta seurakunnasta. Piispa on mielletty kirkon yläviraksi, eräänlaiseksi palkinnoksi, jonka kansanvalta lahjoittaa riittävästi koulutetulle ja maailmanmieliselle kirkon jäsenelle. Piispoilla on sitten vielä johtajansa, arkkipiispa, joka sekään ei tarkoita yhtään mitään. Sitten on metropoliitta, arkkimandriitta ja igumeeni johtajia idässä. Yliopistomaailman tittelit ovat olleet kovaa valuuttaa kirkossa, tohtori, lisensiaatti, maisteri. Näiden tittelien on opetettu tarkoittavan hengellisten asioiden asiantuntemusta. Seurakuntiin on rakennettu valtakoneisto, jonka ylläpitäjäksi on ilmoitettu tuomiokapituli (sekin siis vain tuomitsee?). Siellä istuvat ihmiset ovat sitten kaikkein korkeinta luokkaa kristikunnassa ja heidät on valtuutettu päättämään asioista, vaikkei heillä olisi ollenkaan uskoa eikä Pyhää Henkeä.

Nykyajan nikolaiittain opetuksen mukaan muutamat ovat puetut eri tavoin kuin tavalliset uskovat. He käyttävät lipereitä, kauluspantaa, mustaa paitaa, albaa, stoolaa, kappaa, hippalakkia, erikoiskaapua ja suurta paimensauvaa. Näitä kutsutaan kansankielellä yleensä papeiksi ja piispoiksi. Metkaa, ettei kukaan ole keksinyt tehdä ristiä heidän kannettavakseen, se olisi kovin raamatullista? Tavallinen uskovainen ei voi nousta tähän asemaan koskaan, sillä kirkollinen järjestelmä pitää valitsemisen omissa käsissään. Ainoa mahdollisuus olisi apostolin valinnan tapa: kaikki saman kylän uskovat pantaisiin riviin ja sitten rukoiltaisiin ja heitettäisiin arpaa, kenet Herra itse valitsee. Mahtaisi olla jännää, jos vaikka joku aaltonen olisi arvottu paikalle?

Armeija on ilmeisesti ollut paljolti esikuvana nykyaikaiselle kristillisyydelle, siellähän pyritään etenemään arvoasteikossa mahdollisimman korkealle, aliupseeriksi, upseeriksi ja viimein kenraaliksi. Kuulemma eräs äärikarismaattinen liike onkin nimennyt omat johtajansa kenraaleiksi? Myöskin Pelastusarmeija on tykästynyt arvonimityksiin ja tietysti arvon saanut henkilö pitää siitä.

Jeesuksen sana on yksiselitteinen, se ei sisällä nikolaiittain oppia. Kaikki uskovat ovat siinä samanarvoisia Herran edessä. ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh.13:34-35. Mutta milläs rakastat toisia uskovia, kun et kelpaa edes heidän seuraansa? Joskus Jumala jakaa armolahjansa kovin erikoisille tyypeille, jotka eivät sovi mitenkään perinteiseen kirkolliseen järjestykseen ja taas syntyy pieniä villejä porukoita sen seurauksena. Raamattu kuitenkin kehottaa pyrkimään uskovien yhteyteen. Hebr.13:1. ”Pysyköön veljellinen rakkaus.” Mihin se lienee kadonnut?

Raamatun kannalta on mielenkiintoista huomata, että Vapahtaja puhuu ja kirjoituttaa kaikille seurakunnilleen sanomaa riippumatta siitä, kuinka hurskaita tai huonoja olivatkaan. Se on evankeliumia, Herra ei ole tullut tuhoamaan, hävittämään tai heittämään yli laidan. Lähtökohtamme ovat kovin inhimilliset, siksi tarvitsemme kaikki Jumalaa, hänen sanaansa, ohjaustaan. On yksinkertaisesti unohdettava itsensä, kuoltava itselleen ja pyyteilleen. Muuten ongelmat vain kasvavat ja mm. Niikolaiittalaisuus kukkii kuin lupiini kaikkialla. On turha yrittää paeta vallitsevaa tilannetta etsimällä hurskaampaa seuraa ja välttämästä kohtaamasta erilaisuutta. On pidettävä kiinni Jeesuksesta, Herran sanasta ja Jumalan johdatuksesta ja sitten mentävä, mihin Herra lähettää. Luuk.10:3. ”Menkää; katso, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle.” Me kysymme: - Onko se kovin viisasta, Herra, sudethan syövät lampaat? Seurakunta aivan kuhisee susia ja lisää tulee jokaisella oven avauksella. Mutta Jeesus tahtoo pelastaa sudetkin ja siinä tapahtuu taivaallisen suuri ihme: susi muuttuu lampaaksi. Kiitos Jumalalle! Uskovan on hyvä huomata, että luonnostamme kaikkein pyhimmätkin ihmiset ovat sisältä susia ja ilman Kristusta vain kadotettuja sieluja vailla mitään arvoa.

Alkuseurakunnassa oli piirteitä ja käytäntöä, jota nykyään kohtaa vain harvoin. ”Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.” Apt.2:32-33. Kaikki lähti siitä, että Jeesus oli tullut heille rakkaaksi ja he olivat ottaneet tosissaan heille annetut lupaukset, Raamatun ilmoituksen ja Pyhän Hengen johdatuksen. Mutta sosiaalinen käyttäytyminen ei ollut vain jokin kristillinen ohjelma, jolla autettiin puutteenalaista, köyhää ja kärsivää. Siihen liittyi myös väkevä julistus Jeesuksesta, todistus tyrmäsi maailman hengen ja sai aikaan Jumalan pelkoa ja hengellistä herätystä. Uskovien luku lisääntyi jatkuvasti.

Rukoilemme siis Herra, Jeesus, että voittaisit kaikki nikolaiittain korostuksiin eksyneet itsellesi, että itsensä vaatteilla, asemallaan, ystävillään ja titteleillä korostaneet näkisivät sinut. Pyydämme, että Pyhä Henkesi yhdistäisi eri tavoin ajattelevat uskovat suuren nimesi alle kiittämään pelastuksen lahjasta. Ja auta heitä eheytymään, joita tämän ajan nikolaiitat ovat sysineet, syrjineet, halveksineet ja hylänneet. Odotamme Jeesus päivää, jolloin sanasi lupauksen mukaan on vain yksi Paimen ja yksi lauma.

Jooel 2:15-17. Puhaltakaa pasunaan Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa. Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, pakanain pilkattavaksi. Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa: 'Missä on heidän Jumalansa?'"

 

Saarn.5:19. Sekin on Jumalan lahja, jos Jumala kenelle ihmiselle antaa rikkautta ja tavaraa ja sallii hänen syödä siitä ja saada osansa ja iloita vaivannäkönsä ohessa.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410843&open-series=572&title=sa-lahjain-laupias-jakaja

Vaikeat ajat saavat ihmiset etsimään Jumalaa ja tulemaan kirkkoihin

 

Inkerin kirkko on koko historiansa ajan koostunut pienistä seurakunnista. Uskonnon harjoittamisen kieltäneen Neuvostoliiton kommunistihallinnon aikana inkeriläiset kokoontuivat kodeissa ja metsissä, milloin missäkin.

 

Ortodoksisella Venäjällä on nykyisin vain joitakin kymmeniätuhansia evankelis-luterilaisia. Inkerin kirkon jäseniä on alle kymmenentuhatta.

 

Inkerin kirkon pikkuruisia seurakuntia syntyy kuitenkin koko ajan lisää.

 

Niitä on tällä hetkellä jo 120, joista kaukaisin on Keltosta 6 300 kilometrin päässä Itä-Siperiassa sijaitsevassa Ulan-Udessa.

 

Siellä jumalanpalveluksissa puhutaan suomen sijaan burjatia.

 

– Vaikeat ajat saavat ihmiset etsimään Jumalaa ja tulemaan kirkkoihin, piispa Laptev sanoo.

 

– Haasteenamme on pystyä vastaamaan hengellisiin kysymyksiin ymmärrettävästi.

Taisteluja kirkossa ja kirkon takana

 

Eräs ystäväperhe Porissa sai yövieraakseen lapsenlapsensa ja illan tullen pidettiin sitten rukous pikkuisen kanssa ennen nukkumaan menoa. Siinä kaveri lateli ulkoa vanhaa runomittaa ja päätti sen: - Älä meitä päin heitä! ja Hyvää yötä!

Ilmeisesti hengellinen ymmärrys ja ulkona käyty lumisota olivat menneet sekaisin rukousta rustattaessa? Mutta ei se silti ollut huono rukous, vaikka Jumalasta tuleekin hieman kummallinen kuva. Voihan sitä sitten ottaa puheeksi sukulaisen kanssa oikean evankeliumin sopivalla ajalla ja kertoa Jumalan rakkaudesta syntisiä kohtaan.

Meillä kotona tuli lastenlapsilla riitaa puhelimesta ja turhaa huutoa riitti. Sanoin sitten lapsille, että pappa pitää nyt teille raamattuopetuksen. He hiljenivät hetkeksi ja otin esiin tekstin "'Autuaampi on antaa kuin ottaa." Kerroin sitten sovelluksen tähän tilanteeseen, että toisen kännykkä on annettava takaisin omistajalleen ilman vedätystä. Ihmeellistä, lapset muistivat vielä seuraavanakin päivänä saman asian, kun sitä tiedustelin.

Tapasin erään vanhan ystävän kirkossa. Juttelimme tovin ja hän kertoi olleensa aamulla kello viisi kuuntelemassa metson soidinääntä? Erikoista, että joku jaksaa nousta niin aikaisin vain kuuntelemaan linnun mekastusta? Luulen, että monet hurskaista ystävistäni kääntävät siihen aikaan tyytyväisenä kylkeään ajatellen, hyvä ettei kuulu lintujen ääntä? Ehkä sinäkin? Samassa kirkossa oli joukko rippikoululaisia, joilla on vaikeuksia olla hetki paikallaan ja hiljaa. Niinpä pari tyttöä rupesi pelaamaan kirkonmenojen aikana kännykkäpeliä. Mutta ikävä juttu, kanttori huomasi parvelta hyvin alkaneen ajanvietteen, hän tuli ja otti puhelimet pois. Joten jos ilta- tai aamusanomissa on pian tällainen juttu, jossa paheksutaan ahdasmielistä kirkkoa, niin tässä se sitten oli. No, hyvä, ettei kanttoritäti lyönyt tyttöjä.

Eräässä toisessa kirkossa oli menossa konfirmaatiojumalanpalvelus ja se oli aika järkyttävä kokemus, enkä taida vähään aikaan suunnistaa semmoisiin kisoihin? Väkeä oli kuin Haminan markkinoilla, kaikki tyylikkäästi puettuja koristeineen vaatteineen. Eräällä naisella oli erikoinen propelli päässä, se markkeerasi ilmeisesti perhosta ja kukkasia; se heilahteli mukavasti, kun nainen pyöräytteli päätään. Ehdotin vaimolleni, että ostaisin hänellekin sellaisen, mutta hän puisteli päätään ja hymyili kuin Mona Liisa. Emme siis näe toistaiseksi Aaltosen perheessä tätä kaunistusta, paitsi jos vaimo tulee mielenmuutokseen. Muuten kirkossa ilmapiiri oli lähinnä odottava, kukaan ei laulanut (paitsi me kaksi), kukaan ei rukoillut (paitsi me kaksi), Jumalan Karitsa-liturgian kohdalla kukaan ei noussut ylös laulamaan (paitsi me kaksi) ja jossain vaiheessa tuntui, että kaikki muut ottivat kuvia kameroillaan ja kännyköillään (paitsi me kaksi). Oloni oli kuin ostoskeskukseen eksyneellä turistilla, joka ei osaa maan kieltä eikä ole kukkaroa mukana. Ahdistus helpotti ulkona hautausmaalla – kuolleet eivät sählää enää.

Historiassa 1737 tehtiin sellainen päätös, että niitä, jotka jumalanpalveluksen aikana poistuvat kirkosta tai vaeltavat kirkonmäellä tai pappilan alueilla, rangaistakoon armotta ensi kerran vallattomuudesta tavattaessa pitämällä häpeätukissa (jalkapuu?) yhtenä sunnuntaina niin kauan kuin jumalanpalvelusta kestää, toisen kerran kahtena sunnuntaina ja kolmannen kerran hairahtuessaan neljänä sunnuntaina peräkkäin. Myöskin niitä, jotka eivät aikanaan tule kirkkoon, oli varoitettava ja rangaistava. 1769 päätettiin pitäjänkokouksessa yksimielisesti, että ne, jotka eivät saavu kirkkoon ennen synnintunnustuksen lukemista tai poistuvat ennen kuin siunaus on luettu, saavat maksaa sakkoa vähintään 16 hopeaäyriä tai yhtenä sunnuntaina olla häpeätukissa..... 1794 on erään seurakunnan pöytäkirjassa määrätty 16 hopeaäyrin sakko niille, jotka joko itse ovat uineet tai hevosiaan uittaneet pyhäpäivinä. Oi niitä aikoja!

Seurakuntaelämä on muuttunut huomattavasti noista päivistä, mutta onko se nyt parempaa? Onko Kristus kirkastunut, tuleeko ihmisiä uskoon, rakentuvatko he Jumalan elävästä sanasta? Tuntuu siltä, että meidän aikanamme ovat muut ongelmat ottaneet ison siivun parhaan kustannuksella. Synnin tähden meillä on tapana askarrella toisarvoisissa asioissa ja valhe maistuu monesti makeammalta kuin totuus. Viihde syrjäyttää uskon, sielun paijaaminen syrjäyttää hengen uudistuksen, kristillinen puuhailu syrjäyttää ihmissielun pelastuksen. Uskovaisuus muuttuu harrasteluksi uuden elämän kustannuksella. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei mitään tunnusteta enää synniksi. Sillä se karkottaa myöskin armon, joka luetaan vain syntisille. Lieneekö meillä helpompaa, vai valitammeko turhasta? Olisiko aihetta kiitokseen? Voisimmeko miettiä tänään, mitkä asiat ovat elämässämme kohdallaan? Ehkä iloitsemme Jeesuksesta, joka on Herramme ja Vapahtajamme, joka on voittomme tae, joka on ovi, tie, usko, rakkaus ja voima taivaaseen. Ehkä kokoonnumme yhteen kiittämään Häntä, joka on aina kiitoksen arvoinen.

Elämme tänään merkillistä aikaa. Kristillisyys on kaikkialla saavuttanut toiminnallisia huippulukuja, tilastot pursuavat rahaa ja ihmissieluja, kirkkoihin on satsattu varoja, henkilökuntaa ja urkupillejä enemmän kuin koskaan. Julkinen sana arvioi kristillisyyttä ja uutisoi sitä näyttävästi. Tuon tuostakin pulpahtaa esiin joku merkittävä kristitty ja hänen lausuntojaan voi lukea lehdissä ja netissä. Työvälineet ovat huippuluokkaa, koulutustaso on kehittynyttä ja monipuolista. Mutta samalla kaikkialla kristittyjä vaivaa suuri hengellinen uneliaisuus, kyllästyminen, penseys, voimattomuus, lihallisuus, maallistuminen ja eriseuraisuus. Kristikunnan pirstoutuminen on huimaa ja heikentävää. Uskovat eivät jaksa olla toistensa seurassa. Rukous on yleisesti sammunut ja tilalle on tullut aktiivinen arvostelu. Uskoon tuleminen on korvattu mukana olemisella tai kirkkoon kuulumisella. Kristuksen armo syntiselle on korvattu hyvällä yrityksellä, synnin suosimisella, politiikalla, itsekehulla, lähimmäisen auttamisella, maahanmuuttajien ymmärtämisellä ja oikeaoppisuudella. Luopumuksella ei näytä olevan rajoja lainkaan.

Emme ole uskovina synnittömiä, mutta armahdettuja. Emme ole tulleet täydellisiksi, teemme virheitä, eksymme ja erehdymme, mutta Herra puhuu meille. Se on uskontodistus, Jumalan lahja. Se merkitsee tulevaisuutta, ikuista elämää Jeesuksen luona. Se on uuden elämän viesti. Hän luo uudeksi kaiken. Sairaus, synti, raihnaisuus, taistelut, heikkous, pelko, avuttomuus, kyyneleet ja epätoivo jäävät tänne, taivaassa ei niitä ole enää.

Jeesus me tarvitsemme sinua juuri nyt kirkossa, enemmän kuin koskaan ennen. Näethän kaiken sekoilun, joka on keskuudessamme, synnin, joka rehottaa kaikkialla ja tunkee sisään ikkunoista, ovista ja sydämiin. Tarvitsemme Herra herätystä, hengellistä murtautumista tähän aikaan, sinun nimesi korotusta ja nöyryyttä edessäsi. Armahda meitä henkivaltojen hyökkäyksistä, pimeydenvoimien puristuksesta, kavalista eksytyksistä, ihmismielipiteistä ja lisääntyvistä valheista. Anna totuutesi kuulua keskellämme, että suuri voitonsanomasi synnistä, kuolemasta, perkeleestä kuuluisi kaikille pelastavana uutisena. Anna meille uskossa kärsivällisyyttä, odottavaa mieltä ja rukouksen henkeä. Aamen.

Monenlaisia talletuksia

Talletuksia ei arvosteta, mutta kulutusta kylläkin. Maailma saarnaa rahan käytön puolesta ja kulutusjuhlan huippupäiviä. Vain ostaminen ja myyminen on arvokasta. Elämme kuin viimeistä päivää, vaikka emme siihen uskoisikaan. Rahasta on tullut ihmisarvon mittari, ja joka tekee rahaa tavallaan ja tyylillään saa arvostusta. Sanotaan: Oikein väärin kokoon käärin.

Pankki mainosti rahankeruuta ennen aikaan näyttävästi. Minullekin opetettiin jo kansakoulussa säästämisen tärkeä ulottuvuus, että sitten myöhemmin olisi mistä ottaa. Siihen aikaan lainoista puhuminen oli harvinaista. Veimme siis lapsina muutaman kymmenen pennin rahat viikoittain säästötilille ja saimme siitä vastakirjan merkintöineen. Kodeissa kerättiin säästöpossuihin pennejä ja vähän isompiakin kolikoita, joita sitten tarpeen mukaan myöhemmin haaskattiin.

Mutta Jumala opettaa omilleen taivaallisia talletuksia ja hänen hyvyytensä syntistä ihmistä kohtaan, kun tämä turvautuu Herraan. Ps.31:20. Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväisillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä!

Häilyvä on elämä ilman Jumalaa, häilyvä ihmisen luonto ilman Jumalan rauhaa, häilyvä elämän perustus ilman Jumalaa. Jes.26:3-4. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio.

Uskovan suuri etuoikeus on elää taivaan pankin talletuksista jo täällä ajassa ja kerran sitten näkyvänä ikuisesti siitä lahjasta, että Jeesus on ostanut meidät omikseen ristinkuolemallaan. Tätä sanomaa julistetaan nyt ja rohkaistaan kaikkia turvautumaan Vapahtajaan. Kol.1:5-6. me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa, joka on tullut teidän tykönne, niin kuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa,

Tästä talletuksesta puhui aikoinaan hyvä ystäväni, kanttori Pekka Ventelä Vesilahdesta.

https://www.youtube.com/watch?v=L_O6aeLlTOc

 

Kristuksen Jeesuksen vanki

 

     Asuimme 50-luvulla Turussa Kähärinmäessä. Naapurissamme asui laestadiolainen perhe, neljä vanhaa naista ja heidän ottopoikansa. Olin usein heillä leikkimässä ja pidimme jotain kerhoa. En tiennyt mitään uskonasioista, vielä vähemmän herätysliikkeistä. Naapurin koti oli paljon isompi kuin meidän, mehän asuimme vain alivuokralaishellahuoneessa, jossa oli yksi kamari, heillä oli iso omakotitalo ja huoneita kolmessa tasossa. Heillä oli myöskin auto, joka oli siihen aikaan vielä harvinaista, se oli Peugeot 203. Elintapamme olivat erilaiset, meillä käytettiin vieraiden tullessa alkoholia ja tupakoitiin, naapurissa ei sellaista suvaittu. Poliittisesti he olivat porvareita, meillä oltiin työläisiä. Siellä järjestettiin aina joskus seuroja, meillä ei koskaan. Aikuisena uskoon tultuani mietin joskus, millaisia uskovia nuo naapurin laestadiolaiset olivatkaan olleet. Olin kuullut joitakin kriittisiä arvioita, joista en osaa sanoa mitään. Näin heidän olohuoneessaan ison Raamatun pöydällä, mutta en kuullut sitä luettavan koskaan. Koskaan en kuulut heidän puhuvan Jeesuksesta? Olisin saattanut olla herkkä kuulemaan, jos minulle olisi kerrottu Vapahtajasta? Toisaalta aikaa on kulunut niin paljon, että arviot ovat käyneet suurpiirteiseksi, enkä varmaan edes muista kaikkea?

”Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme,” Filemon 1.

    Paavali oli Jeesuksen vanki, niin hän sanoi. Nykyajan kaiken hamuaville menestyskristityille se on vaikea sana. Se on hengellinen ruokapala, joka aiheuttaa sulamattomuudessaan mahavaivoja herkässä lihallisen uskovan vatsassa. Olisihan aivan toista jos voisi kirjoittaa kavereilleen olevansa kuuluisa lähetyssaarnaaja, paikallisen seurakunnan kirkkoherra, gospellaulaja, kirkolliskokousjäsen tai vaikka vankilalähetti. Mutta olla nyt vanki, se ei ollut kunniakasta. Mutta tuo jumalallinen etumerkki teki Paavalista toisenlaisen vangin kuin kaikki muut, hän oli Jeesuksen vanki.

    Hän ei ollut omasta tahdostaan vankilassa ja kahleissa, ei myöskään ihmisten kurjan asenteen tai pahuuden vaikutuksesta telkien sisällä. Sattuma tai kohtalo ei ohjannut tätä miestä kiven sisään, vaan Jumala. Herra oli itse suunnitellut, että Paavali oli nyt vankilassa. Hän oli siellä Jumalan tahdosta.

    Meidän uskovien on joskus vaikea suostua Jumalan tahtoon, koska olemme niin omahyväisiä, itsekeskeisiä, vain etuamme ja nautintoamme ajattelevia. On joskus tarpeen, että Herra kurittaa meitä – laittaa vankilaan vedelle ja leivälle. Mutta tämä vaihe ei ole sallittu meidän kohdallemme vain meidän kasvatukseksemme, vaan myös toisten ihmisten pelastumiseksi. Jumalan taivaallinen suunnitelma ohjaa jokaista uskovaa ihmissielujen pelastumista ajatellen. Uskova voi kuitenkin kieltää Jumalan suunnitelman elämässään ja valita toisen tien. Silloin hän kulkee oman tahtonsa ja mielensä ohjauksessa. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki menee päin seiniä. Joskus voi mennä ihan mukavasti ja taloudellisestikin hyvin, virka-asema on saavutettu, on kaunis koti asuntona, ihmissuhteet kutakuinkin kunnossa. Mutta jokin puuttuu elämästä? Se ei ole mitään ulkoista, eikä sitä voi niin mitata. Jeesus puuttuu elämästä. Tällainen ihminen ei voi sanoa uskossa ja Pyhässä hengessä olevansa Jeesuksen vanki. Hän ei edes tiedä, mikä valtava ilo ja onni on siinä taivaallisessa Jeesus-nimessä, jonka mittaamaton arvo pyhittää koko uskovan olemuksen ja elämän. Jumalan Pojan siunaus tuo kaiken tarvittavan uskovan elämään. On suurta olla Jeesuksen oma, antaa koko kurja elämänsä hänelle. Silloin on aivan sama, missä elämä rataansa kulkee. Ilo tulee Jeesuksesta. Voi olla suuri rauha ja tasapaino ihmismielessä ja kuitenkin olla samanaikaisesti vanki. Siinä uskova suhteuttaa asemansa Vapahtajasta käsin ja seurauksena on, että taivaallinen valo tulee siihen elämäntilanteeseen, missä hän juuri nyt on.

Ps.6:4-5. ja minun sieluni on kovin peljästynyt. Voi, Herra, kuinka kauan? Käänny, Herra, vapahda minun sieluni, pelasta minut armosi tähden.

https://www.youtube.com/watch?v=uJGzXwk7j1Q

 

Ps.13:6. Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi. Minä veisaan Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin.

 https://www.youtube.com/watch?v=yKj4wty1yWQ

Hebr.11:6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

 

https://www.youtube.com/watch?v=rzxnlFX-Z48

Ps.3:3-4. Monet sanovat minusta: "Ei ole hänellä pelastusta Jumalassa." Sela. Mutta sinä, Herra, olet minun kilpeni, sinä olet minun kunniani, sinä kohotat minun pääni.

 

https://www.youtube.com/watch?v=RaAQK-wlRZI

Tapasin vanhan tutun kirkossa....

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=idbJ6OINcPc

Snl.30:1. Aagurin, Jaaken pojan, sanat; lauselma. Näin puhuu se mies: Minä olen väsyttänyt itseni, Jumala; olen väsyttänyt itseni, Jumala, ja menehdyn.

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410813&open-series=572&title=voi-kuinka-olen-eksynyt-niin-kauas-synneissani
 

 

 

Jes.26:20-21. Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt. Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä."

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410777&open-series=572&title=tyytyvaisena-kuplassa 

On kesä kukoistuksessaan; Käy kiitostasi laulamaan....

 

2.Kuin Herran työt on ihanat,

tuhansin äänin kertovat lauluillaan linnut siitä.

Mä yhdyn heihin laulamaan kiitosta hyvän Jumalan;

Niin, sieluni, Herraa kiitä!

3.Kun kunniasi niin suuri on

ja rakkautesi niin rajaton jo täällä maailmassa,

Oi miten onkaan riemuisaa,

niin ihmeellistä, ihanaa sun luonasi taivaassa!

4.Oi, jos jo siellä olisin sun eessäsi,

Herra korkein, asunnoissa autuaitten.

Sun kiitostasi, Jumala, kanssa enkelien

veisata mä saisin siellä sitten.

Hlv.293 Paul Gerhardt.

 

Ja oli naisprofeetta, Hanna.... palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää..... Luuk.2:36-37

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=3R24Bmu4-OI

Kääntykäämme Herran luokse, kansa kaikki Suomenmaan

 

K H Bogatzky – Kulta-aarteita vuoden joka päivälle

KESÄKUUN 18 P:NÄ. ILLALLA.

Tämä mies ei etsi tämän kansan parasta vaan vahinkoa. Eivät he ole nöyryytetyt vielä tähän päivään asti. Sinun peljättäväisyytesi petti sinut, sydämesi ylpeys. Voi Herran miekka, milloin tahdot lakata? Mene jo tuppeesi, lepää ja ole alallasi. Kuinka lakkaat, kun Herra on antanut sinulle käskyn? Jer.38: 4; 44: 10; 49: 16 ja 47: 6, 7.

Sellaista ihmistä, joka sodan tai jonkun muun vitsauksen tehdessä tuhojaan kehottaa kansalaisiaan totiseen parannukseen tai ennustaa tulossa olevia uusia vaivoja ja Herran tuomioita, pidetään isänmaan vihollisena tai ainakin hyvin epäisänmaallisena. Sellainen oli Jeremiankin kohtalo. Maailman lapsille pitää luvata aina vaan armoa, rauhaa ja apua. Heitä ei hätä milloinkaan nöyryytä jumalan eteen. He luottavat varustuksiinsa, linnoituksiinsa ja omaan voimaansa, kunnes Jumala heidät tuhoaa. Mutta jos nöyrrymme Herran kurittavan käden alle ja odotamme hänen apuaan, niin Herra panee miekan tuppeensa.

1. Kääntykäämme Herran luokse, kansa kaikki Suomenmaan,

sillä vääryytemme vuoksi lyö hän meitä vitsallaan!

Mutta luokseen palaavaa auttaa hän ja armahtaa.

Ylpeille antaa vitsat, haavat, laupeutta nöyrät saavat.

2. Herra, yömme aamurusko, tyynnyttäjä myrskysään,

ilmestyy, kun nöyrä usko rientää häntä etsimään.

Kun hän saapuu, kaikkoaa yö; Ja kun sauvallaan hän lyö,

polku aukeaa vetten pohjaa: Herra onneen kansat ohjaa.

Hlv. 585 Simo Korpela

Luuk.8:5 Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa.....

 

Dan.4:21-22. selitys, oi kuningas, ja Ylimmäisen päätös, joka on kohdannut minun herraani, kuningasta, on tämä: Sinut ajetaan pois ihmisten seasta, ja kedon eläinten parissa on sinun asuinpaikkasi oleva; sinä joudut syömään ruohoa niinkuin raavaat, ja sinä olet kastuva taivaan kasteesta; ja niin on sinulta kuluva seitsemän aikaa, kunnes tulet tuntemaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kenelle hän tahtoo.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410825&open-series=572&title=ihminen-miksi-kerskaat-taalla

Kun Eemeli sai Jumalan kutsun herätystyöhön Pohjanmaalle

 

Opisto-kauden ensimmäisenä kesänä Eemeli oli nuorisonohjaajaharjoittelijana Kauhavan seurakun­nassa, jossa oli vakituinen nuorisotyöntekijä. Eeme­lin linja oli nähtävästi niin erilainen ja entiseen toi­mintaan soveltumaton, että seurakunnassa "syntyi kapina". Hän oli aivan vähällä jäädä yksin ja ilman nuoria. Seurakunnan kappalainenkin, joka papis­ton puolesta oli vastuussa nuorisotyöstä, nousi hän­tä vastaan. Eemelin mielestä pääsyynä tilanteeseen oli varmaankin hänen oma taitamattomuutensa. Mielekästä nuorisotyötä oli Eemelin oman käsityk­sen mukaan vain sellainen, jossa päämäärätietoisesti pyrittiin johtamaan nuoret Jeesuksen omiksi. Hän ei voinut mitenkään hyväksyä näkemystä, että lap­sina kastetut olivat ilman muuta pelastettuja ja että heitä pitäisi nyt vain opettaa elämään kristityn elä­mää. Ehkäpä seuraavassa jutussa on jotakin siitä mitä nuorisotyössä voi koska tahansa tulla eteen: Nuori oli tullut uskoon ja todistanut siitä kotonaan. Suuttunut isä tuli kirkkoherranvirastoon ja haukkui siellä nuoria hulluuttavaa nuorisonohjaajaa. Siihen kirkkoherra sanoi rauhoittaen ja sovintoa rakenta­en: "Ainahan sitä työntekijälle virheitäkin sattuu."

Opistokauden päättymisen lähetessä oli jälleen edessä kysymys: Minne nyt? Vastaus tuli, kun Raamattuopistosta tiedusteltiin voisiko Eemeli Nyyssö­lä jäädä sen palvelukseen evankelioimistyöhön. Sii­tä alkoi hänen kiertämisensä Suomessa myöhäis­syksyllä vuonna 1959.

Raamattuopiston eli Evankelisluterilaisen Sisälähetyssäätiön palveluksessa Eemeli toimi monissa erilaisissa tehtävissä. Hänen vastuullaan oli ajoit­tain tietty alue eli piiri maastamme. Kun Suomen Raamattuopiston Pohjolan Ystävät -yhdistys hank­ki, tai sai lahjoituksena, Oulun lähistöltä Kellonkartanon ja toiminta siellä aloitettiin, siirtyi Eemeli perheensä kanssa Ouluun vastaamaan Kellonkartanon toimintakeskuksen työstä. Ajan kuluessa Ee­melin vanhan äidin edessä oli joko laitoshoito tai jonkun sisaruksista olisi pitänyt muuttaa Nyyssölään huolehtimaan äidistä. Kun muiden sisarusten kohdalla olosuhteet olivat sellaiset, ettei muutto Nyyssölään näyttänyt mahdolliselta, niin Eemeli anoi Sisälähetyssäätiöltä lupaa muuttaa Oulusta Lappajärvelle. Muutto toteutui.

- Raamattuopisto oli hyvä työnantaja. Työmahdol­lisuudet seurakuntien kanssa olivat vähintäänkin tyydyttävät. Raamattuopiston työntekijöinä ja herä­tyskristillisyyden edustajina emme olleet läheskään kaikissa seurakunnissa toivottuja, mutta olimme sentään siedettyjä. Olihan sekin jotain.

 Nuorisotyönkin saralla oli hyvät mahdollisuudet. Yhteyksiä solmittiin seurakuntien herätyslinjaisiin nuorisotyöntekijöihin ja nuorisotyöstä vastaaviin pappeihin. Pohjanmaalle kehittyivät mm. kahdet perinteisiksi muodostuneet päivät. Kauhavalla pi­dettiin seurakunnan Ojutjärven leirikeskuksessa kesäpäivät. Kauhavan seurakunnan kirkkoherrana oli tuolloin armoitettu, herätyslinjainen rovasti Ee­ro Vähäpassi, joka oli täydestä sydämestään muka­na. Seurakunnassa oli nuorisonohjaajana Eemelin opistotoveri, monitaitoinen Pertti Nousiainen. Hä­nen kanssaan ja hänen idearikkauttaan hyödyntäen tuli kehitetyksi monia toimintoja. Yksi niistä oli edellä mainitut kesäpäivät, joille kokoontui vuosit­tain kasvava nuorten joukko. Eemeli muistelee kii­tollisena, miten hienoa Pertin ja rovasti Vähäpassin kanssa oli toimia, kun näky ja päämäärä oli sama: nuoret Jeesukselle!

Yhteisen, nuorisotyössä käytettävän laulukirjan aikaansaaminen osoittautui aikaa myöten tarpeelli­seksi. Pertti Nousiainen ryhtyi tuumasta toimeen ja aloitti laulujen keruun, jonka pohjalta syntyi Sini­nen laulukirja. Ensimmäiset Siniset laulukirjat hän teki melko alkeellisella tavalla. Kehitys eteni kui­tenkin melko nopeasti ja laulukirja levisi ympäri Suomea ainakin herätyslinjaisen nuorisotyön käyt­töön. Eemeli kertoo käsityksenään olevan, että ny­kyisin Suolahdessa toimivan Pertti Nousiaisen kir-japainoidea on alkuisin juuri Sinisen laulukirjan toimittamisesta.

Myös Keski-Pohjanmaalla Alavieskan seurakun­nassa vuodenvaihteessa pidetyt päivät muodostui­vat perinteiseksi tapahtumaksi. Kirkkoherra Leevi Kinnunen oli hänkin täydestä sydämestään muka­na. Hän jopa innostui niin, että kutsui eräille päi­ville television mukaan. Siten Eemelistäkin tuli muiden mukana "TVstä tuttu". Joillekin päiville järjestäjät saivat mukaan myös Nurmijärven ikinuo­ren kirkkoherran, rovasti Kosti Kankaisen, joka oli Sisälähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja. Tus­kinpa kukaan päivillä mukana olleista koskaan unohtaa hetkiä, jolloin Kankainen istui flyygelin ääreen ja viritti kuultavaksi hienoja hengellisiä lau­luja. Unohtumattomia ovat myös hänen käyttämän­sä puheenvuorot. Täyteen ahtautuneessa suuressa salissa oli niin hiljaa kuuntelevaa nuorisoa, että neulan lattialle putoaminen olisi kuulunut. Kankai­nen oli esiintymisessäänkin tavallisuudesta poik­keava. Hän ei nimittäin puhuessaan pysynyt saar­natuolissa, vaan melkein hiipivin askelin lähti kul­jeskelemaan käytävillä ja penkkirivien väleissä. Hän saattoi kiinnittää yksityiseen kuuntelijaan sel­laisen katseensa, että siinä oli kestämistä, varsin­kin, jos katseen kohde oli tilaisuudessa uskosta osattomana ja kukaties huonolla omallatunnolla.

Jes.18:3. Te kaikki maanpiirin asukkaat, te maata asuvaiset, katsokaa, milloin viiri nostetaan vuorille, ja kuunnelkaa, kun pasunaan puhalletaan.

 

Kotiseurat 

tiistaina 10.6 klo 18.00 Ulla Tuorilassa Lehtorannantie 26 Valkeakoski

Turkka ja Hilkka Aaltonen 

Jer.7:23. minä käskin heitä ja sanoin: Kuulkaa minun ääntäni, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani; ja vaeltakaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän vaeltaa, että menestyisitte.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410459&open-series=572&title=kristillisyyden-saantoja-ja-uusi-jarjestys

…..ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen.....

 

Kesän tuloa on mukava seurata. Uusi elämä pyrkii esiin kaikkialta. Puut ja ruohot viheriöivät, vilja kasvaa. Eläimet liikkuvat perustamaan perheitä. Tehdessäni pihatöitä huomasin yhden räkättirastaanpoikasen punnertavan ohitseni vaivalloisesti valittaen. Se oli juuri kuoriutunut munasta eikä osannut vielä lentää ja pelkäsi tietysti minua suunnattomasti. Annoin sen paeta ja kuulin kuinka sen emo säkätti lähipuussa – varmaan moittien minua tai poikasta?

Luomakunnan harmoniassa näkyy valitettavasti myös turmelus, synnin vaikutus ulottuu kaikkialle. Ihmiset, joiden pitäisi olla iloisia, kiitollisia ja vapaita, ovat kaikkea muuta. Jumalan kuva on muuttunut saatanan kuvaksi ja jälki on sen mukaista. Uskovina elämme Jumalan asettamien lainalaisuuksien puitteissa,emme paratiisissa. Ei ihme, jos kehitysoppi menestyy, kun ihmiset arvioivat kaikkea vain näkemänsä perusteella. Mutta Herra sanoo: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.”1.Moos.-8:22. Menetetty paratiisi tulee aikanaan niille, jotka seuraavat Jeesusta ahtaasta portista, kaitaa tietä ja ristiään kantaen.

Luonnon työstäminen elämää antavaksi vaatii työtä ja uurastusta. Kaikki suomen pellotkin ovat raivatut metsistä ja soista, vielä ilman kaivinkoneita pelkällä kuokalla ja lapiolla, kulottamalla. Uskokin syntyy sydämen maan perusparannuksen seurauksena. Myös hengellinen ihminen tarvitsee hoitoa, kylvöä ja leikkuuta. Se merkitsee Jumalan sanan julistamista olosuhteista riippumatta, ihmismielipiteistä huolimatta. Se merkitsee, että kutsumme ihmisiä Jeesuksen luokse ja iloitsemme jokaisesta, joka avaa sydämensä Herralle. Silloin erämaa tai korpi kukkii ja kukoistaa, kun elämänveden virrat soljuvat hedelmällisesti kaikkialle.

Kärsimys on uskovan vaiva ajassa, eikä se lopu vanhaa ihmistä paapomalla. Vanhaa luontoa eivät tyynnytä aineet tai korvikkeet, riippuvuus tai uho, mitkään terapiat tai rasvaamiset. Uskonnollisuus on vain vaivaksi. Sillä parhainkin ihminen on paha, syntinen ja tuomittu. Vain uusi luomus Kristuksessa on säilyvä hyvään ikuisuuteen. Kuitenkin nykykristillisyydessä suurin energia kuluu vanhanihmisen hoitamiseen. Lähimmäisen auttaminen, viihdyttäminen ja väärään rauhaan tuudittaminen saavat arvostusta. Rakkaudesta puhuminen on joskus niin ylenpalttista, että ihmiset varmaan kuvittelevat olevansa hyvin rakkaudellisia. Mutta pyhän sanan valossa hyvyys-pyrkimykset osoittautuvat itsekkyydeksi, oman edun tavoitteluksi, rahastamiseksi, etuiluksi, toisten vähättelyksi, kampittamiseksi, jossa Jeesus ei ole missään arvossa. Jeesus saa taas kuolla ja hänet hylätään kuin rosvo. Ne uskovat hylätään, jotka haluavat olla kiinni Vapahtajassa.

Ihmiset yrittävät tosissaan lopettaa Jumalan lainalaisuudet - ei enää hellettä, ei vilua, ei kesää, talvea, päivää, yötä. Kuitenkin Jumala toimii noiden vaikeiden asioiden kautta murtaen ihmissielun vastustuksen edessään. Silloin aina joku pelastuu, tulee uskoon, avaa sydämensä Jeesukselle ja lähtee seuraamaan Vapahtajaa elämässään. Oma kutsumukseni tähtää tähän. Olen olemassa vain sitä varten, että Jumalan antamien lainalaisuuksien keskellä kutsun ihmisiä Jeesuksen luokse, opetan heitä Kristuksen seuraamisessa. Kun työni on tehty, menen Herrani luokse. En keskity muiden arvioihin itsestäni, mieluummin haluan kuulla, mitä Herra sanoo minulle. Samaa toivon kaikille. Mutta huomaan jälleen erään Jumalan asettaman lainalaisuuden, vain syntiset ja sairaat etsivät Vapahtajaa – edelleen vain he. Suurimmalla osalla väestä menee liian hyvin ja niin Jeesus saa odottaa aikaansa, kun on niin monenlaista muuta tärkeämpää.

Mitä siis on kylväminen, leikkaaminen,vilu, helle, kesä, talvi, päivä tai yö, ilman Jeesusta? Se on tyhjää, kuolettavaa, tylsää, ikävää,vastenmielistä, valheellista ja kadottavaa, jonka tien päässä on vain ammottava tulijärvi. Mutta evankeliumi antaa aina sisältöä elämään. Iloitsen siis tänään Jeesuksen ystävyydestä, sillä hän on Herra ja Vapahtaja. Hän elää.

Olin kirjoitellut päiväkirjamerkintöjä pitkin matkaa 80-luvun alusta asti menoistani, tilaisuuksista, ihmisistä, seurakunnasta ja Jumalasta. Muistiinpanoja oli usea vihko maannut laatikossani vuosikymmeniä koskematta, mutta eräänä päivänä nyt paljon myöhemmin kävin ne läpi. Aika paljon muistin tapauksia ja ihmisiä, mutta muutamat tilanteet olivat jääneet unhoon. Muutaman viikon lukuelämyksen jälkeen huomasin, että menneisyyden muisteleminen oli aika rankka kokemus. Vihkot sisälsivät henkilökohtaisia arvioita, muutoksia, tunteita, odotuksia, pettymyksiä ja onnistumisia. Aika ja mieli ilmeisesti kultaavat menneisyyttä, koska on helpompi muistaa iloisia asioita ja valoisia päivä kuin surun, kurjuuden ja vaivojen hetkiä. Tämä kaikki sai kuitenkin minussa aikaan käymistilan ja ryhdyin kirjoittamaan muistelmiani kokoon. Vuosi sitten talvella sitten syntyi kirja evankelistan kutsumuksestani ja uskostani Jeesukseen. Herätysseura kustansi kirjan, se tuli painosta vapun tienoossa. Nyt sitä on tullut sitten levitettyä pitkin maata tilaisuuksien yhteydessä runsaasti vuoden verran. Herätysseurasta sitä saa heidän myynnistään edulliseen hintaan, jos on aiheesta ja asiasta kiinnostunut. https://herätysseura.fi/?product=turkka-aaltonen-minako-evankelista

rukous:

Anna minun olla Jeesus kiinni sinussa, ei maailmassa, ei ihmisissä. Siunaa kesäaikamme, että voisimme levätä ja virkistyä yhteisestä uskosta, armolahjoistasi, pyhästä sanastasi, pyhistä matkoista, johdatuksestasi, varjeluksestasi, opetuksistasi, ilmestyksistäsi, äänesi kuuntelemisesta, ikuisista lupauksistasi. Kiitos, että voimme luovuttaa kaikki sinun vahvoihin käsiisi, sinun täydelliseen muistiisi, sinun kaikkinäkevään huolenpitoosi. Tue askeleemme, ohjaa puheitamme,kanna kuormamme, johda tahtosi tietä. Anna minun uskon silmin nähdä asiat ja ihmiset, etten kompastuisi heikkouteen, epäonnistumisiin, huonoihin uutisiin ja epäuskoon. Sinulle kunnia ja kiitos, nyt ja aina, aamen.

 

Evankeliumia kaikilla kielillä - kaikille ihmisille - kaikkialla....

 Sain aikoinaan tällaisen kirjanmerkin venäläiseltä lapselta erään kesäleirin yhteydessä. Hän halusi ilahduttaa minua pienellä lahjalla. Se kulki sitten mukanani vuosia kirjanmerkkinä kauniin kuvansa ansiosta. Mutta kerran sitten pysähdyin tutkimaan, mitä siinä oikein viestitetään ja mitä se sana merkitsi:

Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle runsaasti menestystä kaikessa, mihin ryhdyt, sillä Herra iloitsee sinusta (tekee sinulle hyvää).

 

(Raamattu, 5. Mooseksen kirja, luku 30 jae 9)

Snl.25:17. Astu jalallasi harvoin lähimmäisesi kotiin, ettei hän sinuun kyllästyisi ja alkaisi sinua vihata.

 

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410879&open-series=572&title=kun-ei-jaksa-olla-toisten-kanssa