lauantai 27. huhtikuuta 2013

Vain yhden pultin varassa?


Olin lähdössä saarnaamaan Ikaalisiin, oli pyhä aamu, aurinko paistoi ja mieli oli iloinen. Kaarsin autolla Kangasalan keskustasta moottoritielle hyvää vauhtia ja aikaa oli riittävästi ehtiäkseni ajoissa perille. Liikenne oli vähäistä. Silloin auto alkoi täristä ja outo kolina sai minut mietteliääksi. Ajoin kuitenkin kilometrin verran vielä, mutta ääni vain paheni. Seuraavan liittymän kohdalla ajoin tien sivuun ja lähdin tarkistamaan ongelmaa. Huomasin, että vasen etupyörä oli melkein irronnut akselistaan. Sen viidestä pultista vain yksi piti pyörän vielä kiinni autossa. Silmäilin tielle ja löysin auton läheisyydestä kolme pulttia. Kävelin 10 metriä takaisin päin ja löysin vielä yhden irronneen pultin. Minulla ei ollut sopivaa kiintoavainta autossa, koska kesärenkaitteni pulttikoko oli hieman pienempi? Soitin vaimolleni ja kerroin ongelman. Hän lähti kohta tuomaan minulle työkalua onnettomuuspaikalle. Kiristin pultit ja syöksyin taas tielle. Ehdin nipin napin kirkkoon ja virittäydyin toiseen tunnelmaan. Päivätilaisuudessa kerroin kansalle, että tuloni heidän luokseen oli tänään vain yhden pultin varassa.

Julistustyössäni on menossa kolmaskymmenesviides vuosi ja yleensä olen päässyt onnellisesti sananpalvelukseen. Muutama kerta on ollut kovien koettelemusten tähden siinä sun kiikulla. Mutta olen kokenut, että Herra on pitänyt minusta huolta niin, että olen voinut julistaa hänen sanaansa milloin missäkin. Edellä kerrottu tapaus kuitenkin osoittaa, ettei kannata pitää mitään itsestään selvänä näissä hommissa. Meillä on vastustajia ja vihollisia, olosuhteet muuttuvat, koneet menevät rikki ja joskus muisti pettää. Olemme siis hyvinkin jumalan varassa, aina ja kaikkialla. Kiitos hänelle.

Olen ajatellut tämän tapauksen innostamana, että uskovan elämäkin on tällainen viiden pultin kokonaisuus, Raamatun mainitsema elämänpyörä. ”….sytyttää tuleen elämän pyörän….” Jaak.3:6. Se on ihmisen elämä, suunta ja tarkoitus, sisältö ja toiminta. Sen rakenne on suurin piirtein samanlainen jokaisella uskovalla, mutta siihen suhtautuminen on hyvin erilainen. Se ohjaa kulkuamme ja meidän elämämme rakentuu sen liikkeisiin. Jos elämänpyörä alkaa viipottaa tai siihen tulee häiriö, se näkyy ja kuuluu ja muut voivat vain odottaa, koska se kaatuu lopullisesti?

1. pultti on pelastuksen riemu. Jokainen uskoon tullut saa nauttia pelastuksen riemua, kun hänelle selviää taivaallinen salaisuus: että hän on autuas Jeesuksen suuren uhrin perusteella ja että hän saanut siirtyä Jumalan valtakuntaan täysillä oikeuksilla Jumalan lapseudesta. "Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla" Ps.32:7.  Mutta vuosien kuluessa ilo hiipuu ja alkuajan hehkutus muuttuu suitsevaksi kynttiläksi. Se palaa pikku hiljaa, jos aina ollenkaan. Ei ole kehumista, ei esimerkillisyyttä, ei voittoisaa vaellusta, ei iloista todistusta, ei kristityn vapautta. Vain ryömimiskaista näyttää olevan tarjolla ja matkanteko hidastuu päivä päivältä. Viholliset odottelevat kuin saalista havittelevat korpit lähitienoolla, milloin uskova on enää pelkkä raato, hengellinen fossiili….. ”….ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.” Hebr.4:1. Kun pelastuksen riemu on poissa, jää vain tyhjä katse horisonttiin.

2. pultti on hengellinen kokemus. Uskovaisuus on ihmeellinen ja salattu asia, joka avautuu Jumalan järjestyksen ja aikataulun mukaan. Siihen liittyy etsiminen, löytäminen, yllättyminen ja kokemus. Ainutlaatuinen kokemus on eliniän mukana ihmisen vaelluksessa ja se saattaa motivoida vuosikymmenten ajan hänen valintojaan. Moni todistaa tuota samaa kokemustaan vuodesta toiseen. Se on parhaimmillaan aito Jeesuksen ja syntisen kohtaaminen, josta seurauksena on hengellinen herätys ja pelastuminen. ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi,” Apt.26:15-16. Mutta usein tämä kokemus ei saa mainittavaa sijaa uskovan mielenmaisemissa ja niin hän luopuu siitä pikku hiljaa. Ja mitä kauemmas kokemus jää, sitä epätodellisemmalta se vaikuttaa, sitä vähemmän se ohjaa valintoja. Kun se on poissa, se ei vaikuta mitenkään.

3. pultti on Jumalan rakkauden vaikutus. Synnin painojen alla kamppaileva löytää Kristuksessa puolustajansa, joka kaikkien yllätykseksi oli valmis uhraamaan itsensä saadakseen syntisen sielun omakseen. Näin Jumalan rakkaus vuotaa ylijärjellisellä tavalla sydämeen ja hylätty mieli tulee hoidetuksi, levoton sielu löytää Jeesuksen rauhan. ”Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin.” 1.Joh.3:1. Iloissaan uskova kertoo siitä kaikille ja kuvailee Jumalan hyvyyttä ja rakkautta kaikille kiinnostuneille. Onhan hän astunut sisälle Jumalan salattuun valtakuntaan ja tullut osalliseksi kuninkaan voitosta. Iloissaan hän laulaa yhä uudestaan Golgatalla kohdattavasta Kristuksen sovitustyöstä, Vapahtajan uhrista ja veren voimasta. Mutta joskus Jumalan rakkaus haihtuu pois ihmisestä, kun kiusaukset, elatuksen murheet, vastoinkäymiset ja koettelemukset kohtaavat häntä. Kuitenkin paljon useimmin tuo ainutlaatuinen rakkaus hiipuu, kun menestys, rahan paljous, tavaran ahneus, tai nousuhumala sattuvat kohdalle. Kun näin käy, ei rakkautta enää ole, se on kuollut pois. ”….mitä on minun tehtävä sinulle, Juuda, kun teidän rakkautenne on kuin aamun pilvi, kuin varhain haihtuva kaste?” Hoos.6:4. Kun Jumalan rakkaus on poissa, jää vain ihmisen rakkaus – ja se ei ole paljon mitään.

4. pultti on uskovien yhteys. Erilaiset yhteisöt ovat aina paikanneet ihmisten sosiaalista yhteenkuuluvaisuuden tarvetta. Myös kristillisyyden suuri lahja on uskovien seurakuntayhteys, veljellinen rakkaus, toisista uskovista huolehtiminen, välittäminen ja hoivaaminen. ”Tervehdys Tryfainalle ja Tryfosalle, jotka ovat nähneet vaivaa Herrassa. Tervehdys Persikselle, rakkaalle sisarelle, joka on nähnyt paljon vaivaa Herrassa.” Room.16:12  Se on Jumalan Pyhän Hengen rakentavaa työtä, jossa uskovat liitetään tuntemattomien ihmisten seuraan, yhteyteen ja siunataan Kristuksen kautta ihmeellisellä rakkauden yhteydellä. Mutta uskovien yhteys ei ole ihmisten tekemisen tulos, vaan siihen tarvitaan aina Kristuksen vaikutus, sana ja Henki. Siksi sielullisuus hajottaa seurakunnat ja vie uskovat kauas toinen toisistaan. Alkuajan sinisilmäisyys muuttuu teräväpiirtoiseksi arvosteluksi ja toisten vikojen osoitteluksi, jossa puolustetaan vain omaa kunniaa. ”Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?” 1.Kor.3:3. Kun vetäytyminen on tarpeeksi pitkällä, ei yhteyttä enää ole ja moni uskova vaihtaa vanhat uskonystävänsä kääntymättömiin maailmanihmisiin.

5. pultti on Raamatun sanan lupaukset. Joskus käy niin, että em. huolimatta Raamattu ja sen ilmoitus kestävät uskovan elämän myrskyissä kirkkaana valona, joka ohjaa armahdettua elämän tietä pitkin. Uskova saa armon vilauksia rajoitetusti, mutta riittävästi. Jos tämä pultti pettää, suistuu tieltä. Mutta vaikkei olisi muuta kuin tämä yksi pultti, uskova pysyy hengissä ja uskossa sen varassa. Herran elämä ja lupaukset tuovat toistuessaan ihmeellistä uskoa ja rauhaa levottomaan mieleen. ”Elämän puu on se (Jumalan viisaus) niille, jotka siihen tarttuvat; onnelliset ne, jotka siitä pitävät kiinni.” Snl.3:18. Usein oma järki ei riitä, tunteisiin ei voi luottaa ja tahtoa ei ole; silloin pitää lukea Jumalan sanaa ja ammentaa sen iäti kestävästä aarteistosta itselleen virvoitusta ja elämän leipää. Yksinäisyys on hyvä asia, jos se vie ihmisen Kristuksen luokse, jos hän oppii silloin rukoilemaan Herraa, tavoittamaan näkymättömiä uskon kautta. ”…tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu…” 1.Tim.6:12. Joskus on takerruttava Kristukseen kaikin voimin ja irrotettava otteensa kaikesta muusta, muuten tulee hengellinen uneliaisuus ja kuolema. Kuinka ihanalta tuntuvatkaan silloin Raamatun sanan äänet, kun ne kumisevat särjetyssä sydämessä uskovan ollessa henkitoreissaan. Usko kestää tämän yhdenkin pultin varassa.

Kiitos olkoon sinulle, taivaallinen Isä, että olet ajatellut meitä kurjia ihmisparkoja ja tehnyt meille elämänpyöräämme valmiit pultit, joiden kautta olemme yhteydessä sinuun. Kiitos, Jeesus, että ylläpidät uskoa, toivoa ja rakkautta meistä huolimatta; sekä etsit jatkuvasti heitä, joilla on pultit löysällä tai peräti irronneet, joiden elämän pyörä on pysähtynyt pimeyteen, jotka eivät hallitse enää omia asioitaan, jotka hapuilevat puoleesi, jotka kaipaavat elävää sanaa sinun suustasi, jotka valittavat ja huokaavat. Muista myös heitä, jotka ovat täysin hengellisesti kuolleita ja luopioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti