Kotini on linnani?

Salossa, Kuusjoella, Raatalan kylässä on Kosken tien varrella muistomerkki Kaupin linna. Olimme eräänä päivänä siihen tutustumassa kävelylenkillämme. Historia kertoo, että paikalla on aikoinaan asunut Kauppi niminen pohatta. Hänen suurta asumustaan, joka oli rakennettu suurista hirsistä, nimitettiin linnaksi. Vielä tiedettiin, että Kaupin linnan uunit olivat valkeat kuin sokeri. Lusikat olivat hopeasta ja veitset kullasta. Kauppi kammoi ihmisiä, ja oli honkapuista laitattanut korkean aidan linnansa ympärille. Aidan yli näkyi vain kuparikatto ja saksankuusten latvoja. Aidassa oli honkapuinen portti, joka oli varustettu kiemuraisin raudoin. Portilla seisoi yötä päivää ankara vartija, joka ei päästänyt ketään puutarhaan eikä linnanpihaan. 

Kerran Kauppi lähti linnastaan pienen poikansa kanssa kirkkoon. Jossain vaiheessa he huomasivat erään talon olevan tulessa, se oli paikallisen sepän mökki. He näkivät sepän vaimonsa ja poikansa kanssa seisovan paljain jaloin valkoisessa lumessa. Kaupin poika nauroi. Sillä Kaupin pojasta, joka istui lämpimissä karhuntaljoissa, näytti paljasjalkainen poika hyvin hullunkuriselta valkoisella hangella. Hän kysyi: - Isä, miksi he ovat paljain jaloin? - Heiltä on palanut kaikki, eikä heillä ole enää mitään, vastasi Kauppi. - Ei kenkiäkään, kysyi poika? - Ei, vastasi Kauppi. Ja hevoset juoksivat edelleen. - Isä, emmehän me koskaan tule niin köyhiksi, ettei meillä ole kenkiä? kysyi poika peloissaan. - Emme, vastasi Kauppi. - Emmekä koskaan seiso paljain jaloin hangessa, uteli poika. - Kyllä sitä ennen saa taivas verta hikoilla, kerskasi Kauppi. Kaupin poika käänsi päätä ja katsoi jälkeen. Yötaivas punersi etäällä tulipalon loimusta. - Katso, isä, taivas on verinen! huudahti hän. - Olkoon, vastasi Kauppi. Mutta me emme tule köyhiksi, ennen kuin tämä sormus palaa kosken kuohuista takaisin. He ajoivat juuri kosken sillalle, ja koski kohisi heidän allansa. Kauppi sieppasi sormestaan kultasormuksen, jossa välkkyi kallis timantti. Hän heitti sormuksen kosken kuohuihin.

Myöhemmin linnassa oli äveriäs jouluateria pöydässä. Ulkomaisten herkkujen ohella oli myös suuri hauki, jonka linnan kalastaja oli saanut kosken alta. Kalaa tarjotessaan kertoi linnan kokki herralleen merkillisen uutisen. Haukea peratessaan oli hän tuntenut jotakin kovaa sen suolissa. Hän oli tutkinut lähemmin ja löytänyt hauen vatsasta timanttisormuksen. Kaupin käskystä nouti hän sen heti nähtäväksi. Ja katso, se oli sama sormus, jonka Kauppi oli ylpeästi heittänyt koskeen! - Isän sormus! huudahti poika. Ja Kauppi itsekin istui niin ihmeissään, ettei muistanut käydä käsiksi ruokiin. - Isä, tulemmeko me nyt niin köyhiksi, ettei meillä ole kenkiä? kysyi Kaupin pieni poika peloissaan. - Älä hulluttele! ärähti Kauppi. Mutta timanttisormus, jonka hän pani takaisin sormeensa, poltti häntä kuin tuli. 

Koko joulupäivän hän käveli kuin tulisilla hiilillä linnansa kahdessakymmenessä huoneessa. Seuraavana yönä ei hän voinut nukkua, vaan heittelehti levotonna vuoteellaan. Vihdoin hän nousi ja otti kaiken kullan kaapistaan. Hän keräsi kaikki kalleutensa suureen kuparikattilaan ja heitti siihen timanttisormuksen sormestaan. Hän sytytti soihdun, lähti hartiavoimin kantamaan kultakattilaansa ja hiipi kuin varas puutarhansa etäisimpään nurkkaan. Hän lapioi lumen pois, survoi rautakangella rikki routaisen maan ja kaivoi kuopan. Siihen kätki hän aarteensa ja peitti kuopan mullalla ja lumella. Nyt vasta hän oli levollinen. Hän palasi hiljaa huoneeseensa, lukitsi ovensa ja nukkui sikeästi. Mutta soihdun oli hän unhottanut palamaan linnan eteiseen. Aamuyöstä heräsivät linnan kymmenet palvelijat suureen hätään ja hälinään. Koko linna oli tulessa, ja hädin tuskin ehti väki pelastua ikkunoista paljailla paitasillaan. Linnan herra heräsi kovaan kolkutukseen ja näki tulipalon loimun. Silloin hän sai halvauksen, eikä päässyt vuoteestaan, vaan paloi linnaansa. Tarina kertoo, että mainitun sepän perhe otti lumihangessa paljain jaloin tarponeen Kauppi-vainaan pojan huomaansa ja auttoi tämän elämässä eteenpäin.

Nykyään voi olla, ettei monikaan ihminen pääse koskaan elämässään käymään linnassa, puhumattakaan että asuisi sellaisessa koko elämänsä. Muutamilla on linna kotina lähes koko ikänsä ja muutamat eivät tiedä mitään sellaisesta vankila-elämästä? Vanhojen tönöjen tilalle on kaikkialla rakennettu laatikkotaloja, joissa tönöt ovat klimpissä, niitä sanotaan yksiöiksi. Turussa on aurajoen rannalla Rettigin palatsi, joka on paraatipaikalla muurien ympäröimä linna. Se oli alun perin tehty rikkaan perheen asunnoksi, joka oli eristetty köyhällistöstä, mutta nykyään sen omistaa kulttuurisäätiö ja se pitää siellä taidetilaisuuksia kaupunkilaisille. 

Kaikki kodit ovat vain väliaikaisia, olivatpa miten hienoja ja suuria tahansa. Kuitenkin meidän aikamme kuluu yleensä sellaisen etsimisen, hankkimiseen, korjaamiseen, laajentamiseen ja kalustamiseen. Siihen kuluvat sitten myöskin säästöt, lainarahat ja perinnöt sujuvasti. Kun sitten on saatu aikaan hieno koti, johon perhe on tyytyväinen, niin ei kulu kuin tovi, niin perheriidat hajottavat heidät tahoilleen ja alkaa uuden kodin etsintä ja rakentaminen. Toiset joutuvat muuttamaan työn perässä jatkuvasti uuteen kotiin ja siitä tulee juureton olo, ei ole oikein missään kotonaan, vaikka onkin kotona? Kotien vertailussa pyritään yleensä parempaan ja hienompaan, isompaan ja edullisempaan. On ihmisiä, jotka eivät ole missään tyytyväisiä, vaikka käytössä on luksuskoti, jonka voi ilmoittaa mukaan vaikka kisaan. 

Uskova on toisenlainen kodinkin suhteen, hän on kiitollinen Herralle tämän valitsemasta paikasta ja asunnosta. Siellä hän syö, nukkuu ja virvoittuu. Ps.4:9. ”Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.” Hän kiittää Jeesusta ruoasta, vaatteista, riittävästä terveydestä, ystävistä ja niistä asuinneliöistä, jotka on saanut käyttöönsä. Hän katselee asioita Jumalan sanan valossa ja ymmärtää kaiken tulleen Jumalan lahjana hänelle. Hän on myös onnellinen, koska voi aina anoa apua asioihinsa Herralta. Hänen suuri etuoikeutensa on luvalla heittää kaikki murheensa aina Kristukselle tämän kannettavaksi ja ratkaistavaksi. Uskovan tähtäyspiste on tuolla taivaan asunnoissa, kodissa, josta ei kukaan tule koskaan ajamaan pois, josta ei tarvitse muuttaa, jossa ovia ei tarvitse lukita, jossa on aina kesä ja paratiisin olot, jossa Vapahtaja itse on kaiken keskus ja aurinkoa kirkkaampi valo. Siksi on sellaisiakin uskovia, jotka asuvat tämän lyhyen elämänsä pelkästään teltassa. Hebr.11:9-10. "Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala."

Muistan kuinka olimme ystäväni kanssa aikoinaan työmatkalla itä-Suomessa ja pidimme raamattupäiviä monta päivää samassa seurakunnassa. Eräänä iltana pyysi eräs kuulija esirukousta seurakuntatalossa. Rukoilin hänen henkilökohtaisten asioidensa puolesta ja hän itki valtoimenaan. En ole koskaan nähnyt keneltäkään tulleen kerralla niin paljon kyyneleitä. Lattialla oli hänen kohdallaan lammikko noustessamme. Myöhemmin tämä eräs hieman omituisen oloinen henkilö pyysi meitä työtoverini kanssa kylään kotiinsa iltatilaisuuden jälkeen. Ajelimme sitten usean kilometrin keskustasta korpitietä hänen talolleen. Paikka oli varsinainen murju ja astuimme sisään tuli selväksi, ettei talossa ollut lainkaan sähköä. Kyseinen ihminen asui siellä yksin erakkona. Job 11:17-19. "Elämäsi selkenee kirkkaammaksi keskipäivää, pimeänkin aika on niinkuin aamunkoitto. Silloin olet turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet - käyt turvallisesti levolle, asetut makaamaan, kenenkään peljättämättä, ja monet etsivät sinun suosiotasi." Vietimme kuitenkin ihan siunatun iltamyöhän siellä kodissa ja rukoilimme asukkaan puolesta ennen lähtöämme. Myöhemmin mietin, etten ole nähnyt tuommoista kotia, kuin joskus Venäjän matkoillani. Siellä taas ei kannattanut yllättyä mistään, eikä miettiä paikallista asuinkulttuuria kovin syvällisellä filosofialla.

Koti on koti laadusta riippumatta ja sen hyvyyden arvioiminen riippuu ihmisen sisäisestä innoituksesta ja Jumala-suhteesta. Onnellisuus on suuri salaisuus, joka ei avaudu joillekin koskaan, koska he ovat parantumattomia materialisteja, joiden sielu on koukussa tavaraan ja sen tuomaan tyydytykseen. Koti on kuitenkin ihmisten paikka ja heidän suhteestaan riippuu sen onnellisuus. Turvamme on Herrassa, hän on meidän turvapaikkamme. Hän kätkee meidät majaansa ja pitää viholliset loitolla. Hänen uskollisuutensa on kestävä ja hän lupaa sanassaan sitä omilleen aina ja joka päivä. Ps.61:4-5. "Sillä sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan. Suo minun asua sinun majassasi iankaikkisesti, turvautua sinun siipiesi suojaan. Sela." Jumalan enkelit suojelevat hänen lapsiaan ja uskova tarttuu siihen tietoisuuteen elämässään. Onnellinen on ihminen kodissaan Jeesuksen kanssa.

Kristitty katselee Jumalaa ja hänen asettamaansa järjestystä uskon silmin suurella luottamuksella. Hänellä on kuningas, jonka valta on ikuinen, joka on uhrillaan ja verellään lunastanut hänet maailmasta, synnistä ja perkeleen otteesta valtakuntaansa, tahtonsa tielle, ristillä merkitylle reitille, valon lapseksi, taivaallisen viisauden vastaanottajaksi. Siksi kristitty kiittää Herraa, ylistää Jeesusta, Mestariaan, hallitsijaansa, johdattajaansa, puolustajaansa, varjelijaansa, ystäväänsä, Jumalan Karitsaa, neuvonantajaansa. Ps.48:24. "Suuri on Herra ja korkeasti ylistettävä meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa. Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona, pohjan puolella Siionin vuori, suuren kuninkaan kaupunki. Jumala on sen linnoissa turvaksi tunnettu."

Tule, Herra Jeesus, ja asu kodissamme, hallitse meitä ja johda elämäämme sinun viitoittamaasi tietä elämään ja valoon. Anna kotiimme pelastuksen riemu ja armosi tunnettavuus kun luemme Raamattua oppiaksemme tuntemaan tahtosi, rukoilemme anoen erilaisten päivittäisten asioiden puolesta ja veisaamme sinulle kiitosta suurista lahjoistasi. Anna meille rauhasi ja siunauksesi kotimme elämään ja arkeen. Anna meille kokonaan uskova sydän ja aina kuuliainen mieli ääntäsi kohtaan. Suo jokaisen, joka kotiimme tulee, vakuuttua siitä että sinä olet Herramme täällä.

Valomerkki

Kun olin aikoinaan töissä ravintoloissa monta vuotta, tuli tutuksi maailman pimeä puoli. Olin toimessa muutamassa yöravintolassa ja yleensä menin töihin ilta seitsemäksi ja pääsin yöllä kolmelta kotiin. Sitten tulin kotiin neljän maissa ja nukuin puoliin päiviin. Ei tullut tavattua juurikaan ihmisiä työn ulkopuolella. Yöllä ravintolassa oli tarjoilun päättymiseksi annettava aina valomerkki, jonka suoritti vuorossa ollut hovimestari. Silloin pimeä juhlasali valaistiin kirkkaaksi kuin päivä ja kaikki hämärävalaistus häipyi ties minne. Uneliaat hämyveikot ja kuutamokirsit heräsivät juhlien loppumiseen. Tämän jälkeen ei pöytiin enää tarjoiltu, myyty ruokaa eikä viinaa. Oli laskun aika ja hienoissa tanssiravintoloissa tehtiin siihen aikaan viralliset paragonit vielä joskus käsin. Oli siis pöytäkuntia, joihin tuotiin mittava koko illan kasvanut lasku, joka piti maksaa käteisellä.

Tämä maailma odottaa, että ongelmat poistuvat ja entinen meno jatkuu samanlaisena. Sairaat odottavat parantumista, työttömät työtä, rakkaudettomat rakkautta, rauhattomat rauhaa, kodittomat kotia, pakolaiset uutta kotimaata. Rikkaat haluavat pitää rikkautensa ja lisätä sitä, köyhät kolkuttelevat rikkaiden ovilla turhaan. Mutta pimeydessä kulkevat tykkäävät pimeydestä ja odottavat pimeyden vain jatkuvan, ettei heitä näkyisi, etteivät heidän tekonsa tulisi koskaan julkisuuteen. Valo tietäisi heille lasku maksun aikaa?

Jumalan seurakunta toteuttaa Herran käskyä ja julistaa evankeliumia kaikkialla, kunnes taivaallinen valomerkki kertoo Herran päivän lähestymisestä ja työn päättymisestä. Synnin tuomio kohtaa maata kaikenlaisin kauhein rangaistuksin, jotka tulevat vyörymään yksi toisensa jälkeen täällä. Silloin tulevat Jumalan vihan maljat yli ihmiskunnan, tuhon aallot murskaavat kaikki hyvien päivien odotukset ihmismielistä. Aamos 5:16-21. "Sillä näin sanoo Herra, Jumala Sebaot, Herra: Kaikilla toreilla on valitus, kaikilla kaduilla sanotaan: "Voi! Voi!" Peltomiehiä kutsutaan surun viettoon ja itkuvirren taitajia valittajaisiin. Ja kaikissa viinitarhoissa on valitus, sillä minä käyn sinun keskitsesi, sanoo Herra. Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus - ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme. Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole? Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne.

Iso mies seisoi linja-autopysäkillä ja näki minun kulkevan pihallamme. Hän huusi, että olenko menossa keskustaan? En vastannut mitään hyppäsin vain autooni ja karautin pysäkille miehen eteen ja näytin käsimerkillä, että hyppää kyytiin. Vaivoin iso mies mahtui ovesta sisään ja rojahti tuoliin. Hän kertoi, mihin oli menossa ja huonoista kokemuksistaan kauppiaan kanssa. Mies haisi vanhalle viinalle ja oli ilmeisesti alan miehiä? Olimme kulkeneet kilometrin, kun hän kuvaili suurta ongelmaansa ja totesi olevansa vähällä kuolla, lähellä vaihtaa hiippakuntaa - niin hän sanoi! Silloin keskeytin hänet ja kysyin: - olisitko ollut valmis lähtöön, olivatko sun asiat Jumalan kanssa kunnossa? Mies meni aivan hiljaiseksi ja kääntyi katsomaan minua. Sitten hän kysyi, olinko uskossa? Vastasin myöntävästi. Seuraavaksi hän kysyi, olinko helluntailainen? Vastasin kuuluvani kirkkoon. Loppumatka sujui leppoisasti jutellen, hän kertoi aika paljon elämästään, työstään, avioliitostaan ja ihmissuhteistaan. Pian jätin hänet kaupan kohdalle pysäkille. Toivotin hänelle Jumalan siunausta, johon hän vastasi: - samoin! Myöhemmin rukoilin, että Jeesus valaisisi häntä.

Valomerkki on tulossa, iso lasku odottaa ihmistä, mutta hän vain miettii, miten voisi saada lisää ajallista tyydytystä lihalleen, miten kokea enemmän, tuntea suloisemmin, nauttia elämästä joka solullaan. Mutta hän ei halua ajatella, että lasku tulee enemmin tai myöhemmin, kaikki täytyy maksaa? Jumala vaatii ihmisen tilille, omatunto herää, synti nousee syytöksinä mieleen, virheet kasaantuvat kuormaksi, lasku on ylivoimaisen suuri, koko elämän ajan synnit - teot, sanat, laiminlyönnit, ajatukset - vaativat hyvityksen, sovituksen, vapautusmaksun, rangaistus on tulossa, miten voidaan selvitä, miten ihminen voi pelastua? Voiko ihminen muuta, kuin avuttomuudessaan huutaa Herraa avuksi, armahdusta, ettei joutuisi helvettiin? Apt.2:19-21."Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

Kerran näin Raisiossa ilmielävän perkeleen, se tuli keskustelemaan kanssani seurakuntatalon pihalla ja oli pukeutunut papin vaatteisiin. Se haastoi taisteluun ja yritti ottaa minulta pois uskon Jeesukseen. Se sanoi: - Älä vaan luule, että Jumalan valo asuu sinussa! Se varmaan ajatteli, että kauhistun ja pelästyn sen uhkaavaa asennetta. Mutta sanoin sille kuuluvasti päin näköä: - Juuri niin minä luulen ja olen siitä täysin varma. Varoitin häntä, sillä hän oli matkalla helvettiin. Kävimme sitten vielä jonkin aikaa keskustelua, kunnes erkanimme tahoillemme kokemusta rikkaampana. Tällaista vastaavaa touhuilua oli ollut jo usein aiemminkin ja ihmettelinkin, että mistä ne löysivätkin jatkuvasti tällaisia tyyppejä seurakuntaan. Yksi kaheli kun lähti, niin toinen vastaava tai vielä pahempi oli tulossa tilalle. Odotimme paimenia, mutta saimme susia. Odotimme elämän leivällä ruokkivia uskovia, mutta meille tarjottiin vain kääntymättömiä petoja, jotka raatelivat sujuvasti Herran laumaa. Kirkkoherrankin suurin murhe oli se, ettei koko Raisiota yritetä käännyttää - niin hän sanoi minulle. 2.Kor.11:14-15."Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."

