Kun
seuraa pienen lapsen alkavia askeleita, joutuu aikuisena aina vähän
jännittämään, pysyykö pikkuinen pystyssä ja selviääkö edes seuraavan kulman
taakse? On normaalia, että harjoitteleva kaatuu monta kertaa ja asiat menevät
pikku hiljaa perille. Kristillisyydessä toimii tämä sama lainalaisuus; ei
kukaan ole syntyessään uskovainen, eikä kukaan omaa mitään hengellistä ilman
Jumalaa. Kaikki kristillisyydessä kulkee oppimisen ja opettelun kautta, jossa
kaiken pohjana on Jumalan sana.
Kerran
äiti oli pukenut lapsensa päälle paidan, jossa luki: "Ei tartte
auttaa!" Kuitenkin pikkuinen taapersi sillä vielä vaatimattomalla
taidolla, niin että juuri ja juuri pysyi pystyssä. Nämä tunnelmat taitavat olla
edelleen seurakuntien ja monen kristityn kuningasajatuksia? "…että me,
totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää,
Kristus" Ef.4:15. Siinäpä onkin varsinainen elämäntehtävä. Sillä joka
sitoutuu Kristukseen, sitoutuu kaikkeen, mikä on Herralle tärkeää. Ensisijaista
ei ole se, mitä minä saan, vaan mitä Hän tahtoo! Jeesuksen seuraaja elää Herran
varassa. Olosuhteet eivät voi horjuttaa uskoa. "…Herra on antava
sinulle ymmärrystä kaikkeen." 2.Tim.2:7.
Kuuntelin
vanhan ystäväni vuodatusta elämän vaikeista vuosista. Hän oli ollut vankilassa
11 kertaa ja tullut viimein uskoon. Jeesus oli pelastanut hänet synnin
kurjuudesta ja kierteestä. Nuoruuden innolla hän silloin oli Kristuksen
todistajana kaikkialla. Nyt pitkän ajan (n. 30 v.) jälkeen hänen todistuksensa
oli yhä aito ja vakuuttava. Sitä oli mukava kuunnella, saatoin aivan tuntea
herätyksen hengen, joka vetosi kaikin voimin tarttumaan tuohon samaan
Vapahtajaan. Uskoontulonsa myötä hänestä tuli toisten kurjien auttaja ja
"hengellinen lähihoitaja", joka tuntee nimeltä kulmakunnan
alamaailman venkulta, lordit, kutaleet ja surkimukset, imppaajat, pilleristit,
holistit ja piikittäjät. Työmaata on riittävästi yhden ihmisen elämään ja
Jumala on luvannut olla hänen kanssaan. Jumalan rakkaus on tehokas pimeyden pilviveikkojen
keskellä, Jeesus on kuuluisa syntisten ystävä, joka tyynnyttää levottoman
mielen, nostaa kaatuneen, paikkaa hakatun, voitelee haavoittuneen, lähettää
kelvottomaksi arvioidut työhön ilosanoman kuljettajiksi.
Mutta
sitten on valitettavan paljon noita uskovaisuuden laitapuolen kulkijoita, jotka
ovat myyneet Jeesuksen pitkässä juoksussaan elintason alttarille. Kristus on
taas hylätty, vaiettu kuoliaaksi, tapettu kuin kerran ristillä? Miten se onkaan
tapahtunut? No se on vanha vaiva, joka aina kiusaa uskovaista. Jostakin
ilmestyy "uuden idean tuoja", joka kertoo, mitä kaikkea pikkuinen
uskovainen voisikaan saada haltuunsa jo täällä ajassa - ja sitten vielä taivas.
Muuten, itse Jeesuskin joutui aikoinaan tähän samaan mankeliin. "Taas
perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki
maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken
minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua."Silloin Jeesus
sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun
Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'" Silloin
perkele jätti hänet;" Matt.4:8-11. Jeesus voitti Jumalan sanalla
vihollisen, mutta nämä nykyajan mannekiinit häviävät taistelunsa, kun sana
puuttuu tai siihen ei enää uskota. Tosin heidän maailmanvalloituksensa on perin
suppea, kumarrus pirulle tapahtuu, kun hamutaan vain lyhytkestoinen
kansansuosio, himoittu lähimmäisen puoliso, tilillä polttava väärä raha,
toisten uskovien hylkääminen tai vaiettu totuus.
Maailmamme
on täynnä "hyvä virka" uskovaisia, joiden elämän sisältö on kovin
köyhä Kristuksesta, mutta koulutusta ja opiskelua tietoineen pursuaa
korvistakin ulos. On sadan euron terapeuttia, jotka ratkaisevat ongelman kuin
ongelman jalostamalla vanhaa ihmisluontoa. On sadanviidenkymmenen euron
laulajia, joiden Jeesus-laulut ovat vaihtuneet rahakkaimpiin
esiintymislavoihin, taiteen palvomiseen, konsertteihin ja nimikirjoituksiin. On
viidenkymmenen euron haastateltavia "taivaallisen sanoman lehdissä",
joissa ei ole Jeesusta, eikä kerrota, miten ihminen pelastuisi helvetistä.
Sitten oman ryhmänsä muodostavat uskovien perheiden lapset, jotka maailma on
ostanut orjikseen. Heidän on kumarrettava petoa joka päivä ja tehtävä vaaditut
liikkeet saadakseen pitää asemansa. Joskus heiltäkin kysytään, että miten se
Jeesus sitten….? Jolloin he vaikenevat oman etunsa tähden. Muutamat elävät vain
sukulaisistaan, jotka ovat heille tärkeämpiä kuin uskonystävät. Sukuun liittyy
aina raha ja periminen, perunkirjoitus ja omaisuuden jako, on siis syytä pitää
suhteet kunnossa tai muuten jää vain Jeesus? "Kun laitat päivälliset
tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä
rikkaita naapureita, etteivät hekin vuorostaan kutsuisi sinua, ja ettet sinä
siten saisi maksua." Luuk.14:12. Herra toteutti tätä itse ja noukki
kavereikseen rupusakin (roskasakin), ja sen joukon kanssa hän lähti
valloittamaan maailmaa. Niin tänäänkin.
Kiinan
lähetti K Korhonen kertoi muistelmissaan eräästä paikallisesta miehestä, joka
tuli herätykseen ja halusi tehdä parannusta synneistään Jumalan ja ihmisten
edessä. Hänen suuri vikansa oli, että hän oli varastanut joka päivä
naapuriltansa yhden kanan ja syönyt sen. Aikansa mietittyään kolttosiaan hän
totesi, että voisi tehdä parannusta pikku hiljaa. Hän ajatteli varastavansa
vähemmän, eli vain yhden kanan viikossa ja siitä sitten vähitellen kokonaan
lopettaa? Tarina ei kertonut, miten kaveri onnistui hankkeessaan. Mutta
ilmeisesti hänen tapaisiaan on Suomessakin, sillä moni kuvittelee parannuksen
olevan asteittaista elämänsä ja tapojensa parantelua omin voimin, omalla
aikataulullaan. Näitä voisi kutsua jalostuskristityiksi. Lihassa on poveria
vaikka muille jakaa, eikä kehnous kutita. Siksi hän laatii oman ohjelman ja
mittaa kaiken kristillisyyden itsestään käsin. Hän pitää samoinajattelevista ja
heidän pikku kemuissaan on menoa ja meininkiä - eikä kana-ateriat näytä
loppuvan pöydästä?
"Minä
ensiksi" on monen kristityn iskusana ja elämäntapa. Sillä mennään lujaa ja
pitkälle, pois alta kurjat ja köyhät. Tällaisen kristityn teema voisi olla myös
"tuonkin ohi olis' päästävä". Mihin lie kaverin kiire ja kenen
asialla hän onkaan, kuka häntä vedättää, kuka palkan maksaa, kenen vuoksi
hikensä vuodattaa? Vain ykkössija kelpaa hänelle, mutta lukuisat ohilaukaukset
elämän koetuksissa vievät sakkokierroksille. Turmeluksen täplät eivät
putoa.Turhuudestakin on aina maksettava hintansa ja näkyvän tavoittelussa ei
ole mitään rajaa, mikään ei riitä. On ihmisiä, jotka yrittävät paeta Jumalaa
sanomalla: ""Tiede on todennut…." Höh, tiede on ihmisistä, sitä
arvioidaan ja korjataan aina uudestaan! "Ja hänen sieltä tielle
mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi
häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen
elämän perisin?" Mark.10:17. Tähän joukkoon lukeutuvat
"nirppanokka" kristityt, joille ei tunnu mikään kelpaavan eikä
riittävän. Portti tielle on liian ahdas, lihaan sattuu, tie taivaaseen on liian
kapea, uskovaiset ovat liian vaatimatonta joukkoa, pyhitys seurakunnassa on
jäänyt aivan alkuunsa ja uhraaminen ei ole tarpeeksi runsasta. Moni näistä
onkin vanhapiika / -poika ainesta. Ei ole syntynyt riittävän hyvää
puolisoehdokasta ja jos joku sellainen kaukaa näyttää tulevankin, niin lähemmin
tutustuttuaan hänkin haisee hielle ja on huono ryhtinen, hidas, kouluttamaton,
tumpelo? Heille hengellinen ruoka on aina huonoa, joko liian suolaista tai
liian tuhtia, sitä on liikaa tai se ei sula sisimmässä? Heidän
ruoansulatuksensa kieltäytyy Elämän leivästä!
Vapahtajan
seuraaminen vaatii valppautta, rukousta ja sanan edessä viipymistä. Tämä tietää
monenlaista taistelua ja itsekieltäymystä, luopumista ja Jumalan tahdon
etsimistä. Luontainen nöyryys ei riitä, pitää saada oppia Jeesuksen nöyryyttä
ja hiljaisuutta: "….. minä olen palvellut Herraa kaikella nöyryydellä
ja kyynelillä, koettelemuksissa, jotka ovat kohdanneet minua juutalaisten
salahankkeiden tähden;…." Elämän piiriin kuuluvat yllätykset ja vaivat
rusentavat ja pienentävät kristityn joskus kääpiöksi, mutta Herran jalkojen
juuressa hän lepää rauhassa. Siinä hän ammentaa voimaa, armoa ja totuutta. "….kuinka
minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja
opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta…." Kristuksen
seuraaminen on Jumalan suunnitelman seuraamista, sanan valossa vaeltamista.
Siinä on laitettava itsensä likoon ilman hyötyä tai rahavirtoja. Pitää nähdä
jokainen kristitty koti Jeesuksen asuinpaikkana, jossa Luoja suostuu viettämään
siunattuja hetkiä ja kuuntelemaan monenmoisia marinoita. Herran kansa on
kalliisti ostettu, Jeesuksen veren hintaan. "…vaan olen todistanut sekä
juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja
uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen….." On jotakin, mikä
säilyy aina ja se on uskoontulon välttämättömyys. Sitä ei voi ohittaa, eikä
korvata millään kristillisellä hyveellä tai palvelulla. Vain todellinen
kääntymys, suunnan vaihto voi pelastaa ihmisen. Elävä armo kohtaa sitä, joka
tahtoo luopua synnistä, maailmasta ja perkeleestä, lakkaa pelkäämästä ihmisiä
ja heidän sanomisiaan. Laskelmoinnissa on tehtävä arvio, mitä jää viivan alle,
kun henki lähtee ja kenellä on viimeinen huuto lapsen puolesta, kuka kantaa
kurjan kultasaliin? "….En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni
minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä
Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin
todistamisen." Apt.20:19-24. Maailman ihmisten mielestä uskova on jo
ihan pohjilla, eikä kukaan täysijärkinen haluaisi vaihtaa moisen hihhulin
kanssa osia. Jeesus oli halveksittu, jota ei pidetty minään ja uskovat ovat
samaa sukua. Ei uskovaisuus ole kurssissa, vaan pilkan ja aliarvostuksen kohde.
Vain Jeesus rakastaa uskovaa, muut korkeintaan sietävät. Mutta Jeesus oksentaa
penseät kristityt ulos kirkostaan (Ilm.3.), mutta penseä kirkko oksentaa
elävät uskovat pihalle.
Pysähdyin
pitkäksi aikaa tuon ihmeellisen sanan Jumalan sanan edessä, jossa Paavali
kertoo saaneensa Jeesukselta tehtävän julistaa armon evankeliumia. Valtavaa!
Suurenmoista! Mutta mite n paljon se vaatikaan häneltä, miten kuluttavaa se
olikaan, miten voimia kysyvää, miten kunniaa syövää, miten vaatimattomasti hän
joutui elämään, miten pitkiä matkoja hän kulki, miten paljon hän valvoi, miten
usein paastosi, miten suuresti häntä vastustettiin ja vahingoitettiin pitkin
matkaa. Ja kuitenkin hän kaivoi aina esiin jostain tuon ikuisen evankeliumin,
joka voi pelastaa ihmissielut. Hän kuulutti sitä koko matkan, helteessä,
merellä, petojen keskellä, ilman kannatusrengasta, ilman valtionapua, ilman
stipendiä, ilman siunattuja kesäjuhlia tai rukoustapahtumia, ilman omaa
kirkkorakennusta tai rukoushuonetta, ilman kännykkää tai läppäriä, ilman
silmälaseja, ilman nitroja tai buranaa, ilman ravintolisiä tai paratiisin
herkkuja. Häntä ei haastateltu Rooman radio Deissä, eikä häntä kutusuttu
puhumaan Antiokian TV7 Pyhän Hengen iltaan. Mutta Herra laittoi hänet
yksinäisyyteen kirjoittamaan vankilan pimeydessä pyhät kirjoitukset
rakennukseksi tuleville miljoonille uskoville. Sitä oli Jeesuksen seuraaminen -
ja on.
Voi,
Herra, miten kaukana joskus olemmekaan sinusta, miten kaukaa kuulemme sinun
äänesi ja miten vaikea onkaan taipua sinun tahtoosi, suostua kulkemaan niiden
kanssa, jotka sinä valitset ystäviksemme. Anna minulle avoin sydän
vastaanottaakseni armosi, uhrisi, veresi, syntieni puhdistajaksi, pelastukseksi
ja uuden elämän voimaksi. Pyyntöni on, että voisin olla avuksi toisille, jotka
haluavat löytää sinut ja seurata sinua uskossa ja elämässä, Raamatun sanassa ja
rukouksessa.
Herätä luopiot, synneissä nukkuvat sielut, sakkokierroksille
väsähtäneet, pirun pettämät, koukkuun jääneet, pelon vallassa olevat. Ota
heidät avosylin vastaan kuin tuhlaajalapset isän kodissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti