K H Bogatzky – Kulta-aarteita vuoden joka päivälle
KESÄKUUN 18 P:NÄ. ILLALLA.
Tämä mies ei etsi tämän kansan parasta vaan vahinkoa. Eivät he ole nöyryytetyt vielä tähän päivään asti. Sinun peljättäväisyytesi petti sinut, sydämesi ylpeys. Voi Herran miekka, milloin tahdot lakata? Mene jo tuppeesi, lepää ja ole alallasi. Kuinka lakkaat, kun Herra on antanut sinulle käskyn? Jer.38: 4; 44: 10; 49: 16 ja 47: 6, 7.
1. Kääntykäämme Herran luokse, kansa kaikki Suomenmaan,
sillä vääryytemme vuoksi lyö hän meitä vitsallaan!
Mutta luokseen palaavaa auttaa hän ja armahtaa.
Ylpeille antaa vitsat, haavat, laupeutta nöyrät saavat.
2. Herra, yömme aamurusko, tyynnyttäjä myrskysään,
ilmestyy, kun nöyrä usko rientää häntä etsimään.
Kun hän saapuu, kaikkoaa yö; Ja kun sauvallaan hän lyö,
polku aukeaa vetten pohjaa: Herra onneen kansat ohjaa.
Hlv. 585 Simo Korpela
Opisto-kauden ensimmäisenä kesänä Eemeli oli nuorisonohjaajaharjoittelijana Kauhavan seurakunnassa, jossa oli vakituinen nuorisotyöntekijä. Eemelin linja oli nähtävästi niin erilainen ja entiseen toimintaan soveltumaton, että seurakunnassa "syntyi kapina". Hän oli aivan vähällä jäädä yksin ja ilman nuoria. Seurakunnan kappalainenkin, joka papiston puolesta oli vastuussa nuorisotyöstä, nousi häntä vastaan. Eemelin mielestä pääsyynä tilanteeseen oli varmaankin hänen oma taitamattomuutensa. Mielekästä nuorisotyötä oli Eemelin oman käsityksen mukaan vain sellainen, jossa päämäärätietoisesti pyrittiin johtamaan nuoret Jeesuksen omiksi. Hän ei voinut mitenkään hyväksyä näkemystä, että lapsina kastetut olivat ilman muuta pelastettuja ja että heitä pitäisi nyt vain opettaa elämään kristityn elämää. Ehkäpä seuraavassa jutussa on jotakin siitä mitä nuorisotyössä voi koska tahansa tulla eteen: Nuori oli tullut uskoon ja todistanut siitä kotonaan. Suuttunut isä tuli kirkkoherranvirastoon ja haukkui siellä nuoria hulluuttavaa nuorisonohjaajaa. Siihen kirkkoherra sanoi rauhoittaen ja sovintoa rakentaen: "Ainahan sitä työntekijälle virheitäkin sattuu."
Opistokauden päättymisen lähetessä oli jälleen edessä kysymys: Minne nyt? Vastaus tuli, kun Raamattuopistosta tiedusteltiin voisiko Eemeli Nyyssölä jäädä sen palvelukseen evankelioimistyöhön. Siitä alkoi hänen kiertämisensä Suomessa myöhäissyksyllä vuonna 1959.
Raamattuopiston eli Evankelisluterilaisen Sisälähetyssäätiön palveluksessa Eemeli toimi monissa erilaisissa tehtävissä. Hänen vastuullaan oli ajoittain tietty alue eli piiri maastamme. Kun Suomen Raamattuopiston Pohjolan Ystävät -yhdistys hankki, tai sai lahjoituksena, Oulun lähistöltä Kellonkartanon ja toiminta siellä aloitettiin, siirtyi Eemeli perheensä kanssa Ouluun vastaamaan Kellonkartanon toimintakeskuksen työstä. Ajan kuluessa Eemelin vanhan äidin edessä oli joko laitoshoito tai jonkun sisaruksista olisi pitänyt muuttaa Nyyssölään huolehtimaan äidistä. Kun muiden sisarusten kohdalla olosuhteet olivat sellaiset, ettei muutto Nyyssölään näyttänyt mahdolliselta, niin Eemeli anoi Sisälähetyssäätiöltä lupaa muuttaa Oulusta Lappajärvelle. Muutto toteutui.
- Raamattuopisto oli hyvä työnantaja. Työmahdollisuudet seurakuntien kanssa olivat vähintäänkin tyydyttävät. Raamattuopiston työntekijöinä ja herätyskristillisyyden edustajina emme olleet läheskään kaikissa seurakunnissa toivottuja, mutta olimme sentään siedettyjä. Olihan sekin jotain.Nuorisotyönkin saralla oli hyvät mahdollisuudet. Yhteyksiä solmittiin seurakuntien herätyslinjaisiin nuorisotyöntekijöihin ja nuorisotyöstä vastaaviin pappeihin. Pohjanmaalle kehittyivät mm. kahdet perinteisiksi muodostuneet päivät. Kauhavalla pidettiin seurakunnan Ojutjärven leirikeskuksessa kesäpäivät. Kauhavan seurakunnan kirkkoherrana oli tuolloin armoitettu, herätyslinjainen rovasti Eero Vähäpassi, joka oli täydestä sydämestään mukana. Seurakunnassa oli nuorisonohjaajana Eemelin opistotoveri, monitaitoinen Pertti Nousiainen. Hänen kanssaan ja hänen idearikkauttaan hyödyntäen tuli kehitetyksi monia toimintoja. Yksi niistä oli edellä mainitut kesäpäivät, joille kokoontui vuosittain kasvava nuorten joukko. Eemeli muistelee kiitollisena, miten hienoa Pertin ja rovasti Vähäpassin kanssa oli toimia, kun näky ja päämäärä oli sama: nuoret Jeesukselle!
Yhteisen, nuorisotyössä käytettävän laulukirjan aikaansaaminen osoittautui aikaa myöten tarpeelliseksi. Pertti Nousiainen ryhtyi tuumasta toimeen ja aloitti laulujen keruun, jonka pohjalta syntyi Sininen laulukirja. Ensimmäiset Siniset laulukirjat hän teki melko alkeellisella tavalla. Kehitys eteni kuitenkin melko nopeasti ja laulukirja levisi ympäri Suomea ainakin herätyslinjaisen nuorisotyön käyttöön. Eemeli kertoo käsityksenään olevan, että nykyisin Suolahdessa toimivan Pertti Nousiaisen kir-japainoidea on alkuisin juuri Sinisen laulukirjan toimittamisesta.
Myös Keski-Pohjanmaalla Alavieskan seurakunnassa vuodenvaihteessa pidetyt päivät muodostuivat perinteiseksi tapahtumaksi. Kirkkoherra Leevi Kinnunen oli hänkin täydestä sydämestään mukana. Hän jopa innostui niin, että kutsui eräille päiville television mukaan. Siten Eemelistäkin tuli muiden mukana "TVstä tuttu". Joillekin päiville järjestäjät saivat mukaan myös Nurmijärven ikinuoren kirkkoherran, rovasti Kosti Kankaisen, joka oli Sisälähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja. Tuskinpa kukaan päivillä mukana olleista koskaan unohtaa hetkiä, jolloin Kankainen istui flyygelin ääreen ja viritti kuultavaksi hienoja hengellisiä lauluja. Unohtumattomia ovat myös hänen käyttämänsä puheenvuorot. Täyteen ahtautuneessa suuressa salissa oli niin hiljaa kuuntelevaa nuorisoa, että neulan lattialle putoaminen olisi kuulunut. Kankainen oli esiintymisessäänkin tavallisuudesta poikkeava. Hän ei nimittäin puhuessaan pysynyt saarnatuolissa, vaan melkein hiipivin askelin lähti kuljeskelemaan käytävillä ja penkkirivien väleissä. Hän saattoi kiinnittää yksityiseen kuuntelijaan sellaisen katseensa, että siinä oli kestämistä, varsinkin, jos katseen kohde oli tilaisuudessa uskosta osattomana ja kukaties huonolla omallatunnolla.
Kesän tuloa on mukava seurata. Uusi elämä pyrkii esiin kaikkialta. Puut ja ruohot viheriöivät, vilja kasvaa. Eläimet liikkuvat perustamaan perheitä. Tehdessäni pihatöitä huomasin yhden räkättirastaanpoikasen punnertavan ohitseni vaivalloisesti valittaen. Se oli juuri kuoriutunut munasta eikä osannut vielä lentää ja pelkäsi tietysti minua suunnattomasti. Annoin sen paeta ja kuulin kuinka sen emo säkätti lähipuussa – varmaan moittien minua tai poikasta?
Luomakunnan harmoniassa näkyy valitettavasti myös turmelus, synnin vaikutus ulottuu kaikkialle. Ihmiset, joiden pitäisi olla iloisia, kiitollisia ja vapaita, ovat kaikkea muuta. Jumalan kuva on muuttunut saatanan kuvaksi ja jälki on sen mukaista. Uskovina elämme Jumalan asettamien lainalaisuuksien puitteissa,emme paratiisissa. Ei ihme, jos kehitysoppi menestyy, kun ihmiset arvioivat kaikkea vain näkemänsä perusteella. Mutta Herra sanoo: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.”1.Moos.-8:22. Menetetty paratiisi tulee aikanaan niille, jotka seuraavat Jeesusta ahtaasta portista, kaitaa tietä ja ristiään kantaen.
Luonnon työstäminen elämää antavaksi vaatii työtä ja uurastusta. Kaikki suomen pellotkin ovat raivatut metsistä ja soista, vielä ilman kaivinkoneita pelkällä kuokalla ja lapiolla, kulottamalla. Uskokin syntyy sydämen maan perusparannuksen seurauksena. Myös hengellinen ihminen tarvitsee hoitoa, kylvöä ja leikkuuta. Se merkitsee Jumalan sanan julistamista olosuhteista riippumatta, ihmismielipiteistä huolimatta. Se merkitsee, että kutsumme ihmisiä Jeesuksen luokse ja iloitsemme jokaisesta, joka avaa sydämensä Herralle. Silloin erämaa tai korpi kukkii ja kukoistaa, kun elämänveden virrat soljuvat hedelmällisesti kaikkialle.
Kärsimys on uskovan vaiva ajassa, eikä se lopu vanhaa ihmistä paapomalla. Vanhaa luontoa eivät tyynnytä aineet tai korvikkeet, riippuvuus tai uho, mitkään terapiat tai rasvaamiset. Uskonnollisuus on vain vaivaksi. Sillä parhainkin ihminen on paha, syntinen ja tuomittu. Vain uusi luomus Kristuksessa on säilyvä hyvään ikuisuuteen. Kuitenkin nykykristillisyydessä suurin energia kuluu vanhanihmisen hoitamiseen. Lähimmäisen auttaminen, viihdyttäminen ja väärään rauhaan tuudittaminen saavat arvostusta. Rakkaudesta puhuminen on joskus niin ylenpalttista, että ihmiset varmaan kuvittelevat olevansa hyvin rakkaudellisia. Mutta pyhän sanan valossa hyvyys-pyrkimykset osoittautuvat itsekkyydeksi, oman edun tavoitteluksi, rahastamiseksi, etuiluksi, toisten vähättelyksi, kampittamiseksi, jossa Jeesus ei ole missään arvossa. Jeesus saa taas kuolla ja hänet hylätään kuin rosvo. Ne uskovat hylätään, jotka haluavat olla kiinni Vapahtajassa.
Ihmiset yrittävät tosissaan lopettaa Jumalan lainalaisuudet - ei enää hellettä, ei vilua, ei kesää, talvea, päivää, yötä. Kuitenkin Jumala toimii noiden vaikeiden asioiden kautta murtaen ihmissielun vastustuksen edessään. Silloin aina joku pelastuu, tulee uskoon, avaa sydämensä Jeesukselle ja lähtee seuraamaan Vapahtajaa elämässään. Oma kutsumukseni tähtää tähän. Olen olemassa vain sitä varten, että Jumalan antamien lainalaisuuksien keskellä kutsun ihmisiä Jeesuksen luokse, opetan heitä Kristuksen seuraamisessa. Kun työni on tehty, menen Herrani luokse. En keskity muiden arvioihin itsestäni, mieluummin haluan kuulla, mitä Herra sanoo minulle. Samaa toivon kaikille. Mutta huomaan jälleen erään Jumalan asettaman lainalaisuuden, vain syntiset ja sairaat etsivät Vapahtajaa – edelleen vain he. Suurimmalla osalla väestä menee liian hyvin ja niin Jeesus saa odottaa aikaansa, kun on niin monenlaista muuta tärkeämpää.
Mitä siis on kylväminen, leikkaaminen,vilu, helle, kesä, talvi, päivä tai yö, ilman Jeesusta? Se on tyhjää, kuolettavaa, tylsää, ikävää,vastenmielistä, valheellista ja kadottavaa, jonka tien päässä on vain ammottava tulijärvi. Mutta evankeliumi antaa aina sisältöä elämään. Iloitsen siis tänään Jeesuksen ystävyydestä, sillä hän on Herra ja Vapahtaja. Hän elää.
Olin kirjoitellut päiväkirjamerkintöjä pitkin matkaa 80-luvun alusta asti menoistani, tilaisuuksista, ihmisistä, seurakunnasta ja Jumalasta. Muistiinpanoja oli usea vihko maannut laatikossani vuosikymmeniä koskematta, mutta eräänä päivänä nyt paljon myöhemmin kävin ne läpi. Aika paljon muistin tapauksia ja ihmisiä, mutta muutamat tilanteet olivat jääneet unhoon. Muutaman viikon lukuelämyksen jälkeen huomasin, että menneisyyden muisteleminen oli aika rankka kokemus. Vihkot sisälsivät henkilökohtaisia arvioita, muutoksia, tunteita, odotuksia, pettymyksiä ja onnistumisia. Aika ja mieli ilmeisesti kultaavat menneisyyttä, koska on helpompi muistaa iloisia asioita ja valoisia päivä kuin surun, kurjuuden ja vaivojen hetkiä. Tämä kaikki sai kuitenkin minussa aikaan käymistilan ja ryhdyin kirjoittamaan muistelmiani kokoon. Vuosi sitten talvella sitten syntyi kirja evankelistan kutsumuksestani ja uskostani Jeesukseen. Herätysseura kustansi kirjan, se tuli painosta vapun tienoossa. Nyt sitä on tullut sitten levitettyä pitkin maata tilaisuuksien yhteydessä runsaasti vuoden verran. Herätysseurasta sitä saa heidän myynnistään edulliseen hintaan, jos on aiheesta ja asiasta kiinnostunut. https://herätysseura.fi/?product=turkka-aaltonen-minako-evankelista
rukous:
Anna minun olla Jeesus kiinni sinussa, ei maailmassa, ei ihmisissä. Siunaa kesäaikamme, että voisimme levätä ja virkistyä yhteisestä uskosta, armolahjoistasi, pyhästä sanastasi, pyhistä matkoista, johdatuksestasi, varjeluksestasi, opetuksistasi, ilmestyksistäsi, äänesi kuuntelemisesta, ikuisista lupauksistasi. Kiitos, että voimme luovuttaa kaikki sinun vahvoihin käsiisi, sinun täydelliseen muistiisi, sinun kaikkinäkevään huolenpitoosi. Tue askeleemme, ohjaa puheitamme,kanna kuormamme, johda tahtosi tietä. Anna minun uskon silmin nähdä asiat ja ihmiset, etten kompastuisi heikkouteen, epäonnistumisiin, huonoihin uutisiin ja epäuskoon. Sinulle kunnia ja kiitos, nyt ja aina, aamen.
Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle runsaasti menestystä kaikessa, mihin ryhdyt, sillä Herra iloitsee sinusta (tekee sinulle hyvää).
(Raamattu, 5. Mooseksen kirja, luku 30 jae 9)
1. Olen löytänyt kallisarvoisimman helmen,
sydämeni laulaa ilosta:
ja minun täytyy laulaa, minulla on Kristus;
oi, mikä Kristus minulla on?
2. Kristus on Tie, Totuus, Elämä,
tie Jumalan luo korkeuksissa,
Elämä kuolleille, esikuvien totuus,
profetioiden totuus.
3. Kristus on profeetta, pappi ja kuningas,
valoisa profeetta,
pappi joka seisoo Jumalan ja ihmisen välissä,
kuningas joka hallitsee voimallisesti.
4. Kristuksen miehuus on temppeli, jossa
alttarilla Jumala lepää;
Minun Kristukseni, hän on uhri,
minun Kristukseni, hän on pappi.
5. Minun Kristukseni, hän on herrojen Herra,
hän on kuningasten Kuningas,
hän on vanhurskauden aurinko,
parantuminen siivissään.
6. Minun Kristukseni, hän on Elämän Puu,
joka Jumalan puutarhassa kasvaa;
jonka hedelmät ravitsevat, jonka lehdet parantavat;
minun Kristukseni on Saaronin ruusu.
7. Kristus on minun ruokani, Kristus on minun juomani,
minun lääkkeeni ja terveyteni,
minun rauhani, minun voimani, minun iloni, minun kruununi,
minun kirkkauteni ja minun rikkauteni.
8. Kristus on minun isäni ja ystäväni,
veljeni ja rakkaani;
pääni, toivoni, neuvonantajani,
puolustajani ylhäällä.
9 Minun Kristukseni, hän on taivasten taivas,
miksi minä kutsun Kristustani?
Minun Kristukseni on ensimmäinen, minun Kristukseni on viimeinen,
minun Kristukseni on kaikki kaikissa.
John Mason
(1646–1694) oli kalvinistinen anglikaaninen pappi, runoilija ja hymnien kirjoittaja.
Pidin vuosien ajan raamattuopetusta Jämsän seurakunnassa. Väkeä istui kuuntelemassa usein runsaasti. Eräs mies jäi mieleen, kun oli sukulaisistaan minulle tuttu. Hänen nimensä oli Reino ja suku oli Virtanen.
Reino oli ollut palleatyräleikkauksessa ja kokenut lääkärin huolimattomuuden tähden ikävän takaiskun. Hän menetti terveytensä vatsaonteloon unohtuneiden saksien, pihtien ja niistä liuenneen raskasmetallin vuoksi lopullisesti. Vuosien ajan hän oli leikkauksen jälkeen valittanut huonovointisuuttaan, jota vähäteltiin, kunnes röntgenkuvissa havaittiin mahaan jääneet sakset, jotka olivat supistuneet vatsahappojen vuoksi puoleen alkuperäisestä.
Reino Virtasen tapauksesta kirjoitettiin yli 20 vuoden aikana kymmeniä lehtijuttuja. Hän sai lisänimensä, kun hänen vatsaonteloonsa jäivät suonipihdit palleatyräleikkauksen yhteydessä vuonna 1979. Syöpyneet pihdit poistettiin vatsasta vasta seitsemän kuukauden kuluttua leikkauksesta. Asiaa käsiteltiin noin kolmenkymmenen vuoden ajan eri oikeusasteissa, korkeinta oikeutta myöten. Virtasen mukaan oikeustaistelu päättyi tappioon siinä mielessä, että hän sai korvauksia vain noin 5 000 euroa.
Rahaa kului moniin oikeudenkäynteihin ja vaivan aiheuttamiin kuluihin paljon. Eräässä vaiheessa Reino ei suostunut maksamaan hänelle langetettua päiväsakkoa vaan valitsi vankilan. Ei hän siellä kuitenkaan kauan ollut, sillä ystävät suorittivat hänen sakkomaksunsa ja hän oli taas vapaa mies. Myöhemmin hän kävi polttamassa mm. presidentti Ahtisaaren kirjeen eduskuntatalon edessä protestiksi välinpitämättömyydestä.
Reino kirjoitti:
Poliittiset päättäjät eivät välitä kansalaisistaan - paitsi turisteina kuolleista ja heidän oikeuksistaan.
Yhä muistutan, että Isä johdattaa minua tässä törkeässä väärennös-ja virka-rikosjutussa. Jokainen syyllinen joutuu tässä jutussa tuomiolle. Toiset tässä elämässä ja toiset viimeisellä tuomiolla viimeistään. Viimeisellä tuomiolla ei suurella rahalla tee mitään.
Olen lukemattomat kerrat kääntynyt eri ministereitten puoleen rikosjutussa. Samoin presidenttienkin, mutta apua ei ole kuulunut. Joten maassamme rehottaa eri viranomaisten keskuudessa rikollisuuden suojeleminen. Halonen osaa puuttua vieraitten valtioitten sisäisiin asioihin, mutta täällä omassa pesässä olisi paljonkin tehtävää, että kautta maan me rikosten uhrit joskus saisimme oikeuden ja lisäksi korvauksetkin. Yhden kirjeen kirjoitin Ahtisaarellekin ja häneltä tuli vastaus, ettei voi olla avuksi. Olisi mielenkiintoista saada tietää se, kuka tai ketkä ovat ne virkamiehet, jotka suojelevat rikosjuttuja, joita ei saa tutkia puolueettomasti? Joukolla olisimme kantamassa virkapaikoilta pois kyseiset kelvottomat virkamiehet, koska puolueista ei löydy rohkeutta.
Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen vastasi minulle kirjeellänsä 23.11.2004. Mm. toteaa: "Jokaisen on hoidettava oma tonttinsa". En tiedä mitä tällä todella tarkoittaa, mutta teot heiltä ainakin puuttuvat. Yksikään ministeri tai ylempi virkamies ei ole tullut minulta kysymään, miten voit ja miten voitaisiin auttaa? Nyt kun Jumala muistutti koko maailmaa, niin ollaan niin auttavaisia olevinaan, joten kaikki haiskahtaa vain teeskentelyltä.
Huomautan korvauksista, että olen saanut yhteensä vajaa 30.000 mk ensimmäiseltä vuodelta ja tästäkin perivät veroa yli 2000 mk, siis kyse vuodesta 1979.
Raha on se mikä kelpaa yhtä lailla poliiseille kuin eri uskontojärjestöillekin. Rahalla on taivaallinen voima, jolla voimme tehdä hyvää ja pahaa. Tässä mukamas oikeusvaltiossa menee kaikki hyvin. Se ei pidä paikkaansa. Herrat sen kuin rosvoavat ja kansaa painavat yhä syvempään ahdinkoon ja toivottomuuteen. Emme saa alistua herrojen mielivallan alaisiksi missään nimessä, ei saa olla sellaista tilannetta, että meidän pitäisi alistua mielivallan teoillekaan. El, ei koskaan. Kansalaisten pitää tämä pistää muistiinsa, että me kaikki olemme loppujen lopuksi saman lain alaisia Jumalan edessä. Viimeisellä tuomiolla herrojen raha ei enää heitä auta, tämä on totuus heidänkin kohdallaan. Alastomina tänne synnyimme, yhtä tyhjinä täältä lähdemme.
Puhuvat lähimmäisen auttamisesta, mutta missä se näkyy? Yksikään kristittyihin lukeutuva ei ole tullut kysymään minulta, että miten voisin auttaa? Jumalan siunausta toivottaville lähimmäisilleni voin sanoa vain yhden sanan: pysykää totuudessa. Älkää näytelkö tekopyhää.
Virtasen kirja päättyy virren 509 sanomaan:
1.Herra, elämääni valvo, etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten.
2.Herra, auta aina, etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee.
3.Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa, etten väisty, milloin kutsut auttamaan.
Sydäntäni ohjaa, anna minun, Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen.
Gustav Lohmann
Vääryyttä kärsivä kristitty joutuu käymään kovat sisäiset taistelut itsensä kanssa. Omatunto on lahjomaton Jumalan sanan tulkki, ihmiset lisäävät taakkaa joko asettumalla puolelle tai vastaan. Tähän tapaukseen liittyi vielä selvästi rikollista menettelyä, joka haluttiin salata syyllisyyden pelossa.
Katkeruus on kristityn suuri vihollinen, joka tappaa elävän uskon helposti. Sen ongelma on näkymä, joka kohdistuu ihmisiin, toisiin ihmisiin, lähimmäisiin, rikollisiin, kyykyttäjiin, varkaisiin, pahuuteen, ilkeyteen ja olosuhteisiin. Siinä Jumala häviää silmistä ja vika löytyy helposti ihmisistä, jotka ovat vääryyttä tehneet. Kanttori Aasaf vainaa kirjoitti aikoinaan suuren viisauden, kertoessaan, kuinka katkeruus teki hänestä järjettömän. Kun sydämeni katkeroitui ja sisimpääni pisti, minä olin järjetön enkä mitään älynnyt, olin edessäsi kuin nauta. Ps.73:21-22.
Uskovan kova koulu tulee eteen silloin, kun hänen on käsiteltävä itseensä kohdistuvaa loukkausta, vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, vainoa, syrjimistä, vähättelyä, hylkäämistä. Muutamat uskovat eivät pääse näistä vaiheista koskaan onnellisesti läpi voittajina. Pahimmillaan he ruikuttavat koko ikänsä näistä kärsimistään vääryyksistä.
Olin aikoinaan juuri töihin valittu evankelista, kun eräs minun edeltäjäni tuli ja kaatoi hänen kärsimänsä vääryyden päälleni. Oli kuulemma väärin, että minut valittiin virkaan, johon hän oli vuosia aikaisemmin pyytänyt tulevansa valituksi. En tuntenut tapausta, mutta voin kuvitella, että hallinto ei ollut arvostanut hänen osaamistaan riittävästi tai sitten oli tullut sanotuksi jotakin pahasti jollekin isokenkäiselle? Olimme kuitenkin tämän jälkeen hyviä ystäviä kaverin kanssa parikymmentä vuotta.
Jumala opastaa omiaan kulkemaan rauhassa ihmissuhteissa, muuten tulee vaikeuksia. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi. Hebr.12:14-15. Olisi opeteltava ottamaan koettelemukset Jumalan kädestä, se helpottaisi niihin suhtautumista. Niinpä ei tulisi taisteltua ihmisiä vastaan, sillä kaikki me olemme vajavaisia, puutteellisia, erehtyviä ja syntisiä – uskovaisetkin.
Eräs kristillisen järjestön toiminnanjohtaja sai aikoinaan potkut käyttäytymisensä tähden. Hänen oli äärettömän vaikea hyväksyä sitä. Juttelimme hänen kanssaan tuloksetta monta kertaa. Jossain vaiheessa sanoin hänelle, että hän voisi mennä johonkin vaatimattomampaan hommaan, esimerkiksi talonmieheksi, tilanteen huomioiden. Hän hermostui ja sanoi, ettei ota muuta työtä kuin sen, mistä oli joutunut lähtemään. Lopetin neuvomisen. Myöhemmin seurasin etäältä vuosien ajan hänen ja perheensä elämää. Seurasi kaikenalaisia vaikeuksia, eivätkä hänen lähellään eläneet ihmiset kestäneet häntä. Kuulin, että hän kuoli yksinäisyydessä. Surullista. Yksi suuri elämän vaikeus aiheutti koko uskovaisuuden luhistumisen.
Voi kuinka moni kristitty on joutunut uskossaan konkurssiin. Usko on sammunut näkyviin tapahtumiin. Asiat ovat olleet ihan tavallisia jokapäiväisiä tapahtumia, arkisia toimia ja tavallisia ihmisiä. Ihmissuhteet ovat olleet törmäyskurssilla, synti on kukkinut kaikissa väreissään. Mutta joku siellä on mennyt solmuun, jostakin on tullut este ja murhe, joka on käynyt ylivoimaiseksi. Seurauksena on ollut haaksirikko, laiva uponnut ja matkustajat hukkuneet, niin kuin aiemminkin oli käynyt. ”Säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.” 1.Tim.1:19
Kirjassaan Reino kertoo hyvin niukasti uskonasioista, sillä pääasia on kokoajan ”pihdeissä”.
Hän mainitsee alussa, että hänen isänsä oli aina valmis kertomaan lähimmäisilleen rakkaasta Jeesuksesta Kristuksesta pelastajastaan. Hän myös totesi uskovansa, että meidän aikamme täällä on ennalta määrätty ja ettei ole olemassa hyvää ja huonoa onnea ja mitä meille sallitaan, on loppujen lopuksi kääntyvä meidän parhaaksemme joko tässä ajassa tai viimeistään tuonpuoleisessa.
Kirjan nimi oli ”Isän puumerkki” ja se kertoo kirjoittajansa uskosta Jumalaan. Se on todistus siitä, että Isä taivaassa on kaiken takana, vaikkei sitä voi järjellä ymmärtää. Puumerkki pantiin, lyötiin, raaputettiin omistajan toimesta talolle kuuluviin puihin keskiajalla. Sen tarkoitus oli varjella metsäomaisuutta vierailta. Se oli myös kirjoitustaidottomien allekirjoitus. Reino halusi näin ilmaista, että on sitoutunut Herran ja Vapahtajaan, vaikka tuntuukin kurjalta. Jumala oli saanut otteen hänestä, eikä hän halunnut luopua siitä. Reino kuoli 17.11. 2017, kolmenkymmenen vuoden raskas erämaataival oli tullut päätökseen.
Herra auta kaikkia katkeria kristittyjä löytämään armo avukseen oikeaan aikaan.
