torstai 28. marraskuuta 2013

Ongelmia kerrakseen


Uutiset huomioivat yleensä kaikki huonot asiat, onnettomuudet, riidat, siveettömyyden, kuoleman ja rahaa koskevat tapaukset. Jokainen radiokanava kertoo samat jutut tasatunneilta uudestaan joka päivä, jotta muistaisimme kuinka monella laukauksella joku ammuttiin tai kuinka suuria rahasummia virkamies oli kähveltänyt. Toisaalta elämme maailmassa, jossa hyviä uutisia on niukasti, ja hyviä ihmisiä vielä vähemmän. Syntisiä kyllä riittää joka lähtöön ja vikamme ovat laajasti näkyvissä.

Sarasvuo sekoitti Kallion kirkon, kertoi Iltasanomat, mutta eihän tuo ole mikään ihme, kun populistinen julkisuuden henkilö esiintyy ja kuulijoina ovat hänen kannattajansa. Lisänä salaatissa oli vielä suosikkilaulaja Juha Tapio, joka lienee joskus aikoinaan laulanut myös hengellisiä lauluja? Mukavaa menoa siis piisasi ja olihan jokunen aika sitten kuultu jo uutinen, että Sarasvuo liittyi takaisin kirkkoon. Rukoilla tietysti pitää, että hän löytäisi Jeesuksen. Jari Sarasvuo pääsi saarnaamaan Kallion kirkkoon ja käsitteli siinä mm. tuhlaajapoikavertausta. Samalla hän kertoi, ettei hyväksy Vanhan Testamentin Jumalaa, mutta Uuden Testamentin kyllä. Ilmeellinen heitto, kun ajatellaan esim. Ilmestyskirjan julistamia tuomioita, tai muuta tähän liittyvää sanomaa. Sarasvuo lienee harpponut valikoiden Raamattua ja poimineen sieltä vain kukkasia? Saarnassaan Sarasvuo kuitenkin teki heti alussa pahan mahalaskun, kun kertoi Tuhlaajapoikakertomuksen kautta yrittävänsä antaa anteeksi Raamatun Jumalalle. Voi pimeyttä! Ei kai Jumala tarvitse anteeksiantamusta, hän on synnitön, mutta esiintyjät kyllä olisivat sen tarpeessa. Mutta suntion laskujen mukaan 1400 oli tullut paikalle ja kolehtia saatiin Filippiinien avustukseen 5000 €, joka ei ole kuin reilu kolme euroa per nenä. Joten Sarasvuon pitäisi vielä löytää jostain uusi vaihde, siksi heikko tulos oli. Kirkkoherra Laajasalon on kehitettävä brändiä edelleen, jos mielitään saada julkisuutta.Ilmeisesti on kuitenkin syytä kertoa tosikoille, ettei kyseessä ollut klovnijumalanpalvelus, vaan tavallinen Kallion seurakunnan iltakirkko.

 Harvoin kuulen kenenkään kirkon työntekijän viittaavan Tuhlaajapoika-tekstiin, jossa kuitenkin ilmenee koko maailmanhistorian suurin onnettomuus ja mahdollisuus pelastukseen. Pidin joskus työni alkuaikoina muutaman radioiltahartauden ja muistan kuinka sen aikainen tiedotuskeskuksen johtaja Markku Kilpiö soitti minulle ja kysyi, mistä aion puhua. Kerroin puhuvani tuhlaajapojasta, jolloin hän yritti muuttaa aihetta. Aikamme keskusteltuamme kysyin suoraan: saanko minä puhua siitä tekstistä, jolloin hän taipui. Herätyskristillisyyden vastainen henki on ollut vahvana kirkossa, se on kuin keskiaikainen inkvisitio valvomassa, ettei vain kukaan ala hätäillä  sielunsa pelastusta, ettei kukaan tule synnintuntoon, eikä kukaan pääse todistamaan, että Jeesuksen löydettyään sai pahuutensa anteeksi ja uuden elämän. Nimikristillisyys ja muotojumalisuus ovat edelleen kovassa kurssissa ja ne eivät pysähdy yhdelläkään tarkastuspisteellä, ne kulkevat ilman taivaanpassia omia teitään rajan yli. Ne eivät tarvitse Jeesusta, mutta äänestävät rosvoa.

Niilo Tuomenoksa kirjoitti aikoinaan erinomaisen laulun, jota ihmiset laulavat synnintunnossaan edelleen: Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa…. Synnintunto on Pyhän Hengen työtä, jossa ihminen ei enää yritä muuttaa sanaa, vaan odottaa, että sana muuttaa hänet. Omien tekojen tuomitseminen on terveellisen parannuksen alku ja kuka uskaltaa tätä kaivoa käydä ammentamaan, huomaa pian, kuinka syvä ja saastainen onkaan ihmissielu. Sitä joutuu aivan huutamaan syvyydestä, kun luulot omasta pyhyydestä karisevat. Sellainen ihminen ei koskaan mene esiintymään kirkkoon, hänen pisteidensä keräily on jo aikaa päiviä kääntynyt köyhäksi armon anomiseksi. Siellä ei ole enää onnistunut konsultti, humanisti, kehitysneuvoja, vaan avuton sokea, joka etsii Kristuksen viitan lievettä koskeakseen siihen. Ihminen, joka syyttää Jumalaa on edelleen hengellisen kuolemantilassa ja matkalla kohti helvettiä, vaikka saisikin kansaäänestyksessä suuren äänisaaliin. Rukoilla sopii, että kaveri putoaisi Vapahtajan käsiin kaatuessaan ylpeydestä, sillä pirukin on näissä juhlissa kopparina ja se vie saalinsa mukanaan pimeyteen.

Tuomenoksa jatkaa erinomaista virttään: Sun kanssas' tiellä taivaan perille kulkea. Syntisen paras paikka on Jeesuksen luona, lähellä ja kanssa. Vapahtaja on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut, hän on erikoistunut meidän syntisten nostamiseen. Suurin osa vain sitä mieltä, ettei tarvitse mitään apua ja ettei ole Jumalan tarpeessa. No, Herra vaivaa lisätköön. Aikansa kun voi suutansa soittaa ja kertoa omia mielipiteitään, mutta sitten se loppuu ja edessä on vain kurjan tuomion odotus omassa hautausmaassa ilman äänestysoikeutta. Jeesus vie perille ja se on taivas. Eikä kukaan muu voi sitä tehdäkään, sillä Jumala ei ole antanut muuta tietä ikuiseen onneen kuin Kristuksen Golgatan sovitustyön. Hyvät ihmiset ovat  jo kuolleita ja vielä kuolevat ja ikuinen kuolema nielee heidät kuin akanat ja kadun roskat. Helvetillä on syvä nielu.

Tuomenoksa tulee johtopäätökseen, joka fariseuksille ei avaudu koskaan: En paremmaks' voi tulla, en pyhäks' ollenkaan. Se johtuu siitä, että fariseus kiinnittää aina näkemyksensä ulkoisiin aisoihin ja kansansuosioon, hän ei mene itseensä, eikä näe omaa turmelustaan Jumalan sanan valossa. Sillä Raamattu on ainoa todellinen sielun valo, joka auttaa tekemään oikean tautimäärityksen jokaisesta ihmisestä ja määräämään siihen lääkettä taivaasta. Fariseuksen ongelma on aina, että hän on valmis, eheä, järkevä, tilanteen hallitseva, kaiken ymmärtävä, jolla ei ole kysymyksiä enää. Se voi pitää pientä lahjatavaramyymälää, josta saa hyviä neuvoja rahan käytössä ja hurskaita hymyjä joka lähtöön. Fariseus on pyhittänyt oman lihansa, siksi hän on niin täynnä itseänsä. Jumalaa voi hän tarvita korkeintaan kehumaan itseään ja parantumisenkin hän ulottaa vain ruumiin vaivoihin, hengenuudistusta hän kavahtaa ja Kristuksen muotoisuus on hänelle vastenmielistä. Hän ei halua edes ajatella joutuvansa olemaan taivaassa yksinkertaisten uskovien, tiukkapipojen, hihhuleitten ja herätyshenkisten kanssa. Fariseuksen kysymys aina onkin, miltä se näyttää ja miltä se tuntuu, ja miten sen voi älykkäästi ymmärtää.

Tuomenoksa vie evankeliumin todella syvälle, jossa ihminen on kuin Roomalainen patsas, Torso. Tuo säälittävä paremmat päivänsä nähnyt patsas on siellä ihmisten katseltavana ilman päätä, jalkoja ja käsiä. Mutta tuollaisena surkimuksena voi löytää Herran parhaiten, sillä Kristus on yli meidän ongelmiemme ja turmeluksemme. Hänelle ei ole vaikeaa pelastaa avutonta. Hän kirjoittaa: Sä suostut mahdottoman, mun luona asumaan ja aivan tällaisena mua kaikess' kantamaan. Et väsy, vaikka usein mä väsyn kokonaan; Sun armos', rakkautesi ei lopu milloinkaan. Jumalan ihmeellinen rakkaus kantaa kaatunutta fariseusta ja silloin hän vasta näkeekin itsensä kurassa ja sonnassa viihtyneeltä ihmisrauniolta, jolla ei ole edes halua muutokseen tai omia pesuaineita. Voi mennä peilin (Raamattu) eteen  ja todeta olevansa tosi huonon näköinen. Jos elämä ei todista Jeesuksesta, ei ihminen ole uskossa, vaikka puhuisi mitä. Katteettomat sanat haihtuvat kuin sumu auringonpaisteessa, eikä jäljelle jää mitään, jos elämä ei kulje vanhurskaassa järjestyksessä.

Vanhan Testamentin sanoma on Jumalan ilmoitus, joka avautuessaan vie ihmisen katselemaan Jumalan luomistyötä ja ihmisen surkeaa taaperrusta historian läpi. Siellä löytyy armollinen Jumalakin salattuna, mutta lainjulistus ja korkea moraali näyttäytyy jatkuvasti. Tuo ihmeellinen tekstikokoelma näyttää, millaisia me ihmiset olemme. Siksi suurin osa ihmisistä ei halua sitä lukea, eikä kuunnella. He valitsevat mieluummin avaran portin ja lavean tien ja suunnistavat toivorikkaasti kohti ikuista tulijärveä, sillä jokainen syntinen hukkuu ilman Vapahtajaa. Kun Jumalan sana osuu kunnolla, se synnyttää Tuomenoksan virren sanoman sielussa: Mä mato vain ja savi oon huono sotija; kiusoissa, taisteluissa mun täytyy sortua, jos et sä, Kristus, Herra, mua auta, vahvista. Vaan autathan, oi auta, voimallas pueta! Ei siis ole mitään asiaa ihmisellä Golgatalle, ellei ole ensin käynyt Siinailla. Jos et ole tullut syntiseksi, et tarvitse armoa. Jos et ole nähnyt kadotuksenalaista tilaasi, et kaipaa taivaan autuutta. Jos et ole tullut madoksi, et voi osata pyytää nostamista maasta. Kuinka siunattua onkaan heittäytyä huonona ja särkyneenä parantajan ja eheyttäjän, Jeesuksen käsiin.

Sinä olet ihmeellinen Jeesus, kun kärsit kirkossasi kaikenlaisia esityksiä, ohjelmaa, näytelmää, näyttelijöitä, yrittäjiä, suunsoittajia, rahankerääjiä, sanaasi väheksyviä, pilkkaajia, eri tavoin syntisiä ihmisiä, fariseuksia ja sekakansaa ja otat luoksesi huonot ja kelvottomat, puhut niillekin, jotka ovat suuressa pimeydessä.  Sinä armahdat katuvaa, joka tulee luoksesi syntisenä, sinä peset verelläsi pois pahuutemme ja katkaiset pirun köydet ympäriltämme. Sinä käsket demonien väistyä kuin vuoret tieltäsi, että me voisimme löytää sinut, kasvojesi valon, taivaallisen viisauden ja Isän rakkauden. Kuule nöyrä huokaus ja kokoa kaikki tuhlaajalapset tässä ajassa Golgatalle luoksesi. Anna aito ja Hengen täyttämä todistus sinun hankkimastasi pelastuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti