Laivan lähtiessä Helsingistä useat heistä purskahtivat itkuun.

 

Monet juutalaiset lähtivät pakolaisiksi 1930-luvun lopulla. Kaikilla ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta paeta Saksasta. Köyhillä ihmisillä ei ollut tarpeeksi rahaa matkaa varten.

Ongelmana oli myös se, että monet valtiot eivät halunneet ottaa juutalaisia turvapaikanhakijoita vastaan. Esimerkiksi Suomi otti vastaan 500 juutalaista pakolaista.

Sen jälkeen Suomi vaikeutti turvapaikan saamisen ehtoja. Kesällä 1939 Helsinkiin saapui juutalaisia pakolaisia kuljettanut laiva S/S Ariadne. Sitä ei päästetty enää satamaan, vaan sen piti jatkaa matkaa.

Samoin kävi juutalaisille myös monissa muissa valtioissa. Ihmiset eivät halunneet lisää vieraita ihmisiä maahansa. Taustalla vaikutti myös antisemitismi eli juutalaisvastaisuus.

 

Elokuussa 1938 ss/Ariadne toi Helsinkiin yli 60 Itävallasta paennutta juutalaista. Viranomaiset eivät päästäneet heitä maahan. Helsingin juutalaisen seurakunnan Abraham Stiller vetosi kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpeen, joka vetosi valtiovarainministeri Väinö Tanneriin. Tanner sai sisäministeri Urho Kekkosen suostumaan pakolaisten päästämiseen maihin. Ehtona oli, että juutalaiset seurakunnat vastaisivat pakolaisten oleskelusta.

Hallitus päätti kuitenkin, että myöhemmin pakolaisia ei enää päästetä Suomeen. Neljän päivän kuluttua Ariadne toi Helsinkiin uuden pakolaisryhmän, mutta heidät käännytettiin hallituksen tekemän päätöksen mukaan maasta.

 

Yksi Ariadnen itävaltalaispakolaisten puolesta ahkerimmin taistelleita poliitikkoja oli sosiaalidemokraattinen kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi. Hän kävi tapaamassa heitä laivalla ja muisteli sitä kirjassaan Sörnäisten tyttö politiikan pyörteissä (Tammi, 1966): ”En jaksa kuvata järkytystäni saadessani luvan nousta laivaan ja keskustella noiden hätääntyneiden, rukoilevien ja itkevien ihmisten kanssa. He olivat symbolina kaikesta siitä vääryydestä, mitä maailmassa tapahtuu!”

 

Ariadne lähti lauantaina puoliltapäivin takaisin Stettiniin. Käännytettyjä pakolaisia saattamassa oli paljon väkeä. Heidän joukossaan oli Suomen juutalaisia ja aiemmin Suomeen tulleita pakolaisia. ”Takaisin Saksaan palautettavat juutalaiset olivat valvoneen ja itkeneen näköisinä kokoontuneet laivan peräkannelle ja keskustelivat sieltä käsin laiturilla seisovien heimoveljiensä kanssa tulevista suunnitelmistaan”, kirjoitti HS seuraavana päivänä. HS:n uutisen mukaan pakolaiset yrittäisivät Saksaan saapumisen jälkeen saada luvan matkustaa johonkin muuhun maahan.

Laivan lähtiessä Helsingistä useat heistä purskahtivat itkuun.

 

Taimi Torvisen kirjassa Kadimah, Suomen juutalaisten historia (Otava, 1989) viitataan Rauha Moisio -nimisen henkilön antamaan suulliseen tietoon, että pakolaiset olisivat päässeet turvaan Kööpenhaminaan. Rauha Moisio (1912–1999) oli syvästi uskova Suomen lähetysseuran työntekijä.

Suomen lähetysseura oli lähettänyt hänet jatko​sodan aikana lähetys​työhön Hämeeseen sijoitettujen juutalais​pakolaisten joukkoon. Hän tunsikin huomattavan osan Suomeen paenneista juutalaisista.

 

Toisen maailmansodan jälkeen Moisio lähti lähetystyöhön Palestiinaan ja Israeliin, jossa hän oli muun muassa Israelin vuosien 1948–1949 itsenäisyyssodan aikana. Siellä Moisio tutustui myöhemmin kuuluisaksi tulleeseen israelilaiseen kirjailijaan Amos Oziin. Oz kertoo muistelmakirjassaan Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (Tammi, 2007) hyvin arvostavasti Moisiosta ja hänen työparistaan Aili Havaksesta. ”Nuo kaksi lähetyssaarnaajaa eivät lähteneet Jerusalemista piirityksen aikana. Kutsumus eli heissä vahvana. Tuntui kuin Vapahtaja itse olisi antanut heille tehtäväksi lohduttaa piiritettyjä ja toimia vapaaehtoisina Shaarei Tsedekin sairaalassa, missä hoidettiin haavoittuneita”, Oz kirjoittaa. ”He uskoivat, että jokaisen kristityn piti yrittää sovittaa omin teoin eikä vain sanoin sitä pahaa, minkä Hitler oli tehnyt juutalaisille.”

 

Suomeen ehti saapua 1930-luvun lopulla arviolta 500 juutalais-pakolaista. Heistä noin 350 pääsi jatkamaan matkaansa muihin maihin. Valtiollinen poliisi luovutti suuren kohun saattelemana saksalaisille kahdeksan juutalaispakolaista vuonna 1942. Heistä seitsemän kuoli saksalaisten käsissä. Tapaus on yksi Suomen historian mustimpia hetkiä. Suurin osa Hämeeseen sijoitetuista pakolaisista siirtyi kuitenkin vuoden 1944 kevään ja kesän aikana turvallisesti Ruotsiin.

Vain savea

 

Aikoinaan tutustuin Viialassa asuessamme 80-luvulla Laaksosen sukuun, perheeseen ja tapasimme monissa tilaisuuksissa vuosien kuluessa. Joskus pyysin perheen nuorimmaista, Hannu Laaksosta laulamaan mukaan nuorten tilaisuuksiin ja minä puhuin siellä. Elämäntehtävänsä Hannu teki suntiona Satakunnassa Kiukaisten seurakunnassa. Hänestä tehtiin video vähän ennen hänen kuolemaansa.

https://www.youtube.com/watch?v=xLSzgXxsoBU 

 

Sisäinen ääni sanoi totuuden

Lahja Cantell kertoo kirjassaan "Sanan valossa" tapauksen elämästään:

 

Jeesus kuoli, että me saisimme elämän

Olin noussut Loviisassa Lahteen lähtevään linja-autoon. Siellä istui kolme miestä. Yksi heistä, asessori Metherin tilanhoitaja Tomukorpi, joka oli hienoisessa humalassa, tuli viereeni istumaan ja sanoi:

- Tehän kuulutte olevan uskovainen.

- Haluaisin olla, vastasin.

Sitten hän kysyi:

- Mikä se sitten on se Jeesus?

Katsoin miestä rakkaasti, ja vastasin:

- Hän on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä, kääntykää tekin Häneen uskomaan, niin pelastutte kadotuksesta, sillä ei ole muuta nimeä, jossa ihminen pelastuu helvetistä.

Siihen hän vastasi:

- Minä en usko Jumalaan, ei asessorikaan usko.

Sinä hetkenä sain hengessä kehotuksen sanoa:

- Tänä iltana te uskotte, mutta kun katsoin tervettä miestä, lievensin sitä ja sanoin: 

- Kuolemanhetkellä kyllä uskotte.

 

Kun seuraavana päivänä tein saman matkan, sain kuulla mieheltä, joka oli kuulemassa eilistä Tomu-korven ja minun välistä keskustelua, että Tomukorpi oli kuollut heti kotiinsa astuttuaan. Kyllä hämmästyin suuresti ja tajusin, ettei se ollut sattuma, että jouduin samaan autoon Tomukorven kanssa, eikä sekään, että hän tuli viereeni istumaan ja keskustelemaan Jeesuksesta. Minulle tuli toivoa Tomukorven pelastumisesta. Ehkä hän oli etsivän paikalla, kun hän poistuessaan autosta pyysi minua:

- Käykäähän meillä, minun vaimoni on tosi uskovainen. 

Niin ehkä hän ehti kuoleman kopristaessa huokaamaan Vapahtajalle:

- Herra armahda minua, ja sai ryövärin armon.

Tämä tapaus antoi minulle kaksi opetusta:

Ensiksi sen, että sisällistä ääntä on toteltava, olkoon se vaikka järjen vastaista.

Toiseksi Jeesusta on rohjettava pitää aina tarjolla kaikille, sillä enhän tiedä, onko minulla uutta tilaisuutta tavata samoja ihmisiä.

Rukoilevalle, Jeesukseen uskovalle ei mikään ole sattumaa, vaan johdatusta. Raamattu sanoo: 

"Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen" Jer.31: 9.

Kaikenlaisia julistuksia

 

Eräs ystäväperhe sai yövieraakseen lapsenlapsensa ja illan tullen pidettiin sitten rukous pikkuisen kanssa ennen nukkumaan menoa. Siinä kaveri lateli ulkoa vanhaa runomittaa ja päätti sen: Älä meitä päin heitä! ja Hyvää yötä! Ilmeisesti hengellinen ymmärrys ja ulkona käyty lumisota olivat menneet sekaisin rukousta rustattaessa? Mutta ei se silti ollut huono rukous, vaikka Jumalasta tuleekin hieman kummallinen kuva. Voihan sitä sitten ottaa puheeksi sukulaisen kanssa oikean evankeliumin sopivalla ajalla ja kertoa Jumalan rakkaudesta syntisiä kohtaan.

Meillä kotona tuli lastenlapsilla riitaa puhelimesta ja turhaa huutoa riitti. Sanoin sitten lapsille, että pappa pitää nyt teille raamattuopetuksen. He hiljenivät hetkeksi ja otin esiin tekstin "'Autuaampi on antaa kuin ottaa." Kerroin sitten sovelluksen tähän tilanteeseen, että toisen kännykkä on annettava takaisin omistajalleen ilman vedätystä. Ihmeellistä, lapset muistivat vielä seuraavanakin päivänä saman asian, kun sitä tiedustelin.

Tapasin erään vanhan ystävän kirkossa. Juttelimme tovin ja hän kertoi olleensa aamulla kello viisi kuuntelemassa metson soidinääntä? Erikoista, että joku jaksaa nousta niin aikaisin vain kuuntelemaan linnun mekastusta? Luulen, että monet hurskaista ystävistäni kääntävät siihen aikaan tyytyväisenä kylkeään ajatellen, että hyvä ettei kuulu lintujen ääntä? Ehkä sinäkin? Samassa kirkossa oli joukko rippikoululaisia, joilla on vaikeuksia olla hetki paikallaan ja hiljaa. Niinpä pari tyttöä rupesi pelaamaan kirkonmenojen aikana kännykkäpeliä. Mutta ikävä juttu, kanttori huomasi parvelta hyvin alkaneen ajanvietteen, hän tuli ja otti puhelimet pois. Joten jos ilta- tai aamusanomissa on pian tällainen juttu, jossa paheksutaan ahdasmielistä kirkkoa, niin tässä se sitten oli. No, hyvä, ettei kanttoritäti lyönyt tyttöjä.

Eräässä toisessa kirkossa oli menossa konfirmaatiojumalanpalvelus ja se oli aika järkyttävä kokemus, enkä taida vähään aikaan suunnistaa semmoisiin kisoihin? Väkeä oli kuin Haminan markkinoilla, kaikki tyylikkäästi puettuja koristeineen vaatteineen. Eräällä naisella oli erikoinen propelli päässä, se markkeerasi ilmeisesti perhosta ja kukkasia; se heilahteli mukavasti, kun nainen pyöräytteli päätään. Ehdotin vaimolleni, että ostaisin hänellekin sellaisen, mutta hän puisteli päätään ja hymyili kuin Mona Liisa. Emme siis näe toistaiseksi Aaltosen perheessä tätä kaunistusta, paitsi jos vaimo tulee mielenmuutokseen. Muuten kirkossa ilmapiiri oli lähinnä odottava, kukaan ei laulanut (paitsi me kaksi), kukaan ei rukoillut (paitsi me kaksi), Jumalan Karitsa-liturgian kohdalla kukaan ei noussut ylös laulamaan (paitsi me kaksi) ja jossain vaiheessa tuntui, että kaikki muut ottivat kuvia kameroillaan ja kännyköillään (paitsi me kaksi). Oloni oli kuin ostoskeskukseen eksyneellä turistilla, joka ei osaa maan kieltä eikä ole kukkaroa mukana. Ahdistus helpotti ulkona hautausmaalla – kuolleet eivät sählää enää.

Historiassa 1737 tehtiin sellainen päätös, että niitä, jotka jumalanpalveluksen aikana poistuvat kirkosta tai vaeltavat kirkonmäellä tai pappilan alueilla, rangaistakoon armotta ensi kerran vallattomuudesta tavattaessa pitämällä häpeätukissa yhtenä sunnuntaina niin kauan kuin jumalanpalvelusta kestää, toisen kerran kahtena sunnuntaina ja kolmannen kerran hairahtuessaan neljänä sunnuntaina

peräkkäin. Myöskin niitä, jotka eivät aikanaan tule kirkkoon, oli varoitettava ja rangaistava. 1769 päätettiin pitäjänkokouksessa yksimielisesti, että ne, jotka eivät saavu kirkkoon ennen synnintunnustuksen lukemista tai poistuvat ennen kuin siunaus on luettu, saavat maksaa sakkoa vähintään 16 hopeaäyriä tai yhtenä sunnuntaina olla häpeätukissa..... 1794 on erään seurakunnan pöytäkirjassa määrätty 16 hopeaäyrin sakko niille, jotka joko itse ovat uineet tai hevosiaan uittaneet pyhäpäivinä. Oi niitä aikoja!

Seurakuntaelämä on muuttunut huomattavasti noista päivistä, mutta onko se nyt parempaa? Onko Kristus kirkastunut, tuleeko ihmisiä uskoon, rakentuvatko he Jumalan elävästä sanasta? Tuntuu siltä, että meidän aikanamme ovat muut ongelmat ottaneet ison siivun parhaan kustannuksella. Synnin tähden meillä on tapana askarrella toisarvoisissa asioissa ja valhe maistuu monesti makeammalta kuin totuus. Viihde syrjäyttää uskon, sielun paijaaminen syrjäyttää hengen uudistuksen, kristillinen puuhailu syrjäyttää ihmissielun pelastuksen. Uskovaisuus muuttuu harrasteluksi uuden elämän kustannuksella. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei mitään tunnusteta enää synniksi. Sillä se karkottaa myöskin armon, joka luetaan vain syntisille. Lieneekö meillä helpompaa, vai valitammeko turhasta? Olisiko aihetta kiitokseen? Voisimmeko miettiä tänään, mitkä asiat ovat elämässämme kohdallaan? Ehkä iloitsemme Jeesuksesta, joka on Herramme ja Vapahtajamme, joka on voittomme tae, joka on ovi, tie, usko, rakkaus ja voima taivaaseen. Ehkä kokoonnumme yhteen kiittämään Häntä, joka on aina kiitoksen arvoinen.

Joskus kuulen ihmisten sanovan, että meidän aikamme on jotenkin poikkeuksellisen hienoa, sitten taas toiset marisevat ja muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Varmaan kummassakin on puolensa? Luin tuossa vanhaa kirjaa, jonka kirkon piispainkokous oli teettänyt 1923. Se arvioi sen aikaisia oloja Suomessa ja se oli painettu Sortavalassa:

- Uskonnollinen liike on jättänyt jälkeensä vain huulilla kerskaamista ilman siveellistä elämän muutosta, joten »kaikki ovat patentti-uskovaisia». Kuitenkin on maassa vielä paljon seutuja, varsinkin herännäisyysalueita, joissa esi-isiltä peritty jumalanpelko ja tapojen yksinkertaisuus vallitsee. Eikä ahkerasti kylvetty sanan siemen ole itämättäkään jäänyt. Moni hiljainen kristitty on saanut herätyksen kirkkosaarnasta tai ehkä jo konfirmaation hetkellä. Sellaisia on siellä täällä pitkin maata, vaikkei suurempia herätyksiä olisikaan ollut….

- Selaillessa papiston antamia herätyksien ilmoituksia ja eri osista maata saamiani pappien kirjeitä, näyttää Suomen Siioni siltä kuin kytöä olisi siellä täällä valmiina pian leviämään laajemmaksi liekiksi, jonka loimua ei kuitenkaan vielä ole näkyvissä….. Elleivät seurakuntalaiset tule kirkkoon on pappien mentävä heidän luokseen…. Ikävällä on merkittävä, että kasteen halveksiminen kasvaa….. Eriuskolaisten periaatteellisia syitä täytyy kunnioittaa. Mutta kun jotkut sosialistiperheet ovat aiheen lapsensa kastamattomaksi jättämiseen saaneet siitä, että pappi ei ole suostunut antamaan lapselle sellaista nimeä kuin Warmakosto, se on jo törkeätä. Mutta paljon vielä kastetta pyhänä pidetään. Pitkiltäkin matkoilta tuodaan pienokaiset kastettaviksi, jos kohta viime aikoina ei niin nuorina kuin aikaisemmin. Arkkipiispa G, Johanssonin saarnoissa usein uudistuva ajatus: »Kasteen vaikutus tuntuu kautta ihmiselämän». Erittäinkin evankelinen suunta teroittaa kasteen merkitystä uskonnolliselle elämälle. SLEY on ollut siihen aikaan mahtava vaikuttaja: Evankelisen suunnan jäsenissä on paljon lämpimiä, hiljaisia kristittyjä, jotka rakastavat lähetystä ja pyhäkoulua, sekä SLEY:n kolportörit ovat suorittaneet tuomiokapitulien vaatiman saarnaluvan; sellaisia on nyt 10. Yleensä ovat kolportörit saaneet puutteellisen pohjaopetuksen, joten kolportörisaarnan on pakko liikkua rajoitetulla alalla.

- Nuorten kristillinen yhdistys ilmoitti: »Jumala, joka on rukouksia kuuleva jumala, on lähettänyt henkensä niin, että herätys on suuri yhdistyksessä. Jumalan hengen herätystuulet ovat olleet niin voimakkaita, että pilkkaajat ja kieltäjät käydessään kokouksissa ovat voitetut Jumalalle ja ovat saaneet kokea rauhaa, jota yksin evankeliumi voi lahjoittaa syntiunestaan heränneelle syntiselle.»

- Valokohtia.... Aikaisemmin kerrottujen varsinaisen uskonnollisen elämän ilmauksien ja jumalanpilkan vähentymisen lisäksi mainittakoon tässä, että on monta seurakuntaa, joissa jokapäiväinen elämä on rauhallista; ihmiset avuliaita ja ystävällisiä, ahkeria ja raittiita. Kieltolakirikoksiakin on ihmeteltävän vähän. Maatyö pitää ihmiset ahkerina ja kurissa. Sodan jälkivuosina on siveellinen elämä korjaantunut joko uskonnollisuuden vaikutuksesta tai suojeluskuntain tarmokkaasta työstä. Vihkimättömiä parikuntia on pantu syytteeseen tai kutsuttu pappilaan nuhdeltaviksi, josta useimmasti on ollut seurauksena avioliiton laillistuttaminen.

- Nurkkatanssien pitämisen ovat monessa paikassa kunnanvaltuustot sakon uhalla kieltäneet. Vanhanaikaista rehellisyyttä vallitsee vielä monin paikoin niin, ettei oviakaan tarvitse lukita. Kansa on vakavaa, kirkollista. Tehdasseuduillakaan kansa ei ole läheskään niin huonoa kuin luulisi. Joissakin pienissä kaupungeissa on paljon hyviä ihmisiä ja elämä verrattain rauhallista.

Elämme tänään merkillistä aikaa. Kristillisyys on kaikkialla saavuttanut toiminnallisia huippulukuja, tilastot pursuavat rahaa ja ihmissieluja, kirkkoihin on satsattu varoja, henkilökuntaa ja urkupillejä enemmän kuin koskaan. Julkinen sana arvioi kristillisyyttä ja uutisoi sitä näyttävästi. Tuon tuostakin pulpahtaa esiin joku merkittävä kristitty ja hänen lausuntojaan voi lukea lehdissä ja netissä. Työvälineet ovat huippuluokkaa, koulutustaso on kehittynyttä ja monipuolista. Mutta samalla kaikkialla kristittyjä vaivaa suuri hengellinen uneliaisuus, kyllästyminen, penseys, voimattomuus, lihallisuus, maallistuminen ja eriseuraisuus. Kristikunnan pirstoutuminen on huimaa ja heikentävää. Uskovat eivät jaksa olla toistensa seurassa. Rukous on yleisesti sammunut ja tilalle on tullut aktiivinen arvostelu. Uskoon tuleminen on korvattu mukana olemisella tai kirkkoon kuulumisella. Kristuksen armo syntiselle on korvattu hyvällä yrityksellä ja lähimmäisen auttamisella, maahanmuuttajien ymmärtämisellä ja oikeaoppisuudella. Luopumuksella ei näytä olevan rajoja lainkaan.

”Jolla on korva, se kuulkoon,mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.”Ilm.2:17. Herra ohjaa meitä oikealle tielle ja siinä hän käyttää Pyhän Hengen avaamaa sisäkorvaa, Kristuksen avaamia hengen silmiä, ravitsevaa ja siunaavaa salattua manna sekä ainutlaatuista Jumala-yhteyttä, jossa henkilökohtainen suhteemme Vapahtajaan rakentuu. Nyt pitää oikein herkistyä kuuntelemaan Herran ääntä, hänen suloisia sanojaan. Ne ovat meille Henki ja Elämä. On syytä siirtää turha touhuilu sivuun, että olisi sopivasti aina aikaa seurusteluun Jeesuksen kanssa. Jeesusta ei tule korvata uskonnolla,terapialla, työllä tai ihmissuhteilla, ei myöskään koulutuksella,

Salatun Jumalan yhteys on suuri asia,jonka säilyminen on uskovaisuudenelinehto. ”Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.” 1.Kor.6:17. Herran läheisyys on onnellisuuden ja mielen tasapainon kannalta pääasia. Salattu manna on Jumalan ruoka, jota hän antaa omilleen. Hän ravitsee ja virvoittaa, siunaa ja johdattaa. Rakkaudellaan hän pitää uskovistaan huolta. Hänen kätensä on meidän päällämme ja hän ympäröi meitä suojallaan ja hyvyydellään. Hänen ilonsa olemme me, hänen omansa. Jeesus nauttii saadessaan olla kanssamme ja ohjata meitä. Hän ei väsy opettamasta meille tarpeellisia asioita. Hän antaa omilleen valkoisen kiven, joka on esikuva syyttömäksi julistamisesta.

Emme ole uskovina synnittömiä, mutta armahdettuja. Emme ole tulleet täydellisiksi, teemme virheitä, eksymme ja erehdymme, mutta Herran käsi ojentaa kuitenkin meille valkoisen kiven. Se on uskontodistus, Jumalan lahja. Uusi nimi merkitsee tulevaisuutta, ikuista elämää Jeesuksen luona. Se on uuden elämän viesti. Hän luo uudeksi kaiken. Sairaus, synti, raihnaisuus, heikkous, pelko, avuttomuus, kyyneleet ja epätoivo jäävät tänne, taivaassa ei niitä ole enää.

Jes.6:8. Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä olen, lähetä minut."

 

Sef.2:3. Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä.

 

Thomas Wilcox KALLIS HUNAJAN PISARA KRISTUS-KALLIOSTA, eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille

 

     Yhtä vähän kuin voit estää aurinkoa nousemasta, voit estää Kristusta, vanhurskauden aurinkoa koittamasta, Mal.44:2. Älä käännä hetkeksikään pois katsettasi Kristuksesta. Älä katso syntiä, vaan katso ensin Kristusta. Ellet syntejäsi murehtiessasi näe Kristusta, lopeta murehtimisesi, Sak.12:10. Kaikissa arkisen elämän askareissa katso Kristukseen ennen työhön ryhtymistäsi katso Kristukseen saadaksesi anteeksiantamuksen, työtä tehdessäsi saadaksesi apua ja työn päätyttyä saadaksesi hänen hyväksymisensä. Ilman tätä kaikki työsi ovat lihallisia ja huolettomasti tehtyjä.

 

     Älä tee evankeliumista lakia, siten että sinun olisi itse vielä tehtävä ja kärsittävä jokin osa siitä, ja Kristus olisi vain puolinainen välimies tai niin että sinun pitäisi kantaa osa synneistäsi ja toimittaa siitä sovitus. Anna synnin särkeä sydämesi, muttei toivoasi evankeliumiin.

 

     Katsele enemmän vanhurskauttamista kuin pyhitystä. Älä korkeimmissakaan käskyissä ajattele Kristusta vaatijana, vaan maksajana, joka on ottanut tehtäväkseen velan maksamisen. Jos olet katsellut omia päätöksiäsi, ponnistuksiasi, tekojasi, velvollisuuksiasi ja mielenlaatuasi enemmän kuin Kristusta, se käy sinulle kovin kalliiksi. Onko ihme. että kuljet valitellen. Armolahjat olkoot todistuksia, mutta Kristuksen ansion on ilman niitä oltava toivosi perustuksena, jolle rakennat. Kristus yksin kirkkautemme toivo. Kol.1:27.

 

     Tullessamme Jumalan luo emme saa tuoda mitään muuta kuin Kristuksen. Kaikki lisät ja kaikki aikaisemmat ansiomme myrkyttävät ja turmelevat uskon. Se joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksiensa, lahjojensa, uskoon tulemisessa tms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.

Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi ja niin vieraaksi luonnolliselle ihmiselle. Jos uskot, on sinun joka päivä tappiona ja roskana, Fil.3:7, 8, jätettävä syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi  ja nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvanasi. Joka päivä on tekosi ja itsekeskeisyytesi hävitettävä. Kristus on Jumalan lahja, Joh.4:10 ja 3:16. Usko on Jumalan lahja, Ef.2:8. Anteeksiantamus on armolahja, Room.5:16. Voi, kuinka luontomme riehuu, kiivailee ja raivoaa sitä vastaan, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki omat teot ovat kelpaamattomia ja arvottomia taivaassa.

 

     Jos ihmisen olisi pitänyt suunnitella pelastus, hän olisi mieluummin antanut sen pyhien ia enkelien kaupiteltavaksi kuin Kristukselle, joka antaa sen ilmaiseksi. Juuri siksi sielu sitä epäilee. Ihmisluonto tahtoo viitoittaa tien, jolla teot vanhurskauttavat, siksi se kauhistuu Kristuksen ansiota itselleen mitä tuhoisimpana. Luonnollinen ihminen haluaisi pelastukseen tehdä mitä tahansa mieluimmin kuin mennä Kristuksen luo, liittyä Kristukseen ja olla hänelle kaikesta velassa. Kristus ei vaadi mitään, mutta sielu tahtoisi tyrkyttää Kristukselle aina jotain omaansa. Tässä juuri on suuri ristiriita. Mieti, oletko vielä milloinkaan nähnyt, mitä Kristus on ansainnut. Oletko koskaan nähnyt, miten ääretön on hänen kuolemansa tuottama sovitus? Oletko nähnyt tätä, kun synnin kuorma ja Jumalan viha painaa raskaana omaatuntoasi? Kristuksen ansion suuruuden tuntee vain syvässä ahdistuksessa oleva köyhä sielu. Heikko synnintunto ylistää vain vaimeasti ja heikolla äänellä Kristuksen verta ja ansiota.

 

     EPÄTOIVOINEN syntinen. Sinä katselet oikealle ja vasemmalle sanoen: "Missä minä näen sitä, mikä on hyvää?" Sinä kääntelet kaikkia hyviä tekojasi ja jumalisuuttasi saadaksesi aikaan vanhurskauden, jossa pelastuisit. Katso nyt vihdoinkin Kristukseen. Katsokaa häneen ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki. Jes.45:22. Hän on pelastaja, ja paitsi häntä ei ole ketään toista, jae 21. Mihin muuanne katsonetkin, olet sinä hukassa.

Oi onnean', kun käydä saan tietä Jeesuksen;

 

 

1.Voi,  mit  on ílot kaikki ja riemut maailman

rinnalla rauhan, jonka sain armost Jumalan! ´

Miks kiintyisin mä täällä nautinnon humuhun,

kun kutsunut on Kristus mun pyhään taisteluun!

 

2. Oi onnean', kun viedä saan armosanomaa

orjille synnin, jotka ei tunne Jumalaa;

Kun yöhön saan mä tuoda valoa Jumalan;

kun eksyneitä saattaa saan kotiin taivahan!

 

3. Oi onnean', kun käydä saan tietä Jeesuksen;

Kun armohons saan luottaa, jos minne joutunen!

Vaikk' yöhön tieni painuis, hän valkeuteni on;

Hän myrskyn pauhatessa on vankka kallion'!

 

4. Oi, kyntö, kylvö kestää tääll hetken verran vaan,

ja sitte seuraa riemu, kun vilja korjataan!

Vain hetken nyt saan oottaa niin usvat haihtuvat;

Ja sitte, sitte aukee jo taivaan valkamat!

 

 F. G, Beskow.

Kun Pekka pelastui

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=tdLXndnUCdU 

Jes.32:15. Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi....

 

5.Moos.33:25. Rautaa ja vaskea olkoot sinun salpasi; ja niinkuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin.

 

1.Ah, alla päivän taistojen suloisen kuulen kuiskehen: "Pois pelkos, olen Herrasi, sun voimas on kuin päiväsi." 

 

2. Sanoman sen kun kuulla saan, en pelkää mitään päällä maan. Kun kiusaukset kohtaapi: Sun voimas on kuin päiväsi. 

 

3. Ja tuonelaankin tullessain, tää lupaus on turvanain, vaikka onkin heikko uskoni: Sun voimas on kuin päiväsi.

Ira David Sankey 28. 8. 1840 – 13. 8. 1908 Hlv. 268

Kenen asialla Jeesus on?

Kun olin pikkupoika ja Suomea rakennettiin sodan jälkeen uuteen uskoon, niin sain kuulla aina joskus politiikkaa. Isoäitini puhui lahtareista, mutta en ymmärtänyt mitä sellaiset ovat. Paljon myöhemmin tiesin, että se oli pilkkanimitys oikeistolaisista, jotka olivat tappaneet, lahtanneet, vasemmistolaisia, köyhiä, työläisiä. Mummun mielestä työväestö oli ollut oikeassa ja heidän pyrkimyksensä parempaan yhteiskuntaan hyväksyttyjä, sillä köyhän ja heikomman asiaa piti kannattaa ja tukea kaikin tavoin. Myöhemmin muutimme asuinalueelle, jossa köyhällistö ja rikkaat olivat sekaisin asumassa. Kavereita siis tuli itselleni runsaasti kummaltakin laidalta, mutta hyvin pärjättiin, enkä muista että politiikka olisi tärvellyt välejämme.

 

Myöhemmin olin uskoon tultuani työväen järjestön palveluksessa julistustyöntekijänä yli yksitoista vuotta ja siellä oli korkea vakaumus lähes kaikilla, että vain vasemmistolainen politiikka edustaa yhteiskunnallista vanhurskautta. Siinä ajattelussa oikeisto oli hyväksikäyttäjä, sortaja, alistaja ja verenimijä porukkaa. Mutta kun poliittiset kysymykset sivuutettiin, niin niiden takaa löytyi monta Jumalaa kaipaavaa ihmistä, moni etsi Herraa ja pelastui. Paljon oli myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät olleet tulleet käsittämään sielun pelastuksen tärkeyttä ja Jeesus oli heille lähinnä esikuva hyvästä ihmisestä. Sen seurauksena he keskittyivät ajamaan poliittisia tavoitteitaan kristillisyyden kustannuksella. Kun siitä joskus huomautin, sain takaisin happamia arvosteluja.

Kristillinen kenttä julistaa usein enemmän politiikkaa kuin Kristusta. Usein kristillisväritteiset ohjelmat ovat vain poliittista moraalia vailla pelastussanomaa. Silloin ajatellaan, että oikein tekeminen pyhittää asiat ja armoa annetaan vain ansioituneille? Kaikki uutiset ovat nykyään täynnä politiikkaa ja se jakaa kansan mieliä puolesta ja vastaan. Osa kansasta on jatkuvasti kohotetussa valmiudessa hyökätä toisinajattelijoita vastaan. Osa taas siirtyy seuraavalle kanavalle, jos tarjolla on poliittinen katsaus. Kuka siis hyötyy kaikesta tästä? Ilmeisesti yhteiskunnallisesti aktiivit, kantaaottavat, tiedotusvälineet ja suunsoittajat, viihde? Politiikan tarkoitus on saada ihmisen oma mieli ja tahto julki päätöksenteossa. Siinä ryhmän etu on kovaa valuttaa tai sen eteen monet ovat valmiit uhraamaan rahaa, vaikutusvaltaa ja aikaansa. Toki taustalla on myöskin hyödyn tavoittelu, joka seuraa siitä, että mieleistään politiikkaa saadaan toteutumaan yhteiskunnassa. Politiikalla on kuitenkin vain välinearvo, olipa se minkä väristä tahansa. Se on vain ajallisten kysymysten ajamista enemmistön mielipiteellä läpi.

Jeesuksen opetuslapsiin liittyi useita kansallisuusaatteen miehiä ja heillä oli ajatuksena vahva juutalaisvaltio, josta roomalaiset miehittäjät heitetään pihalle. Mutta Jeesus ei missään vaiheessa antanut tällaiseen ajatteluun tukea. Päinvastoin, hän velvoitti antamaan anteeksi väärintekijöille ja rakastamaan vihollista. Jeesus puhui ystävällisesti miehittäjien kanssa ja siunasi heitä ja rukoili heidän puolestaan. Jeesus ruokki erimaalaisia ja kertoi ilosanomaa muualta tulleille. Hän ei yrittänyt korjata yhteiskuntaa tai lisätä hyvinvointia, poistaa eriarvoisuutta tai köyhyyttä. Hänen lähtökohtansa oli koko ajan Isän tahto, pelastaa ihmiset synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Kuoltuaan ja ylös noustuaan hän lähetti seuraajansa kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumia. Jeesus osoitti sanomallaan, että hän ei ole tullut kansallisuusaatteen pönkittäjäksi vaan pelastamaan kaikkia Jumalan luomia ihmissieluja eri kansoista, kielistä ja maista. Hän opetti uskovia astumaan ihmisten tekemien rajojen yli Jumalan sanaa seuraten.

Ulkomailla politiikka on joskus sotaisaa ja väkivaltaista taustavaikuttajien etupiiriä, jossa päämäärään pyritään vaikka tappamalla tai sulkemalla toisin puhujat vankilaan. Suomalaisessa politiikassa kielenkäyttö on joskus tosi kovaa ja julmaa, säälimättömästi ihmiset pilkkaavat ja nimittelevät toinen toisiaan. Samalla puolueet kehuvat saavutuksiaan ja mollaavat muiden vastaavia rakennelmia. Politiikan edustajat vastaavat yleensä kysymyksiin asian vierestä, eli he eivät sano juuri mitään tai sitten pyörittelevät sanat niin, ettei päällimmäiseksi jää kuin kyseisen puolueen hienot toteutumattomat tavoitteet. Tämä henki tarttuu kovin helposti myös uskoviin ja silloin pyritään vain lihallisesti taistelemaan hyvien asioiden puolesta ilman Pyhää Henkeä. Onko siis hyvä ollaanko pienen ihmisen asialla tai suuren rahan pyörittäjiä, jos ei ole Jumalaa johtamassa? Onko se hyvä asia, että hyvinvointi asetetaan korkeimmaksi tavoitteeksi, vaikka ihmiset ovat samalla marssimassa synteineen helvettiin?

 

Jeesus toi Jumalan valtakunnan keskellemme ilman politiikkaa, hän astui totuttujen rajojen yli ja kelpuutti kaikenlaiset ihmiset yhteyteensä. Hän pelasti afrikkalaisen, samarialaisen, roomalaisen siinä kun juutalaisen. Hän antoi fariseukselle synnit anteeksi ja otti lapset siunaukseensa. Jeesuksen isänmaalisuus ei pysynyt juudeassa, vaan hän lähetti palvelijansa kertomaan ilosanomaa koko asutun maailman alueelle. Jeesus ei tehnyt edes kirkkopolitiikkaa, hän ei neuvonut hylkäämään, vaan vaikuttamaan osallistumalla ja rukoilemalla. Eikö hän tiennyt, kuinka mätä juutalainen uskonto silloin oli? Kyllä tiesi. Siksi hän nostikin Jumalan sanan julistamisen ja kunnioittamisen suureen arvoonsa. Hän korvasi kaiken politiikan asettumalla itse keskushenkilöksi ja uhriksi. Kaikki politiikka katosi Gappatalla, Getsemanessa ja Golgatalla opetuslasten mielistä. Silloin heitä riisuttiin lihallisen mielen liikutuksista katsomaan Jumalan suunnitelmaan ja pettymys oli ensin sanoin kuvaamattoman suuri. Tuntui kuin kaikki olisi mennyt pieleen, mutta myöhemmin kirjoitukset alkoivat avautua heille ja siitä he puhuivat muillekin. Aikanaan evankeliumi tuli Suomeenkin, kun katolliset munkit uhrasivat elämänsä lähetystyölle.

Kristittyjen kesken politiikka ajaa lahkoutumiseen, jossa oikeassa olevat ohjaavat ja hallitsevat asioita. Jumalakin halutaan takuumieheksi omille ja ryhmän pyrkimyksille ja sen seurauksena ajatellaan, että kun jonkun asian takana on paljon väkeä huutamassa, niin se on hyvä? Raamattu opettaa taivaallista politiikkaa Fil.3:20-21. ”Mutta meillä on yhdyskuntamme (politeuma = kansalaisuus, yhteiskunta, kansalaisoikeus) taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi."

 

Usko on politiikan vastakohta, sillä usko on näkymätön ja laadultaan taivaallista ja jumalallista. Usko armahtaa vihollista ja siunaa vastustajaa. 1.Kor.2:13. Usko on elävä Jumalan voima, elävä Jumalan tunteminen, varma luottamus Jumalan armoon Kristuksessa. Heikkokin usko riippuu kiinni Kristuksessa, Vapahtajan ansiossa, haavoissa, kuolemassa, ylösnousemuksessa. Usko on osallisuutta Isän armahtavaan sääliin, rakkauteen ja osaan. Usko huokailee Pyhässä Hengessä Jeesuksen seuraan ja kulkemaan hänen seuraajanaan perille asti taivaan kotiin. Jumala sytyttää uskon särjetyssä sydämessä voimallaan ja vaikutuksellaan. Usko tuo uskovalle monet taistelut, kilvoitukset, kysymykset ja rukoukset. Tässä kaikessa uskova oppii luottamaan Jeesukseen ja tuntemaan häntä Herranaan, hän on päässyt Jumalan valtakuntaan, jossa on taivaallinen järjestys, tahto ja tavoitteet. Silloin selviää, että loppujen lopuksi on vain yksi lauma ja yksi Paimen. Kiitos Herralle!

Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! P.1

 

Matt.24:12. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. 

Snl.29:18. Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi. Onnellinen on lakia noudattava. 

Ps.119:165. Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule.

 

ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille... 1.Joh.1:2

Karjalan evankelinen herätys levisi pitäjästä pitäjään sata vuotta sitten. Se ja sen merkittävimpiin tulensytyttäjiin kuului Johanneksen Tikkalan kylässä asuva Juho Tikka, hyvin erikoinen mies.

Juho Tikka oli talon isäntä, matala Sakkeus-tyyppi, jonka tukka ajan tavan mukaan oli leikattu niskasta tasaiseksi. Mutta vaikka Tikka oli kooltaan pieni, niin hänen katseessaan ja puheessaan oli voimaa.

Juho Tikalla oli kolme poikaa: Aleksanteri, Antton ja Juho. Nämä pojat kävivät kesäisin Humaljoella rakentamassa purjelaivoja. Kun Tikka kävi poikiaan katsomassa ja tuomassa heille evästä, piti hän melko säännöllisesti sekä kylän väestölle että laivanrakentajille hengellisen puheen.

 

Paikkakunnalla oli aikaisemmin liikkunut laestadiolainen herätys. Juho Venäläinen niminen mies oli käynyt heidänkin seuroissaan. Mutta kun hän meni Tikkaa kuulemaan, pysäytti tämän puhe hänet uudella tavalla. Tikka puhui harvakseen, mutta niin voimakkailla sanoilla, että pienet pojatkin istuivat puhetta kuuntelemaan. Venäläinen tuli ratkaisevasti herätykseen ja uskoon v. 1908. Hänen tuntonsa tuska paisui niin ankaraksi, että hänen täytyi tehdä jalkaisin matka 15 kilometrin päässä asuvan Juho Tikan puheille. Siellä Venäläiselle kirkastui syntien anteeksisaaminen Jeesuksen veressä.

Venäläinen oli sitä mieltä, että Juho Tikassa oli samanlainen voiman henki kuin apostoleilla ja vanhan ajan profeetoilla. Tämän voiman henki kävi ilmi monella tavalla. Kerran Tikka oli matkalla Viipuriin. Johanneksen Kaijalan kylässä häntä vastaan juoksi tietä mies, joka oli karannut kahleista ja vaikutti vaatetuksensa sekä olemuksensa puolesta riivatulta, jollaisista evankeliumit kertovat. Kun tämä kahleista karannut mies tuli Tikan kohdalle, sanoi Tikka:

- Pysähdy!

Silloin mies pysähtyi ja jäi seisomaan huohottavana Tikan eteen. Tikka täyttyi silloin sellaisella voimalla, että hän rohkeni laskea kätensä tämän raivon miehen olkapäälle sanoen:

- Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinua, riivaava henki, lähtemään tästä miehestä.

Tämän kuultuaan mies alkoi vapista, kaatui maahan hengen kouristamana ja päästi suustaan vaahtoa. Tikka tarttui miestä kädestä, nosti hänet ylös ja julisti hänelle synnit anteeksi Jeesuksen veressä.

Kun miehen veljet ennättivät paikalle ja aikoivat sitoa hänet köysiin, tämä huomautti rauhoittuneena:

- Minua ei tarvitse enää sitoa, olen Jeesuksen verellä vapautettu ihminen.

Tämän jälkeen ei miestä pidetty enää köysissä. Venäläisen kertoman mukaan hän eli uskossa elämänsä loppuun asti.

 

Tikan sanojen voimasta todistaa toinenkin tapaus. Niihin aikoihin pidettiin Viipurissa harvinaisen suuria ja elävähenkisiä evankeliumijuhlia, joissa maallikoillekin annettiin puheenvuoro. Kun Juho Tikka puhui näissä Viipurin ulkoilmajuhlissa ja hänen puheensa vangitsi kuulijat, sanoi muuan pappismies:

- Tämä mies on nähtävä!

Pappi nousi kattoa vasten olevia tikapuita ylemmäksi nähdäkseen pienen, mutta voimakassanaisen miehen.

 

Tikka itse kertoi Venäläiselle, että hän oli elänyt jonkinlaista uskonelämää lapsesta asti ja ollut aina ehdottomasti raitis. Siitä huolimatta hänen täytyi tulla mielenmuutokseen. Hän sanoi päässeensä pois raskaan lain kuorman alta vasta sen jälkeen, kun käsitti Roomalaiskirjeestä sanat: "Vanhurskas on elävä uskosta". Nähtävästi oli Lutherin selitys apunaan.

Juho Tikan saarnoista tuli Kuolemajärvellä paljon ihmisiä elävään uskoon. Ja kun herätyksen keskelle käytiin kylvämään lakihenkistä evankeliumia, joka sitoi tunnot, nousi Tikka arkailematta vastustamaan eksyttäjiä. Omiatuntoja ei saanut hallita kukaan muu kuin sielujen ylkä, Jeesus Kristus.

Viipurissa toiminut Nuorukaisyhdistys oli saanut Juho Tikasta huomattavan jäsenen senkin takia, kun Tikka vastusti arkailematta myös sitä lihallista virtausta, mikä oli ottaa Nuorukaisyhdistyksessä ohjat käsiinsä.

Tikan suhde luterilaisen kirkon oppiin oli järkkymätön huolimatta siitä, että hän huomasi monien sielunhoitajien jakavan lampailleen "omaansa" taivaallisen leivän asemesta. Tällaisille paimenille hän oli joskus sanonut:

- Ajatelkaa, te olette vannoneet valan ruokkiaksenne Jeesuksen heikkoja karitsoita, mutta ette kuitenkaan sitä tee.

Tällaisten pappien puolesta hän kehotti seurakuntalaisia rukoilemaan. Tikan pojista Juho piti myös hengellisiä puheita, vaikka ei omannut isänsä lahjoja ja voimaa. Hän sai kutsun vanhurskasten lepoon evakkomatkalla Porissa.

 

Menkää julki julistamaan ristin riemusanomaa. Voitonsankarimme suusta Golgatalla kajahtaa: ”Täytetty jo kaikki on!” Siihen tyytyy rauhaton. virsi 426:2

 

»Se on viimeinen kerta, kun minä sinulle armoa tarjoan.»

 

Urho Arffman

Ollessani julistustyöntekijänä tulin tuntemaan monia merkittäviä alan vaikuttajia. Varsinkin vanhat sotaratsut olivat mukavia tuttavuuksia, joilta saattoi oppia paljon kyselemällä ja kuuntelemalla. Eräs edeltäjäni oli Urho Arffman. Hän eli vanhuuttaan Kuopiossa. Aikaisemmin hän oli ollut metsätyömies ja sananjulistaja lähinnä itä-Suomen alueella. Hän kirjoitti myös muutaman kirjan kokemuksistaan ja uskostaan Jeesukseen. Hänen kasvokuvansa edusti vanhaa saarnamiestä kirjassani ”Kristityn näköinen mies” kannessa. Eräässä tällaisessa hän kertoo kääntymisestään seuraavaa:

 

- Olinhan tosin monet, monet kerrat vaikeina aikoina elämässäni rukoillutkin, mutta jättänyt rukouksen, kun Jumala huojensi elämäni taakkoja. Olivathan varmaan monet ystäväni rukoilleet puolestani ja äitinikin uskon hänen varmaan useasti rukoilleen puolestani. Tapahtui muutos elämässäni. Herran sen teki, siis kaikki kunnia kuuluu Hänelle.

 

- Olin jälleen aloittanut juopottelun eräitten työtovereitteni kanssa Outokummussa lokakuun 17. päivän iltana, se oli lauantai. Vihdoin oli muistini sammunut niin kuin se usein jo sammuikin, ja sairautenikaan ei olisi juopottelua sietänyt. Olin kiristänyt vaimoltani melkein viimeiset rahat, kun omasta pussistani olivat rahat loppuneet. Olin taivaltanut niin sanotuille sen aikaisille poikamiesparakeille, joissa siihen aikaan hyvin usein juopoteltiin. En tiedä mistä syystä olin joutunut ulos parakista yöllä, mutta minä heräsin parakin kentältä yliluonnolliseen ääneen joka sanoi minulle:

»Täälläkö on sinun paikkasi, vai vaimosi ja lapsiesi luona»

Säikähdin kovasti tuota kuulemaani, ja mitään ei näkynyt. Nousin istualleni ja painoin päätäni sekä ajattelin menettäneeni järkeni. Kuuluu samassa uudestaan ääni:

»Se on viimeinen kerta, kun minä sinulle armoa tarjoan.»

Hätäännyin kovasti ja menin siihen parakkiin jossa olimme juopotelleet. Siellä olivatkin vielä juopottelukaverit pitkän pöydän ääressä ryyppäämässä. Minulle sanottiin heti ovesta sisään astuttuani, että sieltähän se mies tuleekin ja tarjottiin samalla viinalasia. Käteni olivat aivan ottamaisillaan lasista kiinni, kun yksi juopuneista nousi seisomaan ja alkoi laulaa:

»Vain yksin Jeesus, Hän mulle riittävi, vain Hänen luonaan tyyntyy sieluni jne.»

 

- Silloin tapahtui minun kohdallani se ihme, etten voinutkaan tarttua viinalasiin, vaan minun oli lähdettävä kiireesti kotiin. Kotiin tultuani minä itkien pyysin lupaa vaimoltani: »Äiti rakas, saanko minä näin huono isä tulla vielä kotiin.» Vaimoni vastasi minulle: »Koska minä olen sinua rakas isä kieltänyt kotiin tulemasta, saat tulla.» Minut nöyryytettiin itkien anteeksi pyytämään vaimoltani ja lapsiltani huonoa elämääni, jota olin elänyt heidänkin edessään.

 

- Olin pakotettu sen jälkeen menemään kamariin hetekan viereen polvilleni ja siinä jouduin olemaan rukouksessa seuraavan yönkin niin, että aamupuolella yötä putosivat kahleet ikään kuin romahtaen. Siihen jäi viinan ym. kahleet, mutta kuitenkin nousi asioita sydämelleni jotka olisi sielunhoitajalle tunnustettava.

 

- Aamulla sainkin minä kirkosta eronnut mies astella papin luo, jossa saatiin yhdessä Kristuksen eteen tuoda kaikki syntini. Ja tuon rakkaan sielunhoitajan kautta sain kuulla ylen kalliin synninpäästön sanan:

»Sinun syntisi annetaan anteeksi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen Pyhässä Kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä ja nimessä. Usko ainoastaan, niin sinä pelastut.»

- Keveitä olivat askeleet, kun papin luota lähdettyäni sain kuulla vielä jo ennakkotietona, että kyllä otetaan takaisin kirkon yhteyteenkin josta olin hapuillessani tullut eronneeksi.

Jeesuksen ääntä hellää halajan kuunnella.

 

Joskus kuulen ihmisten sanovan, että meidän aikamme on jotenkin poikkeuksellisen hienoa, sitten taas toiset marisevat ja muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Varmaan kummassakin on puolensa? Luin tuossa vanhaa kirjaa, jonka kirkon piispainkokous oli teettänyt 1923. Se arvioi sen aikaisia oloja Suomessa ja se oli painettu Sortavalassa. Eräässä otsikossa luki:

 

Valokohtia.... Aikaisemmin kerrottujen varsinaisen uskonnollisen elämän ilmauksien ja jumalanpilkan vähentymisen lisäksi mainittakoon tässä, että on monta seurakuntaa, joissa jokapäiväinen elämä on rauhallista; ihmiset avuliaita ja ystävällisiä, ahkeria ja raittiita. Kieltolakirikoksiakin on ihmeteltävän vähän. Maatyö pitää ihmiset ahkerina ja kurissa. Sodan jälkivuosina on siveellinen elämä korjaantunut joko uskonnollisuuden vaikutuksesta tai suojeluskuntain tarmokkaasta työstä. Vihkimättömiä pariskuntia on pantu syytteeseen tai kutsuttu pappilaan nuhdeltaviksi, josta useimmasti on ollut seurauksena avioliiton laillistuttaminen. Nurkkatanssien pitämisen ovat monessa paikassa kunnanvaltuustot sakon uhalla kieltäneet. Vanhanaikaista rehellisyyttä vallitsee vielä monin paikoin niin, ettei oviakaan tarvitse lukita. Kansa on vakavaa, kirkollista. Tehdasseuduillakaan kansa ei ole läheskään niin huonoa kuin luulisi. Joissakin pienissä kaupungeissa on paljon hyviä ihmisiä ja elämä verrattain rauhallista.

 

Hengellisestä elämästä kerrottiin: Uskonnollinen liike on jättänyt jälkeensä vain huulilla kerskaamista ilman siveellistä elämän muutosta, joten »kaikki ovat patentti-uskovaisia». Kuitenkin on maassa vielä paljon seutuja, varsinkin herännäisyysalueita, joissa esi-isiltä peritty jumalanpelko ja tapojen yksinkertaisuus vallitsee. Eikä ahkerasti kylvetty sanan siemen ole itämättäkään jäänyt. Moni hiljainen kristitty on saanut herätyksen kirkkosaarnasta tai ehkä jo konfirmatiohetkellä. Sellaisia on siellä täällä pitkin maata, vaikkei suurempia herätyksiä olisikaan ollut….

 

Selaillessa papiston antamia herätyksien ilmoituksia ja eri osista maata saamiani pappien kirjeitä, näyttää Suomen Siioni siltä kuin kytöä olisi siellä täällä valmiina pian leviämään laajemmaksi liekiksi, jonka loimua ei kuitenkaan vielä ole näkyvissä…. Elleivät seurakuntalaiset tule kirkkoon on pappien mentävä heidän luokseen…. Ikävällä on merkittävä, että kasteen halveksiminen kasvaa. Eriuskolaisten. periaatteellisia syitä täytyy kunnioittaa. Mutta kun jotkut sosialistiperheet ovat aiheen lapsensa kastamattomaksi jättämiseen saaneet siitä, että pappi ei ole suostunut antamaan lapselle sellaista nimeä kuin Warma kosto, se on jo törkeätä. Mutta paljon vielä kastetta pyhänä pidetään. Pitkiltäkin matkoilta tuodaan pienokaiset kastettaviksi, jos kohta viime aikoina ei niin nuorina kuin aikaisemmin. Arkkipiispa G, Johanssonin saarnoissa usein uudistuva ajatus: »Kasteen vaikutus tuntuu kautta ihmiselämän». Erittäinkin evankelinen suunta teroittaa kasteen merkitystä uskonnolliselle elämälle. SLEY on ollut siihen aikaan mahtava vaikuttaja: Evankelisen suunnan jäsenissä on paljon lämpimiä, hiljaisia kristittyjä,jotka rakastavat lähetystä ja pyhäkoulua, sekä SLEY:n Kolportörit ovat suorittaneet tuomiokapitulien vaatiman saarnaluvan; sellaisia on nyt 10. Yleensä ovat kolportörit saaneet puutteellisen pohjaopetuksen, joten kolportöri saarnan on pakko liikkua rajoitetulla alalla. Nuorten kristillinen yhdistys ilmoitti: »Jumala, joka on rukouksia kuuleva jumala, on lähettänyt henkensä niin, että herätys on suuri yhdistyksessä. Jumalan hengen herätystuulet ovat olleet niin voimakkaita, että pilkkaajat ja kieltäjät käydessään kokouksissa ovat voitetut Jumalalle ja ovat saaneet kokea rauhaa, jota yksin evankeliumi voi lahjoittaa syntiunestaan heränneelle syntiselle.»

 

1737 tehtiin sellainen päätös, että niitä, jotka jumalanpalveluksen aikana poistuvat kirkosta tai vaeltavat kirkonmäellä tai pappilan alueilla, rangaistakoon armotta ensi kerran vallattomuudesta tavattaessa pitämällä häpeätukissa yhtenä sunnuntaina niin kauan kuin jumalanpalvelusta kestää, toisen kerran kahtena sunnuntaina ja kolmannen kerran hairahtuessaan neljänä sunnuntaina

peräkkäin. Myöskin niitä, jotka eivät aikanaan tule kirkkoon, oli varoitettava ja rangaistava. 1769 päätettiin pitäjänkokouksessa yksimielisesti, että ne, jotka eivät saavu kirkkoon ennen synnintunnustuksen lukemista tai poistuvat ennen kuin siunaus on luettu, saavat maksaa sakkoa vähintäin 16 hopeaäyriä tai yhtenä sunnuntaina olla häpeätukissa.... 1794 on erään seurakunnan pöytäkirjassa määrätty 16 hopeaäyrin sakko niille, jotka joko itse ovat uineet tai hevosiaan uittaneet pyhäpäivinä.

 

Seurakuntaelämä on muuttunut huomattavasti noista päivistä, mutta onko se nyt parempaa? Onko Kristus kirkastunut, tuleeko ihmisiä uskoon, rakentuvatko he Jumalan elävästä sanasta? Tuntuu siltä, että meidän aikanamme ovat muut ongelmat ottaneet ison siivun parhaan kustannuksella. Synnin tähden meillä on tapana askarrella toisarvoisissa asioissa ja valhe maistuu monesti makeammalta kuin totuus. Viihde syrjäyttää uskon, sielun paijaaminen syrjäyttää hengen uudistuksen, kristillinen puuhailu syrjäyttää ihmissielun pelastuksen. Uskovaisuus muuttuu harrasteluksi uuden elämän kustannuksella. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei mitään tunnusteta enää synniksi. Sillä se karkottaa myöskin armon, joka luetaan vain syntisille. Lieneekö meillä helpompaa, vai valitammeko turhasta? Olisiko aihetta kiitokseen? Voisimmeko miettiä tänään, mitkä asiat ovat elämässämme kohdallaan? Ehkä iloitsemme Jeesuksesta, joka on Herramme ja Vapahtajamme, joka on voittomme tae, joka on ovi,tie, usko, rakkaus ja voima taivaaseen. Ehkä kokoonnumme yhteen kiittämään Häntä, joka on aina kiitoksen arvoinen.

 

1. Jeesuksen ääntä hellää halajan kuunnella. 

Kuiskaile vielä kerran: "Ain olen luonasi."

Sanasi sielulleni lohtua tuokoon ilolla, 

että laulan kiitosta Karitsan.

 

Kuoro: Armahin Jeesus kuiskaa ain' yhä uudestaan: 

"Vereni syntis' poistaa, vapaana olla saat. 

Kerro, oi kerro vielä hetkinä hiljaisin: 

Luonasi tahdon olla, en jätä milloinkaan."

 

2.Lapsesi Herra siunaa tietäsi kulkemaan. 

Totisin nöyrin mielin opeta valvomaan. 

Pilvissä saavut kerran omias noutamaan. 

Minutkin korjaa silloin luoksesi kiittämään.

 

3.Vaeltaa jospa voisin kunniaks' Herrani. 

Kaikkeni että toisin Hänelle uhriksi. 

Irroita maailmasta, minunkin syömmeni. 

Tulesi taivahasta lähetä päälleni.

 

 https://www.google.fi/search?sca_esv=d721955a60ea707d&sxsrf=ADLYWIJgQvf3P6_e5AEpRa6cbsKtwA7TKw:1717568645906&q=Jeesuksen+%C3%A4%C3%A4nt%C3%A4+hell%C3%A4%C3%A4+halajan+kuunnella.&source=lnms&uds=ADvngMj4lc9dmvkXNWO6fcnqFXwsW_ylHr1GrtekwEVVbCImIZydpIcRHionWzeYNjGmgEhWBHGXX7YbOHRZDFZSwZk-4Sg_9a6ZirBDFcvH_-6uUE2n781NaHj0FtI_A6kzbYQsjd65U0VfvHXDtaMJGu4lmqNTJ648twrb3USDzi2G3iWqE_rX-6dzAuGwrIExk4ReSX1UoSZzvrC7jdvdx4m9khHXGm8MxReoCixrnNDGGn6f0aARKO1NAR-bArVWTI9WJgSFQD15mt6659_jZo-e7lliVhv_PKAa3tUC6t0v3xa7xNauclc8n_5lptmiBmhwruHJ&sa=X&ved=2ahUKEwi10JDo6cOGAxV2PhAIHadELrMQ0pQJegQIChAB&biw=1737&bih=956&dpr=1#fpstate=ive&vld=cid:2452e3e9,vid:gpUDCh6PM3Q,st:0

 

rukous: Herra, Jeesus, näyttää siltä, että jokaisella aikakaudella ovat omat vaivansa ja kaikkina aikoina samat synnit kukkivat kuin rikkaruohot kesäisellä nurmella. Emme ole jalostuneet, pyhittyneet tai tulleet paremmiksi. Auta siis meitä, sinä suuri esirukoilijamme, pelastajamme ja parantajamme. Vaikuta jokaisen tämän ryhmän ystävänsydämessä, kotona, sukulaisissa, työpaikalla, naapureissa, seurakunnissa; vaikuta uutta elämää, iloa, valoa ja vanhurskautta, taivasikävää, uskovien yhteyttä, armolahjoja,sinun tuntemistasi. Suo meidän pelkäämättä aina seurata sinua kaikkialle. Varjele meitä luottamasta itseemme.