Ajoin eräänä päivänä Tampereella linja-auton perässä ja sen
takaseinässä luki: Tilausmatkat taivaaseen. Ajattelin nähneeni näkyjä, sillä
omat ajatukset muokkaavat joskus tahtomatta lukujani. Luulin lukeneeni siis
väärin, koska se on tavallista ikäisilläni ihmisillä, mutta tarkemmin
katsottuani huomasin, että kyllä siinä oli niin kirjoitettu. Minne tuo bussi
oli menossa ja mitä kyyti maksoi? Se oli raflaava mainos, jolla
matkailuyrittäjä yritti kiinnittää mielemme haaveisiin. Kuvittelin, että kyse
olisi voinut olla jostakin lentofirmasta, jonka pitäisi saada asiakkaita
halpalentomatkoille mukaan? Tai sitten kyse oli uudesta seurakunnasta, joka ei
säästänyt visioitaan, vaan pyrki tavoittamaan kaikki mahdolliset pelastuksen
tarpeessa olevat etsivät ihmiset, jotka olivat pudonneet jo aikaa sitten
kirkkoreestä? Tai sitten jonkun jo tunnetun paikkakunnan nimi oli muutettu
rekisterissä nimelle Taivas?
”Herra on pystyttänyt istuimensa taivaisiin, ja hänen
kuninkuutensa hallitsee kaikkia.” Ps.103:19. Hengellisesti ajatellen
taivasmatkaa ei voi tilata, mutta anoa kylläkin. Tilausmatka on asiakkaan
mukaan räätälöity, yksityinen ja itse maksettu, joten se ei myöskään täytä
hengellisiä kriteereitä. Ihmiset eivät myöskään voi hallita näitä kysymyksiä,
eikä ole meidän päätettävissämme, kuka pääsee taivaaseen, sen tekee Jumala
itse. Kristittyinä voisimme kyllä ajatella ko. mainosta eräänlaisen
kausiteemana tai herätteenä ajattelemaan uskonasioita. Silloin se palvelisi
missiona, joka kutsuisi ihmisiä Jeesuksen luokse. Suoraan taivaaseen ei kukaan
pääse ilman Jeesusta, ilman parannusta ja ahdasta porttia. Taivaaseen ei ole
oikotietä.
Itse olen ollut työkseni markkinoimassa taivasmatkoja yli 34
vuotta vaihtelevalla menestyksellä ja huomannut, että pilven tasolle nousu
kiinnostaa ihmisiä, mutta ei sen korkeammalle. Lomakohteet ja maallinen
hauskuus vetoaa, muttei elämästä luopuminen. ”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa
sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen
iankaikkiseen elämään.” Joh.12:25. Joka on valmis hukkaamaan tämän elämän
iloineen, nautintoineen, mahdollisuuksineen, rikkauksineen, on löytänyt tilalle
jotain parempaa. Jeesuksen löytäminen avaa uuden elämän, joka ulottuu
taivaaseen. Ajallinen menettää merkityksensä, näkyvä väistyy uskon tieltä.
Ikuisuus, taivas tulee tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi. ”Jos joku minua
palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun
palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.”
Joh.12:26. Jeesuksen elämä on erilainen kuin kaikkien muiden ihmisten elämä,
samoin hänen seuraajiensa elämä. Tähän salaisuuteen kuuluu uusisyntyminen, uusi
mieli, uusi vaellus, uusi kutsumus, uudet puheet, uusi ajattelu, uudet ystävät
ja uusi koti. Jeesus toi valon taivaasta, Isän luota, meille syntisille,
kurjille ihmisille, jotka olimme menossa kohti ikuista helvettiä ja tuhoon.
Pimeyteen loisti ensin pieni valon pilkahdus, sitten vähän isompi säde ja
sydämen avauduttua sinne aivan tulvimalla tulvi taivaan kirkkautta. ”Minä olen
tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi
pimeyteen.” Joh.12:46. Huonoille ihmisille tämä merkitsi aivan ainutlaatuista
kutsua ja pelastusta synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Suuri ongelma
kuitenkin on aina se, että suurin osa kansasta haluaa pysyä pimeyden veikkojen
joukkueessa ja hämärän häkissä, maailmassa, uskosta osattomana, tuolla puolen
jokea – ainakin toistaiseksi. Sillä heitä pelottaa tulla Jumalan luo, hänen
eteensä, olla kerrankin rehellinen syntisäkki, mätäpaise, sontaläjä,
savimöykky, puupää, turvenuija, tyhmä, yksinkertainen, tavallinen avuton ja
heikko.
Takavuosien aikaan piti Körttiläisyys arvossaan Wilhelmi
Malmivaaran edustamaa herätyskristillisyyttä, jonka piirissä tuli jatkuvasti
ihmisiä uskoon. Hän pyysi muuten Urho Muromaa töihin heidän yhdistykseensä
20-luvulla ja tämä oli myös puhumassa Körttijuhlilla. Kauppoja ei kuitenkaan
syntynyt – vahinko! Nykykörttiläisyys on haudannut kaikki tämän sarjan
taivastelijat keskuudestaan vähin äänin ja sen myötä myös Raamatun ilmoituksen.
Kuljetaan vain yleisuskonnollisuuden ja humanismin valossa ja sen kyllä huomaa.
Myöskin Raamattuopisto, vaikka olikin Muroman talo, muutti linjaansa ja Herää
valvomaan lehden nimi muutettiin Elämään-lehdeksi. Kansanraamattuseura syntyi
Frank Mangsin herätystyön pohjalta ja sen hengen vaalijaksi, mutta siitä on
tullut maineeltaan lähinnä rahankeruufirma, joka on jatkuvasti
talousvaikeuksissa ja jolta puuttuu sanoma? Orpokotisäätiö kaipaisi kipeästi
Helena Konttisen henkeä toimintansa vireyttämiseksi. Kansanlähetys oli
alkuaikoinaan järjestänyt Nuorten herätyspäiviä, mutta nyt ne ovat
sovinnaisesti Nuorten kesä nimellä. Evankelisuus on jo valmiiksi niin
puhdasoppista ja sakramentteja ja papinvirkaa korostava, niin ettei siellä
tarvitse edes arvioida liiallista taivaskalastelua. Hengen uudistus kirkossa
oli alussa hyvässä imussa ja väkeä kävi, kunnes johtajat ilmoittivat
julkisesti, ettei se ole mikään uusi herätysliike? Hillitsikö siis Jumala
liiallista herätystä, vai saiko kirkko mieleisensä julkilausuman? Kun siis
keskustellaan mahdollisesta herätyksestä, niin millainen se voisi olla ja kuka
sen ottaisi vastaan, kenestä olisi Jumalan äänitorveksi ilman rahankeräämistä,
itsekkäitä valtapyrkimyksiä ja sielunvoittaminen silmiensä näkynä? "Heräjä
sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"
Ef.5:14. Mistä löytyy sellaisia uskovia, joille Kristus on kaikki kaikessa?
Huolimatta edellä mainitusta Suomen siionin alennustilasta,
on syytä edelleen mainostaa taivasmatkaa ainoana viisaana vaihtoehtona ja
perustella se Jumalan tahdon ilmaisuna Raamatusta.
Jos kirkot ja
herätysliikkeet eivät hoida hommaansa, on kuitenkin aina kentällä kansan
syvissä riveissä vilpittömiä Herran palvelijoita, jotka avaavat kotinsa
Kristusta etsiville ihmisille. Näillä pysäkeillä ihminen voi nousta taivaan
vaunuun ja lähteä sille tielle, joka päättyy kerran Isän valtaistuimen edessä.
Joku voi kyllä jäädä pysäkillekin odottelemaan parempaa matkaa? Osa porukasta
on aina myöhässä ja heidän kohdallaan käykin vanhanaikaisesti, ei tule enää
kyytiä, viimeinen vuoro meni jo!!! Ehkä olisi syytä jakaa sanoman ohessa
aikatauluja, että jokainen voisi tietää, ettei aina voi lähteä?
Herra, sinun ikuisuusolemuksesi vetoaa minuun ja sinun
valtavat lupauksesi syntisen pelastumiseksi vaivan paikasta ovat mieltä
kohottavia. Sinun ikuisesti kestävä rakkautesi, joka kutsuu meitä kaikkia
valtakuntaasi, on vaikea edes ymmärtää kaiken tuhlanneen ihmisen näkökulmasta.
Sinä pyydät meitä seuraasi ja annat elämän janoavalle, sinä haluat meidät
luoksesi ja jaksat olla meille aina hyvä. Mutta ihmeellistä on se, että teet
meille paikan itse kullekin taivaaseen. Sinä poistat pelon ja tuot rauhan.
Herätä meitä näkemään taivasnäkyjä ja kuulemaan Pyhän ääntä. Me uskovat, kun
tulemme luoksesi, haluamme vain katsella sinua ikuisuuden aamussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti