Hän oli niin halveksittu, ettemme häntä minäkään pitäneet. Jes.53:2

Kaksi ystävääni kohtasi toisensa kyläraitilla muutama päivä sitten. Ensimmäinen kulki autolla, toinen oli kävellen liikkeellä. Autoilija pysähtyi kävelijän viereen ja kyseli mihin tämä oli menossa, johon toinen kertoi katselevansa näkymiä. He olivat tunteneet vuosikymmeniä, mutta nyt yhteys oli hieman hakusessa, kun ensimmäinen kysyi, että tunsiko toinen hänet. Mutta tämä ei tuntenut, vaikka olivat vielä kaukaista sukuakin toisilleen. Autoilija pyysi toista kyytiin ja lähti kuskaamaan häntä kotiin. Kodin pihalla oli henkilökuntaa, jotka olivat jo hermostuneena etsineet kadonnutta. Niin tilanne laukesi onnelliseen päätökseen ja maisemia katsellut sai turvallisesti tulla kotiinsa.

Mitä voisikaan ihminen tehdä, kun muisti ei pelaa, ei tule henkilöt ja nimet enää mieleen? Olemme rajallisia ja sidottuja lainalaisuuksiin, jotka Herra on määrännyt tänne maan päälle. Ei edes uskovaisuus korjaa heikkouksiamme. Nokkeluus katoaa, ryhti heikkenee, nivelet kolottavat, naama turpoaa, hiukset harvenevat, aivot kuluvat loppuun, sanat vähenevät. Vain hetki ja olemme ohikulkevia säälin kohteita, pula-ajan missejä ja vuosisadan veteraaneja, jotka kykenevät ehkä vielä tiiraamaan lintuja, kuuntelemaan enää korkeita ääniä, kuten paloauton sireeniä tai pelipilli vihellystä.

"Gileadilainen Barsillai oli myös tullut Roogelimista ja meni kuninkaan kanssa Jordanille saattamaan häntä Jordanin yli. Barsillai oli hyvin vanha, kahdeksankymmenen vuoden vanha. Hän oli elättänyt kuningasta tämän ollessa Mahanaimissa, sillä hän oli hyvin rikas mies. Kuningas sanoi nyt Barsillaille: "Tule sinä minun mukanani, niin minä elätän sinut luonani Jerusalemissa." Mutta Barsillai vastasi kuninkaalle: "Montakopa ikävuotta minulla enää lienee, että menisin kuninkaan kanssa Jerusalemiin: minä olen nyt kahdeksankymmenen vuoden vanha; osaisinko minä enää erottaa hyvää pahasta, tahi maistuisiko palvelijastasi miltään se, mitä hän syö ja mitä juo? Tahi kuuluisiko minusta enää miltään laulajain ja laulajattarien laulu? Miksi palvelijasi vielä tulisi herralleni, kuninkaalle, kuormaksi? Ainoastaan vähän matkaa seuraa palvelijasi kuningasta tuolle puolelle Jordanin. Miksi kuningas antaisi minulle sellaisen korvauksen?" 2.Sam.19:31-36

Täällä keskuudessamme kulkevat edelleen Barsillait vm. 2018, osa muistaa vähän ja osalla on lähes kaikki hukassa. Mutta heidän turvanaan on aikanaan hankittu taivaspassi, pelastus Jeesuksen veressä ja syntien sovitus Herran uhrissa. Ei heistä kirjoiteta lehdissä, ei mainosteta onnellisen elämän esikuvina, eikä heille pidetä kunniapuheita, ei kukaan kadehdi heidän osaansa. Mutta Jeesus rakasta heitä ja he rakastavat Jeesusta. He ovat heränneitä, taivaan kansalaisia, uskovia ja Jumalan lapasia. Herra tuntee heidät, on ottanut heidät nimiinsä, merkannut heidät laumansa lampaiksi, kodinhoitoenkelit seuraavat heitä kaikkialle. Vielä he suorittavat pieniä palveluksia Herralle, kuten kuskaavat autolla tarvitsevia tai kertovat hyvää sanomaa tietämättömille ja rukoilevat kaikkien ihmisten pelastumista joutumasta kadotukseen.

Aistit ovat tärkeät hoitaa kuntoon, jos alkavat treikata, muuten loppuu elämä oman kropan ulkopuolella kyvyttömyyteen hahmottaa enää muuta kuin itsensä? On onnellista kuulla äänet ympäriltään, nähdä lähellä kaunista, maistaa hyvää makua, tuntea ihmisen kosketus, haistaa eri tuoksuja.

Nykyajan kaupat tarjoavat suuren määrän luontaistuotteita, joiden kerrotaan auttavan lähes kaikkiin ihmisten vaivoihin. Luin erästä semmoista postin tuomaa mainosvihkosta, jossa oli yksityiskohtaisesti lueteltu kunkin pillerin, tipan ja kapselin myönteinen vaikutus. Tällaisella tiedotteella on merkillinen vaikutus, siinä alkaa tuntea itsensä entistä sairaammaksi ja alkaa kaivata helpotuspillereitä? Niin kai on ollut tarkoituskin? Tällä kertaa en ostanut mitään. Mutta tiedän ihmisiä, jotka ovat syöneet lääkkeensä, rohtonsa, vitamiininsa, eläneet raittiisti, terveellisin elämäntavoin, hoitaneet hyvin kuntoansa ja silti kuolleet. Tiedän ihmisiä, jotka ovat eläneet sangen epäterveellisesti, huonosti hoitaen itseänsä ja syöden ja juoden kaikenlaisia myrkkyjä ja kuitenkin he ovat saattaneet elää pitempään kuin nuo "tunnolliset"? Mitä siis pitäisi ajatella ja suuhunsa laittaa? Ei hopealusikkakerho takaa mitään loppupelissä, vaan Jumala yksin päättää meistä.

Meissä oleva ihmisyyden kokonaisuus on monimutkainen järjestelmä, joka toimii oikein viritettynä loistavasti, kun Jumala on saanut sen virittää. Tämä kokonaisuus on tunnetta, tahtoa ja tietoa, joka aikansa lisääntyy ja sitten alkaa pikkuhiljaa hapertua vanhuuttaan. Tämän ihmisen keskuksen nimi on Raamatussa sydän. Snl.28:26. "Omaan sydämeensä luottavainen on tyhmä, mutta viisaudessa vaeltava pelastuu." ( ”Mieletön se, joka itseensä turvaa, joka viisautta seuraa, se menestyy.” R-92). Ilman Jumalaa ihminen luottaa vain itseensä, ei ole muuta mahdollisuutta, eikä ymmärrystä. Kun sitten siihen ilmestyy pieni vilaus Jumalan viisaudesta, niin se ei ensin tunnu missään ja ihminen halveksii sitä kuin juutalaiset Kristusta aikanaan. Menee aikaa ja kahvia ennen kuin ihminen tulee ymmärtämään, ettei selviä ilman tuota viisautta. Ja sitten kun hän löytää Jumalan viisauden, Jeesuksen ja ottaa hänet vastaan, sydämensä Herraksi ja Vapahtajaksi, nimeää suku, ystävät ja kylänmiehet hänet kohta hulluksi. Mutta ei se haittaa, parempi mennä hulluna taivaaseen kuin viisaana helvettiin. Eivät uskovat ole koskaan sopineet maailmalle, eivätkä kelvanneet kääntymättömille, ei heitä ole arvostettu tai korotettu täällä, päinvastoin. "Yhä edelleen me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa." 1.Kor.4:11-13 (R-92).

Kangasalan historiassa kerrotaan eräästä "kuljeksivasta räätälistä" jonka kerrotaan kunnostautuneen ensimmäisenä näillä tienoin levittäneen "herännäisyyden lahkolaisuutta". (On ajat muuttuneet, kun körttiläisyys on nykyään kovin suosittu harrastus jopa seurakunnan työntekijöillä?) Tämä mies oli Emanuel Ekholm (s. 20.10. 1807, k.14.7. 1860) Kangasalan Vatialasta, tavallisesti hänet tunnettiin "Vatialan Manun" nimellä. Paikallinen kirkkoherra, Usko Tuhkanen, virassa 1910–1941, kuvasi häntä yli 50 vuotta myöhemmin, että Manu oli sangen omituinen henkilö, hiukan yksinkertainen, mutta pohjaltaan harras ja rehellinen kristitty. Manu oli naimaton, eikä hänellä ollut varsinaista kotia missään. Hän kulki vain missä sattui töitä olemaan. Mutta yhtämittaisessa työssään hän ei aina viihtynyt. Joskus hänen kerrotaan toteuttaneen uskovan kutsumustaan niin, että hän yhtäkkiä jätti työpaikkansa sanoen: - tunnen, että siellä ja siellä minua odotetaan. Näin hän kulki Kangasalan, Sahalahden, Pälkäneen, Kuhmalahden ja Luopioisten seurakunnissa. Matkoillaan piti hän hengellisiä puheita ja pieniä seuroja. Usein nähtiin hänet rukoilemassa ennen taloon tuloaan talvella lumessa polvillaan.

Tavallisimmin Manu majaili Vahderpään Pietilässä Kangasalla ja Puntarin Hinkkalassa Kuhmalahdella, joissa hän kuulemma piti "alvariinsa rukouksia". Sangen yleisesti kerrotaan hänestä seuraava historia: Manu oli pitänyt kirkonmenojen aikana seuroja, josta häntä sitten valitusten jälkeen oikeudessa sakotettiin. Lakituvasta tullessaan hän oli iloisesti sanonut: - paljon maailma maksaa, taivas maksaa vielä enemmän. Varain puutteessa oli Manu sitten viety Hämeenlinnan vankilaan, jossa hän veisullaan ja rukouksellaan herätti päällikön huomiota ja pääsikin tavallista pikemmin vapaalle jalalle. Mahdollisesti ei tällaista rikosta katsottu niin raskaaksi, että olisi sillä hänen puhdasta mainettaan pilattu?

Manusta oli näissä mainituissa seurakunnissa monta hauskaa muistoa. Hän oli kaikkien ystävä, jolle jokainen koti oli avattu. Varsinkin lapset pitivät hänestä. Maailmanmieliset herrasväet eivät ymmärtäneet hänen hengellisyyttään; he laskivat Manusta jatkuvasti pientä pilaakin. Niinpä kertoo A. Meurman, että kun Manu tuli Liuksialan kartanoon ja alkoi isännälle puhua Jumalan sanasta, tämä oli tiuskaissut: - no, eikö räätälin virka enää riitä?" Myöhemmin arvio muuttui ja pehmeni selvästi: - silloin en vielä itse ymmärtänyt hengellisiä asioita.

Oli kuitenkin herrasväessäkin niitä, jotka antoivat Manulle arvoa. Sellainen oli ennen kaikkia rovastin leski Tallqvist Kangasalla, joka toimitti Manulle kunnialliset hautajaisetkin, kun levoton matkamies pääsi pysyvään kotiin.

Jumalamme, sinä kutsut aikamme Manut ja muut sisälle valtakuntaasi ja nimesi tuntemiseen, saat heidät lähtemään koloistaan liikkeelle kallista evankeliumia viemään ja samanmielisiä siunaamaan. Sinä armoitat syntiset ja annat totuuden valon puhdistaa mielen sopukat, sinun vaikutuksestasi saamme kesän sieluumme, jumalallisen kasvun näkyviin ympäristössämme. Sinä synnytät uusia ihmisiä ja annat voiman kuolettaa vanhan luonnon, joka aina vastustaa tahtoasi. Me kristityt olemme aikalaistemme tunkio ja hylkyväki, halveksitut niin kuin Jeesus, jota ei minään pidetty juutalaisten keskuudessa. Tästä yhteiskunnan pohjasakasta saat kuitenkin sanan palvelun ja evankeliumin julistuksen, lähetystyöntekijät, maailman pimeydessä valtakuntasi uurastajat, todelliset rukoilijat, jotka kantavat kiitoksen ja ylistyksen eteesi tänäänkin, kun seurakuntasi kääntyy puoleesi hiljentymään rukouksessa ja tulemisesi odotuksessa. Kiitos sinulle Manusta ja muista - kaikesta, Herra.