Kirjanoppinut vai kirjan oppinut

 

Olen lukenut Raamattua päivittäin uskoon tulostani asti ja sen sanoma on synnyttänyt minussa uskoa Jeesukseen. Mutta edelleen on monta kohtaa, jota en ymmärrä tai sen viestiä itselleni. Mutta hattua nostaen olen siirtynyt seuraavaan kohtaan, joka on avautunut paremmin. En siis voi sanoa, että olisin vielä oppinut kirjaa. Suureksi siunaukseksi ovat kohdallani olleet monet vanhat hengelliset kirjat, joissa minua viisaammat selittävät pyhää Jumalan sanaa taviksille. Sillä vaarana on aina se, että jos ei uskovasta tule kirjaa oppinut, hänestä tulee kirjanoppinut. Se on huono valinta, vaikka yhteisö siitä kiittelisikin. Kirjanoppineet ovat aina lahkoutuneet, jonkun yhden totuuden tai opinkappaleen varaan, muttei Kristukseen. Kirjan oppineet taas ovat uudestisyntyneitä, vapaita, Jumalan lapsia, armahdettuja syntisiä, ilman pakkoa tai perinnäissääntöjä.

 

Tulee aina joskus keskusteltua jonkun älykkään ihmisen kanssa ja silloin voi tehdä asiantuntijalle vaikeita kysymyksiä nimimerkillä "selvyyttä kaipaava". Aika usein kuitenkin nämä asiantuntijat osoittautuvat tiedoiltaan kovin vaatimattomiksi ja koulutukseensa nähden sopivat ehkä sittenkin paremmin suureen kansan enemmistöön, niin kuin minäkin. Kuitenkin moni heistä on maailman silmissä kirjanoppinut, ei juutalaisessa merkityksessä, vaan vallitsevan oppimisjärjestelmän suomin mahdollisuuksin. Juutalaisuudessa kirjanoppinut edusti tiettyä uskonnollista koulukuntaa, jonka oppiaika oli 12 vuotta. Näin pitkällä oppiajalla pyrittiin varmistamaan, ettei kokoelmassa ole pyrkyreitä tai hyödyn tavoittelijoita, ei mitään alalle aikovia, vaan ainoastaan sellaisia, joilla oli takanaan jo vuosien kokemus ja hankittu perustieto. Kuitenkin näillä oli usko vielä hakusessa, mutta oikeaoppisuus pursui lainomaisesti korvista asti ja ääni kohosi korkealle, kun likelle tuli joku Jeesuksen armahtama ihminen. Niin käy edelleenkin, kun kirjanoppinut kohtaa kirjan oppineen.

 

Eräänä päivänä puhuin pitkäaikaisen ystäväni kanssa puhelimessa. Hänellä on ollut korkea arvo yliopistomaailmassa ja jo pelkästään hänen nimensä on ollut monille suuren arvostuksen kohde. Keskustelimme hänen kunnostaan ja elämäntilanteestaan. Hän valitti minulle, ettei muisti enää pelaa ollenkaan, vaan sairaus on turmellut aivoja. Niinpä emme sitten ottaneet pöydälle mitään vaikeita asioita, muistelimme vain menneitä siinä määrin kuin meillä oli edellytyksiä. Mutta olimme uskovia, meillä oli Jeesus Herrana ja Vapahtajana ja siitä iloitsimme. Vielä puhelun päätteeksi keskustelimme taivaasta, jonne olemme matkalla. Se oli suuri ilon aihe ja tavoite, Jumalan suuri lohdutus.

 

Kirjanoppineidenkin olisi hyvä tutustua Apokryfikirjoihin, joissa on paljon mielenkiintoista opittavaa, ja joissa henkii Kristuksen olemus, vaikkei häntä nimeltä mainitakaan. Aikamme kirjanoppinut ei löydä Kristusta Vanhasta Testamentista, mutta kun Herran Henki avaa uskon silmät, tulee tällaisesta kirjan oppinut ja Jeesus kirkastuu sen tekstistä.

 

Viisauden kirjan 6. luku kuvaa ihanasti uskovan suhdetta Vapahtajaan ja kolmiyhteiseen Jumalaan:

7. Sentähden minä rukoilin (Herraa), että minulle annettiin ymmärrystä (Jeesus); minä huusin avuksi Jumalaa (Isä), ja viisauden henki (Pyhä Henki) tuli minulle. 8. Minä pidin sitä (Jeesus) arvokkaampana kuin valtikoita ja valtaistuimia (maailman tavoitelluimmat asemat), rikkautta (omaisuus) en arvioinut miksikään sen (Jeesus) rinnalla, 9. enkä sen (Jeesus) veroiseksi lukenut kallisarvoisinta jalokiveä (arvostetuinta näkyvää). Sillä kaikki kulta on sen (Jeesus) rinnalla kuin rahtunen hiekkaa ja hopea on siihen (Jeesus) verrattuna luettava saven (ihminen ilman Jumalaa) arvoiseksi. 10. Minä rakastin sitä (Jeesus) enemmän kuin terveyttä ja kauneutta (maailman tavoitteita) ja valitsin (tuli uskoon) sen (Jeesus) valkeudekseni, sillä se valo, joka siitä (Jeesus) lähtee, ei koskaan sammu (ikuinen elämä). 11. Kaikki hyvä (usko, toivo, rakkaus) tuli minulle sen (Jeesus) mukana, ja mittaamaton rikkaus (hengellinen aarre) oli sen (Jeesus) käsissä (vallassa). 12. Minä iloitsin kaikista näistä (autuas ihminen), koska viisaus (Jeesus) niitä hallitsee, mutta minä en tietänyt, että se (Jeesus) on myös niiden alku (alku ja loppu). 13. Ilman vilppiä (katumus ja parannus) minä otin vastaan sen (Jeesus) opetukset, ilman kateutta (evankelioiminen) minä jaan ne muille, minä en salaa sen (Jeesus) rikkautta. 14. Sillä se (Jeesus) on loputon aarre ihmisille (maailma), ja ne jotka sitä (Jeesus) käyttävät, hankkivat itsellensä Jumalan (Isä) ystävyyden, koska he ovat hänelle otollisia niiden lahjojen tähden (Pyhä Henki), joita opetus (Raamattu) antaa.

 

Lähetyssaarnaaja Pietari Kurvinen kirjoitti elämäkerrassaan rohkaisevia sanoja jälkeen jääville ja osoitti näin kuuluneensa heihin, jotka ovat kirjan oppineet. Sanat sopivat meidänkin rukoukseksemme tänään:

- Oi tuota Karitsan voittoriemua ja riemusaattoa! Oi autuaitten lukematonta laumaa! Ja minäkin Jeesukseni sylissä riennän siinä Siioniin. Oi iäistä riemua! Itse Karitsa kaitsee meitä ja johdattaa meitä eläville vesilähteille. Ja Jumala on kuivaava kaikki kyyneleet silmistämme. ja minunkin silmistäni! Oi ääretöntä autuuttani! Mitä minä enää välitän koko maailmasta ja kaikista sen aarteista, sen iloista sekä suruista, kun saan vain Jeesukseni ostamana omana ja pääsen hänen luokseen autuaitten laumaan. Kohta, kohta saan jättää tämän maan!

Kallein Vapahtajani! Kanna minut ja kaikki omani, kaikki armolapsesi, kaikki lunastamasi, kanna iäisille kukkuloille, kaikkein autuaitten laumaan, iäisten riemujen maahan! Älä anna meidän uupua tielle! Annan meidän kaikkien sinun ostamina ominasi olla luonasi iäisessä ilossa! Me olemme heikot, helvetin ansainneet. Mutta sinä olet meidät lunastanut, vapaaksi ostanut, helvetistä nostanut, olet kasteessa kuolemaasi haudannut, itseesi istuttanut ja omaan autuuteesi pukenut. Oletpa vielä ehtoollisessasi omalla, uhratulla ruumiillasi, verelläsi, sekä siinä koko autuudellasi syöttänyt ja juottanut. Anna kaikki syntimme olla anteeksi annetut ja unohdetut! Kanna meidät Isän syliin, Isän kotiin, ettei yksikään hukkuisi! Kiitos, kiitos! Sinä olet jo kaikki tehnyt ja vieläkin kaikki teet. Sinä olet minuakin kurjaa kantanut niin kauan, kärsinyt ja kasvattanut sinun autuaallisessa tuntemisessasi. Ethän sinä minua vieläkään hylkää, et iankaikkisesti. Sinun omasi minä olen. Sinun omasi me kaikki olemme iankaikkisesti. Ja kohta olemme siellä luonasi autuaittesi laumassa. Oi ääretöntä autuuttamme! Kiitos, ylistys iankaikkisesti! Oi mikä ilo meille kaikille, kun toteutuvat nuo sanasi:

Jes.35:10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakeneva.

Ilm.7:13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"

14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

Ja minäkin olen siellä. Halleluja! Kiitos Lunastajani! Minä saan olla siellä lunastettunasi.

Ps.17:15. Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.

Aamen. Halleluja! Minä saan olla siellä! Minä suurin syntinen saan olla taivaassa.

 

Ajattelen, että tämän keskustelun taustaksi tulee ymmärtää, että kristityssä on kaksi luontoa ja sen seurauksena myöskin kahdenlaista seuraamusta. Tästä johtuen kristityn elämä horjuu huonoimmillaan väärälle puolelle - tuohon "vanhaan Aaltoseen", vaikka tarjolla olisi myöskin "uusi Aaltonen". Siksi sana valaiseekin meitä tässä: Room.6:6: Me tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä. Emme siis tee jotakin vapautuaksemme, vaan liitymme uskossa Vapahtajan täytettyyn ristintyöhön, joka on avain, ovi, tie, elämä ja sovitusmaksu meidän hyväksemme. Uusi elämä alkaa Golgatalta. Tämän kirkastuminen johti aikoinaan vanhan fariseuksenkin sanomaan: Gal.2:20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

 

Olen ymmärtänyt seuraavien sanaparien mukaan, että risti erottaa nämä kaksi kristityn luontoa toisistaan. (Minun ristini ei Jeesuksen). Olen siis kaksinainen (vastakkaista olemusta) kristittynä hautaan asti.

 

                                            Aadam           Kristus

                             Vanha Aaltonen           Uusi Aaltonen

                      Ulkonainen Aaltonen          Sisällinen Aaltonen

                               Vanha syntymä          Uusi syntymä

                                                Liha           Henki

                                            Luonne           Armo

                                                Järki           Usko

                                            Pimeys           Valo

                               Kuoleman puu            Elämän puu

                              Pahat hedelmät            Hyvät hedelmät

                                              Synti            Vanhurskaus

                                         Kadotus            Autuus

                                        Kuolema            Elämä

                           Vanha Jerusalem            Uusi Jerusalem

                      Perkeleen valtakunta           Jumalan valtakunta

                          Käärmeen siemen            Jumalan siemen

                   Luonnollinen ihminen            Hengellinen ihminen

                              Maallisen kuva            Taivaallisen kuva.

 

 

Katekismuksessa opetetaan kasteen velvoituksena:

Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen, on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.

Tämä on kristillisyyden arkea, joka ei ole ensisijaisesti tiedon vaan uskon asia. Mutta ei kannata leuhkia onnistumisistaan, kuka tahansa lankeaa, tekee syntiä ja voi kadottaa Jeesuksen. Siksi meidän tulee rohkaista ihmisiä (myös itseäni) luottamaan Herran armoon ja rukoilemaan sitä näytti miltä näytti, tuntui miltä tuntui.

Kun ei jaksa olla toisten kanssa?

 

Eräs pappi tilitti kutsumustaan ja kertoi, että työltä katosi merkitys:

– Junnaan vuodesta toiseen hautajaisia, kasteita ja avioliittoon vihkimisiä, joissa ketään ei oikeasti kiinnosta, mitä puhun. Tärkeintä on saada asia nopeasti hoidettua, jotta he pääsevät kahville. Huomaan tämän ihmisten eleistä ja ilmeistä. He saattavat vilkuilla kelloaan tai puhelintaan. Ihmisten katse siirtyy seinille tai he liikehtivät hermostuneesti. Silmissä ei näy iloa. Näen kummeista, ketkä ovat olleet viihteellä ristiäisiä edeltävänä iltana. He huohottavat, hiki valuu ja he eivät haluaisi pidellä enää vauvaa sylissä. Lisäksi osa vanhemmista supattaa keskenään, kun puhun On vaikeaa sulattaa sitä. Vanhemmat vaivautuvat kastamaan lapsensa, mutta se ei kuitenkaan merkitse heille mitään. Koen työssäni merkityksettömyyden tunnetta viikoittain. Kutsumukseni mukaan, tässä pitäisi pysyä ja olla onnellinen, kun saa työtä tehdä. Väsymyksen hetkinä rukoilu ei auta. Merkityksettömyys työssä on aiheuttanut pettymystä, riittämättömyyttä ja kyynistymistä. Kun into loppuu, kaikki työtehtävät tuntuvat aika raskailta. Se on osaltaan vaikuttanut myös omaan hengellisyyteeni. Toiveena on löytää kirkosta tehtävä, jossa ei tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä. Tällainen voisi olla hallinnollinen työ.

