- tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?

Olin Maarian kirkossa Turussa pitkästä aikaa. Komea pytinki, jolla on katoliset juuret ja lienee niitä vanhimpia temppeleitä näillä kulmilla? Pääsin aikoinaan ripiltä tuossa pyhäkössä ja se tapahtui vuonna 1968. Katselin rippikuvaamme Maarian kirkossa syksyltä 1968 - rippipappi oli Kyösti Lähteenmäki ja meitä oli potretissa 18 poikaa 7 tyttöä. Joitakin nimiä muistan vielä. Samalla mietin, että missä he ovat tänään? Ovatko uskossa, elossa, Turussa, vai ties missä, paossa? Se kaveri, joka vieressäni silloin kuvauksessa seisoi menehtyi päihteisiin alle 50 v., näin hänen hautansa Kärsämäen hautausmaalla käydessäni.

Mieleeni ei jäänyt mitään opetusta ja uskonoppia tuosta ajasta. Iltarippikoulu oli mielestäni vain ajanhaaskausta, jolla ei ollut mitään annettavaa nuoreen elämäni kevääseen? Konfirmaatiojuhlaan piti vielä käydä parturissa ja pukeutua tummaan pukuun, joten päivä oli valmiiksi raskas ja synkkä. Silloin kysyttiin: "tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?" ja me vastasimme: "Tahdon". Jeesusta en tuntenut, enkä etsinyt. Vastenmielinen päivä jäi unhoon. Muistona on vain todistus ja seurakunnan onnittelu. Näin myöhemmin sitä miettii, että pitäisikö kirkon tarkistaa verkkojaan ja teroittaa pyydyksiään - sen verran heikkoa on kalantulo ollut viime aikoina. Kirkkoja parempia pyydyksiä ovatkin olleet vankilat, sairaalat, yksinäisyyden huoneet, hylättyjen komerot ja kärsimysten majat. Niissä Jeesus vierailee, puhuu, kutsuu, pelastaa.

Rippikoulu on vanha juttu, vähän niin kuin juutalaisten Bar (tai Bat - tytöille) mitsva riitti. Meillä rippikoulu edellytetään avioliittoon vihkimisen ehtona, mutta ei se näytä hillitsevän haureutta ja erohaluja? Konfirmaatio on latinaa ja tarkoittaa vahvistamista, kasteenliiton vahvistamista. Kyse on eräänlaisessa tarkastuspisteestä, jolla varmistetaan, että kaverilla on käsitys kohdallaan. Mutta ilmeisesti monella ei ole, koska ihmiset eivät ole uskossa, eivätkä halua olla uskossa ja koko juttu menee vain teatteriksi? Vapaat suunnat ovat yrittäneet korjata tätä vetoamalla ihmisen älyyn ja sopivaan kastettavaan ikään. Mutta tulokset ovat lähes yhtä huonot kuin isossa kirkossa, luopioita ja sielullisia riittää joka lähtöön. Joten ei kannata sen tähden vaihtaa seurakuntaa, vaan pitää löytää elävä Kristus ja uusi Testamentti – Liitto hänen veressään. Jeesuksen kanssa minäkin palasin vanhaan rippikirkkooni ja muu onkin lähes hyödytöntä.

Mutta Herralla on paljon sääliä eksyneitä kohtaan, mm. nykyisen Irakin alueen Mosulin kapungin paikalla oli aikoinaan suuri metropoli, Niinive. Sinne Herra lähetti profeettansa saarnaamaan parannusta ja armoa ihmisille, jotka tunsivat vain syntielämän sen kaikissa sateenkaaren väreissä. "Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?" Joona 4:11. Ja kaupunkiin tuli tästä suuri herätys, ihmiset kääntyivät Herran puoleen. Ei siinä ehdi juuri rippikoulu pitää, kun kansa on menossa helvettiin ja pääasia on aivan kadoksissa. Kun ensin heräävät näkemään kurjan tilansa voi sitten nälkäisinä syöttää, heitä voi opettaa, joilla on korvat aukaistu – ympärileikattu kuulemaan Hyvän Paimenen ääni.

Netin keskustelupalstalla joku tuntematon nimimerkki kirjoitti rippittäytymisestä: - Tässä olisi paljonkin informaation tarvetta meille kirkkoon liittymistä harkitseville. Vanhoja syntejä minulla on vaikka kuinka paljon, mutta viime ajat olen elänyt aika kiltisti. Tuntuisi hölmöltä mennä tunnustamaan ikivanhoja juttuja, tai ikävystyttää rippi-isää nykyisillä joutavuuksilla tyyliin "nukuin tunnin keskellä päivää". Toisaalta, jos ei ollenkaan käy ripillä, herättääkö se pahennusta?

Näitä pallo-hukassa-tyyppejä on paljon. Keikutaan siinä Jumalan valtakunnan ja maailman rajalla tietämättä itsekkään, mitä oikein halutaan? Huonolla omatunnolla yritetään kelvata ihmisille, nautiskella ja nauraa, vaikka sisin itkee samalla. Monella ei ole mitään tietoa Jumalasta ja syy on pitkäaikainen huono seura, joka ei ole rosvoja vaan elintason metsästäjiä ja nautinnon vaalijoita. "Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee." Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon." 1.Kor.15:33-34.

Nykyisessä käsikirjassa papit opetetaan julistamaan Jeesuksen verta ehtoollisessa kuolemattomuuden lähteeksi. Tämä termi on käytetty jo aikoinaan Kreikan mytologiassa aivan toisessa merkityksessä. Sanaa ei ole Raamatussa, mutta se kuulostaa juhlalliselta ja salaperäiseltä ehtoollisen asetussanoissa. Ilmeisesti ihmiset ajattelevat, että Herran pöydässä käynti on itsessään jo mystinen ja pelastava kokemus? Totuus on kuitenkin se, että moni syö ja juo kadotuksekseen ehtoollisen, koska ei halua kääntyä, tehdä parannusta, eikä tulla uskoon, eikä elää Jeesuksen seuraajana. Tällainen ehtoolliskulttuuri vie ihmisiä harhaan ja olisi syytä varoittaa jokaista tulemasta kehiin liian heppoisin mielin, vastuu on tavattoman suuri. Armoa on jaossa, elämää tarjolla, mutta ihmisen lihallisuus sammuttaa helposti Jumalan hyvän. Ilman uskoa on mahdoton olla Herralle otollinen vaikka olisi käynyt joka sunnuntai ehtoollisella. Tämä tulee esiin monissa Raamatun teksteissä, joissa kaste, ehtoollinen ja usko liitetään jokapäiväiseen kristilliseen vaellukseen. "Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte." 1.Tess.4:1. Eräässä kohdassa (Room.6:3-5) Paavali kysyykin: - ettekö tiedä? (olla tietämätön, tuntematon). Ilmeisesti kristitytkään eivät aina tiedä juuri mitään ja osa pyrkii siitä huolimatta opettajaksi, papiksi, piispaksi ja ties miksi?

Jumalan suunnitelma tähtää siihen, että ihminen vihkiytyisi Jeesuksen elämään ja kärsimyksiin.

(Apt.9:16) Jeesus tuli ollakseen yksi meistä, hän oli perkeleen kiusattavana, hän sääli ihmisiä, kulutti aikaansa heidän kanssaan, rukoili heidän puolestaan, opetti totuuden tielle, kärsi vastustusta, taisteli yksin rukouksissa, hän kaipasi Isänsä luo. "Sydämeni minun rinnassani vapisee, kuoleman kauhut lankeavat minun päälleni. Pelko ja vavistus valtaa minut, pöyristys peittää minut. Ja minä sanon: Olisipa minulla siivet kuin kyyhkysellä, niin minä lentäisin pois ja pääsisin lepoon! Katso, minä pakenisin kauas ja yöpyisin erämaassa. Sela. Minä rientäisin pakopaikkaani rajuilman ja myrskyn alta." Ps.55:5-9. Maailmaan tulo ja sielujen pelastaminen kulutti kaikki Herran voimat, hän tyhjensi itsensä meidän syntisten hyväksi. Hylätyn arvoiseksi arvioitu Kristus otti suurimman voiton ilman ihmisten apua. Hän pääsi lepoon, hän meni Isän luo kirkkauteen ja sai osakseen maailmankaikkeuden vallanpitäjän aseman. Hänet on korkealle korotettu. Kerran siellä kohtaavat hänet epäilijät, ateistit, synninsuosijat, pilkkaajat, vainoojat, vastustajat, uskovien vihaajat, hänen ristiinnaulitsijansa, etsikkoaikansa kadottaneet, Juudas, Pilatus, Kaifas ja kaikki heidän hännystelijänsä.

Vanhassa kivikirkossa pääsee vielä piiloon pylvään taakse, mutta kerran on kaikki alastonta ja paljastettua, julkista ja esiin nostettua. Nytkin muutamia ihmisiä tuli pyytämään esirukousta ja siksi he polvistuivat alttarikaiteelle. Oli paikka, mihin sai jättää syntinsä ja kuormansa. Herra heitä siunatkoon edelleen.

Maarian kirkon katossa ja seinissä on raaputettu esiin vanhoja katolisen ajan piirroksia, jotka eivät kuitenkaan ole kovin laadukkaita. Kustaa Vaasan aikana kaikki tällaiset seinämaalaukset kalkittiin valkoiseksi ja se liittyi uskonpuhdistukseen ja luterilaistamiseen. En usko, että kuvilla on nykyään kirkossa kovin suurta merkitystä, ellei niin opeteta. Johanneksen asenteessa on oppimista, kun hän sanoi Jordanilla Jeesuksesta: Matt.3:l 1 - hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella....Minun tarvitsee saada sinulta kaste... Uskova tarvitsee Pyhän Hengen tulta, Kristusta.

Vanha alttarikuva, jossa Jeesus on ristillä, on siirretty sivulle ja alttariseinälle on nostettu puukehyksiin kuvattuja katolisia pyhimyshahmoja. Lieneekö tarkoitus nostaa esille ajatus siitä, että tämä on ollut ennen sen sortin kirkko? Uskon kannalta on niin, että pyhimyksiä ei ole olemassa ja jokainen joka tahtoo pelastua, löytää tien Herran luokse vain Kristuksen Golgatan uhrin kautta. Vain Jumala yksin tietää, kuinka moni kohtasi vuodenvaihteessa Vapahtajan?

Sain uudenvuoden sähköpostiviestin, joka lie jonkinlainen mainos, jolla tahdottiin rohkaista alkavan vuoden haasteisiin ja matkoihin? Se kuului: "Paras vuotesi ikinä alkaa nyt." Olisihan se hienoa, jos tuo olisi totta. Voisikin sanoa, että kyllä sitä on odotettu. Tai sitten pettyneen huippu-urheilijan tavoin epäonnistumisen jälkeen sanoa, että parhaani yritin, se ei vain tänään riittänyt? Ainakaan tunteet ja mielenliikkeet eivät ole siitä kovin vakuuttuneet, että olisi paras vuosi ikinä, eikä historia puolusta sen oikeutusta. Ystävien kokemukset ja kärsimykset, vaivat ja vastukset osoittavat täysin päinvastaiseen suuntaan. Uutiset maailmalta eivät ole rohkaisevia, eikä maailman meno vakuuta. Lukeneet ihmiset ja päättäjät jauhavat tyhmiä sanoja, heihin ei voi luottaa. Entä voiko terveytensä kantilta peilata tulossa olevan paras vuosi ikinä?

Mutta samassa viestissä oli sitten myös hieno vihje tulevalle vuodelle, jonka aion pitää mielessä ja käytännössä: Suunnitelmat: kenties paras tapa alkaa lukea Raamattua säännöllisesti.

Sinulla ovat, Herra, elämän sanat ja niistä me elämme, me tavalliset ihmiset. Sinua tulemme kohtaamaan ja etsimään kirkossa, sinun sanaasi odotamme, tarvitsemme ja syömme. Sinun Paimen ääntäsi kaipaa lampaasi, sitä kuulemalla omasi tuntevat laumasi ja jaksavat yhteydessä keskenään.

Minäkin lupasin kerran nuorukaisena uskoa sinuun, Kristus ja seurata sinua elämässä. Mutta ei siitä mitään tullut, pilasin vain suuren nimesi ja hyvän suunnitelmasi – ei minusta ollut kristityn nimeä kantamaan. Mutta kun sinä aloitit minussa hyvän työn, se tuntui, kuului ja näkyi, kantoi ja auttoi. Olen siitä sanomattoman kiitollinen sinulle. Tänään tahdon riippua sinussa kiinni uskoen, toivoen ja rakastaen, kokonaan vihittynä omaksesi ruumiini, sieluni ja henkeni puolesta. En voi kuitenkaan luottaa omiin lupauksiini tai tunnustuksiini, inhimillinen raukeaa kuin vanha puupino rankasateessa, vaan aion elää ainoastaan sinun varassasi. Kaikkien näiden vuosien jälkeen katson sinun uskollisuuteesi, hyvyyteesi ja ihmisrakkauteesi. Arvoni on sinussa, Jeesus. Aamen.