Valo, joka näistä ihmisistä lähtee, on mustaa valoa, eikä se vie itse Valkeuden, Kristuksen luokse. Ja näitä piissaa, sylttytehdas tuottaa tätä lajia solkenaan. Niillä on nätti naama, trimmattu vartalo, värjätty tukka, haisevat hyvälle ja aina hymy huulessa. Niiden jutut ovat ihmisten juttuja ja niillä on taito kiertää porukat pikkusormensa ympärille. Ne puhuvat rakkaudesta, mutta eivät mene koskaan itse Golgatalle. Ne puhuvat rauhasta, mutta eivät tarvitse sen syntymiseksi Vapahtajaa. Ne puhuvat Jumalasta, mutta eivät todista Jeesuksen muuttavasta voimasta. Ne puhuvat toivosta, mutta tarkoittavat sillä vain ajallista hyvinvointia. Ne puhuvat seurakunnasta, mutta pitävät sellaisena kaikenlaisten kääntymättömien yhteenliittymää. Ne puhuvat ihmisten huomioimisesta ja auttamisesta, mutta varomat visusti kertomasta heille, että jokaisen ihmisen kaikkialla on tehtävä parannus. Ne puhuvat mielellään uskonnosta ja sen tapaisista vuoropuheluista, mutta eivät halua kuullakaan, että ihminen voi pelastua vain Jeesuksen veriuhrin kautta. Ne puhuvat onnellisesta huomisesta, jonka kertovat olevan jokaisen osa, mutta eivät kerro, että vain vähän on niitä, jotka pääsevät taivaaseen ja suuret joukot hukkuvat. Ne eivät puhu synnistä, koska eivät ajattele sellaista olevankaan olemassa, mutta tulevat kerran kuulemaan viimeisellä tuomiolla totuuden itsestään ja eksyttämistään sieluista. Valomerkki on tulossa.

Jumalan kansa, Jeesuksen omat, ovat erilaisia kuin muut ihmiset. Heidän osansa ja onnensa on taivaallinen valo mielen pimeyteen, syntikurjuuteen; kaikkeen ihmisen pahuuteen loistanut Kristus-valo. Se on muuttanut heidät susista lampaiksi, vihan astioista laupeuden astioiksi. Herra on valaissut heidän elämänsä sanansa kautta, Pyhä Henki on tullut heidän sisimpänsä ohjaajaksi. Tavallisista syntisistä Jeesus on tehnyt itselleen valitut, pyhittänyt papeiksi, uudestisynnyttänyt Jumalan sukulaisiksi, Herran kansaksi, pelastavan evankeliumin todistajiksi. 1.Piet.2:9. "Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;" Jumalan ihmeellinen valo on tullut kuin ravintolan öinen valomerkki, herättäen synnin unesta, maailman turhasta menosta, ihmisviisaudesta, oman tahdon tieltä, tyhjästä elämästä, pettymyksen puutarhasta, valheen hengestä, tulevaisuuden pelosta, nautintojen orjuudesta, pirun kahleista. On tullut aika astua ulos pimeydestä, tunnustaa syntinsä ja ottaa Vapahtaja vastaan sydämeensä ja johtajakseen; kertoa suuresta löydöstään muillekin, rukoilla heidän puolestaan ja seurata Jeesusta.

Ernst Werner Pakkala kertoo muistelmissaan: - Ollessani nuorena pappina Porvoossa minulle järjestyi virka tuomiokapitulissa. Kyselin Herralta, mitä on tehtävä. Oliko papin virka jätettävä ja ruvettava virkamieheksi? Seuraavana keskiviikkona, kun pyhänä saarnasin Porvoon tuomiokirkossa, oli asia ratkaistava. Kun sanoin aamenen saarnastuolissa, niin eräs nainen tuli käytävällä itkien: - Minä hukun. Hyvä pastori, selittäkää minulle!  Minä en enää muista, mitä minä sanoin, mutta sen muistan, että koko kirkkokansa itki.

Mutta minulle tuli Herran sana: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan." Sillä kertaa minä jaksoin ottaa sen sanan uskossa vastaan ja totella enkä tehnyt laskelmia tämän maailman viisauden mukaan.

Pakkala sai Jumalan valon ohjaamaan elämäänsä, ja kysellessään tietä, ovea, valintaa tulevaisuuden ratkaisussa. Vastaus tuli odottamattomalta taholta, vieraan ihmisen hädän muodossa. Kuinka tärkeää onkaan kuunnella, mitä Herra Jeesus puhuu meille; sillä hänen valossaan vaeltaminen tuo mukanaan uskovien yhteyden ja ristin veren puhdistavan voiman. Näitä valon pilkahduksia uskova tarvitsee odottaessaan sitä suurta Herran päivää, jolloin kaikki on lopullisesti täydellistä valoa.

1.Herra, Jeesus, sua aina, aina vain sua rakastan.

Syntisen mä sydämeni sulle, Herra, avaan.

2.Kaikin hetkin kurja sydän syytää pelkkää syntiä.

Sittenkin vain hiukan tunnen turmeluksen syvyyttä.

3.Toinenkaan ei tuota tunne, ymmärrä ei yksikään.

Siksi aina auttajatta yksin maailmaan jään.

4.Vain sä yksin, Herra Jeesus, tunnet tuskan ahdingon;

vaikka tiedät työni kaikki. Sä et ole armoton.

5.Syntitaakan siirsit multa ristinpuussa riippuissasi.

Kieli kirposi kiittämään taivaallista armoasi.

6.Kiitos sulle, Herra Jeesus, kun sun veresi puhdistaa.

Siksi syntinenkin aina omanasi olla saa.

sanat Jooseppi Mustakallio 1892

(voidaan laulaa "Tule kanssani Herra Jeesus" sävelellä,

säkeistön viimeiset sanat kerraten)

Se painaa kuin synti

 

Asuimme Kymenlaaksossa, kun kerran eräs koulusiivooja soitti meille ja kertoi tytöstä, joka istui koulun päätyttyä siellä käytävällä ja itki. Hän oli mennyt jututtamaan työn lomassa tyttöä ja oli selvinnyt, että tämä oli kovassa syyllisyyden otteessa. Nyt siivooja soitti ja kysyi, että voisiko tyttö tulla meille juttelemaan ja auttaisin häntä? Totta kai se sopi ja niin samana iltana tyttö tuli meille isänsä ja äitinsä kanssa. Vaimoni tarjoili kahvit vieraille ja minä juttelin tytön kanssa. Hänellä oli kova synnintunto ja se oli tullut hänen luettuaan uutta raamatunkäännöstä, jonka oli saanut lahjaksi hiljattain. Rukoilin tytön puolesta, että Herra auttaisi hänet mielenrauhaan ja julistin synnit anteeksi. Sitten he lähtivät perheenä kotiinsa, enkä enää koskaan nähnyt heitä. Tuskin muistan edes heidän ulkomuotoaan enää? Siivoojakaan ei enää soittanut. Synnintunto on se vaihe, jossa Jumala ilmaisee ihmiselle hänen todellisen ja suurimman vaivansa. "Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule." Jes.59:1-2.

Sarjakuvat, vitsit ja televisio pursuavat syntiä ja jumalanpilkkaa, joissa vakavia uskovia halveksitaan. Synti on kevyt asia niin kauan, kun se alkaa painaa omatuntoa Jumalan Pyhän sanan ja Hengen herättämän. Nykyään ei synnistä puhuta kuin kevyesti huumorilla ja se johtuu varmaan siitä, että käsitys Jumalasta on myös ohentunut. Tilalle on tullut kaikkivoiva ihmisyys, joka kykenee tahdollaan ja älyllään ratkaisemaan ongelmat ja rakentamaan hyvinvointia joka lähtöön. Tämäkin on hyvin valikoivaa some-uskoa, jossa tärkeää ovat Saimaan norpan lisääntyminen, meriveden puhtaus, euromaiden velkajärjestelyt ja hävittäjäkaluston uusiminen. Asiantuntijoilta kysytään ties mitä jonnin joutavaa ja maailmamme muistuttaa nykytaiteen näyttelyä, jossa on mahdollista oksentaa kankaalle ja sitten pinkottaa se seinälle kaikkien ihailtavaksi? Ei ihme, että Laestadius sanoi aikoinaan maailmaa suureksi hullujenhuoneeksi? Raamattu sano: "Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.... Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää." Hes.18:30,32. Kun kristillinen seurakunta kadottaa julistuksestaan synnin, se on kuoleman tiellä. Sillä eihän armolla ole mitään tilausta, kun ihmiset pärjäävät muutenkin? Samalla tällä tiellä ajaudutaan siihen, että Jumalasta tulee hyvinvointimme takuumies, jota me ohjailemme, vaikka pitäisi olla aivan päinvastoin, ihmisten tulee kääntyä Herran puoleen ja kysyä, mitä hän tahtoo meistä.

Jokaisen ihmisen suurin ongelma kuolemaan saakka on synti, oma synti ja sen seuraukset. Synnin kanssa eletään, synnin kanssa nukutaan ja synnin kanssa tehdään työtä ja eletään ihmisten kanssa, synnin kanssa kuollaan. Synti tuo mukanaan syyllisyyden, joka roikottaa sielua odottamaan viimeistä iskua. Tämän tietoisuuden ymmärtäminen on viisautta ja siihen Herra lähettää palvelijansa julistamaan evankeliumia, etteivät ihmiset hukkuisi synteinensä ikuisesti. "Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan." Snl.24:11-12. Suruton ihminen, hengellisesti sokea ihminen, Jumalalle kuollut ihminen touhuaa kaikenlaista ymmärtämättä itsekään miksi? Hän kulkee kohti tuhoa ilman uskoa ja siksi Jumala lähettää hänelle kutsun kääntyä.

Lapsena kuulin äitini sanovan joskus: - Se painaa kun synti. Silloin kyse oli jostakin suuresta esineestä, joka piti kantaa paikasta toiseen. Mutta en ymmärtänyt, miten paljon synti voi painaa. En edes ymmärtänyt synti-sanan merkitystä. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin Pyhä Henki selvitti minulle synnin omakohtaisesti, perusteellisesti ja hengellisesti. Olin siis kuin kuka tahansa keskiverto syntinen siihen päivään saakka, kunnes Jumala tuli elämääni. Käsitykseni Jumalasta oli ollut etäinen, merkityksetön ja lattea. Hänellä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta elämääni tai yleensä mihinkään asiaan. Taivas vaikutti kovin sulkeutuneelta? Olin puhunut joskus Jumalalle, mutten tiennyt että ylhäällä kuunnellaan mitenkään asioitamme. Yhtäkkiä Jumala alkoi puhua minulle, herättävästi, vakavasti, jumalallisesti. Se oli yllätys. Hermostuin ja jouduin huomaamaan kuinka avuton olinkaan näissä asioissa. Ystäväni olivat kaikki samanlaisia, eikä heistä ollut neuvojiksi. Kuulin monta kertaa Herran kutsuvan itseäni, miesääni puhui minulle lempeästi mutta vakavasti. Mutta torjuin kutsun, pakenin häntä. Yritin puhua ihmisille, mutta huomasin, että minut vain luokiteltiin tärähtäneeksi. En saanut apua mistään.

Mutta vaikein oli vielä edessä. Herätykseni synninunesta oli jatkunut jo jonkin aikaa. Olin uupunut, levoton ja yksin. Tuntui kuin taivas olisi ampunut kaikki ammuksensa juuri minuun, vain minuun. Ympärilläni olevien elämä taas vaikutti kovin seesteiseltä ja helpolta. Miksi siis juuri minä, joka en ollut uskonnollinen, en osallistunut seurakunnan tilaisuuksiin, en etsinyt Jumalaa, en kaivannut häntä, en palvellut häntä, en odottanut häntä? Miksi minä, joka en halunnut muutosta elämääni? En tiennyt paljonkaan uskonasioista ja käsitys synnistä oli täysin hämärä. Vasta myöhemmin luin Raamatusta Jeesuksen sanan: "Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." Joh.8:24. Olin siis kuoleman tiellä, vaaravyöhykkeessä ilman Vapahtajaa, ilman pelastusta, ilman Jumalan armoa.

Herätykseni huippuhetki koitti eräänä aurinkoisena pyhäaamuna. Silloin tuli tuomion aika. Jumala vieritti nähtäväkseni kaikki syntini. Jostakin salatuista kätköistä Jumala etsi silmieni eteen koko menneen elämäni ja se oli kauhufilmi, pelkkää negatiivia, mustaa saastaa. Se oli järkyttävä kokemus, tunsin kuolevani siihen paikkaan. Olin aivan lyöty. Herra näytti koko kurjan elämäni taivaallisessa valossa ja se tapahtui yhdessä hetkessä. Synnin paino oli valtava, murruin sen alla. En voinut edes puolustautua, sillä kaikki se oli totta. Mustat aallot vyöryivät ylitseni, olin kuin hukkuva ihminen. Herran käsi lepäsi raskaana ylläni. Tuomion myrsky oli kuitenkin Jumalan viisas suunnitelma kohdallani. Herra laittoi kirkkaan valon suoraan minuun, vain minuun. Herra näytti, mikä on ihminen ilman Kristusta, mikä on ihmisen loppu syntien tiellä, perkeleen palveluksessa, maailmaa rakastavana. Myöhemmin kuvittelin, miltä se tuntuisi, jos se olisi elämän viimeinen hetki ennen ikuisuutta? Hirveä kuolema, hirveät synnit, hirveä polte, hirveä syyllisyys, hirveä tuomio, hirveä ikuisuus, hirveää ilman Jumalaa ikuisesti tuomittuna ja loppumaton helvetin tuli. "Ja Kain sanoi Herralle: "Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin." 1.Moos.4:13.

Siihen tuomion hetkeen tuli Jumalan käsi, Vapahtajan lävistetty käsi, uuden elämän virta – taivas aukeni. Herra astui alas ja tuli luokseni. Hän otti pois syntini valtavan kuorman. Hän otti syntieni rangaistuksen päällensä. Hän maksoi minut vapaaksi. Hän osti minut omakseen. Hän lunasti minut. Hän pelasti minut. Hän antoi minulle voiman tulla Jumalan lapseksi. Hän tuli asumaan syntiseen sydämeeni, jonka oli juuri puhdistanut pyhällä verellään. Hän toi elämääni valon. Hän toi kuolleeseen elämääni ikuisen elämän. Hän toi valheelliseen maailmaani totuuden. Hän toi itsekkääseen olemukseeni rakkauden. Hän toi elämääni ristin elämäntien merkiksi ja oman lihan kuolettamiseksi. Hän eheytti persoonallisuuteni. Hän antoi uudet ystävät, uskovat veljet ja sisaret, hänen oman joukkonsa. Hän antoi minulle sanoman ja tehtävän, evankeliumin, sanoman vietäväksi ihmisille.

Oikeastaan syvimmältään on olemassa vain yksi synti, epäusko, sillä kaikki työt, puheet, laiminlyönnit, asenteet johtuvat siitä ja se taas johtuu siitä, ettei ole Jumalaa. Jo tämän tajuaminen omassa sisimmässään on järkytys, joka horjuttaa vahvankin ihmisen. Joskus synti painaa sinutkin maahan saakka. Se on Jumalan tahto ja suunnitelma. Ilman sitä et tarvitsisi koskaan Kristusta. Synnin karmea voima litistää allensa suurenkin ihmisen, kun Pyhä Henki oikein synnin paisuttaa. Synti on armoton syyllisyyden mittari, joka näyttää jatkuvasti kantajansa ylipainoa. Syyllisyys uuvuttaa ja sekoittaa mielen. Oletko jo päässyt synnistä voitolle? Oletko kuullut evankeliumin? Tiedätkö kuka auttaa sinua? Näetkö hänen ristinkuolemassaan sinun syntisi? Tiedätkö, että hänen haavojensa kautta sinäkin paranet ja pelastut? Jeesus Kristus Jumalan Poika on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Hän elää tänään ja on lähettänyt evankeliuminsa sinua varten. Anna syntisi ja itsesi hänelle, niin löydät armon avuksi oikeaan aikaan.

1800-luvulla Lars Stenbäck kirjoitti runon, jossa tilitti jumalasuhdettaan, synnin ja armon jännitettä. Se on rukous, joka on edelleen ajankohtainen kenelle tahansa:

Avaa, avaa!

Olenko jäänyt hylätyksi täydestä ehtoollispöydästä?

Isä säälivä, etkö enää ole minun Jumalani?

Etkö kuule minua, kun huokailen ja rukoilen.

Niin, olen tehnyt syntiä, olen rikkonut paljon;

olen luopunut sinun pyhästä armostasi.

Pimeä ja synkkä syvyys on sydämessäni

ja ainoastaan synti ja epäusko vallitsevat siellä.

Ah, Jumala, mitä on kaikki elämä maan päällä?

Minusta on tullut kuoleman ja tuomion ihminen;

minulla ei ole mitään toivoa kuoleman hetkellä,

minulla ei ole mitään toivoa koko maan piirissä.

Olen masentunut ja kyyneleeni vuotavat,

mutta en voi löytää ketään lohduttajaa täällä.

Oi, suljetko sinäkin minulta sylisi?

Niin, niin olen ylenkatsonut sinua?

Siellä sinä istut ja kirjoitat kirjaasi,

Vanhurskas, mitä teen sinua vastaan, kunnes mitta täyttyy,

kunnes sysäät pois rikkojan kasvojesi edestä aikanaan.

Minne pakenen? En voi odottaa Herraa,

en voi kestää hänen pyhää vihaansa. Minne pakenen?

Oi, täytyykö minun siis kuolla synteihini ja saada tuomio?

Kaikki entiset iloni jättävät minut;

mikä minulle oli voitto, muuttuu tomuksi.

Paljastettuna pahantekijänä seison Herran edessä

ja kuulen tuomioni hänen pyhän lakinsa mukaan.

Oi Jumala,olihan ensimmäisinä elinpäivinäni

minun kanssani Jumalan rauha, joka karkottaa kaikki pilvet.

Silloin oli sinun lempeä enkelisi alati lähelläni

ja Herra Jeesus minulle tuttu ja rakas.

Oi Jeesus lapsuudenystäväni,

armahda minua kadotettua ja kurjaa!

Voitko vielä vihollisesi lunastaa

ja antaa menetetyn armosi jälleen?

Oi sinä, joka tulit pois ottamaan synnin syyn!

Sinä, joka olet niin väkevä heikoissa,

johdata minut helvetin ja kuoleman kautta,

mutta johdata minut ainoastaan sinun tykösi synnistä ja ahdistuksesta!

Kaiken pahuuteni pauloissa tahdon haluta sinun ristiäsi;

Sinä et tahdo, sinä et voi hylätä minua.

Tahdon itkeä täällä katumuksen kyyneleitä,

etten itkisi siellä ikuisesti.

Vähällä tai paljolla

Lapsena isoäitini asui Turussa pahamaineisessa Raunistulan kaupunginosassa, se oli mäkistä seutua mutkaisine teineen keskikaupungin ulkopuolella Helsingin junaradan tuolla puolella, täynnä työläisten mökkejä, jotka oli kaikki rakennettu eri kaavalla. Mummu asui hellahuoneen asunnossa, jossa ei ollut mukavuuksia ja kävi silloin töissä kaupungin puolella Verkatehtaassa ja sinne käveltiin junaradan poikki. Talossa oli lukuisia perheitä ja monta ovea, siellä tuli lapsena paljon oltua. Raunistulaa kutsuttiin lapsuudessani Ruukkujen tasankoksi, koska siellä oli niin paljon

viinatrokareita, romaneja, rahanväärentäjiä, käsityöläisiä. Siellä oli myös kuuluisia ilotaloja nimeltään: Honolulu ja Nousevan auringon talo. Kaiken asutuksen keskelle uskovat olivat rakentaneet myös rukoushuoneen, se valmistui 1908 ja oli tulosta alueella vaikuttaneesta Frans Hannulan herätyksestä. Raunistula ei kuulunut edes Turun poliisialueeseen, vaan Maarian alueeseen, sinne oli määrätty oma virkavalta pitämään järjestystä. Kerrotaan, että kun uusi Raunistulan poliisi tuli Pohjolan sillan yli tutustumaan tulevaan reviiriinsä, hän sattumalta alkoi kysellä juuri Tuomen Erkiltä, joka oli eräs paikallinen bohemi taiteilija, ja josta tuli myös yksi Suomen ensimmäisistä rahanväärentäjistä: - että mistäs täältä saa viinaa ostaa? Erkki esitteli hänelle auliisti Raunistulan talot ja ovet ja vei lopulta poliisin rukoushuoneen ovelle sanoen: - Herra konstaapeli, kaikista näistä muista taloista voitte mennä kysymään, mutta tästä älkää menkö. Lapsena ei minua viety rukoushuoneelle vaan työväentalolle iltamiin. Vain uskovat kävivät rukoushuoneella, sillä sitä pidettiin porvarien paikkana. Vanha rukoushuone hävitettiin muiden vanhojen rakennusten tavoin sota-ajan jälkeen ja kirkon toimesta tilalle rakennettiin moderni kivilinna. Nykyään Raunistula on eliittialuetta, jossa asuvat rikkaat ja boheemit, eivätkä he ole kiinnostuneet uskosta.

Uskovaisuus jakaa aina ihmisiä, on Jeesuksen todistajia ja vastustajia, herätettyjä ja paatuneita. Ei köyhällistö ole etunenässä parannusta tekemässä, eivätkä silmäätekevät ole sen parempia. Ihmiset keksivät tuhat syytä siirtää kääntymystään tuonnemmaksi vedoten hyvyyteensä, kiireisiinsä, kirkon virheisiin ja tieteen saavutuksiin. Paavali oli aikoinaan vangittuna pitämässä puolustuspuhetta kuningas Agripan edessä. Rohkeasti hän kertoi uskoontulonsa pääpiirteet ja mitä Jeesus hänelle oli sanonut. Hän kertoi juutalaisuudestaan ja osakseen tulleesta vainosta. Silloin maaherra Festus keskeytti Paavalin huutaen: "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut." Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja. Kuningas kyllä nämä tietää, jonka tähden minä puhunkin hänelle rohkeasti. Sillä minä en usko minkään näistä asioista olevan häneltä salassa; eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa tapahtuneet. "Uskotko, kuningas Agrippa, profeettoja? Minä tiedän, että uskot." Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi." Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuunottamatta." Apt.26:27-29. Kuninkaan olisi pitänyt ottaa uskossa Kristus vastaan, mutta hän pelkäsi asemansa ja vieraiden vuoksi mainettaan. Hän jäi osattomaksi armosta ja tuo ainutkertainen evankelioimistilaisuus jäi vain historian lehdelle. Voi, miten murheellista, kun on vain vähän pelastuneita.

Yleensä ihmiset ajattelevat hoitavansa suhteensa Jumalaan omin voimin, edellytyksin, rukouksin, uhrauksin ja palveluin. Mieli on kohdallaan ja juttu tuntuu helpolta kuin heinänteko, jossa voi vielä vihellellen pitää toista kättä taskussa toisen työskennellessä. Mutta varsinainen taipuminen on vielä kaukana tulevaisuudessa, sillä pitää tapahtua monta kompastumista ja kaatumista ennen kuin sielu kallistuu Herran eteen syntisenä. Joten, kuninkaan usko profeettoihin ei vielä tuonut pelastusta, korkeintaan hän olisi voinut sanoa lukeneensa hieman Raamattua. Ihmispelko oli myös silmiinpistävää ja turhamaisuus ja kunnian tarve jäykistivät juhlallisen seurueen kivettyneiksi uskon vastustajiksi. Uskovaisen kutsuminen oli sen ajan sirkushuvia, jossa areenalle kutsuttiin mielenkiintoinen henkilö, josta oli ollut etukäteen juttua vähän joka piirissä.

Muistan omankin uskoontuloni alkuajoilta monta hilpeää keskusteluhetkeä, kun juovuksissa olleet ystävät ja kylänmiehet tulivat haastattelemaan vastakääntynyttä hymyssä suin. Naurua ja pilaa piisasi ja minut arvioitiin tärähtäneeksi nuorukaiseksi, joka pilaa elämänsä moisella hullutuksella. Olen sitten vuosikymmenet odottanut näiden sankareiden esiin marssia piiloistaan, mutta turhaan. Toivoa sopii ja rukoilla, että tulisivat mielenmuutokseen ennen kuolemaansa - vaikka minä en siitä mitään tietäisikään.

Ryhmä "vähällä uskoon" on suosittu harrastus meidänkin yhteiskunnassamme ja sisältää paljon uskonnollista mielipidettä, kirkollista harrastusta, pyhäkoulua, pinnallisesti tutkittua hengellistä materiaalia ja jokunen uskovainen tuttava. Siinä ovat kuitenkin jo taivaan tien edellytykset olemassa ja se olisi varmasti kaikkein helpoin tie Jeesuksen yhteyteen. Onnellista on syntyä uskovaan sukuun ja tasapainoiseen perheeseen, päästä pienestä pitäen kuulemaan Jumalan sanaa ja oppia rukoilemaan ja käymään kirkossa, olla kiitollinen kerran saadusta kasteen lahjasta ja ehtoollisen uudistavasta osuudesta Kristukseen, kristillisestä opetuksesta, jotka ovat kertoneet Jeesuksesta, hengellisistä isistä ja äideistä, jotka ovat tukeneet ja auttaneet pitkin matkaa. Täällä ovat tavalliset ihmiset, tasamaan hiihtäjät, kaikin tavoin köyhät ihmiset, herkän omatunnon kulkijat, muiden mitätöimät, syntymästään kiltit ihmiset, lapsenuskoiset ja herkkäsielut, jotka uskovat heti ensimmäisellä kehotuksella asiat. Tästä ryhmästä on kuitenkin luopumisprosentti valitettavan suuri ja se johtunee siitä, että helpolla saatu on helpolla luovutettu pois.

Juudan kuningas Jooram (nimi tarkoittaa "Herra on korotettu") on varsinainen surullisen hahmon ritari, jossa henkilöityy hengellinen luuseri. Hän ei elänyt nimensä mukaisesti, ei siis ihme, ettei kukaan kaivannut häntä kuollessaan. "Hän oli kolmenkymmenen kahden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kahdeksan vuotta. Ja hän meni pois kenenkään kaipaamatta, ja hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin, mutta ei kuningasten hautoihin." 2.Aik.21:20.12. Tämä esikoispoika oli saanut suuren rikkauden isältään ja perinyt kuninkuuden, sekä kaiken hyvän, mutta vaelsi silti kelvottomasti, hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä. Hän vietteli kansan epäjumalanpalvelukseen. Hän tappoi kuusi veljeänsä ja oli naimisissa pahamaineisen kuningas Ahabin tyttären kanssa. Ja niin Jumala puuttui tilanteeseen: "Mutta profeetta Elialta tuli hänelle tällainen kirjoitus: "Näin sanoo Herra, sinun isäsi Daavidin Jumala: Koska et ole vaeltanut isäsi Joosafatin teitä etkä Aasan, Juudan kuninkaan, teitä, vaan olet vaeltanut Israelin kuningasten tietä ja saattanut Juudan ja Jerusalemin asukkaat haureuteen, niinkuin Ahabin suku saattoi heidät haureuteen; ja koska myös olet tappanut veljesi, jotka olivat sinun isäsi perhekuntaa ja paremmat kuin sinä, katso, sentähden Herra rankaisee sinun kansaasi, poikiasi, vaimojasi ja kaikkea, mitä sinulla on, kovalla vitsauksella; ja sinä itse olet sairastava vaikeata tautia, sisusvaivaa, kunnes vuoden, parin kuluttua sisuksesi taudin voimasta tunkeutuvat ulos." 21:12-15.

Ryhmä "paljolla uskoon" sisältää kaikki koettelemukset, kurjuudet, hylkäämiset, konkurssit, sairaudet, pimeyden kätköt ja perkeleen petokset. Tämän ryhmän muodostavat sellaiset ihmiset, joiden puolesta on rukoiltu vuosia, jopa vuosikymmeniä. Täällä ilmenee aikanaan kova synnintunto, kun omatunto on herkistynyt äärimmilleen ja kuolema kolkuttaa takaovella sielua. Täällä on onnettomia, onnettomuuden vaurioittamia, puusta pudonneita tyyppejä pilvin pimein. Täällä on helvetin pelko joskus kuoriin tuntuvana, yöuni on kadonnut, yksinäisyyden tunnit jäytävät mieltä ja mietintä siitä, miten olisi pitänyt tehdä, tai miten ei missään tapauksessa olisi pitänyt tehdä aikanaan. Täällä on paljon niitä, joilla on ollut korkea asema, monien ihmisten kunnioitus, rahallinen ja sielullinen suosio, joiden taitoa ja ulkonäköä on ihailtu ja kiitelty ylisanoin maireasti. Täällä ovat ne, joiden olisi pitänyt tulla vähällä uskoon ja jotka ovat semmoisia olleetkin ennen kuin maailman rakkaus on kietonut heidät kuristusotteeseensa. Täällä olevat ovat olleet vuosikausia hengellisesti kuolleita uskonnollisia fossiileja, jotka heikkoina hetkinä ovat vedonneet perinteeseen ja hyviin tuttavuuksiinsa, oman seuran jäsenyyteen ja klubijäsenkorttiinsa. Täällä ovat elämässään sikailleet 2.Piet.2:22, koiran tavoin oksennuksellaan herkutellet 2.Piet.2:22 ja semmoiset, jotka ovat hirnuneet hevosten tavoin lähimmäisensä puolisoa Jer.5:8. Täällä ovat hengellisesti Jumalalle sokeat, kuurot ja mykät ihmiset Jes.42:19. He eivät tiedä, mihin ovat menossa, eivät halua kuulla Jumalan puhuvan heille, eivätkä itse sano Herralle mitään, eivät laula virsiä, eivätkä rukoile valoa sisimpäänsä. Täällä ovat ne joiden maallinen vakuutustodistus on aikaa päiviä mennyt vanhaksi, eikä sillä ole mitään katetta. Täällä ovat ne, jotka ovat huumatut erilaisilla nukutusaineilla narkoosiin ja siksi he kulkevat päämäärättömästi hortoillen tarkoitusta ja suuntaa vailla himojensa orjina. Täällä ovat ne, jotka yleinen mielipide on sokaissut kannattajikseen mitä hulluimpiin päätöksiin ja suunnitelmiin, jotka ovat kaikki vain vahingoksi ihmissielulle.

Syntikurjuudesta pelastunut ymmärtää surkeutensa ja suruttomuutensa, kuoleman askeleensa ja pimeyden sidonnaisuutensa, täydellisen kykenemättömyytensä auttaa itse itseään pelastuksessa. Siksi semmoisen todistus nousee aina syvyydestä ja sen keskuksena on Jeesus, Raamatun Jeesus, Jumalan Poika, valtakunnan Herra, hänen pyhä yli kaikkien nimien korotettu nimensä Apt.4:12, hänen olemuksensa olla lihaksi tullut Jumalan sana, ikuinen totuus, ainoa taivaan ovi, ainoa elämän tie. Jeesus tarttuu etsivän, kolkuttavan ja anovan elämään ja pelastaa hänen sielunsa, jopa kuoleman kalkkiviivoilta, jyrkänteen reunalta. Hän muuttaa sydämen uudeksi, synnyttää Jumalan lapseksi, vapauttaa menneisyyden taakoista, antaa ihmisen sisimpään Pyhän Henkensä. Hän tekee sen vähällä tai paljolla, lyhyen tai pitemmän kaavan mukaan, äkkiä tai ajan kuluessa, kirkossa tai kirkon takana. Ps.116 on otsikoitu pelastetun kiitosuhri, siitä jakeet 1-4. kertovat erään ”paljolla uskoon” kääntyneen todistuksen: "Minä rakastan Herraa, sillä hän kuulee minun ääneni ja rukoukseni; sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani. Kuoleman paulat piirittivät minut, tuonelan ahdistukset kohtasivat minua; minä jouduin hätään ja murheeseen. Mutta minä huusin avukseni Herran nimeä: "Oi Herra, pelasta minun sieluni!"

Rukouksena edelleen psalmi 116. jakeet 8-13 ja 16-19. Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun silmäni kyynelistä, jalkani kompastumasta. Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä elävien maassa. Minä uskon, sentähden minä puhun, minä, joka olin kovin vaivattu. Minä sanoin hädässäni: "Kaikki ihmiset ovat valhettelijoita." Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan? Minä kohotan pelastuksen maljan ja huudan avukseni Herran nimeä……Oi Herra, minä olen sinun palvelijasi, sinun palvelijasi minä olen, sinun palvelijattaresi poika! Sinä päästit minun siteeni. Sinulle minä uhraan kiitosuhrin ja huudan avukseni Herran nimeä. Minä täytän lupaukseni Herralle kaiken hänen kansansa edessä Herran huoneen esikartanoissa, sinun keskelläsi, Jerusalem. Halleluja! Aamen.

Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää.

Ilmeisesti koskaan aiemmin ei maailmaa ole kyykytetty näin raskaasti kuin tämän vallitsevan kulkutaudin vaikutuksesta, joka lähti muutama kuukausi sitten Kiinasta? Vaikka historia tuntee lukuisia suuria kärsimysten ja vaivojen aikoja, eivät ne ole kuitenkaan koskaan aiemmin koskeneet koko maailmaa. Rutto ja kolera olivat aikoinaan pelättyjä sairauksia, jotka pakottivat ihmiset polvilleen ja huutamaan Herraa avuksi. Nälkävuosien aikana 1800-luvulla köyhä kansa vaelsi paikasta toiseen ruoan toivossa ja levitti siihen aikaan lavantautia, suolistosairautta, joka tappoi Suomessa paljon ihmisiä. Espanjantauti jylläsi rankasti tappaen maassamme sata vuotta sitten. Myös erilaiset keuhkosairaudet surmasivat lukuisia ihmisiä lyhyessä ajassa. Sairaudet ovat olleet alueellisia ja koskeneet paikallisia ihmisryhmiä, niistä on päästy eroon hygienian ja puhtaan veden vaikutuksesta. Mutta pahimoilleen niiden seurauksena on hävinnyt kokonaisia populaatioita kokonaan kartalta ja tutkijat ovat sitten myöhemmin ihmetelleet, että mihin he katosivat? Mutta Jumala etsii ihmistä ja kansaansa: "Minun kansallani on halu kääntyä minusta pois; ja kun sitä kutsutaan korkeutta kohti, ei kenkään heistä ylenny. Kuinka minä jättäisin sinut, Efraim, heittäisin sinut, Israel? Kuinka jättäisin sinut niinkuin Adman, tekisin sinulle niinkuin Seboimille? Minun sydämeni kääntyy, minun säälini herää. En minä pane täytäntöön vihani hehkua, en enää hävitä Efraimia. Sillä minä olen Jumala enkä ihminen, olen Pyhä sinun keskelläsi; en tule minä vihan tuimuudessa. "Hoos.11:7

Suurten ongelmien tulviessa maailmaan, se herää ensin huomaamaan näkyvät ongelmat: Ensin surraan rahan loppumista, sitten urheilukilpailujen päättyminen, sen jälkeen parutaan teatterien ja konserttien estymistä, vielä murehditaan kauppojen, ravintoloiden ja kahviloiden sulkemista, työttömyyttä, yksinoloa ja tarkoituksettomuutta, elämän tyhjyyttä ja eläkkeen pienuutta. Joku suree lääkkeiden loppumista ja toinen, ettei voi matkustaa ulkomaille, ja vielä murhetta tulee siitä, ettei saa morjenstaa vanhempiaan ja isovanhempiaan.

Nykyaika on kuitenkin teknologian myötä kehittynyt siihen vaiheeseen, että ihmiset liikkuvat valtavan paljon ja kantavat tautinsa äkkiä toisten ulottuville, kun pelkkä some ei enää riitä. Ihmiset ovat alituisesti liikkeessä, menossa ja tulossa, eivätkä aina muista miksi? Pahuus ja kurjuus ovat kauppatavaraa, kuten banaanit ja broilerit. Maailman suurin ongelma on kuitenkin aina ja kaikkialla synti, sillä synnin tähden ihmiset elävät erossa Jumalasta ja joutuvat kadotukseen kuoleman jälkeen, joka on jokaisen pahin mahdollinen ennuste. Jumala kuitenkin on suunnitellut evankeliumin pelastumiseksemme ja vastaanotettuna se pelastaa syntisen ja sairaan. "Mehän kuolemme ja olemme niinkuin maahan kaadettu vesi, jota ei voi koota takaisin. Mutta Jumala ei ota pois elämää, vaan sitä hän ajattelee, ettei vain hyljätty joutuisi hänestä erotetuksi."2.Sam.14:14

Viimeisien viikkojen aikana ei ole tiedotusvälineissä paljon enää puhuttu ilmastonmuutosten aiheuttamista ongelmista. Mutta ei ole kukaan kerinnyt vielä iloitsemaan, että virussairausaallon myötä ilmasto saa aikaa huilata, kun ihmiset pysyvät kotonaan, lentokoneet ei pörrää ilmassa ja autotkin ovat tallissa, joukkokokoukset ovat kielletyt ja kansaa on kehotettu ulkoilemaan.

Olivat pyytäneet myös piispan lausumaan muutaman sanan tv-uutisissa ja niin oli mahdollisuus kertoa evankeliumi ja julistaa Jumalan sanaa, sekä kehottaa parannukseen ja rukoukseen, mutta läskiksi meni sekin hetki. Piispa vain tyytyi olemaan osaaottava surevien kanssa ja kertoi olevansa varma, että kyllä tästä selvitään ja julisti, että kirkko on siirtynyt etätoimintaan ja nettiin? Olisi voinut kuvitella, että vain aikoinaan Sodoman uutislähetyksissä olisi kuulunut jotain yhtä pöyristyttävää? Jumala ei ole muuttunut, eikä hänen sanansa, edelleen Herra etsii syntistä parannukseen ja armahtaa niitä, jotka kääntyvät hänen puoleensa. Mutta oman vaelluksensa tien valinneet tulevat karvaasti pettymään, sillä heille ei ole odotettavissa muuta kuin surkeutta ja kauhua.

"Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen! Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan; kansaa kohden, joka vihoittaa minua alinomaa..... He sanovat: "Pysy erilläsi, älä tule minua lähelle.... ja ensiksi minä mittaan heille palkan heidän helmaansa.... teidät minä määrään miekan omiksi ja kaikki te kumarrutte teurastettaviksi, sentähden ettette vastanneet, kun minä kutsuin, ettekä kuulleet, kun minä puhuin, vaan teitte sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja valitsitte sen, mikä ei ole minulle otollista." Jes.65:2-12.

Ihmiskunta on täällä vanhassa kristikunnassakin, Euroopassa, niin paatunutta, ettei Raamatun sanaa enää kuulla eikä kunnioiteta. Kirkot tyhjenevät ja sirkushuvit menevät kaupaksi, Jumala ja häneen uskovat ovat vain vitsien arvoisia surkimuksia yleisessä mielipiteessä. Siksi on tullut tämä aika, jonka Jumala on lähettänyt koko maailman koettelemukseksi. Ehkä siis ihmiset kuuntelevat ennemmin yhteiskuntaa koskettavia asioita, kuin saarnattua Jumalan sanaa? Moni pelastuu vasta kuoleman kolkutellessa ovella ja ajallisten asioiden riisuutuessa turvaverkostosta hänen ympäriltään. On aika etsiä Herraa ja hänen kasvojaan, kysyä hänen tahtoaan ja pääsyä hänen valtakuntaansa, kumartua hänen Poikansa Jeesuksen edessä armoa anellen. Jumala voi mitä vain ja toteuttaa lupauksensa, mutta myös uhkauksensa. Joskus se tapahtuu hetkessä. "Niin Herran enkeli lähti ja löi Assurin leirissä sata kahdeksankymmentä viisi tuhatta miestä, ja kun noustiin aamulla varhain, niin katso, he olivat kaikki kuolleina ruumiina." Jes.37:36.

Nykyinen hyvinvointimme on seurausta pitkän ongelmattoman aikajakson kulusta, olemme vain kuulleet vaikeista ajoista ja katovuosista, sortoajasta, iso vihasta ja maailman sodista. Nyt ei ole ollut suuria ongelmia, jotka olisivat aiheuttaneet alasajoa, kaikki on lisääntynyt ja kasvanut – paitsi jumalanpelko, mutta tämän myötä myöskin pahuus ja Jumalanvastaisuus. Poliitikkojen yleinen puhetapa on jo pitkään ollut se, että me kyllä selvitämme kaikki ongelmat ja laitamme asiat järjestykseen. Emme kuule avuttomuuden ääniä, emme kykenemättömyyttä, emme heikkouden myöntämistä, ainoastaan toisten syyttelyä ja puoluepolitiikkaa, jossa muita mustamaalataan omaksi hyödyksi. Mutta tuomari seisoo ovella, sillä synti vaatii aina sovituksen, rikkomus rangaistuksen. Vain kääntymys tuo pelastuksen ja sitä Herra tahtoo.

"Niinpä minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan, sanoo Herra, Herra. Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi. Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo? Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää."Hes.18:30.32.

En muista koskaan aikaisemmin, että hengellinen toiminta olisi lopetettu julkisesti näin laajasti kuin tänään? Neuvostoliitossa tukahdutettiin aikoinaan kaikenlainen julkinen kirkollinen toiminta ja jäljelle jäivät vain pienet ryhmät maan alla toimivia uskovien joukkoja, joita johtivat kristittyjen vainoissa eloon jääneet vanhat naiset. Niitä kokoontumisia Herra muisti ja Pyhä Henki oli väkevästi läsnä siunaten kansaa. Ei ollut ongelmia hengellisten kysymysten kanssa, eikä puhdasoppisuus vaivannut seurakuntia, ei ollut puhettakaan menestyksen teologiasta, ei valitettu kirkkojen lämmitysten puutteesta, eikä itketty urkujen vaikenemisesta, ei purnattu parannussaarnoista. Silloin oli suurta saada yhdessä veisata Jeesuksen lauluja, rukoilla häntä, ja tulla hetkeksi kokoon lukemaan Jumalan sanaa. "Minä tahdon heitä vahvistaa Herrassa, ja heidän pitää vaeltaman hänen nimeensä, sanoo Herra." Sak.10:12

Nyt kirkot ja herätysliikkeet ovat uudessa tilanteessa, kun on kokoontumiskielto rajoituksena. Olisi aika kysyä Herralta, miten pitää mennä eteenpäin, missä olla, mitä jättää pois, mihin satsata, milloin vaieta, milloin puhua, milloin rukoilla ja mitä. Tulee mieleen myös aika, josta Raamattu on ennustanut, yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä. On myös ennustus, että Jeesuksen tulemuksen edellä on synninyö pimeimmillään ja vain hänen tulemisensa valaisee kaiken. Se on kuin salaman leimahdus, joka näkyy kaikkialle ja samassa yhteydessä tulee kutsuhuuto lähteä Karitsan häihin Jumalan luokse. Ovatkohan ihmiset valmiit siihen, odottavatko Kristusta, haluavatko taivaaseen?

Olemme edessäsi Herra vain tomua, niin kuin ei mitään ja kuitenkin haluamme tulla huomatuiksi ja kuulluksi, asetamme aikeemme, tarpeemme, tilanteemme, sukumme, ystävämme, naapurimme, kaupunkimme ja terveytemme eteesi odottaen siunaustasi. Kuitenkin rohkenemme kysyä, mitä opetat meille itsestäsi tässä ajassa, mitä sinä tahdot, mitä tahdot sanoa tällä kaikella, mihin viet meitä, mikä on tulevaisuutemme, mikä on ihminen, että muistat meitä, ihmislapsi, että pidät hänestä huolta? Herra olemme edessäsi odottamassa kasvojesi valkeutta ja kunniasi kirkkautta kuullaksemme ääntäsi omassa elämäntilanteessamme. Tarvitsemme Jeesus sinun parantavaa voimaasi, mielemme muuttavaa uskoasi ja sydäntämme lämmittävää rakkauttasi, toivoa ikuisuudesta paratiisissa. Anna Pyhän Henkesi ohjata askeleemme taivaan tiellä päivän kerrallaan. Kiitos, että kuulet meitä, auta meitäkin kuuntelemaan sinua, olemme kaikki täysin sinun varassasi. Aamen.

Hän kääntää sinua vastaan kaikki Egyptin taudit, joita sinä pelkäät, ja ne tarttuvat sinuun. 5.Moos.28.

Joskus ennen vanhaan työnantajan oli tapana antaa eläkkeelle jäävälle henkilölle lahjaksi kello. Se oli niin yleistä, että siitä tuli kansan suussa vitsi, jossa kysyttiin, että miten kauan vielä menee aikaa ennen kuin saat kellon? Niin, sitä sitten ulkopuoliset tietysti miettivät, että miten tärkeää eläkkeellä on tietää kelloaikaa, kun ei tarvitse mennä enää töihin säännöllisesti? Itse olen huomannut, että olen tottunut kellokulttuuriin niin perusteellisesti, että meillä on huushollissa kelloja joka lähtöön, kaikissa huoneissa raksuttaa aikarauta, on isoja kelloja, pieniä kelloja, digitaalikelloja, herätyskelloja, rannekelloja, äänekkäitä, jotka lyövät säännöllisesti tahdit ajankohdilla ja sitten on hiljaisia sähkökelloja. Yölläkin makuuhuoneen kattoon heijastuu värivalolla kelloaika, että nukkuva tietää missä mennään, jos sattuu heräämään kesken unien? Ilmeisesti aikatauluista ei pääse irti kuin vasta kuoltuaan?

Ajatellaan, että aika on suhteellista riippuen katsojastaan, mutta kyllä se siitä huolimaatta lipuu Jumalan säätämässä järjestyksessä ohitsemme. Emilia, 3 v. lapsenlapseni istui kanssani autossa eräänä päivänä kaupan parkkipaikalla ja odottelimme isoäidin saapumista kauppa-asioilta. Tuli sitten juttua mämmistä ja sen herkullisuudesta, johon pikkuneiti totesi, että hän on pienenä syönyt mämmiä. Mutta ruokakulttuuri lienee mennyt uusiksi, koska se ei kuulemma enää maistu. Onkohan aika tehnyt tehtävänsä vai maku kehittynyt? Mietin, että millaistahan se olisi jos ei olisi paljon mitään ruokaa ja sitten tarjottaisiin jotakin semmoista, joka ei yleensä maistu herkulta? Voisikohan siihen tottua ajan myötä? Tottuminen on kuitenkin toinen luonto, sillä minä syön mielelläni lapsuudessa oppimiani ruokia, kuten kaaliruoat ja silakkaruoat. Mutta niitä on turha tarjota nykyajan nuorille.