 

Ihmissuhde ristiriidat ovat ilmeisesti yksi suurimpia elämän koettelemuksia, joihin joutuu jokainen joskus. Luonteemme särmikkyys saa aikaan ärsytystä ympäristössään ja huono käytös ja rumat sanat lisäävät hajontaa. Tapahtuu hylkäämistä ja aina se tuottaa kärsimystä. Kun ihmiset ottavat etäisyyttä toisiinsa nähden ja joskus pysyvästi, tulee sieluihin haavoja. Olen kuunnellut joskus vanhaa ihmistä, joka toistaa kokemaansa vuosien takaista kärsimystä uudelleen ja uudelleen. Yllensä se on ollut jonkinlainen hylätyksi tuleminen, yli kävely, arvostelu, haukkuminen, vähättely tai boikotti. Tilanne on ollut ja mennyt, siihen ei voi palata, sitä ei voi enää muuttaa. Mutta asian voi kantaa rukouksessa Herralle ja pyytää apua mielen korjaantumiseen ja anteeksiantamuksen saamiseen ja antamiseen.

 

Jos Jumalan sanaa ei oteta vakavasti, syntyy vain löyhää moraalia, joka venyy kuin henkseli. Ihminen tekee, mitä tykkää ja valinnat ovat aina itsekkäitä. Ystäviltä, kavereilta, naapureilta ei varastettu, mutta kunta ja valtio olivat kasvottomia, niiltä sai kähveltää. Muistan sitten yhden tuttavaperheen, jonka emäntä oli ollut töissä paikallisessa meijerissä ja varastanut sieltä voita. Aikuisten keskusteluissa sitä ei kuitenkaan pidetty juuri minään. Materia ei kuitenkaan jalosta meitä, vaikka sitä olisi runsaasti, sillä synti vaivaa jokaista. Korkean elintason maailma tekee ihmisistä kovia, laskelmoivia, ylpeitä ja itsekkäitä. Tämä henki tarttuu myös helposti kristittyihin. Uskovan suuri vaara on maailmanhenkisyys, maailmanrakkaus, maailmantapaisuus. Vaikka en ole kuullut, että siitä juuri parannusta kukaan tekisi tai vielä vähemmin saarnaisi synniksi?

 

Meidän aikanamme on uskovissa paljon yksityisyrittäjiä. Aikansa he ovat kiinni kirkossa, seurakunnassa tai herätysliikkeessä, mutta sitten tulee irtiotto. Syytä eivät yleensä ole kaksiset, joku ihminen ei ole heitä miellyttänyt, oppi on ollut väärä tai väärin sovellettu, pyhyys on ollut liian matalalla tasolla. Yleisin syy varmaan lienee se, ettei kyseinen henkilö ole saanut tarpeeksi huomiota, tilaa, vaikutusvaltaa, puheaikaa, mieleistään virkaa, rahakorvausta palveluksistaan? Raamattu mainitsee synteinä: vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,

kateus Gal.5:20 ja lisää, että semmoisten harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa!

 

On järkyttävää, miten nykyinen some-kulttuuri on täynnä toinen toistaan uskovia vihaavia, tuomitsevia ja hylkääviä mielipiteitä. Ovatko nämä ihmiset koskaan vakavasti lukeneet Raamatusta: Hebr.13:1. Pysyköön veljellinen rakkaus. Tietysti herää kysymys, ovatko nämä arvostelijat ollenkaan uskossa, ovatko koskaan tulleetkaan syntisinä parannukseen? Kuka ruokkii heidän mieltään ja mihin sillä pyritään? Aivan kuin ei Kristusta olisi ollenkaan, eikä hänen sanoistaan välitetä lainkaan? Lihallinen mieli on pöyristyttävää, kun siihen liittyy vielä anteeksiantamattomuus ja kostonhalu, tappelumieliala ja rähjääminen. Ef.4:20. Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan, Muistan, kun eräässä kokouksessa pastori sanoi ponnekkaasti, että me kyllä hylkäämmekin. Mietin, että millä perusteella? Arvostelulla on paikkansa, mutta se ei edellytä hylkäämistä. Vain Jumalalla on oikeus hylätä, eikä hän luovuta ihmiselle paikkaansa. Eräs vanha uskova mies kertoi menneensä uskon ystävän luo sopimaan riitaa ja pyysi anteeksi. Mutta toinen käski häntä polvistumaan eteensä ja niin mies lähti pois sopimatta.

 

Olen saanut kerran potkut kristillisen järjestön palveluksesta ja se oli melko karu kokemus, muttei ollenkaan vaikeimmasta päästä omia uskonvaiheitani. Muistan kuinka kävin kyseisen asian kanssa Herran eteen ja rukoilin viisautta vaikeassa tilanteessa. Vastaus oli hyvin yllättävä: Jeesus sanoi minulle, etten tekisi mitään puolustaakseni itseäni, sillä hän ajaisi asiat tahtomallaan tavalla. Se oli helpottava tieto ja sain osakseni suuren rauhan, tietämättä mitään tulevaisuudestani. Samalla opin yhden jumalallisen perusarvon, jota saatoin käyttää tulevina aikoina hyväkseni: Jumala vie aina tahtonsa läpi ja minun tulee suostua (taipua) siihen.

 

Ei ole viisasta tapella ihmisten kanssa mielipiteistä, näkemyksistä, opinkappaleista, pilkun paikasta, sillä erimielisyyksien kaivo on pohjaton. Joskus kristikuntaa seuratessani olen tullut siihen toteamukseen, että muutamilla ihmisillä on niin vahva liha, että he saavat aina riidan aikaiseksi vaikka missä ja vaikka kenen kanssa? He ovat aina oikeassa ja muut eivät ole tätä vielä havainneet, niin he korottavat ääntään, kirjoittavat haukkumakirjeen tai käyttävät vaikutusvaltaansa kumotakseen vastaan sanojat? Heitä on tavattoman vaikea auttaa tai neuvoa, kun he itse eivät koe olevansa avun tai neuvon tarpeessa? Sak.11:17. Voi hullua paimenta, joka lampaat hylkää.

 

Joissakin kristillisissä piireissä Jumalan sana on menettänyt merkityksensä elämän ohjaajana ja moraali on usein alempana kuin maailmassa. Aivan yleisiä ovat uutiset avioliiton hylkäämisestä, aviopuolison hylkäämisestä ja pahojen huhujen ja valheiden levittämisestä heistä. Raamatun kanta on selvä ja yksiselitteinen: Mal.2:16. Minä vihaan [puolison] hylkäämistä, (Rk.92 Minä vihaan eroa). Kuitenkin monet tämän lajin harrastajat jatkavat hengellisessä töissä, säilyttävät asemansa ja istuvat hyväpalkkaisissa korkeissa viroissa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kummallista. Omasta työhistoriastani tulee mieleen eräs mies, työkaveri, joka rakastui toiseen naiseen. Työnantaja hyllytti kaverin joksikin aikaa ja ilmeisesti tämä sai hänet sitten palaamaan lähtöruutuun? Myöhemmin näin hänet taas työssä, mutta en kysynyt menneistä mitään.

 

Hylätyksi joutuminen on kova juttu, joka kolhaisee itsetuntoa raskaasti. Siinä tuntuu hetken aikaa, ettei ole mitään, täysin turha ihminen, turhine odotuksineen. Sielunhoidossa näitä iskuja saa kuunnella, eikä useinkaan voi tehdä mitään asian hyväksi, paitsi rukoilla herraa parantamaan haavoja. On ihmisiä, jotka hylkäävät kevyesti toisen ja tulevat katumukseen paljon myöhemmin. Kova on kokemus on hylkääjälle sekin, kun joutuu itse hylätyksi. Silloin saa maistaa omia tekojansa. On tullut näitäkin vastaan jokunen. Kaikkein kamalinta on, kun joku ei kestä hylkäämistä ja tappaa itsensä. On näitäkin tullut vastaan elämäni aikana. Kerran muistan, kun eräs avioliittoonsa kyllästynyt tuli pyytämään minulta lupaa erota ja ottaa uusi kaveri. Kysyin, että oliko puoliso vaikea, väkivaltainen tai vaarallinen. Mutta hän kertoi sen olevan hyvin kiltti. Sanoin, että en anna lupaa erota ja hän sanoi sitten tappavansa itsensä. Pitkän ajan kuluttua näin hänet, mutta ainakin silloin oli vielä elossa ja ilmeisesti saman puolison kanssa?

 

Herra, auta meitä jaksamaan toisten kanssa, erilaisten kanssa, toisinajattelevien kanssa, että evankeliumi menisi eteenpäin ja pelastuksen sanoma saavuttaisi sydämet ja mielet. Elämämme on täysin turhaa ilman sinua, Kristus, vain omien itsekkäiden ajatusten toteutusta ja pyrkimystä hyvinvointiin. Avaa kristikunnan silmät näkemään maailman hätä, kuoleman vaara ja Golgatan voittosi tilaus tässä ajassa. Pelasta nämä kutsumuksensa kadottaneet, tyhjät, välinpitämättömät, huohottavat, hikeä valuvat, sinua pakenevat, maailmaa rakastavat ihmiset. Jeesuksen nimessä Aamen.

Jumalan sana vain on pysyvä

 Sanan julistusta ajassamme tästä astiasta

 

Olen sopinut Jeesus cafen (Tampereella toimiva kristillinen ruoka / muuttopalvelu) toiminnan kanssa, että voivat laittaa mun puheitani ja raamattuopetuksiani heidän kotisivuilleen. Niitä tulee sinne yksi per päivä seuraavien kuukausien aikana. Ne löytyvät osoitteesta: 

https://www.youtube.com/@JeesusCafeMedia 

Jumalan sana vain on pysyvä, nousee oras aina sen kylvöstä. Kun pelto sydämen saa sanan siemenen, hedelmän taivaisen se kasvattaa. Herran on sana näin ihmeinen, iäinen, voimansa päivittäin se osoittaa.

Hlv.77:1

 

He eivät tiedä, mitä tekevät - tiedätkö sinä?

 

Jeesus rukoili viimeisillä voimillaan ennen kuolemaansa ristillä pahantekijäin puolesta: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät". Muut ajattelivat hänen itsensä olleen avun tarpeessa, mutta todellisuudessa kaikki muut ilman Jeesusta olivat kuoleman omia ikuisesti. Muistan, kuinka itse katselin kouluaikana uskontokirjan kuvaa kärsivästä Vapahtajasta ymmärtämättä, miksi hyvän ihmisen piti niin paljon kärsiä. En käsittänyt, että minäkin olin synneilläni syypää hänen suureen vaivaansa. Olin hänen vihollisensa, niin kuin kaikki jumalattomat tänään. Mutta hän rakasti vihollisiaan ja rukoili heille armoa - niin on edelleenkin. Se tuli minunkin osakseni Jumalan kutsuna ja siksi minä pelastuin.

 

Meidän aikamme keskittyy sodan lopettamiseen, aseiden lisäämiseen, vihollisen vihaamiseen, rokotuksiin, rahanarvon säilyttämiseen, synnin suosimiseen. Taustalla ovat pitkäaikaiset pyrkimykset luonnonsuojeluun, hyvinvointiin, kulutusyhteiskunnan suosimiseen, elämää helpottaviin tavoitteisiin, ihmisen itsemääräämisoikeuteen, kansanvaltaan ja nautintoihin. Kaikki tämä on ulkoista ja tuntuu iholla ja kukkarossa. Mutta suurin ongelma, sydämen kivisyys jää muuttumattomaan tilaan ja niin elämän vaunut kulkevat edelleen syntikuormineen kohti kuolemaa. Kivisydämisyys ilmenee vihana totuutta kohtaan, naapurin ja toisinajattelijan vihaamisena, kiroiluna ja ihmisen kuoleman toiveena. Siinä ei ole vähääkään Vapahtajan kärsivän rakkauden asenteesta ja kurjien syntisten säälimisestä. Edelleen hänet löydetään Golgatalta sanomassa: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät".

 

Jeesus on yritetty saada historian vaiheissa milloin yhteiskunnan uudistajaksi, milloin kirkon aseman vakuuttajaksi, milloin terveyden takaajaksi, milloin menestyksen ja helpon elämän varmistajaksi, milloin oikeaoppisuuden puolestapuhujaksi, milloin lahkolaiseksi, milloin kaiken suvaitsevaksi synnin hyväksyjäksi, milloin jokaisen ihmisen taivaspaikan lupaajaksi. Mutta hän ei ole tullut tuomaan tänne näiden odotusten aamenta, vaan Jumalan tahdon, joka on kirjoitettu Raamatussa. Edelleen hän pysyy kuin pysäytyskuvassa suljettuna ristillä kaikkien katsottavana ja sanoo:"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät". Jos se kääntyisi toisin päin, me syntiset rukoilisimme apua kuolemanvaivaamme sanoen:

 

- Anna meille anteeksi, Herra, me todella tiedämme, että olemme halveksineet sinua, pilkanneet sinua ja olemme ristiinnaulinneet sinut, pyrkineet vaientamaan sinun äänesi, turhentamaan jumaluutesi ja pelastustyösi. Olemme pyrkineet pääsemään sinusta eroon kaikin keinoin, rakastaneet pimeyttä, palvoneet pimeyden ruhtinasta, hyväksyneet pahuuden elämässämme ja maailmassa. Olemme pyhittäneet lihan teot ja sielullisuutemme, kehuneet järkeämme, ihailleet tunteitamme, määränneet tahdollamme elämäämme mieleiseen suuntaan. Olemme ansainneet vihasi, Kristus, ja helvetti on täysin oikein meille kurjille ihmisille, jotka olemme vihanneet totuutta ja pitäneet halpana sinun armosi ja taivaallisen rakkautesi. Emme ole pitäneet evankeliumia minkään arvoisena ja siksi olemme sen tallanneet jalkoihimme odottaen, että läheisemme kunnioittaisivat meitä nyt vielä enemmän.

 

Suurin osa ihmisistä ei tiedä, mitä he tekevät, vaikka luulevat sen olevan päinvastoin. Suuret kansanjoukot marssivat kohti kadotusta ja tuomionpäivää, hukkuakseen ikuisesti omien tekojensa tähden. Suurin osa ihmisistä hylkää Jeesuksen, kadottaa Jumalan kutsun, kulkee eksyksiin, valitsee valheen, rakentaa elämänsä epäuskon varaan, jättää seurakunnan ja uskovien yhteyden, elää synnin orjana, kavaltaa ja kieltää Jeesuksen. He menevät kaikkialle muualle, muttei Golgatalle Jumalan Karitsan luo armahdettavaksi. He eivät tee parannusta, eivätkä tule kääntymykseen. He rakastavat ihmiskunniaa ja yleistä mielipidettä, suosiota ja rahaa, mutta eivät Herra Kristusta. He loukkaantuvat verisesti, jos joku uskaltaa sanoa heidän olevan väärässä ja luulouskossa, muotojumalisia, jotka elävät Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Heillä ei ole Messiasta, sovittajaa, puolustajaa, eikä niin ollen totuutta eikä armoa. Ehkä olisi syytä yhdessä veisata porukalla virsi 522, että muutamien silmät avautuisivat käsittämään mitä ovat tehneet? Siiloin se voisi kääntyä niin, että ihmiset rukoilisivat: "Jeesus anna meille anteeksi, sillä me tiedämme, mitä olemme tehneet!"

 

1.Oi ijäisyys, mä pelkään pituuttasi! Ei milloinkaan sun nähdä loppuasi.

Oi ijäisyys, oi aika ajaton! Sun muistoskin jo kauhistava on.

 

2. Viimeinkin loppuu ajallinen vaivani, vaikka kuinka ois kauhia ja kova aivan;

Vaan sinun vaivas, ijankaikkisuus, on joka hetki lakkaamatta uus.

 

3. Oi ijäisyys! kuinka vapisee mun sieluni, Kun tutkii se tuon pohjattoman nielun,

Ja katseleepi vaivaas vaikiaa, joka kuolettaa, vaan ei voi lopettaa.

 

4. Jos tuomittujen vaiva loppuis vaikka, koska kulunut niin monta ois ajast'-aikaa,

Kuin tähdet taivaan piirissä avaran, tai ruohot, lehdet kaiken maailman.

 

5.Niin itsensä he sillä lohduttaisi, että viimeinkin he pääsinpäivän saisi;

Mut turhaa: vaivat vasta alkavat, kun niitten loppuvan he toivovat.

 

6. Voi ankaraa vanhurskauttasi, Herrani, kun rankaiset näin ijäisesti kerran!

Jumalatonta voi tuota joukkoa, joka ei sun vihaasi pelkää pilkata!

 

7. Huvittaa synti voipi hetkeksi kyllä. Mut ikuinen on vaiva hyljätyllä;

Näin synti tuottaa kuolon ijäisen, ajallinen rikos tuskan ainaisen.

 

8.Heräjä, sieluni, nouse unestasi, autuudesta ota vaari ajallasi!

Jo riennä, katumus tee oikia, niin kauan kuin on armo tarjona!

 

9. Älä anna mailman sua syntiin vetää, hekuman, ylpeyden mieltäs pettää,

Ett'ei yö ijäisyyden kauhea Ijäiseksi itkuksi päällesi lankea!

 

10. Kavala saatana sun luotas estä! Totta ijäti ei hekumasi kestä;

Se juoksee pois kun virta väkevä, on helvettiin sun kanssas syöksevä!

 

11.Voi ijäisyys, hirmuista pituuttasi! Ei milloinkaan sun nähdä loppuasi.

Oi ijäisyys, oi aika ajaton! Ah Herra meille armon suokohon!

 

Johann Rist, (saks.) s. 1607 † 1667.

Snl.25:2. Jumalan kunnia on salata asia

Kirjoitin aikoinaan kirjan "Salattu Jumala". Ensimmäinen painos tehtiin Kotkassa ja toisen ev. lut. Herätysseura julkaisi Suolahdessa, josta sitä edelleen saa tilattua. Radio Patmos on laittanut kirjasta tehdyt äänitykset keskiviikkoiltoihin 24.1.2024 eteenpäin kuunneltavaksi.

Jes.45:15. Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja.
 

Luuk.12:49. Tulta tulin sytyttämään maan päälle, ja kuinka tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt.

 

 

 Kangasalla 

Suoraman seurakuntakeskuksessa 

keskiviikkona 24.1. 2024

18.30 ilosanomaillassa

Turkka Aaltonen puhuu aiheesta 

"Soisit tules syttyvän"

Mä lepään luona Jeesuksen

 

Olen löytänyt Jeesuksen

 

Kulissien takana rukoillaan

 

Seurakunnassamme on joka maanantaiaamu Kangasalan kirkossa rukouspiiri, jossa kannetaan seurakunnan ja ihmisten asioita Herran eteen. Tämä toiminta on jatkunut jo ainakin kymmenen vuotta ja osa vastuunkantajistakin on vaihtunut. Joka kerta kokoonpano ja rukoilijoiden määrä on erilainen, aiheet erilaisia. Tällainen julkisuudesta sivussa oleva seurakunnan toiminta on kuin katsoisi kirkollisten kulissien sisäpuolella, mainosten taakse, pimeään puoleen. Eräässäkin lapussa, jonka sain rukoiltavaksi, luki ohjeena: Ei saa lukea ääneen!

 

1.Tim.2:1-4. Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

 

Eräänä tällaisena aamuna olin taas mukana muiden uskovien kanssa kiittämässä Herraa ja pyytämässä apua moniin esirukousta kaipaavien ihmisten elämään. Kirjoitettuja rukouspyyntöjä oli taas kertynyt eri tilaisuuksista ja virastosta runsaasti, kymmenittäin, vaikeasti luettavilla käsialoilla kirjoitettuja avunhuutoja. Jaoimme laput ja rukoilimme vuorotellen jokaisen pyynnön puolesta. Rukouksia perheiden puolesta, lukuisia rukouksia lasten puolesta, paljon rukouspyyntöjä sairauksien parantumisen puolesta, rukouksia rikkinäisten ihmissuhteiden ja avioliitto-ongelmien puolesta, rukousta Suomen, Kangasalan ja hengellisen herätyksen puolesta, rukouksia työpaikkojen löytymisen ja säilymisen puolesta, asunnon ja kodin löytymisen puolesta, oikean aviopuolison löytymisen puolesta, tasapainoisen uskonelämän löytymisen puolesta, syyllisyyden, anteeksiantamattomuuden ja katkeruuden poistumisen puolesta, Jeesuksen veren synnistä puhdistavan armon saamisen puolesta. Ja oli rukouksia kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan, että hän oli auttanut, vastannut ja hoitanut vaikeissa asioissa.

 

Siir.2:10-11. Katsokaa muinaisia sukupolvia ja nähkää: Kuka on turvannut Herraan ja joutunut häpeään? Tai kuka on hänen pelossansa pysynyt ja tullut hyljätyksi? Tahi kuka on häntä avuksensa huutanut, ja hän on katsonut hänet ylen? Sillä armahtavainen ja laupias on Herra, ja hän antaa synnit anteeksi ja pelastaa ahdistuksen aikana.

 

Kun tilanne oli ohi ja ajelin takaisin kotiin, mietin noita kuulemiani lappuja, rukouksia ja ystäviä, jotka niitä Herralle kantoivat. Sitten ajattelin, että seurakunnassamme järjestetään paljon tilaisuuksia, joissa varmaan pyritään siihen, että ihmiset kokisivat olonsa hoidetuksi, voisivat olla iloisia ja omistaa Jumalan rauhan ja anteeksiantamuksen elämänsä voimaksi. Tilaisuuksissa siis ollaan hymyssä suin, viihdytään, taputetaan ja nauretaan. Mutta ilmeisesti siellä on paljon murheellisia ihmisiä, muutosta odottavia ihmisiä, pelokkaita ihmisiä, epävarmoja ihmisiä, heikkoja ihmisiä, yksinäisiä ihmisiä, sairaita ihmisiä ja etsiviä ihmisiä, Jumalaa kaipaavia ihmisiä, saatanan sitomia ihmisiä, syntien turmelemia ja orjuuttamia ihmisiä? On siis syytä jatkaa rukousta, koska on tarvetta ja Raamattu kehottaa siihen.

 

Ps.116:1-2. Minä rakastan Herraa, sillä hän kuulee minun ääneni ja rukoukseni; sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani.

 

virsi 323

1.Sua rakastaa, oi Herrani, mä tahdon sydämestäni.

Mua siunaa armollasi. Mua maailma ei iloita.

En tottele sen turhuutta, kun olen omanasi.

Kun vaipuu vaivaan sieluni, mun olet uskallukseni.

Mua voimallasi vahvista, ja verelläsi puhdista.

Oi Jeesuksein, mua pelasta, mua pelasta synnistä, sielun surmasta!

 

2. Kun annoit mulle, Herrani, mun ruumiini ja sieluni.

Suo lainaasi oikein käyttää, niin että sulle kunniaksi

ja lähimmäisen parahaksi sun tahtosi voisin täyttää.

Mua kiinnitä sä totuuteen, pois petos poista perkeleen.

Suo sinussa mun riippua myös ristiäkin kantaessa.

Oi Jeesuksein, sun kuolosi, sun kuolosi aina olkoon lohdutukseni.

 

3.Enkelisi, Herra, lähetä minua täältä lähteissä

taivaaseen luoksesi tuomaan. Myös ruumiini kun poveen maan

sun nimeesi siunataan, sun ota armosi huomaan.

Kun herätät mun kuolosta, suo kasvojasi mun katsella

ja kirkkauttasi iäti uudessa taivaassasi. Oi Jeesuksein, mun turvani,

mun turvani, nyt kuule huokaukseni.

Mitä te teette heidän sielujensa hyväksi?

 

K A Wrede

Arkkitehti K A Wrede syntyi Anjalassa ja solmi avioliiton 1888 turkulaisen tupakkatehtailijan, kauppaneuvos Fredric von Rettigin tyttären, Gertrudin kanssa. Karl August piirsi monta hienoa rakennusta Suomessa: Lähetysseuran rukoushuoneen ja toimitalo Helsingin Tähtitorninkadulla, Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneen Helsingissä, Helsingin diakonissalaitoksen kirkon, sisarkodin ja talousrakennuksen, Turun kaupunginkirjaston, Näsilinnan Tampereella ja paljon muuta. Mutta Jumala oli ajatellut hänestä julistajan palvelukseensa. Tultuaan hengelliseen herätykseen hän osallistui tilaisuuksiin kuulijana. Mutta vähitellen hänelle alkoi selvitä Jumalan suunnitelma, joka ei ollut lainkaan helppo niellä. Hänen piti nöyrtyä arvostetusta virkamiehestä tavallisten ihmisten maailmaan. Hän joutui kysymään Paavalin tavoin: Mitä minun on tehtävä? Apt.22:10. 

- Olin viime vuosien koettelemuksien masentama. Olin luullut olevani uskovainen, mutta ymmärsin nyt, että olin pettänyt itseäni, että olin kunnianhimoinen ja ylpeä. Minun ei ollut vaikeata omaksua Jumalan armoa. Hurskaan lapsuudenkotini perintönä ymmärsin ja uskoin, että Kristus on sovittanut maailman synnin ja että jokainen häneen uskova saattoi vas­taanottaa syntiensä anteeksiantamuksen. Mutta vasta nyt ym­märsin jotain sen lisäksi. Sen, joka uskoo Kristukseen, on elettävä Kristukselle. Tässä oli minun suuri vaikeuteni. Tahdoin­ko jättää synnin, muuttaa seurustelu- ja elämäntapani ja tun­nustaa Kristusta maailman edessä ja aktiivisesti osallistua toimintaan toisten sielujen pelastamiseksi? Toisin sanoen: Olinko halukas tulemaan todelliseksi kristityksi? 

