Kristuksen mieli ja ihmisen metkut

Kristikunnan keskuudessa putkahtelee silloin tällöin julkisuuteen uutisia rikoksista ja väärinkäytöistä, jotka eivät ole kunniaksi Jumalalle eikä uskovaisuudelle. Näihin pohjalukemiin ja kiinni jäämisiin vain loppuu monen hyvin alkanut julkinen toiminta, sillä sen jälkeen on äärimmäisen vaikeaa saada ihmisten mielissä uusi hyväksyntä ja palauttaa luottamus seurakuntaan. Todellinen parannus alkaa aina Jumalan edestä, mutta siihen tulee liittyä myös halu selvittää kolttosensa ihmisten kanssa. Tämä on tosi vaikeaa ja riisuu kyllä kovimmatkin tyypit ilkialastomiksi. Tällainen pohjille vajonnut uskova sielu onkin sitten kovin yksinäinen, ystävät ovat vähissä ja monet suut kertovat, miten väärin hän teki. Maailma käyttää näitä uskovien lankeemuksia propakandansa välineenä sanoen, ettei ole Jumalaa, kun ihmiset ovat noin syntisiä käytökseltään?

Kerrotaan vanhasta herännäisisästä, jonka poika oli suistunut synnin tielle, ruvennut juomaan ja humalapäissään puukottanut erään ryyppykaverinsa kuoliaaksi ja saanut tuomionsa, että kun tätä isän surunlasta, murheenkryyniä, sitten ruvettiin viemään rautoihin kytkettynä Vaasan linnaan, astui isä kärryjen ääreen ja sanoi viimeisiksi sanoiksi pojalleen, jonka lähtöä koko kylän väki oli saapunut katsomaan:

- Nyt sinä, poikani, olet tullut niin kurjaksi, ettet kelpaa enää kenellekään muulle kuin Kristukselle.

Niinpä niin, hyvä on, että on olemassa yksi, jolle kelpaa vielä silloinkin, kun ei kelpaa enää kenellekään muulle. Kun maailma hylkää ja sormellaan osoittaa, ja kun uskovaisetkin hylkäävät ja pudistelevat päätään, hyvä on, että on olemassa yksi, joka korjaa vaivaiset syntiset. On siinä tilausta Vapahtajalle.

Oman perheen piirissä koetut elämän kolhut ovat tosi vaikeita ottaa vastaan ja läheisten kovuus ja ylimielisyys musertavat helposti mielen. Ole siinä sitten uskovainen? Sitten paikalle ilmaantuu joku hyvin itse mielestään onnistunut kristitty, joka kertoo kuinka olisi pitänyt tehdä ja kuinka kyseinen isä on itse syyllinen poikansa huonoon elämään. Edelleen toinen ystävä kertoo värisevällä äänellä, kuinka miehen olisi pitänyt elää pyhitetympää elämää, olisi pitänyt uhrata enemmän varoistaan, olisi pitänyt rukoilla useammin, pitempään ja hartaammin, olisi pitänyt olla rakkaudellisempi muita kohtaan ja aktiivisempi seurakunnan toiminnassa. Ehkä kaveri vetää siinä pipon korvilleen ja jatkaa matkaansa kylmä katse Golgatalle luotuna? Toinen menee peiton alle nukkumaan, eikä halua kuullakaan uutisia tai mitään vähään aikaan. Kaikkein vähiten hän odottaa kohtaavansa ihmisiä, jotka kyselevät uteliaana, että kuinka sitä hurisee ja millainen onkaan tänään kaverin menestyksen asteikko.

Raamatussa lukee: "Olkoon teilläkin se mieli, joka oli Kristuksella Jeesuksella." Fil.2:5. Kurjuuden syövereissä kieriskelevä mieli miettii, että miten tuohon pääsisi, miten voisi elää tuon kanssa ja menestyä? Vaikka kuinka miettisi ja itseään mittailisi, läpivalaisisi, niin aina tulos on yhtä heikko. Loppupäätelmäksi jää vain: apua! Auta minua Jumala, anna minulle, mitä vaadit, mitä odotat minulta. Tämä on liian vaikeaa, eikä minulla ole edellytyksiä tämmöiseen. Olet valinnut liian huonon, kun olet valinnut minut, Herra. Tässä vaiheessa uskovaisuus tuntuu äärettömän vaikealta, todelliselta kymmenottelulta, jossa lajeina ovat valvominen, rakastaminen, iloitseminen, kärsivällisyys, uhrautuminen, itsensäkieltäminen, uskossa vaeltaminen, rukoileminen, uuden oppiminen ja luottamus. Aina kun kaveri yrittää kurkottaa Kristuksen mieleen, tuntuu, että tuoli alta kaatuu ja kädet ovat liian lyhyet? Samalla Herran mieli tuntuu olevan liian kaukainen, pyhä ja omaa luokkaansa, johon tällaisen syntisen olemus ei yllä? Onkin helppo luovuttaa tässä vaiheessa ja ajatella, että sen täytyy olla vain kunnollisia varten, semmoisia, jotka jaksavat, osaavat ja ehtivät, ovat muita taitavampia, onnistuneempia. Itsestä tuntuu, että on aina jäämässä luokalle, kun kaverit vetävät kokeista kymppejä ja kertovat saavutetuista titteleistä?

Jeesus oli Valtias, Valtiaan Isän, kotona taivaallisessa ympäristössään ennen tänne tuloaan. Hänen valintansa ensimmäinen askel meidän hyväksemme tiesi suurta muutosta hänen asemaansa. Hän astui alas maailmaamme. "joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen," Fil.2:6 Herran oikeus olisi olla Jumalan kaltainen myös täällä, eli esiintyä Kaikkivaltiaana ihmisten silmissä. Mutta evankeliumin kannalta se ei olisi tuonut pelastusta alas ihmisten ulottuville. Armon askeleet olivat kovin riisuvat. "vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;" Fil.2:7. Jeesus tuli ihmiseksi, hän tuli orjaksi ja kulki tämän lyhyen elämänsä aikana meidän askeleemme. Kaikessa kiusattuna, elämän varjopuolet tiedostettuaan hän oli esimerkillisin ihminen maan päällä. Hänen valinnoissaan ei ollut virheitä, eikä syntejä. Hän oli koetuksista huolimatta puhdas, pyhä ja täydellinen. "hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti." Fil.2:8. Nöyrtyminen Isän tahtoon oli Jeesuksen rakkauden osoitus, joka toi pelastuksen kansan ulottuville ja avasi syntiselle maailmalle uuden tien taivaaseen. Se mitä ennen oli ajateltu teoriassa ja lainomaisesti käskyjen ja määräysten muodossa tuli Jeesuksessa lihaksi, sana alkoi elää ja Herran kirkkaus loisti maailman pimeyteen tuoden toivon. Kurjat ja elämässään epäonnistuneet näkivät edessään Jumalan ojennetut kädet, jotka kutsuivat luokseen.

Tuntuu kummalliselta, että ihmisen pitää mennä syntielämässään syvälle ennen kuin ymmärtää etsiä apua Jumalalta? Mutta synnin kasvaessa suureksi omissa silmissään, se aiheuttaa hengellisen hädän ja purkauksen, joka parhaimmillaan löytää yhteyden Herraan. Joskus se löytyy vankilassa, joskus oma vankila on oma koti, ystäväpiiri, rahanvalta, tyhmät valinnat. Mutta on ihmeellinen päivä ihmisen elämässä, kun hänelle kirkastuu Kristuksen suuruus ja evankeliumin voima alkaa vaikuttaa hänen mielessään. Sitä sanotaan uudestisyntymäksi. Siinä ajallinen menettää hetkeksi merkityksensä ja sielu leijailee muutaman sentin maan pinnan yläpuolella. Onnellisuuden seurauksena ihmisen käyttäytyminen ja puheet kuulostavat ulkopuolisista kummallisilta. Uskova iloitsee joka solullaan, ja pelastuksen riemu täyttää hänen mielensä. Kaiken lisäksi hänet valtaa ylimaallinen Jumalan rauha, sanomattoman hyvä olo ja tyyneys. Silloin hän luo katseensa Kristukseen, Vapahtajaansa: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." Fil.2:9-11. Ja uskova tekee sen nyt niin mielellään ja jatkuvasti, kuin ei maailmassa olisikaan mitään muuta asiaa. Suuri enemmistö nikottelee Jeesuksen edessä nyt, mutta kerran on toinen ääni kellossa. Siinä ovat sitten tiedemiehet ja kerjäläiset, kieltäjät, uskon vastustajat, uskovien vainoojat ja pilkkaajat samanarvoisia - kaikki polvistuvat Herran edessä ja antavat juhlallisen uskontunnustuksen ennen viimeistä tuomiotaan. Kaikkialla kaikuu: Jeesus on Herra, kuin suuri vetten pauhu. On menossa kuoleman jälkeinen suuri katselmus.

