sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Jumalan puutarhassa


Kesän tulo on aina mieleenpainuva täällä pohjolassa, eivätkä etelän ihmiset ymmärräkään, miten paljon me iloitsemme auringosta. Sillä me tiedämme ja tunnemme nahoissamme, että tämä on vain hetken ilo, joka muuttuu pian taas koleaksi. Merkillistä, että muistoissa kuitenkin usein mieleen painuvimmat hetket ovat sellaisia, jolloin ei ole tapahtunut juuri mitään? Ehkä niissä on ollut taivaallista rauhaa ja ikikesän odotusta fingerporillinen? Ehkä myöskin hetken pysähtyminen normaali rutiinista on ollut tärkeää, että koneisto voisi levätä hiukan? Onhan tunnettua, että uskovatkin ovat varsin kiireisiä ja monesti kovin kuormitettuja. Muistan, kuinka itsekin tein lujasti töitä ja lepotilassakin työstin mielessäni jo seuraavia töitä. Milloin siis lepäsin? Silloin, kun taju oli vähän aikaa kankaalla! Ahkera ihminen tuntee syyllisyyttä lepäämisestä, sillä hän ei koe voivansa antaa itselleen silloin suorituspisteitä - hän ei ansaitse mitään. Tästä alkaa yleensä lainalaisuus ja tekojentie, joka uuvuttaa niin uskovan kuin hänen seuralaisensakin. Neuvojat sanovat silloin: Yritä edes, koeta jaksaa, nouse ylös, vauhtia, eteenpäin ja kyllä sä olet aika hyvä....

Paratiisin jälkipyykissä meille jäivät rikkaruohot muistuttamaan maata kalvavasta kirouksesta, jonka Jumala asetti synnin seurauksena. Aatamin olisi pitänyt ryhdikkäästi kieltäytyä miellyttämästä vaimoaan sinä kohtalokkaana päivänä. Sitä vaivaa nyt kannamme ja yritämme kiertää mahdollisuuksien mukaan, siirtää rasituksen muille ja teettää köyhille työn vaivan, sekä selvitä kaikesta vain rahalla, politiikalla ja urheilulla?
"Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä." 1.Moos.3:17-18.

Viivymme aina jonkin aikaa puutarhassa perusparannus töissä näin kesän alkaessa. Korjaamme talven jälkiä ja vaurioita, huomioimme ne taimet, joiden elämä on päättynyt luonnon mullistuksiin ja kylmyyteen, lumen painoon ja villieläinten ruoaksi. Kuitenkin on yksi sitkeä kokonaisuus, joka selviää aina ja kaikkialla ilman huoltoa, lannoitteita, leikkaamista, tukemista ja ihmisapua - kirouksen rikkaruohot. Niitä ihailevat ilmeisesti vain biologit ja lampaat laidunmailla? Ne tulevat yhtä varmasti kuin kesä joka vuosi näkyviin. Ilmeisesti suurin vaiva meidänkin pienessä puutarhassamme on juuri rikkaruohoista? Mutta minkäs teet, ei ole vaihtoehtoja, jos haluaa saada edes hieman kauneutta näkymään pihalla. Toki muistan vieläkin kouluajoilta monen rikkaruohon latinankielisen nimen ja heimon, mutta ei niitä saa nimellä poistumaan?
Rikkaruohot ovat kuva ihmisen syntisyydestä, ilman mitään ponnistelua ne ilmenevät monella eri tasolla ihmiselämässä. Kerrotaan, että eräs mies kysyi toiselta: - mitä pitää tehdä joutuakseen helvettiin? Tähän toinen vastasi: - Ei mitään, odottelee vaan rauhassa! Niinpä niin, luonto pitää huolen lopusta. "Kun jumalattomat rehottavat niinkuin ruoho ja väärintekijät kaikki kukoistavat, on se heidän ikuiseksi häviöksensä." Ps.92:8.

Virsikirjan vanha virsi 1500 luvulta kertoo hyvin synnin rikkaruohojen vaivan, joka on aina kiusannut ihmistä. Siihen aikaan tämmöistä tekstiä tuli vielä piispan äänenpainolla: (Laurentius Petri Gothus 1572. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. komitea 1867, 1937, 1984.)

1. Ihminen synnissänsä kauan maannut Tään äänen ylhäält' oli kuulla saanut: Jo nouse, päivän koi on valistanut, Sen kirkas valkeus maailmaa lohduttanut.
2. Hän kysyi: kenen ompi ääni tämä? - Enkeli olen Herran lähettämä: Nyt aik' on Herran puoleen
sielus kääntää, Hän tahtoo kuulla aamuvirtes ääntä.

On varsin kammottavaa nähdä eräänä päivänä, että on elänyt synnissä kuin sika pellossa, maannut sonnassaan ja luullut olevansa puhdas? Oma puutarha on kuin rikkaruohojen viidakko.
Enkeli oli silloin paikallaan Herran asialla, mutta nykyään enkelit ovat ihmisten mielissä lähinnä taikauskon välineitä ilman vakavaa sanomaa pelastuksen tarpeellisuudesta.

3. Hän sanoi: sielu suruinen ei laula Niin kauvan kuin sen sitoo synnin paula, Ja sitä kuolon ies rasittaapi. Vaan kukas siitä pelastuksen saapi?
4. Se vastas: sielua, kun syntiin nääntyy, Jo etsii Herra, ennenkuin se kääntyy; O sielu, katso, Herra
sanans suopi, Ja armons paisteen kirkkaan sulle suopi?

Koko olemassaolon taistelun keskuksessa ovat synti ja armo. Kääntymyksen välttämättömyys ja Kristuksen löytyminen ovat avainasioita. Tässä kaikessa tulee kuulla Jumalan sanaa, siitä usko löytyy. Rikkaruohot poistuvat vain työllä - taivaallisella työllä. Sairas paranee, kun saa oikeaa lääkettä.

5. Täst' alkoi syntinen nyt rauhaa saada, Kun kuul', ett' armo Herran ei voi laata, Näin kiitti siitä sydämell' ja suulla, Nyt laulain aamuvirttään Herran kuulla:
6. Suo, Jumal' armias, mulle armos loistaa Pois pimeys mun sielustani poista! Sun vala valkeutes
mieleheni, Vuodata rakkautes sydämeeni!

Kristus valo loistaa. Kauan kaivattu Jumalan rauha tunkeutuu koko ihmisen olemukseen niin, että uusi laulu ja kiitosmieli täyttävät olemuksen. Kuka jaksaa olla pimeässä kauan ja kun kerran on päässyt valoon, haluaa aina olla valossa. Kristus on Jumalan valo ja vain hän. Sydämen puutarha alkaa kukoistaa, Jumalan kesä on tullut.

7. Aurinko armas, ennustettu ennen, Sä Kristus, koitit meille viimein tännen, Armollas kadotuksest'
auttamahan, Jumalan lapsiks meitä saattamahan.
8. Kiitokses Herrallen siis, sydän, kanna, Ett'ei hän synnissäs sun maata anna! Tuntuihan kuin ois
kahle ahdas päällä, Kosk' olit synnin vallassa sä täällä.
9. Siis sua, Jesus, huudan avukseni, Kun synti pyytää voittaa sydämeni; Kun synti kiusaa, ole
tykönäni, Mun väkevyyteni ja elämäni!

Vapahtaja tuli pelastamaan ihmisen synnin, kuoleman ja perkeleen hirmuvallasta, sillä ilman Jeesusta hän olisi ollut hukassa ikuisesti. Kun kovat kahleet ovat poissa, on tosi kevyt olo. Mutta pelastuksesta huolimatta uskova tuntee rikkaruohojen jatkuvasti kiusaavan häntä ja siksi hän rukoilee Herraa apuun joka päivä, ettei synti saisi häntä valtaansa. Näissä kisoissa Kristus on uskovan elämä ja voima. Samalla tulee uskovan elämään uusi ulottuvuus, kiitollinen mieli, joka tuntuu joskus sydämessä asti.

Uusi Kristus-elämä on taivaan lahja, jossa tuntuu ja maistuu kadotettu paratiisi. Siinä tulevat osaksemme Kristuksen rauha, voitto vihollisista hänen uhrissaan ja lukemattomat ihanat lupaukset, joita uskovina ammennamme päivittäin Raamatusta. Näillä eväillä tähyämme tulevaisuuteen luottavaisina ja iloisina, pelastettuina. 
"Niin Herra antoi Israelille koko sen maan, jonka hän oli vannonut antavansa heidän isilleen; ja he ottivat sen omaksensa ja asettuivat siihen. Ja Herra soi heidän päästä rauhaan kaikkialla, aivan niinkuin hän valalla vannoen oli luvannut heidän isillensä; eikä yksikään heidän vihollisistaan kestänyt heidän edessään, vaan kaikki heidän vihollisensa Herra antoi heidän käsiinsä. Ei jäänyt täyttämättä ainoakaan kaikista niistä lupauksista, jotka Herra oli antanut Israelin heimolle, vaan kaikki toteutui." Joos.21:43-45.
On tärkeää kuunnella, mitä Herra puhuu, ja vähemmän kiinnittää huomiota, mitä ihmiset milloinkin sanovat. Ilmassa on niin paljon turhia sanoja, joista ei ole mitään hyötyä, eksyttäviä sanoja, jotka uuvuttavat ja vievät harhaan - eroon Kristuksesta. Jumalan uskollisuus on ikuista.

Elämän tasapaino löytyy Kristuksen yhteydessä, silloin Herran sana vakauttaa heiluvan mielen. Sillä monenlaiset tunteet, tunnelmat, mielialat ja näkymät riepottavat ihmisparkoja pitkin ja poikin. Mutta muuttumaton, iäti kestävä Jumalan sana on vakaa ja turvallinen, luotettava ja kantava. Siihen meitä kehottaa tarttumaan itse Jumala joka päivä. "Säilytä, poikani, isäsi käsky äläkä hylkää äitisi opetusta. Pidä ne aina sydämellesi sidottuina, kääri ne kaulasi ympärille. Kulkiessasi ne sinua taluttakoot, maatessasi sinua vartioikoot, herätessäsi sinua puhutelkoot. Sillä käsky on lamppu, opetus on valo, ja kurittava nuhde on elämän tie…" Snl.6:20-23. Kristityillä on taivaallinen isä ja äitiseurakunta, jotka ohjaavat meitä Hyvän Paimenen seurassa viheriäisille niityille lepäämään. Jos siis kristityt suhtautuvat kuuliaisesti ja kunnioittaen Jumalan opetukseen, sana vie heitä valaistua tietä. Olen joskus pimeällä tiellä ajaessani autolla sammuttanut muutamaksi  sekunniksi ajovalot, silloin en ole nähnyt mitään, enkä lainkaan tietä. Tilanne on ollut mahdoton ja siksi valojen palautuminen on ollut välttämätön. Kuitenkin nykykristillisyyden suurinta muotia on järjestää hengellisiä tilaisuuksia, joissa on mahdollisimman vähän Jumalan sana esillä. Seurauksena on rikkaruohojen raju lisääntyminen. Mutta paratiisiin takaisin päästään vain sanan kautta. Kun syö Jumalan sanaa silmä kirkastuu ja tulee kiitollinen mieli.

Sinä, Herra olet pannut meidät ihmiset pihalle paratiisista, vaikka olisimme siellä tänään kovin mielellämme. Parhaatkin tekomme yrittää olla kunnon ihmisiä ja kristittyjä on vain kehnoa tekopeliä, jossa puudumme pahasti. Auta meitä, Kristus, kun rikkaruohot rehottavat sydämessämme ja seurakunnassa ja peittävät näkyvistä kaiken taivaallisen ilonaiheen, rakkauden, uskon ja toivon. Ilman sinua makaamme synnissä ja hukumme siihen, ilman sinua putoamme syvyyteen. Anna meidän maistaa sinun hyvyyttäsi, Jeesuksen nimessä ja veren voimassa.  Vie meidät lepoosi, paratiisiin, jossa sinä olet meidän kanssamme. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti