Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.

Saaren orpokotijuhlat ratsastivat tänä vuonna mainoksella, että maallikot ovat pääpuhujina heidän vuosijuhlassaan. Harvinaista, liekö ollut pula puhujista, tai papeilla kesälomat samaan aikaan? No, onhan mukana muutama kirkkoherra ja kunnanjohtaja, jotka voivat sitten pitää edustavuutta näkyvissä? Liikehän on kantanut synnystään alkaen tämän sarjan muotoa, sillä Helena Konttinen oli aikoinaan maatalon emäntä. Hän oli myös profeetta ja horrossaarnaaja, jonka kautta moni tuli uskoon ja löysi yhteyden Jumalaan. Eräs meidän ajan profeetta kirja on siunannut lukemattomia ihmisiä sadan vuoden ajan. Sen kuvailema toiminta oli täysin ennalta arvaamatonta, Jumalan johdattamaa, kuin oltaisiin hiihdetty umpihankeen ilman valmiita latuja. Ihmisviisaus pyrkisi jatkuvasti nostamaan inhimillistä tasoa ylemmäs ja parempiin piireihin, mutta Jumala näyttää pitäneen edelleen tiukasti kiinni sanastaan, jossa hän kertoo kutsuvansa vain syntisiä ja sairaita pelastukseen ja seuraajikseen.

 

Maallikko on halveksuva sana ihmisestä ja tarkoittaa ihmistä, joka ei ole asiantuntija. Asiantuntija taas on koulunkäynyt ja saanut omaksua itseään viisaampien opettajien kirjoja ja mielipiteitä, sekä kourallisen sivistyssanoja, joilla voi erottua tavallisten ihmisten puhekielestä, murteista ja keskustelukulttuurin matalasta tasosta. Uskovista puhujista on käytetty sanontaa maallikkosaarnaaja. Titteliä on sittemmin pehmennetty muodolla matkasaarnaaja, matkasihteeri, piirisihteeri, kenttäsihteeri, aluevastaava tai evankelista. Joskus on keskusteltu myös maallikkojen kouluttamisesta, evankelistakoulusta, muttei semmoista ole varsinaisesti koskaan syntynyt ja luulen, etteivät uskovat julistajat olisi kovin kiinnostuneetkaan? Onhan papinkoulukin monelle vain tapa saada arvonantoa, pysyvä virka, toimeentulo, palkkaus. Papit erottautuvat mielellään maallikoista pukeutumisessa niin kuin armeijassa on tapana esitellä arvomerkkinsä alaisilleen. Maallikon ainoa kruunu on Kristuksen antama ja sekin on näkymätön.

 

Orpokotijuhlien otsikko kertoo paljon kristillisyyden nykymenosta. Kun on herätyksiä ja ihmisiä tulee uskoon, niin evankeliumia vievät eteenpäin kaikenlaiset tasamaan hiihtäjät ja nimettömät syntiset, jotka Jeesus on armahtanut. Mutta kun kello käy ja vettä virtaa joessa runsaasti, niin tapahtuu hitaasti muutos. Tavallisten uskovien paikalle nousevat virkamiehet ja -naiset, joilla on yliopistokoulutus ja sen mukaiset tittelit. Yleinen mielipide hurraa ja nostaa päätään, kun saatu vihdoinkin vähän ryhtiä toiminimen taakse, etteivät kaikenlaiset metsurit, rasvarit, sikafarmarit, kauppiaat ja hämärätyypit ole äänessä. Laestadiolaiset taitavat olla olla Suomen Siionissa ainoa tavallisia uskovia suosiva ryhmä ja tietysti hekin valkkaavat puhujansa, että oikea linja säilyy?

 

Kristus tuli tavallisen ihmisen muotoon taivaasta, hän oli puuseppä, muurari, kirvesmies ammateissa ennen kolmen vuoden julkista kutsumusaikaansa. Oma perhekin suhtautui häneen kriittisesti, kun ilmaisi taivaallisen kutsumuksensa. Jeesus oli maallikko yleisen mielipiteen mukaan, mutta Isä taivaassa ilmoitti kuulijoille, että hän on sitoutunut Vapahtajaan ja antanut hänelle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. Jeesus valitsi sitten lähimmät palvelijansa erikoisen johdatuksen kautta ja sekaan mahtui kirjava porukka monen mielestä sangen kyseenalaisia tyyppejä. Mutta Jumalan rakkaus lepäsi heidän olemuksessaan ja Pyhän Hengen vaikutus oli elävä todistus näiden poloisten kutsumuksesta. Luulen, etteivät alkuajan apostolit pääsisi nykykirkkoihin edes saarnaamaan, siksi vaatimattomia heidän henkilönsä ja historiansa olivat. Mutta kutsumuksessaan he olivat Jeesuksen ykkösketju maailmanvalloituksen alkumetreillä ja edelleen uskovat lukevat rohkaisukseen heidän kirjoittamiaan tekstejä Raamatusta Jumalan sanana.

 

Omasta kutsumuksestani muistan juuri tämän suuren kysymyksen: Miten minä ja miksi minä ja missä minä ja milloin minä? On aika vaikea selittää ympäröivälle maailmalle olevansa Jumalan kutsuma ja valitsema, pelastama ja armahtama, kun ei ole siitä mitään virrallista paperia, vain vapautettu mieli, Hengen sinetti sydämessä ja iloinen usko Jeesukseen. On vaikeaa kertoa olevansa jotakin, mitä muut pitävät hulluutena. On vaikea kertoa sokeille, että minä muuten näen nyt. On vaikea ryhtyä puhujaksi pelkästään Jumalan valtuuttamana ilman minkäänlaista tukijoukkoa. Varsinkin kirkon piirissä seurakuntaan tulo oli minulle varsinainen uusi kokemus ja kyllä siinä tunteet liikkuivat moneen suuntaan kuin Helsingin pörssikurssien käyrä. Luulen, että moni uskova joutuu näissä kriiseissä miettimään omaa paikkaansa ja valitsee mieluummin jonkun helpomman tien, kun taistella hengessä ja elämässä kaikkea muotojumalisuutta, nimikristillisyyttä, raamattuvastaisuutta, farisealaisuutta, herrakulttuuria, hyvä-veli-järjestelmää ja elitismiä vastaan Jeesuksen nimessä? Mutta kun Jumala on kaiken takana, hän avaa ovet ja näyttää kuljettavan tien, on kanssani, johdattaa, siunaa ja varjelee koko ajan. Toki tähän kaikkeen sisältyy paljon maallikkoon kohdistuvaa arvostelua, vainoa ja hylkäämistä, ylikävelyä ja vähättelyä, kyykyttämistä ja sensuuria. Mutta se kuuluu asiaan. Elämä uskossa on sellaista Jeesuksen kanssa tässä maailmassa.

 

Olen pannut merkille, että Jumalan valtakunta koostuu pääasiassa tavallisista ihmisistä, uskovista. He ovat tulleet uskoon ja löytäneet Jeesuksen Vapahtajakseen ja tunnustaneet hänet Herrakseen. Näistä piireistä löytyy monta lahjakasta ja Jumalan armoittamaa ihmistä, jotka eivät tee itsestään numeroa tai leuhki. Heitä ei yleensä mainita nimeltä, vaan luvulta. He edustavat suurta pelastettujen joukkoa, joista kukaan ei näytä olevan päätä pitempi toista. Heitä Jeesus lähettää julistamaan, todistamaan, rukoilemaan, hoitamaan sieluja ja edistämään Jumalan valtakuntaa täällä. Virallinen organisaatio tykkää yleensä huonoa liian innokkaista maallikoista ja kokee kaiken uskonnollisen rauhan häiriintyvän näiden veijareiden ilmestyessä mukaan toimintaan. Siksi on tapana syrjiä tätä joukkoa tapaan: Kirkkopuistossa ulkoilmatilaisuus, puhuu kirkkoherra, sateen sattuessa joku maallikko.

 

Ps.100:

1. Kiitosuhri-virsi. Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa.

2. Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.

3. Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.

4. Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten. Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.

5. Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

- Minä näin Herran. Jos sinä, veljeni, saisit nähdä hänet, et jaksaisi päivääkään elää maailmassa, niin ihmeellinen hän on.

Näkyjä kuolinvuoteilta - Lahja Cantell - Jumalan johdatusta elämän arjessa

 

Harlun kunnan Myllysopella oli Matti Hiltusen talo. Helteisenä heinäkuun päivänä poikkesin taloon saadakseni juotavaa. Talossa ei ollut ketään kotona, joten aloin etsiä kaivoa. Talo oli korkealla mäellä, siksi arvelin kaivon olevan mäen alla joen lähellä. Kun en kaivoa sieltä löytänyt, nousin takaisin pihaan. Etsin ja vihdoin huomasin korkeimmalta paikalta matalan laatikon, jonka lähemmin sitä tarkasteltuani totesin kaivonkanneksi. Kannen alla oli varrellinen kippa, sillä nostin vettä, joka oli ensiluokkaista juomavettä, kirkasta, hajutonta ja mautonta. Kaivo sai minut uteliaaksi ja niinpä päätin vielä illalla pistäytyä talossa. Isäntä pyysi jäämään yöksi ja valmistutti illallisen, jonka jälkeen seurustelimme. Otin puheeksi kaivon ja kysyin todella uteliaana, kenen kumman päähän on pälkähtänyt ruveta kaivamaan kaivoa pihan korkeimmalle paikalle.

- Kyllä siinä päässä on tarvinnut olla tavallista enemmän tietoa, arvelin.

- Ei siinä tietoa tarvittu, kaivon paikan osoitti pajunvirpi kädessäni, naurahti isäntä.

 

Illalla talon tytär otti esille virsikirjat ja niin vietimme iltaa veisaten ja Herrastamme puhellen. Tytön kaunis ääni ja hengen palavuus jäi minua puhuttelemaan. Kauan aikaa soi korvissani hänen veisaamanaan:

- Oi Jeesus, Kristus, Herramme, Jumalan Poika turvamme.

Seuraavana kesänä jouduin taas saman Hiltusen talon vieraaksi. Kaikki oli kuten ennenkin, mutta tytärtä en nähnyt. Kysäisin:

- Missä se veisaaja-tytär on?

- Ei häntä ole, hän kuoli keväällä, minulle vastattiin.

- Varmaan hän kuoli onnellisena, sanoin.

- Kyllä, isäntä vastasi ja alkoi kertoa: - Jo talvella hän sairastui keuhkotautiin eikä parantunut, vaikka kaikki tehtiin mitä lääkäri määräsi. Eräänä päivänä hän kutsui minut luokseen ja pyysi, että menisin noutamaan kirkkoherran antamaan hänelle ehtoollisen. Minä menin, mutta kirkkoherra ei tullut mukaani, sillä tyttöä ei vielä oltu konfirmoitu. Kirkkoherra kirjoitti tytölle kirjeen ja lähetti kirjasen luettavaksi. Toin ne hänelle. Tyttäreni luki ne ja sai virvoitusta, mutta herahti itkemään kun ei saanut ehtoollista. Itkuunsa hän nukahti. Herättyään hän kutsui minut taas luokseen ja silmät säteillen kertoi:

- Minä näin Herran Jeesuksen. Hän sanoi minulle:

- Älä itke, huomenna kello kaksi (neljätoista) sinä saat olla minun kanssani suurella ehtoollisella!

- Me äidin kanssa ymmärsimme, että hän kuolee huomenna kello kaksi. Kun tuo aika tuli, menimme hänen huoneeseensa. Hän oli tajuissaan ja kysyi:

- Näettekö te tätä kirkkautta? Emmehän me nähneet muuta, kuin että hänen silmänsä loistivat. Sitten hän kysyi:

- Kuuletteko? Nyt kuuluu niin kaunista soittoa, etten ikinä ole sellaista kuullut. Ja hetken kuluttua:

- Nyt kuuluu ihanaa laulua ja huone tulee täyteen pikku enkeleitä, joiden joukossa on naapurin tyttökin. Tämän jälkeen hänen silmänsä sammuivat. Me sanoimme toisillemme:

- Hän pääsi suurelle ehtoolliselle.

 

Näky ei ollut harhakuva, sen todistaa toteen käynyt Herran sana:

Huomenna kello kaksi sinä saat olla kanssani Suurella Ehtoollisella ja se, että kuoleva näki enkelien joukossa naapurin tytön, joka oli kuollut tuntia aikaisemmin. Sitä ei silloin Hiltusessa tiedetty.

Isä tuli herätykseen ja elävään uskoon, mutta ei äiti, vaikka hänkin näki ja kuuli kaiken. On merkille pantavaa, että toinen ihminen ilmeisen Jumalan teon edessä saa uskon, herää ja uudistuu, mutta toinen paatuu. Niin oli jo Vanhan liiton aikoina, niin oli Herran lihan päivinä, ja niin tulee olemaan. Sillä se, joka ei ole totuudelle kuuliainen, annetaan lopulta paatumuksen valtaan, niin että vaikka hänellä on silmät, hän ei näe, ja korvat, hän ei kuule, mitä Pyhä Henki tekee ja puhuu.

 

Harlun seurakunnan kanttoriurkurin Eino Pesosen autuaallinen kuolema on ollut voimallinen saarna minulle sen tähden, että olimme läheiset ystävät ja että kävin hänen luonaan päivää ennen hänen siirtymistään rajan yli.

Tiesin Einon sairastavan ja usein tein lähtöä hänen luokseen — tai niin kuin Raamattu sanoo "sairasta oppimaan". Eräänä päivänä tunsin, että minun on heti lähdettävä. Hiihdin viiden kilometrin taipaleen perille. En unohda hänen katsettaan hänen tervehtiessään minua.

- Minä näin Herran. Jos sinä, veljeni, saisit nähdä hänet, et jaksaisi päivääkään elää maailmassa, niin ihmeellinen hän on. Hän nousi kyynärpäänsä varaan ja jatkoi:

- Herra sanoi minulle päivän, jolloin hän tulee minut noutamaan. Se päivä on huomenna.

Katselin hänen säteileviä silmiään. Ajattelin auttaa häntä, ettei hän huolehtisi vekselistään, jossa olin takaajana, siksi sanoin:

- Minä hoidan sen vekselin älä vain sitä sure. Hän tuli murheelliseksi ja nuhdelIen minua sanoi:

- Kun Herra on sieluni pelastanut ja hoitanut iankaikkisuusasiani, niin kyllä hän hoitaa nämä ajallisetkin, ei nyt puhuta niistä.

 

Sinä hetkenä minulle kirkastui, miten suuri asia on sielun pelastuminen, miten todellinen Herra Jeesus Kristus.

Einon kuoleman jälkeen puhuttelin sairaanhoitaja Aada Karhusta, joka häntä hoiti. Hän kertoi:

- Kun kello tuli kaksi, lähetti Eino minut noutamaan vaimonsa luokseen. Hänen saavuttuaan vuoteen luokse Eino teki kädellään torjuvan liikkeen ja sanoi:

- Väisty, Hilma, Jeesus tulee. Me näimme hänen kasvojensa kirkkauden ja hänen käsiensä ojentuvan niin kuin syliin pyrkivällä lapsella. Samassa silmät sammuivat, kädet putosivat alas. Eino oli siirtynyt Herran noutamana taivaan kotiin.

Kävi niin kuin Eino sanoi: Jumala piti huolen lesken ja lasten toimeentulosta. Leski hoiti vekselin, järjesti asiat ja muutti Helsinkiin, jossa sai vankeinhoito virastossa paikan. Tapasin hänet jonkin vuoden kuluttua. Hän ylisti Jumalaa ja sanoi:

- Olemme nyt tulleet toimeen jopa paremmin kuin Einon eläessä.

Niin on Jumala leskien turva ja orpojen isä niille, jotka häneen turvaavat.

 

Vaimoni oli johtajattarena Kesälahden kunnalliskodissa. Sieltä hän kertoi seuraavan tapauksen:

Itse Herra Jeesus näyttäytyi eräälle sairaalle naiselle, joka lepäsi kuolinvuoteellaan. Kun nainen tunsi loppunsa lähenevän, hän kutsui minut luokseen ja pyysi, että kutsuisin rovastin antamaan hänelle ehtoollisen. Rovasti kieltäytyi tulemasta, koska nainen oli heikkomielinen eikä häntä oltu konfirmoitu. Kun ilmoitin tämän sairaalle, hän rupesi haikeasti itkemään. On lohdullista, että Herra ei jättänyt lohduttamatta vajavaista matkamiestä. Jeesus itse näyttäytyi hänelle ja sanoi:

- Älä itke, huomenna, kun aurinko paistaa näin viistoon huoneeseesi, minä tulen sinua hakemaan ja sinä saat olla minun kanssani suurella ehtoollisella.

Sitten hän kutsui minut luokseen ja iloisena kertoi Herran ilmestyksestä ja näytti tarkkaan kädellään kuinka silloin aurinko paistaa tähän huoneeseen. Tapahtui juuri niin kuin hän oli sanonut. Seuraavana päivänä, kun aurinko paistoi viistoon ikkunasta, henki erkani sairaasta ja hän pääsi täydellisten joukkoon suurelle ehtoolliselle.

Snl.16:15. Kuninkaan kasvojen valo on elämäksi, ja hänen suosionsa on kuin keväinen sadepilvi.

 

APt.1:13. Ja kun he olivat tulleet kaupunkiin, menivät he siihen yläsaliin, jossa he tavallisesti oleskelivat.....

 

on vain yksi lauma ja yksi Paimen

 

Kun olin pikkupoika ja Suomea rakennettiin sodan jälkeen uuteen uskoon, niin sain kuulla aina joskus politiikkaa. Isoäitini puhui lahtareista, mutta en ymmärtänyt mitä sellaiset ovat. Paljon myöhemmin tiesin, että se oli pilkkanimitys oikeistolaisista, jotka olivat tappaneet, lahtanneet, vasemmistolaisia, köyhiä, työläisiä. Mummun mielestä työväestö oli ollut oikeassa ja heidän pyrkimyksensä parempaan yhteiskuntaan hyväksyttyjä, sillä köyhän ja heikomman asiaa piti kannattaa ja tukea kaikin tavoin. Myöhemmin muutimme asuinalueelle, jossa köyhällistö ja rikkaat olivat sekaisin asumassa. Kavereita siis tuli itselleni runsaasti kummaltakin laidalta, mutta hyvin pärjättiin, enkä muista että politiikka olisi tärvellyt välejämme.

 

Myöhemmin olin uskoon tultuani työväen järjestön palveluksessa julistustyöntekijänä yli yksitoista vuotta ja siellä oli korkea vakaumus lähes kaikilla, että vain vasemmistolainen politiikka edustaa yhteiskunnallista vanhurskautta. Siinä ajattelussa oikeisto oli hyväksikäyttäjä, sortaja, alistaja ja verenimijä porukkaa. Mutta kun poliittiset kysymykset sivuutettiin, niin niiden takaa löytyi monta Jumalaa kaipaavaa ihmistä, moni etsi Herraa ja pelastui. Paljon oli myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät olleet tulleet käsittämään sielun pelastuksen tärkeyttä ja Jeesus oli heille lähinnä esikuva hyvästä ihmisestä. Sen seurauksena he keskittyivät ajamaan poliittisia tavoitteitaan kristillisyyden kustannuksella. Kun siitä joskus huomautin, sain takaisin happamia arvosteluja.

 

Kristillinen kenttä julistaa usein enemmän politiikkaa kuin Kristusta. Usein kristillisväritteiset ohjelmat ovat vain poliittista moraalia vailla pelastussanomaa. Silloin ajatellaan, että oikein tekeminen pyhittää asiat ja armoa annetaan vain ansioituneille? Kaikki uutiset ovat nykyään täynnä politiikkaa ja se jakaa kansan mieliä puolesta ja vastaan. Osa kansasta on jatkuvasti kohotetussa valmiudessa hyökätä toisinajattelijoita vastaan. Osa taas siirtyy seuraavalle kanavalle, jos tarjolla on poliittinen katsaus. Kuka siis hyötyy kaikesta tästä? Ilmeisesti yhteiskunnallisesti aktiivit, kantaaottavat, tiedotusvälineet ja suunsoittajat, viihde? Politiikan tarkoitus on saada ihmisen oma mieli ja tahto julki päätöksenteossa. Siinä ryhmän etu on kovaa valuttaa tai sen eteen monet ovat valmiit uhraamaan rahaa, vaikutusvaltaa ja aikaansa. Toki taustalla on myöskin hyödyn tavoittelu, joka seuraa siitä, että mieleistään politiikkaa saadaan toteutumaan yhteiskunnassa. Politiikalla on kuitenkin vain välinearvo, olipa se minkä väristä tahansa. Se on vain ajallisten kysymysten ajamista enemmistön mielipiteellä läpi.

 

Jeesuksen opetuslapsiin liittyi useita kansallisuusaatteen miehiä ja heillä oli ajatuksena vahva juutalaisvaltio, josta roomalaiset miehittäjät heitetään pihalle. Mutta Jeesus ei missään vaiheessa antanut tällaiseen ajatteluun tukea. Päinvastoin, hän velvoitti antamaan anteeksi väärintekijöille ja rakastamaan vihollista. Jeesus puhui ystävällisesti miehittäjien kanssa ja siunasi heitä ja rukoili heidän puolestaan. Jeesus ruokki erimaalaisia ja kertoi ilosanomaa muualta tulleille. Hän ei yrittänyt korjata yhteiskuntaa tai lisätä hyvinvointia, poistaa eriarvoisuutta tai köyhyyttä. Hänen lähtökohtansa oli koko ajan Isän tahto, pelastaa ihmiset synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Kuoltuaan ja ylös noustuaan hän lähetti seuraajansa kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumia. Jeesus osoitti sanomallaan, että hän ei ole tullut kansallisuusaatteen pönkittäjäksi vaan pelastamaan kaikkia Jumalan luomia ihmissieluja eri kansoista, kielistä ja maista. Hän opetti uskovia astumaan ihmisten tekemien rajojen yli Jumalan sanaa seuraten.

 

Ulkomailla politiikka on joskus sotaisaa ja väkivaltaista taustavaikuttajien etupiiriä, jossa päämäärään pyritään vaikka tappamalla tai sulkemalla toisin puhujat vankilaan. Suomalaisessa politiikassa kielenkäyttö on joskus tosi kovaa ja julmaa, säälimättömästi ihmiset pilkkaavat ja nimittelevät toinen toisiaan. Samalla puolueet kehuvat saavutuksiaan ja mollaavat muiden vastaavia rakennelmia. Politiikan edustajat vastaavat yleensä kysymyksiin asian vierestä, eli he eivät sano juuri mitään tai sitten pyörittelevät sanat niin, ettei päällimmäiseksi jää kuin kyseisen puolueen hienot toteutumattomat tavoitteet. Tämä henki tarttuu kovin helposti myös uskoviin ja silloin pyritään vain lihallisesti taistelemaan hyvien asioiden puolesta ilman Pyhää Henkeä. Onko siis hyvä ollaanko pienen ihmisen asialla tai suuren rahan pyörittäjiä, jos ei ole Jumalaa johtamassa? Onko se hyvä asia, että hyvinvointi asetetaan korkeimmaksi tavoitteeksi, vaikka ihmiset ovat samalla marssimassa synteineen helvettiin?

 

Jeesus toi Jumalan valtakunnan keskellemme ilman politiikkaa, hän astui totuttujen rajojen yli ja kelpuutti kaikenlaiset ihmiset yhteyteensä. Hän pelasti afrikkalaisen, samarialaisen, roomalaisen siinä kun juutalaisen. Hän antoi fariseukselle synnit anteeksi ja otti lapset siunaukseensa. Jeesuksen isänmaalisuus ei pysynyt juudeassa, vaan hän lähetti palvelijansa kertomaan ilosanomaa koko asutun maailman alueelle. Jeesus ei tehnyt edes kirkkopolitiikkaa, hän ei neuvonut hylkäämään, vaan vaikuttamaan osallistumalla ja rukoilemalla. Eikö hän tiennyt, kuinka mätä juutalainen uskonto silloin oli? Kyllä tiesi. Siksi hän nostikin Jumalan sanan julistamisen ja kunnioittamisen suureen arvoonsa. Hän korvasi kaiken politiikan asettumalla itse keskushenkilöksi ja uhriksi. Kaikki politiikka katosi Gappatalla, Getsemanessa ja Golgatalla opetuslasten mielistä. Silloin heitä riisuttiin lihallisen mielen liikutuksista katsomaan Jumalan suunnitelmaan ja pettymys oli ensin sanoin kuvaamattoman suuri. Tuntui kuin kaikki olisi mennyt pieleen, mutta myöhemmin kirjoitukset alkoivat avautua heille ja siitä he puhuivat muillekin. Aikanaan evankeliumi tuli Suomeenkin, kun katolliset munkit uhrasivat elämänsä lähetystyölle.

 

Kristittyjen kesken politiikka ajaa lahkoutumiseen, jossa oikeassa olevat ohjaavat ja hallitsevat asioita. Jumalakin halutaan takuumieheksi omille ja ryhmän pyrkimyksille ja sen seurauksena ajatellaan, että kun jonkun asian takana on paljon väkeä huutamassa, niin se on hyvä? Raamattu opettaa taivaallista politiikkaa Fil.3:20-21. ”Mutta meillä on yhdyskuntamme (politeuma = kansalaisuus, yhteiskunta, kansalaisoikeus) taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi."

Usko on politiikan vastakohta, sillä usko on näkymätön ja laadultaan taivaallista ja jumalallista. Usko armahtaa vihollista ja siunaa vastustajaa. 1.Kor.2:13. Usko on elävä Jumalan voima, elävä Jumalan tunteminen, varma luottamus Jumalan armoon Kristuksessa. Heikkokin usko riippuu kiinni Kristuksessa, Vapahtajan ansiossa, haavoissa, kuolemassa, ylösnousemuksessa. Usko on osallisuutta Isän armahtavaan sääliin, rakkauteen ja osaan. Usko huokailee Pyhässä Hengessä Jeesuksen seuraan ja kulkemaan hänen seuraajanaan perille asti taivaan kotiin. Jumala sytyttää uskon särjetyssä sydämessä voimallaan ja vaikutuksellaan. Usko tuo uskovalle monet taistelut, kilvoitukset, kysymykset ja rukoukset. Tässä kaikessa uskova oppii luottamaan Jeesukseen ja tuntemaan häntä Herranaan, hän on päässyt Jumalan valtakuntaan, jossa on taivaallinen järjestys, tahto ja tavoitteet. Silloin selviää, että loppujen lopuksi on vain yksi lauma ja yksi Paimen. Kiitos Herralle!

Laivan lähtiessä Helsingistä useat heistä purskahtivat itkuun.

 

Monet juutalaiset lähtivät pakolaisiksi 1930-luvun lopulla. Kaikilla ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta paeta Saksasta. Köyhillä ihmisillä ei ollut tarpeeksi rahaa matkaa varten.

Ongelmana oli myös se, että monet valtiot eivät halunneet ottaa juutalaisia turvapaikanhakijoita vastaan. Esimerkiksi Suomi otti vastaan 500 juutalaista pakolaista.

Sen jälkeen Suomi vaikeutti turvapaikan saamisen ehtoja. Kesällä 1939 Helsinkiin saapui juutalaisia pakolaisia kuljettanut laiva S/S Ariadne. Sitä ei päästetty enää satamaan, vaan sen piti jatkaa matkaa.

Samoin kävi juutalaisille myös monissa muissa valtioissa. Ihmiset eivät halunneet lisää vieraita ihmisiä maahansa. Taustalla vaikutti myös antisemitismi eli juutalaisvastaisuus.

 

Elokuussa 1938 ss/Ariadne toi Helsinkiin yli 60 Itävallasta paennutta juutalaista. Viranomaiset eivät päästäneet heitä maahan. Helsingin juutalaisen seurakunnan Abraham Stiller vetosi kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpeen, joka vetosi valtiovarainministeri Väinö Tanneriin. Tanner sai sisäministeri Urho Kekkosen suostumaan pakolaisten päästämiseen maihin. Ehtona oli, että juutalaiset seurakunnat vastaisivat pakolaisten oleskelusta.

Hallitus päätti kuitenkin, että myöhemmin pakolaisia ei enää päästetä Suomeen. Neljän päivän kuluttua Ariadne toi Helsinkiin uuden pakolaisryhmän, mutta heidät käännytettiin hallituksen tekemän päätöksen mukaan maasta.

 

Yksi Ariadnen itävaltalaispakolaisten puolesta ahkerimmin taistelleita poliitikkoja oli sosiaalidemokraattinen kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi. Hän kävi tapaamassa heitä laivalla ja muisteli sitä kirjassaan Sörnäisten tyttö politiikan pyörteissä (Tammi, 1966): ”En jaksa kuvata järkytystäni saadessani luvan nousta laivaan ja keskustella noiden hätääntyneiden, rukoilevien ja itkevien ihmisten kanssa. He olivat symbolina kaikesta siitä vääryydestä, mitä maailmassa tapahtuu!”

 

Ariadne lähti lauantaina puoliltapäivin takaisin Stettiniin. Käännytettyjä pakolaisia saattamassa oli paljon väkeä. Heidän joukossaan oli Suomen juutalaisia ja aiemmin Suomeen tulleita pakolaisia. ”Takaisin Saksaan palautettavat juutalaiset olivat valvoneen ja itkeneen näköisinä kokoontuneet laivan peräkannelle ja keskustelivat sieltä käsin laiturilla seisovien heimoveljiensä kanssa tulevista suunnitelmistaan”, kirjoitti HS seuraavana päivänä. HS:n uutisen mukaan pakolaiset yrittäisivät Saksaan saapumisen jälkeen saada luvan matkustaa johonkin muuhun maahan.

Laivan lähtiessä Helsingistä useat heistä purskahtivat itkuun.

 

Taimi Torvisen kirjassa Kadimah, Suomen juutalaisten historia (Otava, 1989) viitataan Rauha Moisio -nimisen henkilön antamaan suulliseen tietoon, että pakolaiset olisivat päässeet turvaan Kööpenhaminaan. Rauha Moisio (1912–1999) oli syvästi uskova Suomen lähetysseuran työntekijä.

Suomen lähetysseura oli lähettänyt hänet jatko​sodan aikana lähetys​työhön Hämeeseen sijoitettujen juutalais​pakolaisten joukkoon. Hän tunsikin huomattavan osan Suomeen paenneista juutalaisista.

 

Toisen maailmansodan jälkeen Moisio lähti lähetystyöhön Palestiinaan ja Israeliin, jossa hän oli muun muassa Israelin vuosien 1948–1949 itsenäisyyssodan aikana. Siellä Moisio tutustui myöhemmin kuuluisaksi tulleeseen israelilaiseen kirjailijaan Amos Oziin. Oz kertoo muistelmakirjassaan Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (Tammi, 2007) hyvin arvostavasti Moisiosta ja hänen työparistaan Aili Havaksesta. ”Nuo kaksi lähetyssaarnaajaa eivät lähteneet Jerusalemista piirityksen aikana. Kutsumus eli heissä vahvana. Tuntui kuin Vapahtaja itse olisi antanut heille tehtäväksi lohduttaa piiritettyjä ja toimia vapaaehtoisina Shaarei Tsedekin sairaalassa, missä hoidettiin haavoittuneita”, Oz kirjoittaa. ”He uskoivat, että jokaisen kristityn piti yrittää sovittaa omin teoin eikä vain sanoin sitä pahaa, minkä Hitler oli tehnyt juutalaisille.”

 

Suomeen ehti saapua 1930-luvun lopulla arviolta 500 juutalais-pakolaista. Heistä noin 350 pääsi jatkamaan matkaansa muihin maihin. Valtiollinen poliisi luovutti suuren kohun saattelemana saksalaisille kahdeksan juutalaispakolaista vuonna 1942. Heistä seitsemän kuoli saksalaisten käsissä. Tapaus on yksi Suomen historian mustimpia hetkiä. Suurin osa Hämeeseen sijoitetuista pakolaisista siirtyi kuitenkin vuoden 1944 kevään ja kesän aikana turvallisesti Ruotsiin.

Vain savea

 

Aikoinaan tutustuin Viialassa asuessamme 80-luvulla Laaksosen sukuun, perheeseen ja tapasimme monissa tilaisuuksissa vuosien kuluessa. Joskus pyysin perheen nuorimmaista, Hannu Laaksosta laulamaan mukaan nuorten tilaisuuksiin ja minä puhuin siellä. Elämäntehtävänsä Hannu teki suntiona Satakunnassa Kiukaisten seurakunnassa. Hänestä tehtiin video vähän ennen hänen kuolemaansa.

https://www.youtube.com/watch?v=xLSzgXxsoBU 

 

Sisäinen ääni sanoi totuuden

Lahja Cantell kertoo kirjassaan "Sanan valossa" tapauksen elämästään:

 

Jeesus kuoli, että me saisimme elämän

Olin noussut Loviisassa Lahteen lähtevään linja-autoon. Siellä istui kolme miestä. Yksi heistä, asessori Metherin tilanhoitaja Tomukorpi, joka oli hienoisessa humalassa, tuli viereeni istumaan ja sanoi:

- Tehän kuulutte olevan uskovainen.

- Haluaisin olla, vastasin.

Sitten hän kysyi:

- Mikä se sitten on se Jeesus?

Katsoin miestä rakkaasti, ja vastasin:

- Hän on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä, kääntykää tekin Häneen uskomaan, niin pelastutte kadotuksesta, sillä ei ole muuta nimeä, jossa ihminen pelastuu helvetistä.

Siihen hän vastasi:

- Minä en usko Jumalaan, ei asessorikaan usko.

Sinä hetkenä sain hengessä kehotuksen sanoa:

- Tänä iltana te uskotte, mutta kun katsoin tervettä miestä, lievensin sitä ja sanoin: 

- Kuolemanhetkellä kyllä uskotte.

 

Kun seuraavana päivänä tein saman matkan, sain kuulla mieheltä, joka oli kuulemassa eilistä Tomu-korven ja minun välistä keskustelua, että Tomukorpi oli kuollut heti kotiinsa astuttuaan. Kyllä hämmästyin suuresti ja tajusin, ettei se ollut sattuma, että jouduin samaan autoon Tomukorven kanssa, eikä sekään, että hän tuli viereeni istumaan ja keskustelemaan Jeesuksesta. Minulle tuli toivoa Tomukorven pelastumisesta. Ehkä hän oli etsivän paikalla, kun hän poistuessaan autosta pyysi minua:

- Käykäähän meillä, minun vaimoni on tosi uskovainen. 

Niin ehkä hän ehti kuoleman kopristaessa huokaamaan Vapahtajalle:

- Herra armahda minua, ja sai ryövärin armon.

Tämä tapaus antoi minulle kaksi opetusta:

Ensiksi sen, että sisällistä ääntä on toteltava, olkoon se vaikka järjen vastaista.

Toiseksi Jeesusta on rohjettava pitää aina tarjolla kaikille, sillä enhän tiedä, onko minulla uutta tilaisuutta tavata samoja ihmisiä.

Rukoilevalle, Jeesukseen uskovalle ei mikään ole sattumaa, vaan johdatusta. Raamattu sanoo: 

"Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen" Jer.31: 9.

Kaikenlaisia julistuksia

 

Eräs ystäväperhe sai yövieraakseen lapsenlapsensa ja illan tullen pidettiin sitten rukous pikkuisen kanssa ennen nukkumaan menoa. Siinä kaveri lateli ulkoa vanhaa runomittaa ja päätti sen: Älä meitä päin heitä! ja Hyvää yötä! Ilmeisesti hengellinen ymmärrys ja ulkona käyty lumisota olivat menneet sekaisin rukousta rustattaessa? Mutta ei se silti ollut huono rukous, vaikka Jumalasta tuleekin hieman kummallinen kuva. Voihan sitä sitten ottaa puheeksi sukulaisen kanssa oikean evankeliumin sopivalla ajalla ja kertoa Jumalan rakkaudesta syntisiä kohtaan.

Meillä kotona tuli lastenlapsilla riitaa puhelimesta ja turhaa huutoa riitti. Sanoin sitten lapsille, että pappa pitää nyt teille raamattuopetuksen. He hiljenivät hetkeksi ja otin esiin tekstin "'Autuaampi on antaa kuin ottaa." Kerroin sitten sovelluksen tähän tilanteeseen, että toisen kännykkä on annettava takaisin omistajalleen ilman vedätystä. Ihmeellistä, lapset muistivat vielä seuraavanakin päivänä saman asian, kun sitä tiedustelin.

Tapasin erään vanhan ystävän kirkossa. Juttelimme tovin ja hän kertoi olleensa aamulla kello viisi kuuntelemassa metson soidinääntä? Erikoista, että joku jaksaa nousta niin aikaisin vain kuuntelemaan linnun mekastusta? Luulen, että monet hurskaista ystävistäni kääntävät siihen aikaan tyytyväisenä kylkeään ajatellen, että hyvä ettei kuulu lintujen ääntä? Ehkä sinäkin? Samassa kirkossa oli joukko rippikoululaisia, joilla on vaikeuksia olla hetki paikallaan ja hiljaa. Niinpä pari tyttöä rupesi pelaamaan kirkonmenojen aikana kännykkäpeliä. Mutta ikävä juttu, kanttori huomasi parvelta hyvin alkaneen ajanvietteen, hän tuli ja otti puhelimet pois. Joten jos ilta- tai aamusanomissa on pian tällainen juttu, jossa paheksutaan ahdasmielistä kirkkoa, niin tässä se sitten oli. No, hyvä, ettei kanttoritäti lyönyt tyttöjä.

Eräässä toisessa kirkossa oli menossa konfirmaatiojumalanpalvelus ja se oli aika järkyttävä kokemus, enkä taida vähään aikaan suunnistaa semmoisiin kisoihin? Väkeä oli kuin Haminan markkinoilla, kaikki tyylikkäästi puettuja koristeineen vaatteineen. Eräällä naisella oli erikoinen propelli päässä, se markkeerasi ilmeisesti perhosta ja kukkasia; se heilahteli mukavasti, kun nainen pyöräytteli päätään. Ehdotin vaimolleni, että ostaisin hänellekin sellaisen, mutta hän puisteli päätään ja hymyili kuin Mona Liisa. Emme siis näe toistaiseksi Aaltosen perheessä tätä kaunistusta, paitsi jos vaimo tulee mielenmuutokseen. Muuten kirkossa ilmapiiri oli lähinnä odottava, kukaan ei laulanut (paitsi me kaksi), kukaan ei rukoillut (paitsi me kaksi), Jumalan Karitsa-liturgian kohdalla kukaan ei noussut ylös laulamaan (paitsi me kaksi) ja jossain vaiheessa tuntui, että kaikki muut ottivat kuvia kameroillaan ja kännyköillään (paitsi me kaksi). Oloni oli kuin ostoskeskukseen eksyneellä turistilla, joka ei osaa maan kieltä eikä ole kukkaroa mukana. Ahdistus helpotti ulkona hautausmaalla – kuolleet eivät sählää enää.

Historiassa 1737 tehtiin sellainen päätös, että niitä, jotka jumalanpalveluksen aikana poistuvat kirkosta tai vaeltavat kirkonmäellä tai pappilan alueilla, rangaistakoon armotta ensi kerran vallattomuudesta tavattaessa pitämällä häpeätukissa yhtenä sunnuntaina niin kauan kuin jumalanpalvelusta kestää, toisen kerran kahtena sunnuntaina ja kolmannen kerran hairahtuessaan neljänä sunnuntaina

peräkkäin. Myöskin niitä, jotka eivät aikanaan tule kirkkoon, oli varoitettava ja rangaistava. 1769 päätettiin pitäjänkokouksessa yksimielisesti, että ne, jotka eivät saavu kirkkoon ennen synnintunnustuksen lukemista tai poistuvat ennen kuin siunaus on luettu, saavat maksaa sakkoa vähintään 16 hopeaäyriä tai yhtenä sunnuntaina olla häpeätukissa..... 1794 on erään seurakunnan pöytäkirjassa määrätty 16 hopeaäyrin sakko niille, jotka joko itse ovat uineet tai hevosiaan uittaneet pyhäpäivinä. Oi niitä aikoja!

Seurakuntaelämä on muuttunut huomattavasti noista päivistä, mutta onko se nyt parempaa? Onko Kristus kirkastunut, tuleeko ihmisiä uskoon, rakentuvatko he Jumalan elävästä sanasta? Tuntuu siltä, että meidän aikanamme ovat muut ongelmat ottaneet ison siivun parhaan kustannuksella. Synnin tähden meillä on tapana askarrella toisarvoisissa asioissa ja valhe maistuu monesti makeammalta kuin totuus. Viihde syrjäyttää uskon, sielun paijaaminen syrjäyttää hengen uudistuksen, kristillinen puuhailu syrjäyttää ihmissielun pelastuksen. Uskovaisuus muuttuu harrasteluksi uuden elämän kustannuksella. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei mitään tunnusteta enää synniksi. Sillä se karkottaa myöskin armon, joka luetaan vain syntisille. Lieneekö meillä helpompaa, vai valitammeko turhasta? Olisiko aihetta kiitokseen? Voisimmeko miettiä tänään, mitkä asiat ovat elämässämme kohdallaan? Ehkä iloitsemme Jeesuksesta, joka on Herramme ja Vapahtajamme, joka on voittomme tae, joka on ovi, tie, usko, rakkaus ja voima taivaaseen. Ehkä kokoonnumme yhteen kiittämään Häntä, joka on aina kiitoksen arvoinen.

Joskus kuulen ihmisten sanovan, että meidän aikamme on jotenkin poikkeuksellisen hienoa, sitten taas toiset marisevat ja muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Varmaan kummassakin on puolensa? Luin tuossa vanhaa kirjaa, jonka kirkon piispainkokous oli teettänyt 1923. Se arvioi sen aikaisia oloja Suomessa ja se oli painettu Sortavalassa:

- Uskonnollinen liike on jättänyt jälkeensä vain huulilla kerskaamista ilman siveellistä elämän muutosta, joten »kaikki ovat patentti-uskovaisia». Kuitenkin on maassa vielä paljon seutuja, varsinkin herännäisyysalueita, joissa esi-isiltä peritty jumalanpelko ja tapojen yksinkertaisuus vallitsee. Eikä ahkerasti kylvetty sanan siemen ole itämättäkään jäänyt. Moni hiljainen kristitty on saanut herätyksen kirkkosaarnasta tai ehkä jo konfirmaation hetkellä. Sellaisia on siellä täällä pitkin maata, vaikkei suurempia herätyksiä olisikaan ollut….

- Selaillessa papiston antamia herätyksien ilmoituksia ja eri osista maata saamiani pappien kirjeitä, näyttää Suomen Siioni siltä kuin kytöä olisi siellä täällä valmiina pian leviämään laajemmaksi liekiksi, jonka loimua ei kuitenkaan vielä ole näkyvissä….. Elleivät seurakuntalaiset tule kirkkoon on pappien mentävä heidän luokseen…. Ikävällä on merkittävä, että kasteen halveksiminen kasvaa….. Eriuskolaisten periaatteellisia syitä täytyy kunnioittaa. Mutta kun jotkut sosialistiperheet ovat aiheen lapsensa kastamattomaksi jättämiseen saaneet siitä, että pappi ei ole suostunut antamaan lapselle sellaista nimeä kuin Warmakosto, se on jo törkeätä. Mutta paljon vielä kastetta pyhänä pidetään. Pitkiltäkin matkoilta tuodaan pienokaiset kastettaviksi, jos kohta viime aikoina ei niin nuorina kuin aikaisemmin. Arkkipiispa G, Johanssonin saarnoissa usein uudistuva ajatus: »Kasteen vaikutus tuntuu kautta ihmiselämän». Erittäinkin evankelinen suunta teroittaa kasteen merkitystä uskonnolliselle elämälle. SLEY on ollut siihen aikaan mahtava vaikuttaja: Evankelisen suunnan jäsenissä on paljon lämpimiä, hiljaisia kristittyjä, jotka rakastavat lähetystä ja pyhäkoulua, sekä SLEY:n kolportörit ovat suorittaneet tuomiokapitulien vaatiman saarnaluvan; sellaisia on nyt 10. Yleensä ovat kolportörit saaneet puutteellisen pohjaopetuksen, joten kolportörisaarnan on pakko liikkua rajoitetulla alalla.

- Nuorten kristillinen yhdistys ilmoitti: »Jumala, joka on rukouksia kuuleva jumala, on lähettänyt henkensä niin, että herätys on suuri yhdistyksessä. Jumalan hengen herätystuulet ovat olleet niin voimakkaita, että pilkkaajat ja kieltäjät käydessään kokouksissa ovat voitetut Jumalalle ja ovat saaneet kokea rauhaa, jota yksin evankeliumi voi lahjoittaa syntiunestaan heränneelle syntiselle.»

- Valokohtia.... Aikaisemmin kerrottujen varsinaisen uskonnollisen elämän ilmauksien ja jumalanpilkan vähentymisen lisäksi mainittakoon tässä, että on monta seurakuntaa, joissa jokapäiväinen elämä on rauhallista; ihmiset avuliaita ja ystävällisiä, ahkeria ja raittiita. Kieltolakirikoksiakin on ihmeteltävän vähän. Maatyö pitää ihmiset ahkerina ja kurissa. Sodan jälkivuosina on siveellinen elämä korjaantunut joko uskonnollisuuden vaikutuksesta tai suojeluskuntain tarmokkaasta työstä. Vihkimättömiä parikuntia on pantu syytteeseen tai kutsuttu pappilaan nuhdeltaviksi, josta useimmasti on ollut seurauksena avioliiton laillistuttaminen.

- Nurkkatanssien pitämisen ovat monessa paikassa kunnanvaltuustot sakon uhalla kieltäneet. Vanhanaikaista rehellisyyttä vallitsee vielä monin paikoin niin, ettei oviakaan tarvitse lukita. Kansa on vakavaa, kirkollista. Tehdasseuduillakaan kansa ei ole läheskään niin huonoa kuin luulisi. Joissakin pienissä kaupungeissa on paljon hyviä ihmisiä ja elämä verrattain rauhallista.

Elämme tänään merkillistä aikaa. Kristillisyys on kaikkialla saavuttanut toiminnallisia huippulukuja, tilastot pursuavat rahaa ja ihmissieluja, kirkkoihin on satsattu varoja, henkilökuntaa ja urkupillejä enemmän kuin koskaan. Julkinen sana arvioi kristillisyyttä ja uutisoi sitä näyttävästi. Tuon tuostakin pulpahtaa esiin joku merkittävä kristitty ja hänen lausuntojaan voi lukea lehdissä ja netissä. Työvälineet ovat huippuluokkaa, koulutustaso on kehittynyttä ja monipuolista. Mutta samalla kaikkialla kristittyjä vaivaa suuri hengellinen uneliaisuus, kyllästyminen, penseys, voimattomuus, lihallisuus, maallistuminen ja eriseuraisuus. Kristikunnan pirstoutuminen on huimaa ja heikentävää. Uskovat eivät jaksa olla toistensa seurassa. Rukous on yleisesti sammunut ja tilalle on tullut aktiivinen arvostelu. Uskoon tuleminen on korvattu mukana olemisella tai kirkkoon kuulumisella. Kristuksen armo syntiselle on korvattu hyvällä yrityksellä ja lähimmäisen auttamisella, maahanmuuttajien ymmärtämisellä ja oikeaoppisuudella. Luopumuksella ei näytä olevan rajoja lainkaan.

”Jolla on korva, se kuulkoon,mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.”Ilm.2:17. Herra ohjaa meitä oikealle tielle ja siinä hän käyttää Pyhän Hengen avaamaa sisäkorvaa, Kristuksen avaamia hengen silmiä, ravitsevaa ja siunaavaa salattua manna sekä ainutlaatuista Jumala-yhteyttä, jossa henkilökohtainen suhteemme Vapahtajaan rakentuu. Nyt pitää oikein herkistyä kuuntelemaan Herran ääntä, hänen suloisia sanojaan. Ne ovat meille Henki ja Elämä. On syytä siirtää turha touhuilu sivuun, että olisi sopivasti aina aikaa seurusteluun Jeesuksen kanssa. Jeesusta ei tule korvata uskonnolla,terapialla, työllä tai ihmissuhteilla, ei myöskään koulutuksella,

Salatun Jumalan yhteys on suuri asia,jonka säilyminen on uskovaisuudenelinehto. ”Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.” 1.Kor.6:17. Herran läheisyys on onnellisuuden ja mielen tasapainon kannalta pääasia. Salattu manna on Jumalan ruoka, jota hän antaa omilleen. Hän ravitsee ja virvoittaa, siunaa ja johdattaa. Rakkaudellaan hän pitää uskovistaan huolta. Hänen kätensä on meidän päällämme ja hän ympäröi meitä suojallaan ja hyvyydellään. Hänen ilonsa olemme me, hänen omansa. Jeesus nauttii saadessaan olla kanssamme ja ohjata meitä. Hän ei väsy opettamasta meille tarpeellisia asioita. Hän antaa omilleen valkoisen kiven, joka on esikuva syyttömäksi julistamisesta.

Emme ole uskovina synnittömiä, mutta armahdettuja. Emme ole tulleet täydellisiksi, teemme virheitä, eksymme ja erehdymme, mutta Herran käsi ojentaa kuitenkin meille valkoisen kiven. Se on uskontodistus, Jumalan lahja. Uusi nimi merkitsee tulevaisuutta, ikuista elämää Jeesuksen luona. Se on uuden elämän viesti. Hän luo uudeksi kaiken. Sairaus, synti, raihnaisuus, heikkous, pelko, avuttomuus, kyyneleet ja epätoivo jäävät tänne, taivaassa ei niitä ole enää.

Jes.6:8. Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä olen, lähetä minut."

 

Sef.2:3. Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä.

 

Thomas Wilcox KALLIS HUNAJAN PISARA KRISTUS-KALLIOSTA, eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille

 

     Yhtä vähän kuin voit estää aurinkoa nousemasta, voit estää Kristusta, vanhurskauden aurinkoa koittamasta, Mal.44:2. Älä käännä hetkeksikään pois katsettasi Kristuksesta. Älä katso syntiä, vaan katso ensin Kristusta. Ellet syntejäsi murehtiessasi näe Kristusta, lopeta murehtimisesi, Sak.12:10. Kaikissa arkisen elämän askareissa katso Kristukseen ennen työhön ryhtymistäsi katso Kristukseen saadaksesi anteeksiantamuksen, työtä tehdessäsi saadaksesi apua ja työn päätyttyä saadaksesi hänen hyväksymisensä. Ilman tätä kaikki työsi ovat lihallisia ja huolettomasti tehtyjä.

 

     Älä tee evankeliumista lakia, siten että sinun olisi itse vielä tehtävä ja kärsittävä jokin osa siitä, ja Kristus olisi vain puolinainen välimies tai niin että sinun pitäisi kantaa osa synneistäsi ja toimittaa siitä sovitus. Anna synnin särkeä sydämesi, muttei toivoasi evankeliumiin.

 

     Katsele enemmän vanhurskauttamista kuin pyhitystä. Älä korkeimmissakaan käskyissä ajattele Kristusta vaatijana, vaan maksajana, joka on ottanut tehtäväkseen velan maksamisen. Jos olet katsellut omia päätöksiäsi, ponnistuksiasi, tekojasi, velvollisuuksiasi ja mielenlaatuasi enemmän kuin Kristusta, se käy sinulle kovin kalliiksi. Onko ihme. että kuljet valitellen. Armolahjat olkoot todistuksia, mutta Kristuksen ansion on ilman niitä oltava toivosi perustuksena, jolle rakennat. Kristus yksin kirkkautemme toivo. Kol.1:27.

 

     Tullessamme Jumalan luo emme saa tuoda mitään muuta kuin Kristuksen. Kaikki lisät ja kaikki aikaisemmat ansiomme myrkyttävät ja turmelevat uskon. Se joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksiensa, lahjojensa, uskoon tulemisessa tms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.

Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi ja niin vieraaksi luonnolliselle ihmiselle. Jos uskot, on sinun joka päivä tappiona ja roskana, Fil.3:7, 8, jätettävä syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi  ja nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvanasi. Joka päivä on tekosi ja itsekeskeisyytesi hävitettävä. Kristus on Jumalan lahja, Joh.4:10 ja 3:16. Usko on Jumalan lahja, Ef.2:8. Anteeksiantamus on armolahja, Room.5:16. Voi, kuinka luontomme riehuu, kiivailee ja raivoaa sitä vastaan, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki omat teot ovat kelpaamattomia ja arvottomia taivaassa.

 

     Jos ihmisen olisi pitänyt suunnitella pelastus, hän olisi mieluummin antanut sen pyhien ia enkelien kaupiteltavaksi kuin Kristukselle, joka antaa sen ilmaiseksi. Juuri siksi sielu sitä epäilee. Ihmisluonto tahtoo viitoittaa tien, jolla teot vanhurskauttavat, siksi se kauhistuu Kristuksen ansiota itselleen mitä tuhoisimpana. Luonnollinen ihminen haluaisi pelastukseen tehdä mitä tahansa mieluimmin kuin mennä Kristuksen luo, liittyä Kristukseen ja olla hänelle kaikesta velassa. Kristus ei vaadi mitään, mutta sielu tahtoisi tyrkyttää Kristukselle aina jotain omaansa. Tässä juuri on suuri ristiriita. Mieti, oletko vielä milloinkaan nähnyt, mitä Kristus on ansainnut. Oletko koskaan nähnyt, miten ääretön on hänen kuolemansa tuottama sovitus? Oletko nähnyt tätä, kun synnin kuorma ja Jumalan viha painaa raskaana omaatuntoasi? Kristuksen ansion suuruuden tuntee vain syvässä ahdistuksessa oleva köyhä sielu. Heikko synnintunto ylistää vain vaimeasti ja heikolla äänellä Kristuksen verta ja ansiota.

 

     EPÄTOIVOINEN syntinen. Sinä katselet oikealle ja vasemmalle sanoen: "Missä minä näen sitä, mikä on hyvää?" Sinä kääntelet kaikkia hyviä tekojasi ja jumalisuuttasi saadaksesi aikaan vanhurskauden, jossa pelastuisit. Katso nyt vihdoinkin Kristukseen. Katsokaa häneen ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki. Jes.45:22. Hän on pelastaja, ja paitsi häntä ei ole ketään toista, jae 21. Mihin muuanne katsonetkin, olet sinä hukassa.

Oi onnean', kun käydä saan tietä Jeesuksen;

 

 

1.Voi,  mit  on ílot kaikki ja riemut maailman

rinnalla rauhan, jonka sain armost Jumalan! ´

Miks kiintyisin mä täällä nautinnon humuhun,

kun kutsunut on Kristus mun pyhään taisteluun!

 

2. Oi onnean', kun viedä saan armosanomaa

orjille synnin, jotka ei tunne Jumalaa;

Kun yöhön saan mä tuoda valoa Jumalan;

kun eksyneitä saattaa saan kotiin taivahan!

 

3. Oi onnean', kun käydä saan tietä Jeesuksen;

Kun armohons saan luottaa, jos minne joutunen!

Vaikk' yöhön tieni painuis, hän valkeuteni on;

Hän myrskyn pauhatessa on vankka kallion'!

 

4. Oi, kyntö, kylvö kestää tääll hetken verran vaan,

ja sitte seuraa riemu, kun vilja korjataan!

Vain hetken nyt saan oottaa niin usvat haihtuvat;

Ja sitte, sitte aukee jo taivaan valkamat!

 

 F. G, Beskow.

Kun Pekka pelastui

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=tdLXndnUCdU 

Jes.32:15. Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi....

 

5.Moos.33:25. Rautaa ja vaskea olkoot sinun salpasi; ja niinkuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin.

 

1.Ah, alla päivän taistojen suloisen kuulen kuiskehen: "Pois pelkos, olen Herrasi, sun voimas on kuin päiväsi." 

 

2. Sanoman sen kun kuulla saan, en pelkää mitään päällä maan. Kun kiusaukset kohtaapi: Sun voimas on kuin päiväsi. 

 

3. Ja tuonelaankin tullessain, tää lupaus on turvanain, vaikka onkin heikko uskoni: Sun voimas on kuin päiväsi.

Ira David Sankey 28. 8. 1840 – 13. 8. 1908 Hlv. 268