Kesän tulo on aina mieleenpainuva
täällä pohjolassa, eivätkä etelän ihmiset ymmärräkään, miten paljon me
iloitsemme auringosta. Sillä me tiedämme ja tunnemme nahoissamme, että tämä on
vain hetken ilo, joka muuttuu pian taas koleaksi. Merkillistä, että muistoissa
kuitenkin usein mieleen painuvimmat hetket ovat sellaisia, jolloin ei ole
tapahtunut juuri mitään? Ehkä niissä on ollut taivaallista rauhaa ja ikikesän
odotusta fingerporillinen? Ehkä myöskin hetken pysähtyminen normaali rutiinista
on ollut tärkeää, että koneisto voisi levätä hiukan? Onhan tunnettua, että
uskovatkin ovat varsin kiireisiä ja monesti kovin kuormitettuja. Muistan,
kuinka itsekin tein lujasti töitä ja lepotilassakin työstin mielessäni jo
seuraavia töitä. Milloin siis lepäsin? Silloin, kun taju oli vähän aikaa
kankaalla! Ahkera ihminen tuntee syyllisyyttä lepäämisestä, sillä hän ei koe
voivansa antaa itselleen silloin suorituspisteitä - hän ei ansaitse mitään.
Tästä alkaa yleensä lainalaisuus ja tekojentie, joka uuvuttaa niin uskovan kuin
hänen seuralaisensakin. Neuvojat sanovat silloin: Yritä edes, koeta jaksaa, nouse
ylös, vauhtia, eteenpäin ja kyllä sä olet aika hyvä....
Paratiisin jälkipyykissä meille
jäivät rikkaruohot muistuttamaan maata kalvavasta kirouksesta, jonka Jumala
asetti synnin seurauksena. Aatamin olisi pitänyt ryhdikkäästi kieltäytyä
miellyttämästä vaimoaan sinä kohtalokkaana päivänä. Sitä vaivaa nyt kannamme ja
yritämme kiertää mahdollisuuksien mukaan, siirtää rasituksen muille ja teettää
köyhille työn vaivan, sekä selvitä kaikesta vain rahalla, politiikalla ja
urheilulla?
"Ja Aadamille hän sanoi:
"Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen:
'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun
pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se
on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä." 1.Moos.3:17-18.
Viivymme aina jonkin aikaa
puutarhassa perusparannus töissä näin kesän alkaessa. Korjaamme talven jälkiä
ja vaurioita, huomioimme ne taimet, joiden elämä on päättynyt luonnon
mullistuksiin ja kylmyyteen, lumen painoon ja villieläinten ruoaksi. Kuitenkin
on yksi sitkeä kokonaisuus, joka selviää aina ja kaikkialla ilman huoltoa,
lannoitteita, leikkaamista, tukemista ja ihmisapua - kirouksen rikkaruohot.
Niitä ihailevat ilmeisesti vain biologit ja lampaat laidunmailla? Ne tulevat
yhtä varmasti kuin kesä joka vuosi näkyviin. Ilmeisesti suurin vaiva meidänkin
pienessä puutarhassamme on juuri rikkaruohoista? Mutta minkäs teet, ei ole
vaihtoehtoja, jos haluaa saada edes hieman kauneutta näkymään pihalla. Toki
muistan vieläkin kouluajoilta monen rikkaruohon latinankielisen nimen ja
heimon, mutta ei niitä saa nimellä poistumaan?
Rikkaruohot ovat kuva ihmisen
syntisyydestä, ilman mitään ponnistelua ne ilmenevät monella eri tasolla
ihmiselämässä. Kerrotaan, että eräs mies kysyi toiselta: - mitä pitää tehdä
joutuakseen helvettiin? Tähän toinen vastasi: - Ei mitään, odottelee vaan
rauhassa! Niinpä niin, luonto pitää huolen lopusta. "Kun jumalattomat
rehottavat niinkuin ruoho ja väärintekijät kaikki kukoistavat, on se heidän
ikuiseksi häviöksensä." Ps.92:8.
Virsikirjan vanha virsi 1500
luvulta kertoo hyvin synnin rikkaruohojen vaivan, joka on aina kiusannut
ihmistä. Siihen aikaan tämmöistä tekstiä tuli vielä piispan äänenpainolla:
(Laurentius Petri Gothus 1572. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605.
Uud. komitea 1867, 1937, 1984.)
1. Ihminen synnissänsä kauan
maannut Tään äänen ylhäält' oli kuulla saanut: Jo nouse, päivän koi on
valistanut, Sen kirkas valkeus maailmaa lohduttanut.
2. Hän kysyi: kenen ompi ääni tämä?
- Enkeli olen Herran lähettämä: Nyt aik' on Herran puoleen
sielus kääntää, Hän tahtoo kuulla
aamuvirtes ääntä.
On varsin kammottavaa nähdä eräänä
päivänä, että on elänyt synnissä kuin sika pellossa, maannut sonnassaan ja
luullut olevansa puhdas? Oma puutarha on kuin rikkaruohojen viidakko.
Enkeli oli silloin paikallaan
Herran asialla, mutta nykyään enkelit ovat ihmisten mielissä lähinnä taikauskon
välineitä ilman vakavaa sanomaa pelastuksen tarpeellisuudesta.
3. Hän sanoi: sielu suruinen ei
laula Niin kauvan kuin sen sitoo synnin paula, Ja sitä kuolon ies rasittaapi.
Vaan kukas siitä pelastuksen saapi?
4. Se vastas: sielua, kun syntiin
nääntyy, Jo etsii Herra, ennenkuin se kääntyy; O sielu, katso, Herra
sanans suopi, Ja armons paisteen
kirkkaan sulle suopi?
Koko olemassaolon taistelun
keskuksessa ovat synti ja armo. Kääntymyksen välttämättömyys ja Kristuksen
löytyminen ovat avainasioita. Tässä kaikessa tulee kuulla Jumalan sanaa, siitä
usko löytyy. Rikkaruohot poistuvat vain työllä - taivaallisella työllä. Sairas
paranee, kun saa oikeaa lääkettä.
5. Täst' alkoi syntinen nyt rauhaa
saada, Kun kuul', ett' armo Herran ei voi laata, Näin kiitti siitä sydämell' ja
suulla, Nyt laulain aamuvirttään Herran kuulla:
6. Suo, Jumal' armias, mulle armos
loistaa Pois pimeys mun sielustani poista! Sun vala valkeutes
mieleheni, Vuodata rakkautes
sydämeeni!
Kristus valo loistaa. Kauan
kaivattu Jumalan rauha tunkeutuu koko ihmisen olemukseen niin, että uusi laulu
ja kiitosmieli täyttävät olemuksen. Kuka jaksaa olla pimeässä kauan ja kun
kerran on päässyt valoon, haluaa aina olla valossa. Kristus on Jumalan valo ja
vain hän. Sydämen puutarha alkaa kukoistaa, Jumalan kesä on tullut.
7. Aurinko armas, ennustettu ennen,
Sä Kristus, koitit meille viimein tännen, Armollas kadotuksest'
auttamahan, Jumalan lapsiks meitä
saattamahan.
8. Kiitokses Herrallen siis, sydän,
kanna, Ett'ei hän synnissäs sun maata anna! Tuntuihan kuin ois
kahle ahdas päällä, Kosk' olit
synnin vallassa sä täällä.
9. Siis sua, Jesus, huudan
avukseni, Kun synti pyytää voittaa sydämeni; Kun synti kiusaa, ole
tykönäni, Mun väkevyyteni ja
elämäni!
Vapahtaja tuli pelastamaan ihmisen
synnin, kuoleman ja perkeleen hirmuvallasta, sillä ilman Jeesusta hän olisi
ollut hukassa ikuisesti. Kun kovat kahleet ovat poissa, on tosi kevyt olo.
Mutta pelastuksesta huolimatta uskova tuntee rikkaruohojen jatkuvasti kiusaavan
häntä ja siksi hän rukoilee Herraa apuun joka päivä, ettei synti saisi häntä
valtaansa. Näissä kisoissa Kristus on uskovan elämä ja voima. Samalla tulee
uskovan elämään uusi ulottuvuus, kiitollinen mieli, joka tuntuu joskus
sydämessä asti.
Uusi Kristus-elämä on taivaan
lahja, jossa tuntuu ja maistuu kadotettu paratiisi. Siinä tulevat osaksemme
Kristuksen rauha, voitto vihollisista hänen uhrissaan ja lukemattomat ihanat
lupaukset, joita uskovina ammennamme päivittäin Raamatusta. Näillä eväillä
tähyämme tulevaisuuteen luottavaisina ja iloisina, pelastettuina.
"Niin Herra antoi Israelille
koko sen maan, jonka hän oli vannonut antavansa heidän isilleen; ja he ottivat
sen omaksensa ja asettuivat siihen. Ja Herra soi heidän päästä rauhaan
kaikkialla, aivan niinkuin hän valalla vannoen oli luvannut heidän isillensä;
eikä yksikään heidän vihollisistaan kestänyt heidän edessään, vaan kaikki
heidän vihollisensa Herra antoi heidän käsiinsä. Ei jäänyt täyttämättä
ainoakaan kaikista niistä lupauksista, jotka Herra oli antanut Israelin
heimolle, vaan kaikki toteutui." Joos.21:43-45.
On tärkeää kuunnella, mitä Herra
puhuu, ja vähemmän kiinnittää huomiota, mitä ihmiset milloinkin sanovat.
Ilmassa on niin paljon turhia sanoja, joista ei ole mitään hyötyä, eksyttäviä
sanoja, jotka uuvuttavat ja vievät harhaan - eroon Kristuksesta. Jumalan
uskollisuus on ikuista.
Elämän tasapaino löytyy Kristuksen
yhteydessä, silloin Herran sana vakauttaa heiluvan mielen. Sillä monenlaiset
tunteet, tunnelmat, mielialat ja näkymät riepottavat ihmisparkoja pitkin ja
poikin. Mutta muuttumaton, iäti kestävä Jumalan sana on vakaa ja turvallinen,
luotettava ja kantava. Siihen meitä kehottaa tarttumaan itse Jumala joka päivä.
"Säilytä, poikani, isäsi käsky äläkä hylkää äitisi opetusta. Pidä ne aina
sydämellesi sidottuina, kääri ne kaulasi ympärille. Kulkiessasi ne sinua
taluttakoot, maatessasi sinua vartioikoot, herätessäsi sinua puhutelkoot. Sillä
käsky on lamppu, opetus on valo, ja kurittava nuhde on elämän tie…"
Snl.6:20-23. Kristityillä on taivaallinen isä ja äitiseurakunta, jotka ohjaavat
meitä Hyvän Paimenen seurassa viheriäisille niityille lepäämään. Jos siis
kristityt suhtautuvat kuuliaisesti ja kunnioittaen Jumalan opetukseen, sana vie
heitä valaistua tietä. Olen joskus pimeällä tiellä ajaessani autolla
sammuttanut muutamaksi sekunniksi
ajovalot, silloin en ole nähnyt mitään, enkä lainkaan tietä. Tilanne on ollut
mahdoton ja siksi valojen palautuminen on ollut välttämätön. Kuitenkin
nykykristillisyyden suurinta muotia on järjestää hengellisiä tilaisuuksia,
joissa on mahdollisimman vähän Jumalan sana esillä. Seurauksena on
rikkaruohojen raju lisääntyminen. Mutta paratiisiin takaisin päästään vain
sanan kautta. Kun syö Jumalan sanaa silmä kirkastuu ja tulee kiitollinen mieli.
Sinä, Herra olet pannut meidät
ihmiset pihalle paratiisista, vaikka olisimme siellä tänään kovin mielellämme.
Parhaatkin tekomme yrittää olla kunnon ihmisiä ja kristittyjä on vain kehnoa
tekopeliä, jossa puudumme pahasti. Auta meitä, Kristus, kun rikkaruohot
rehottavat sydämessämme ja seurakunnassa ja peittävät näkyvistä kaiken
taivaallisen ilonaiheen, rakkauden, uskon ja toivon. Ilman sinua makaamme
synnissä ja hukumme siihen, ilman sinua putoamme syvyyteen. Anna meidän maistaa
sinun hyvyyttäsi, Jeesuksen nimessä ja veren voimassa. Vie meidät lepoosi, paratiisiin, jossa sinä olet meidän kanssamme. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti