torstai 1. elokuuta 2013

Armonvaras


Papin herääminen omantunnon puhtauden vaatimukseen ja Jumalan sanan synnyttämään paineeseen on saanut runsaasti tilaa tiedotusvälineissä.  Tosin siellä kerrottiin (otsikoitiin) papin puhuneen asiattomia, vaikka puhe sisälsi suoria lainauksia Raamatusta? Imatran seurakunnan kirkkoherran sijainen, pastori Ritva Tamminen sanoo HS:lle: – Kyseisen henkilön käyttäytyminen tuli yllätyksenä. Eikö hänellä ollut muuta sanottavaa asiasta, eikö hänellä ollut tapauksesta mitään hengellistä arviota? Kyllä Jumalan sana poljetaan näköjään suruttomasti ja hylätään se ainoa, mikä voisi ihmissielun pelastaa? Ei siis mitään uutta! Mutta toivoa sopii, että pahamaineisessa Imatran seurakunnassa, jossa on aiemminkin ollut jo suurta sekoilua, tapahtuisi hengellinen herätyksen aika. ”Käänny, Herra, vapahda minun sieluni, pelasta minut armosi tähden.” Ps.6:5. Mielenkiintoista nähdä, miten kirkollinen vapaapalokunta selviää tästä tulesta, saavatko sammumaan, vai leviääkö?

Eräänä aamuna toimittaja pakinoi aiheesta ”Onko armo kadonnut kirkosta”. Kuuntelin mielenkiinnolla tuon vuodatuksen ja huomasin sen muuttuneenkin aamuvihjeeksi, jolla hoidetaan yhteiskunnallisia asioita ja muokataan ihmisten ajatuksia enemmistön suuntaan. Luulisi, että tuollaisen aihevalinnan ollessa pöydällä, olisi edes sanalla viitattu Raamattuun tai luterilaisuuteen, mutta lopputulos oli säälittävää, surkeaa pimeyttä, jossa olisi kyllä tilausta isompaankin uskonpuhdistukseen. Noin tietämättömän ihmisen nostaminen ääneen, oli todellinen emämunaus. Mutta nykyään voi kuulla kristillisyyden nimissä lähes mitä tahansa. Pakina olisi voinut olla otsikoitu ”äänestän lisää valtaa synnille armon kustannuksella”.


Nykyinen tiedonvälitys käyttää valtaansa vääristämällä totuuden ja edistämällä valhetta antaessaan sellaisen kuvan, että ihminen voi tehdä Jumalan sanan vastaisesti joutumatta tuomituksi. Kaiken kukkuraksi se pelastaa ja autuuttaa ihmiset tekoineen, vaikka nämä elävät vielä julkisynnissä. Ja että sekoitus olisi oikein pohjamutia myöden valmis, ilmoittaa kirkon johto olevansa samaa mieltä. Ei ihme, jos väki on sekaisin ja oikean ja väärän raja hämärtynyt. Ajatella, jos liikenneministeriö ilmoittaisi, että ajetaan joka toinen päivä vasenta puolta liikenteessä ja jos siltä tuntuu, niin muutetaan ajosuunta mielen mukaan milloin vain? Seurauksena olisi kaaos!

Nykykäsityksen mukaan armo tarkoittaa kaiken sallimista, synninsuosimista ja inhmillisten viettien hulvatonta menoa sanasta piittaamatta. Arkkipiispakin ilmoitti uutisissa, ettei Raamattu ole lakikirja ja muutama fiksunoloinen teologi lisää, ettei Raamattu ole luonnontieteen oppikirja. He eivät kuitenkaan tiedä itsekään, mikä Raamattu on. Tosiasiassa Raamattu on edelleen sekä lakikirja että luomisen oppikirja mitä suurimmassa määrin. ”Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.” Job 9:15.  Jos Raamatun laki ei ole voimassa, niin silloin voidaan iloita jokaisesta, joka vapaasti rikkoo avioliiton, tekee huorin, varastaa, tappaa, valehtelee, palvoo epäjumalia, ym. ja heille kuuluu tämän opetuksen mukaan armo ilman mielenmuutosta pelkän synnillisen taipumuksensa vuoksi. Todellisuudessa nämä ovat aronvarkaita ja kulkevat kuoleman tietä ikuiseen tuhoon. Sama koskee kehitysoppia: jos olemme kehittyneet tällaisiksi, on syy täysin Luojan ja me voimme toteuttaa (kehittää) omia himojamme edelleen aivan armosta käsin.

Nyt kuitenkin on niin, että jos ei ole syntiä, ei ole armoakaan. Jos ihminen ei tule syntisenä Kristuksen armahdettavaksi, hän joutuu helvettiin. Armo ei ole joku hauska lisä, jota kirkollisesti levitetään kuin penkkaripäivän karkkeja kadunvarsilla hurraaville. Armo on syvimmiltään suuri Jumalan rakkauden meri, joka avautuu katseltavaksi uskonsilmin Golgatalla Kristuksen uhrissa – ja vain siinä. ”Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala!…. Säilytä armosi niille, jotka sinut tuntevat….” Ps.36:8,11. Armo annetaan vain tuomitulle, syntinsä tunnustavalle ja Jumalan puoleen kääntyvälle ihmisille. Armoa ei anneta sellaisille, jotka tahtovat elää synnissä ja vastustaa Jumalan sanaa. Ilman parannusta armo on täysin ihmisen ulottumattomissa oleva asia. Suomessakin armon saa vain uskomalla Jeesukseen, sitä ei jaeta yleisradion tai lehdistön suosikkilistan mukaan.

Laestadius, Lapin herättäjä, oli viisas mies, jota kannattaisi kuunnella, ja jolla olisi tilausta myöskin meidän ajassamme. Hän kirjoitti aikoinaan kirjassa Hulluinhuonelainen: - Armon varas eli kuolleen uskon kannattaja ei halua alistua oikean uudestisyntymisen vaivaan, hän haluaa tulla uudestisyntyneeksi ilman katumusta, ilman omantunnon tuskaa ja sydämen ahdistusta. Hän vetoaa vain Kristuksen ansioon. Mutta aivan nurinkurisessa järjestyksessä. Ilman kipua ja ahdistusta, ilman Jumalan mielen mukaista murhetta eivät näet Kristuksen opetuslapsetkaan voineet uudestisyntyä…. Siinä on juoni, että armon varas kuvittelee olevansa uudestisyntynyt kasteessa kerta kaikkiaan, hän luulee, ettei hän tarvitse enää muuta uutta syntymistä…. Jos uusi syntyminen olisi sellainen työ, joka voisi tapahtua ihmisen tietämättä, ei olisi kummakaan päästä taivaaseen….  ”Jumala, ota korviisi minun rukoukseni, älä kätkeydy, kun minä armoa anon. Kuuntele minua ja vastaa minulle. Minä kuljen rauhatonna murheessani ja huokaan, koska vihamies huutaa ja jumalaton ahdistaa; sillä he vyöryttävät minun päälleni turmiota ja vihassa minua vainoavat. Sydämeni minun rinnassani vapisee, kuoleman kauhut lankeavat minun päälleni. Pelko ja vavistus valtaa minut, pöyristys peittää minut.” Ps.55:2-6.

Kun siis ihminen menee ottamaan armon omin lupineen, hän syyllistyy armon varastamiseen, tai oikeastaan luulee tekevänsä oikein. Todellisuudessa hän ei ole armoa saanutkaan, vaan tuomio ja Jumalan viha pysyy hänen päällään edelleen. Sillä jokainen, jonka elämässä ei ole Jeesusta, kulkee Jumalan tuomion alaisena. ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” Joh.3:36. Moni elää elämänsä ajatellen kelpaavansa itsessään Jumalalle ja hyväksyttynä tekoinensa, mutta on vain valheen vallassa matkalla kadotukseen. On oikeastaan ihan sama, onko ihminen suuri syntinen, rikollinen, tms. tai omavanhurskas, joka yrittää kuitata itse elämänsä töppäilyt.

Armo tunnetaan vain sisältä käsin, sen olemuksesta ja hengestä. Siksi siitä voidaan puhua niin paljon turhaa ja väärää, joka vie vain kauemmas itse asian olemuksesta. Toisaalta armon saanut, voi todistaa siitä. Silloin syyllinen hyväksyy olevansa väärässä ja sen, että Jumala on oikeassa. Armon saa, kun pyytää sitä Jumalalta. Hän ohjaa etsijän Poikansa luo, sillä Jeesuksessa Jumalan armo on ilmestynyt maailmaan ja lepää Hänessä edelleenkin vaikuttavana Pyhän Hengen työnä. Kun ihminen tulee syntisenä Vapahtajan luo, hän löytää levon sielulleen. Armoa ei voi ottaa, mutta Herra antaa sen ihmiselle, kun on tämän tutkinut ja arvioinut. Jumalan edessä ei vilpistellä, eikä vedetä välistä, kaikki falski palaa poroksi, kaikki tekopeli murenee, kaikki ylpeys murtuu, kaikki ihmistyöt ovat kuin kesäheinää, pelkkää omavanhurskautta ja silmänlumetta. Armo ei löydy ylhäältä vaan alhaalta. Sitä ei pidä yrittää kurkottaa, koska se tarjotaan vain nöyryytetyille ja heikoille, sairaille ja syntisille. Armo vaatettaa riisutun, armo juottaa janoisen, armo antaa ilon surulliselle, armo avartaa umpikujassa, armo nostaa kuolemasta elämään, armo antaa ihmiselle arvon – Kristuksen arvon, nimen ja lahjat. "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,” Room.3:23-24.

Voi, Herra, miten pimeä on maailma ja aikamme kristikunta, johon olet laittanut meidät asumaan, miten riippuvaisia me kaikki olemmekaan sinusta ja Raamatun sanasta, jonka olet antanut meille totuuden valoksi. Anna kirkolle herätys ja ravistele se ruususen unesta näkemään suuri vastuunsa kantaa pyhää nimeäsi tässä ajassa. Anna seurakunnan työntekijöille pisara uudenelämänvirrasta, että uudistuisivat ja virkistyisivät vastuuseen ja valvomiseen. Ilmesty keskellemme, että voisimme vastaanottaa veresi armon puhdistuaksemme kaikesta synnistä nyt ja ikuisesti. Anna uusi vahva henki kuolleen uskon kannattajille ja kirkas valo Golgatalta armon varkaille, että näkisivät sinun suuren kärsimyksesi ja vaivasi, pelastuksesi syvyyden, taivaskutsun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti