Naapurin Kallen kokemuksia kirkosta

Muutama vuosi sitten olin samassa tilaisuudessa ruotsalaisen Carl Erik Sahlbergin kanssa puhumassa Turun Mikaelin kirkossa. Hän kertoi vuolaasti oman seurakuntansa vireästä toiminnasta Tukholmassa. Sitä oli mukava kuunnella ja mietin, miten tuo kaikki sopisi meidän seurakuntaan. Ystävät antoivat minulle lahjaksi hiljattain Sahlbergin kirjan Kasvava seurakunta. Se oli yhtä mielenkiintoinen kuin hänen puheensakin. Sen teemana on nimensä mukaan muutamia ikuisia totuuksia seurakuntaelämästä ja ne on hyvä huomioida. Sahlberg on lukenut kirkkohistoriaa, Raamattua ja elävää elämää ja löytänyt yhdeksän seikkaa, jotka ovat olleet merkittäviä kaikkina aikoina kristikunnassa ja nyt hänen oman seurakuntansa kasvussa. 

Ne ovat 1. EKKLESIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin. 2. DIAKONIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista. 3. KOINONIA, Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys. 4. KEERYGMA, Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä. 5. PRAKSIS, Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää. 6. MARTYRIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään. 7. LITURGIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa. 8. MISSIO, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja. 9. DYNAMIS, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle.

Näitä teemoja hän käsittelee arkipäivän tasolla ja voikin olla, etteivät ainakaan puhdasoppiset ole kovin innoissaan hänen tulkinnoistaan? Mutta kun käy läpi kirjan, saa kuvan, miten Herra on itse johtanut heitä käytännön ratkaisuissa merkittävästi. Alussa hän kertoo alkutilanteesta, jossa hän tulee seurakuntaan, jossa suuressa keskikaupungin luterilaisessa pyhän Klaaran kirkossa käy vain muutama ihminen messussa. Joku "viisas" piispa tekee sitten ehdotuksen, että tällaiset kirkot muutettaisiin uimahalleiksi? Erikoista! Tätä hanketta ei kuitenkaan onneksi edistetty. Siitä sitten alkaa viriävä ulospäin suuntautuva toiminta ihmisten kutsumiseksi Vapahtajan yhteyteen. Eikä siinä ole kaikki näyttelykelpoista tai muotopuhdasta, mutta vilpitöntä Herran tahdon etsimistä. Väkeä alkaa tulla mukaan ja kaikenlainen kadunkansa löytää tiensä kirkkoon. Jossain vaiheessa he toteavat seurakunnalla olevan kontakti 700 Tukholman laitapuolenkulkijaan + kaikki muu arvokas tiimityö ihmisten pelastumiseksi. Luulisi siinä olevan haastetta myös täällä kysellä, olisiko jotain, mitä voisimme oppia, tai tehdä toisin?

Sahlberg tekee hyviä kysymyksiä. Esim. hän asettaa kysymyksen työntekijöille, mikä on heidän tärkein kirjansa? Onko se mahdollisesti almanakka? Tietysti se pitäisi olla Raamattu eikä aikataulun noudattaminen. Kristus-keskeisyydessä on kiehtovia näkemyksiä ja niiden vastakohdiksi hän nostaa meillä niin tyypillistä "vähän sinne päin" puhetta, ja "toisaalta ja taas toisaalta" mielipiteet, ja "on niin monta totuutta" näkemykset, ja "se riippuu siitä" asenteet, ja "jos asiaa tarkastellaan" puheet, ja "ei saa pelotella" ilmaisut. Ehkä tämä Kristuksen ainutlaatuisuus ja paikka kaiken keskuksena oli kirjan parasta antia, sillä jos tämä seikka ei ole kohdallaan ei mikään noista muistakaan voi löytää oikeaa paikkaansa suhteessa Jumalaan. "Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin." 1.Kor.1:2. Jeesus on pyhä, ainoa tosi pyhä, Israelin pyhä ja kaiken hengellisen elämän lähde, voima ja viisaus, josta kaikki seurakunnassa on riippuvainen - aina. Raamatun henki on Kristus-keskeinen, Jeesus on kaiken keskus, kunnioituksen ja huomion kohde, johon Taivaallinen Isä kohdistaa katseemme ja häneen enkelitkin luovat arvostuksensa. Epäilemättä tämä asetelma on jatkuvassa käymistilassa ja Jeesuksen paikkaa jahtaa moni sielu ja henki. Uusia kristuksia pyrkii johtajiksi jatkuvasti aidon tilalle, sudet tulevat lammasten vaatteissa ja eksyttävät monet. Valheen puhujat ja moraalittomat vievät heikot harhaan. Kaikenlaista eksyttävää on tarjolla kaikkina aikoina pilvin pimein ja herkät sielut ovat vaarassa heidän herkkupöydissään. Nykyään laittomuuden aikana on vallalla myös lisääntyvästi synnittömyys-oppi ja sitä viljellään laajalti. Sen puhtaaksiviljeltyjä muotoja ovat mm. se että uskova on aina valmis palvelemaan, ylistämään ja tekemään mitä tahansa ihmetekoja ilman veren puhdistamaa sydäntä pelkällä sielun voimalla. Yleiskirkollisella puolella kaikki ihmiset kuvittelevat pääsevänsä huonon elämänsä ja moraalittomuutensa jälkeen taivaaseen, se on kuin pelitaso, johon siirrytään, kun täällä on mokattu. Raamattu kuitenkin sanoo, että vain harvat pelastuvat.

Kirja kiinnittää huomion uudella tavalla totuttuihin käsityksiimme. Eräs tällainen on rahan ja tavaran uhraaminen hengelliseen työhön. Kirjan mukaan se tulee kanavoida ulkopuolisten voittamiseksi, kun meidän aikanamme lähes kaikki varat kanavoituvat oman koneiston rasvaamiseen? "Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä minä olenkin ahkeroinut tehdä." Gal.2:10. Tähän liittyy ajatus vapaaehtoistyöstä, jota hoitavat tavalliset uskovat ja palkattujen työntekijöiden osuus pienenee. Tosin maallikko nimitys on tässä harhaanjohtava, koska se tarkoittaa ihmistä, jolla ei ole asiantuntemusta. Toinen suuri kysymys on myös se, miten voimme saada sellaisen ilmapiirin, jossa on ilo antaa omastaan Herralle? Eli, miten saada motivoiduksi ihmiset niin, että heidän rakkautensa Jeesusta kohtaan on sellaista, ettei se laske kustannuksia tai vaivojansa? Ainakaan siihen ei vie mikään pakko tai pumppaaminen, vaan sydämen vapautuminen Jumalan lahjoittamaan uskoon ja elävään toivoon. "Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa: että, vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa heidän suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja." 2.Kor.8:1-2. Palkat ovat nousseet liian suureen rooliin hengellisessä kentässä, ja rahalla on suuri valta toiminnan pyörittämisessä.

Sahlbergin sankta Klaara seurakunta on oma lukunsa ja sen sijainti suuren kaupungin keskustassa on ainutlaatuinen. Sitä ei voi verrata suomalaiseen maaseutuympäristöön. Eikä sen työtapoja voi sellaisenaan siirtää kaikkialle, mutta kaikki sen kokemat opetukset seurakunnan kasvuun liittyvistä asioista ovat varteenotettavia. Esim. kirjassa mainittu rukouksen lisääntyvä tarve, on todella keskeinen. Sillä onhan paljon seurakuntia, joissa yhteinen rukouselämä on vain muisto ja sekin vähä kirjasta luettua ulkokohtaista tekstiä. Mitä pitäisi tapahtua, että seurakunta kutsuttaisiin koolle rukoilemaan? Liiaksi on muotia, että vain palkatut työntekijät rukoilevat muodollisesti asioiden puolesta ja se tuntuu riittävän? Tietysti on aina sellaista rukousta, mitä kukaan ihminen ei voi tilastoida tai tietää, mikä tapahtuu kodeissa ja kaduilla, yksin Jumalan kanssa? Mutta hedelmiä me näemme, kuulemme ja niitä voimme arvioida, sillä ne joko kirkastavat Vapahtajaa tai sitten eivät? Paljon on meiltä salattua, jonka tietää vain Jumala ja johtaa vain Jumala. Kirjassa kerrotaan eräästä nuoresta naisesta, joka tulee heille vierailulle seurakuntaan ja ilmoittaa pian tarkkaavaisena kirkkoherralle, että pyhän Klaaran seurakunnassa rukoillaan aivan liian vähän. Kun pappi sitten saa hermostuneisuutensa asettumaan, hän ryhtyy korjaamaan asiaa ja siitä tulee siunaus koko porukalle, joka vaikuttaa työntekijöihin rohkaisevasti.  ”Te olette minun todistajani, sanoo Herra, minun palvelijani (myös orjani), jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen. Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule. Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.” Jes.43:10-11.

Usein Jumala puhuu meille yhden ihmisen kautta, jonkun henkilökohtaiset kokemukset jaettuna suurelle yleisölle siunaavat monia. Tapasin hiljattain matkallani miehen, joka kertoi elämästään ja pelastumisestaan. Hän oli ollut pieni poika, kun mummo oli kertonut, että Jumalan kirjoissa on jokaisen syntymä- ja kuolinpäivänä. Tämä oli askarruttanut pikkumiestä ja hän oli kysynyt mummolta, että miksi tämä sitten syö lääkkeitä, jos kaikki on noin selvää taivaassa? Mummo oli vastannut hänelle, että on mukavampi kuolla terveenä. Niinpä niin, ihmisen elämän arvojen kärkipäähän on aina kuulunut terveyden vaaliminen ja siitä puhuminen. Mutta Jumalan koskettamat ihmiset kertovat Jeesuksesta, palvelevat häntä, kirjoittavat hänestä ja odottavat pääsyä hänen luokseen. Vastuulliset uskovat pysyvät seurakunnassa, eivät hylkää sitä, eivät arvostele sen heikkouksia hylkäämismielessä, vaan rukoilevat sen puolesta. Sillä seurakunta on Jeesuksen ostama, lunastama, hänen verensä hinta, jossa parhaimmillaan sekalainen joukko kokoontuu Jumalan sanan ja laulun ja rukouksen ympärille säännöllisesti. Siitä Sahlbergin esimerkki on luettavissa hänen kirjastaan.

Jeesus, Vapahtajamme, anna meille vastuullisia paimenia, jotka huolehtivat sieluistamme tahtomallasi tavalla ja ajalla. Anna esimerkillisiä uskovia, jotka jaksavat kaiken vajavaisuuden ja heikkouden, inhimillisyyden ja turmeluksen keskellä tuoda julki sinun taivaallista valoasi, julistaa jatkuvasti sinun totuuttasi ja odottaa sinua palaavaksi. Suo tämän ajan seurakuntiin uudistuksen ajat, jolloin väsyneet työntekijät löytävät armosi voimaksi elämäänsä. Kutsu myös huonot ja syntiset työhösi, että kaikenlainen kansa voisi palvoa sinua omalla kielellään todistuksena hyvyydestäsi ja ihmisrakkaudestasi. Anna epäonnistuneiden, pettyneiden, petettyjen, kolhittujen, hylättyjen, vankien, poljettujen ja elämänsä kadottaneiden löytää sinut, Kristus, tässä ajassa, kirkossa.