torstai 7. marraskuuta 2013

Kirkonmenoja


Yleensä kirkonmenoissa harvoin käyvät valittavat niiden synkkäilmeisyyttä, ja värittömyyttä. Sitä on syytetty pysähtyneisyydestä ja taantumuksesta. Ihmiset ovat tottuneet nykyisessä tiedonvälitysyhteiskunnassa ripeämpään menoon ja jatkuvaan toimintaan, sillä hiljaa ja paikallaan oleminen käy hermoille? Joskus aikoinaan kerrottiin vitsiä, että mitä yhteistä on uskovaisella ja kommunistilla? No, kumpikin kehuu rajantakaista, mutta ei haluaisi missään nimessä joutua sinne. Tämä on ajalta, jolloin kirkonmenojen alamäki alkoi olla todellisuutta ja Neuvostoliiton romahdus häämötti oven edessä.
Suomen ekumeeninen neuvosto on julkaissut kirjan ”Kirkonmenot avautuvat”, joka on tarkoitettu sisäpiirin porukalle käsikirjaksi. Sen tavoitteena on auttaa pappeja ja kanttoreita messun toimittamisessa ja toisaalta seurakuntalaisia ymmärtämään kirkollisia rikkauksia. Kirkonmenot uusissa vapaaseurakunnissa ovat kuin diskossa ja uskovan täytyy varata kokouksiin mukaansa korvatulpat ja nitroa. Voisi tietysti kysyä, missähän Jumala viihtyy?


Kirkonmenot eli jumalanpalvelus on tuttu käsite itselleni jo lapsuudestani asti. Tosin kirkossa rupesin käymään vasta tultuani uskoon. Nykyään luterilaisella puolella ollaan siirrytty niin paljon katoliseen suuntaan, että yleensä käytetään kirkonmenoista messu-nimitystä. Jos tästä huomauttaa, saa vastaukseksi, että messu tarkoitta seurakunnan jumalanpalvelusta, jossa vietetään ehtoollista. Mutta sillä vain yritetään häivyttää katollisuuden hengen todellisuus, vaikka Suomen luterilainen kirkko on jo aikaa päiviä kadottanut juurensa ja menee tänään täysin tuuliajolla. Raamatun totuudet on kumottu, yleinen pappeus on unohdettu, evankeliumin julistamisen tärkeys haudattu.

Sunnuntai taitaa nykypäivänä olla monelle Suomessa vain margariini tai jauhopussi. Sunnuntai on ollut alkuseurakunnasta asti sapatin korvaava seurakunnan kokoontumisen juhlapäivä. Se on viikon ensimmäinen päivä Raamatun mukaan, mutta nykyinen maailma on tehnyt siitä viikon viimeisen päivän. Se on ollut perinteisesti auringon päivä, joka kuvaa Jeesuksen ylösnousemuksen suurta kirkkautta ja voittoa pimeyden valloista. Se on myöskin nykyinen lepopäivä, jonka rikkomisesta maksetaan työtätekeville sunnuntaikorvaus.  Nykyisin monet ihmiset ovat sunnuntaisin erityisen kuormitettuja, koska heidän vapaa-aikansa harrastukset kuluttavat heidän voimansa juuri silloin. Ja väsyttävän lepopäivän päätyttyä, he odottavat pääsevänsä pian jo töihin, koska silloin heillä on taas helpompaa.

Sunnuntaina voi nykyään kuunnella radiosta lukuisia kirkonmenoja. Kangasalla kuuluvat mm. 10.00 yleisradion jumalanpalvelus, radio-moreenin lähetys Tampereen Tuomiokirkosta, radio-Mantan lähetys Tyrvään kirkosta, Järviradion lähetys vaihtelevasti sen alueen kirkoista. Eli, jos joku kirkonmeno ei kolahda, niin sitten vain siirtyy kaukosäätimellä toiseen kirkkoon. Jos tämäkään ei tyydytä, vaan tahtoo vielä hurskaampaa menoa, voi kuunnella radio-Deitä, jossa onkin sitten oikein kirjo kirkonmenoja: 11.00 tulee Raamattuopiston suoralähetys Kauniaisista, 12.00 Kansanlähetys kertoo oman näkemyksensä samasta asiasta 14.00 on vuorossa Patmoksen tuottama radiokirkko edelleen samasta asiasta 18.00 on vielä Tuomasmessu Agricolan-kirkosta Helsingistä.
Kaikissa em. kirkonmenoissa käsitellään samaa raamatuntekstiä ja olen miettinyt, että voisiko uskoville olla tarpeen hieman henkilökohtaisempi ote sanankohtien valinnoissa. Jumalahan ei ole mitenkään sitonut meitä kirkkovuoteen noin tiukasti. Raamattu on rikas kirja, jota voisi lukea myös laajemmin ja tutkia teemojen mukaan asettaen Kristus ja hänen kirkkautensa aina etusijalle, sekä ihmissielujen pelastuminen jokaisen saarnan suurimmaksi tavoitteeksi. Jos pitäydytään vain sunnuntaiteksteissä, tulee siitä sangen ohut Raamattu ja olen huomannutkin, että monet seurakuntien työntekijät rakastavat tuota käsikirjauskoa ja niin puhe yleensä alkaa sanoilla: ”Viime pyhän evankeliumissa sanotaan…” johon voisi tietysti jatkaa: ”…josta minulla ei ole mitään sanottavaa…”
Sunnuntaisin olen joskus huvikseni yrittänyt kuunnella lähes koko kirjon kirkonmenoja, joka voisi olla siis melkoinen rautaisannos uskonsanomaa. Käsittelytavat poikkeavat toisistaan ja yleisellä tasolla puhutaan niitä näitä ja vähän Raamattua, kun taas herätyskristittyjen tavoite on pyrkiä ymmärtämään, mitä Jumala tahtoo meille tässä sanoa. Joskus joidenkin yleiskirkollisten saarnat menevät politiikan ja moraalin puolelle, joissakin saarnoissa ei tunnu olevan ”pihviä” juuri lainkaan?  Niiden nimeksi voisi hyvin laittaa esim. ”kirkollinen aikamerkki”, jolla ne erotettaisiin muusta ohjelmatarjonnasta.

Nykyiset kirkonmenot ovat muodostuneet vajaan tunninmittaisiksi palkatun papin yksinpuheluksi, jota väritetään urkumusiikilla. Meillä ei ole tilaa armolahjoille tai vapaalle rukoukselle tiukkaan napitetussa aikataulussa. Mallissa on pyritty jäljittelemään vanhan testamentin jumalanpalvelusta, jossa vihitty pappi oli uhraamassa Herralle kansan edestä. Meillä satsataan hartaaseen tunnelmaan enemmän kuin herättävään lauluun ja julistukseen. Kirkkomusiikki on pelkkää taidetta, sen kautta ei kukaan herää, ei tule syntiseksi eikä löydä Jumalan armoa. Myös kirkot ovat jonkinlaisia jäljennöksiä Vt:n temppelistä ja ihmisille tuollainen paikka merkitsee harrasta tunnelmaa, vaikka Jumalaa ei löytyisikään sillä kertaa. Voidaankin kysyä, tuliko Jeesus tutuksi nyt kirkonmenoissa?

Jumala on pannut sisimpäämme ikuisuuskaipuun ja se tulee tyydytetyksi vain löytäessään Golgatan Herran, Kristuksen. Siellä pelastettu sielu ylistää Vapahtajaansa, joka verellään päästää tuomitun tunnonvaivoistaan.. ”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!  Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti.” Ps.84:2-3. Ei siis ihme, että kurjuuden kokenut pyrkii elävän Jumalan luokse, joka rakkaudessaan on häntä vetänyt luokseen. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää tätä ja siksi arvostelijoita riittää jokaiselle uskovalle.

Alkuseurakunta roikkui joitakin vuosia Jerusalemin temppelissä ja sen liepeillä, kunnes Jumala salli sille niin ankaran vainon, että se hajaantui pitkin maailmaa. Syntyi sekalainen seurakunta kaikenlaisista syntisistä, jotka löysivät evankeliumin sydämensä voimaksi. Omia kirkkoja ei ollut 300-vuoteen ja seurakunnat kokoontuivat kodeissa murtamaan leipää ja nauttimaan viiniä, rukoilemaan ja kuulemaan Herran sanaa. ”Ja päästyään siitä selville hän kulki kohti Marian, Johanneksen äidin, taloa, sen Johanneksen, jota myös Markukseksi kutsuttiin. Siellä oli monta koolla rukoilemassa.” Apt.12:12. Silloin oli Jeesus tärkein ja hänen kohtaamisensa keskeisin syy tulla yhteen. Myöskin seurakunnan ympärillä tapahtuva paine ja vaino lisäsivät yhteen tulemisen tarvetta. Seurakunta ei ollut silloin vielä hyvin järjestäytynyt ja siksi sinne aina tuli uusia etsijöitä, jotka halusivat tietää enemmän uudesta opetuksesta ja johon kristittyjen elämä oli tehnyt vaikutuksen. Kirkonmenot olivat vapaamuotoisia ilman virkasuntioita, virkapappeja ja virkakanttoreita. ”Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?” 1.Kor.14:23.  Mutta kirkonmenot toimivat joistakin ylilyönneistä huolimatta, eikä maallikkoja vahtimaan tarvittu koulutettua johtajia! Ilmeisesti kuitenkin on niin, että ihmiset kokevat jonkinlaista turvallisuutta, kun palkattu joukko pitää ryhtiä yllä kirkonmenoissa ja hautausmaalla? Mitähän siitä tulisi, jos Herra itse johtaisi kaikkea?
Oli yleistä, että Paavalin kirjoittamia kirjeitä luettiin seurakuntien kokouksissa ja niitä lähetettiin kopioina toisiin seurakuntiin. Kirkonmenot kulkivat siis hyvin matalalla, ihmisten tasolla. Kaste oli silloin selvä merkki seurakuntaan tunnustautumisesta ja kristillisestä uskosta. Silloin ei tarvinnut tehdä kysymystä, olivatko he nyt helluntailaisia vai luterilaisia? ”Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.” Apt.16:32-34. Joskus järjestettiin siis yllättäviä kirkonmenoja, joita ei ollut tehty PTS:aan, eikä budjetoitu seurakunnan talousarviossa perhetyölle. Mutta Jumala johti niin.
Silloin laulettiin hengessä Jumalalle, eli spontaanisti ylistettiin Kristusta, ilman etukäteissuunnitelmaa. Mutta myös uudet hengelliset laulut alkoivat vakiintua seurakunnan rakennusaineeksi. Silloin ei ollut seurakunnassa viihdemusiikkia ja mukavaa menoa, vaan laulun tarkoitus oli rakentaa uskovia ja yhdistää heitä Kristukseen. "Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.” 1Kor.14:15. Pyhä Henki jakoi viisautta ja voimaa yhteisiin kokoontumisiin juuri yhteislaulujen kautta. Laulut nostivat tunnelmaa ja yhteishenkeä, ne olivat samalla myös rukousta. Niinkuin entinen kanttori sanoi, että vain harvat osaavat laulaa, mutta kaikki osaavat veisata. Niin, veisatkaamme siis Herralle, ei ihmisille. Seurakunta, joka veisaa sydämestään Herralle on elävä. On ihana olla mukana kirkonmenoissa, joissa on Pyhä Henki siunaamassa seurakuntaa. Mitä väliä on sillä, vaikka me olemme heikkoja ja huonoja, kun meillä on täydellinen Herra. Mitä väliä sillä on, vaikka meitä olisi vain kourallinen koolla, kun Kristus on meidän keskellämme. Mitä väliä sillä on, vaikka teemme asiat vajavaisesti, kun Jeesus siunaa meitä. Mitä väliä sillä on, vaikka seurakunta olisi synnin turmelema, jos se etsii Vapahtajan kasvoja ja veren pudistavaa voimaa.

Jeesus, seurakunnan perustajamme, auta meitä löytämään taivaalliset kirkonmenot, jossa voimme kohdata sinut Herrana ja Vapahtajana. Vuodata suuri uhrisi sydämiimme, niin että eläisimme siitä ja silmämme kirkastuisi, suumme ylistäisi, kätemme ja jalkamme palvelisivat sinua. Anna meille pyhiä hetkiä  toisten uskovien kanssa sinun edessäsi, että voisimme iloita sinun synnyttämästäsi veljeydestä jo täällä ajassa. Syvennä meitä siunaukseesi kasteen, ehtoollisen ja Raamatun sanan tuntemisessa. Lahjoita meille viisautesi, neuvosi ja johdatuksesi, koska eksymme ja erehdymme muuten. Anna meille taivashetkiä kanssasi täällä kirkonmenoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti