Hän ei ole raskas, hän on veljeni

Juttelin erään ihmisen kanssa, joka oli oppinut kovan lain tien uskonelämässään. Hän moitti itseään ja valitti huonouttaan. Hän kertoi niistä suunnitelmista ja tavoitteista, jotka olivat vielä toteutumatta hänen ajatuksistaan. Tein kysymyksiä ja kommentoin. Monen tunnin keskustelun jälkeen huomasin, että tuo hänen negatiivinen asenteensa oli monen tekijän summa ja heijastui lähes kaikkeen hänen elämässään. Se oli ilmi lapsuudessaan, se oli ilmi työelämässään, se oli ilmi ihmissuhteissa, se oli ilmi seurakunnassaan, se oli ilmi kotonaan. Hän ajatteli kovin ihanteellisesti kristinuskosta ja ajatteli sen olevan jonkinlainen inhimillisen voimanponnistus, tms. Ennen tällaisista ihmisistä sanottiin, että he pyrkivät

pyhittämään lihansa? Kyllä hän tunsi Jeesuksen, mutta ei Jumalan armoa, tai ainakin se oli kovin monen oven takana kaapissa, jossa luki: vain tosipyhille – syntiset älköön vaivautuko! Jossain vaiheessa veinkin keskustelun armon ymmärtämiseen ja hän torjui sen huomauttamalla, että nykyään aivan liian helposti armahdetaan vain ihmiset ilman vastuuta. No, saimme rukoilla ja kantaa hänet asioineen Herran eteen. Minun taitoni eivät häntä kyenneet auttamaan, mutta Herralla on suuri rakkaus jokaista kaipaavaa kohtaan. Myöhemmin mietin vielä keskustelujamme ja rukoilin hänen puolestaan.

"Sillä me olemme muukalaisia ja vieraita sinun edessäsi, niinkuin kaikki meidän isämmekin; niinkuin varjo ovat meidän päivämme maan päällä eikä ole, mihin toivonsa panna." 1.Aik.29:15.

Lienee paljon seurakunnissa ihmisiä, jotka eivät ole löytäneet Jumalan armoa avukseen oikeaan aikaan? Jos heiltä kysyy, milloin Jeesus tuli heidän elämäänsä, he vastaavat, että lapsuudestaan asti he ovat uskoneet Jumalaan, tai että kirkko on ollut heille tuttu vuosia, tai että he ovat yrittäneet tehdä aina oikein ja kunnioittaneet pyhiä asioita. Sitten on paljon sellaisia seurakuntalaisia, jotka eivät sano yhtään mitään, eivät vastaa, eivät ota kantaa. Heille Jumala ja usko on yksityisasia, suljettu salakammio, pimeä huone, jonne ei muilla ole asiaa. Se ei tule olla kuuluvaa, näkyvää tai sosiaalista, ei tunnustavaa eikä tavoittavaa. Erään tutkimuksen mukaan suomalaiset käyvät kirkossa 1,8 kertaa vuodessa. Merkillinen luku? Taitavat siis olla yhden kirkonmenon alusta loppuun ja toisesta jättää pois kanttorin loppusoiton?

Nuorukaisena tuli kuunneltua kaikenlaista iskelmämusiikkia. 60-luvulla oli suosittu bändi Hollies, jonka musiikkia tuli ostettua vinyylilevyinä. Heillä oli eräs runo ja laulu, josta tuli sitten listamenestys. Laulun kertosäkeessä lauletaan antaumuksella: ”He ain't heavy, he's my brother” (ei hän ole raskas, hän on minun veljeni).  Laulun tarinasta on olemassa parikin erilaista verisota, jotka lienevät kumpikin motivoineet säveltäjiä. Ensimmäinen sijoittuu johonkin kaukoitään, jossa oli pieni länsimainen ryhmä käymässä. Siellä nuori tyttö, ehkä 10 - 12 v. kantoi selässään lasta, joka pyöri selkäpussissa sinne tänne. Joku matkalaisista kysyi häneltä, että eikö tuo ole raskas kantaa, johon tyttö vastasi: Hän ei ole raskas, hän on veljeni.

Toisen kertomuksen mukaan laulun nimi liittyy vuonna 1917 katolisen papin Edward Flanaganin Omahaan Nebraskaan perustamaan Boys Town-nimiseen kommuuniin, josta saivat tulla hakemaan apua kodittomat tai muuten ongelmista kärsivät pojat. Vuonna 1941 Flanagan luki The Messenger-nimistä lehteä ja näki sattumalta kuvan, jossa poika kantoi selässään itseään nuorempaa poikaa. Kuvan alla oli kuvateksti ”He ain't heavy Mr., he's my brother”. Flanagan otti fraasin käyttöön ja siitä Boys Townin motto. Hän myös teetti kuvasta patsaan johon lause oli kaiverrettu ja siitä tuli kommuunin tunnuskuva.

Laulun sanat menevät suurin piirtein näin:

Tie on pitkä, sillä on monia mutkia.

Tämä johtaa meidät ties minne kuka tietää milloin.

Mutta olen vahva, riittävän vahva kestämään häntä.

Hän ei ole raskas, hän on veljeni

Joten mennään ja hänen hyvinvointinsa on huoleni.

Ei ole taakka häntä kantaa.

Pääsemme sinne, sillä minä tiedän, ettei hän rasita minua.

Hän ei ole raskas, hän on veljeni

Jos olen kuormattuna ollenkaan,

sitten olen täynnä surua,

että jokainen sydän voisi olla täytetty ilolla toisten rakkaudesta.

Se on pitkä, pitkä tie, josta ei ole paluuta.

Vaikka olemme matkalla sinne,

miksi en jaa kuormaa.

Ei paina minua ollenkaan,

Hän ei ole raskas,

hän on veljeni, hän on veljeni

Hän ei ole raskas, hän on veljeni...

Oman läheisensä tunteminen ja auttaminen on kutsumustehtävä, jossa onnistutaan tai sitten ei. Joskus suvun riidat saattavat kaivaa maata jalkojen alta ja erottaa ihmiset kauas toisistaan. Joskus joku kantaa sukulaistaan koko elämänsä, hän kun ei tunnu ollenkaan aikuistuvan, eikä ota vastuuta tekemisistään ja elämästään. Vauva menee vielä mukavasti, mutta aikuinen lapsi on painava.

Jumala valitsee veljet emme me. Ystävät voi valita, sukulaisia ei voi valita. Jumalan täytyy voida aina ja kaikkialla saada sanoa, ketkä ovat hänen omiaan, kenen kanssa meidän tulee tulla toimeen ja elää. Tosin tätä velvoitusta kierretään nykyään hyvin hurskaasti sanomalla, että lähdettiin, kun oli niin epähurskasta meininkiä meidän seurakunnassa. Päätettiin pistää paremmaksi ja ruveta itse hoitamaan ylipapin tehtäviä. Ja onhan se huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse olla tekemisissä ärsyttävien ja toisinajattelevien ihmisten kanssa? Saa sitten itse valita toiminnan muodon ja järjestyksen, saarnaajat, laulajat, rukoilijat ja kolehtikohteet, ajan ja paikan. Tuntuu kuin olisi tehnyt jotain oikein merkittävää. Toinen ja paljon vaikeampi tie onkin se, että lähden vasta sitten, kun heittävät pihalle.

"Petetty veli on vaikeampi voittaa kuin vahva kaupunki, ja riidat ovat kuin linnan salvat." Snl.18:19. Pettymyksen aallot käyvät joskus korkeina ja heikko usko meinaa hukkua niihin. Uskoviin pettynyt on katkera ja vetäytyvä. Hän suojelee itseään uusilta iskuilta, eikä näyttäydy samoissa piireissä, jossa on joutunut piiskattavaksi. Nuhtelun kestäminen vaatii uskoa ja Herran siunausta, sillä omien virheiden ja heikkouksien näkeminen ei ole yleistä. Mutta kun ne toiset ovat munanneet asiat ja sotkeneet, en minä? Siinä olisi nyt hyvä tilaisuus löytää Kristus jonkin uskollisen ystävän kautta. Siihen olisi tilausta. "Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä." Snl.17:17.

Jeesus kohtasi ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapset lämpimästi ja toivorikkaasti. Hänellä oli heille uusi sanoma, josta tuli käänteentekevä koko seurakunnan historiassa. Siinä ei ollut paikkaa pelolle, sillä se rakentui hänen elämääantavan henkilönsä varaan. "Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä." Matt.28:10. Voiko olla mitään sen suurempaa uskovalle, kuin nähdä Vapahtajansa, kuulla häntä, seurata häntä ja palvella häntä? Voiko olla suurempaa, kuin että Jumala kutsuu ihmistä veljekseen? Voiko olla mitään suurempaa, kuin että Jumalan Poika tahtoo ohjata elämäämme kohti ikuista kirkkautta?

Jeesus on uskovan isoveli, joka kantaa heikkoa lastaan selkärepussa läpi ahdistavien vaiheiden. Vain hän voi sanoa, että et ole raskas taakka, että hän kantaa sinut mielellään, että hän on tullut juuri siksi maailmaan. Hän tuntee tien, ajan ja vastukset. Hän tuntee sinut, hän tietää surusi ja ilosi, toiveesi ja rukouksesi. Hän tahtoo, että olisit aina hänen lähellään, sillä hän ei vetäydy pois. Hänellä on hyvä tahto sinuun nähden. Hänen ikuiset käsivartensa ovat ojennetut sinua varten, hänen taivaalliset sanansa tuovat sinulle valoa ja viisautta. Siksi hän sanookin: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä." Ps.22:23. Epäjumalanpalvelijat ostavat palvottavalta hyväksymistä ja suosiota, mutta Jeesus, ainoa oikea Jumala, rakastaa sinua, vaikka tietää sinut perin kehnoksi. Hän sanoo sinusta Isälleen: Hän ei ole raskas, hän on veljeni.....

Kristityn suhtautuminen toisiin uskoviin, veljiin ja sisariin, ilmaisee, millainen on hänen oma Jumala-suhteensa. Se on suoraan verrannollinen siihen. Kristitty, joka ei jaksa toisia uskovia, ei ole uskova. Kristitty, joka hylkää toiset uskovat, ei ole uskossa. Kristityn tulisi aina suhtautua vakavasti niihin ihmisiin, jotka Herra johdattaa hänen tielleen. Kristitylle on koko elämän ajaksi oppimista siinä, miten metkoja tyyppejä Kristus on kutsunut joukkoonsa, sillä monetkaan heistä eivät ole ollenkaan sinun näköisiäsi, eivät tasapainoisia, viattomia, samoinajattelevia, puhtaanvalkoisia, eivät laatuluokitukseltaan valioita, eivät muistutakaan vitriinissä kiilteleviä pokaaleja?

Kristittyjen yhteys on varmasti yksi kaikkein vaikeimpia asioita, joita uskossa joutuu opettelemaan. Siitä koulusta ei selviä ilman Kristusta, eikä kukaan ilman kolhuja. Raamatun sana antaa tässä valoa ja voimaa. Kristitty huomaa, että tämä ei ole hänen yksityisalueensa, vaan kyse on Herran kallisti verellään lunastamasta laumasta, jossa on monenlaisia lampaita.

"Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta. Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat. Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa. Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä. Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?" 1.Joh.3:10-17.

Lisää kuvateksti

Omassa elämässäni on ollut joskus aivan hämmentävää, kuinka täysin tuntemattomat ihmiset ovat tulleet läheisiksi tuntemalla ja tunnustamalla saman Jeesuksen kuin minä. Parhaimmillaan pyhien yhteys on silloin, kun Jeesus Kristus saa olla keskellämme meitä siunaamassa sanallaan ja Hengellään. Katson siis Häneen, joka on minua kantanut....

Jeesus, suuri Vapahtajani, vain sinä olet tuonut maailman keskelle oman itsesi vaikutuksella yhteyden erilaisten ihmisten keskuuteen. Olet antanut meille yhteisen kielen ymmärtääksemme toisiamme, olet antanut meille yhteisen voiman tulla Jumalan lapsiksi, olet antanut meille osan suuressa Jumalan perheessä, olet antanut meille toisemme rohkaisuksi uskoon ja palveluun sinun nimessäsi ja kunniaksesi, olet lähettänyt meidät toisten luo kootaksesi kaikkialta kansaasi suureen juhlaasi. Olet antanut meille uuden laulun, kiitoslaulun Jumalallemme, olet avannut suljetut suumme ylistykseen, olet valaissut mielemme ilosanomalla. Sinä olet jaksanut roikottaa meitä vuodesta toiseen, vaikka olemme joskus tavattoman rasittavia. Vain sinä olet sanonut meistä: Hän ei ole raskas, hän on veljeni..... Kiitos sinulle!