Jalanjälkiä Golgatalle

Olen lukenut viime aikoina vanhaa kirjasarjaa J R Koskimies Päivämuistoja. Tämä hartauskirjakokoelma on melko laaja 1150 sivua, kaksi teosta jokapäivälle kirjoitettuja tekstejä painettu vuosina 1914 -15. Luin hänestä arvion, jossa sanottiin:

- Niin kuin piispa Koskimiehen koko luonne, oli myös hänen hurskautensa avonaista, suoraa, vilpistelystä vapaata. Jumalan ja ihmisten edessä hän oli sitä, mitä oli. Hänelle pääasia oli harrastus välittömästi syventyä Pyhään Sanaan ja kaivaa sieltä tutkien esille vanhaa ja uutta.

Olin aikoinaan monta vuotta töissä Suomen Kristillisen Työväen Liitossa, jolla oli omistuksessaan Karkun Päiväniemen virkistyskeskus. Tuo kaunis paikka oli historiansa alkuvaiheissa kuulunut Oulun piispa Koskimiehelle, joka oli pitänyt sitä kesämökkinään. Vanhan päärakennuksen hirrestä tehty olemus oli korkea ja kaunis. Sen yläkerrassa olivat makuuhuoneet sekä piispalle että piispattarelle. Minä nukuin monta kertaa kummassakin kamarissa, joista oli mahtava näkymä yli Rautaveden.

Koskimies oli aikansa (1859 – 1936) merkkihenkilö asemansa vuoksi. Hän oli ensin Kuopion hiippakunnan piispana ja sittemmin ensimmäinen Oulun hiippakunnan piispa, jota virkaa hän hoiti 36v. Hän jäi eläkkeelle vasta 69-vuotiaana. Hän oli tunettu historioitsija ja syvällinen uskova. Hän otti kantaa mm. voimakkaasti edessä olevaan kansalaissotaan ehdottamalla osapuolille rauhanomaista ratkaisua. Tätä varten hän laati kirjelmän, jota muut piispat eivät kuitenkaan hyväksyneet. Hän oli ensin nimeltään Forsman, mutta suuressa Snellmaninpäivän nimenmuutoksessa 1906 hän suomensi sukunimensä Koskimieheksi. Hänestä kasvoi kansallisuusaatteen idealisti, joka halusi olla ”yhtä lihaa ja verta” suomenkielisen kansan kanssa.

Routavuosina hän oli organisoimassa hiippakuntansa papistoa suomalaisen puolueen myöntyväisyyslinjan tueksi. Vuoden 1918 sodan jälkeen hän teroitti kansallisen sovinnon välttämättömyyttä.

Koskimiehessä oli herkkyyttä ja levotonta tunneihmistä, jonka mielialat vaihtelivat suuresta sydämellisyydestä hermostuneisuuteen ja masennukseen. Avioliiton ristiriitaisuus ja lapsettomuus lisäsivät hänen yksinäisyyttään, eikä hän koskaan halunnut avata toisille kaikkein sisimpiä tuntojaan. Kerran hän arvioi aikansa kristillisyyttä:

- Ja nyt nämäkin pitkät pyhät päättyvät muilta paitsi rukoushuonekristityiltä. Yhä akkaa lappaa kuin köyttä rukoushuoneesta kirkkoon ja kirkosta rukoushuoneeseen niin pitkälti kuin päivää piisaa ja yölläkin jatketaan. Tulevatko lopultakaan herätetyiksi.

Kuitenkin hän esitelmässään papeille 1908 puhui myönteisesti herätyskokousten merkityksestä. Työ ei kuitenkaan saisi johtaa seurakuntayhteyden särkymiseen. Siinä tapauksessa kokouksilla olisi vain ohimenevä ja sielullisia pettymyksiä aiheuttava vaikutus.

- Jollei ruveta käymään seurakunnan jumalanpalveluksessa ja viljelemään Jumalan sanaa kotielämässä, niin tämän kansan kohtalo kulkee turmiota kohti.

Vuonna 1910 sanoo piispa Koskimies, että jokaisella pitäisi olla Uusi Testamentti, joka oli hänelle saattaja. Vuonna 1915 piispa Koskimies totesi, ettei Jumalan edessä kukaan ole viaton.

- Pitäkää kalliina ja korkeana etuoikeutena, että olette kristittyjä ja olette kutsutut perimään kirkkauden.

Vuonna 1925 huomautti piispa Koskimies, että kristillisyyden vaikutus ilmenee kodissa mm. siten, että äiti tai joku muu perheen jäsen on kodin pappina.

Jokainen jättää jalanjälkensä kulkiessaan, toiset sitten arvioivat sen arvon ja merkityksen. Kaikki eivät koskaan kirjoita kirjaa, toiset eivät koskaan kirjoita juuri mitään. Puhelinkulttuuri sen sijaan sujuu vaikka yhdellä sormella. Monien nimiä ei mainita historian lehdillä, mutta he voivat silti olla koko ikänsä Jeesuksen kanssa uskossa. He ovat löytäneet tien Golgatalle, pelastuneet ja lähteneet uuden elämän tielle. Kyllä silti kaikkien kauniiden kulissienkin taakse kätkeytyy aina itkua ja surua, kaiken ulkoisen hyvinvoinnin takana on usein äärettömän hengessä köyhä sielu, joka on muuttunut viinirypäleen rehevästä muodosta pelkäksi kuivaksi rusinaksi.

Jokaisen Kristuksen seuraajan on otettava kantaa ympäröivään maailmaan ja aikansa toisiin kristittyihin. Pitää löytää elämässään Jumalan tahto, se auttaa eteenpäin. Vastusta on yllin kyllin, erilaiset pelot pyrkivät lamaannuttamaan, olosuhteet muuttuvat, ihmiset ottavat etäisyyttä ja tunnepuoli ei löydä Jumalaa. Ihmiset arvioivat meitä omista lähtökohdistaan lähinnä hyödyn ja sukulaisuuden kannalta, mutta äänekäs uskovaisuus joutuu aina vihollisen maalitauluksi. "Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Meidän isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen, jonka te ripustitte puuhun ja surmasitte. Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat." Kun he sen kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he tahtoivat tappaa heidät." Apt.5:29-33. Kun on tukevasti kiinni Kristuksessa, uskaltaa sanoa totuuden ja seisoa sanojensa takana. Siinä ovat jalanjäljet Golgatalta, joita maailma vihaa, fiksut karsastavat, ylpeät halveksivat ja valheelliset pilkkaavat.

Olimme vaimoni kanssa kirkonmenoissa eräänä adventtipyhänä Kangasalla, kun huomasimme aivan etupenkeissä istumassa mustahiuksisia miehiä runsas parikymmentä. Pian tajusimme, että seurakunta oli kuskannut turvapaikanhakijoita paikallisesta vastaanottokeskuksesta mukaan kisoihin. Olihan seurakunta nimennyt jo yhden pastorin hoitamaan tätä työsarkaa aiemmin syksyllä, mutta toistaiseksi se oli ollut vain lähinnä perinneruokien valmistamista ja seurustelua. Alkuliturgian jälkeen tuli erikoinen osa, kun mainittu pastori ja yksi turvapaikanhakijoista astelivat mikrofonin taakse. Paikalla olleille kerrottiin, että eräs heikäläisistä oli tehnyt ikävän teon videoimalla pilkallisen otoksen kirkkopuiston hautausmaalla ja lukenut siellä Koraanin säkeitä. Tämä oli sitten laitettu yuo tubeen kaikkien ihasteltavaksi. Nyt tämä porukka oli tullut esittämään anteeksipyynnön kaverin puolesta ja kerrottiin, että hänet oli lähetetty kauas toiseen yksikköön. Anteeksipyynnön jälkeen pastori esitti tulkin välityksellä anteeksiannon sanomaa koko porukalle. Vaikuttavaa, harvinaista, ja hämmästyttävää nykypäivänä.

Sitten kirkonmenot kulkivat perinteisen kaavan mukaan, virsiä, saarna, rukouksia, ja ehtoollisen asettaminen. Sitten huomasimme, että monet - suurin osa - turvapaikanhakijoista tuli polvistumaan alttarikaiteelle muun seurakunnan kanssa. Ilmeisesti he olivat toisuskoisia, eivät kastettuja, siksi heille ei jaettu ehtoollista, mutta pastori luki Herran siunauksen itse kunkin ylitse.

Ajattelin noita poloisia, kaukana kodistaan, vieraassa kulttuurissa, vaikea kielimuurin edessä, kaikki tähän asti opittu on nyt koetuksella, mihin uskoa, mitä odottaa. Samanaikaisesti uutiset kertoivat monista kärsimättömistä maahan tulijoista, jotka olivat kyllästyneet odottamaan ja matkustivat takaisin kotiinsa, perheittensä luokse.

Mutta Jumala kutusi nyt noita turvapaikanhakijoita Jeesuksen luokse, se oli varma. Olisi suurenmoista, jos nuoret miehet löytäisivät Vapahtajan ja veisivät evankeliumin mukanaan kotimaahansa. Monet ovat rukoilleet heidän puolestaan. Mutta kuka rakasti heitä? Jumala, Taivaan Jumala rakasti heitä, ilman näitä askeleita kaukaiseen Pohjolaan he eivät ehkä olisi koskaan kuulleet evankeliumia? Aistimme jalanjälkiä Golgatalle.

Kristuksen valtakunnassa on tilaa jokaiselle, Herran Henki kutsuu aikanaan kaikkia. Monet tämän päivän pakolaisista kohtaavat matkallaan Kristuksen ja pelastuvat, monen ulkomaanmatka on koituva iloksi ja murhe parannukseksi, jota ei kadu. Tässä tapahtuu, että kaveri lähtee sutta pakoon ja löytääkin itsensä Hyvän Paimenen sylistä, Golgatalta. Kiitos Herralle näistä askelista.

"Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti. Kaikki maan ääret muistavat tämän ja palajavat Herran tykö; kaikki pakanain sukukunnat kumartavat häntä; sillä Herran on kuninkuus, ja hän on hallitseva pakanoita. Kaikki maan mahtavat syövät ja kumartavat; hänen edessään polvistuvat kaikki, jotka mullan alle astuvat eivätkä voi elossa pysyä. Jälkeentulevaiset palvelevat häntä, tuleville polville kerrotaan Herrasta." Ps.22:27-31.

Ikuinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, kuinka ihmeellisesti olet järjestänyt asiamme, elämämme ja kaiken. Katselen mihin suuntaan tahansa, näen vain sinun käden jälkesi, ja kun kuuntelen tarkemmin kuulen kaikkialla sinun äänesi. Minunkin jalanjälkeni on kulkenut Golgatalle, sinne rukoilen kaikkien pääsevän. Onko siis mitään arvokkaampaa, kuin olla sinun omasi ja rukoilla että kaikki löytäisivät sinut Herrakseen ja Vapahtajakseen? Anna afganilaisten, irakilaisten ja syyrialaisten löytää sinut mielenmuutoksessa ja uudestisyntymisessä ristisi ja veresi kautta. Pyydän näiden aikalaisiemme elämään ja myös jokaiselle turvapaikanhakijalle ja muille elämässä seikkailijalle sinun nimesi olisi pyhitetty, että sinun valtakuntasi tulisi heidän sydämiinsä ja koteihinsa, että sinun tahtosi tapahtuisi Suomessa ja kaikkialla. Aamen!