Etäyhteyttä

Tunnen monia ihmisiä, jotka käyttävät paljon mediaa tiedotukseen ja ystäväpiirinsä yhteydenpitoon. Muutamilla se on ainoa tapa pitää yhteyttä yllä? Heidän piiriinsä saattaa kuulua tuhansia ystäviä, jotka kommentoivat ja lukevat / katselevat heidän arvomaailmaansa. Tämä mediakulttuuri on korvaamassa monille ystävien puutteen ja yksinäisyyden. Ei ihme, että he ovatkin jatkuvasti netissä, sillä se luo jonkinasteisen läheisyyden tunnun Ihminen ajattelee muidenkin tietävän hänestä ja kuuluvansa ystäväpiiriin, hyväksyttyjen joukkoon. Sillä korvataan myös kylässä käyminen, koska se on vaivalloista ja siihen liittyy intiimimpi yhteys, keskustelu kasvoista kasvoihin ja toisen kuunteleminen, rukoileminen, hartaus ja Jeesuksesta todistaminen.

Nykyään on muotia erikoistuminen – myöskin uskossa. Tavallinen, perinteinen Raamattu-usko, Kristus-usko ei ole mitään, ellei siihen liity jotain extraa? Varpusparviusko ilmenee aina, kun on tarjolla jotain uutta ja ihmeellistä, muodin huipulta, julkisuudesta tai ulkomailta. Sitä tullaan hetkeksi ihmettelemään, mutta mielenkiinto loppuu pian, kun se ei oikeastaan ollutkaan mitään; ja niin varpuset lentävät seuraavan ihmettelyn aiheeseen. ”Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne; sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on.” Fil.2:20-21 Jokainen ikäryhmä tarvitsee oman lisänsä suostuakseen kristillisyyteen, vain mummot ovat tyytyväisiä, sillä heillä ei ole enää varaa vaatia muutoksia? Erikoisuuksiin kuuluvat myös erilaiset harrastustoiminnot, jotka valjastetaan kristillisyyden mielenkiintoa herättämään. On omat ryhmät  opettajille, liikemiehille, motoristeille, koirankasvattajille, luonnonsuojelijoille, sinkuille, aviopareille, englanninkielentaitoisille, urkumusiikinystäville, gospel-rokkareille, kuorolaulajille, karismatikoille, alatienkulkijoille, juutalaisuudenymmärtäjille, ekumeenikoille, hiljaisuutta janoaville, korkeakirkollisille, messukävijöille, uudistajille, vanhoillisille jne. Luulisi jokaisen löytävän mieleisensä luukun ja innostuvan, mutta usein käy niin, ettei kristillisyyttä ole siellä siteeksikään, vaan toisarvoiset asiat ovat ottavat hallitsijan paikan. Seurauksena on, että Kristus sysätään Herran paikalta ja ihminen alkaa taas heilumaan omien mielenkiintojensa tavoittelemiseksi.

Jos Jumala jää kovin etäiseksi, on vaikea solmia kestäviä ihmissuhteita ja ylläpitää niitä. Avoliittokin voi olla joskus puolisoiden välillä jatkuvaa pakenemista, työhön, harrastuksiin, vastuuseen ja vastuuttomuuteen, tarpeellisiin ja tarpeettomiin menoihin, ja vain yöllä he kohtaavat, mutta silloinkin vain takapuolet koskettavat hetkellisesti toisiaan ja niin ajatellaan, että pitäisi ostaa leveämpi sänky - taas erotakseen ja uinahtaakseen, herätäkseen uuteen päivään paetakseen yhteyttä ja rakkautta.

Minulla on monia ystäviä, jotka tervehtivät iloisesti tavatessamme, mutta he eivät koskaan tulisi meille kylään, eivätkä myöskään pyytäisi minua kylään kotiinsa. Siispä on vain hyväksyttävä tällaiset pinnalliset ystävyydet ajatellen, että kai niilläkin on oma merkityksensä. Uskon, että Jumala voi korjata synnin aikaansaaman välirikon ja eheyttää ihmissuhteet. Olen nähnyt niin käyvän. Mutta se vaatii rehellisyyttä ja totuuden paljastavaan valoon tulemista. ”Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt.” 3.Joh.11. On hyväksyttävä se, että itse on pakenija, rakkaudeton, välinpitämätön ja itsekäs, mutta tarvitsee kipeästi Vapahtajaa.

Moni uskova elää Jumalan kanssa avoliitossa, se tuntuu varmemmalta ja itsenäisyys säilyy? Ei liikaa sitoumuksia, ei lupauksia, ei uhrautumista, ei itsensä kieltämistä, ei kaitaa tietä, ei Raamattu-uskollisuutta, ei seurakuntasidonnaisuutta, ei omaa jumalanpalvelusta, ei omaa säännöllistä seurakunnankokousta. Kuitenkin on halu pitää siedettävät välit taivaaseen, mutta sinne ei ole kiirettä – ehkä sitten viimeisellä junalla, kun on kaikki haaskattu? Avoliitto ei sisällä myöskään perintöoikeutta, joten Jumalankaan ei tarvitse sitoutua tällaisiin hiippareihin kovin vakavasti. Avoliittolainen voi myös kärkkyä aina uutta suhdetta ja jättää vanha taakse hetkessä, eikä tunnu missään, eikä maksa mitään. Tunnuksena voisi olla: Kerran mäkin olin uskoss?

”Ole luja, ja pysykäämme lujina kansamme puolesta ja meidän Jumalamme kaupunkien puolesta. Tehköön sitten Herra, minkä hyväksi näkee.” 2.Sam.10:12. Rakkaudessa on ihmeellinen voima, se eheyttää sisintä ja tuo hyvää oloa koko olemukseen. Mutta jos ei ole sitä saanut, ei voi sitä antaa muille. Tässä hiljattain sain pitkän vuodatuksen vanhukselta, joka koki saaneensa vain vihaa, vääryyttä ja rakkaudettomuutta osakseen täysin aiheetta. Olin aivan sanaton tämän tiedon edessä, säälin häntä ja ajattelin mahdollisia korjauksia löytämättä kuitenkaan helppoa ratkaisua tilanteeseen. Niin minä katsoin Jeesukseen ja huomasin, että hän rakastaa meitä ja kutsuu syliinsä syylliset ja katkerat, epäonnistuneet ja vialliset, kurjat ja kenkut. Ilman Jumalan rakkautta ihminen kuolee toivottomuuteen, murheisiinsa ja epäuskoon. ”Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.” Jer.31:3

Jeesus, sinä väärinymmärretty ja -kohdeltu Herrani, auta meitä tämän ajan ihmisiä elämään uskossa. Muuten meistä tulee vain päiväperhosia, jotka hetken liihottelemme siivet värikkäinä näyttävästi, mutta seuraavassa hetkessä joku varpunen  syö meidät. Tule koteihimme, sydämiimme, seurakuntiimme, avioliittoihimme, ihmissuhteisiimme, anna meille taivaallista valoa sanasi rikkauksista, että voisimme valaistuina kulkea onnellisina ilman pelkoa edeltävalmistetussa suunnitelmassasi. Varjele meitä etäyhteydestä kanssasi, vaan tule lähelle, sisälle, hallitsija.