Olenko minä sinulle rakas?

Kauneimpien joululaulujen kirkkoillassa oli mukana runsaasti lapsiperheitä ja myös joitakin vanhuksia. Edessämme istui eräät isovanhemmat lastenlapsensa kanssa, paitsi ellei tuo nainen sitten ollut synnyttänyt pienokaista viisikymmenvuotiaana? Isoisä oli selvästi motivoitunut pikkupojan hoivaamisesta ja hän osoitti koko tilaisuuden ajan suurta aktiivisuutta lapsen suuntaan. Hän kuvasi kännykällä eri kulmista poikaa ja salia, kuiskutteli tälle, otti esiin leluja lapselle ja sitten suukotteli tätä ainakin kymmenen kertaa tilaisuuden aikana lapsen valkeisiin hiuksiin. Hän varmaan iloitsi suuresti tästä rakkaasta lapsenlapsesta, joka mahdollisesti oli heidän ensimmäinen - ehkä ainoa? Ajattelin, että se oli isoisän onnea, joka nyt hetkisen oli läsnä ja sitten pikkukaveri kasvoi pois paapottavien luokasta, tarpeet ja tavoitteet isonivat. On Jumalan ihme, jos kirkko säilyttää arvonsa hänen silmissään vielä murrosiässä. Toivotaan ja rukoillaan sitä.

Jeesus kohtasi Pietarin ja kumppanit ylösnousemisensa jälkeen Galilean järven rannalla. Sinne on sittemmin rakennettu kirkko, jossa kerrotaan, kuinka Jeesus kysyi Pietarilta kolme kertaa: Olenko minä sinulle rakas? Tämä oli uskonelämän ja Jumala-suhteen kannalta äärimmäisen tärkeää, että kieltäjä-Pietari saattoi päästä uudelleen Herran liittoon, jonka hän oli hylännyt häpeämällä Vapahtajaa ihmisten edessä. Siellä järven rannalla Pietari sai takaisin kadottamansa uskon. Hän uudistui ja valmistui todelliseksi todistajaksi ja ihmistenkalastajaksi. Tunnustuksen jälkeen hän oli päässyt luokaltaan, johon oli jäänyt.

Usko Jeesukseen on suhde, ei niinkään tiedollinen tai toiminnallinen elementti. Siksi usko ei ole ikään eikä älyyn sidottu asia, vaan Jumalan lahja, jonka voi saada kääntymällä Herran puoleen ja kuuntelemalla häntä. Golgatalla jokaisen verenpunaiset synnit pestään pois, ainoastaan siellä. Kaikki muu kristillisyyden harjoittaminen on pelkkää harrastelua, jolla ei ole ikuisuuteen nähden ulottuvuutta, siitä puuttuu vakavuus.

Kuinka helppo onkaan tunnustautua Jeesuksen omaksi, kun on saanut maistaa Herran hyvyyttä ja taivallista syntistä syleilevää rakkautta. Kuinka ihanaa onkaan nauttia yliluonnollista rauhaa, joka Vapahtajan olemuksesta huokuu huonon ihmisen luokse. Kuinka valtavaa onkaan heittäytyä koko painollaan Kristuksen kannettavaksi tietämättä, miten asiat ulkoisesti menevät tästä eteenpäin. Kuinka hoitavaa onkaan vastaanottaa levottomaan sydämeen Herran rauha, joka hoitaa jokaista solua, hermoa, luuta, lihaa kiireestä kantapäähän. Se on parempaa kuin mikään ajallinen tavara tai lahja.

Luin tuossa eräänä päivänä pari Pelastusarmeijan äänenkannattajaa, Sotahuuto-lehteä. Edellisestä lukemisesta olikin vierähtänyt vuosia. Luettuani olin pettynyt, sillä lehden hengellinen sisältö oli kyseenalainen, siinä ei puhuttu lainkaan Jeesuksesta. Hänen paikkansa oli korvattu palvelulla, uhraamisella, rakkaudella ja kaikenlaisella toiminnalla ja ihmisten esiin nostamisella? Sama tauti vaivaa monen montaa aikamme kristillistä poppoota, toimintaa, viritystä ja julkaisua. On näyttävää esilläoloa, keinohymyä, uskoa suurempaa ääntä, värikästä vedätystä, omia mielialoja, saavutuksien luettelua ja turhaa kehuskelua. Jeesus on saanut väistyä, muilla kun on riittävästi itseilmaisun tarvetta ja näyttävyyttä. Korkeintaan kolehdin hän voi kartuttaa isommaksi ja lisätä kannatusta ja oheistuotteiden myyntiä indeksikorotuksen verran.

Oman uskoontuloni alkumetreillä asuin yhden syksyn Pelastusarmeijan yömajassa, tämä johtui siitä, että rahani riittivät juuri sen tason majoitukseen ammattikoulutukseni siinä vaiheessa. Talossa oli myös rukoushuone, jossa pidettiin säännöllisesti tilaisuuksia ja minä osallistuin niihin. Ne olivat hyvin siunaavia ja antoisia, niissä saarnattiin Jumalan sanaa ja kutsuttiin ihmisiä Kristuksen luokse pelastukseen ja uuteen elämään. Näin kuinka ihmiset vastasivat kutsuun ja polvistuivat katumuspenkkiin, Herran Henki liikkui väen keskellä. Uskoon tulleet pelastussotilaat kutsuivat penkkiriveissä istuvia Jeesuksen seuraajiksi.

Myöhemmin olin monta kertaa mukana Pelastusarmeijan tilaisuuksissa ja tunsin monta työntekijää, joilla oli selvä ja syvä kutsumus, jossa toteutettiin kolmen S:n periaatetta: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.

Näiden muistojen jälkeen on surullista seurata tämän herätysliikkeen alamäkeä ja joutuukin kysymään: missä on Kristus, jonka tunnukset veri ja tuli ovat alkuajoista jäljellä heidän lipussaan? Pelastusarmeijan lippu symboloi sodankäyntiä syntiä ja sosiaalisia paheita vastaan: punainen väri symboloi Kristuksen vuodattamaa uhriverta, keltainen Pyhän Hengen tulta ja sininen Jumalan puhtautta. Pelastusarmeijan vanhin virallinen symboli on vaakuna, joka oli käytössä jo vuonna 1879. Ehkä heidän olisi syytä lukea Pelastusarmeijan perustajien William ja Catherine Boothin elämänkerta uudelleen ja palata juurilleen? Rakkaudesta kaikki silloin kumpusi, siitä Jumalan rakkaudesta, mikä tuli Jeesuksessa maailmaan, siinä minkä Pietari löysi uudelleen.

Raamattu ilmoittaa meille, että Jumala on rakkaus. Aamen, voimme sanoa. Mutta nykyään tämä lause on käännetty nurin päin ja rakkaus onkin tullut Jumalaksi. Se ilmenee kaikenlaisena uskonnollissävytteisenä touhuiluna, joissa korostetaan inhimillisiä arvoja, luonnonsuojelua, rauhanaatetta, köyhien ruokkimista, tunteiden vapaata ilmaisua, syntien suosimista, Raamatun sanan vähättelyä, Jeesuksesta todistamista, parannukseen tähtäävää lähetystyötä.

Kuuntelin itsenäisyyspäivän saarnaa eräältä paikallisradiokanavalta ja siellä saarnaaja ilmoitti puheensa lopuksi, että kaikki sodassa olleet ovat nyt taivaan ilossa ja saavat levätä vaivoistaan? Tämä sopii hyvin tämän nykyisen rakkaus on Jumala teeman johdonmukaisuuteen? Mutta ei naapuria ampumalla ja vihaamalla pelastu. Eivätkä nämä asiat kuitenkaan ole meidän käsissämme, emmekä me tai kukaan jaa taivaspaikkoja ohi Kristuksen. Hän on edelleenkin ovi, tie, totuus, elämä ja tuomari jokaiselle. Eikä tässä ole luvassa muutoksia. Rakastaminen ei siis pelasta ketään, eikä huono omatunto, sillä kaikki yrityksemme tulla kelvollisiksi Jumalan silmissä epäonnistuvat ilman Vapahtajaa.

Jeesus uudisti Pietarin rakastamalla häntä syntisenä, puhumalla hänelle evankeliumia, ottamalla hänet takaisin yhteyteensä. Voi vain kuvitella, miten kurjaksi Pietari itsensä koki Jeesuksen edessä, miten pimeän Pitkäperjantaiaamun hetket palasivat hänen mieleensä, miten suurena hän ymmärsikään turmeluksensa nyt, miten vanhan ihmisensä kelvottomuuden, miten voimaton hän oli syntitottumuksiinsa nähden? Tässä tilassa ihminen on äärettömän yksin ja avuton, mutta se tie on välttämätön, että uusi aamu koittaisi sydämessä. Armon voi omistaa vain syntisenä ja sen ymmärtää ja kokee vain se, joka sitä rukoilee Kristukselta. Tämä on nöyryyttävää, sillä Jumala onkin ilmestynyt ei korkealla ja ylhäisenä valtaistuimella, vaan alhaalla kelvottoman, kurjan tasolla, ihmisenmuodossa Jeesus nasaretilaisena, rauhanruhtinaana.

"Olenko minä sinulle rakas" on olemassaolon kysymys, siinä Jeesus mittauttaa kannatuksensa, onko ihminen saanut lahjaksi hänen pelastavan rakkautensa. Kun Juudas tuli kavaltamaan Jeesuksen ja suuteli häntä, Herra kysyi: "Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?" Mutta tämä ei vastannut mitään - hän ei ollut omistanut Jeesuksen rakkautta, hän oli kuolleessa uskossa, kylmin sydämeni, vain voittoa etsien, rahaa tavoitellen, Herran edessä. Jumalan valtakunta oli hänelle tosi lähellä, taivaan tien ovi auki, ja Pelastaja itse edessään. Mutta hän meni saatanan talutusnuorassa, synnin orjana pimeyden portista ikuiseen tuhoon. Hän kadotti etsikkoaikansa, ja Jeesuksen rakkauden kirkollisessa valtapelissä. Surullista ja varoittavaa.

Henrik Florinus, (1633–1705) toimi aikoinaan pappina Turussa, Paimiossa, Hämeenlinnassa, Kemiössä. Hän uudisti suomalaisen kirkkoraamatun tekstin kielellisesti 1642 vakiinnuttamalla mukaan aivan uusia sanoja. Hän julkaisi laajan suomenkielisen kansan parista kerätyn sananlaskukokoelman, joka vaikuttaa vielä nykyäänkin puhekielessämme. Henrikin elämään vaikutti kolme avioliittoa, kaksi ensimmäistä vaimoa Valborg ja Beata kuolivat sairauksiin, kolmas, Katarina, eli hänen jälkeensä vielä joitakin vuosia. Avioliitoista syntyi 18 lasta.

Sananlaskut teos ja viimeinen kirjansa "Yxi lyhykäinen opetus oikiasta wanhurscaudesta" valmistuivat hänen vanhimman poikansa, Henrik Florinus nuoremman (kirkkoherrana Kemiössä) elämän umpikujan varjossa. Poika syyllistyi aviorikokseen ja murhaan. Hänet teloitettiin mestaamalla Turussa 1706 vain vuosi isän kuoleman jälkeen. Rakkaus Raamattuun ja Vapahtajaan joutui kovaan koetukseen elämän murheiden keskellä.

Samana vuonna syntyi eräs suomalaisen herätyskristillisyyden merkittävä mies Somerolla, Aabraham Achrenius. Hän kirjoitti lukuisia puhuttelevia virsiä Jeesuksesta, joka rakastaa syntisiä pelastaakseen heidät. Tässä yksi niistä:

1.Jeesuksen rakkaus niin on se syvä, ettei edes kurjimman kuolemaa sois.

Jeesuksen turvissa olla on hyvä, hän luotaan ei ainuttakaan aja pois.

Rajattomassa rakkaudessa kuinka hän omansa hyljätä vois.

2.Mutta voi ihmiset ynseät, kovat maailman turhuutta vain jumaloi,

toisilla ansiot turvana ovat. Vain harvat ne armoa kerjätä voi.

Nöyrry ja taivu köyhäksi vaivu, niin sulle koittavi autuuden koi.

3.Kellä ei Jeesusta tähtenä tiellä, sen yli varjoaa kuoleman yö.

Muualta rauhaa ken etsivi vielä, sen raukan on turha ja toivoton työ:

Kauemma haipuu, syvemmä vaipuu, niin ikiorjaksi itsensä myö.

4.Tiedä: sä turmeltu oot perinjuurin, kiiruhda siis elon lähtehen luo!

Sinne jos rientävi syntinen suurin, hän terveeksi toipuis, kun lähteestä juo.

Pois kirot haihtuu, armoksi vaihtuu, ihmehen sen veri Jeesuksen luo.

5. Siis ota armo nyt uskossa vastaan, ehkä se myöhäistä kohta jo ois!

Herra sua kohtelis kuin isä lastaan ja tuhlaten sulle hän hellyyttä sois.

Ihminen, tiedä: Jeesus sun viedä korvesta Kaanaaseen yksinään vois!

                                                                Aabraham Achrenius Hlv.169