Tapahtui, että mökillämme ollessamme eräs mies soitti ja kysyi voisiko hän ajaa traktorilla meidän tontin läpi hakemaan puita lähimetsästä. Myrsky oli pyyhkäissyt tienoon yli ja naapurin puolella oli pitkiä puita kaatuneita ja konkeloita varmaan sata kappaletta? Niitä hän oli tulossa hakemaan. Sanoin, että kyllä se vaan sopii. Niin heitä sitten tuli pari miestä eräänä päivänä töihin, puusavottaan, nostelemaan kaatuneita puita traktorin kuormaan. Juttelimme. Mies kertoi poikansa kuolleen hiljattain aivokasvaimeen. Poika oli nuori perheenisä ja vain reilut 20-vuotias iältään. Surullista. Sitten muistin, että olin puhunut tämän nuoren miehen kanssa vähän aikaisemmin suurin piirtein samassa paikassa, kuin nyt olimme. Olin tarjonnut hänelle roskapuuta ilmaiseksi, mutta hän ei ollut huolinut, johon olin todennut, että sitten hänen täytyy vanna etsiä parempaa ja maksaa siitä. Nyt hän oli poissa, eikä enää tarvitse minkäänlaisia puita. Kysyin isältä, että, miten hän on selvinnyt, pääsyt yli tuosta surusta? Hän vastasi, ettei ole päässytkään.

Hyvästä evästyksestä huolimatta ja Jumalan sanan rohkaisevista lupauksista huolimatta käy joskus niin, ettei lopputulos ole mairitteleva? Sen joutui Paavalikin huomaamaan lähettäessään kirjettään uskoville: "Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne; sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on." Fil.2:20-21. Kun huolehtijat loppuvat, ei uskovien tulevaisuus on kaksinen. Seurakunta on pian tuuliajolla, maailmanhenki valtaa mielet, armolahjat ja kutsumus on haudattu, eikä herätystä synny. Oman etsiminen on erikoisen menestyvä harrastus kaikkina aikoina uskovien keskuudessa. Siinä minä on aina ensin, sitten vasta Jumala ja viimeksi lähimmäiset. Luopiolle jää vain minä itse.

Nykyisin on yleistä, että jatkuvasti joku ryhmä kerää nimiä milloin mihinkin hankkeeseen saadakseen muutoksia läpi toivomallaan tavalla: Yksi huutaa normaaliaikaa, toinen vaahtoaa kesäaikaa, joku ryhmä hakkaisi metsiä enemmän, toinen ei ollenkaan, yksi ryhmä tappaisi sudet, toinen toisi niitä tänne lisää. Lähes tuhannesta kansalaisaloitteesta, joita on tuotu eduskuntaan, vain kaksi on hyväksytty vuosien varrella. Kannattaako siis kansalaisaloite panna vireille? Ilmeisesti muutostarve on niin suuri, että osa ihmisistä on jatkuvasti hakemassa muutosta elämäänsä ja ympäristöönsä?

Kiinalainen sananlasku sanoo: "Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito." No niin, ei kun puutarhaan sitten, sillä tuon mukaan se on kaikkein tavoiteltavin asia maan päällä. Mielestäni sanalaskua voisi jatkaa meidän seurakunnassamme: "Jos haluat olla onnellinen kuoleman jälkeen, niin avaa sydämesi Jeesukselle, silloin saat hyvän ikuisuuden."

Moni on joutunut uskossaan haaksirikkoon, Herra, vaikka kaikki on näyttänyt ulospäin kohtalaisen ryhdikkäältä? Oi, Herra, kuinka paljon me tarvitsemmekaan sinua tänä aikana, sillä kaikenlaiset viholliset pyrkivät erottamaan uskovat sinusta. Anna totuutesi tulla jaoissa ilmi, että kaikenlainen valheellisuus hävitettäisiin. Anna valosi paistaa kirkkaasti, että pimeyden täytyy väistyä ja mielet tulevat valaistuksi. Anna viisautesi asua keskellämme, että oppisimme hylkäämään kaikenlaisen tyhmyyden ja ihmisiin luottamisen. Anna rakkautesi kohdata meitä syntisinä, että tulisimme armahdetuiksi ja kiitollisiksi kaikesta avustasi. Varjele, ettei perkele vie lopullisesti synnin pettämiä ihmisiä mukanaan. Anna katumuksen, parannuksen ja herätyksen ajat keskellemme.

Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä. Ps.105:2.

Raamattu- ja kylpylämatka Viroon

Hyvän Olon Ilta

minä olen sinut nimeltä kutsunut

Israel-ilta

Vangitusta uskosta vapaaseen

 https://areena.yle.fi/1-4598162?autoplay=true

Taivaallista menoa

Marianne Jansson eli 17 vuotta uskonlahkon tapaisen sisarkunnan luostarissa Saksassa. Kun hän kyseenalaisti ryhmän henkisen johtajan ajatuksia, hänet karkotettiin. Nykyään hän pystyy jo tarkastelemaan luostariaikaa ilman katkeruutta. Toimittaja: Nina Granvik.

Kristuksen kanssa kärsimyskoulussa

Tapio Nousiainen oli tunnettu puhuja 70-luvulla Suomessa. Hän kirjoitti myös monta kirjaa, joiden sanoma siunasi monia. Meilläkin on niitä hyllyssä ainakin kymmenen. Alkuajan tiukkuudesta selvästi avartuneena hän oli myöhemmin hyvin laajojen piirien hyväksymä ja odotettu vierailija seurakunnissa. Alun kielteisestä kirkon asenteesta hän pääsi irti myöhemmin ja sai näistä piireistä myös paljon ystäviä ja esirukoilijoita. Muistan erään hyvin puhuttelevan radion aamuhartauden, jonka hän piti 70-luvulla eräänä lauantaiaamuna. Hän aloitti puheensa kertomalla, että Jumala antoi hänelle uuden sanoman sitä tilannetta varten ja hän siirsi sivuun aiemmin miettimänsä puheen. En ollut koskaan ennen kuullut radiosta niin vaikuttavaa ja hengellistä puhetta kuin silloin. Se siunasi minua ja vahvisti uskoani. Kiitin Jumalaa.

Vähän ennen kuolemaansa Nousiainen kirjoitti kirjan "Kristuksen kanssa kärsimyskoulussa", joka poikkesi kaikista hänen edellisistä kirjoistaan. Se oli vanhenevan ja sairaan miehen tilitys, jossa oli hyvin henkilökohtainen sävy. Siihen oli helppo samaistua ja se oli rehellisyydessään vertaansa vailla. En muista lukeneeni vastaavaa muuta kuin Raamatun katumuspsalmeista?

Nousiainen kirjoittaa: - Eräs Jumalan kärsimyskoulun muoto on kasvatus uskovaisten perheessä. Kasvatus ja hiominen taivasta varten. Ja se onkin kova koulu. Nyt tullaan alueille, joista mieluummin olisi vaiti. Kuitenkin täytyy asiasta jonkin verran puhua, vaikka se paljastaakin maailman ihmisille sen, että uskovaiset eivät suinkaan ole enkeleitä ilman siipiä. On puhuttava asiasta, joka on niin monelle kristitylle kaikkein tuskallisinta Jumalan korkeakoulua.

Nousiainen pohtii kirjassa uskovien heikkoa yhteyttä ja keskinäisen rakkauden puutetta huomioimalla, että nuorilla uskovilla on liian suuret odotukset vanhoihin nähden ja sen tähden heidän uskonsa alkaa horjua näkemänsä epätäydellisyyden vuoksi. Hän mainitsee, että eroa aiheuttavat usein opilliset näkemyserot. Toisena eron syynä hän mainitsee keskinäisen kateuden ja sitä seuraavan valtataistelun nokkimisineen ja juonitteluineen. Eräänä suurena syynä hän kirjaa ylös anteeksiantamattomuuden. Näistä johtuen uskovat välttelevät toistensa seuraa ja tekevät ohimarsseja kuin Jerikon tien kulkijat aikoinaan (Luuk.10)

Peiliin katsomalla nähdään yleensä vain vaatteet ja ihmisen komea ulkomuoto kaikkine koristuksineen kaunistuksineen. Mutta komeuden alla on alaston totuus, jonka näkee vain Jumala. Uskovalle tämän pitäisi olla selvä asia, mutta joskus siihen menee pitkä aika. Nousiaisen elämässä tämä tapahtui elämän ehtoo puolella hänen jäädessään eläkkeelle ja silloin hän, toiminnan mies, koki syvän masennuksen suon.

- On surkuhupaista nähdä, miten ihmiset katsovat tekijän suuriin, ulkonaisiin raameihin ja ajattelevat, millainen peljättävä mies on heidän edessään. He eivät arvaa, että näiden raamien sisällä värjöttelee pelokas, pieni poika… Kun mies oli työelämän ja hengellisen toiminnan pyörteissä, masennuksella ei ollut aikaa puhjeta esiin. Heikkoa itsetuntoa ja selittämätöntä alemmuudentuntoa pönkitettiin jatkuvilla suorituksilla. Lakitieteen lisensiaatti, lakitieteen tohtori, teologian kandidaatti, kirjailija, runoilija ja jos jonkinlaista toimikuntaa, johtokuntaa, komiteata ja hallitusta. Aina uusia virstanpylväitä, uusia suorituksia ja uusia tehtäviä, jotka pönkittivät itsetuntoa.

Uskovan vanhemman suuri huolenaihe on lapsien pelastuminen, eikä mikään materia, tavara, omaisuus, näkyvä voi koskaan korvata sielun pelastusta ja sitä iloa, minkä omien rakkaitten Jeesus-uskosta säteilee koko elämään. Tapio Nousiainen kamppaili oman isyyden kanssa suhteessa lapsiinsa, eikä hän ollut tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka tietysti hänenkin arvionsa oli vain inhimillinen ja henkilökohtainen nyt hetken näkemys. Jumala voi aina enemmän kuin me ymmärrämme tai osaamme anoa.

- Rakas menevä sananjulistaja. Annan sinulle kokemuksesta karvaasti koetun neuvon. Älä laiminlyö lapsiasi. Jätä matka tekemättä ja uhraa aikaasi lapsillesi. Puhu heille Jeesuksesta, ettet tarvitsisi kerran raskaasti katua. Eikö lapsesi sielu ole yhtä tärkeä kuin jonkun ventovieraan sielu? Raamattu sanoo (Snl. 22:6): "Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea."

Vai onko sinun elämänvanhurskautesi kotona niin heikkoa laatua, etteivät sanasi auta? Tätä tekijä epäilee omalla kohdallaan.

Sairauden koetellessa häntä, joutui usko syyniin, kun lähimmäiset tekivät omia havaintojaan vanhenevasta saarnamiehestä:

- Oronmyllyn miestenpäivillä kuulin: "Kylläpä Nousiainen oli huonon näköinen. Ei se varmaan näe enää seuraavia miestenpäiviä."… Tällaista tuppaa olemaan uskovaisten myötätunto, tuki ja kannustus kristiveljelle. Arvatkaapa, rohkaiseeko se ja tuleeko tiheään kokouskutsuja?… Sairaus on todellinen Jumalan korkeakoulu. Opimme siinä ainakin yhden läksyn. Kun Jumala painaa kätensä ylitsemme, me emme pääse liikkumaan eteen emmekä taakse Kaikkivaltiaan käsissä. Sairaudessa opimme tuntemaan Jumalan valtasuuruuden ja oman vähäpätöisyytemme.

Joskus karismaattisuuden huumassa aina joku innostuu julistamaan sairaudet voitetuiksi, kun vaan on riittävästi uskoa ja esirukoilijoita. Ajatellaan, että ihminen voisi ottaa työvoiton julmasta vastustajasta ja selättää sen tahdon voimalla. Kun siihen lisätään vielä rohkeat profetiat, mahtipontinen kuuluttaminen ja öljyllä voitelu, niin voidaan pitää lähes varmana, että käänne parempaan tapahtuu minä hetkenä hyvänsä. Mutta sitten käykin päinvastoin ja kaveri hiipuu, kuihtuu ja kuolee - mitä jää jäljelle uskosta? Olisi hyvä lukea Raamattua: "Erastus jäi Korinttoon, mutta Trofimuksen minä jätin Miletoon sairastamaan." 2.Tim.4:20.

Nousiainen on omistanut kirjassa yhden luvun otsikolla helmasynnit. Siinä hän käy järjestelmällisesti läpi tavallisten ja todellisten syntien vaikutusta uskovan elämässä. Alkuaikojen innostus ja luulo omasta hyvyydestä on silloin karissut pois ja edessä on kova omatunnon kriisi, josta ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Hän tuo esiin myös ripittäytymisen vaikeuden, koska siinä oma näyttävä profiili rapistuisi olemattomiin. Hän kertoo synnin usein voittavan uskovan, vaikka pitäisi olla päinvastoin. Helmasynneistä (siis usein toistuvista uskovan elämässä) hän mainitsee kolme tärkeintä:

- Lihan himo ilmenee haureutena, huoruutena, itsetyydytyksenä, hekumointina, likaisina ajatuksina, silmähuoruutena, juoppoutena ja huumeorjuutena… lesbolaisuutta ja homoseksualismia.

- Minäelämä ilmenee itsekkyytenä, ylpeytenä, erehtymättömyytenä, kateutena, vallanhimona, juonitteluna ja riitaisuutena.

- Ahneus ilmenee rikastumisen himona, saituutena ja rahanahneutena. Se johtaa helposti petoksiin, kavalluksiin.

Näitä lukiessa onkin hyvä kysyä Jeesukselta, rakastaako hän uskovaa ja voiko hän auttaa kurjuuden kahleissa kolistelevaa, lihansa kanssa hikoilevaa, nurkkaan ajettua, umpikujan perukoille vaipunutta kristittyä? ”Käänny minun puoleeni, armahda minua, sillä minä olen yksinäinen ja kurja. Minun sydämeni pakahtuu tuskasta; päästä minut ahdistuksistani. Katso minun kurjuuttani ja vaivaani, anna kaikki minun syntini anteeksi." Ps.25:16-18.

Eräs luku on otsikoitu: Saatanan syvyydet ja siinä hän käy läpi sielunvihollisen metkuja, joilla tämä pyrkii suistamaan uskovan pois Kristuksesta, seurakunnasta, uskosta ja kaidalta tieltä. Hän mainitsee viisi erilaista "virkaa", jotka kuuluvat paholaiseen toimintatapoihin: 1.Murhaaja, jolloin hän yrittää kuolettaa hengellisen elämän, rukouksen ja valvomisen. 2.Valehtelija, jolloin hän pyrkii viemään uskovan pois Jumalan sanasta, totuudesta ja tietysti Jumalan rakkaudesta. 3.Eksyttäjä, jolloin hän pyrkii antamaan vääriä näkyjä, profetioita ja ilmestyksiä, ohjaamaan ylihengellisyyteen (sielullisuuteen). 4.Hyökkääjä, jolloin hän ampuu palavia nuolia uskovaa kohti, haavoittaen ja heikentäen. 5.Syyttäjä, jolloin hän käyttää koko pirullisen arsenaalinsa lannistaakseen uskovan mielen ajamalla tämän epätoivoon. Näistä kustakin Nousiainen pitää kirjassa oman selityksensä, eikä ryhdy demonisoimaan uskovan käyttäytymistä taistelujen aikana ja lopuksi hän rohkaisee lukija Jumalan sanalla: "Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee."Jaak.4:7.

Kirjan loppusanoissa Nousiainen syyttää vain itseään huonosta terveydestään. On peiliin katsomisen paikka. Varmaan moni ihminen voisi oppia näistä kokemuksista ymmärtämään, ettei Jumala on aiheuttanut näitä vaivoja, vaan oma tyhmä elämä ja sen itsekkäät valinnat. Kuitenkin Nousiaisen kokemukset ovat varsin tavallisia keskuudessamme ja monen uskovan tavanomainen elämäntyyli, tietysti sillä erotuksella, että ilman Jeesusta kaikki ihmiset päätyvät ikuiseen kuolemaan ja tuhoon.

- Vuosikymmeniä ennen uskoontuloani, ryyppäsin raskaasti, tupakoin raskaasti, valvoin öitäni ja tein ylenpalttisesti työtä. Ja uskoon tultuani omaksuin menevän miehen roolin. Parhaana vuotena noin 250 kokousta noin vain ohimennen viranhoidon ja muiden töitten ohella. Kirjallisia töitä, tuhansia kilometrejä autolla. Ei ajatustakaan hoitaa itseään, kehoaan ja suoda olemukselleen edes hetken lepoa…. Onko ihme, että Jumalan luonnonlait ovat viime vuosina piiskanneet miehen ruumista? On ollut verenpainetautia, sokeritautia ja kylmän autonistuimen aikaansaamaa eturauhasen liikakasvua. Ja kun mies on mättänyt vuosikymmeniä rasvaa ja sokeria, nyt on tämä vamma maksassa ja sapessa…. viimeinen koettelemus klassillinen sydäninfarkti....

Kirjan mollivoittoisesta sävystä lopetus nousee duuriin ja siellä puhuu Jumalan kärsimyskoulun läpikäynyt uskova mies, jonka suhde Kristukseen on hyvä ja usko vain vahvistunut pimeiden päivien ja synkän laakson taivalluksessa. Hänen kokemuksensa ovat tarpeellisia muistiin merkintöjä kaikille uskoville, jotka ovat omassa Jumalan koulussaan ja haluavat selvyyttä ja ymmärrystä vaikeuksiinsa. Harvoin kuullaan tämän kaltaista tilitystä uskovalta, sillä aivan yleisesti kerromme vain voitot, menestyksen hetket ja suuret saavutukset, merkittävien henkilöiden ystävyydet ja mainitsemisen arvoiset tekomme:

- Kun katselen uskonelämäni alkutaipaletta minun on painettava pääni häpeästä. Miten Jumala on voinut sietää tällaista lihallista kristittyä? Ja katsellessani viimeaikaisia kärsimyksiäni, minun täytyy tunnustaa, että en ole Paavalin tavoin vielä oppinut mieltymään kärsimyksiin ja Jumalan kurikouluun.

- Suuri kiitollisuus valtaa mieleni Isää kohtaan, joka on nähnyt niin paljon vaivaa tällaisen kurjan kanssa. Ihailen Jumalan kekseliäisyyttä. Miten hän on löytänytkään juuri sopivat lääkkeet minua varten? Ja vielä on tunnustettava eräs suuri kiitoksenaihe. Olen kiitollinen rakkaalle Vapahtajalleni, että hän on vaivautunut olemaan kanssani kärsimyskoulussa ja istunut kärsivällisesti ahjon ääressä.

Älä murehdi, masennu ja pelkää rakas lukijani. Sillä Kristus on sinunkin kanssasi kärsimyksen koulussa.

Rukous kirjan runon Alatien Kristus kanssa:

- Missä olet sinä voittoisa ja äänekäs Kristus? Jota seuraavat ilakointi, naurunremahdukset ja hallelujahuudot? Auta minua, sillä Baasanin härät piirittävät minua. Minun voimani on kuivettuneet kuin saviastian siru ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. Minun ystäväni ja läheiseni pysyvät syrjässä minun vitsauksestani. Missä olet sinä voittoisa ja äänekäs Kristus?… Anna anteeksi sinä alatien Kristus. Juuri sinua minä nyt tarvitsen. Kukaan ei ymmärrä tuskaani. Kenellekään en voi selittää asioitani.

Silloin alatien Kristus hymyili ja sanoi:

- Mutta minäpä ymmärrän sinua poikani, sillä minä olen ollut samoissa tulissa. Olen koko ajan vartioinut ahjoasi ja odottanut, että huutaisit minua avuksesi. Minäpä autan sinua. Tule syliini.

elän Jumalan Pojan uskossa

"Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi." Room.7:8-10.

"Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Gal.2:19-20.

Sanaa ja rukousta Porissa

Kadonneen aarteen etsijät

Kotimme lähellä Turussa suuren kallion alla kulki metsätie, jota käytimme lapsuudessa urheiluun juoksemalla ja hyppäämällä, pyöräilemällä ja palloilemalla siellä. Tien päätepisteessä oli kääntöpaikka ja suuri kuoppa, jonka historiaa en tiedä vieläkään. Ajan myötä tuohon kuoppaan alkoi ilmestyä kaikenlaista tarpeetonta roinaa ihmisten huusholleista. Sitä sanottiin sitten romppariksi, koska se oli täynnä romua. Siihen aikaan ei jätehuoltoa ollut olemassa kuin joissakin kaupungin keskustoissa ja yleensä kaikki säästettiin, eikä mitään heitetty pois. Talojen takapihoilla oli yleisesti komposteja maatumassa. Muovi teki vasta tulemistaan ja maitokin haettiin kaupasta alumiinikannulla samoin kerma. Pakkauskulttuuri ja itsepalvelumyymälät olivat vain kaukaisia haaveita maailmassa.

Niinpä me pojat kävimme aina joskus tarkistuskäynnillä rompparissa, koska sinne aika ajoin ilmestyi jostakin uusia pahvilaatikoita aarteineen. Löydöt olivat usein peräti vaatimattomia käyttöesineitä, jotka olivat tulleet tiensä päähän ja päätyneet tähän materialismin hautausmaahan. Vaikka asuimme kaupungin alueella, laitakaupungilla, en muista että koskaan olisi julkiselta taholta puututtu tähän romppariin mitenkään. Vuosia se kasvoi pikku hiljaa elintason kohoamisen olemassaolon merkiksi. Myöhemmin, kun paikalle ryhdyttiin rakentamaan uusia taloja maineikas romukuoppa hävitettiin.

Kerran löysin sieltä romujen joukosta kultaisen rannerenkaan. Se oli sangen iso ja sen sisälle oli kaiverrettu Tauno ja päivämäärä. Ilmeisesti joku Tauno oli antanut sen jollekin Tyynelle (naiselle) joskus lahjaksi? Oliko sitten tullut nainen katumapäälle ja heittänyt aarteen roskiin perheriidan seurauksena, vai oliko se vain vahingossa päätynyt roskien joukkoon? Minulla ei ollut käsitystä sen arvosta ja niin sitten säilytettyäni jonkin aikaa sitä, annoin sen eräälle tytölle, josta satuin silloin tykkäämään. Olimme molemmat noin kymmenvuotiaita ja tuskin tyttökään osasi arvostaa lahjaa juuri miksikään. Romanssi loppui pian ja olimme sitten vain kavereita ilman suurempia suunnitelmia yhteiselämästä. Se olikin sitten ainoa kultaesine pitkään aikaan, jonka omistin - vaikka vain vähän aikaa. Joskus rippikoulun jälkeen sain vanhemmiltani lahjaksi kultaisen ristin ja siihen kaulaketjun ja pidin sitä kuin aito kristitty kaikkialla, vaikka olisin ollut umpihumalassa. Se katosi muistaakseni jollakin Neuvostoliiton matkalla joidenkin vuosien kuluttua.

Suurin osa ihmisistä ei omista mainittavimpia aarteita koskaan elämänsä aikana, heidän talletuksensa eivät kaipaa kassakaappia, eikä kalliita vakuutuksia, vartiointia. Lapsuuteni kodin taideteokset olivat vanhojen kalentereiden sivuja, joilla tapetoitiin ulkohuoneen seinät, että siellä oli mukavampi istuskella kylmissään. "Sillä eivät aarteet säily iäti; ja pysyykö kruunukaan polvesta polveen?" Snl.27:24. Kuitenkin ihmiset kadehtivat rikkaita ja ajattelevat materiaalin tuovan onnen ja sisällön elämäänsä. Mutta olen joskus käynyt sielunhoitokäynneillä rikkaiden taloissa, joissa kalma haisee ja suru ja sairaus tulvahtivat vastaan. Ei siellä ole ollut mitään sellaista tavaraa, mihin olisi pitänyt kiintyä. "Kuulkaa nyt, te rikkaa: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä."Jaak.5:1-3.

Eräällä Venäjän matkalla keskustelin erään paikallisen miehen kanssa, joka kertoi siellä olleesta tulipalosta, joka ei vaatinut kuolonuhreja. Hän kertoi, kuinka talon asukas oli huomannut tulen päässeen irti ja sitten piti kiireesti painua pihalle. Asukas oli kaapannut television kainaloonsa ja paennut ulos talosta. Niin sitten kerrottiin, että miehen lisäksi televisio säästyi tulipalosta. Vehkalahdella asuessamme meidän naapurissamme kävi päinvastoin, televisio syttyi palamaan ja vanha pariskunta saatiin nippa nappa pelastettua savun keskeltä asunnostaan. Itse mietin, että mitä sitä ottaisin mukaani tuommoisessa tilanteessa ja päädyin Raamattuun. Mutta ei kai sitä kovin järkeviä suunnitelmia pysty siinä kauheuden keskellä miettimään, niin että voisihan se olla joku vanhat saappaat, takki ja pipo? Ehkä ihmisen luontainen hamstraamisen tarve purkautuisi siinä tilanteessa kerätä kaikenlainen turha tavara sylissään turvapaikkaan?

"Vanhurskaan huoneessa on suuret aarteet, mutta jumalattoman saalis on turmion oma."Snl.15:6. Uskovalla on rikkaus Kristuksessa ja hänen tuntemisessaan. Usein köyhien taloissa on ollut mukavampi vierailla kuin rikkaiden, näissä ihmiset ovat olleet vaatimattomampia ja tavallisia. Keskusteluissa köyhän uskovaisen luona on ollut Vapahtaja keskellämme, olemme saaneet osaksemme ansaitsematonta siunausta Herralta. Keskusteluissa, rukouksissa ja yhdessäolon kestäessä on voitu vahvistaa ja rohkaista toinen toisiaan yhteisessä uskossa Jumalan antamin lahjoin. Jeesus itse kehotti aikalaisiaan kiinnittämään mielensä taivaallisiin aarteisiin: "Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele. Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne."Luuk.12:33-34. Sydämen asenne on tässä oleellinen ja kuka siellä Herrana hallitsee. Ihmisen annettua Jeesukselle herruuden, hän luopuu itsemääräämisoikeudestaan. Samalla vastuu siirtyy myös johtajan käsiin, ja onkin hyvä olla Jumalan käsissä ja johdatuksessa.

Eräs uskova mies tuli kerran juttelemaan kanssani, kun olimme tavanneet joskus 25 vuotta aikaisemmin eri yhteyksissä. Melkein heti hän nosti esiin vanhan muiston, jossa kertoi jääneensä vaille matkakorvausta tilaisuudesta, jossa olimme olleet silloin puhumassa. Kyse oli mitättömän pienestä summasta ja mies oli ollut hyvässä virassa, jossa oli ollut korkea palkka ja monet edut. Ihmettelin, ettei hän ollut sitten tehnyt mitään asian korjaamiseksi, mutta en saanut selvää vastausta. Marinaa se oli kuitenkin aiheuttanut.

On vaarana, että astia tulee arvokkaammaksi kuin sen sisältö. Hengellisesti tämä tarkoittaa sitä, että ihminen asioinen ja odotuksineen menee Kristuksen ohi: "Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä."2.Kor.4:7. Olemme uskovinakin peräti inhimillisiä, täynnä kiusauksia ja syntitottumuksia, joiden kanssa joudumme kamppailemaan hautaan saakka. Yhdestä vaivasta kun pääsee, toinen putkahtaa esiin kuin myrkkysieni turpeesta, eikä ahneus jätä meitä koskaan rauhaan. Joskus uskovat ovat pikkusieluisia ja muistuttavat maailmanihmisiä käyttäytymisessään, ahneus rehottaa ja jokainen takertuu tavaraan kuin aarteeseen, vaikka se olisi vain pelkkää romua ja roskaa. Näitä me sitten esittelemme ihmisille suurina aarteina ja saavutuksina. Kai ihmiset toivovat saavansa ne mukaan hautaankin, mutta sukulaiset estävät?

Erään kirkkohistorian pohjanoteerauksen, Laodikean (kansan valta), seurakunnan rikkaus oli harhautunut väärään. Seurakunta kantoi Kristityn nimeä ja oli kutsuttu elämään Jumalan armon avulla täällä aikalaistensa keskellä Herraa kirkastaen, mutta synnin suosiminen, penseys ja hengellinen sokeus olivat vieneet siltä uskon edellytykset. Siksi Kristus halusi auttaa sitä takaisin oikeaan aarteeseen; niin hän sanoi: "Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit."Ilm.3:18. Jeesuksen kulta on todellinen aarre ja puhtausasteeltaan täydellistä, se on käynyt läpi tulen. Se on Herran rakkauden kultaa, pelastavan uskon kultaa, Kristuksen tulevaisuuden ja toivon kultaa, Jumalan viisauden kultaa, taivaallista aarretta. Se on myös perinnön saamista Uuden liiton perusteella, johon Jeesus on antanut takuumaksuksi henkilökohtaisen uhrinsa, ruumiinsa ja verensä, syntisen pelastamiseksi.

Jeesus Kristus on Jumalan salaisuus, jota kaikki ihmiset tarvitsevat, mutta ani harva tietää sen. Siksi seurakunta onkin se yhteisö, joka kantaa tätä suurta salaisuutta kehossaan maailman keskellä. Uskovat ovat ainoat näkevät tässä suhteessa ja kaikki muut ovat sokeita hortoilijoita, ilman valoa, viisautta, kuoleman alaisia ja tuhoon tuomittuja ilman evankeliumia.

Uskovien yhteys on myös salaisuus, jota kaikenlainen lihallisuus ja sielullisuus pyrkii jatkuvasti tuhoamaan. Tässä Vapahtaja on kehän keskellä, kaikkeuden hallitsija ja yhteyden edellytys, jonka tuntemisesta kristityt iloitsevat ja elävät. "että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä."Kol.2:2-3. Uskovan suhde Jeesukseen määrää hänen suhteensa toisiin uskoviin. Monet kristityt jäävät tai jättäytyvät kauas Jeesuksesta ja elävät siten vain ulkokehällistä uskovan varjoelämää. Samalla heidän uskovaisuutensa ei kestä inhimillistä erilaisuutta, ihmislasten kirjoa, Jumalan armovalintaa. He alkavat järjestäytyä omien mieltymyksiensä mukaan seurakunnaksi haalien mieleisiään tyyppejä ja samoin ajattelevia ryhmäkseen. Tällaisen valintajärjestelmän seurauksena Jeesus jää taka-alalle, eikä Jumalan rakkauden vaikutus pääse yhdistämään erilaisia ihmisiä toistensa kanssa. Tarvitsemme siis kehotusta, Jumalan sanan kehotusta, armolahjojen kautta tulevaa kehotusta, rohkaisevaa evankelista kehotusta, rohkeaa esirukouksen kehotusta, että voisimme omistaa Kristuksen, aarteena ja hänessä omistaa kaikki Jumalan rikkaudet elämäämme. Hän on luvannut vahvistaa kutsumuksemme, käydä edellämme, avata ovet, poistaa esteet ja kirkastaa itsensä. "Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala."Jes.45:2-3.

Hyvä Jumala varjele meitä kiintymästä tämän maailman romukasoihin, romppareihin ja kaikenlaiseen turhaan tavaraan. Anna, Jeesus, meille sanasi aarteet, anna niiden avautua pimeyden keskellä. Rohkaise ja vahvista meitä hengellisillä aarteilla, vaikka muuten olemmekin kovin köyhiä. Auta meitä uskossa tarttumaan sanasi lupauksiin, joita Raamattu on täynnä, että ne elättäisivät ja kantaisivat läpi myrskyävän meren, hurjien aaltojen ja kuoleman kuilujen perille luoksesi taivaaseen. Kiitos siitä olet antanut käytettäväksemme, siunaa se niissä vaiheissa, mitä olet määrännyt eteemme. Sinuun turvaamme, sinua rukoilemme, sinun edessäsi kumarrumme syvään kunnioitukseen Jumalan lahjoista kiitollisina. Aamen.

On Jumala suur´ - Hän suuri on!

Aika on kaikkien ihmisten elämää koskeva suure, johon ei voida vaikuttaa edes kelloja siirtämällä. Sitä on laskettu aina ja sen mukaan on eletty. Sitä on merkitty Jumalan kirjaan syntymän ja kuoleman väliin itse kullekin sopivasti. Tiede on yrittänyt selvittää ajankulua järkeään käyttämällä ja päätynyt miljardeihin vuosiin, kun järki on loppunut kesken. Mutta totuus on se, ettei tällaisia olosuhteita synny itsestään, eikä millään sattuman kaupalla. Aikaa on joskus esitetty myös neljänneksi ulottuvuudeksi? Jumalan kannalta näin on, koska hän voi kulkea myös taaksepäin ajassa - meille se ei ole mahdollista.

"Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kolmas päivä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle." Ja tapahtui niin: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä." 1.Moos.1:13-18.

Siinä meni aikaa yksi päivä, kun Jumala laittoi taivaalla näkyvät kappaleet luoden ja paikoilleen. Se oli kolmas päivä, joka profeetallisesti viittaa jo Kristuksen ylösnousemukseen ja niin ollen uuteen aikaan. Tätä aikajanaa Jumala on toistanut tietyin väliajoin pitkin ilmoitustaan. Ilman Jumalaa ihminen on ihan pulassa tuijottaen taivaalle ajatellen maailmankaikkeutta. Hän tarvitsisi Pyhän Hengen ja elävän uskon, mutta hengellisesti kuolleena hänen ajatuksensa ja päätelmänsä ovat vain kuolleita turhia mietteitä.

Jumalan luomistyön huipentumana hän teki ihmisen oman mallinsa mukaan. Se tapahtui niin kuin on kirjoitettu Jumalan sanalla kuudentena luomistyön päivänä. "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." 1.Moos.1:27. Miten kauan siinä meni aikaa? Yksi päivä siihen kului ja sekin vain järjestyksen vuoksi, sillä hän olisi voinut toteuttaa kaiken vaikka silmänräpäyksessä - onhan kyseessä Jumala. Mutta, miten tomusta tehdään ihminen - mies ja hänen kylkiluustaan nainen, on täysin käsityskykymme ulkopuolella. Ilman Jumalaa askartelevat tutkijat tarvitsevat paljon aikaa saadakseen edes hieman ajatuksissaan syntymään ja sekin vielä vain sattuman valintana ilman alkua? Puhe alkuräjähdyksestä on suorastaan jumalanpilkkaa, erittäin tyhmää ja vahingollista sekoilua. On ihana katsoa uskovan silmin Herraan tekijäänsä ja kiitollisesti ajatellen omaa asemaansa luotuna, lunastettuna ja pyhitettynä. On Jumala suur´- suuri on Herra!

Tiedemiehet ja luonnontutkijat ovat miettineet päänsä puhki, miten kaikki tämä näkyvä on syntynyt? Ajatellaan, että on fiksua kertoa ihmisälyn tuloksista totuutena kaikkeudesta, mutta eräänä päivänä tällainen tyyppi on kovin köyhä, sairas, epävarma, syyllinen ja täysin riippuvainen Jumalasta - muuta mahdollisuutta ei näy tartuttavaksi? Raamattu ei kerro meille yksityiskohtaisesti luomisen yksityiskohdista - emmekä me niitä kuitenkaan ymmärtäisikään? Sana on pelkistetty ja edessämme kuin valokuva albumin lehdeltä. "Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä" Snl.8:25. Jumalan luomistekojen suuruuden keskellä oli Jeesus, Vapahtajamme, jo olemassa. Se oli valonpilkahdus, evankeliumin ensi säde, joka tuli täyteyteensä lihassa Nasaretin puuseppänä paljon myöhemmin. On Jumala suur´- suuri on Herra!

On aivan naurettavan tyhmää paeta Jumalaa tai kuvitella, ettei hän näkisi pimeyden keskellä ihmisten pahuutta ja syntejä? Piiloutuminen on vain itsepetosta ja ajanhaaskausta, etsikkoajan, armonajan hukkaamista. "Saattaako joku niin piiloon piiloutua, etten minä häntä näe? sanoo Herra. Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo Herra."Jer.23:24. Valtavaa, kuinka suuri Herra on. Hän on kaikkialla läsnä olevana, kaikki kuulevana, kaikki näkevänä, kaikki tietävänä, hän rekistöröi kaikki asiat, tapahtumat ja jopa sanat ja merkitsee ne kirjoihinsa. Hänelle ei mikään ole salattua. "Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi."Luuk.12:2. Eikä Jumala vain ole tietoinen asioista ja ihmisistä, hän myöskin puhuu, kuulee, vastaa, ohjaa ja tulee lähelle. Me ihmiset olemme sidotut paikkaan, aikaan ja kuntoomme, Jumala ei. Pyhä Henki on Herra keskuudessamme tänään ja hän ilmaisee meille Isän tahdon ja kirkastaa Jeesuksen olemuksen. Siksi voimme puhua hengellisestä valaistumisesta sielussamme. On Jumala suur´- suuri on Herra!

Nuorena miehenä, kun Jumala kutsui minua, kuulin miesäänen puhuvan minulle yksin ollessani. Se oli järkyttävää ja pelottavaa, entuudestaan tuntematonta minulle. Jumala puhui minulle ja keskustelin hänen kanssaan. Kaikki käsitykseni Jumalasta meni silloin uusiksi, kun näkymätön maailma avattiin eteeni kuin ovi. Pian ymmärsin, kuinka suuressa pimeydessä olin ollut ja kuinka suuressa pimeydessä koko maailma elää edelleen. Ymmärsin myös sen, etteivät ihmiset ole halukkaita kuulemaan totuutta, eivätkä usko tällaisia tarinoita. Ihmisille sattuma, säkä, tuuri ja onni ovat tuttuja ilmaisuja, joilla luullaan kohtalon siirtelevän meitä kuin pelinappuloita. Ihmisten on helppoa uskoa satuihin, mielikuvituksiin, uniin, esineisiin ja tunnetiloihinsa, kuvitteellisiin toiveihinsa. Jumalasta he tekevät vitsin aiheen ja pilan kohteen - niin Jeesus koki täällä ollessaan ennen kuolemaansa ja ylösnousemustaan.

Jumala ei tarvitse aikaa, mutta me ihmiset tarvitsemme, että voisimme ymmärtää hänen olemuksensa suuruuden, iankaikkisuuden ulottuvuuden ja kaikkivaltiuden. Jumalan aikataulu on annettu meille ymmärtääksemme pelastuksen salaisuuden ja Kristuksen Jeesuksen ainutlaatuisuuden, tarttuaksemme ikuisen elämän lupaukseen.

"Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää…. temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua." 2.Kor.12:2,4. Kysymme, onko nyt oikein teologista kertoa omia kokemuksiaan, jotka ovat itsellekin selittämättömiä salaisuuksia? Kysymme, kauanko tuohon matkaan meni aikaa? Mutta ei hän ollutkaan teologi vaan uskova, Jeesuksen pelastama vanha uskonnollinen fariseus, joka kulki elämässään täynnä uuden elämän virtoja. Silmänräpäys ja Paavali oli tähtien tuolla puolen - ihmeellistä, käsittämätöntä, yli ymmärryksen tapahtuvaa? Mutta sitten on itse henkilölläkin jo arvaamisen paikka, kuinka kaikki oikein tapahtui? Jos Jumala sanoo, että hän kävi siellä ruumiillisesti, niin hän sanoo siihen aamenensa. Jos Jumala sanoo, että se oli ilmestys, hän sanoo siihenkin aamenensa. Tempaus sanaa käytetään myös seurakunnan poisottamisen yhteydessä ja sekin tapahtuu äkisti, yhtäkkiä ja niin uskovan paikka jää maan päällä tyhjäksi, jopa hänen hautansa. On Jumala suur´- suuri on Herra!

Jeesuksen toiminnan aikana Raamattu kertoo muutamissa kohdin, kuinka Jumalan aikataulu on hänen tahtonsa mukainen. Yhteinen piirre näissä tapauksissa on aika, joka sotii kaikkea järkevää ajattelua vastaan. Jumala on ihmeiden Jumala, yliluonnollinen kohtaa silloin näkyvää ja ajallista.

"Niin hän ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi: "Minä tahdon; puhdistu." Ja kohta hän puhdistui pitalistaan." Matt.8:3.

"Sitten hän sanoi miehelle: "Ojenna kätesi!" Ja hän ojensi; ja se tuli entiselleen, terveeksi niinkuin toinenkin." Matt.12:13.

"ja hän sanoi sille: "Älköön sinusta ikinä enää hedelmää kasvako." Ja kohta viikunapuu kuivettui." Matt.21:19.

"Niin kohta aukeni hänen suunsa ja hänen kielensä, ja puhui kiittäin Jumalaa." Luuk.1:64.

"Ja hän tarttui hänen oikeaan käteensä ja nosti hänet ylös; ja heti hänen jalkansa ja nilkkansa vahvistuivat," Apt.3:7.

Kuinka kaikki tapahtui kysyisi haastattelija edeltä mainituilta? He vastaisivat yhteen ääneen: - se tapahtui kohta, kun Herra sanoi sanan. - Se kävi toteutumaan heti, silmänräpäyksessä, Jumalan aikataulussa. - Hän on suuri! - haluan olla aina tämän Jeesuksen oma, seurata häntä, palvella häntä, kuunnella häntä, vaeltaa hänen valossaan, päästä taivaaseen hänen luokseen. On Jumala suur´- suuri on Herra!

Maailman historian loppunäytöksessä Jumalan Poika, Jeesus, josta käytetään Raamatussa sanaa: Jumalan Karitsa, saa tehdä suuret päätökset, jotka ohjaavat kaikkeuden suuria muutoksia.

"ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa." Ilm.6:13-14. Tällaista tapahtumaa ei kukaan voi kuvitella tapahtuvan järkensä avulla. Jumala onkin sallinut ihmisten tehdä johtopäätöksiä ilman sanktiota, mutta tarjoamalla heille armoa ja pelastusta.

Luomisen ihmeellisyys ei ole vielä ehtinyt kadota ihmismielistä, kun jo tapahtuu uuden luomisen lupaus ja eteen piirtyvät kuvat uudesta maailmasta. Syntien pilaama, ihmisten ja synnin sotkema Jumalan työn jälki, saatanan temmellyskenttä, aikaan sidottu ihmiselämä ja surkeassa kunnossa oleva maapallo pannaan uusiksi. Herra tekee kaiken uudeksi, hän voi sen tehdä ja on etuoikeus olla uskovana olla siitä osallisena, päästä ilman omaa ansiotaan Kristuksen ansion piiriin ja vaikutukseen. "Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan." Jes.65:17-18. Turmeluksen aika enää silloin hallitse, eikä kukaan muistele mennyttä kurjuuttaan, kärsimyksiä, pahuutta, syntiä. On tullut uusi aika, Jumalan aika - ajattomuus. On Jumala suur´- suuri on Herra!

Herra sanasi sanoo: "ettei enää ole oleva aikaa" Ilm.10:6. Meidän on aivan mahdotonta näillä tomuaivoillamme tajuta sitä. Yritämme järjestää mielikuvamme näkemämme mukaan ja lisätä siihen toiveemme ja rajallisen toisilta hankkimamme tiedon ja elämän kokemuksemme. Ole kanssamme kärsivällinen, sillä olemme vain tomua. Auta meitä hiljaisuudessa katselemaan sinun ihmeellistä työtäsi hyväksemme ilman ansiotamme ja taivaallinen rauha sydämessämme uskomaan, että sinun luonasi kaikki on ikuisesti hyvin. "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole…. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ilm.21:1,4. On Jumala suur´- suuri on Herra!

Että he yhtä olisivat...

...että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme...

Elettiin 70-lukua. Syvässä koetuksen hetkessä - tai oikeammin pitkässä kuukausia kestäneessä aikajaksossa - menin erään iäkkään pariskunnan luo kylään Raumalla. Laiva, jossa olin silloin töissä rantautui lyhyeksi ajaksi kaupungin satamaan ja ilta oli vapaa. Olimme viettäneet muutaman päivän etsien joitakin merkkipoijuja ulkomerellä kovassa aallokossa löytämättä niitä. Tuntui siltä, että oli tehty turhaa työtä ja kulutettu aikaa ja rahaa turhaan.

Olin silloin nuori ja vasta vähän aikaa ollut uskossa. Kaipasin toisia uskovia, elävää seurakuntaa, jossa julistetaan Kristusta. Ilman suurempia odotuksia ajattelin, että uskovien yhteys parantaisi sen hetkistä tilaani ja niin tosiaan kävi. Juttelimme, rukoilimme ja sain hyvin rohkaisevia profeetallisia sanoja Jumalan sydämeltä evääksi. Vaikka en enää tarkkaan muista niitä, se kokemus siunasi minua pitkään. Sain profeetallisen sanan, jonka kautta ymmärsin Jumalan tienneen tilanteeni ja odotukseni, tarpeeni. "Moni sanoo: "Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?" Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus." PS.4:7.

Uskovien yhteys on tärkeä Uuden Testamentin viisaus, joka on aivan käskynomaisesti annettu kristityille. Ja olemme täysin riippuvaisia Herrastamme, sillä perisynninturmelus on syvällä olemuksessamme. Pyhyys meissä on helposti katoavaa ja epäusko nujertaa vahvankin uskovan kovin helposti. Yksinäisyys on sen liittolainen ja sairaus viihtyy myös sen seurassa. Siksi tarvitsemme uskovien yhteyttä, kanssakäymistä, ehtoollista, keskustelua ja rukousta jatkuvasti. Se on elinehto. Minun on vaikea ymmärtää uskovia, joille toisten uskovien kohtaaminen ja kanssaeläminen on vastenmielistä, jotka yrittävät työkseen rikkoa uskovien välejä mitä erilaisimmin tekosyin. Olemmehan tietysti erilaisia ja jokaisella on omat vikansa, heikkoutensa ja rasitteensa, joiden kanssa pitää tulla myös toimeen? Jumala on myös kutsunut kaikenlaiset ihmiset omikseen, eikä meillä ole siihen sanomista, hän ei kysy meidän mielipidettämme valintojensa johdosta. Mutta jos kaipaa Vapahtajaa, kaipaa myös toisia uskovia, se on selvää. Tässä suuri taivaan valo selvittää asian ja johtaa hyväksymään Jumalan tahdon. Lienee myös niin, että valon määrän lisääntyessä yhteyskin lujittuu ja sen arvo nousee? "Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun, ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi valkeudessa, Herra!" Ps.89:16.

Uskovien suuri etuoikeus on elämän valo, Kristus-valo, jonka saamme Raamatun sanasta ja Pyhä Henki kirkastaa sen olemuksessamme. Tästä on olemassa ihana lupaus: 1.Joh.1:7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." Tuo ihana Jumalan valo loistaa Jeesuksen persoonasta ja synnyttää yhteyden Jumalaan ja häneen uskovien välille. Jos taas käännämme lauseen toisin päin ja mietimme, miksi meillä ei ole yhteyttä uskovien välillä, niin vastaus on se, että uskovat eivät vaella Jumalan valossa. He ottavat eri vapauksia, syyllistyvät syntien suosimiseen, ihmisten suosimiseen Jumalan ja hänen sanansa kustannuksella, rikkovat pyhän liiton, ja ihmisten väliset liitot. Moni aloittaa Hengessä ja lopettaa lihassa.

Uskoon tultuani luulin, että kaikki kristityt ovat yhtä Herrassa, että kaikki uskovat vetävät yhtä köyttä ja pyrkivät epäitsekkäästi samaan päämäärään. Mutta vähitellen tämä käsitys mureni, kun jouduin katselemaan seurakuntaelämää sisältäpäin. Ehkä kaikkein suurin yllätys oli palkattujen työntekijöiden kiihkomielinen hyökkäily uskovia vastaan. Muistan, kuinka Raisiossa asuessamme kirkkoherra sanoi minulle: - ette kai te yritä koko Raisiota käännyttää? Vastasin siihen: - kyllä, mikäli se meistä riippuu! Keskustelu loppui siihen sillä kertaa, mutta minut velvoitettiin jatkuvasti raportoimaan seurakuntanuorten tekemisistä hänelle, sillä olin valittu nuorten synodin puheenjohtajaksi.

Herätyskristillisyys oli halveksittu ja jatkuvan arvostelun kohteena, se edusti pientä vähemmistöä ja sen suosijat olivat aina huonossa huudossa. Muotojumalisuus eli suurta renessanssia ja se saarnasi kaikin käytettävissä olevin keinoin, ettei ihmisen tarvitse tehdä parannusta eikä muuttua, vaan kaikki kelpaavat sellaisenaan Jumalalle ilman Jeesusta. Uudestisyntyminenkin sijoitettiin kasteeseen ja niin kaikista tehtiin helposti taivaskelpoisia ilman parannusta ja sydämen muutosta. Työntekijät seurakunnassa olivat lähes kaikki tämän linjan puolestapuhujia, ani harva uskalsi olla Raamatun sanan mukaan äänessä, Herran todistaja ja julkinen esirukoilija. Kirkkomusiikki keskittyi vain taiteeseen, eikä se kutsunut ketään Vapahtajan luokse. Enkä ole koskaan kuullut kenenkään pelastuneen urkujen soittoa kuuntelemalla?

Kovin monenlaisin motiivein ihmiset tulevat mukaan kristillisiin rientoihin ja nykyinen maailmanhengellä kuorrutettu kirkollisuus keksii vaikka mitä ihmisvetoisen kristillisyyden korottamiseksi. Jumalan sana on unohdettu, sen yli kävellään jatkuvasti virallisesti ja halveksivasti. Elämme suuren luopumuksen aikaa, joka on ennustettu Raamatussa lopunajan merkkinä. Mutta tämä kestää vain lyhyen ajan ja hukkuu omaan mahdottomuuteensa. Syvimmiltään jokaisen ihmisen suurin tarve on löytää Kristus ja hänen valonsa, uskonsa, verensä ja Henkensä elämäänsä. Samalla kun suuri enemmistö luopuu, pieni vähemmistö sitä lujemmin kiinnittyy Jeesukseen. ”Niin Jeesus sanoi heille: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Joh.12:35-36.

Joskus aina näkee vieläkin raamattutunneilla ihmisiä, jotka tekevät muistiinpanoja ja jotka kuljettavat mukanaan omaa Raamattua. Ulkomailla tämä on paljon yleisempää kuin Suomessa. Sanaa viljellään hartaasti erilaisissa evankelikaalisissa kirkoissa, joissa Jumalan sanaa arvostetaan, eikä perinteillä ja mielipiteillä ole tappavan suurta asemaa. Tämän seurauksena myöskin Sanasta keskustellaan yleisesti. Muistan kuinka vanhat papat kertoivat ennen aikaan seurojen päätteeksi pidetyistä jälkikokouksista, joissa setvittiin kuultua ja miten se sopi Raamatun ilmoitukseen. Siinä sattoi heikompikin antaa todistuksensa yhteisestä uskostaan.

Raamatun sana valkeus, valo, fos, merkitsee myös tulta, itse asiassa Jumalan olemusta kaikenlaisen pimeyden vastakohtaa. Sana kuvaa hyvyyttä, pyhyyttä, puhtautta. Jeesus on maailman valo, vain hän, kaikki muu on pimeyttä. "Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus." Joh.8:12. Tämä ei kuitenkaan sovi kaikille ja vastustajia riittää. Siinä voi myös esittää askarruttavia ja vaikeita kysymyksiä kokeneemmille kristityille. Näissä tilanteissa on usein aikaa rukoukselle tarvitsevien puolesta.

"Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä" Ef.5:8-9.

Hän näyttää ihmiselle tämän elämän olevan peräti tyhjää ja tarkoituksetonta voidakseen lahjoittaa tälle tulevaisuuden ja toivon. Hän pysäyttää ihmisen menossaan, että saisi alkaa johdattaa tätä uudessa elämässä taivaan tietä. Hän vie pimeyteen valaistakseen ihmisen mielen. Hän sairastuttaa voidakseen parantaa ihmisen sisäisesti uskovaksi. Hän hiljentää saadakseen äänensä kuulumaan voidakseen puhua sielulle hiljaa. Hän antaa ihmisen upota syvälle pelastaakseen hukkuvan kalliolle turvaan. Hän sallii eksymisen ja harhautumisen omassa ihmisen viisaudessa voidakseen osoittaa Jumalan tien kohti taivasta. Hän sulkee ovia avatakseen syntisen eteen pelastuksen oven. Hän antaa pettyä ihmisiin ja inhimillisiin tekoihin voidakseen osoittaa kuinka luotettava ja uskollinen Jumala on.

Jumalan valossa vaeltavan on tutkittava itseään ja kysyttävä:

1.Olenko uskossa Jeesukseen Kristukseen, elänkö hänessä joka päivä ristiäni kantaen itseni kieltäen?

2.Ovatko ihmissuhteeni Jumalan valon kestäviä ja jos siellä on ristiriitoja, niin pyrinkö rauhaa kaikkien kanssa?

3.Kuljenko rukoillen Jumalan johdatuksessa hyväksyen hänen valintansa ja tahtonsa elämässäni?

4.Olenko valmis todistamaan Jeesuksesta, kun Herra niin ohjaa ja käytänkö hänen antamiaan armolahjoja uskossa ja seurakunnassa?

5.Miten taloudenhoidossani, omaisuuteni käytössä ja rahan kulutuksessa näkyy Jumalan valtakunta ja Raamatun ohjaus?

6.Onko Jeesus Herra kodissani ja onko kotini Herran palvelemisen paikka?

7.Onko ajankäyttöni viisasta, tasapainoista, rakentavaa ja Jumalan rauhan täyttämää?

Tämän Jeesuksen yhteyden seurauksena on siis uskovien yhteys ja edelleen taivaan lahjana Herran veren pesevä vaikutus kaikesta synnistä. Tämä kokonaisuus on valtava asia, joka luetaan uskovien hyväksi jo täällä ajassa ja arkisessa elämässä. Kysymys onkin siihen suostumisesta, mielen ja ajattelun asenteesta, taipumisesta Jumalan sanan osoittamalle tielle. On mieltä ylentävää nähdä kuinka Herra kokoaa uskovia yhteen nimensä alle, seuraan, rukoukseen, lahjojen jakamiseen ja rakentumaan yhteisestä uskosta. "Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte, se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun." Room.1:11-12. Vanhastaan puhuttiin halullisista sieluista, kun tämän sortin ihmiset olivat kokoontuneet yhteen. Herra sen uskovaisen halun herättää, hän kokoaa kansan yhteen ja siunaa tulemalla heidän keskelleen.

Suuri olet Herramme, suuret ovat ajatuksesi ja tiesi, suuri on ihmisrakkautesi luomiasi kohtaan. Täällä turmeluksen maailmassa tarvitsemme ja kaipaamme yhteyteesi, johdatukseesi, varjelukseesi ja siunaukseesi. Auta meitä, armahda meitä. Korjaa vianalaiset ihmissuhteet seurakunnassa, että uskovat olisivat yhtä, yksimieliset, halullisia rakentamaan tahtosi mukaista pyhien yhteyttä. Anna meille uskon silmät nähdäksemme niin kuin sinä tahdot ja niin myös vaeltaaksemme ja tehdäksemme valintoja. Rohkaise meitä heikkouden hetkinä uskonystävien kautta. Aamen.