Raamattu tuntee monia hyviä aikoja, jotka tulevat esiin Jumalan sanan julistuksessa ja joiden kautta Herra etsii ihmisiä yhteyteensä, herättää omatunnon herkkyyteen ja kutsuu syntisiä pimeydestä valkeuteen. Muu kaikki on vain uskonnollista harrastelua,ihmisvetoista puuhailua ja ajanhaaskausta. Tätä sitten riittää pilvin pimein joka paikassa, missä Jumalan nimi mainitaan. Ihmiset ovat mielistyneet puolivillaiseen kristillisyyteen ja "vähän sinne päin kallellaan" olemiseen, jossa ei olla uskossa eikä tunneta pelastusvarmuuden tuomaa Jumalan rauhaa ja uskoa Kristukseen Jeesukseen. "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." Apt.3:19-21.

Jumalan ajallisia tuomiota voidaan pitää myös rangaistuksina, jotka kohtaavat ihmisiä tottelemattomuuden tähden. Omalle kansalleen Herra opetti lain sanan vakavaa kuulemista ja seuraamista, jonka hylkääminen tuottaisi monenlaista kurjuutta ja kärsimystä.

"Jos et tarkoin noudata kaikkia tämän lain sanoja, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan, niin että pelkäät tätä kunniallista ja peljättävää nimeä, Herraa, sinun Jumalaasi, niin Herra panee sinun ja sinun jälkeläistesi kärsittäväksi erinomaisia vaivoja, suuria ja pitkällisiä vaivoja, pahoja ja pitkällisiä sairauksia. Hän kääntää sinua vastaan kaikki Egyptin taudit, joita sinä pelkäät, ja ne tarttuvat sinuun. Ja kaikkinaisia muita sairauksia ja vaivoja, joista ei ole kirjoitettu tässä lakikirjassa, Herra nostattaa sinua vastaan, kunnes sinä tuhoudut." 5.Moos.28:58-61. Mutta ilmeisesti ihmiskunta ei ole kiinnostunut Jumalan sanasta ja kuulee paremmin kaikkia ympäristössä tapahtuvia asioita ja ilmiöitä?

David Wilkerson kirjoitti 70-luvun alkupuolella Jumalalta saamansa näyn kirjaksi ja sitä luetaan edelleen Suomessa, johtuen sen ajankohtaisesta sanomastaan. Eräs luku on otsikoitu "Kulkutautien puhkeaminen" Siinä hän kirjoittaa: Nälänhädän, tulvien ja maanjäristyksien jälkeen ihmiskuntaa kohtaa uusien kulkutautien uhka. Tuhannet ihmiset menehtyvät Intiassa ja Pakistanissa kulkutauteihin ja nälkään. Aliravitsemus ja nälkäkuolema ja kaikki sen mukana seuraavat epidemiat aiheuttavat ongelman, jonka edessä on myös joukko muita kansakuntia. Elintarvike- ja muuta apua ei ole tarpeeksi taistelussa näitä valtavia pulmia vastaan, ja monet kuolevat avun puutteeseen. Lääkevarastot riittävät vain murto-osalle niistä, jotka tarvitsevat kipeästi lääkkeitä….. Tiedemiehet varoittavat uusista bakteeri-, virus- ja tuhoeläinkannoista, jotka kestävät myrkkyjä ja kemikaaleja ja uhkaavat järkyttää luonnon tasapainoa…. Tuleva suuri ahdistus on uskomattomien kärsimysten ja kriisien aikaa. Pyhällä Hengellään Jumala kutsuu ihmiskuntaa valmistautumaan kaiken loppua varten. Hän antaa luonnossa ilmetä toinen toistaan suurempia mullistuksia varoittaakseen lähestyvästä vihan ja tuomion päivästä.

Uskovan suuri onni on omistaa Jumalan lahjoittama vanhurskaus, l. kelvollisuus, syyttömyys, oikeamielisyys, joka on Herran antama lahja syntiselle tämän etsiessä pelastusta Jeesuksen luota. Kaikkien ajallisten ahdistusten, vaikeiden aikojen ja valheen ja vääryyden keskellä elävät Jeesuksen omat turvissa ja varjelijansa suojissa. Uskova odottaa Herraa, kaipaa hänen läheisyyttään, kuulla hänen ääntään ja rukoilla häntä. Herra on itse luvannut, että uskova saa kulkea suoraa tietä; ei hän tee lapselleen mutkia, ei kuoppia, ei mäkiä. Hän on suuri auttajamme, tienaukaisija ja muurien murtaja, varjelijamme. Muta uskova on silloin nimensä veroinen, hän katselee asioita uskossa Jeesuksesta käsin, hänen turvansa on näkymätön Jumala. Uskova ei mittaa totuutta kokemuksiensa ja tunnelmiensa pohjalta, sillä ne ovat vaihtelevia, mutta Jumalan sana on ikuinen, pysyvä, ajan paineet kestävä ja toteutuu kirjaimellisesti.

"Vanhurskaan polku on suora, sinä teet vanhurskaan tien tasaiseksi. Niin, sinun tuomioittesi tiellä me odotamme sinua, Herra; sinun nimeäsi ja sinun muistoasi sielu ikävöitsee. Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni sisimmässäni etsii sinua varhain; sillä kun sinun tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta. Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta." Jes.26:7-10.

Meitä ohjataan nykyisin kovin paljon tiedotusvälineiden kautta, kun nämä valitsevat uutiset ja kerronnan sisällön ja senkin vielä omin mielivärein laveeraten. Sitä kutustaan totuudeksi, mutta se on vain yksi kuva maailman oman albumin kätköistä. Eikä niissä puhuta Jumalasta eikä hänen mahdollisuuksistaan tai tahdostaan, kuin kielteisessä merkityksessä ja varoituksina. Maailma on pimeä, synkkä, kuolemanlaakso, itkunalho, odotushuone, kantakrouvi, synnytyslaitos, keskitysleiri ja muotinäyttely.

Tähän ajatteluun kuuluu jatkuva katteeton lottoamisen kaltainen optimismi, jossa toivomukset puetaan sanoiksi: - kyllä tästä taas selvitään ja - ei tämä nyt vielä ole vaarallista ja - ehtiihän sitä myöhemmin parantelemaan tilannetta ja - ei näin moni voi olla väärässä? ja - mehän korjaamme tämän maan asiat ja – me muutamme yhteiskunnan hyväksi paikaksi, oikeudenmukaiseksi, jossa kaikki ovat tyytyväisiä ja – me korjaamme luonnon ongelmat sekä systeemit kuntoon, niin saamme turvallisen maailman asua ja – kyllä me selvitään kaikista taudeista.

Maailmanlopun ennustajat ovat vähissä, aihe on sen verran rankka. Jokunen tiedemies on tehnyt todellisuuslaskelmia siitä, miten mahdollisesti asiat tulevat kulkemaan nykyisen kehityksen valossa, mutta sekin on vain alati muuttuva likiarvo. Vain muutamat Raamattunsa hyvin lukeneet uskaltavat kertoa tiedon tulevaisuudesta ja se ei ole kiva juttu, eikä se ole heidän keksimäänsä juttua, vaan Jumalan selvää sanaa. Koko pallo on hukassa ja Herran päivä lähestyy vääjäämättömästi, paha tulee saamaan palkkansa, kaikki synti tuodaan tuomioistuimeen, tuho ja tuomio on oven edessä ja armonaika käy vähiin. Tällä näkyvällä ei ole tulevaisuutta, sillä se on kokonaan synnin turmelema epäonnistuneiden miljöö, josta voi vielä pelastua armonanomuksen kautta. Edessä on edelleen vain kaksi ovea, Jeesus - elämän tien alku ja täyttymys, tai ikuisen kuoleman pimeä kauhea tuonela. Sitten myöhemmin tulee vielä Jumalan tuomioistuin, jossa kaikki ihmiset lajitellaan sen mukaan, mikä on ollut heidän suhteensa Jeesukseen ja Herran omiin.

Nyt olisi aika siirtyä luonnonsuojelijoista ihmisten suojelijoiksi, eikä miten vain mieleisesti, vaan kertomalla evankeliumi. Eräänä päivänä sanomaa ei enää ole, työn aika ohi, julistusta ei enää kuulla, eikä uskovia enää ole mukana maailman menossa. Aika on ohi – sitä ei ole enää.

Jumala aikamme on sinun käsissäsi ja katsomme sinun kärsivällisyyteesi odotuksella. Jeesus, Kuninkaamme, Herramme, Rauhanruhtinaamme, hyvä Paimenemme, kuule kansasi huokaukset, esirukoukset kaikkien kääntymättömien ihmisten puolesta. Anna vielä herätysten ajat kaiken suruttomuuden ja pahuuden keskelle. Me odotamme sydänten vallankumousta, jossa pahuuden voimat ja sidonnaisuudet murtuvat kolisten, jossa syntiset löytävät armahtajansa, kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen ja nousevat ihmisarvoiseen elämään, jossa rampa hyppii terveenä riemuissaan, jossa mykät alkavat puhua sinusta todistaen, jossa kuurot kuulevat ensikerran Jumalan äänen ja he lähtevät uskovien seuraan, jossa kivisydämiset ympärileikataan avoimeksi Vapahtajalleen, jossa vihanlapset saavat osakseen Jumalan rakkauden sylin täydeltä.