Jumala johdatti hänet Viipuriin töihin, mutta samalla hän tutustui moniin eläviin uskoviin. Raamattua lukemalla, etsimällä ja rukoilemalla hän löysi yhteyden Jumalaan. Ensin hän opetteli pitämään lapsille pyhäkoulua, jakamaan traktaatteja, lehtiä ja käymään köyhissä työläisperheissä avustuskäynneillä ja pitämään esirukouksia. Hänen alkuajan askeleistaan on kuvaus Viipurissa vietetystä työajasta:

 

Luther-kirkko

- Kevättalven (1895) aikana kävi luonani muuan uskovainen mies, jota silloin en vielä lähemmin tuntenut. Uskonnollisia asioita koskettelevan keskustelumme kuluessa hän lausui osapuilleen näin: "Te olette arkkitehti, te olette työnantajana valtion puolesta ja teidän johdossanne on paljon työläisiä, jotka saavat avullanne ruumiillisen elatuksensa. Mutta mitä te teette heidän sielujensa hyväksi?" Tulin kovin noloksi enkä tiennyt mitä vastaisin, sillä enhän oikeastaan tehnyt yhtään mitään asian hyväksi. Vastasin, että tahdoin kyllä tehdä kaiken voitavani Herralleni ja sen tähden suunnittelin kyllä tarvittaessa ilmaiseksi kristillisiin tarkoituksiin rakennuspiirustuksia. Kunkin tuli auttaa kykynsä mukaan. Mutta en ymmärtänyt, mitä olisin voinut tehdä työläisteni hyväksi. Vieraani sanoi, että minun tuli tunnustaa heille uskoni ja puhua pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Vastasin, ettei minusta ollut puhujaksi. Enhän ollut koskaan esiintynyt puhujana, muutamia epäonnistuneita hääpuheita lukuun ottamatta. Keskusteluamme jatkui, ja hän poistui.

Diakonissalaitos

Mutta tuon miehen sanat eivät jättäneet minua rauhaan. Enhän todellakaan huolehtinut millään tavoin työläisteni sieluista, ja olihan Jumala kuitenkin tavallaan uskonut heidät huostaani. Mutta kuinka osaisin puhua ja mitä sanoisin? Olisi välttämätöntä puhua suomeksi, jota kaikki työläiseni käyttivät, enkä tuntenut osaavani sitä tarpeeksi hyvin, olihan ruotsi äidinkieleni. Voisihan myös sattua ikäviä välikohtauksia, voisin saada osakseni vastustusta ja pilkkaa, sillä otaksuttavasti monet työläisistäni olivat kristinuskoa vihaavia sosialisteja.

 

- Tahdoin totella Jumalaa ehdoitta ja päätin sen vuoksi puhua työläisilleni tuosta ainoasta tarpeellisesta kävi miten kävi. Aloin valmistautua: ostin suomenkielisen Uuden testamentin ja rupesin innolla sitä lukemaan sekä opettelin ulkoa tärkeimmät raamatunpaikat. Tämä opiskelu jatkuikin sitten joka päivä vuosikausia. Samalla aloin ottaa tunteja suomen kielessä, jotta oppisin puhumaan kieliopillisesti oikein. Ja sitten kirjoitin pienen puheen, jonka aioin työläisilleni lukea ääneen, sillä en uskaltanut puhua heille vapaasti. — Pelätty päivä valkeni, — olin pyytänyt työläiset, rakennusmestarin ja työnjohtajan sunnuntaiksi kotiini puolen päivän jälkeen kahville. Epäonnistumista ajatellessani tulin suorastaan sairaaksi ja ajattelin, että elämäni tulisi olemaan täynnä kärsimystä, jos minun olisi pakko usein puhua.

Lähetyskirkko

Kun he olivat tulleet ja tervehdittyämme asettuneet istumaan, niin pyysin saada esittää heille, mitä mielessäni liikkui. Todistin lyhyesti: rauhaa ja onnea olin kauan etsinyt maailmasta ja sen tarjoamista iloista, mutta tuloksetta. Sitten olin kääntynyt Jumalan tykö ja löytänyt hänen sanansa johdolla tien Jeesuksen Kristuksen, maailman Vapahtajan ja minun Vapahtajani luo. Ja nyt olin iloinen ja onnellinen omistaessani uskon häneen ja saatuani varmuuden siitä, että anteeksiantamuksen kaikista synneistäni oli tuottanut hänen uhrikuolemansa minun edestäni, ja nyt aioin palvella häntä kaikessa. Sen tähden kehottaisin vakavasti näitä veljiäni, joiden tahtoisin osallistuvan parhaimmasta mitä omistin, uskostani, etsimään samaa Vapahtajaa ja saamaan onnen hänen yhteydessään.

 

Näsinlinna

- Olin pelännyt, mihin tämä tunnustus mahtaisi johtaa, mutta mitään välikohtausta ei syntynyt. Kaikki istuivat hiljaa, ja monen silmässä näin kyyneleen välkkeen. Yhden ja toisen ahavoituneet kasvot ilmaisivat syvää liikutusta. Sitten rakennusmestari nousi, tuli luokseni ja kiitti, puristi kättäni ja sanoi olevansa iloinen saadessaan palvella samaa Herraa, sillä hänkin oli uskovainen, laestadiolainen. Hänen jälkeensä tuli työnjohtaja tunnustaen osapuilleen samaa ja sen jälkeen muutamia työläisiä, toiset enemmän toiset vähemmän uskonnollisia. Kyynelten virratessa muuan nuori, kookas mies kertoi olevansa tuhlaajapoika, mutta sanoi tahtovansa palata jälleen isän kotiin ja pyysi minun apuani, mitä mielelläni lupasin. Sen jälkeen joimme kahvia ja puhuimme vakavista asioista, ja sitten he poistuivat. Täydestä sydämestäni kiitin Jumalaa, että hän oli auttanut minua tunnustaessani uskoni ja että minua oli ymmärretty. Siitä hetkestä lähtien tunsin työläiseni läheisiksi ja rakkaiksi. Koetin auttaa heitä ruumiin ja sielun puolesta, ja mitä parhain suhde vallitsi koko ajan heidän ja minun välilläni.

 

kirjasto Turussa

- Vähän aikaa jälkeenpäin tapasin erään Pietarissa oleskelevan englantilaisen papin, Suomi-ystävän, joka suuresti harrasti samaa asiaa. Hän pyysi minua seuraansa, antoi monta hyvää neuvoa ja opetusta ja kehotti minua edelleen puhumaan työläisille. Mutta tämä piti tapahtua vapaasti turvautumatta konseptiin. Ja minun oli huolellisesti valmistauduttava ja ajateltava, mitä sanottavaa Jumala minulle antaisi sekä puhuttava jonkun raamatuntekstin johdolla. Jälleen otin nämä neuvot Jumalan kädestä ja seurasin niitä, ja puhuin sen jälkeen työläisille suunnilleen kerran kuukaudessa vapaasti. Vaikealta tuntui, mutta sujuihan se, joskin joka kerta tunsin suurta pelonalaisuutta.

 

pankin talo Helsingissä

- Kun Viipurista lähdön aika läheni, tunsin eron työläisistäni tulevan erikoisen vaikeaksi. Pidin heille jäähyväisjuhlan kauniissa puutarhassa, joka kuului samaan taloon, missä asuin. Läsnä oli monia, joiden elämään olin saanut vaikuttaa Jumalan heikkona aseena ja eron hetkellä tunsimme syvää liikutusta. Vahvat miehet itkivät kuin lapset. Kaikki pelko, jota olin tuntenut asian tähden, ei näyttänyt miltään sen ilon rinnalla, jota nyt tunsin nähdessäni, että Herra oli siunannut ylen heikkoa työtäni.

 

Myöhemmin Wrede oli kysytty puhuja erilaisissa kokoussarjoissa eri puolilla Suomea. Järjestäjinä olivat NMKY, NNKY, Evankeliumiyhdistys, Kaupunkilähetys, Lähetysseura ja paikalliset seurakunnat. Tuhannet ihmiset kävivät häntä kuulemassa ja lukemattomat ihmiset vapautuivat syntitaakoistaan ja tulivat uskoon. Turussa 1906 Tuomiokirkkoon ahtautui 4000 ihmistä sanan kuuloon, kun paikallinen akatemiansali oli käynyt pieneksi. Sielunhoitoa harjoitettiin tuntikausia kaipaavien kanssa kokousten jälkeen ja taivaan enkelit saivat iloita lukuisista sieluista, jotka tekivät parannuksen.

Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat! Joh.20:29

 

Olin menossa hengelliseen tilaisuuteen puhumaan, ja tapasin siellä ihmisiä, jotka olivat minulle entuudestaan tuttuja. Mutta paikalla oli myös monta minulle uutta tuttavuutta. Eräs vanha mies pysähtyi kohdalleni ja muistin hänen kasvonsa vuosien takaa. Aloimme jutella ja muistella menneitä. Ehdimme nostaa pöydälle monta yhteistä tuttua muistoa. Hän puhui paljon ja pitkään, ja ajattelin, että hän voisi jo mennä istumaan paikalleen? Mutta sitkeästi mies jatkoi seurustelua. Jossain vaiheessa hän kertoi jääneensä hiljattain leskeksi ja olevansa kovin yksinäinen, naapurit olivat kuolleet, eikä ollut juttuseuraa. Niin, kirkko oli oikea paikka tavata ystäviä, uskonystäviä ja sitä varten me olemme täällä, että voisimme kuunnella ja tukea toinen toistamme. Kun elämä kääntyy ehtooseen näyttää siltä, kuin valo himmenisi koko ajan kohti kaamosta. Lähimmäiset säälittelevät vanhenevaa, ohikulkijat vähättelevät häntä, mutta Jumala on antanut suuret ja kalliit lupauksensa vahvistamaan kulkijan uskoa. Siksi Jumalan omalla on valaistu tie valmistettuna kuljettavaksi ja sen päässä on ikuinen kirkkaus. Surullista ja kuitenkin niin toivorikasta, ajattelin. Sitten mies meni paikalleen istumaan ja tilaisuus alkoi.

 

Tilaisuuden jälkeen paikallinen pastori tuli vaimonsa kanssa juttelemaan. Mekin muistelimme menneitä ja kävimme läpi nykypäivän tapauksia. Oli mukava jutella samoin ajattelevien kanssa. Olimme uskossa. Jossain vaiheessa olimme eroamassa ja rouva pyysi esirukousta. Tilanne tuli yllättäen ja en osannut kuvitella, että heidänlaisensa vastuunkantajat olisivat minun palveluksieni tarpeessa. Nousin seisomaan ja laskin käteni kummankin puolison harteille ja aloin vuodattaa sydäntäni Herran eteen heidän hyväkseen. Oli kovin rohkaisevaa olla muistamassa kahden veteraanin elämää Kristuksen kasvojen valoa rukoillen ja elämästä kiittäen pienen hetken verran. Mitä tuon rukouspyynnön taakse kätkeytyikään, ei ollut minun tiedossani. Tunsin vain pinnallisesti heidän menneisyyttään. Mutta tiesin, että Herra Jeesus haluaa rohkaista jokaista häneen uskovaa jatkamaan matkaansa iloiten ja heittäen kaikki murheensa Vapahtajan kannettavaksi - päivittäin.

 

Istuimme vielä hetken kahvikupin ääressä erään vanhan miehen kanssa. Kuuntelin häntä ja kommentoin jotakin keskusteluissamme. Sitten hän sanoi olevansa menossa hautausmaalle ja kysyi voisinko tulla hänen mukaansa auttamaan kulkemisessa. Myönnyin. Lähdimme ajamaan kirkolle ja pian olimme perillä. Hämärä oli jo laskeutunut kylään. Mies ponnisteli ulos autosta keppiinsä nojaten lumisessa maisemassa. Tartuin hänen kainaloonsa kuin ravintolan portsari ja niin lähdimme etsimään tuttua hautapaikkaa. Laskeuduimme alas mäenrinnettä ja huomasin, ettei miehen tasapainokyky ollut enää kovin kaksinen. Mutta yhdessä laahustimme eteenpäin. Vihdoin hauta löytyi. Siinä lukivat kultakirjaimin sukulaisten nimet. Sitten mies pudotti kepin kädestään ja polvistui lumeen. Hän lakaisi käsineellään näkyviin vielä parin hiljattain kuolleen sukulaisen nimilaatan. Nekin olivat kultakirjaimin siinä näkyvissä. Kaivoin kassistamme esiin kynttilän ja sytytin sen ojentaen miehelle. Hän laski kynttilän vainajien leposijalle ja sitten hän alkoi ääneen rukoilla. Hän rukoili hiljaa, tuskin kuultavasti ja ylisti Jumalaa, kiitti rakkaistaan, jotka Jeesus oli hänelle antanut ja joiden kanssa hän oli saanut vuosikymmenet elää. He nyt olivat Herran luona

taivaassa ja heidän kylmenneet ruumiinsa odottivat maan alla ylösnousemuksen ihanaa aamua. Se oli hyvin liikuttava hetki, autoin miehen ylös lumesta ja takaisin autoon. Kotimatkalla kävin vielä läpi ihmeellistä iltaa.

Kuningas antoi pojalleen kultaomenan....

 

https://www.youtube.com/watch?v=ZYbT0FQrEyI

Olimme ostamassa kodinkoneita….

 

https://www.youtube.com/watch?v=ixQByaNTGm8

Joskus elämän vaivat kasaantuvat päälleni….

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=wSJn9_KDYZU

Erkki meni sairaalaan katsomaan potilasta.....

 

https://www.youtube.com/watch?v=wIdE4b2mpEE

että pääsisin kalliolle…..

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=6p7T_h9y8Kk